Sitä ja tätä

Taas vaihteeksi parista asiasta märinää työpaikalta menneeltä viikolta...

Välillä mietityttää, että mitenkähän vaikeaa se on joillekin suunnitella etukäteen tekemisiään? Joudumme työssämme tekemään kaikenlaisia asioita. Osa on aika spesiaaleja juttuja, joita tulee harvoin vastaan, osa taas sellaisia vakiojuttuja, joista on varsin hyvin tiedossa ne kaikki asiat mitä homman valmiiksi saamiseen tarvitaan.

Perjantaina projektiääliö tulee luokseni ja alkaa voivotella sitä, että on unohtanut tehdä yhden aika vakiojutun, jonka johdosta kohta alkaa olla paskat housussa. Ja arvata saattoi, että kenen työpöydälle se tämäkin paska lopulta laskeutui tehtäväksi.

Jos tämä ***tun idiootti projektiääliö osaisi tehdä edes vaikka yksinkertaisen Excel-taulukon (jota hän tietenkin naputtelisi kaksisormijärjestelmällä kokonaisen työpäivän), johon olisi laitettu nämä kaikki tarvittavat työvaiheet allekain kunkin työn kohdalta, niin ehkä hän saattaisi tätä taulukkoa aina silloin tällöin vilkuilemalla pysyä kärryillä siitä, että mitkä kaikki työt ovat vielä tekemättä ja mitä kaikkea vielä tarvitaan tehdä. Varsinkin näiden vakiotöiden kohdalla tämä olisi kätevää, kun kerran taulukon tehtyään sitä voisi pienin muutoksin käyttää aina uudestaan samantyylisten tehtävien kohdalla.

Mutta ei! Samalla Perse Edellä Mäntyyn -tavalla hoidetaan töitä aivan kuten on tehty jo viimeiset lähes parikymmentä vuotta. Pitäisi joku kerta ihan vittuilumielessä käydä ostamassa kaupasta vaippapaketti ja jättää se projektiääliön työpöydälle kera lappusen, jossa teksti: "Ole hyvä! Sinulla tuntuu olevan usein tarvetta näille".

Ja se toinen juttu, josta pitää hieman avautua, on puhelinkäyttäytyminen. Yhtenä päivänä piti soitella asiakkaan edustajalle, heillä oli kuulemma jotakin epäselvyyttä erinäisissä asioissa. Soitin ja kysyin asiasta, linjan toisesta päästä kuuluu jotain epämääräistä mutinaa jostain ongelmasta. Välillä puheesta ei meinannut saada ollenkaan selvää (missä lie perseessään pyörittänyt sitä puhelintaan) ja välillä taas piti arvailla, että puhuukohan se minulle vai jollekin toiselle siellä toisessa päässä. No, jotakin sain selvää ja sanoin hoitavani asiaa eteenpäin.

Tein asian eteen tunnin töitä ja laitoin lisäselvityksiä eteenpäin sähköpostilla. Parin tunnin päästä tämä kyseinen mutisija soittaa ja kysyy, että näilläkö pitäisi pärjätä. Esitän hieman lisää kysymyksiä ja lopulta selviää, että olisi pitänyt vielä parin muunkin asian kohdalta tehdä tarkentavia selvityksiä. Ehkäpä tämäkin asia olisi tullut kerralla selväksi, jos SAATANAN TAULAPÄÄ PUHUISIT SIIHEN PUHELIMEEN SELVÄSTI JA ET MOLOTTAISI VÄLISSÄ MUILLE HENKILÖILLE! Seuraavalla kerralla jos tämä kyseinen idiootti molopää soittaa minulle, niin puhelun aikana saattaa esiintyä "teknisiä ongelmia ja pätkivyyttä", joiden johdosta sanoja jää välistä pois. Siinäpähän ottaakoon viestistä selvää.

Tulevaa työviikkoa innolla odottaen...

Hätshii... Eiku hölökyn kölökyn

Maanantaina töissä alkoi olla sellainen olo, joka aina tulee flunssan iskiessä. Väsytti, nenä alkoi vuotaa ja muutenkin oli hieman puhti poissa. Lähdin lopulta varttia aikaisemmin töistä pois, kun ei jaksanut enää keskittyä työasioihin, jotka muutenkin olivat jo tarpeeksi ärsyttäviä.

