Loppuvuoden aukioloajat

Asiakaspalvelu tiedottaa: Blogin henkilökunta jää lomalle koko loppuvuodeksi ja palaa seuraavan kerran töihin ensi vuoden puolella. Blogi toivottaa sille ilmeisen harvalukuiselle lukijajoukolleen hyvää joulua ja iloista uutta vuotta!

Ketutuslenkillä

Yritin asennella päivemmällä yhtä käyttöjärjestelmää tietokoneelle. Asenteluohjelma kaatui jostain syystä aina yhteen tiettyyn kohtaan ja ei mennyt siitä eteenpäin. Yritin pariin kertaan asennusta ja koitin etsiä netistä vinkkejä mutta aivan turhaan. Tietysti tuo alkoi ketuttamaan urakalla. Eilinenkin päivä oli hieman takkuinen, niin tänään ei kovin kummoista tarvinnut, jotta ketutuskynnys ylittyi.

Laitoin sitten koneen kiinni ja ajattelin tehdä hieman lihaskuntoliikkeitä mutta paskan marjat. Niidenkin tekeminen tuntui niin jähmeältä, että lopetin liikkeet siihen paikkaan. Potutti taas vielä enemmän ja lopulta laitoin ulkoiluvaatteet päälle, lenkkarit jalkaan ja lähdin ulos juoksemaan.

Ulkona tuuli mutta siitä nyt ei ollut pahemmin haittaa, kun vaatteet piti tuulta. Tuuli oli kyllä kinostanut reiteille paikka paikoin paljonkin lunta, niin välillä sai loikkia lumidyynien yli. Muuten juoksu sujui ihan hyvin ja asunnolle palatessa kyrsimyskin oli jo laantunut pois. Näköjään ihan tehokas keino nollata juoksulenkillä tuollainen potutus pois. Siinä vain tosin saattaisi käydä sillä tavalla, että huonoimpina aikoina saisi olla koko ajan lähtemässä lenkille. Ja sekin vielä, että mitäs sitten, jos se juokseminen alkaisi ketuttaa? No, toivottavasti sitä ei tulisi kohdalle.

Perjantai-illan huumaa

Mistä tietää, että ei ole elämää? Siitä, että chattailee puoli tuntia nokkelan botin kanssa.

Onpahan nyt opetettu tuollekin tekoälylle jotakin uutta ja tulipahan samalla harjoitettua hieman englannin kirjoitustaitojaan. Täytyy myöntää, että välillä tuo botti osasi keskustella hieman ihmismäisesti. Välillä jos sille kettuili, niin se otti hieman siitä itseensä. Mutta siinä kyllä olisi huomattavan paljon kehitettävää, että tuo botti muistaisi edes jotakin aikaisemmin sanotuista asioista. Nytkin se kysyi moneen kertaan nimeä eli taitoi hieman dementia vaivata sitä.

Tuli tuon bottikeskustelun takia mieleen hieman pakostakin chattailut sähköpostituttujen kanssa silloin joskus kouluaikaan. Olihan se ihan kivaa viestitellä oikean henkilön kanssa mutta oli se myös kyllä hieman hanurista. Välillä, tai aika monestikin, tuli väärinkäsityksiä, kun ei ollut kehon kieli ja äänenpainot käytettävissä. Tiedä sitten miten nyt jaksaisin pikaviestitellä, jos ylipäätään olisi joku, jonka kanssa hakata viestejä. Luultavasti seinä tulisi vastaan aika äkkiä juuri noiden sanattomien viestien puutteen takia.

Mitähän tämä tarkoittaa? osa 2

Näin viime uona, eiku yöna, eiku yona, siis yönä taas unia. Tällä kertaa muistin sen hyvin aamulla herätessä. Uni oli "kuvanlaadultaan" jotenkin selkeä, kun siitä jäi monia yksityiskohtia mieleen. Mutta oli se myös taas niin ihmeellinen ja outo, että ihmetellä täytyy.

Unessa oli mukana lentäviä helikoptereita, pari kappaletta ainakin, joita lentelivät jotkut muut ihmiset. En ollut niiden kyydissä vaan katselin, kun ne lentelivät ympäriinsä. Ympäristö oli jossain kaupungissa tai vastaavassa, joka ei kuitenkaan ollut mikään tyypillinen suomalainen kaupunki. Näytti, että rakennuksia oli ihan vieri vieressä tiiviisti ja ne eivät olleet mitään asuinrakennuksia. Vaikuttivat enemmän halleilta, teollisuusrakennuksilta tai sellaisilta kuitenkin.

Siinä menneillään oli jonkinlainen härdelli, ihmisiä liikuskeli ympärillä ja olin jonkin laatikkokasan luona. Tässä vaiheessa unen tapahtumat alkoivat mennä todella oudoiksi. Näin, että kauempana katua pitkin minua kohti tuli joitakin ihmisiä aseet käsissään. Vierelleni ilmestyi jostain mies, joka katsoi minua ja samalla laittoi laatikkokasan päälle kiväärin. Kivääri muistutti M1 Garandia ja muistan ajatelleeni siinä kohdassa, että "kiva, kohta pääsen kuuleman sen hauskan ping-äänen, joka kuuluu, kun tyhjä patruunoiden pidike lentää kivääristä ulos". Vaikka tämä mies, joka laittoi kiväärin minun eteen, ei sanonut sanaakaan, ymmärsin tämän katseesta, että minun pitäisi ampua tällä kiväärillä näitä kohti tulevia ihmisiä. Otin aseen käteeni ja ammuin joitakin näistä tyypeistä. Ihmettelin sitä, kun vaikka osuin heihin ja nämä kaatuivat maahan, niin yhdestäkään ei vuotanut verta eikä heihin tullut edes minkäänlaista luodinreikää. Nämä vain lyyhistyivät maahan.

Tuohon kohtaan loppui sitten tuo uni. Vähän aikaa sai taas mietiskellä, että mistäs ne tämän unen tapahtumat nyt oikein kumpusivat. Kuvasivatko nuo ihmiset, joita minun piti ampua, ehkä ongelmiani tai jotakin vastaavaa, jotka minun täytyy "ampua"? Uhkaako minua joku vai asuuko ehkä minun sisällä joku pimeämpi puoli, joka haluaa päästä irti riehumaan?

Otapa näistä unista sitten selvää...

Pitkä viikonloppu

Sattui sopivasti tuokin itsenäisyyspäivä tälle vuodelle. Otin perjantain vapaaksi töistä ja viikonloppu oli sitten neljä päivää pitkä. Hieman sekaisin tahtoo vain mennä viikonpäivissä, kun tulee tällainen pitkä viikonloppu. Keskiviikkoiltana tuntui, että on perjantai ja torstaina tuntui taas lauantaille. Ja sitten kohta oli taas perjantai uudestaan. Mutta joka tapauksessa, teki hyvää olla erossa töistä ja kohtahan se on tiedossa joulu. Aion pitää tuolloin puolitoista viikkoa lomaa, joten aika leppoisissa merkeissä menee tämä joulukuu kyllä.

Tänään aamulla, kun availin työsähköpostia ja tarkistelin mitä kaikkea onkaan postilaatikkoon paukahtanut, niin tuli taas yhden postin kohdalla mieleen facepalm. Keskiviikkona kello kolmen jälkeen iltapäivällä oli tullut projektiääliöltä viesti, jossa hän juhlavasti ilmoitti, että hänen puolestaan projektiryhmä voi ottaa perjantain vapaaksi.

Ei tuosta tullut minulle mieleen muuta kuin, että miten puusilmä ja -pää ihminen voi olla. Että ihan vain noin "aikaisin" sitten ilmoitti, että vapaatakin voi pitää. Olisi se varmaan ihan kohteliasta ilmoittaa tuollainen asia jo vaikka parikin päivää aikaisemmin eikä vasta sitten, kun kello alkaa olla jo tapissa. En kyllä yhtään ihmettele, jos projekteissa aikataulut ja kaikki muukin kusee, kun eräs taulapää ei osaa ajatella edes seuraavaa päivää pitemmälle.

Mutta paskan väliäkös tuosta, minä olin häipynyt työpaikalta jo pari tuntia ennen tuon sähköpostin saapumista. En tosiaankaan jää odottelemaan kenenkään idiootin lupaa sille, milloin voin pitää vapaata.

Tyydyttävää

Ensin alkuun työmutinaa. Viikolla suihkun jälkeen lattiaa lastalla kuivaksi pyyhkiessä tuli taas huomattua eräs asia. Pitempään aikaan töissä minkään asian tekeminen ei ole tuonut sellaista tyydytystä, jota sieltä joskus sai. Silloin, kun työssä tarvittavat tiedot sai vähällä vaivalla ja asiat menivät mallikkaasti, niin mikäpäs siinä oli töitä tehdessä, sen kun antoi mennä vaan. Nyt suuri osa asioista on mennyt nysväämiseksi, tarvittavia lähtötietoja ei saa vaikka kysyisikin tai jos niitä sattuu saamaan, niin ne saattavat olla ihan mitä sattuu ja asioita tehdään uudestaan enemmän kuin kerran. Ja kun tätä perse edellä mäntyyn kiipeämistä tehdään useammassa projektissa peräkkäin, niin vähemmästäkin sitä alkaa otsaan kasvaa sellainen pitkä k-y-r-p-ä.

Mitkä asiat sitten tuovat enemmän tyydytystä tällä hetkellä? Vaikka se, että sain nyt viikonloppuna ohjelmoitua sillä ohjelmointikielellä, jota aloin opiskella tässä syksyllä, sellaisen yksinkertaisen ohjelman, joka listaa hakemistoista tiedostot. Tuolle on ollut töissä tarvetta ja nyt menneellä viikolla löysin sattumalta mukavan yksinkertaisen ja helppokäyttöisen ohjelman, jolla pystyi tekemään käyttöliittymän tähän ohjelmaan. Nyt käytössä on yksinkertainen ihan itse tehty ohjelma, joka muutamalla napin painalluksella säästää hermoja siinä, että ei tarvitse enää leikkiä komentorivien kanssa. Olisihan nuita tuon toiminnon tekeviä ohjelmia ollut netissä vapaasti latailtavissa mutta niissä ei käyttöliittymät miellyttäneet, joten tulipa väsättyä sitten sellainen itse. Ja mikä parasta, ohjelmaa voi viilata ihan omien tarpeiden mukaan ja nyt jo on mielessä muutama lisäjuttu, jotka pitäisi pultata tuohon kiinni.

Niin ja mitä tulee tuohon suihkun lattian kuivaamiseen, niin saan siitäkin paljon enemmän tyydytystä mitä varsinaisesta rahan tuovasta työstä. Vedet lähtevät lattialta pois yksinkertaisin vedoin, jonka jälkeen se kuivuu nopeasti. Yksinkertaista ja helppoa ilman minkään valtakunnan säätämistä ja moneen kertaan tekemistä.

Juttelin menneellä viikolla yhden kollegan kanssa ja siinä tuli puhetta hieman töistä ja työnhausta. Kollegakin on mietiskellyt tällä alalla olemisen mielekkyyttä ja kun kysyin häneltä millaisissa hommissa hän haluisi olla, niin hän vaihtaisi kokonaan alaa ja lähtisi aivan eri hommiin mitä nyt tekee. Muutenkin olen ollut aistivinani muista henkilöistä, että en ole ainoa, jonka mieli tekisi vaihtaa työpaikkaa. Luulenpa, että muutkin ovat kypsyneet ihan niihin samoihin asioihin kuin minäkin. Varmasti, jos tässä kaupungissa tai lähialueella olisi enemmän tämän alan työpaikkoja, niin moni olisi vaihtanut ja maisemaa. Monella vain taitaa perheet yms. asiat hankaloittaa paikkakunnalta muuttoa, minua sen sijaan täällä ei pidättele mikään muu kuin asunto, jonka senkin voi pistää myyntiin, jos/kun satun saamaan töitä haluamaltani paikkakunnalta.

Ja loppuun vielä hieman arkista höpinää. Lunta tuppasi sitten kerralla enemmän taivaalta alas. Onhan tuo nyt vähän mukavamman näköistä, kun harmaat ja ruskehtavat maisemat muuttuivat valkoiseksi. Kävin iltapäivällä juoksentelemassa lyhyehkön lenkin, kun ei oikein tiennyt miten hyvin kadut oli aurattu. Oli niitä sen verran autattu ettei tarvinnut ihan nilkkoja myöten kipitellä hangessa. Juoksin niillä samoilla kengillä, joita tulee käytettyä kesällä. Ehkä näin talviaikaan saattaisi parempi olla hieman korkeavartisemmat kengät juuri tuon lumen takia ja muutenkin saisi olla hiukan isompi kenkä, jotta toiset sukat mahtuisivat kenkään hieman väljemmin. Vaatetusta sattui kerrankin olemaan juuri oikea määrä päällä, ei ollut kylmä mutta ei tullut vielä hikikään. Yleensä päällä tahtoo olla liian paljon ja hikeä pukkaa, mutta nyt pakkanen hieman avitti lämmön säätelyä.

VMP

Töissä on perseestä olla. Taas kerran vaihteeksi. Viimeisen parin viikon aikana on taas tuntunut sille, että ei tuota paskaa enää kovin kauan jaksa ilman, että nuppi leviäisi. Monta kertaa olen menneen parin viikon aikana havahtunut työpöytäni ääressä siihen, että istun tietokoneen edessä mitään tekemättä ja mietin asioita kyrpiintyneenä.

Ja sama tahti näyttäisi jatkuvan eli ei ole se työnhakukaan kovin kummoisesti sujunut. Avoimia työpaikkoja ei ole juuri näkynyt. Tai näkyi tässä vähän aikaa sitten olevan yksi avoin paikka, joka näytti ilmoituksen mukaan olevan ihan tätä samaa paskaa mitä olen tehnyt tähänkin asti. Lisäksi työntekijää hakeva yritys on pörssiyritys, jossa näkyy olevan yt-neuvotteluja melko tiheään. Eli eipä juuri taitaisi meno muuttua mihinkään suuntaan tai ehkä korkeintaan huonompaan, jos se johonkin suuntaan menisi.

Kuulin eilen myös projektiääliöltä, että vaikka tällä hetkellä työtahti hiljenee nyt vuoden loppuun, niin ensi vuoden puolella yhdellä asiakkaalla alkaa olla taas tiedossa pienempiä projekteja ja vähän myöhemmin joku isompikin. Tuo asiakashan esiintyi tässä kirjoituksessa ja kun touhu tuonne suuntaan on sellaista mitä se on, niin vähemmästäkin sitä alkaa pälli levitä entistä enemmän, kun kuulee mahdollisista uusista projekteista. Varmaan lienee parasta keksiä nyt tuollekin asiakkaalle nimitys, sillä luultavasti jupinaa tuosta aiheesta on tiedossa taas jatkossakin. Juhlallisesti kastettakoon tuo asiakas LuonnonRaiskaajaksi. Jos tuota kasteessa annettua nimeä pitää vähän avata, niin pohjimmiltaan asiakkaan toiminta ja/tai sen seurannaiset ovat juuri tuota.

