Hajuja

Eilisellä pyörälenkillä ollessa tuli laitettua yksi asia merkille, joka on tuo otsikossa mainittu asia. Jos vertaa kesää ja talvea tuon asian osalta, niin talvi on erilaisempi siinä mielessä, että silloin minä en rekisteröi ulkona liikkuessa juuri ollenkaan luonnon/luonnollisia hajuja. Mutta sehän on nyt aika järkeenkäypää, kun kaikki on lumen alla peitossa tai jäässä, niin eipä ne hajumolekyylit pääse minnekään leijailemaan. Tuolla eilisellä lenkillä nenäni rekisteröi kolme sellaista hajua, joita ei talvella pahemmin esiinny.

Ensimmäinen haju oli grillissä kärisseiden tuotteiden haju, mitä lie grillanneet mutta hyvälle se tuoksui. Samalla se kuitenkin vähän ärsytti, kun muilla oli herkkuja ja minä olin vain polkemassa tylsyyttä pois.

Toinen hajuaistimus tuli erään rakennustyömaan kohdalla. Paikalla oli juuri kaivinkone kaivelemassa maata ja sieltä leijaili vasta kaivetun maan haju. Sekin on aika jännä tuoksu, kun toista sen kaltaista ei oikein ole, tai ei ainakaan minulle tule mieleen.

Kolmas haju oli sitten ehkä paras kaikista. Pyörätie kulki yhdessä kohdassa koivikon läpi, josta tuli koivunlehden haju. Päivällä aikaisemmin tullut sade oli puhdistanut ilmaa, jolloin tuokin lehtien haju tuli paremmin esille. Siitä tuli sellainen hieman kesäinen olo.

Niin ja se bongaus. Kuten ennen lenkille lähtöä arvelinkin, niin keli oli vielä liian kylmä. Jos olisi ollut kymmenen astetta lämpimämpää, niin tilanne olisi ollut ihan eri, nyt ei näkynyt yhden yhtäkään bongattavaa tissiä. Mikä pettymys... Mutta... Siinä ajellessa ja mielen ollessa hieman bongauskohteiden puuttesta myrtyneenä tuli takaperin vastaan PERSE! Se vähän nostatti suupieliä ylöspäin. Myöhemmin matkan ollessa jo yli puolivälin tuli toinenkin perse eteen (vai pitäisikö sanoa: vastaan?). Tämä oli vielä ensimmäistäkin herkumpi, niin piti hieman jo jarrutella vauhtia, jotta ehtisi "nauttimaan maisemista" kaikessa rauhassa. Ei mennyt tuokaan reissu sitten hukkaan noiden, ah niin hekumallisen muodokkaiden perseiden takia. <3

Tylsyys

On taas poikkeuksellisen tylsää, jopa minun mittapuulla. Ei ole oikein yhtään mitään mielekästä tekemistä. Asunto kyllä pitäisi siivota jossain vaiheessa mutta se touhu ei huvita nyt yhtään. Pitänee varmaan lähteä ajelemaan pyörällä pitkin teitä, että olisi edes jotakin järkevämpää tekemistä kuin näytön tuijottaminen nollat taulussa. Sadekin lakkasi sopivasti ja aurinko paistaa, niin aina parempi, ei tarvitse vesisateessa vingertää. Ja jos hyvä tuuri käy, niin satulassa ollessa voisi bongata taas tissejä. Lämpötila on kyllä ehkä hieman viileä, joten se voi haitata bongauksia. Mutta lenkille siis...

Hyvä aloitus viikolle

Olo on kuin... kuin... kuin... en tiedä. Joka tapauksessa taas vaihteeksi vitutus päällä. Heräsin jo puoli neljän aikaan enkä ole nukkunut yhtään sen jälkeen. Ärsyttää nämä ennenaikaiset heräämiset, kun se väsymys iskee sitten parin tunnin päästä, kun olen työpaikalla. Jos nyt olisi edes jotakin pientä järkevää tekemistä, niin sekin auttaisi pääsemään tämän ärtymyksen yli.

Kissaterapeutti haussa

Sarjassamme seikkailuja internetissä, osa 268437... Törmäsin alla olevaan kuvaan yhdellä kuvasivustolla.



Kuvan vitsi ei heti auennut vajavaisen englannin kielen osaamisen takia, joten piti käyttää hieman apuja. Sähköisestä sanakirjasta ei ollut apua tässä tapauksessa mutta netin hakukoneesta oli ja lopulta vitsikin aukeni. Tietoa etsiessä löysin tieni sivulle, jossa oli kerrottu kissojen käyttäytymisestä. Mielenkiinnosta lueskelin sivua läpi ja olipa siellä sanottu seuraavaa mm. sosialisaatiosta:

Kittens are naturally afraid of people at first, but if handled and well-cared for in the first 16 weeks, they develop trust in the humans who care for them. To decrease the odds of a cat being unsocial or hostile towards humans, kittens should be socialized at an early age.

It is a challenge to socialize an adult feral cat. Socialized adult feral cats tend to trust only those people they have learned over time can be trusted, and can be very fearful around strangers.

Jotenkin tuo pätkä jo kuulosti tavattoman tutulta. Teksti jatkui vielä seuraavasti:

Cats can be extremely friendly companions. The strength of the cat–human bond is mainly correlated with how much consideration is given to the cat's feelings by their human companion. The formula for a successful relationship thus has much in common with human-to-human relationships.

Niinpä niin, viimeinen lause tiivistää oleellisen ja sen, miksi teksti kuulostaa tutulta: itsenihän minä löysin noista tekstipätkistä.

Enpä nyt muista (enkä löytänyt), että olenko kirjoittanut lapsuuteni asuinoloista aikaisemmin. Luultavasti ehkä olen mutta en vain löytänyt oikeaa kirjoitusta, mutta kerrataan kuitenkin. Lapsuuskotini sijaitsi maaseudulla, jossa taloja oli harvakseltaan. Minun ikäisiä lapsia ei naapuritaloissa ollut, lähimmät taisivat silloin olla useiden kilometrien päässä, joten eipä niitä leikkikavereita pahemmin ollut siinä ympäristössä. Oikeastaan jouduin enemmän tekemisiin ihmisten kanssa vasta sitten, kun aloitin peruskoulun. Sitä aiemmin tällaiset kontaktit muihin ihmisiin kuin perheenjäseniin olivat aika harvassa. Tokihan sitä sukulaisia kävi vierailulla kotonamme joskus ja perheemme kävi myös muualla, että en ihan pullossa asunut ole, mutta joka tapauksessa. Tarkemmin kun muistelee, niin lapsuudessani ei tainnut olla yhtään sellaista perheen ulkopuolista henkilöä, jonka kanssa olisin joutunut olemaan tekemisissä useasti (ainakin kerran viikossa) ennen koulun alkua.

Sanomattakin lienee selvää, että kuten kissojenkin tapauksessa, niin sama pätee myöskin ihmisiin. Jos lapsena ei altistu sosiaali... soseutukselle... sosialisaatiolle (helvetti näitä sanojen taivutuksia toim.huom.), niin lopputuloksena on sosiaalisesti lahjaton, yksinäinen aikuinen.

Niin ja muuten, kukapa olisi osannut arvata, että kissat kehräävät taajuudella 25-150 Hz.

Nitoja

Työpaikan kopiohuoneessa on kyllä harvinaisen tyhmä ja jonninjoutava laite, nimittäin paristokäyttöinen nitoja. Eli siis sellainen laite, joka surauttaa automaattisesti paperinipun kulmaan niitin, kun nipun tunkee laitteen kitaan.

Ilmeisesti tämä nitoja on sukupuoleltaan nainen. Olen tullut tähän johtopäätökseen nitojan oikukkaan luonteen perusteella. Vekotin ei aina lyö niittiä nippuun vaikka paperia tarjoaa kitaan. Niitin saa yleensä vasta sitten, kun on muutamia kertoja heiluttanut nivaskaa laitteen edessä.

