Kumikäsine

Tulipahan taas mieleen, että siitä taitaa olla jo pitemmän aikaa, kun minua on joku toinen koskettanut (muuten kuin käsipäivää sanomalla). En edes muista milloin viimeksi sellaista on tapahtunut. Muistui vain tuokin asia mieleen, kun istuin viikolla hammashoitolan tuolissa ja hoitaja ronklasi hampaita. Jotenkin sen hoitajan käsi tuntui niin kummallisen lämpimältä kasvoja vasten, omakaan käsi ei tunnu niin lämpimältä. Hoitsulla oli luonnollisesti kumikäsineet kädessä, joten pystyykö tuota nyt sellaiseksi suoraksi ihokosketukseksi edse sanomaan. Ehkä minun tapauksessa tuollaisetkin kumikäsineellä räpläykset on laskettava, muuten saattaisi saldo olla vieläkin harvempi. Mutta jospa sitä tuolla "kosketusmäärällä" jaksaisi mennä taas sen pari vuotta eteenpäin kunnes tulee se seuraava hammashoitola-aika.

Älykoti

Satuin eksymään kauppalehden nettisivuilla viime viikolla ilmestyneeseen juttuun, jossa haastateltu henkilö kertoi mielipiteensä älykodista. Alla kuvankaappaus jutusta.


On muuten harvinaisen viisas mies kuten myös juttua kommentoinut lukija. Olen kyllä hyvin samaa mieltä tuosta älykodista. Miksi ihmeessä kotinsa pitäisi ehdoin tahdoin varustaa sellaisilla laitteilla, joiden kanssa menee hermot? Onhan tuo huomattu jo aikaisemmin, että jos laittetta kuvaavan sanan eteen on liitetty sana "äly", niin se on lähes varma merkki siitä, että säätämistä ja vitutusta on tiedossa. Onhan näistä nähty maailmalla jo esimerkkejä... Palovaroitin, jonka piipittämistä ei saa lopetettua, vedenkeitin, jonka säätämiseen menee puoli päivää (+ valot, jotka sammuvat päivittäessään firmwareaan)...

Mikään "äly"puhelimeen asennettava sovellus ei kyllä hakkaa milloinkaan yksinkertaisuudessaan ja helppokäyttöisyydessään esim. seinään asennettua katkaisijaa. Niks, laite päälle, naks, laite pois päältä vs. *missä se puhelin on*, plärää valikoita ja käynnistä sovellus, käynnistä laite, *ei onnistu, koska ei yhteyttä laitteseen*, säädä asetuksia ja yritä uudestaan. Loppuun vielä yksi tätä nykyajan pelleilyä ilmentävä kuva.

Hankia pitkin

Olin kotonakotona viettämässä pääsiäistä. Kovin keväinen keli ei vielä ollut, koska lunta oli jäljellä ainakin puoli metriä ja pakkastakin oli päivisin vaikka aurinkokin paistoi. Se hyvä puoli tuossa pakkasessa oli, että aikaisempien plussakelien aikana kostunut hangen pinta oli nyt jäätynyt melko kovaksi. Hanki kantoi siis hyvin kävelijän ja ulkoilumahdollisuudet paranivat huomattavasti. Näiden pyhien aikaan tuli liikuttua paljon enemmän ulkona: kävelin jokaisena päivänä varmaan tunnin mittaisia lenkkejä lähimaastoissa. Nyt hankea pitkin pystyi helposti kävelemään sellaisissakin paikoissa missä kesällä eikä oikein muinakaan aikoina tule liikuttua.

Oikeastaan juuri tämä aika vuodesta on paras aika metsässä liikkumiseen mikäli on vain nuo kantavat hanget. Ensinnäkään ei ole mitään iniseviä hyttysiä ja toisekseen ei tule liian kuuma, kuten kesällä saattaa tulla (jos on hellettä). Ja ennen kaikkea se liikkuminen on huomattavasti paljon helpompaa, kun ei ole tiheitä pusikoita/heinikoita tiellä ja risukotkin ovat hieman jääneet lumen alle. Hieman sama tilanne kuin jäätyvien vesistöjen kanssa eli liikuntapinta-alat kasvavat isommiksi. Nytkin liikuskelin sellaisilla alueilla missä ei tule muina vuodenaikoina liikuttua juuri ollenkaan. Metsiköissä liikkuessa näki myös monenlaisia eläimen jälkiä. Jänisten/rusakkojen jälkiä oli vähän joka paikassa, kettukin oli tehnyt suoraa jälkijonoaan ja myös jokin isompi lintu oli kävellyt pitkän matkaa hankia pitkin. En oikein tiennyt mikä lintu oli kyseessä, saattoi olla ehkä kanalintu, koska jäljet olivat sen verran isot.

Kaikkinensa ihan mukava ja rentouttava viikonloppu.

Mää oon kännissä, missä sää oot?

