Olemme huippuhyviä

Eilen ilmestyneestä jutusta...

Tutkijoiden uusimman arvion mukaan Maata kiertää noin 29 000 yli kymmenen senttimetrin kokoista avaruusromua. Pienempiä romunpalasia planeettamme kiertoradalla on yli 170 miljoonaa kappaletta.

Olipa se sitten maalla, merellä tai ilmassa, niin ihminen se osaa paskata elinympäristönsä varmasti ja tehokkaasti. Ja tässä tapauksessa ollaan menty jo avaruuteen asti.

Tyydytystä

Miten pienestä asiasta sitä voikaan saada henkistä tyydytystä...

Pöydän kulmalla on lojunut eräs mappi sisältäen sekavan kasan papereita luultavasti jo lähes vuoden. Ei ehkä niin kauan mutta kuitenkin sen verran, että olen unohtanut milloin se tuohon pöydän kulmalle eksyi. Useamman kerran ajatuksissa on pyörinyt tuon mapin perusteellinen järjesteleminen mutta aina se on vain jotenkin jäänyt. Toissa iltana tartuin sitten härkää sarvista ja aloin lajittella mapin välissä olleita papereita. Jottei homma olisi ollut suinkaan yksinkertaista paperien pyörittelyä, piti mukaan ottaa vielä tiedostotkin. Osan papereista olin saanut paperilla ja osan taas sähköpostilla, jotka tietysti olin tulostanut. Himonysvääjä kun olen, erottelin kaikki ne paperit, jotka eivät olleet sähköisessä muodossa omaan nippuunsa ja toiset toiseen. Seuraavana aamuna skannailin työpaikalla nämä pelkät paperiversiot sähköiseen muotoon ja illalla taas lajittelin tiedostoja hakemistoihin. Tänään piti vielä tulostella muutamia lappuja ja tehdä mappiin sisällysluettelo. Nyt mappi ja tiedostot ovat nätisti samassa järjestyksessä ja pöydänkulmakin on taas tyhjänä.

OoOoh ja AaAah tätä henkisen orgasmin suuruutta...

Tuskaa

Töiden osalta tämän viikon ensimmäinen puolikas on ollut melko tuskaisa ja takkuisa. Monesti olen jämähtänyt paikalleni ja jäänyt vain vitutuspäissään miettimään, että minkälaista paskaa sitä joutuukaan tekemään. Välillä olen saanut jotakin tehtyä eteenpäin mutta monesti työ on tyssännyt kaikenlaiseen yleiseen vitutukseen. Hyvänä esimerkkinä yhden asiakirjan laatiminen Wordillä. Sain edellisessä projektissa tehdyn tiedoston, jota pohjana käyttäen minun pitäisi tehdä uusi asiakirja. Ei voi kun ihmetellä, että minkälainen imbesilli idiootti ja täysin tekstinkäsittelyohjelmiston ominaisuuksista tietämätön palikka tuon aikaisemman tiedoston on tehnyt. Yksi monista vitutuksista on se, että tämä edellinen taliaivo ei ole osannut tehdä mm. yksinkertaista luetteloa. Tiedättehän,

• sellaisen
• yksinkertaisen
• pallukoidun
• luettelon.

Tämä vitun taikuri oli mennyt sitten tekemään sellaisen

perkeleen taulukon,

jossa jokainen pallurainen

on kukin eri rivillä

omissa soluissaan!

Yritäpä sitten tuollaiseen "luetteloon" lisätä uusia tai poistaa entisiä kohtia. Varmasti nopeammin saisi valmista, kun aloittaisi kaiken uudestaan aivan tyhjästä. Tällä tavalla saisi kerralla kaikki asiakirjan muotoilut kohdalleen eikä tarvitsisi kyrpiintyä jonkun osamaattoman taulapään sotkujen takia.

Asiasta toiseen... Soitin maanantaina tähän yritykseen, jossa on paikka avoinna ja kyselin vähän lisätietoja. Ja oikeastaan hyvä, että soitin, vaikka ei ne nuo ennestään tuntemattomille henkilöille soitetut puhelut ole mitään herkkua. Sain hieman lisäinformaatiota tehtävästä ja tätä hyväksi käyttäen sitten kirjoitin hakemusta. Jos en olisi soittanut, niin luultavasti hakemuksesta olisi tullut hieman erilainen ja ehkä vähän huonompi. Nyt sain ilmaistua itseäni paremmin hakemuksessa ja siitä tuli ns. "like a glove" tuota haettua tehtävää ajatellen.

Että eipä tässä muuta kuin odottelemaan taas hakuajan loppua ja mahdollista kutsua haastatteluun. Tällä kerralla kyllä en ole aivan varma tuleeko sitä kutsua. Mahdollisuudet on vähän fifty-sixty, koska minulla ei ole aikaisempaa työkokemusta tuollaisista tehtävistä. Mutta sillä välin kuitenkin tässä odotellessa sitä ehtii luultavasti taas hajota monta monituista kertaa näitä nykyhommia tehdessä...