Yleensä noista oireista on seurannut se, että seuraavana päivänä on ollut kuumetta ja nenä (ja varmaan koko pääkoppa) on ollut täynnä räkää. Eipä tuo minua kyllä olisi loppujen lopuksi haitannut, jos olisi pitänyt jäädä seuraavana päivänä kotiin sairastamaan, ei sinne töihin tehnyt yhtään mieli. Illalla jätin suosiolla kuntoilun väliin vaikka olisi ollut treenipäivä.

Mutta nyt jokin meni kuitenkin "pieleen". Tiistaiaamuna olo oli aika normaali, mitä nyt vähän nenää sai niistellä auki. Kuumettakaan ei ollut ollenkaan ja töihin oli siis lähdettävä hammasta kiristellen. Päivä meni normisti, samoin ilta. Keskiviikkona sitten päätin lähteä juoksulenkille, kun olokaan ei ollut mikään huono ja muutenkin nuppi kaipasi hieman tuuletusta. Juoksin nyt sitten virallisesti aiemmin asetetun tavoitteen rikki. Jaksoin juosta tuon kyseisen lenkin koko pituudeltaan vaikka ei se nyt loppujen lopuksi kovin pitkä matka ollut.

Tänään kävin taas lenkillä ja jotenkin meno sujui paremmin. Alussa nilkat tuntuivat tönköiltä mutta eipä nuista enää niin ollut vaivaa, kun oli juossut jonkun matkaa. Nyt jaksoin juosta puolisen tuntia yhteen putkeen ja ehkä olisi voinut juosta pitempäänkin. Olin miettinyt tuon juoksureitin etukäteen, joten eipä sitä putkiaivo enää osannut kesken matkan muuksi muuttaa. Pitäisi hieman osata mitoittaa nuo matkat siten, että itsestään voisi piiskata enemmän irti. Se vain on hieman hankalaa, kun jaksaminen näyttää vaihtelevan päivittäin ja lenkille lähtiessään ei oikein tiedä varmaksi, että miten pitkään sitä jaksaa/pystyy etenemään. Ja hieman ihmetyttää, että mistä tuo tämänpäiväinen puhti tuli vaikka alkuviikosta tilanne ei näyttänyt hyvältä.

Korjaava liike

Tein eilen hieman korjaavaa liikettä tähän asiaan. Tiesin etukäteen, että HK on tulossa taas käymään työpaikallani. Päätinkin, että käyn hänen luona vaihtamassa muutaman sanan.

Odottelin jonkin aikaa, että hän saa taas hommansa tehtyä ja jäin ikäänkuin siihen hänen kulkureitin varrelle norkoilemaan. Moikkasin häntä ja hän jäi siihen vaihtamaan muutaman sanan hetkeksi. Jälkeenpäin huomasin, että tuossa tilanteessa minua jännitti sitä enemmän, mitä pitempään hän viipyi siinä juttelemassa. Onneksi kuitenkin kohtaaminen oli ajallisesti varsin lyhyt, joten en kerennyt mennä aivan puihin tuon homman kanssa. Mutta joka tapauksessa, eipähän enää kaivele mieltä ja vaivaa tuokaan asia.

Hyvin pieni askel ihmiskunnalle, valtava harppaus Urpo Turpolle.

Niin ja vielä yksi asia. Blogille tuli tänään kaksi vuotta täyteen. Juhuu!

Seinillä on korvat, osa 3

Länsi- ja myöskään itärintamalta ei ole mitään uutta. Illalla piti käydä parvekkeella laittelemassa tavaroita vähän paremmin, ettei yltynyt tuuli olisi riepotellut niitä. Avatessani parvekkeen oven, naapurin parvekkeelta kuului se sama tuttu puhelimeen pälätys (kysymys: kuka järkevä ihminen pälättää puhelimeensa parvekkeella iltakymmenen aikaan, kun ulkona tuulee ja lämmintä on vain kymmenisen astetta?).

