5.9.2012

Puoli minuuttia

Kirjoittelin... Siis yritin eilen illalla kirjoitella tätä tekstiä, mutta kesken kaiken soi puhelin. Kävi melkein samalla tavalla mitä aikaisemmin ja lopputulema tässäkin tapauksessa oli, että puhelun päättyessä olin taas äkäinen ja kyrsiintynyt. Ei tullut enää kirjoittamisesta sen jälkeen mitään.

Mutta siis mitä oli kerrottavana, ei kovin kummoista. Eilen toissapäivänä työpaikalla piti käydä kysymässä kollegalta yhtä asiaa. Siinä istuskellessa ja keskustellessa paikalle tuli naikkonen (sanottakaan häntä vaikka HerkkuPepuksi), josta taisin jonkun lauseen mainita täällä (se hyvän takamus/lantio-yhdistelmän omaava). HP oli tullut kysymään tältä kollegalta jotain pientä asiaa ja hän esitti asiansa siinä välissä. Hän viivähti huoneessa ehkä sen puolisen minuuttia mutta siinäkin ajassa minun farkkujen lahkeessa meinasi tulla ahdasta.

Voi herranjestas, kun se, ah niin ihanan muodokas takamus keikkui suoraan silmieni edessä, niin pystyin hillitsemään itseni vain vaivoin. Jos kerran saisi tuollaisen aseteltua eteensä nelinkontin ilman rihmankiertämää, niin luultavasti sanonta "kävi kiinni kuin sika limppuun" kuvaisi tilanteen seuraavia tapahtumia varsin hyvin.

Jonkinlaisia lieviä patoutumia havaittavissa...

Ei kommentteja: