Sain munaa

Viime viikolla mieltä vetivät ankeaksi erinäiset asiat. Kaikki olivat tavallaan eri aihepiireistä mutta silti ne osoittivat kuitenkin yhteen suuntaan.

1. asia:
Yhtenä päivänä olin asiakaspalaverissa, jossa oli mukana mm. yksi noin minun ikäinen nainen. Huomasin vain siinä, että naisella oli vasemmassa nimettömässä kaksi sormusta.

2. asia:
Toisena päivänä luin ruokatauolla sanomalehdestä miehen kirjoittamaa kolumnia. Kolumnisti ihmetteli sitä, että kun hän on pienen sinappitehtaansa kanssa ihmisten ilmoilla liikkeellä, niin naisilta saa heti kohteliaisuuksia ja huomiota ihan eri tavalla.

3. asia:
Kolmantena päivänä yksi mies kommentoi televisiossa haastatellun miehen ulkonäköä. Kommentti liittyi miehen partaan ja kommentin rivien välistä pystyi lukemaan, että kommentoija on saanut pilderbergiä. Ei ainakaan minulle olisi tullut sellainen kommentti mieleen heti ensimmäisenä.

Pyhäpäivät olivat sään puolesta ihan hyviä, kun aurinkokin paistoi välillä niin lämpimästi. Vaikka maassa on vielä paksu hanki, niin pihat ja tiet alkavat olla kohta kokonaan lumettomia.

Munaakin sain viikonloppuna. Se oli sellainen suklaaULLATUS!muna. Yllätys tosin tuli siitä, että sisältö oli melkoinen pettymys.

Mäen päällä

Tänään oli kevätpäivän tasaus ja ensi viikolla olisi taas kesäaikaan siirtyminen, joten kai sitä ollaan taas kesää kohti menossa. Eipä siinä mitään, viikonlopun ajan oli taas hyvät ulkoilukelit vaikka minun makuuni oli hieman tuulista. Olin käymässä kotonakotona vanhempien luona testailemassa heidän ostamiaan lumikenkiä. Niillä oli hyvä tallustella pitkin poikin metsiä vaikka olisihan tuo hanki tainnut jotenkuten kantaa tavallistakin kenkämiestä.

Kävin eräjormailemassa niillä yhden korkean mäen päällä, jossa olen käynyt kerran aiemmin kesäaikaan. Jos vertaa siihen edelliseen käyntiin, niin nyt oli huomattavasti mukavampi käydä siellä. Kesällä mäki on aika heinikkoinen ja pusikkoinen mutta lumen peittäessä maan reittinsä pystyi valitsemaan ihan vapaasti. Jyrkkä mäkikään ei tuottanut mitään vaikeuksia, kun lumikengissä oli pitoa riittävästi. Mäen päältä oli erinomaiset maisemat, yhden maamerkin näin yli 20 kilometrin päästä selvästi ja vieläkin kauempana näkyi mäkiä. Olisi ollut ihan hauska tietää, että miten kaukana ne kaukaisimmat kohteet olivat.

Mäellä käynti toi mieleeni aikaisemman reissun toisen mäen päälle. Muistelin, että kävin tuon mäen päällä toissa kesänä mutta sehän olikin vuotta aikaisemmin eli 2013. Näköjään aikaa menee niin huomaamatta, että moni asia tuntui tapahtuvan "eilen". No joka tapauksessa, silloin näkymät oli enemmän kaupunkipainotteista mutta nyt maisemat olivat maaseutua. Taloja näkyi vain pari ja yksi lampi, vähän peltoa ja joku hakkuuaukio mutta muuten maisema oli karvaista eli metsien peittämää.