- Laita nyt se niitti.
*En laita*
- Laita nyt se niitti.
*En laita*
- Perkeleen vekotin laita nyt se niitti!
*THUMP, siinon sulle niitti keskelle nippua*

Niitti sitten tulee joka ainoa kerta ihan mihin sattuu ja lopulta sen saa hampaat irvessä repiä pois nipusta. Ei auta paristojen vaihto, ei auta hidas tai nopea paperinipun vienti laitteeseen, ei auta laitteen puhdistaminen. Mitenkähän tälle laitteelle pitäisi oikein leperrellä, että se suostuisi antamaan heti ensimmäisellä kerralla ja vielä oikeaan paikkaan? Ehkäpä jotenkin tähän tyyliin...?

- No moi, mitäs minun suosikkinitojalle kuuluu? Sä oot kyllä tänään niin hehkeen ja kauniin näkönen että! Voisitko ystävällisesti laittaa mulle tähän nippuun yhden niitin.
*SURRRRklik, siinä niitti*
- Oi kun sä oot niin mahdottoman voimakas nitoja! Mutta kiitti tästä ja nähdään taas.

Onneksi sentään vielä MANUAALISESTI toimiva nitoja toimii luotettavasti ja laittaa niitin siihen mihin sen tähtääkin. Ei ole pettänyt vielä kertaakaan paitsi silloin, jos niitit ovat olleet lopussa. Jotkut laitteet on näköjään syytä pitää mahdollisimman yksinkertaisena ilman mitään hienoja surisevia moottoreita tai hilavitkuttimia, jos haluaa säästää hermojaan.

Tehosunnnuntai

Kuten otsikosta voi arvata, niin tänään olin hieman toimeliaammalla päällä. Heti aamusta aloin värkkäillä parin laitteen kanssa, jotka olivat olleet tuossa olohuoneen lattialla levällään jo pitemmän aikaa. Tai aluksi kylläkin aloitin ruuanlaitolla ja kun ruoka siinä itsekseen tekeytyi, niin sillä välin touhusin laitteiden parissa. Aamupäivä menikin nopeasti touhutessa ja lounaan jälkeen olikin vuoro sitten tarttua imuriin ja siivota koko asunto. Edellisestä siivouksesta oli vierähtänyt jo varmaan pari viikkoa, niin olikin jo aika antaa villakoirille kyytiä.

Joku voisi kuvitella, että kun olen vallaton poikamies ja asun itsekseni ja siivoilen harvoin, niin asuntoni olisi pommin jäljiltä. Asian laita ei kuitenkaan ole näin vaan olen ihan sisäsiisti. Likaiset vaatteet löytävät tiensä pyykkikoriin ja puhtaat komeroon ja keittiössä ei loju likaisia astioita pitkin poikin pöytiä. Itse asiassa keittiön työtasojen siisteyden kohdalla olen aika natsi. En voi sietää sellaista keittiötä missä pöydillä lojuu epämääräisiä kasoja astioita tai muita keittiötarpeita. Kumma kyllä, sen sijaan lattialla pyörivät leivänmurut eivät saa sen suurempia intohimoja aikaan ja ne tulee sitten siivottua, kun sille päälle sattuu.

Karkasi aihe taas muualle mutta asunto tuli siivottua, seuraavaksi vuorossa olikin sitten pyörän huoltoa. Normaalia ketjun rasvausta ja pientä jarrupalojen säätöä oli tiedossa. Kummasti muuten pyöräkin likaantuu tai ehkä ennemminkin siihen tarttuu hiekkaa vaikka täällä kaupungissa ei tule hiekkateitä pitkin ajeltua. Varmaan se on nuita talven hiekkapölyjä, jota tarttuu aina jostain matkaan.

Kun pyörä oli puunattu puhtaaksi, niin päätin lähteä ulkoiluttamaan sitä ja ajella pienen lenkin. Ja oli kyllä sopiva ilma pyöräillä, aurinko lämmitti jonkin verran mutta ei kuitenkaan liikaa. Välillä tuuli hieman kovasti vastaankin mutta eipä tuo menoa juuri haitannut. Pyöräteilläkään ei ollut pahemmin ihmisiä tientukkoina tolloilemassa vaikka hieman toisin olin arvellut ennen lenkille lähtöä.