Mittailua

Mittailinpahan äsken huvikseni mittanauhalla itseäni sieltä, tiedäthän... Jos vertaa mittaustulosta siihen, mitä se oli vuosi sitten, niin lukema oli silloin monta senttimetriä suurempi. Mittaustuloksen johdosta kaivoin vaatekaapista uteliaisuuttani esille kasan vanhoja ja jo vähän puhki kulahtaneita farkkuja. Niitä oli viitisen paria, en ole ihan varma mutta vanhimmat niistä olivat ehkä lähes kymmenen vuotta vanhat. Kokeilin jokaisia ja hyvinhän ne edelleen mahtuivat päälle, olipa yhdet ehkä jopa vähän liian isot. Vuosi sitten muutamien kanssa olisi ollut hieman tukalaa mutta ei enää. Näköjään tuo liikunta on vaikuttanut, kun vyötärön mitta on pienentynyt noinkin paljon.

Lehdestä luettua

Viime viikolla "huvitti" lukea yhtä uutista lehdistä ja netin uutissivuilta. Uutisessa oli juttua asiakkaan valmistuneesta projektista, joka on yhdeltä osa-alueeltaan työllistänyt henkilöitä työpaikaltani ja yhdessä vaiheessa myös minuakin vähän aikaa.

Kaikista vähänkään pitemmistä jutuista oli rivien välistä hieman luettavissa asiakkaan itsekehuskelua ja propagandaa ("olemma parhaita, olemme voittajia"). Saahan sitä tietysti itseään kehua projektin lopussa, mutta miten sieltä pisteestä A päädyttiin sinne lopussa olevaan pisteeseen B, niin se ei kyllä tainnut mennä ihan putkeen. Varsinkin, kun pääsi läheltä seuraamaan tuota projektia ja sai oman pienen osansa tuulettimeen iskeytyvästä paskasta, niin luen tuollaisia uutisia hyvin kriittisellä silmällä.

Mitä niissä uutisissa ei sitten kerrottu? Lähtötietojen puutteista, asiakkaan yhteyshenkilön osaamattomuudesta, asioiden nussimisesta, korjaan, tekemisestä moneen kertaan, aikataulujen puutteista, luultavasti myös näiden em. asioiden johdosta budjetin ylityksistä (itsepähän asiakas niistä maksaa) sekä vastaavanlaisista pienemmistä asioista. Ja tietenkin niistä asiakkaaseen vittuuntuneista työntekijöistä, jotka toivovat etteivät joutuisi enää koskaan tekemään vastaavanlaisia projekteja tälle asiakkaalle (tai ainakin se on allekirjoittaneen mielipide).

Jos kaikki olisi mennyt tuossa projektissa putkeen, niin luultavasti tämä uutinen olisi ollut mediassa näkyvillä jo puoli vuotta sitten.

Hauskaa, hyvin sellaista

Lähes puoli kuuta sitten binääripariskunnan toinen osapuoli kirjoitti nauramisesta ja kysyi "Montako kertaa olet nauranut tänään?". Jotain lukuja oli, että aikuinen muka nauraisi 15 kertaa päivässä. Tiedä sitten näistä.

Jäi vain tuo kirjoitus mieleen, kun olin miettinyt aiemmin sitä, että miksi jokin asia naurattaa toisia mutta ei toisia. Sekin mietitytti, että olenko huumorintajuton tosikko, luultavasti kyllä. Joskus joku oli jossain blogikirjoituksessaan kirjoitellut, miten joku eläinvideo oli naurattanut mahdottomasti. Katsoin samaisen videon ja minua tämä nauratti yhtä paljon kuin kivikasankin katsominen.

Tällä viikolla olisinko nauranut ehkä alle kymmenkunta kertaa ja sekin oli silloin, kun katsoin jakson sarjasta Big bang theory. Eli jos päiväkohtaisiksi numeroiksi tuon haluaa vääntää, niin kokonaisluvuksi muutetttuna ehkä kerran, parhaimpana päivänä jopa kaksi kertaa on naurattanut. Omalta kohdalta en enää muista milloin olisin nauranut viimeksi ihan katketakseni. Yksittäinen tapaus, mikä muistui mieleen oli se, josta kirjoitin kauan aikaa sitten. On niitä yksittäisiä tapauksia saattanut olla tuonkin jälkeen mutta eivät vain ole jääneet mieleen.

Talviturkki

Lueskelin joku päivä sitten yhtä blogia, jossa mainittiin sana talviturkki. Tuosta minulle tuli mieleen, että en heittänyt koko kesänä talviturkkia pois. Eli jäi ne uimiset aika minimiin. Ei tullut menneenä kesänä käytyä kenenkään kesämökillä, jossa olisi voinut uida. Ja yleisistä uimarannoista en pahemmin välitä vaikka niitäkin olisi jonkin matkan päässä asunnostani. Ei sen puoleen, eipä nuo vedet olleet mitenkään lämpimiä aikaisempiin kesiin verrattuna ja minä olen hieman vilukissa, joka ei oikein tykkää kylmästä. Vielähän tässä olisi aikaa heittää talviturkki pois ennen jäiden tuloa, mutta taitaa jäädä tekemättä.

Koulutuksessa

Eilen oli töissä koko päivä koulutusta, jossa opeteltiin käyttämään uutta tietokoneohjelmaa. Jälleen kerran sai taas ihmetellä, että miten jotkut ihmiset hoitavat asioitaan. Tai ehkä paremmin sanottuna eivät hoida asioitaan.

Koulutukseen osallistujille tuli hyvissä ajoin sähköpostilla viesti koulutuksesta ja viestissä mainittiin mm. että opeteltavasta ohjelmasta on oltava asennettuna tietokoneelle uusin versio. Edellisen viikon loppupuolella tuli vielä uutta muistusta asiasta ja olinkin jo hoitanut omalta kohdaltani asian kuntoon, joten ei siinä mitään.

Mitäs sitten tapahtuu maanantaiaamuna ennen koulutuksen alkua? Minä otan rennosti ja teen töitä, kun kahdella hönöllä alkaa hirveä häsläys. Hönö nro 1 tulee kysymään minulta, että mikä versio siitä ohjelmasta pitää olla koneella ja vastauksen kuultuaan tuskailee, kun hänellä on vanhempi versio siitä. Hönö nro 2 puolestaan tulee kyselemään kannettavan laturista, jota hän ei kuulemma löydä. Lopulta hän lähtee hakemaan sitä kotoaan, koska muistelee sen olevan siellä. Jokusen ajan päästä hän saapuu paikalle laturin kanssa ja kysyy, että tämäkö se on, johon vastaan, että eipä ole oikea, koska tuo on sen vanhemman mallisen kannettavan laturi. Tämän jälkeen Hönö nro 2 poistuu tuskaillen atk-tuen puheille.

Kellon ollessa viittä minuuttia vaille lähden kannettavan kanssa neukkariin, jossa koulutusta pidetään. Laittelen siinä tietokoneeni valmiiksi ja käynnistelen ohjelmia ja samalla siihen tulee kouluttajakin paikalle. Minun ollessa valmiina paikalle tulevat Hönöt 1 ja 2 sekä 3. Hönöt 1 ja 2 siinä tuskailevat, että miten ne kannettavan johdot oikein laitetaan. Onhan siinä huima johtomäärä laitettavana, kun tietokoneeseen pitää laittaa kiinni hiiri ja laturi. Niin ja bonuksena heillä molemmilla on mukana näppäimistöt. Kannettava tietokone ja erillinen näppäimistö... Olisiko jotakin ehkä voinut jättää pois? Kouluttajakin virittelee siinä konettaan valmiiksi ja tulee puhetta käytettävästä ohjelmasta ja siitä versiosta, mille koulutusta annetaan. Käy ilmi, että Hönöillä 1-3 on ohjelmasta vielä vanhat versiot koneillaan, joten eipä muuta kuin atk-tuki paikalle ja ohjelmia asentamaan. Puolisen tuntia menee, että kaikki on valmiina ja voidaan aloitella.

Mieleen jäi tuon episodin jälkeen pyörimään, että olisi varmaan aika hauska olla seuraamassa kärpäsenä katossa heidän kotonaan, kun nämä kyseiset Hönöt ovat lähdössä lomamatkalle, jonne pitää pakata laukku mukaan. Mitä todennäköisimmin lähtöaamua edeltävä ilta ja myös varmaan sekin aamu olisivat luultavasti melko kaoottisia. Ja näistäkin he suoriutuisivat vain ja ainoastaan sen takia, että luultavasti heidän vaimonsa laittaisivat lopulta asioihin vauhtia.

En voi sanoa olevani itsekään mikään täydellinen työntekijä (unohtelen välillä asioita, joku juttu menee väärin), mutta jos olisin työnantaja ja näkisin tämänkaltaista nussimista ja sohellusta vain siksi, että ei osata edes ajatella seuraavaa työpäivää pitemmälle (saati sitten, jos on viikonloppu välissä), niin näille idiooteille lävähtäisi kyllä erittäin pitkäaikaiset palkankorotuskiellot.

Väsy

Katselin äsken tuossa Myytinmurtajia. Tai lähinnä yritin katsoa. Meinasin nimittäin nukahtaa istualleni vähän väliä. Ensimmäisen puoli tuntia vielä jaksoi seurata ihan normisti mutta sitten iski unitauti. Koko ajan piti herätellä itseään ja ei siitä ohjelman seuraamisesta tullut lopulta mitään. Ohjelman viimeisestä vartista en muista juuri mitään, joten ihan hukkaan meni sekin aika.

Tekisi mieli mennä jo nukkumaan vaikka kello on vasta vähän yli kahdeksan. Mutta jos menen nyt, niin luultavasti heräilen aamulla tai pikemminkin joskus aamuyöllä jo kolmen neljän aikaan eikä sekään ole mikään toivottava tilanne. Luultavasti pitää vielä siis yrittää valvoa vähän aikaa ennen kuin simahdan totaalisesti.

Normaalista poikkeavaa

Tänään lähdin töistä pois tavallista aikaisemmin, koska alkuviikosta pari päivää venähti normaalia pitemmäksi, niin tasasin nyt hieman tunteja. Asunnolle päästyä kello oli vielä sen verran vähän ettei ollut vielä ruoka-aika, joten oli hieman keksittävä muuta tekemistä. Ei ollut tarvetta pyykinpesulle ja imuroinnillekaan, niin en keksinyt sitten mitään muutakaan tekemistä kuin lähteä lenkille.

Tavallisesti olen käynyt köpöttelemässä teitä iltaisin. Nyt poikkeavaa oli se, että oli vielä valoisaa ja ei tarvinnut juosta hämärässä/pimeässä. Kaupunki näytti hieman erilaiselle lumisateisen harmaassa päivänvalossa kuin pimeällä. Matkalla maisemia katsellessa näkyi hieman jopa uusia maisemia. Eräskin matkan varrella oleva näkymä on kesällä lehtipuiden peitossa, mutta nyt kun lehdet ovat tippuneet pois, niin puiden takaa paljastui näkymä, jota ei ole tullut muuten huomattua.

Luntakin on tullut melkein koko päivän ja maa on ihan valkeana. Eipä tuo lumi lenkkeilyäkään pahemmin haitannut. Oikeastaan siitä oli hyötyä, kun se tuntui pehmentävän alustaa jalkojen alla. Hieman varovaisesti sai välillä kyllä mennä, kun joissain kohdin oli liukasta. Kerran meinasin vetää perseelleni kitkakertoimen mennessä nollaan kengän alla mutta sain pidettyä tasapainoni ja pysyin jaloillani.

Kaikkinensa kuitenkin ihan mukavaa vaihtelua toi tämä normaalista poikkeavaan aikaan tehty lenkki. Lenkin jälkeen jauhelihaperunamössökin maistui tavallista paremmalta ja ruisleipä maustekurkuilla ja juustolla päällystettynä tuntui pieneltä luksukselta. Nyt voikin sitten loppuillan keskittyä löhöilemään ja katselemaan vaikka elokuvia.

Turhautuma

Iski taas tänään työpaikalla ajatuksellinen frustraatio. Sekin sai alkunsa, kun työhuoneessani tuli käymään tämä sileäihoinen naikkonen. Olkoot nyt nimeltään vaikka Rouva Namipeppu.

Olin pyytänyt aikaisemmin Namipeppua tarkistamaan aikaisemmin yhden asian ja nyt hän kävi kertomassa havaintonsa. Ja kuten yleensä ennenkin, vaikka tämänkin havainnon olisi voinut ilmoittaa yhdellä lauseella ("-Haluttua asiaa ei löytynyt. -Ok."), niin hän jäi kuitenkin sepustamaan tavalliseen tapaansa jotakin muuta. Hän istahti siihen pöydän kulmalle ja mussutti siinä jotakin miten jotkut toiset olivat tehneet yhden asian ihan eri tavalla, joka ei olisi hyvä jne jne. Nyökyttelin siinä päätäni ja ynähtelin väliin joojoota ja muuta hajanaisia sanoja, jotta näyttäisin kuuntelevani hänen puhettaan.

Ajatukseni olivat jälleen kerran taas jossain ihan muualla kuin tässä keskustelussa. Jos ensinnäkin lähdetään tuosta naisen nimestä eli Rouva Namipepusta, niin hän on tietenkin naimisissa (=rouva) ja toisekseen hänellä on pieni takapuoli, joka on erittäin hyvin muodostunut. Ja vielä kun hän käyttää farkkuja, jotka tuovat nämä muodot näkyviin, niin... Gräyh! No mutta joka tapauksessa, kun hän istui siinä pöydän kulmalla höpistessään joutavia, niin minun katseeni kierteli hänen säärissään, reisissään ja lantion alueella. Väkisinkin sitä tulee mieleen sitten kaikenlaisia ajatuksia. Tällä kertaa minun olisi tehnyt mieli laittaa huoneeni ovi kiinni ja sanoa Namipepulle, että "Nyt se suu kiinni ja selkä tuota ovea vasten!" ja samalla ahdistaa hänet ovea vasten lantiolla painaen liikkumattomaksi.

Tätä se puutteessa olo aiheuttaa ja sepä tämänkertaisesta turhautumasta.

Lisäys

Pitääpäs lisätä vielä yksi juttu näiden aikaisempien lisäksi, joihin yksinäisenä törmää. Tämänkertainen lisäys on, että välillä sitä tarvitsisi nurkan takaa yllättäen ja pyytämättä tulleessa tilanteessa toisen käsiparin apua mutta luonnollisesti sitä ei kuitenkaan ole saatavilla. Valaiseva esimerkki tältä illalta...

Olin tullut juuri lenkiltä ja olin riisumassa vaatteita pois mennessäni suihkuun. Päälläni oli t-paita, joka tietenkin oli yltä päältä hikinen ja märkä. Paita kun oli vielä aika vartalon myötäinen, niin sehän tarttuu sitten märkänä mukavan tiukasti ihoon. Olin saanut vedettyä paitaa sen verran pois, että pääni oli vielä paidan sisällä ja kädet olivat osittain vedetty hihoista pois. Siihen asentoonhan se paita sitten jämähti ja ei meinannut liikahtaa eteen eikä taakse. Pää hikisen paidan sisällä jumissa eikä ketään auttamassa, niin vähemmästäkin sitä alkaa mielessä pyöriä kaikenlaista. Olisi siitä iltapäivälehdet saaneet revittyä koomisia otsikoita:

Yksinäisen karu loppu: Tukehtui hikiseen paitaansa!

Lopulta aikani heiluttua ja tapeltua sain revittyä paidan päältä mutta mitä lie paidalla ollut loppupeleissä mielessä, kun nuin ilkikurisesti hymyili...



Nimimerkillä,

Oman elämänsä Forrest Gump

Pidemmälle

Juoksu kulki taas hyvin tänään. Keväällä ajelin yhtä lenkkiä pyörällä ja silloin siihen meni aikaa ehkä vajaa puolisen tuntia. Ei siis kovin pitkä matka vielä ajella pyörällä. Eilen katselin kartasta hieman sillä silmällä tuota lenkkiä juoksumielessä, koska perjantaina köpöttelin nelisenkymmentä minuuttia ilman mitään vaikeuksia ja tuo matka oli vain pari kilometriä lyhyempi mitä tuo keväinen lenkura. Eipä se sitten muu auttanut, kun lähteä uteliaana kokeilamaan hieman jo hämärtyvään iltaan tuota lenkin juoksemista.

Aika alussa tuota lenkkiä pystyi näkemään ikäänkuin matkan loppupuoliskolle. Siinä sitten katselin sinne kauas ja ajattelin samalla, että tuonne astiko sitä pitäisi jaksaa juosta. Puolisen tuntia myöhemmin olin tuolla kyseisellä paikalla ja katselin takaisin alkupuoliskolle ja tällä kertaa mielessä kävi, että tuolta asti sitä kipitettiin tänne. Loppukin sujui helposti ja lähellä asuntoa piti vielä ottaa hieman pientä spurttiakin, kun oli jaloissa vielä menovettä jäljellä. Aikaa tuohon matkaan meni lopulta vajaa viisikymmentä minuuttia.

Nyt olo ei ole mitenkään väsynyt tai nuutunut. Joskus on tullut tehtyä sellaistakin kuntoilua, että suorituksen jälkeen olo on ollut aika naatti. Luultavasti nuita matkoja voisi pikkuhiljaa pidentää tai sitten vauhtiaan voisi vaihdella hieman juoksemalla välillä nopeammin ja välillä hitaammin, jotta tuo juokseminen alkaisi ottaa enemmän kunnon päälle.

Muutama sana

Taas muutama turhanpäiväinen sana yksinäisyydestä...

Tällä hetkellä koen, että yksinäisyydessä vaivaa vain pari asiaa. Ja nekin vain ehkä ajoittain tai sellaisina heikkoina hetkinä. Ensimmäinen on se, että ei ole juuri ketään kelle puhua silloin harvoin, kun sille olisi tarvetta. Toisaalta siihen kyllä auttaa tämä blogi, johon ajatuksiaan pystyy jäsentelemään. Toinen asia on kosketuksen puute. Sekin oikeastaan vaivaa vain silloin tällöin. Joskus saattaa tulla vain yhtäkkiä sellainen tunne, että tekisi mieli ottaa joku rutistusotteeseen tai ihan hiplata jotakin muuten vain.

Nyt tuossa juoksulenkin jälkeen suihkussa peseytyessä tunnustelin hartioitani ja ne tuntuivat olevan jotenkin hieman jumissa. Tai ei ehkä jumissa mutta kuitenkin hieronta saattaisi tehdä niille hyvää, kun taitavat hieman rasittua punttien nostelusta. Ei kyllä jaksaisi lähteä minnekään hierojalle, kun ei ne kuitenkaan niin jumissa ole ja minä vähän vierastan vieraita hiplareita. Se hyvä puoli siinä parisuhteessa olisi, että toisella voisi hieman hierotuttaa itseään ja jos toinen onnistuisi tekemään minut sillä tyytyväiseksi, niin minäkin voisin palkita toisen hieromalla hänet tyytyväiseksi omalla hieromasauvallani.

Hyvin syöneenä

Uutissyötteestä pukkasi seuraavanlaista otsikkoa:

"Joka kahdeksas maailmassa kärsii aliravitsemuksesta."

Ensimmäinen ajatus, mikä minulle tuli tuosta mieleen, oli:

*itsekkäästi* "Hyvä etten minä ole yksi niistä."

Minullako välillä mulkun luonto? Ei suinkaan...

Uusinta

On unohtunut näköjään kirjoittaa yli kuukausi sitten mainitusta saunaillasta mutta korjataanpa nyt se asia...

Eipä tuona iltana nyt mitään kummallista tapahtunut. Ilta meni hyvin pitkälti etukäteisarvelujeni mukaan. Ensin käytiin yhdessä paikassa hieman leikkimässä, jonka jälkeen menimme syömään. Ruokailun jälkeen lähdin hipsimään takaisin asunnolleni enkä jäänyt paikalle, sillä meininki vaikutti melko vaisulta ja muutenkin teki mieli omaan rauhaan ja nukkumaan, koska seuraava päivä oli työpäivä.

Nyt tuosta illasta jäi ehkä päällimmäiseksi sellainen masentava ajatus. Tälläkin kertaa aktiviteetti oli sellainen, jossa kisailtiin eli suoritusta pystyi mittaamaan. Mitä olen ollut mukana näissä virkistysiltapäivissä, niin kaikissa on tainnut olla jotakin tuollaista mitattavaa tekemistä. Ja joka ikinen kerta olen ollut lopputuloksissa listan viimeisillä sijoilla. Niin kävi myös siis tänäänkin. Tuokin oli nyt sellaista leikkimielistä juttua ja ei niitä vakavissaan pitäisi ottaa, mutta silti minua jäi kaivelemaan tämäkin viimeiseksi jäänti.

Kuten edellisessäkin saunaillassa, niin jälleen kerran huomasin olevani itsekseni vaikka ympärillä pyöri lähemmäs parikymmentä henkeä. Muut jutustelivat ja kommentoivat tätä kisailua siinä kisailun lomassa, minä lähinnä seurasin muiden tekemisiä. Ei sen puoleen, ei se yksinolo häirinnyt minua niin paljoa, mutta tuli vain kuitenkin huomattua tuo asia taas kerran.

Ja näköjään jälleen taas pieni juhlan paikka blogissa. Sataset paukkuu toisen kerran eli tämä oli järjestyksessään 200. kirjoitus.

Poispoispois

Olin eilen yhdessä tilaisuudessa, jossa paikalla oli myös Päivänkakkara. Tilaisuuden aikana katselin välillä aina Päivänkakkaraa, joka oli yhtä hemaisevan söpön näköinen kuin aikaisemminkin. Välillä mietin, että onkohan hän saanut/lukenut lähettämäni sähköpostin ja välillä puolestaan sitä, kehtaisinko mennä hänen luo juttusille ja miten ylipäätään tekisin sen ja mistä ihmeen tikusta sitä vääntäisi asiaa.

Tilaisuuden vedellessä viimeisiään ja ihmisten valuessa pois paikalta minulle tuli sellainen tunne, että pääsisipä täältä luikkimaan pois mahdollisimman huomaamattomasti. Varmaankin nuo kaikki päässä pyörineet ajatukset ja kysymykset saivat tuon tunteen lopulta aikaan ja lähdin sitten paikalta pois vähin äänin.

Kun olin tullut takaisin asunnolle, niin ajattelin taas hieman asiaa ja mitä tuli tehtyä. Siinä pois lähtiessä olisi ollut yksi mahdollisuus heittää hölmöllä avauksella muutama sana Päivänkakkaralle ja ehkä siitä jotenkin avata keskustelua. Mutta eihän se silloin paikanpäällä tullut ollenkaan mieleen. Jälkikäteen se on aina paljon helpompi miettiä mitä olisi voinut tehdä/sanoa.

Minun näköjään pitäisi tuollaisissa tilanteissa istua hetkeksi alas ja jotenkin nollata tilanne ja miettiä vähän vaihtoehtoja. Sellainenkin mielikuvaleikki saattaisi ehkä auttaa, että kuvittelen kahta vaihtehtoa. Toinen vaihtoehto voisi olla sellainen tilanne miten toimin normaalisti, eli koitan päästä tilanteesta pois vähin äänin ja miltä se sitten tuntuisi, kun tilanne olisi ohi. Se toinen vaihtoehto voisi sitten olla sellainen, jossa teen jotakin tavallista poikkeavaa (esim. olisin puhunut Päivänkakkaran kanssa) ja miltä sen tilanteen jälkeen tuntuisi. Vähän sitten miettiä noiden vaihtoehtojen lopputuloksia ja pienen plusmiinus-listailun jälkeen valita toinen vaihtoehto.

Mutta joka tapauksessa, ärsyttää omata näin hitaat aivot, jotka eivät osaa ajatella tarpeeksi nopeasti ja jotka menevät liian helposti sekaisin. :(

PS. Illalla mieli hieman apeana menin hakemaan keittiöstä piirakkapalasen, jotta saisi edes jostain hieman mielihyvää. Olisihan sen voinut arvata, että kaikki menee enempi vähempi keturalleen. Illan "kruunasi" tämä piirakanpala, jonka pintaan oli jo kertynyt hometta. Se siitä lohtupiirakasta...

Sitä ja tätä

Taas vaihteeksi parista asiasta märinää työpaikalta menneeltä viikolta...

Välillä mietityttää, että mitenkähän vaikeaa se on joillekin suunnitella etukäteen tekemisiään? Joudumme työssämme tekemään kaikenlaisia asioita. Osa on aika spesiaaleja juttuja, joita tulee harvoin vastaan, osa taas sellaisia vakiojuttuja, joista on varsin hyvin tiedossa ne kaikki asiat mitä homman valmiiksi saamiseen tarvitaan.

Perjantaina projektiääliö tulee luokseni ja alkaa voivotella sitä, että on unohtanut tehdä yhden aika vakiojutun, jonka johdosta kohta alkaa olla paskat housussa. Ja arvata saattoi, että kenen työpöydälle se tämäkin paska lopulta laskeutui tehtäväksi.

Jos tämä ***tun idiootti projektiääliö osaisi tehdä edes vaikka yksinkertaisen Excel-taulukon (jota hän tietenkin naputtelisi kaksisormijärjestelmällä kokonaisen työpäivän), johon olisi laitettu nämä kaikki tarvittavat työvaiheet allekain kunkin työn kohdalta, niin ehkä hän saattaisi tätä taulukkoa aina silloin tällöin vilkuilemalla pysyä kärryillä siitä, että mitkä kaikki työt ovat vielä tekemättä ja mitä kaikkea vielä tarvitaan tehdä. Varsinkin näiden vakiotöiden kohdalla tämä olisi kätevää, kun kerran taulukon tehtyään sitä voisi pienin muutoksin käyttää aina uudestaan samantyylisten tehtävien kohdalla.

Mutta ei! Samalla Perse Edellä Mäntyyn -tavalla hoidetaan töitä aivan kuten on tehty jo viimeiset lähes parikymmentä vuotta. Pitäisi joku kerta ihan vittuilumielessä käydä ostamassa kaupasta vaippapaketti ja jättää se projektiääliön työpöydälle kera lappusen, jossa teksti: "Ole hyvä! Sinulla tuntuu olevan usein tarvetta näille".

Ja se toinen juttu, josta pitää hieman avautua, on puhelinkäyttäytyminen. Yhtenä päivänä piti soitella asiakkaan edustajalle, heillä oli kuulemma jotakin epäselvyyttä erinäisissä asioissa. Soitin ja kysyin asiasta, linjan toisesta päästä kuuluu jotain epämääräistä mutinaa jostain ongelmasta. Välillä puheesta ei meinannut saada ollenkaan selvää (missä lie perseessään pyörittänyt sitä puhelintaan) ja välillä taas piti arvailla, että puhuukohan se minulle vai jollekin toiselle siellä toisessa päässä. No, jotakin sain selvää ja sanoin hoitavani asiaa eteenpäin.

Tein asian eteen tunnin töitä ja laitoin lisäselvityksiä eteenpäin sähköpostilla. Parin tunnin päästä tämä kyseinen mutisija soittaa ja kysyy, että näilläkö pitäisi pärjätä. Esitän hieman lisää kysymyksiä ja lopulta selviää, että olisi pitänyt vielä parin muunkin asian kohdalta tehdä tarkentavia selvityksiä. Ehkäpä tämäkin asia olisi tullut kerralla selväksi, jos SAATANAN TAULAPÄÄ PUHUISIT SIIHEN PUHELIMEEN SELVÄSTI JA ET MOLOTTAISI VÄLISSÄ MUILLE HENKILÖILLE! Seuraavalla kerralla jos tämä kyseinen idiootti molopää soittaa minulle, niin puhelun aikana saattaa esiintyä "teknisiä ongelmia ja pätkivyyttä", joiden johdosta sanoja jää välistä pois. Siinäpähän ottaakoon viestistä selvää.

Tulevaa työviikkoa innolla odottaen...

Hätshii... Eiku hölökyn kölökyn

Maanantaina töissä alkoi olla sellainen olo, joka aina tulee flunssan iskiessä. Väsytti, nenä alkoi vuotaa ja muutenkin oli hieman puhti poissa. Lähdin lopulta varttia aikaisemmin töistä pois, kun ei jaksanut enää keskittyä työasioihin, jotka muutenkin olivat jo tarpeeksi ärsyttäviä.

Yleensä noista oireista on seurannut se, että seuraavana päivänä on ollut kuumetta ja nenä (ja varmaan koko pääkoppa) on ollut täynnä räkää. Eipä tuo minua kyllä olisi loppujen lopuksi haitannut, jos olisi pitänyt jäädä seuraavana päivänä kotiin sairastamaan, ei sinne töihin tehnyt yhtään mieli. Illalla jätin suosiolla kuntoilun väliin vaikka olisi ollut treenipäivä.

Mutta nyt jokin meni kuitenkin "pieleen". Tiistaiaamuna olo oli aika normaali, mitä nyt vähän nenää sai niistellä auki. Kuumettakaan ei ollut ollenkaan ja töihin oli siis lähdettävä hammasta kiristellen. Päivä meni normisti, samoin ilta. Keskiviikkona sitten päätin lähteä juoksulenkille, kun olokaan ei ollut mikään huono ja muutenkin nuppi kaipasi hieman tuuletusta. Juoksin nyt sitten virallisesti aiemmin asetetun tavoitteen rikki. Jaksoin juosta tuon kyseisen lenkin koko pituudeltaan vaikka ei se nyt loppujen lopuksi kovin pitkä matka ollut.

Tänään kävin taas lenkillä ja jotenkin meno sujui paremmin. Alussa nilkat tuntuivat tönköiltä mutta eipä nuista enää niin ollut vaivaa, kun oli juossut jonkun matkaa. Nyt jaksoin juosta puolisen tuntia yhteen putkeen ja ehkä olisi voinut juosta pitempäänkin. Olin miettinyt tuon juoksureitin etukäteen, joten eipä sitä putkiaivo enää osannut kesken matkan muuksi muuttaa. Pitäisi hieman osata mitoittaa nuo matkat siten, että itsestään voisi piiskata enemmän irti. Se vain on hieman hankalaa, kun jaksaminen näyttää vaihtelevan päivittäin ja lenkille lähtiessään ei oikein tiedä varmaksi, että miten pitkään sitä jaksaa/pystyy etenemään. Ja hieman ihmetyttää, että mistä tuo tämänpäiväinen puhti tuli vaikka alkuviikosta tilanne ei näyttänyt hyvältä.

Korjaava liike

Tein eilen hieman korjaavaa liikettä tähän asiaan. Tiesin etukäteen, että HK on tulossa taas käymään työpaikallani. Päätinkin, että käyn hänen luona vaihtamassa muutaman sanan.