Sänkyyn kömpiessä puolestaan panomiehen luukusta kuului vaimeaa puhensorinaa ja muita keittiöääniä. Mietin, että niinköhän taas jossain vaiheessa iltaa kuuluu hellyyden ja rakkauden osoituksen ääniä. Yön sain nukuttua hyvin, kun taas aamulla tai aamuyöstä (mikä mahtaa olla oikea sanavalinta, kun kello on 4:30), hätkähdin hereille. Lieneekö syynä ollut sitten se, että uni oli tuossa vaiheessa kevyttä, vai että aivot olivat ohjelmoituneet jo illalla siihen ajatukseen, että jossain vaiheessa naapurista kuuluu meteliä mutta kuitenkin. Heräsin siis siihen, kun panoluukussa taas nainen huohottaa työntöjen tahdissa. Homma tuntui olevan jo loppusuoralla, kun äänet vaimenivat melko pian pois.

Ei sitä oikein juuri mitään raportoitavaa tässä länsi- ja itärintamankaan välissä ole tapahtunut. Työpaikalla työt ovat edelleen perseestä ja jos jokin asia ei sitä ole, niin aivan varmasti se on kohta menossa päin sitä. Siviliielämän puolella kuntoilu sujuu ilman ongelmia ja iltojen puuduttavaa tylsyyttä ja yksinäisyyttä voi kiertää katsomalla sarjoja.

Taidanpa painua tästä lenkille, kun ei ole taas enää parempaakaan tekemistä.

Avoin kirje

Avoin kirje, joka on suunnattu eräälle naiselle...

Moi HK

Tiedä taas mistä laidasta aloittaisin sepustukseni... Tässä menneellä viikolla törmäsin sinuun työpaikallani. Tai en törmännyt, kävelin ohitsesi ja vielä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla ohitsesi kävellessäni huomasin, että olit niin tutun näköinen. Aivot löivät siinä tilanteessa tyhjää ja vasta kun olin jo mennyt sinusta ohi, mieleeni palautui, että olin nähnyt sinua Operaatio Puujalassa muutamia kertoja ja jutellutkin muutaman sanasen kanssasi. En muista miten kauan siitä on, mutta kuitenkin monta kuukautta on mennyt, kun näin sinua viimeksi. Luultavasti minut tunnistit siinä tilanteessa.

Hetkisen kuluttua minun piti taas kulkea ohitsesi. Tällä kertaa niin, että olit selin minuun päin, kun kuljin vierestä. Olisin halunnut moikata ja ehkä vähän jäädä juttelemaankin kanssasi mutta en pystynyt. Tiedä sitten mitä ajattelit minusta, kun en edes tervehtinyt sinua. Luultavasti sait minusta koppavan kuvan tai että olen sellainen itseään täynnä oleva ihminen.

Olit vetämässä yhtä juttua siinä työporukan edessä, joten en oikein kehdannut jäädä siihen keskeyttämään sitä. Sinusta ehkä saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta halusin mennä siitä paikasta vähin äänin ohi. Tuntui vain sille, että jos olisin edes moikannut sinua, niin olisin samalla vetänyt sen muun työporukan huomion itseeni ja sellaisen huomion keskipisteenä minua ei oikein innosta olla.

Olisinhan minä voinut tietysti jäädä siihen vähän sivummalle odottelemaan, että saat hommasi päätökseen, jonka jälkeen olisin voinut vaihtaa pari sanaa. Tuo ei vain tullut mieleen, kun menin vähän puihin tuossa tilanteessa ja kun muutenkin olen tällainen sosiaalinen tumpula.

Ei tässä nyt mitään taas ollut päätä eikä häntää, lähinnä jonkinlaista seliseliä, joka sekin jäi yritykseksi.

Terkuin, UT

Strömsö

Ei mennyt asiat taas aivan kuten Strömsössä. Viime kirjoituksessa asetin itselle pienen tavoitteen tuon juoksemisen suhteen. Tavoite oli siis jaksaa juosta koko lenkki yhteen pätkään ilman välikävelyjä.