Probleema

Yksinkertaisilla aivoilla varustettu on taas ajatuksissaan solmussa eikä tiedä mitä pitäisi tehdä... Huomasin vähän aikaa sitten, että internetin ihmeelliseen maailmaan oli putkahtanut esille blogi. Blogia kirjoittava henkilö piti joskus aikaisemmin toista blogia mutta poisti/laittoi sen telakalle piiloon. Nyt tietenkin uteliaana otuksena kahlasin tämän uuden blogin läpi ja tyyli oli edelleenkiin samanlaista mitä aikaisemmessa blogissa. Tekstejä oli harvakseltaan mutta ne olivat asioita pohtivia ja ajatuksia herättäviä. Sellaista mukavaa luettavaa ja taso on aivan eri sfääreissä kuin sellaiset (blogilistaa mukaellen) "parikymppisen sinkkunaisen elämää pohtiva blogi sinkkuudesta, miehistä, muodista ja kaikesta muusta ihQuhömpästä! Daa!" -tyyliset viritelmät.

Blogin viimeisimmässä kirjoituksessa oli taas asiaa, joka hieman kosketti myös minuakin. Aloin jo rustata kommenttia kirjoituksen kommenttilaatikkoon mutta pipariksihan se meni, kun ajatukset levisivät varpusparven tavoin ympäärinsä. Minulla on ollut mielessä yksi (hyvin lyhyt) kirjoituksen aihe, joka sivusi tuota tekstiä, mutta jota en ole vielä saanut aikaiseksi raapustettua. Toisaalta sitten aloin miettiä, että kommentoinko tätä kirjoitusta ja jätän omani kirjoittamatta vai teenkö uuden tekstin, jossa kommentoin tätä toisen blogistin kirjoitusta ja lisään omat aiheet päälle. Luonnollisesti aivokapasiteettini ei kyennyt ratkaisemaan tämän kokoluokan ongelmaa ja nyt olenkin sitten hieman solmussa sen suhteen, että mitä teen.

Mutta taitaa olla viisainta mennä nyt nukkumaan, kun kellokin on sen verran ja miettiä myöhemmin mitä teen, vai teenkö mitään.

Uudestaan

Perjantaina oli sähköpostiin taas kolahtanut työpaikkavahdilta postia. Nyt oli tullut hakuun sellainen paikka, joka kiinnostaisi minua kovasti. Tämäkin jobi olisi ulkoisilta ominaisuuksiltaan samankaltainen mitä aikaisemmin alkuvuodesta hakemani paikka. Eri yritys ja eri tehtävä mutta työ sisältäisi sellaisia juttuja mitä olen vähän salaa toivonut. Pitää luultavasti ottaa maanantaina luuri kouraan ja kysellä hieman ennen kuin laittaa hakemusta menemään. Jos vaikka saisi haisteltua vinkkejä siitä, minkälaista tekijää ovat vailla sinne ja sen mukaan kasaisi hakemusta.

Jollain tapaa on hieman kahtalaiset tunnelmat. Tekisi mieli hyppiä innoissaan seinille, mutta kun viimeksi tuli märkä rätti päin lärviä, niin nyt ei kuitenkaan innosta ilakoida kovin kummasti. Ja kun vielä tuo työtehtävä on sellainen, että minulla ei ole niistä töistä kokemusta juuri lainkaan vaikka koulutuksen puolesta sopisinkin siihen, niin luultavasti joku, joka on edes hieman tehnyt noita hommia, menee tuossa haussa minun ohi heittämällä. Eli ei kovin riemua aiheuta sekään, kun todennäköisyydet paikan saantiin on kovin pienet.

Päätä petäjään

Kun viime aikoina ilmassa on ollut havaittavissa lievää turhautumista, niin siitä on taas eksynyt säälittävästi nettideittailun maailmaan, kun ei osaa muutakaan. Eilen illalla selailin ja silmäilin tämän perstakahikilän naisten tekemiä deittiprofiileja ja päällimmäiseksi tästä jäi taas paha mieli. Suurin osa profiileista oli kirjoitettu niin ällöpositiivisesti, että melkein oksetti. Kaikki ovat omien sanojensa mukaan niin sosiaalisia, meneviä, huippumukavia, iloisia ja energisiä, että oksat pois!

Koska en osaa ajatella positiivisesti ja olen kyyninen ja pessimistinen realisti (ja muutenkin sosiaalisesti tumpelo), niin en yksinkertaisesti osaa laatia minkäänlaista viestiä tuollaisille (valehteleville) profiilien laatijoilla. Olen siis kai liian rehellinen totuudenpuhuja, joka ei omaa minkäänlaista pelisilmää. Ja jos jollekin saattaisin viestin kirjoittaa, niin sekin olisi lähinnä kettuilua ja piikittelyä, sillä näyn huomaavan ilmoituksista sellaiset kuittailua aiheuttavat seikat.

Frustraatioita

Tänään oli töissä sellainen päivä. Varsinkin iltapäivästä minkään asian tekeminen ei tahtonut sujua oikein mitenkään, kun veri oli paennut aivoista ihan jonnekin muualle.