Odottelin jonkin aikaa, että hän saa taas hommansa tehtyä ja jäin ikäänkuin siihen hänen kulkureitin varrelle norkoilemaan. Moikkasin häntä ja hän jäi siihen vaihtamaan muutaman sanan hetkeksi. Jälkeenpäin huomasin, että tuossa tilanteessa minua jännitti sitä enemmän, mitä pitempään hän viipyi siinä juttelemassa. Onneksi kuitenkin kohtaaminen oli ajallisesti varsin lyhyt, joten en kerennyt mennä aivan puihin tuon homman kanssa. Mutta joka tapauksessa, eipähän enää kaivele mieltä ja vaivaa tuokaan asia.

Hyvin pieni askel ihmiskunnalle, valtava harppaus Urpo Turpolle.

Niin ja vielä yksi asia. Blogille tuli tänään kaksi vuotta täyteen. Juhuu!

Seinillä on korvat, osa 3

Länsi- ja myöskään itärintamalta ei ole mitään uutta. Illalla piti käydä parvekkeella laittelemassa tavaroita vähän paremmin, ettei yltynyt tuuli olisi riepotellut niitä. Avatessani parvekkeen oven, naapurin parvekkeelta kuului se sama tuttu puhelimeen pälätys (kysymys: kuka järkevä ihminen pälättää puhelimeensa parvekkeella iltakymmenen aikaan, kun ulkona tuulee ja lämmintä on vain kymmenisen astetta?).

Sänkyyn kömpiessä puolestaan panomiehen luukusta kuului vaimeaa puhensorinaa ja muita keittiöääniä. Mietin, että niinköhän taas jossain vaiheessa iltaa kuuluu hellyyden ja rakkauden osoituksen ääniä. Yön sain nukuttua hyvin, kun taas aamulla tai aamuyöstä (mikä mahtaa olla oikea sanavalinta, kun kello on 4:30), hätkähdin hereille. Lieneekö syynä ollut sitten se, että uni oli tuossa vaiheessa kevyttä, vai että aivot olivat ohjelmoituneet jo illalla siihen ajatukseen, että jossain vaiheessa naapurista kuuluu meteliä mutta kuitenkin. Heräsin siis siihen, kun panoluukussa taas nainen huohottaa työntöjen tahdissa. Homma tuntui olevan jo loppusuoralla, kun äänet vaimenivat melko pian pois.

Ei sitä oikein juuri mitään raportoitavaa tässä länsi- ja itärintamankaan välissä ole tapahtunut. Työpaikalla työt ovat edelleen perseestä ja jos jokin asia ei sitä ole, niin aivan varmasti se on kohta menossa päin sitä. Siviliielämän puolella kuntoilu sujuu ilman ongelmia ja iltojen puuduttavaa tylsyyttä ja yksinäisyyttä voi kiertää katsomalla sarjoja.

Taidanpa painua tästä lenkille, kun ei ole taas enää parempaakaan tekemistä.

Avoin kirje

Avoin kirje, joka on suunnattu eräälle naiselle...

Moi HK

Tiedä taas mistä laidasta aloittaisin sepustukseni... Tässä menneellä viikolla törmäsin sinuun työpaikallani. Tai en törmännyt, kävelin ohitsesi ja vielä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla ohitsesi kävellessäni huomasin, että olit niin tutun näköinen. Aivot löivät siinä tilanteessa tyhjää ja vasta kun olin jo mennyt sinusta ohi, mieleeni palautui, että olin nähnyt sinua Operaatio Puujalassa muutamia kertoja ja jutellutkin muutaman sanasen kanssasi. En muista miten kauan siitä on, mutta kuitenkin monta kuukautta on mennyt, kun näin sinua viimeksi. Luultavasti minut tunnistit siinä tilanteessa.

Hetkisen kuluttua minun piti taas kulkea ohitsesi. Tällä kertaa niin, että olit selin minuun päin, kun kuljin vierestä. Olisin halunnut moikata ja ehkä vähän jäädä juttelemaankin kanssasi mutta en pystynyt. Tiedä sitten mitä ajattelit minusta, kun en edes tervehtinyt sinua. Luultavasti sait minusta koppavan kuvan tai että olen sellainen itseään täynnä oleva ihminen.

Olit vetämässä yhtä juttua siinä työporukan edessä, joten en oikein kehdannut jäädä siihen keskeyttämään sitä. Sinusta ehkä saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta halusin mennä siitä paikasta vähin äänin ohi. Tuntui vain sille, että jos olisin edes moikannut sinua, niin olisin samalla vetänyt sen muun työporukan huomion itseeni ja sellaisen huomion keskipisteenä minua ei oikein innosta olla.

Olisinhan minä voinut tietysti jäädä siihen vähän sivummalle odottelemaan, että saat hommasi päätökseen, jonka jälkeen olisin voinut vaihtaa pari sanaa. Tuo ei vain tullut mieleen, kun menin vähän puihin tuossa tilanteessa ja kun muutenkin olen tällainen sosiaalinen tumpula.

Ei tässä nyt mitään taas ollut päätä eikä häntää, lähinnä jonkinlaista seliseliä, joka sekin jäi yritykseksi.

Terkuin, UT

Strömsö

Ei mennyt asiat taas aivan kuten Strömsössä. Viime kirjoituksessa asetin itselle pienen tavoitteen tuon juoksemisen suhteen. Tavoite oli siis jaksaa juosta koko lenkki yhteen pätkään ilman välikävelyjä.

Eilen oli taas kuntoilupäivän vuoro. Vettä satoi ihan kunnolla mutta siitäkin huolimatta lähdin juoksemaan (näin välihuomiona: mikähän minua vetää ulos liikkumaan aina huonolla ilmalla?). Sade ei haitannut kuitenkaan lainkaan, koska päällä oli vettä pitävät vaatteet. Kävelin alkuun taas vajaa 10 min, jonka jälkeen lähdin jolkottelemaan eteenpäin. Matka taittui ihan sen kummempia oireita, loppupuolella kävelin yhden jyrkän nyppylän ylös mutta muuten koko matka alkulämmittelyä lukuunottamatta meni juoksemalla. Matkaksi mittasin n. 4 km, josta vajaa kilometri oli kävelyä ja aikaa meni n. 25 min.

Mutta eihän sen ihan näin pitänyt mennä... Mitä minä nyt teen, kun tuo tavoite on jo nyt lähes kokonaan saavutettu?

Muistelen, että viimeksi olen juossut yhtäjaksoisesti näin pitkään armeijassa Cooperin testiä juostessa, ja siitä on jo aikaa yli dekadi. Silloin juoksun lopussa tuntui, että henki lähtee vaikka liikuntaa ja fyysistä reippailua oli tullut "harrastettua" olosuhteiden pakosta sen puolisen vuotta. Nyt tuollaista oloa ei kuitenkaan tullut vaikka juoksin aika lailla samaa vauhtia kuin silloin testissä, näköjään on kunto parantunut noista ajoista. Nyt voisi tietysti ihan huvikseen kokeilla, että miten pitkälle nyt pääsisin kahdentoista minuutin aikana juoksemalla mahdollisimman kovaa vauhtia.

Mutta taitaa olla kuitenkin parasta käydä vähän tutkailemassa joitakin juoksuohjelmia, muistaakseni ööPiparin blogikirjoituksissa oli joitakin aiheeseen liittyviä linkkejä.

Winter is coming

Talvi on tulossa, sen on alkanut huomata aamuisin töihin lähtiessä, kun aurinko nousee aamulla myöhemmin kuin minä ja lämpötilakin pyörii kymmenen asteen tietämillä. Vielä sentään ei ole tarvinnut vaihtaa talvipeittoa sänkyyn. Luultavasti kesäpeitolla pääsee vielä pitkälle kunhan ensin kääntää hieman lämmitystä päälle kesän jäljiltä.

Talven tulo on saanut minut miettimään myös tuota kuntoilupuolta. Keväästä lähtien olen ajanut pyörällä kuntoilumielessä huomattavasti enemmän muihin kesiin verrattuna. Nyt kun talvi on tulossa, niin pitäisi keksiä joku sellainen kuntoilumuoto, jota pystyisi harrastamaan myös talvella. Muuten tämä työllä ja vaivalla saavutettu painon pudotus ja pieni kunnon kohotus menee hukkaan. Näkihän sen jo kesälomalla miten siinä käy, jos on vajaan kuukauden kuntoilematta, saati sitten miten kävisi puoli vuotta kestävän talven aikana. Kyllähän sitä kuntoilumielessä varmasti pyörälläkin ajaisi talvella, mutta se saattaisi olla melko tuskaista huonosti aurattujen teiden, pakkasen, viiman ja yleensäkin haastavien keliolosuhteiden takia.

Ajatuksiin tuli sitten juokseminen. Joskus aikaisemmin olin sitä mieltä, että juokseminen on hevosten heiniä ja minähän en sitä harrasta. Nyt kuitenkin mieli on alkanut muuttua tuon asian suhteen. Oikeastaan tuo juokseminen olisi ihan helppoa, ei tarvita kuin kengät ja oikeanlaista vaatetusta, niin niillä pääsee eteenpäin. Ja tietysti sitä kuntoa liikuttaa töppöstä toisen eteen. Nyt kun on tullut ajettua pohjakuntoa pyörällä, niin luultavasti juokseminenkin saattaisi sujua paremmin.

Tänään päätin sitten kokeilla pientä lenkkiä. Yleensä kuntoillessa tahdon hiota kuin pieni sika, mutta nyt siitä ei ollut haittaa, koska ilma oli mukavan viileä. Matkaa tuli kartasta mitattuna kaikkiaan 3,8 km ja aikaa meni n. puolisen tuntia. Ensin 10 min kävelyä, sitten juoksemista n. 7 min, taas kävelyä 5 min, juoksua 5 min ja loput kävelyä. Alunperin ajattelemaani reittiä piti hieman pitentää, sillä meno tuntui sujuvan ja aikaakaan ei ollut vielä kulunut kovin paljoa.

Eihän tuo nyt mikään kovin kummoinen lenkki ollut mutta lienee syytä aloitella hieman varovaisemmin, kun ei ole tullut harrastettua tuota juoksemista milloinkaan aikaisemmin. Nytkin jo tuntui, että toinen pohkeista meni hieman jumiin ja saa nähdä miten kipeä se on huomenna. Ehkä jos jonkin varovaisen tavoitteen asettaisi itselle, niin se voisi olla ihan hyvä, jos tuon kiekuran jaksaisi juosta kokonaan.

Loppuun hieman höpönlöpöä...

Tänään päivämäärä oli 6.9. Kuusysi-päivä siis. *winkwink* Harmi vain, kun tuosta luvusta ei ole minulle mitään iloa.

Puoli minuuttia

Kirjoittelin... Siis yritin eilen illalla kirjoitella tätä tekstiä, mutta kesken kaiken soi puhelin. Kävi melkein samalla tavalla mitä aikaisemmin ja lopputulema tässäkin tapauksessa oli, että puhelun päättyessä olin taas äkäinen ja kyrsiintynyt. Ei tullut enää kirjoittamisesta sen jälkeen mitään.

Mutta siis mitä oli kerrottavana, ei kovin kummoista. Eilen toissapäivänä työpaikalla piti käydä kysymässä kollegalta yhtä asiaa. Siinä istuskellessa ja keskustellessa paikalle tuli naikkonen (sanottakaan häntä vaikka HerkkuPepuksi), josta taisin jonkun lauseen mainita täällä (se hyvän takamus/lantio-yhdistelmän omaava). HP oli tullut kysymään tältä kollegalta jotain pientä asiaa ja hän esitti asiansa siinä välissä. Hän viivähti huoneessa ehkä sen puolisen minuuttia mutta siinäkin ajassa minun farkkujen lahkeessa meinasi tulla ahdasta.

Voi herranjestas, kun se, ah niin ihanan muodokas takamus keikkui suoraan silmieni edessä, niin pystyin hillitsemään itseni vain vaivoin. Jos kerran saisi tuollaisen aseteltua eteensä nelinkontin ilman rihmankiertämää, niin luultavasti sanonta "kävi kiinni kuin sika limppuun" kuvaisi tilanteen seuraavia tapahtumia varsin hyvin.

Jonkinlaisia lieviä patoutumia havaittavissa...

Uudestaan

Jonkun ajan päästä olisi taas tiedossa työpaikan saunailta, jonka yhteyteen on järjestetty aktiviteettia. Hyvin pitkälti menee samalla kaavalla kuin aikaisemminkin. Eli ensin aktiviteetti, paskanjauhantaa ja kaljankittausta, sitten sauna, paskanjauhantaa ja kaljankittausta ja lopuksi ruokailua, paskanjauhantaa ja kaljankittausta.

Jälleen kerran aktiviteetti on sellainen, joka kiinnostaa, mikään muu juuri ei. No ehkä syöminen vähän mutta kuitenkin. Ihan hyvin voisin tehdä niin, että aktiviteetin jälkeen lähtisin omille teilleni (lue: tulisin asunnolleni), koska nyt se kävisi varsin helposti. Tai sitten voisi tehdä niin, että käyn vielä lotkaisemassa ruoat ja heti sen jälkeen lähden kotia päin. Mitäpä sitä suotta jäädä koko illaksi nostamaan v-käyräänsä, samalla kaavalla se varmasti tulisi menemään mitä tuo aikaisempi kertakin.

Uusjako

Mikähän ihmeen uusjako on nyt menneillään työpaikkojen suhteen? Tässä viimeisen kuukauden aikana on useampia työn kautta tuntemiani henkilöitä, niin omassa kuin asiakasyrityksissä, vaihtanut taloa tai siirtynyt talon sisällä toisiin tehtäviin. Ainahan on ollut pientä vaihtuuvuutta mutta monta ihan näin vähän ajan sisällä on jo vähän harvinaisempaa.

Mutta eipä taida tuo urakierto vielä osua minun kohdalle vähään aikaan. Sain tehtyä sen työhakemukseni valmiiksi ja täyttelin yhden yrityksen sivuilla avoimen hakemuksen. Luulenpa ettei sieltäkään kuulu mitään, koska hyvin harvoin olen nähnyt sen yrityksen hakevan uusia työntekijöitä. Tuo yritys kiinnostaisi kyllä, koska siellä saattaisi olla sellaista työtä, joka kiinnostaisi minua. Ylipäätään en oikein ole löytänyt haluamaltani paikkakunnalta sellaisia yrityksiä, joihin voisi laitella hakemuksia. Kun ei ole minkäänlaisia kontakteja, tai on mutta ne ovat ihan vääristä yrityksistä, ja ei pahemmin tunne yrityksia ja ihmisiä niissä, niin koen hieman hankalaksi tämän työnhaun.

Ei sen puoleen, ihan samanlaista se oli silloin, kun valmistuin koulusta. Ei ollut juuri minkäänlaista työkokemusta ja kontakteja, niin työnhaku oli kuin upottavalla suolla rämpimistä (+ siihen päälle vielä nämä huonot sosiaaliset taidot). No, ehkä yksi asia mikä on paremmin verrattuna tuohon aikaisempaan on se, että nyt plakkarissa on useampi vuosi työkokemusta. Eri asia vain sitten mitä hyötyä siitä on ja miten sen mahdolliset työnantajat katsovat, kun olen haluamassa töitä aivan toiselta toimialalta missä nyt työskentelen.

Seinillä on korvat, osa 2

Viime viikon alussa kirjoittelin seinänaapureista ja tänään jatkan hieman samasta aiheesta.