Olin vähän aikaa sitten hieman pitemmällä työmatkalla poissa kotoa. Matkan loppupuolella matkan isäntäyrityksen edustaja kutsui työseurueemme illanviettoon ravintolaan. Ei olisi oikein innostanut lähteä, kun työpäivät olivat olleet matkan aikan pitkiä ja väsyttäviä mutta toisaalta ei kehdannut kyllä oikein kieltäytyäkkään, kun kaikki muut olivat menossa. Arvelin vielä, että jos lähtisin, niin tuttuun tapaan ilta menisi taas niin, että muut keskustelisivat ja minä pönöttäisin vain hiljaa. Päätin sitten lähteä muiden matkaan mukaan, koska minulla oli nälkä ja illallisesta ei tarvitsisi maksaa itse mitään.

Ravinteliin saavuttaessa ei vierailun isäntä juuri aikaillut tilaamisten suhteen, kun ei siinä kerennyt oikein kissaakaan sanoa, kun oli jo alkusnapsit tilattu kaikille ja ruokajuomaksi valittu viiniä. Minä istuin hieman kauempana pöydän päässä, jolloin ei siinä ehtinyt protestoimaan niitä juomavalintoja. Kohta tarjoilijakin kiikutti kaikkien eteen juomat ja ajattelin siinä, että kai se on näitäkin kerran elämässään maisteltava, kun ne on kerta nenään eteen kannettu (ja vielä ilmaiseksi). Ei se viini ihan niin pahalle maistunut mitä jotkut aikaisemmin juomani kissankuselta maistuneet litkut, mutta en siltikään vielä ajatellut tuon perusteella ryhtyä vielä viininlipittäjäksi.

Kuten ehkä arvata saattaa, niin illan mittaan se alkoholi kilahti aika äkkiä nuppiin tällaiselle, joka ei ole käyttänyt aikaisemmin juuri mitään. Alkusnapsi, ruuan kanssa nautitut pitkin hampain ryystetyt pari lasillista viiniä ja jälkiruokakonjakki tekivät siis tehtävänsä ja päässä alkoi jo hieman huipata ennen kuin iltakaan oli edes kerennyt loppua. Pöydästä ei oikein uskaltanut nousta ylös kovin vauhdilla ja koko aika oli sellainen olo, että vinossa mennään. Hotellille takaisinpäin kävellessä sama hölmö tunne jatkui. Vaikka luultavasti ulkopuolisin silmissä kävelin suorassa ja suoraan, niin minulla oli koko matkan ajan tunne, että jokin vetää minua vasemmalle. Lopulta pääsin perille hotellihuoneseeni ilman mitään ihmeellisyyksiä. Kävin vielä suihkussa ja menin sänkyyn kellon ollessa n. kymmenen. Seuraava päivä olikin sitten enemmän perseestä, kun heräsin puoli yhden aikaan yöllä n. kolmen tunnin unien jälkeen ja en saanut unta enää ollenkaan sen jälkeen.

Niin... Minulla on ollut sellainen karkea kuva alkoholista, että sitä on olemassa kahta laatua. Lähinnä sen mukaan, että miten se vaikuttaa ihmisiin eli on rähinäviinaa ja on pulinaviinaa. Joillakin siis se sisäinen bemari-/audikuskius pintautuu holin vaikutukseta ja toiset taas sosiaalistuvat ja puhuvat tavallista enemmän. Koska en ole ollut aikaisemmin alkoholin vaikutuksen alaisena, niin minulle tuo on ollut hieman kysymysmerkki, että minkälainen minusta tulisi humalassa. Kun toisaalta olen hiljainen, niin sitä voisi kuvitella, että minusta tulisi puheliaampi. Mutta sitten taas toisaalta minussa on sellainen karkea puoli, jota ei oikeastaan näe muut kuin hyvin läheiset ihmiset, joiden seurassa olen oma itseni (tai pikemminkin olen lähimpänä omaa itseäni, kukaan ei oikeastaan koskaan näe kaikkia puoliani). Joten mahdollisuudet olivat melkein fifty-sixty kumpaankin suuntaan.

No mutta kuitenkin, tuohonkin mieltä askarruttavaan asiaan saatiin selvyys tuon illan takia: minusta tuli kuin tulikin puheliaampi ollessani humalassa. Paitsi että... Siitä puheesta ei tullut mitään ulos suusta. Pääni sisällä pälpätyksen määrä lisääntyi mutta ei se sieltä osannut toisen korvin kuultavaksi fyysiseksi ääneksi muuttua. Humalassa tai ei, allekirjoittanut pysyy vain tavoilleen uskollisena tuppisuuna. Niin ja mainittakoon, että vaikka en ole oikein aikaisemmin ymmärtänyt tätä ihmisten intoa juoda alkoholia, niin tämän kokemuksen jälkeen ymmärrän vieläkin vähemmän. Ei kyllä tosiaankaan ole minun juttuni tuo alkoholin nauttiminen.