Kaikinpuolin ihan hyvä päivä. Tietokoneen ääressä ei ole tullut istuttua muuta kuin alle pari tuntia, jota voi pitää ihan hyvänä saavutuksena. Velttoina viikonloppuina tietokoneen edessä tulee istuttua ihan liikaakin, niin nyt olisi hyvä opetella olemaan vähemmän. Itse asiassa tekisi mieli vielä lähteä nyt illalla toisenkin kerran ajamaan pyörällä mutta pitää hieman säästellä voimiaan, koska huomenna on tiedossa fyysisesti aika rankka päivä.

Epämääräistä höpinää

Viime viikolla oli Operaatio Puujalan viimeisiä tapaamisia. Tällä kertaa minua oli vastassa eräs operaattorinainen, jota olin nähnyt parilla aikaisemmalla kerralla operaation alkupuolella. Panin häntä... Siis... panin hänet merkille jo silloin ensimmäisillä kerroilla, kun näin tämän tapauksen. Ensinnäkin hän oli minun silmillä nähtynä aika söpö. Ja toisekseen hän oli myös sellainen, josta pystyi tekemään helposti kuvitelmia (ja nyt tämä tapaus oli siis eri henkilö mitä aikaisemmassa kirjoituksessa). Ja vielä kolmantena juttuna oli silloin alkukerroilta jokin sellainen outo "viba", jonka hänestä sain, kun juttelin lyhyesti hänen kanssaan. En tiedä oliko se jonkinlaista "varausta ilmassa" tai jotakin muuta, en osaa sanoa, vai kuvittelinko asian vain mielessäni mutta joka tapauksessa.

Mutta viime viikolla siis, kun näin häntä uudestaan, niin minua ainakin hymyilytti. Jos ei ulkoisesti näkynyt hymyä, niin ainakin mielessä suupieleni osoittivat ylöspäin. Operaatioon liittyvät hommat tuli hoidettua ja mitään muuta ihmeellistä ei sillä kerralla tapahtunut. Illalla kuitenkaan uni ei meinannut tulla, kun tämä nainen jäi pyörimään mieleen... Minua ärsyttää tässä hieman se, että tämäntyyppiset "epäselväksi" jääneet tapaukset jäävät vainoamaan ja kaivelemaan mieltäni pitkäksi aikaa. Ja tämän päälle vielä ne päässä pyörivät "entäs jos..." ja "olisi pitänyt..." tyyppiset ajatukset, niin ei hyvä...

Koodausta

Tällä viikolla puuhastelin iltaisin erään ohjelmointitehtävän kimpussa. Alunperin tuo homma lähti siitä, että töissä on mahdollisesti joskus tulossa eteen yksin suurempi projekti, johon minä mahdollisesti joudun sotkeutumaan ja jossa automatisoidusta tietojenkäsittelystä voisi olla aika paljon apua. Mielessäni oli pyörinyt jo aikaisemminkin tuollaisen työkalun ohjelmointi ja nytkin olen myös tekemässä parasta aikaa toista projektia, jossa tuollaiselle koodinpätkälle olisi tarvetta, tosin paljon pienemmässä mittakaavassa.

Aloittelin homman ihan kahvituntikoodailuna erilaisia juttuja kokeillen ja testaillen ja vähitellen tarvittavat algoritmit alkoivat muotoutua ja tarkentua. Homma oli loppujen lopuksi aika yksinkertainen, kun tiesi mitä halusi ja millä metodeilla sen tekisi. Suurin osa ajasta meni koodin kirjoittamiseen. Testaukseen ei tarvinnut käyttää paljon aikaa, kun yhden funktion tai aliohjelmapalasen valmistuessa toiminnon pystyi tarkastamaan ja varmistamaan heti perään.