Viime viikon sunnuntaina oli lämmin päivä ja oli pidettävä parvekkeen ovea auki, ettei tänne asuntoon olisi läkähtänyt. Olin syönyt juuri ja vajutin hieman mahaani sohvalla makoillen ja pulmapelejä ratkoen. Kohta naapurin parvekkeen ovi narahti ja aikaisemmin seinää paukuttanut naapuri tuli ulos parvekkeelleen. Kohta hän soitti puhelimellaan jonnekin ja kaikki se kälätys kuului aivan selvästi minulle, joka makasi sisällä sohvalla. Jonkun ajan päästä puhelu loppui, mutta heti perään alkoi uusi. Taas samoja kälätyksiä lisää. Viitisen minuuttia meni ja loppui puhelu. Noh, vielä piti naapurin soittaa kolmas puhelu. Onneksi tämä sentään oli vain lyhyt puhelu pariin ensimmäiseen verrattuna.

Mitä opin uudesta naapurista tuon puolen tunnin aikana ilman, ettei hänen kanssaan tarvinnut jutella ollenkaan ja etten nähnyt häntä lainkaan? Nainen, iältään ehkä 30 ja 40 välissä ja ilmeisesti sinkku, koska muutti pieneen yksiöön. Yksiön vuokrakin on eurolleen tiedossa, itse hän kehui vuokraa halvaksi mutta minusta se on sikahinta verrattuna siihen mitä itse maksan vastikkeena omasta ja isommasta asunnosta. Luultavasti hän työskentelee kaupassa tai on hoitsu, koska tekee vuorotyötä myös viikonloppuisin, veikkaisin ehkä enemmän tuota hoitsua. Ja puhelinkäyttäytymisestä päätellen luultavasti myös ehkä takana juuri kariutunut parisuhde, koska niin suuri tarve puhua (lue: soitella puhelimella toisille).

Mutta eihän tuota pirukaan jaksanut enää kuunnella sinä iltana vaan lähdin kuntoilemaan pyörällä. Ajelin tunnin lenkin ja alakerran ovelle palanneena kuulen jotakin: naapuri kälättää taas parvekkeellaan puhelimeen! Laittoi vain jälkikäteen ajattelemaan, että mitenkähän minunlaiseni selviytyisi tuollaisen puheripulin omaavan henkilön kanssa. Minua melkein alkoi ahdistamaan jo se pelkkä jatkuvan puhumisen kuunteleminen, saati sitten jos pitäisi vielä keskustella tuollaisen henkilön kanssa. Onneksi nämä kylmät ilmat tulivat takaisin, niin ei tarvitse enää pitää ikkunoita ja ovia auki ja kuunnella sitä jatkuvaa papatusta.

Niin, näinhän minä sitä toistakin naapuria. Eilen illalla olin lähdössä taas lenkille ja kukas se rapuissa vastaan tulekaan: panomies tietenkin. Tavallisen näköinen heppuli. Ei mikään erityisen komea tai mokkakikkeli-gigolomaisen oloinen. Silmälasit ja minua melkein päätä lyhyempi, ikä ehkä lähemmäs 40. Ilmeisesti oli palaamassa työmatkalta, koska kantoi tavallista ja tietokonelaukkua ja autoa ei näkynyt pariin päivään parkkipaikalla.

Tulipahan vain tässä katala ajatus mieleen, että kun satun asumaan näiden kahden naapurin välissä ja jos olettamukset ja arvailut näistä naapureista ovat oikeita, niin pitäisiköhän ne parittaa toisilleen jollain ihmeen konstilla...

Puhelinkeskustelut... PAH JA PYH!

Jurppii taas paljon. Miten vähästä se alkaa tuo kyrsimys maximus nostaakaan päätään minussa. Puhuin äsken puhelimessa yhden niiden harvojen henkilöiden kanssa, joiden kanssa olen puhelimen avulla yhteydessä.

Tässä puhelinkeskustelussa minua rupesi ärsyttämään, kun saa selittää asioita monta kertaa eikä vastapuolen kaaliin ja tajuntaan jää ollenkaan nämä sanomani asiat vaan joka kerta sitten kysyy uudelleen samoja asioita. Samoja asioita on saanut selittää ja jankata siis jo useamman puhelun aikana. Lopulta minä aina ärsyynnyn tästä jankkaamisesta ja kyrpiintyneen äänensävyni takia puhelu loppuu suhtkoht nopeasti.

Olen myös huomannut, että viime aikoina melkein joka puhelun aikana jossain vaiheessa ärsyynnyn ja se käy aina vain nopeammin. En ole mikään innokas puhelimen käyttäjä ja nämä viimeaikaiset jankkaamiset ovat saaneet minut inhoamaan puhelinta entistä enemmän. Tekisi mieli heittää helvettiin koko ärsyttävä kalikka!

Kyrpii taas niin paljon ettei veri kierrä päässä ja kirjoittamisestakaan tule mitään.

Hakemus

Avauduin joskus ennen kesälomaa työpaikastani ja silloin oli suunnitelmissa, että päivittelen kesälomalla CV:n ja teen työnhakukirjeiden pohjia.

Kesäloma loppui jo sekin jokin aika sitten ja mikä oli tulos? Sain päivitettyä vain CV:n mutta yhtäkään hakemustekstipohjaa en saanut tehtyä. Noh, paluu töihin antoi sitten uutta potkua perseelle tuohon hakemuksen kirjoitteluun. Ensimmäisellä loman jälkeisellä viikolla entisenlainen ketutus jatkui töissä. Perjantaina olin jo aivan rikki ja kurkkuani myöten täynnä hommiani. Tuolloin perjantaina minun oli pakko ryhtyä kirjoittamaan kahvitauolla hakemusta, sillä muuten olisi voinut pälli levitä pahemman kerran. Minun oli pakko alkaa tehdä jotakin tämän tilanteen muuttamiseksi. Toinen loman jälkeinen viikko ei ollut enää niin takkuinen kuin ensimmäinen, mutta sama touhu jatkui. Nyt tänään sain sitten otettua itseäni niskasta kiinni ja kirjoittelin tuota hakemuksen runkoa valmiiksi. Enää tarvitsisi koota vain sepustukset järkevään järjestykseen ja viilata hieman kokonaisuutta, niin hakemus olisi sitä myötä valmis.

Näin muuten seuraavanlaisen sarjakuvan netissä:



Tässä on jotain niin tavattoman tuttua. En vain saa päähäni millään, että mikä ihme ja kumma tästä tekee niin tutun oloisen...

Seinillä on korvat

Missähän taas on vika, kun tuo kuntoilu tuntuu niin takkuiselta. Tein tuossa äsken lihaskuntoliikkeitä ja olo tuntui niin tahmealta. Etunojapunnerruksia sai vängätä väkisin, jotta ruho nousi kolmekymmentä senttiä lattian pinnasta ylöspäin. Vatsalihasliikkeitä tehdessä puolestaan tuntui, että maha katkeaa, sen verran nekin otti tiukille. Kun sain kaikki liikkeet tehtyä niin tuntui, että oksennus tulee. Ei nyt ehkä ihan kuitenkaan vielä sellainen tunne, mutta kuitenkin sai nieleskellä. Mutta kai tämä on vain normaalia, että välillä takkuaa ja välillä luistaa paremmin.

Alkukesästä toiselle puolelle seinää muutti uusi naapuri. Eilen illalla olin laittelemassa tavaroita kaappin, kun alkoi kuulua pauke. Ensin ihmettelin, että mistä se kuuluu mutta lopulta älysin, että pauke kuuluu seinän takaa. Ilmeisesti naapuri ripusteli tauluja seinille tai jotakin. Ihmetytti vain, kun kello oli sentään jo yhdeksän illalla, niin silti piti vielä moukaroida vasaralla seinää.

Samaisena iltana puoli yhdentoista aikaan, kun olin kömpinyt sänkyyn peiton alle ja odottelin tajunnan lähtemistä. Tällä kertaa rupesi jotain ääntä kuulumaan toisesta naapurista. Ensin kuulostelin vähän, että mitähän ne tuollakin ääntelee tähän aikaan illasta. Kuuntelin tarkemmin ja ei helvetti: siellähän on naapuri panemassa ja se ääni on naisen voihkimista. Piti vielä oikein varmistaa painamalla korva seinään ja kyllä, sitä itseäänhän ne harrastivat siellä. Jonkun aikaa sitä sitten kuului sieltä, mitään villejä riemunkiljahduksia ei kuitenkaan lopussa enää kuulunut.

Ihme kyllä, jotenkin on suhtautuminen tuohon asiaan muuttunut. Opiskeluaikoina asustelin soluasunnossa ja sielläkin kävi joskus noin, että kämppis vingutti baarista tuotua panoa koko yön ja eipä se minulle sitten uni tullut enää sinä yönä silmään. Silloin seuraavana aamuna minua vitutti ja ärsytti kunnolla, kun toiset naiskentelevat kuin kanit (saattoi se unenpuutekin olla lisäämässä ärtyisyyttä) ja itsellä on tilanne mikä on. Nyt eilen illalla en kuitenkaan kuitenkaan havainnut itsessäni mitään ärsyyntymistä, oli ehkä vain sellainen tirkistelijämäinen olo, kun oli kuunnellut toisia touhuissaan.

Niin, tämäkin naapuri muuten muutti joku aika sitten tähän taloon. Näyttää olevan perheetön mies ja ajelee urheilullisen näköisellä Audilla. Taitaa olla naapuri ihka aito panomies...

Lits läts lääh lääh

Paikat märkänä ja huohotusta....

Sitä on tullut sitten tehtyä jotain pervoa, niinkö?!

No niin on! Jos vähän syötetään pajunköyttä. Niin voisi ainakin likaisimman mielikuvituksen omaavat ajatella, mutta ei se asian laita niin ole. Satoi vettä ja päätin lähteä siitäkin huolimatta ajelemaan pyörällä. Olen jo pitempään ajatellut, että pitäisi käydä sateen aikana lenkillä. En tiedä mikä perversio tuokin on, että juuri sateella sinne lenkkille tekee mieli.

Noh, tulipahan käytyä nyt sellainenkin sadelenkki heittämässä. Vettä ei satanut kovasti, pikemminkin ehkä ripottelemalla eli aika sopivasti. Ja eipä tuo lenkkeily nyt kovin eronnut kuivemmasta kelistä. Ainoastaan oli märempää. Ehkä myös tuntui, että ei ihan saanut tehoja irti itsestään niin hyvin kuin lämpimällä kelillä. Nyt lämmintä oli vain reilu kymmenen astetta. Mutta kaiken kaikkiaan ihan mukavaa vaihtelua oli tuo.

Nörttäilyä

On tullut taas harrastettua viime aikoina otsikossa mainittua asiaa. Tänään piti asennalla selain uudestaan, kun entinen alkoi olla taas täynnä nöyhtää ja sekoilla. Sen säätämisessä on sitten mennyt pari tuntia, kun viilaa asetukset kuntoon ja asentaa kaikki lisähärpäkkeet paikoilleen.

Aloin pari viikkoa sitten opiskella myös uutta kieltä, sillä ajattelin hieman repäistä ja lähteä talvilomalla ulkomaille. NOT! En tosiaankaan ole lähdössä minnekään ja opiskeltava kielikin on ohjelmointikieli. Ajatus tuonkin kielen opettelusta oli pyörinyt pitkään jo mielessä mutta sain tartuttua toimeen vasta loman loppupuolella. Tein tuolla kielellä jo pienen osittain toimivan skriptinpätkän, jolla latailen tiedostoja netistä. Tykkään nimittäin eräistä pulmapeleistä ja yhdeltä nettisivustolta niitä saa latailla vapaasti. Kyllästyin sitten siihen, että niiden tehtävien latailu oli aika käsityövoittoista, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli valjastin sitten tuolla ohjelmointikielellä tehdyn koodin tekemään tylsän rutiinin minun puolesta. Siinä vain tuli sitten koodia testaillessa ladattua jokunen sataa sivua niitä tehtäviä, joten ei taida tuolle koodinpätkälle olla ihan heti taas käyttötarvetta. :P Noh, onpahan sitten taas edes jotakin tekemistä talven pimeiden ja tylsien iltojen varalle.

Läskiksi meni

Talven mittaan sain pudotettua painoani hieman alaspäin. Ja kun tuli kevät ja pääsi kuntoilemaan paremmin ulkona, niin paino tipahti kuukaudessa n. 1,5 kiloa. Sitten tuli loma ja homma meni sananmukaisesti läskiksi. Kävin oleilemassa loman aikana jokusen viikon vanhempien luona ja koska siellä korvessa ei oikein ollut kunnon mahdollisuuksia kuntoilla, niin sinä aikana paino pääsi nousemaan 3,5 kiloa. Muutenkin siellä vanhempien luona tuputtaavat (ärsyttävästi) ruokaa ihan liian paljon siihen vähäiseen kulutukseen nähden. Nyt kun pääsi taas omaan rauhaan ja askeettisen karuun arkeen, niin syömiset on helpompi pitää pienempänä ja ei tule turhaa napostelua.

Kyllä se on vain näköjään niin, että jos haluaa vartalon pysyvän edes vähänkään normikuosissa, niin silloin on parasta pysyä yksinäisenä kuten vitsissä todetaan.

Neitsyys meni

Ei ole taas joutanut kirjoittelemaan, kun on ollut vähän muut asiat mielessä. Nyt vuorossa hieman normaalista poikkeava tarina iltasatuna, mistähän laidalta kerronnan aloittaisi. Ehkäpä näin...

Ajatus oli muhinut päässä jo pitkään. Se oli saanut alkunsa ensin erään toisen henkilön päässä ja puolihuolimattomasti se ajautui minun mieleeni. Kun tuollainen ajatuksenpoikanen on kerran istutettu mieleen, niin se jää sinne kasvamaan ja pyörimään niin pitkäksi aikaa, kunnes siitä tulee pienoinen pakkomielle. Ajatus oli salakavala ja monesti netissä seikkaillessani huomasin päätyväni yhdelle tietylle sivulle. Sivulla oli vain lyhyehkö tekstinpätkä mutta joka kerta silmäilin sen läpi, sillä siinä oli vastaus tähän minun ajatukseen.

Jos tuollainen ajatus pääsee kasvamaan ja jos sille ei tee jotakin, niin hulluksihan sitä tulee. Ajatus oli pikkuhiljaa siis jo kasvanut mielessäni melko isoihin mittasuhteisiin. Jos en nyt toimisi, niin varmasti soimaisin siitä itseäni hyvin pitkään. Ensin piti tehdä hieman pientä sähköpostin vaihtoa, jotta ajatukset hieman selkeytyisivät. Kun ajatukset olivat siinä kuosissa, että tulen toteuttamaan tämän tekoni, niin sitten se oli lähdettävä vain yksinkertaisesti käymään kaupungilla.

Kaupungilla kaikki sujui yllättävän nopeasti. Erinäisiä asioita tuli sovittua ja H-hetki koittaisi parin päivän päästä tapaamisesta. Ja kuten tunnettua, odottavan aikahan on pitkä. Siinäpä oli sitten odottelemista. Illalla ajatukset seikkailivat malttamattomina tulevassa, päivällä sentään ajatukset eivät karkailleet minnekään vaan sain tehtyä valmiiksi rästissä olleita hommia.