Muutenkin siellä oli hiljaista, tuuli tietysti suhisi ja jostain kaukaa tieltä kuului auton ääni mutta juuri muuta ei siellä kuulunutkaan. Mäki on siinä mielessä sopivalla paikalla, että mitään asumuksia ei ole lähettyvillä, jolloin siellä ei juuri liiku ihmisiä. Jänikset olivat hyppineet siellä täällä ja jokunen hirvi oli käynyt syömässä pihlajia mutta muuten jälkiä ei näkynyt. Ja näkyipä siinä mäen päällä kaartelevan vielä joku haukkakin, sen verran korkealla pyöritteli saalistusympyröitään, että ei pystynyt tunnistamaan sitä.

Tuollaisen mäen päälle olisi mukava perustaa se oma asuinpaikka. Saisi olla omassa rauhassaan ja silmäkarkkia riittäisi yllin kyllin.

Hiljainen helmikuu

Viime kuu oli bloggauksen osalta aika hiljainen ja luultavasti myös tästäkin tulee sellainen. Aika menee aatellessa ja päivä päätä käännellessä vaikka mitään ei tekisikään. Välillää kyrsii enemmän ja välillä vähemmän.

Eilen aamulla töihin lähtiessä sattui olemaan pilvetön taivas, niin näkyi tähtitaivas. Tuolla tähtitaivaalla on aina minua kohtaan sellainen rauhoittava vaikutus. Kaikki turha häviää mielestä siksi aikaa, kun töllistelee niskat kenossa taivaan valopisteitä. Jotenkin ne omat murheet tuntuu aina tuollaisen tiirailutuokion jälkeen hieman pienemmiltä.

Pari viikkoa sitten oli vapaa-ajalla ollut työpaikan talvitempauspäivä. Sinne sai ottaa mukaan puolisoita ja jotkut olivat näin tehneet. Siellä paikan päällä muiden jutustelua seuratessa sitä sai taas miettiä, että miten ne muut oikein pariutuu. Jos olisi pitänyt pelkkien naamojen perusteella vetää lankoja parien väleille, niin olisi melko varmasti mennyt metsään. Kai niillä muilla on vain housuissaan sellaisia magneetteja, jotka vetävät toisiaan puoleensa, ja jollaista minulla ei ole.

Huvitti tänään taas netistä uutisia lukiessa. Joku oli tehnyt Helsinkiläisestä kalakaupasta valituksen, kun tiskillä oleva kala oli sätkinyt. Jos vähääkään on käsitellyt kaloja, niin tietää varsin hyvin, että ne saattavat vielä sätkiä pitkäänkin sen jälkeen, kun ne on otettu hengiltä. Joskus, kun olen fileroinut kalaa, niin se on ollut veikeän näköistä, kun vielä sekin file on hieman kipristellyt siinä leikkuulaudalla. Mutta ymmärtäähän sen toisaalta, jos jotain kehä kolmosen sisäpuolella asuvaa rassukkaa järkyttää se sätkivä kala. Näitä tapauksia varten on myynnissä ne eltaantuneelta maistuvat kalapuikot, jotka eivät enää sätki pannulla.

Tammikuussa ja vähän myös helmikuussakin oli nukkumisen kanssa niin ja näin. Monesti saatoin herätä jo kahden aikaan yöllä ja en enää saanut unta sen jälkeen. Kumma kyllä, jaksoin päivän ihan hyvin huolimatta noinkin aikaisesta heräämisestä mutta illalla oli vaikeampaa. Saatoin nukahtaa jo ennen kahdeksaa istualleen ja sänkyyn oli jo pakko kömpiä ennen yhdeksän. Nythän tuo nukuttaa jo hieman pitempään, enkä ole enää heräillyt yöllä. Lieneekö ollut sitten jotain työperäistä stressiä. Tuolloin tuskailin töissä parin projektin kanssa mutta nyt on taas hieman leppoisampaa, kun on saanut taputeltua hommia kasaan.

Työasioista mieleen tuli tämä. Monesti tuntuu tältä, kun töissä pitäisi soittaa puhelu:

Problem solved!