Nyt sunnuntaiaamupäivästä sain sen sitten viimeisteltyä valmiiksi ja koodi toimi melkein heti kättelyssä halutusti muutamia pikku viilailuja lukuunottamatta. Suorituskykykin oli ihan hyvä verrattuna siihen, jos saman asian tekisi käsin. Testiaineiston kohdalla työn tekisi manuaalisesti ehkä parissa minuutissa, jos kaikki tarvittava tieto olisi silmien edessä valmiina. Uudella työkalulla samaan työhön meni vain pari kolme sekuntia. Ja kun tämän kertoo sadoilla, niin säästyneestä ajasta kertyy äkkiä iso summa.

Muut saavat vääntää töissä nuo samat hommat miten parhaimmaksi näkevät, minä en tuollaiseen peruspaskan tekemiseen halua upottaa aikaani ja mielenterveyttäni. Niin ja muuten, aika hyvin urpolta, joka opiskeli koulussa vain kaksi kurssia ohjelmointia ja ymmärsi asiat vain toiselta...

Yksinolosta

Tiedäpähän taas mistä laidasta sitä alkaisi lankakerää purkamaan... Jos kiertelemättä ja kaartelematta käy asiaan, niin en ole kokenut oloani yksinäiseksi noin puoleen vuoteen vaikka sosiaalisessa elämässäni ei ole tapahtunut minkäänlaista muutosta. Toki välillä on ollut sellaisia ohimeneviä yksinäisyyden ja alakulon hetkiä, mutta nämäkin ovat tulleet lähinnä silloin, kun on kuunnellut joitakin tiettyjä musiikkikappaleita.

Ehkä asenteeni on hieman muuttunut tätä yksinäisyyttä tai ehkä paremmin ajateltuna yksinoloa kohtaan. Viime aikoina olen ärsyttävissä tilanteissa huomannut jopa kaipaavani yksinoloa. Ärsyttävillä tilanteilla tarkoitan nyt tilanteita, joissa muut ihmiset saavat oloni ärsyyntyneeksi, tahallaan tai tahattomasti. Yleensä noissa tilanteissa on mielessä pyörinyt, että pääsisipä tästä omaan rauhaan irti tästä paskasta.

Kun olen ajatellut tätä yksinoloa, niin onhan siinä monia mukaviakin puolia. Kaikista parasta siinä on ehkä tämä tietynlainen vapaus. Ei tarvitse selitellä menojaan, ei tarvitse olla vastuussa mistään muusta kuin itsestään, ei tarvitse olla antamassa ruokaa kenellekään (muuta kuin itselle), voi tehdä asioita milloin huvittaa, tai olla kokonaan tekemättä, jos ei huvita ja kaikkea sellaista.

Väistämättä on sitten tuota yksinoloa pohdittaessa tullut mietittyä parisuhteellista elämää. Ajatukset siitä ovat kyllä jääneet aika pintapuoliseksi, kun ei ole sellaisesta kokemusta. Lähinnä on tullut vain mieleen sellaiset asiat mitä näin yksinollessa puuttuu verrattuna parisuhteessa oloon. Juttukumppania ei ole mutta silläkään ole loppujen lopuksi niin väliä, pahimmat napinat ja turhautumat saa purettua tänne blogiin ja jos on ilon hetkiä... Tai ei, eihän minulla paljoa sellaisia olekaan, mutta jos joskus hyvin harvoin sattuisi olemaan, niin entäs sitten. Ei niitä välttämättä tarvitse olla kenenkään kanssa jakamassa. Fyysinen kanssakäyminen sitten... Jälleen, kun ei paremmasta tiedä mitään, niin aivan sama. Onhan tuota hengissä pysytty tähänkin asti ilman hiplailuja. Saattaisihan se tietysti olla kivaa, mutta sen hankkimiseksi olisi nähtävä ihan liian paljon vaivaa ja säätämistä, johon minulla ei riitä mielenkiintoa.

Voisi jopa ehkä yllättäen sanoa, että tällä hetkellä olen suhteellisen tyytyväinen omaan olotilaani. Mutta saas nähdä minkälainen ääni on kellossa puolen vuoden kuluttua, kun valoistuva ja lämpenevä kevät on muuttunut kesän kautta pimenevään ja kylmään syksyyn.