Lopulta tuo odotettu hetki koitti. Minun piti ensin käydä hakemassa vastapuoli kaupungilta ja matka asunnolle sujui hymy korvissa (mistäköhän sekin johtui?). Rasittavan pitkän matkan (vaivaiset 3 km) jälkeen saavuimme asunnolleni ja ulkovaatteet lähtivät äkkiä päältä. Olin jo melko malttamaton ja oli jo pakko päästä hieman kuorimaan kerroksia. Vastapuolikaan ei laittanut hanttiin, joten siinäpä sitä sitten kohta silmieni edessä oli hyvin muodokas pari, jota en malttanut olla hipelöimättä. Itseäni tilanne meinasi hieman huvittaa. Olin aivan kuin Taru sormusten herran Klonkku, joka oli joutunut sormuksen lumoihin. Katselin edessäni olevaa näkymää ja melkein kuiskasin "My precious..." käsieni hyväillessä kaarevia muotoja.

Järjen valo tuli hieman takaisin ja eihän tämän homman nyt ihan näin pitänyt karata heti alkuunsa. Sain rauhoitettua mieltäni ja olihan tarkoituksena ollut ensin ruokailla ja vasta sitten hieman "hupia". Joten eipä muuta kuin ruokaa tekemään ja torjumaan nälkää, joka oli jo huomaamatta kerennyt kasvaa niin, että maha kurni. Siinä ruokaillessa silmäni eivät tahtoneet pysyä erossa uusista näkemistään asioista ja hieman jalkakin vipatti hermostuksissaan.

Rehellisesti sanottuna hieman hätäisen ruokailun jälkeen siirryimme makuuhuoneen puolelle ja laittelin asiat valmiiksi. Lopulta valmistelut oli ohi ja siinä se sitten oli: hetki, jota olin odottanut malttamattomana jo jonkin aikaa. Jäljellä oli päätettävänä enää vain yksi asia. Melko pieni juttu mutta jollain tapaa kuitenkin melko merkittävä. Olisiko se tämä, tuo toinen vai ehkäpä se kolmas. Siinä muodokasta paria silmäillessä ja hivellessä sain tehtyä päätöksen ja sillä oli mentävä, meni sitten syteen tai saveen.

Ja sitten... Voi sitä orgasmia minkä korvat saivat, kun uusista kaiuttimista pärähti soimaan ensimmäisenä kappaleena Sentencedin Cross My Heart And Hope To Die!* YEEAAAHHH!!! Silmistä melkein vierähti kyynel, kun valinta osui täysin nappiin ja kaiuttimista ulos tuleva ääni oli niin mahtava. Oivoivoivoivoivoivoioooohhh...



Tällä kappaleella uudet kaiuttimet astuttiin kunnon rock-pöntöiksi. Olisihan se ollut huutava vääryys soittaa jotakin anttihuiskua, jolloin näistä kaiuttimista tuskin olisi tullut kunnollisia. Mutta nyt, OOH ja AAH tätä äänenlaatua! :)

*) Juutuubi-versio tästä kappaleesta on hieman huonohko, oikeanlaatuisena ja ennen kaikkea kunnon kaiuttimilla kuunneltuna jotakin ihan muuta.

Kesäajatukset

Huomaa, että on taas kesä ja liikaa aikaa ajatella, kun olen lomalla. Kun työasiat eivät vaivaa mieltä niin paljon mitä ne ei-loma-aikana tekevät, niin mieleen tunkee sitten muita ajatuksia. Ja mitäpä ne sitten ovat näin kesäisin? No läheisyyteen, seksiin ja sellaiseen liittyviä tietenkin.

Monena aamuna peiton alla heräillessä on mielessä käynyt ajatus siinä, että minkälaista se olisi aloittaa aamu niin, että vierestä löytyisi typykkä, jota saisi hiljakseen hiplata peiton alla. Luonnollisestihan se sitten lyö "teltan pystyyn", kun tuollaisia vähänkään arvelluttavia ja henkisesti turmiollisia mietteitä ajattelee.

Onpahan nuokin s-fantasia-ajatukset hieman erikoisia. Monesti olen huomannut sellaisen asian, että kun elämä menee niitä tavallisia tylsiä raiteitaan eikä tapahdu mitään ihmeellistä, niin nuo fantasioinnitkin toistavat tylsää ja samaa kaavaa. Lopulta siinä käy niin, että tarpeeksi kauan mielessä pyörittyään niitä ei enää tule sitten ajateltua juuri lainkaan.

Toisaalta sitten jos sattuu tapaamaan vaikka jonkun hyvännäköisen misukan, niin heti mieleen alkaa tulla kaikenlaisia uusia pervoiluja. Esimerkkinä voisi mainita tämän työasioiden merkeissä tavatun - varatun ja perheellisen - naisen. Tietäisipä vain tuokin namiperse, miten perversseissä touhuissa hän mahtoi ollakaan minun ajatuksissa...

Sähköpostia tonkimassa

Kaikesta tuskailusta ja miettimisestä huolimatta päätin lähettää Päivänkakkaralle sähköpostin. Viestin sisällöksi en saanut loppujen lopuksi mitään kovin erikoista. Kunhan vain mainitsin, että hän oli jäänyt pyörimään mieleeni ja pari muuta lausetta sitomaan juttua. Jotenkin nyt on vain semmoinen kutina perseessä, että tuo posti ei koskaan saavuta häntä. Veikkaan, että vastaanottava postipalvelin tulkitsee sen roskapostiksi ja siirtää sen suoraan roskakoriin. Mutta kaikesta huolimatta, tehty mitä tehty.

Samalla kun laitoin tuota sähköpostia, niin tulin selanneeksi yhtä monista postilaatikoistani. Tuota laatikkoa olin käyttänyt viestitellessäni yhden sähköpostitutun kanssa ja nyt satuin vilkaisemaan yhtä vanhaa viestiä. Ohessa pieni katkelma viestin alusta.

Ajattelin pistää tulee postia sulle... Kun ei oo näkyny tyyppiä mesen puolella ja haluisin vähän vaihtaa kuulumisia tai jotain sen tapasta.
...
Jopa meni vaikeeks.. Kun ei oikein tuu mitää semmosta juttuu mitä kirjottais ja vähän aikaa sitten oli kauheesti asiaa mielessä mitä piti kirjotella.

Muistan edelleenkin minkälaisia tuntemuksia tuo pieni pätkä sai aikaan minussa, kun luin tuota viestiä saadessani sen. Minulle tuli tuosta sellainen tunne, että on tarvittu. Joku toinen on odottanut sitä, että olisi päässyt jakamaan ajatuksia minun kanssa. Tuo tunne on minulle aika kutkuttavan koukuttava ja se kai sai minut kirjoittelemaan/mesettelemään näiden sähköpostituttujen kanssa niin pitkään.

Nyt ei ole mitään sellaista asiaa elämässä, joka toisi tuollaista tuntemusta. Ei ole ollut hyvin pitkään aikaan ja se hieman masentaa. Tai ei ehkä masenna, pikemminkin saa olon alakuloiseksi. Jotain tarttis tehrä, jotta tuollaisen mieltä kutkuttavan tunteen saisi takaisin ja elämään tulisi edes jotain pikkukivaa tylsyyttä karkottamaan. Mutta miten, se taas on oma kysymysmerkkinsä.

Pohdintaa

Astioita tiskatessa mietiskelin hieman työpaikka-asiaa. Lähinnä mietin sitä, että pitäisikö perustaa joku ihan uusi anonyymi blogi, jossa avautuisin kaikesta paskasta mitä tuolla työpaikalla esiintyy.

Aiheita varmasti löytyisi, sillä tuntuu, että koko aika sieltä nousee eteen epäkohtia tai huonosti olevia asioita, joihin minä haluaisin muutosta. Huonoa tuollaisessa blogissa olisi kuitenkin se, että en pystyisi kuitenkaan kovin vapaasti sielläkään meuhkaamaan mikäli haluaisin pitää anonymiteettiä yllä ilman, että työkaverit tai asiakkaat minua teksteistä tunnistaisi. Tällä alalla on kuitenkin melko pienet piirit ja siinä varmaan ampuisi omaa uraansa jalkaan, jos henkilöllisyys paljastuisi. Ja kun niistä asioistakin pitäisi pystyä kirjoittamaan niiden oikeilla nimillä, muuten tekstien ymmärrettävyys voi jäädä hieman puolitiehen.

Toisaalta olisi hauska paljastaa kaikenlaisia epäkohtia tai ylipäätään miten perseellä tavalla asioita voidaan tehdä. Samalla voisi syntyä hieman mielipiteiden vaihtoa, mikäli tuonne blogiin eksyisi samalla alalla työskenteleviä. Sekin olisi siinä mielessä hyödyllistä, että pääsisi kuulemaan, että minkälaista touhu on mahdollisesti muissa yrityksissä. Nyt sellaiseen ei oikein ole minkäänlaista mahdollisuutta, kun sellaista tuttavapiiriä ei ole, jossa pystyisi puhumaan tuollaisista asioista. Olisi nimittäin mielenkiintoista nähdä, että onko touhu samanlaista muissakin firmoissa vai onko se vain tämä minun työpaikka, jossa mennään aina perse edellä puuhun projektista toiseen. Ihan vain siitäkin syystä olisi hyvä tietää, että jos muissa yrityksissä ollaan vähän viisaampia, niin voisi hakea töitä ilman, että tarvitsee vaihtaa toimialaa kokonaan toiseen.

Tuskinpa tulen kuitenkaan tuota toista blogia tekemään, sillä eihän tähän blogiin jäisi sitten mitään kirjoitettavaa, jos kaikki napinat menisivät toiseen blogiin. Joten se harvalukuinen lukijajoukko voi siis huokaista helpotuksesta, sillä tulen varmasti jatkossakin kirjoittamaan tänne katkeroitunutta tilitystä työpaikalta.

Epämääräistä höpinää, osa 2

Satuin lukemaan Himamirrin kirjoitusta, jossa hän kertoo saaneensa ihan perinteisen kirjeen juhannusheilalta. Tarina menee tiivistettynä näin: Mirri heilastelee juhannuksen aikaan miehen kanssa. Vähän myöhemmin Mirri dumppaa miehen mutta n. reilun viikon päästä heila lähettää kirjeen, jossa kertoo tuntemuksistaan naista kohtaan. Tarinassa oli myös muita käänteitä mutta en jauha niistä tässä.

Tuota kirjoitusta lukiessa ajatukseni pakostakin kääntyivät Operaatio Puujalassa tapaamaani naiseen, joka jäi ärsyttävästi pyörimään ajatuksiini. Kutsuttakoon selkeyden vuoksi jäljempänä tätä naista vaikka nimellä Päivänkakkara. Mieleeni tuli siis ajatus, että jos tuo juhannusheila oli lähettänyt kirjeen, niin miksen minä voisi lähettää sitten sähköpostiviestiä Päivänkakkaralle, jonka sähköpostiosoitteen olin löytänyt netistä.

Mieleni kehitteli heti muutamia tekosyitä, miksi en voisi lähettää sähköpostia. Sain syiksi mm. seuraavia asioita:
- onko sähköpostiosoite enää käytössä/voimassa
- tapaamisesta on kulunut jo useampi kuukausi, joten muistaako hän edes minua
- vaikuttaako se oudolta, että otan yhteyttä vasta näin pitkän ajan jälkeen (sitä varten pitäisi keksiä hyvä syy)
- en tiedä hänen parisuhdestatustaan
- en tiedä hänestä ylipäätään mitään muutakaan

Toisekseen minua mietityttää tuo sähköpostin käyttö. Jos näkisin hänet livenä, saattaisin mennä sanomaan hänelle sen asian, joka jäi kalvamaan mieltä, ja näkisin samantien hänen reaktionsa siihen. Mutta nyt jos teen sen sähköpostilla, reaktiot jää näkemättä ja tässä tapauksessa mielelläni näkisin sen. Niistä voisi nimittäin päätellä/nähdä, että miten asiassa voisi edetä vai jättääkö leikin sikseen.

Lisäksi tässä sähköpostiviestissä mietityttää se, miten viesti pitäisi oikein muotoilla. Pitäisikö viestiin sisällyttää joku kysymys tai sellainen viritelmä, että hänen pitäisi vastata siihen. Jos laitan viestiin vain sanottavani, niin epäilen, että vastaukseksi voi tulla vain "jep" (jos sitäkään)...

Tiedä häntä sitten mikä se tässä viisainta olisi. Kaikkein helpoin olisi tietysti olla tekemättä yhtään mitään, elämä jatkuisi sitä samaa ja tylsää rataa kuten ennenkin. Toisaalta sisälläni asuva pikkupiru käskee lähettämään sen viestin eräänlaisena rangaistuksena sekoittamaan Päivänkakkaran ajatuksia siitä hyvästä, että sekoitti itse olemassaolollaan minun ajatuksia. Ja vaikka lähettäisin tuon viestin, niin jatkuisihan se tuttu, turvallinen ja tylsä arki siitäkin huolimatta.

I'm Hot

Olen niin kuuma tapaus, että naiset lankeavat jalkoihini seurassani ja palovaroittimet alkavat huutaa, kun kuljen niiden ohi. Uskoo ken tahtoo... Puolet tuosta aloituslauseesta oli puppua ja puolet totta, tuskin lienee vaikea arvata mikä on faktaa.

On tuo palovaroitin aika vinkula. Jos kävelen saunan jälkeen varoittimen ali vain pyyhe ylläni (tai vaikka vain munasillaan rillutellen), niin laite saattaa aloittaa piippauksen. Tuskinpa se on patteristakaan kiinni sillä vaihdoin sen kuitenkin aikaisemmin sattuneen episodin jälkeen. Ilmeisesti vekotin on hieman yliherkkä kaikenlaisille käryille ja lämmölle alhaisesta huutamisherkkyydestä päätellen.

Mutta yksinäisenä varmaan pitäisi olla tyytyväinen, että saan huomiota edes jonkun ohi kulkiessa, olkoon se joku vaikka sitten palovaroitin.

Juhannuksen jälkeen

Juhannus meni niin, että en käyttänyt tietokonetta juuri ollenkaan, mitä nyt välillä tarkistelin netistä sääennustetta tai muuta sellaista pientä. Maanantaina avasin taas uutissyötteiden lukijan ja noina kolmen päivän aikana ilmestyneiden uutisotsikoiden yksipuolisuus tuli huomattua äkkiä. Suurimmassa osassa aiheina oli vain poliisia työllistäneet humalaisten toilailut, tulipalot, kolarit, väkivaltatapaukset, rattijuopot jne.

Sellaistako se juhannuksen vietto todellisuudessa sitten on? Jos pelkkien lehtien varassa olisi, niin luultavasti muusta ei tietäisikään ja kuva jäisi aika yksipuoliseksi. Kun luin sitten seuraamieni bloggaajien postauksia, niin kovin erilaisia oli kirjoitukset juhannuksen vietosta verrattuna lehtikirjoitteluun. Aiheet olivat ihmisläheisempiä ja arkisen mukavia verrattuna noihin juhannusseudun uutislinjaukseen. Ehkäpä siksi noita blogeja onkin mukava seurata, sillä ne ovat mukavaa vastapainoa usein niin tympeille uutisaiheille.

Ajanhaaskausta

Katsoin eilen illalla elokuvan Tinker Tailor Soldier Spy. Videovuokraamon sivuilla elokuvasta oli sanottu kirjoitusvirheineen päivineen mm. näin:

Otteessaan rautaisesti pitävä, tiivis fi lmatisointi John le Carrén klassikko romaanista on pakollista katsottavaa.