Eilen oli taas kuntoilupäivän vuoro. Vettä satoi ihan kunnolla mutta siitäkin huolimatta lähdin juoksemaan (näin välihuomiona: mikähän minua vetää ulos liikkumaan aina huonolla ilmalla?). Sade ei haitannut kuitenkaan lainkaan, koska päällä oli vettä pitävät vaatteet. Kävelin alkuun taas vajaa 10 min, jonka jälkeen lähdin jolkottelemaan eteenpäin. Matka taittui ihan sen kummempia oireita, loppupuolella kävelin yhden jyrkän nyppylän ylös mutta muuten koko matka alkulämmittelyä lukuunottamatta meni juoksemalla. Matkaksi mittasin n. 4 km, josta vajaa kilometri oli kävelyä ja aikaa meni n. 25 min.

Mutta eihän sen ihan näin pitänyt mennä... Mitä minä nyt teen, kun tuo tavoite on jo nyt lähes kokonaan saavutettu?

Muistelen, että viimeksi olen juossut yhtäjaksoisesti näin pitkään armeijassa Cooperin testiä juostessa, ja siitä on jo aikaa yli dekadi. Silloin juoksun lopussa tuntui, että henki lähtee vaikka liikuntaa ja fyysistä reippailua oli tullut "harrastettua" olosuhteiden pakosta sen puolisen vuotta. Nyt tuollaista oloa ei kuitenkaan tullut vaikka juoksin aika lailla samaa vauhtia kuin silloin testissä, näköjään on kunto parantunut noista ajoista. Nyt voisi tietysti ihan huvikseen kokeilla, että miten pitkälle nyt pääsisin kahdentoista minuutin aikana juoksemalla mahdollisimman kovaa vauhtia.

Mutta taitaa olla kuitenkin parasta käydä vähän tutkailemassa joitakin juoksuohjelmia, muistaakseni ööPiparin blogikirjoituksissa oli joitakin aiheeseen liittyviä linkkejä.

Winter is coming

Talvi on tulossa, sen on alkanut huomata aamuisin töihin lähtiessä, kun aurinko nousee aamulla myöhemmin kuin minä ja lämpötilakin pyörii kymmenen asteen tietämillä. Vielä sentään ei ole tarvinnut vaihtaa talvipeittoa sänkyyn. Luultavasti kesäpeitolla pääsee vielä pitkälle kunhan ensin kääntää hieman lämmitystä päälle kesän jäljiltä.

Talven tulo on saanut minut miettimään myös tuota kuntoilupuolta. Keväästä lähtien olen ajanut pyörällä kuntoilumielessä huomattavasti enemmän muihin kesiin verrattuna. Nyt kun talvi on tulossa, niin pitäisi keksiä joku sellainen kuntoilumuoto, jota pystyisi harrastamaan myös talvella. Muuten tämä työllä ja vaivalla saavutettu painon pudotus ja pieni kunnon kohotus menee hukkaan. Näkihän sen jo kesälomalla miten siinä käy, jos on vajaan kuukauden kuntoilematta, saati sitten miten kävisi puoli vuotta kestävän talven aikana. Kyllähän sitä kuntoilumielessä varmasti pyörälläkin ajaisi talvella, mutta se saattaisi olla melko tuskaista huonosti aurattujen teiden, pakkasen, viiman ja yleensäkin haastavien keliolosuhteiden takia.

Ajatuksiin tuli sitten juokseminen. Joskus aikaisemmin olin sitä mieltä, että juokseminen on hevosten heiniä ja minähän en sitä harrasta. Nyt kuitenkin mieli on alkanut muuttua tuon asian suhteen. Oikeastaan tuo juokseminen olisi ihan helppoa, ei tarvita kuin kengät ja oikeanlaista vaatetusta, niin niillä pääsee eteenpäin. Ja tietysti sitä kuntoa liikuttaa töppöstä toisen eteen. Nyt kun on tullut ajettua pohjakuntoa pyörällä, niin luultavasti juokseminenkin saattaisi sujua paremmin.

Tänään päätin sitten kokeilla pientä lenkkiä. Yleensä kuntoillessa tahdon hiota kuin pieni sika, mutta nyt siitä ei ollut haittaa, koska ilma oli mukavan viileä. Matkaa tuli kartasta mitattuna kaikkiaan 3,8 km ja aikaa meni n. puolisen tuntia. Ensin 10 min kävelyä, sitten juoksemista n. 7 min, taas kävelyä 5 min, juoksua 5 min ja loput kävelyä. Alunperin ajattelemaani reittiä piti hieman pitentää, sillä meno tuntui sujuvan ja aikaakaan ei ollut vielä kulunut kovin paljoa.

Eihän tuo nyt mikään kovin kummoinen lenkki ollut mutta lienee syytä aloitella hieman varovaisemmin, kun ei ole tullut harrastettua tuota juoksemista milloinkaan aikaisemmin. Nytkin jo tuntui, että toinen pohkeista meni hieman jumiin ja saa nähdä miten kipeä se on huomenna. Ehkä jos jonkin varovaisen tavoitteen asettaisi itselle, niin se voisi olla ihan hyvä, jos tuon kiekuran jaksaisi juosta kokonaan.

Loppuun hieman höpönlöpöä...

Tänään päivämäärä oli 6.9. Kuusysi-päivä siis. *winkwink* Harmi vain, kun tuosta luvusta ei ole minulle mitään iloa.

Puoli minuuttia

Kirjoittelin... Siis yritin eilen illalla kirjoitella tätä tekstiä, mutta kesken kaiken soi puhelin. Kävi melkein samalla tavalla mitä aikaisemmin ja lopputulema tässäkin tapauksessa oli, että puhelun päättyessä olin taas äkäinen ja kyrsiintynyt. Ei tullut enää kirjoittamisesta sen jälkeen mitään.

Mutta siis mitä oli kerrottavana, ei kovin kummoista. Eilen toissapäivänä työpaikalla piti käydä kysymässä kollegalta yhtä asiaa. Siinä istuskellessa ja keskustellessa paikalle tuli naikkonen (sanottakaan häntä vaikka HerkkuPepuksi), josta taisin jonkun lauseen mainita täällä (se hyvän takamus/lantio-yhdistelmän omaava). HP oli tullut kysymään tältä kollegalta jotain pientä asiaa ja hän esitti asiansa siinä välissä. Hän viivähti huoneessa ehkä sen puolisen minuuttia mutta siinäkin ajassa minun farkkujen lahkeessa meinasi tulla ahdasta.

Voi herranjestas, kun se, ah niin ihanan muodokas takamus keikkui suoraan silmieni edessä, niin pystyin hillitsemään itseni vain vaivoin. Jos kerran saisi tuollaisen aseteltua eteensä nelinkontin ilman rihmankiertämää, niin luultavasti sanonta "kävi kiinni kuin sika limppuun" kuvaisi tilanteen seuraavia tapahtumia varsin hyvin.

Jonkinlaisia lieviä patoutumia havaittavissa...

Uudestaan

Jonkun ajan päästä olisi taas tiedossa työpaikan saunailta, jonka yhteyteen on järjestetty aktiviteettia. Hyvin pitkälti menee samalla kaavalla kuin aikaisemminkin. Eli ensin aktiviteetti, paskanjauhantaa ja kaljankittausta, sitten sauna, paskanjauhantaa ja kaljankittausta ja lopuksi ruokailua, paskanjauhantaa ja kaljankittausta.

Jälleen kerran aktiviteetti on sellainen, joka kiinnostaa, mikään muu juuri ei. No ehkä syöminen vähän mutta kuitenkin. Ihan hyvin voisin tehdä niin, että aktiviteetin jälkeen lähtisin omille teilleni (lue: tulisin asunnolleni), koska nyt se kävisi varsin helposti. Tai sitten voisi tehdä niin, että käyn vielä lotkaisemassa ruoat ja heti sen jälkeen lähden kotia päin. Mitäpä sitä suotta jäädä koko illaksi nostamaan v-käyräänsä, samalla kaavalla se varmasti tulisi menemään mitä tuo aikaisempi kertakin.