Tuohon voisi osaltaan laskea syyksi sen, että viime päivinä olen joutunut olemaan enemmän tekemisissä Neiti HerkkuPepun kanssa. Ja välillä on myöskin pitänyt ohjeistaa tai käydä kyselemässä jotakin Rouva NamiPepulta. Kun siinä työasioiden lomassa tulee katseltua jotakin ihan muuta kuin työasioita, niin ei ihmekään, jos lahkeessa alkaa pullottamaan. Olisi mielenkiintoista nähdä heidän naamansa, jos he saisivat tietää miten siveettömiä ajatuksia minulla liikkuu mielessä heidän kanssa työskennellessään.

Jos ei töissä saa rauhaa sellaisilta ajatuksilta, niin ei sitä välttämättä saa asunnollakaan. Olen pannut merkille, että kun talon vieraspaikalla seisoo eräs tietty auto, niin voi olla lähes täysin varma, että naapurista kuuluu illalla erään fyysisen toiminnan johdosta syntyviä äännähdyksiä. Ja nyt se auto on ollut viimeisen parin illan aikana tuossa parkissa, saa nähdä tuleeko se myös tänä iltana siihen.

Alan olla kohta niin lähellä jonkinlaista katkeamispistettä, että on pakko ryhtyä tekemään jotakin. Ei tästä tule muuten yhtään mitään, kun kaikenlaiset turhautumat patoutuvat ja kasautuvat entistä suuremmaksi apinaksi selkään. Ja jos se selässä oleva apina pääsee lopulta riehaantumaan, niin tiedä sitten miten siinä lopulta käy.

The night is dark and full of terrors

Prologina päivän tekstiin... Useita vuosia sitten kohdalleni on sattunut tapahtuma, jota en halua enää koskaan kokea uudelleen. Tapahtumasta on jäänyt minuun jonkinlainen "henkinen jälki", joka vaikuttaa joihinkin asioihin elämässäni. Koitan aina vaikuttaa tiettyihin asioihin siten, että tuonkaltaista tapahtumaa ei pääsisi tapahtumaan. Ja sitten itse varsinaiseen asiaan, joka tapahtui viime yönä...

Herkkäuninen kun olen, herään aamuyöstä johonkin. Unenpöpperössä näen, kun joku valo loimottaa ja heiluu, samalla kuuluu vähän suhisevaa ääntä. Ihmettelen tätä ja en saa mieleeni mikä tämän valon ja äänen aiheuttaa. Sitten päähän pätkähtää, että onko aluillaan samanlainen tapahtuma kuin joskus vuosia sitten. Pomppaan äkkiä sängystä ylös ja menen tutkimaan tarkemmin tilannetta. Huomaan, että valolle ja äänelle löytyy luonnollinen selitys ja kaikki onkin ihan kunnossa. Palatessani takaisin sänkyyn huomaan, että jalkani tärisevät aivan sairaasti. Loppu aamuyöstä meneekin sitten valvoen.

Tuollaisina hetkinä, kun on säikähtänyt AIVAN SAATANASTI, niin sen tilanteen jälkeen sitä toivoo jotakin sellaista, joka rauhoittaisi äkkiä mielen. Yleensä näissä tilanteissa mielessä on käynyt, että kun olisi joku naispuoleinen tissieläin, jota rutistaa kunnolla. Niin kävi myös nyttenkin. Miksi sitten ensimmäisenä aina tuo tulee mieleen ensimmäisenä? En tiedä, mutta niin se näyttää tekevän aina. Tämä on näitä yksinolon persemäisempiä puolia. Silloin jos olisi tarvetta toiselle, niin yksin saat kärvistellä omien ajatusten ja demoniesi kanssa. Tässä tapauksessa päivä kuitenkin valkeni ja yöllinen säikähdys oli kuin pahaa unta, mutta hyi helvetti miltä se tuntui yöllä!

Yön ritari

Näin kun kevät on tullut ja aamut ovat taas valoisia talven jälkeen, niin huomasin yhden seikan itsestäni. Yleensä aikaisempina vuosina olen ollut hyvillä mielin, kun on taas valoisaa mutta tänä keväänä kelkka on kääntynyt jotenkin toiseen suuntaan. Jotenkin tuo pimeys tuntui mukavammalle, kun aamulla sai rauhassa kulkea naama norsun*piip*lla töihin ilman, että kukaan olisi huomannut. Nyt kun on sitten valoisaa, niin aamun työmatkalla ei voi olla äkäinenkään, kun kaikki on niin herttileijaa. Ja kaiken lisäksi valoisa aika tuo taas idiootit kaduille entistä aiemmin. Talvella hyvä jos näki ketään aamulla, niin nyt koirankusettajat, lenkkeilijät ja muut pujottelukepit ilmestyvät jo paljon aikaisemmin liikenteeseen. Niin ja tähän sitten vielä lisämausteeksi se joka keväinen lumien alta paljastuva piskien vääntämien paskojen ja kusen haju (+ ne fyysiset tuotokset).