Yleensä nuo esittelytekstit on hieman pahasti yliampuvia mutta nyt se ei ollut kaikilta osin. Elokuva piti luvatusti rautaisessa otteessaan, nimittäin nukkumatti-sellaisessa. Elokuva oli yksinkertaisesti niin tylsä, pitkäveteinen ja yleiseltä olemukseltaan nahistuneen omenan oloinen, että hohhoi.

Jokin tuossa elokuvassa tökki pahemman kerran vastaan. Oliko se sitten näyttelijät, joista suurin osa oli vanhoja pieruja, 1970-luvun brittiympäristö, näyttelijöiden aneemiset ja flegmaattiset ilmeet vai ehkä nuo kaikki yhdistettynä, mutta joka tapauksessa. Minusta hyvän elokuvan pitäisi herättää edes jonkinlaisia tunteita (huvittuneisuutta, hauskuutta, surullisuutta, jännitystä tmv.) mutta tämä onnistui epäonnistumaan kaikilla osa-alueilla. Tuo elokuva herätti yhtä voimakkaita tunteita kuin etanoiden juoksukilpailu tai maalin kuivumisen katsominen. Tunnin katsomisen jälkeen alkoi olla sellainen fiilis, että mitenkähän kauan tätä jaaritusta ja paskaa oikein vielä kestää.

Elokuvan juonen "vauhdikkuudesta" ja unettavuudesta kertoo jotakin myös se, että viimeisen puolen tunnin ajan torkahtelin vähän väliä ja minun oli vaikea pysyä hereillä, vaikka minun normaali nukkumaanmenoaika ei ollut vielä edes käsillä. Elokuvassahan päähenkilö selvitti brittien tiedustelupalveluun soluttautunutta kaksoisagenttia. Miten tuo henkilö sitten lopulta paljastui, se ja yleensäkin koko loppupuoli jäi minulle hieman epäselväksi "hetkellisesti yllättäneiden pimennyskohtauksien" takia. Mutta eipä tuossa suurta vahinkoa päässyt tapahtumaan.

En muistakaan milloin olisi tullut katsottua yhtä surkeaa elokuvaa. Olen katsonut moniakin sellaisia elokuvia, joiden juoni on ollut aivan ö-luokkaa mutta harvemmin niiden seurassa on tullut nukahdettua. En suosittele katsomaan tuota kyseistä elokuvaa ollenkaan, paitsi ehkä siinä tapauksessa, jos kärsit nukahtamisvaikeuksista tai unettomuudesta, tai olet joku pahemman luokan masokisti, joka haluaa rankaista itseään.

Tilannekatsaus

Olen nyt enemmän tai vähemmän aktiivisesti kuntoillut kuukauden ajan suunnilleen joka toinen päivä aina tilanteen niin salliessa. Muutamia huomioita on asiaan liittyen tai asian vierestä tullut tehtyä.

Viimeisen viikon ajalta olen huomannut, että minulle tulee nälkä yleensä tuntia ennen normaalia syöntiaikaa ja tämä koskee kaikkia päivän aterioita. Jos muistelen taaksepäin, niin en edes muistakaan milloin viimeksi olisi ollut näin useasti nälän tunnetta. Hyvin harvoin sitä siis aikaisemmin oli. Kertoo kyllä toisaalta jotain tuokin nälän tunteen puuttuminen, että liikunnan ja ravinnon määrän suhde ei ole oikein ollut kohdallaan, turha siis ihmetellekkään sitä ainaista painon ylöspäin hilautumista. Mutta kumallista taas tässä on se, että vaikka tämäniltaisen pyörälenkin jälkeen söin pari palaa leipää, omenan, pari tomaattia ja keksin, niin siltikin vielä tuntuu, että olisi nälkä. Lieneekö sitten nyt jo pientä aliravitsemusta.

Unirytmikin tuntuu menneen sekaisin. Talvella nukuin hyvin yleensä 7,5 tuntia ja keväällä huomasin, että unimäärä tipahti puolella tunnilla. Nyt puolestaan vaikka olen mennyt tavalliseen aikaan nukkumaan siinä iltakymmenen aikoihin, niin monena aamuna olen saattanut vilkaista kelloa ensimmäisen kerran jo neljän jälkeen ja tuntuu, että nyt herään jo viimeistään ennen viittä. Eli hyvä, jos nyt nukun edes 6,5 tuntia yössä. Ei tuo kuitenkaan ole päivällä väsyttänyt sen kummemmin, illasta sitten on saattanut olla väsyneempi, jos on tullut aamulla herättyä aikaisin.

Niin ja kesän muotiväri taitaa olla vaaleanpunainen vai onko se nyt sitten pinkki. Sen verran paljon on tien päällä tullut vastaan tuohon väriin sonnustauneita naisia, että on ihan tullut pantua merkille. Ja näkyipä tänään sen värinen paita jonkun miehenkin päällä, oli kyllä vähän tiedätte-kyllä-minkä-näköinen...

Kesäloman lähestyessä, jälkikirjoitus

Tuskin tulee kenelläkään yllätyksenä (paitsi ehkä työpaikkani ihmisille), että alan olla kurkkua myöten täynnä työpaikkaani. Tuosta työpaikasta minulla on kokemusta jo useampi vuosi. Ja mitä pitempään olen siellä ollut, sitä enemmän pinnan alta on alkanut paljastua paskaa. Yleensäkin koko toimiala, jossa yritys toimii, on alkanut muuttua minun mielessä entistä vastenmielisemmäksi ja luotaantyöntävämmäksi. Asioita on sen verran monia, että taidan listata ne tähän ylös, ensimmäisenä toimialaan liittyvät.

1) Kaikki työt ovat riippuvaisia asiakkaista. Jos asiakkailla menevät investoinnit jäihin, ensimmäisenä on kärsimässä tämä toimiala, jossa työskentelen.

2) Verrattuna kaikkiin niihin muihin toimialoihin, joilla tällä koulutuksella voisi työskennellä, niin tällä alalla palkat ovat kaikkein pienimpiä. Siitä löytyy ihan oman työntekijäliiton tekemää pätevää tilastotietoa.

3) Ala on kilpailtu kuralle. Juuri sen takia ne palkatkin on pienet, kun töistä tappelevat monet yritykset (lue: hinnat poljettu alas) ja työnantajien tarjolla on turhan paljon työväkeä (vaikka samalla nämä työnantajat vinkuvat työntekijäpulaa, haistakoot paskan).

Ja muutama kohta liittyen omaan työpaikkaan...

Näiden aikaisemmin listattujen asioiden, jotka eivät ole muuttuneet miksikään, lisäksi on vielä nämä (ainakin mitä mieleen tuli):

4) Jotkut nimeltä mainitsemattomat henkilöt ovat käytökseltään kokovartalokyrpiä lisättynä sillä, että he ovat omasta mielestään hauskoja vaikka eivät edes ole (malliesimerkkinä projektiääliö).

5) Kiirekiirekiirekiirekiirekiirekiirekovakiirekovakiire. Aikataulut ovat perseestä, koska niitä ei yleensä ole. Jos asiakas ei sellaista anna, niin ei sitä projektiääliökään osaa tehdä. Ja vaikka asiakas sellaisen antaisikin, niin projektiääliö ei osaa sen perusteellakaan aikatauluttaa yhtään sisäisiä asioitakaan. Hommia vain lykitään eteenpäin miten satutaan, kunnes alkuviikosta huomataan, että loppuviikkoon mennessä pitäisi toimitta jotakin eteenpäin.

6) Jos ei ole kiirekiirekiirekiirekiirekiirekiirekovakiirekovakiire (eli projektit ovat loppuneet), niin seuraavaksi voi odotella kengän kuvaa perseeseen.

7) Monilla henkilöillä asenteet ovat jämähtäneet paikoilleen. "Kun on tehty tällä tavalla vuodesta miekka ja kilpi lähtien, niin tehdään sitten näin." Ja eritoten yksi suosikeistani: "Ei tuo X tapa taivu tähän."

Tuota viimeistä kohtaa voisi kommentoida pitemmänkin pätkän, sillä se on alkanut ärsyttää minua enemmän ja enemmän. Suurin osa porukasta on sellaisia, jotka tekevät tavoillaan/tyyleillään asioita. Jos heitä neuvoo/opettaa, voivat he ehkä muuttaa toimintatapojaan paremmiksi (paino sanalla voivat). Tämä johtuu yleensä siitä, että he eivät tiedä uusista tekniikoista/ohjelmista/tavoista, jolloin he jatkavat toimimista niillä eväillä mitä heille on annettu.

Seuraavaksi ovat tyypit, jotka haluavat kehittyä, parantaa asioita ja ottavat asioista selvää, jos eivät tiedä. Näitä on työpaikalla ehkä yhden käsin sormilla laskettava määrä.

Viimeisenä on sitten myös kourallinen ihmisiä eli vastarannankiisket. Vaikka heille esimerkiksi näyttäisi, että tällä ohjelmalla voisi tehdä nämä ja nämä jutut tehokkaammin kuin tuolla entisellä, niin he rupeavat juputtamaan jostakin mitättömästä asiasta, johon ohjelma ei taivu. Heidän mielestä ohjelman pitäisi olla sellainen, että sillä saisi tehtyä aivan kaiken ja jos se ei tee sitä yhtä pikkupikku asiaa, niin ei se uusi ole sitten yhtään parempi kuin mitä se vanha ohjelma. Valitettavasti juuri nämä viimeiseksi mainitut jästipääidiootit saavat sitten jarrutettua ja torpattua lähes kaiken.

Vielä joku aika sitten työpaikalla oli esimies, joka edes yritti viedä kehitysasioita eteenpäin. Hänkin kyllä lähti alkuvuodesta muualle töihin, jolloin nyt paikalla ei ole ketään sellaista, joka veisi asioita aktiivisesti eteenpäin ja jolla ennenkaikkea olisi valtaa päättää asioista. Nyt touhu on lähinnä sellaista, että kaikki möllöttävät paikoillaan ja mitään ei tapahdu (vaikka syytä olisi).

Jos tuo työpaikka on niin perseestä, niin miksi en ole vaihtanut työpaikkaa? Suurimpana syynä on ehkä se, että itse työn sisältö on ollut mielekästä. Jos se ei olisi, minulta olisi levinnyt pälli jo aikoja sitten tuolla ja olisin vaihtanut paikkaa. Yhteen lauseeseen tiivistettynä sen voisi laittaa vaikka näin, että itse työn sisällössä ei ole (suurimmaksi osaksi) valitettavaa mutta työskentely-ympäristö ja -tavat alkavat olla perseestä.

Mutta nyt tuokin mitta alkaa pikkuhiljaa olla täynnä. Vai mitä muutakaan voi päätellä siitä, että nykyään aamulla sähköpostiaan avaa aina pieni vitutus päällä ja toivoo, että ei olisi tullut yhden yhtäkään sähköpostia, puhelintaan pitää äänettömällä ja toivoo ettei kukaan soittaisi ja työpäivän aikana aamupäivällä odottaa vain ruokatuntia ja iltapäivällä sitä, että voi lähteä kotiin.

Ilmiselvästi jonkinlaista muutosta pitäisi saada nyt aikaiseksi. Tuota muutosta olen ajatellut alustaa kesälomalla päivittämällä CV:n ajantasalle ja kirjoitelemalla valmiiksi hakukirjeiden pohjia. Ja saatanpa ehkä lähettää yhden avoimen hakemuksen yhteen tiettyyn yritykseen. Mutta joka tapauksessa pitäisi listata vaikka paperille omat vahvuutensa, heikkoutensa ja taitonsa. Niiden perusteella voisi sitten tarkentaa hieman mille alalle voisi suunnata nokkansa. Tarkoitus olisi tehdä vain sellaisia harkittuja täsmähakuja ja koittaa sitä kautta löytää ehkä se mieluisampi työpaikka.

Kesäloman lähestyessä

Luvassa taas jupinaa ja mutinaa työpaikalta...

Kesäloma lähestyy viikko viikolta ja samalla työmäärä vain paisuu ja paisuu kuin pullataikina. Se on suorastaan surkuhupaisaa miten vähän tarvitaan siihen, että eteen tulee lisätöitä viikon edestä.

Maanantaina yhden homman projektipäällikkö (josta käytän tästä lähtien termiä projektiääliö) kävi sanomassa, että "katsottiin tuon yhden toisen kanssa, ettei hän kerkeä tekemään näitä ja näitä, niin sinä teet sen". Hieno homma... Tuohon työhön menisi ehkä pari päivää, jos lähtötiedot olisivat kunnossa. Mutta koska olen töissä tuolla työpaikalla, niin lähtötiedot eivät ole ikinä kunnossa, joten varsinaiseen työhön voi varata pari lisäpäivää niiden tietojen tonkimisen vuoksi.

Torstaiaamuna töihin tullessa huomasin pöydälläni projektiääliön jättämän tarralappusen, jossa teksti: "Lisää nämä kaksi tuohon kokonaisuuteen." Jepjep... Taas tiedossa vähintään pari päivää lisähommia, joista ei ole juuri mitään etukäteistietoja.

Muutama sanottu lause ja yhdellä lauseella varustettu muistilappu työpöydällä. Näin vähän tuolla työpaikalla tarvitaan siihen, että lisätöitä tulee viikon edestä. Kun ottaa huomioon, että olen nyt viime aikoina joutunut pomppimaan kahden projektin välillä, niin voi veikata, että nämä lisätyöt tehdään juosten kusten juuri ennen lomalle lähtöä.

Alan olla jo melko kypsyneen vittuuntunut tuonkin projektiääliön käytökseen, josta taas oiva malliesimerkki perjantailta. Sähköpostiini oli tullut torstai-iltapäivänä viiden jälkeen projektiääliöltä viesti, että pitäisi tehdä toiseen projektiin kiireen vilkkaa muutoksia heti perjantaiaamuna. No ei siinä mitään, aamulla tartuin toimeen ja ehdin tehdä asian kanssa töitä pari tuntia, kunnes projektiääliö purjehtii paikalle. Projektiääliö huomaa, että selaan vääriä papereita, koska sähköpostin mukana olleisiin lähtötietoihin ei oltu merkitty sitä, että asiakirjoissa oleva laite on vaihdettu toiseen. Hieno homma osa 2: olin siis tehnyt pari tuntia aivan turhaa työtä, koska lähtötiedot olivat päin persettä ja siitä unohdettiin mainita minulle.

Myöhemmin projektiääliö kävi sitten mainitsemassa, että "Voit halutessasi tehdä viikonloppuna ylitöitä, voin järjestää asiat niin, että korvaus tulee ylitöistä. Tässä asiassa on kyseessä nyt meidän maine." Ynähdin vanstaukseksi vain joojoota, mutta mielessä kävi vain, että en perkele jää viikonlopuksi tekemään mitään ylitöitä joidenkin mulkkujen asiakkaiden takia, jotka eivät osaa päättää mitä haluavat.

Sain sitten iltapäivästä asian jo sille mallille, että sitä olisi voinut laittaa eteenpäin. Lähdin sanomaan tästä projektiääliölle, mutta häntä ei näkynyt enää työpaikalla. Kysyin naapurikopista tästä ja vastaukseksi tuli, että projektiääliön oli pitänyt kuulemma jo lähteä pois töistä. Niin joo... Itse mulkerot lähtevät kesämökeilleen juopottelemaan jo hyvissä ajoin perjantai-iltapäivästä, kun toisten pitäisi muka jäädä viikonlopuksi ylitöihin jonkun muka niin tärkeän asian takia, että jos sitä ei hoida niin maine menee.

Viikko oli tuossa vaiheessa mennyt jo tunnin ylimääräisen puolelle, joten helvettiäkö sitten minäkään välittämään enää paskan vertaakaan koko asiasta. Rukkaset ja paperit tipahtivat lattialle ja lähdin viikonlopun viettoon.

Kysymyksiä

Mitä tehdä, kun pyörästä loppuvat vaihteet kesken?

Mitä tehdä, kun pyörälenkillä menee vähemmän aikaa kuin mitä netissä oleva karttapalvelu näytti?

Mitä tehdä, kun pyörälenkki ei tunnu ollenkaan jaloissa?

Tuollaisia ongelmia tällä kertaa. Viime aikoina olen huomannut, että minuun iskee tylsyys neljän seinän sisällä herkemmin mitä aikaisemmin. Siksipä olenkin aina tylsyyden poistamiseksi lähtenyt käymään pyöräilemässä. Toissa ja viime viikolla tuli käytyä harrastamassa liikuntaa joka toinen päivä muutamia poikkeuspäiviä lukuunottamatta. Ja näyttää sille, että sama tahti jatkuu vielä juhannukseenkiin asti.

Päiväkohtaista tahtia tuskin kannattaa tuosta enää nostaa lenkkiin/päivä. Johonkin väliin pitäisi varmaan palautuksellekin jättää aikaa. Mutta ilmeisesti noita lenkkejä pitäisi pitentää, sillä ne eivät oikein käy enää kunnon päälle. Kierros on kestänyt yleensä puoli tuntia - kolme varttia, riippuen hieman mitä reittiä pitkin on ajanut, joten senkin puolesta pitemmät kiemurat kaupungilla olisivat paikallaan. Toivottavasti vain perse kestäisi ne, sillä satula ei ole paras mahdollinen pitkille matkoille.

Pitäisi myös hieman kartoittaa uusia reittejä. Nyt minulla on muutama hyvä reitti, mutta ne alkavat olla hieman lyhyitä ja ei niitä huvita veivata edestakaisin montaa kertaa päivässä. Reitti saisi olla mielellään sellainen, että liikennevaloja ja risteyksiä autoteiden kanssa olisi mahdollisimman vähän (ne mölöpertit autoilijat nääs), tien pinta olisi suhteellisen hyvässä kunnossa ja reitillä saisi koko aika polkea omaa tahtia ilman, että tarvitsisi pysähdellä ja hiljennellä useasti. Mutta tuossapahan sitä on ilta-ajalle tekemistä, kun tutkii ensin karttoja ja sen jälkeen käy ajelemassa.

Hajuja

Eilisellä pyörälenkillä ollessa tuli laitettua yksi asia merkille, joka on tuo otsikossa mainittu asia. Jos vertaa kesää ja talvea tuon asian osalta, niin talvi on erilaisempi siinä mielessä, että silloin minä en rekisteröi ulkona liikkuessa juuri ollenkaan luonnon/luonnollisia hajuja. Mutta sehän on nyt aika järkeenkäypää, kun kaikki on lumen alla peitossa tai jäässä, niin eipä ne hajumolekyylit pääse minnekään leijailemaan. Tuolla eilisellä lenkillä nenäni rekisteröi kolme sellaista hajua, joita ei talvella pahemmin esiinny.

Ensimmäinen haju oli grillissä kärisseiden tuotteiden haju, mitä lie grillanneet mutta hyvälle se tuoksui. Samalla se kuitenkin vähän ärsytti, kun muilla oli herkkuja ja minä olin vain polkemassa tylsyyttä pois.

Toinen hajuaistimus tuli erään rakennustyömaan kohdalla. Paikalla oli juuri kaivinkone kaivelemassa maata ja sieltä leijaili vasta kaivetun maan haju. Sekin on aika jännä tuoksu, kun toista sen kaltaista ei oikein ole, tai ei ainakaan minulle tule mieleen.

Kolmas haju oli sitten ehkä paras kaikista. Pyörätie kulki yhdessä kohdassa koivikon läpi, josta tuli koivunlehden haju. Päivällä aikaisemmin tullut sade oli puhdistanut ilmaa, jolloin tuokin lehtien haju tuli paremmin esille. Siitä tuli sellainen hieman kesäinen olo.

Niin ja se bongaus. Kuten ennen lenkille lähtöä arvelinkin, niin keli oli vielä liian kylmä. Jos olisi ollut kymmenen astetta lämpimämpää, niin tilanne olisi ollut ihan eri, nyt ei näkynyt yhden yhtäkään bongattavaa tissiä. Mikä pettymys... Mutta... Siinä ajellessa ja mielen ollessa hieman bongauskohteiden puuttesta myrtyneenä tuli takaperin vastaan PERSE! Se vähän nostatti suupieliä ylöspäin. Myöhemmin matkan ollessa jo yli puolivälin tuli toinenkin perse eteen (vai pitäisikö sanoa: vastaan?). Tämä oli vielä ensimmäistäkin herkumpi, niin piti hieman jo jarrutella vauhtia, jotta ehtisi "nauttimaan maisemista" kaikessa rauhassa. Ei mennyt tuokaan reissu sitten hukkaan noiden, ah niin hekumallisen muodokkaiden perseiden takia. <3

Tylsyys

On taas poikkeuksellisen tylsää, jopa minun mittapuulla. Ei ole oikein yhtään mitään mielekästä tekemistä. Asunto kyllä pitäisi siivota jossain vaiheessa mutta se touhu ei huvita nyt yhtään. Pitänee varmaan lähteä ajelemaan pyörällä pitkin teitä, että olisi edes jotakin järkevämpää tekemistä kuin näytön tuijottaminen nollat taulussa. Sadekin lakkasi sopivasti ja aurinko paistaa, niin aina parempi, ei tarvitse vesisateessa vingertää. Ja jos hyvä tuuri käy, niin satulassa ollessa voisi bongata taas tissejä. Lämpötila on kyllä ehkä hieman viileä, joten se voi haitata bongauksia. Mutta lenkille siis...

Hyvä aloitus viikolle

Olo on kuin... kuin... kuin... en tiedä. Joka tapauksessa taas vaihteeksi vitutus päällä. Heräsin jo puoli neljän aikaan enkä ole nukkunut yhtään sen jälkeen. Ärsyttää nämä ennenaikaiset heräämiset, kun se väsymys iskee sitten parin tunnin päästä, kun olen työpaikalla. Jos nyt olisi edes jotakin pientä järkevää tekemistä, niin sekin auttaisi pääsemään tämän ärtymyksen yli.

Kissaterapeutti haussa

Sarjassamme seikkailuja internetissä, osa 268437... Törmäsin alla olevaan kuvaan yhdellä kuvasivustolla.



Kuvan vitsi ei heti auennut vajavaisen englannin kielen osaamisen takia, joten piti käyttää hieman apuja. Sähköisestä sanakirjasta ei ollut apua tässä tapauksessa mutta netin hakukoneesta oli ja lopulta vitsikin aukeni. Tietoa etsiessä löysin tieni sivulle, jossa oli kerrottu kissojen käyttäytymisestä. Mielenkiinnosta lueskelin sivua läpi ja olipa siellä sanottu seuraavaa mm. sosialisaatiosta:

Kittens are naturally afraid of people at first, but if handled and well-cared for in the first 16 weeks, they develop trust in the humans who care for them. To decrease the odds of a cat being unsocial or hostile towards humans, kittens should be socialized at an early age.

It is a challenge to socialize an adult feral cat. Socialized adult feral cats tend to trust only those people they have learned over time can be trusted, and can be very fearful around strangers.

Jotenkin tuo pätkä jo kuulosti tavattoman tutulta. Teksti jatkui vielä seuraavasti:

Cats can be extremely friendly companions. The strength of the cat–human bond is mainly correlated with how much consideration is given to the cat's feelings by their human companion. The formula for a successful relationship thus has much in common with human-to-human relationships.

Niinpä niin, viimeinen lause tiivistää oleellisen ja sen, miksi teksti kuulostaa tutulta: itsenihän minä löysin noista tekstipätkistä.

Enpä nyt muista (enkä löytänyt), että olenko kirjoittanut lapsuuteni asuinoloista aikaisemmin. Luultavasti ehkä olen mutta en vain löytänyt oikeaa kirjoitusta, mutta kerrataan kuitenkin. Lapsuuskotini sijaitsi maaseudulla, jossa taloja oli harvakseltaan. Minun ikäisiä lapsia ei naapuritaloissa ollut, lähimmät taisivat silloin olla useiden kilometrien päässä, joten eipä niitä leikkikavereita pahemmin ollut siinä ympäristössä. Oikeastaan jouduin enemmän tekemisiin ihmisten kanssa vasta sitten, kun aloitin peruskoulun. Sitä aiemmin tällaiset kontaktit muihin ihmisiin kuin perheenjäseniin olivat aika harvassa. Tokihan sitä sukulaisia kävi vierailulla kotonamme joskus ja perheemme kävi myös muualla, että en ihan pullossa asunut ole, mutta joka tapauksessa. Tarkemmin kun muistelee, niin lapsuudessani ei tainnut olla yhtään sellaista perheen ulkopuolista henkilöä, jonka kanssa olisin joutunut olemaan tekemisissä useasti (ainakin kerran viikossa) ennen koulun alkua.

Sanomattakin lienee selvää, että kuten kissojenkin tapauksessa, niin sama pätee myöskin ihmisiin. Jos lapsena ei altistu sosiaali... soseutukselle... sosialisaatiolle (helvetti näitä sanojen taivutuksia toim.huom.), niin lopputuloksena on sosiaalisesti lahjaton, yksinäinen aikuinen.

Niin ja muuten, kukapa olisi osannut arvata, että kissat kehräävät taajuudella 25-150 Hz.

Nitoja

Työpaikan kopiohuoneessa on kyllä harvinaisen tyhmä ja jonninjoutava laite, nimittäin paristokäyttöinen nitoja. Eli siis sellainen laite, joka surauttaa automaattisesti paperinipun kulmaan niitin, kun nipun tunkee laitteen kitaan.

Ilmeisesti tämä nitoja on sukupuoleltaan nainen. Olen tullut tähän johtopäätökseen nitojan oikukkaan luonteen perusteella. Vekotin ei aina lyö niittiä nippuun vaikka paperia tarjoaa kitaan. Niitin saa yleensä vasta sitten, kun on muutamia kertoja heiluttanut nivaskaa laitteen edessä.

- Laita nyt se niitti.
*En laita*
- Laita nyt se niitti.
*En laita*
- Perkeleen vekotin laita nyt se niitti!
*THUMP, siinon sulle niitti keskelle nippua*

Niitti sitten tulee joka ainoa kerta ihan mihin sattuu ja lopulta sen saa hampaat irvessä repiä pois nipusta. Ei auta paristojen vaihto, ei auta hidas tai nopea paperinipun vienti laitteeseen, ei auta laitteen puhdistaminen. Mitenkähän tälle laitteelle pitäisi oikein leperrellä, että se suostuisi antamaan heti ensimmäisellä kerralla ja vielä oikeaan paikkaan? Ehkäpä jotenkin tähän tyyliin...?

- No moi, mitäs minun suosikkinitojalle kuuluu? Sä oot kyllä tänään niin hehkeen ja kauniin näkönen että! Voisitko ystävällisesti laittaa mulle tähän nippuun yhden niitin.
*SURRRRklik, siinä niitti*
- Oi kun sä oot niin mahdottoman voimakas nitoja! Mutta kiitti tästä ja nähdään taas.

Onneksi sentään vielä MANUAALISESTI toimiva nitoja toimii luotettavasti ja laittaa niitin siihen mihin sen tähtääkin. Ei ole pettänyt vielä kertaakaan paitsi silloin, jos niitit ovat olleet lopussa. Jotkut laitteet on näköjään syytä pitää mahdollisimman yksinkertaisena ilman mitään hienoja surisevia moottoreita tai hilavitkuttimia, jos haluaa säästää hermojaan.

Tehosunnnuntai

Kuten otsikosta voi arvata, niin tänään olin hieman toimeliaammalla päällä. Heti aamusta aloin värkkäillä parin laitteen kanssa, jotka olivat olleet tuossa olohuoneen lattialla levällään jo pitemmän aikaa. Tai aluksi kylläkin aloitin ruuanlaitolla ja kun ruoka siinä itsekseen tekeytyi, niin sillä välin touhusin laitteiden parissa. Aamupäivä menikin nopeasti touhutessa ja lounaan jälkeen olikin vuoro sitten tarttua imuriin ja siivota koko asunto. Edellisestä siivouksesta oli vierähtänyt jo varmaan pari viikkoa, niin olikin jo aika antaa villakoirille kyytiä.

Joku voisi kuvitella, että kun olen vallaton poikamies ja asun itsekseni ja siivoilen harvoin, niin asuntoni olisi pommin jäljiltä. Asian laita ei kuitenkaan ole näin vaan olen ihan sisäsiisti. Likaiset vaatteet löytävät tiensä pyykkikoriin ja puhtaat komeroon ja keittiössä ei loju likaisia astioita pitkin poikin pöytiä. Itse asiassa keittiön työtasojen siisteyden kohdalla olen aika natsi. En voi sietää sellaista keittiötä missä pöydillä lojuu epämääräisiä kasoja astioita tai muita keittiötarpeita. Kumma kyllä, sen sijaan lattialla pyörivät leivänmurut eivät saa sen suurempia intohimoja aikaan ja ne tulee sitten siivottua, kun sille päälle sattuu.

Karkasi aihe taas muualle mutta asunto tuli siivottua, seuraavaksi vuorossa olikin sitten pyörän huoltoa. Normaalia ketjun rasvausta ja pientä jarrupalojen säätöä oli tiedossa. Kummasti muuten pyöräkin likaantuu tai ehkä ennemminkin siihen tarttuu hiekkaa vaikka täällä kaupungissa ei tule hiekkateitä pitkin ajeltua. Varmaan se on nuita talven hiekkapölyjä, jota tarttuu aina jostain matkaan.

Kun pyörä oli puunattu puhtaaksi, niin päätin lähteä ulkoiluttamaan sitä ja ajella pienen lenkin. Ja oli kyllä sopiva ilma pyöräillä, aurinko lämmitti jonkin verran mutta ei kuitenkaan liikaa. Välillä tuuli hieman kovasti vastaankin mutta eipä tuo menoa juuri haitannut. Pyöräteilläkään ei ollut pahemmin ihmisiä tientukkoina tolloilemassa vaikka hieman toisin olin arvellut ennen lenkille lähtöä.

Kaikinpuolin ihan hyvä päivä. Tietokoneen ääressä ei ole tullut istuttua muuta kuin alle pari tuntia, jota voi pitää ihan hyvänä saavutuksena. Velttoina viikonloppuina tietokoneen edessä tulee istuttua ihan liikaakin, niin nyt olisi hyvä opetella olemaan vähemmän. Itse asiassa tekisi mieli vielä lähteä nyt illalla toisenkin kerran ajamaan pyörällä mutta pitää hieman säästellä voimiaan, koska huomenna on tiedossa fyysisesti aika rankka päivä.