Lomille, lomille

OooOOh ja AAAH! Ensimmäinen virallinen lomapäivä menneillään. Tässäpä sitä pitäisi sitten harrastaa neljä viikkoa joutenoloa tai jotakin vastaavaa. Vaihdan maisemaa taas joksikin aikaa, niin blogikin hiljenee. Blogin asiakaspalvelu palvelee myös loman aikana päivystämällä satunnaisesti sähköpostia. Hmmm... Sähköpostista puheen ollen tuli mieleen yksi jännä homma. Blogi on ollut pystyssä jo lähes neljä vuotta mutta kukaan ei ole koskaan uskaltanut lähestyä tuona aikana sähköpostilla. Pitänee varmaan päästää sekin asiakaspalvelija loman viettoon ettei tarvitsee tyhjää sähköpostia valvoa.

Joskus armeijassa ollessa marsittiin perjantaina VLV:n lähestyessä Lomille, lomille, muija joutuu koville! -tahtiin. Silloin nuorukaisilla oli varmaan jotkut asiat mielessä, jonka takia muija joutui koville. Nyt vanhempana tilanne lomien aikaan on varmaan samanlainen eli muija joutuu koville, mutta hieman eri syystä. Nyt lapsukaiset (mies mukaan luettuna) venyttävät muijan pinnaa, kun lomilla niiden touhuja joutuu sietämään 24h/vrk. Ei vain koske minua, ei silloin armeija-aikaan kuten ei myös nytkään vanhempana.

Hyvää kesää itse kullekin ja muistakaahan olla kiltisti.

Purulelu

Tulipahan tuosta mömmöm-jalkapallo-ottelussa sattuneesta puruepisodista mieleen uni, jonka näin su-ma välisenä yönä. Pohjustukseksi kerrottakoon ensin alle sellainen asia, että työelämässä minua ärsyttää yksi naispuoleinen henkilö, joka jättää aina vastuitaan hoitamatta tai sitten hoitaa ne ns. veltolla munalla heiluttaen, kun asiasta mainitsee. Eräänlainen ihan-sama-hällävälisti siis kyseessä. Noh, tässä unessa olin siis tekemisissä tämän kyseisen naisen kanssa. Tai en ollut, miten sen nyt ottaa. Nainen unessa ei ollut ollenkaan ko. henkilön näköinen (itse asiassa tämä nainen vaihtui kahdesti siinä unessa) mutta kuitenkin se oli hän. Hankala selittää. Siinä unessa sitten mainitsin tälle naiselle jotakin hänen ärsyttävyydestään ja rupesin alistamaan häntä seksuaalisesti. Laitoin hänet istumaan tuolille, kourin häntä ja purin myös niskasta. En purrutpurrut kuten polisiikoira puree iskiessään hampaansa hamppiin mutta purin tavalla, joka välittää viestin, että kuka on tilanteessa herrana.

Uni lopahti sitten tuohon puremiseen. Kuten tavallista, herään aina ennen kuin unessa alkaisi päästä tosi toimiin. Jäin vain miettimään tuotakin asiaa, että mitä se kertoo minusta. Joskus aikaisemminkin, kun olen ollut tekemisissä vastaavanlaisten mulkunluontoisten naisten kanssa, olen jälkikäteen herkutellut sellaisella ajatuksella, että saisi seksuaalisesti alistaa ja nöyryyttää näitä henkilöitä. Kertooko tuo sitten, että minulla on jonkinlainen alemmuuskompleksi vai jokin muu viritelmä, sitä en osaa sanoa.

Niin ja yksinäisille kokeilemisen arvoinen vinkki, joka tuli käytännössä testattua ja hyväksi havaittua: Nuku kätesi päällä niin, että herätessä kätesi on aivan tunnoton. Töki ja taputtele itseäsi tunnottomalla kädellä, tuntuu aivan sille kuin joku toinen henkilö koskettelisi sinua. Jännää!

Muuttopuuhissa

Kun ei ole ollut ihmeellisempääkään tekemistä, niin olen hieman suunnittelut muuttoa. En vielä ole muuttamassa minnekään mutta maalailenpahan tässä piruja seinille. Jos se vaikka edistäisi työpaikan saantia, kun suunnittelee ensin muuttoa. Tai minun tapauksessahan siinä käy tietysti toisinpäin, eli kun suunnittelen tällaisia, niin se torppaa sitten työpaikansaannin. Nojoo, höpinäälöpinää... Mutta mittailinpahan aikani kuluksi kaikkien huonekalujen ja suurimpien esineiden mitat, jotta tietäisin miten paljon tavarat vievät tilaa. Kaikkinensa laskutoimitus antoi tilavuudeksi n. 7,5 m³. Huonekalut ja suurimmat pahvilaatikot mahtuisivat siis kuutioon, jonka sivun pituus olisi suunnilleen parisen metriä.

Loppujen lopuksi minulla ei ole paljoa sellaisia isoja huonekaluja/esineitä. Suurin taitaa olla sohva, sitten tulee sänky ja kirjahylly. Pöydät menee melko nätisti kasaan, kun niistä irrottaa jalat mutta tuoleja on useampia, niin myös ne vievät jonkin verran tilaa. Tietysti nuo tavarat vievät luonnollisesti enemmän kuin tuon 7,5 kuutioita, koska kaikkia tavaroita nyt ei pysty laittamaan päällekkäin. Ehkä paremmin tilan tarve havainnollistuisi, jos laskisi tavaroiden kuljetuksessa vaatiman pohjapinta-alan. Luulisin, että silloin tilavuus kasvaisi lähemmäs kymmentä kuutiometriä. Pitää varmaankin käyttää joku ilta tuohon muuttokuorman mallintamiseen ja sen tilavuuden optimoiseen, niin osaisi sitten varata oikean kokoisen kuljetusvälineen ja pakata vielä sen oikein, jos se päivä joskus vielä koittaa.

Pitäisi vielä jotenkin arvioida myös muidenkin pikkutilpehöörien siirtoon tarvittava laatikkomäärä. Arvelisin, että keittiötavaroista saattaa tulla aika monta laatikkoa, samoin kaikista kirjoista, mapeista yms. irtotavaroista. Vaatepuolen uskoisin saavani mahtumaan ehkä isoon laukkuun ja pariin isompaan reppuun, sillä nuo kantovälineet pystyy yleensä survomaan tehokkaasti täyteen vaatteilla, joita nyt en muutenkaan omaa mitenkään hirveästi.

Olen myös katsellut talojen myynti-ilmoituksia netistä ja tein myös hakuvahdin. Näkeepähän etukäteen minkälaisia taloja on myynnissä ja mihin hintaan. Yksi asia pisti muuten silmään aika räikeästi muutamista asuntoilmoituksissa olleista kuvista. Monessa kohteessa oli tehty jonkinlaista pientä pintaremonttia hiljakkoin ja vähän näytti siltä, että niillä on yritetty vedättää hintaa ylöspäin. Ja vielä kun tapettien, laatoitusten ja maalattujen seinien värimaailmat olivat näitä nykyajan trendipellevärejä (mustaa, paskanruskeaa, harmaata tai jotakin räikeää), niin se teki näistä kohteista entistä luotaantyöntävämpiä. Monesti päällimäiseksi jäi ajatus, että tosiaanko jotkut asustaa noin yrjönväriseksi sisustetuissa taloissa. Mieluummin ostaisin vaikka jonkin hieman nuhjuisemman asuinpaikan ja remontoisin siitä itselleni mieleisen kuin ostaisin tuollaisen vastauusitun muotiyrjötyksen, joka olisi pakko remontoida oman viihtyvyyden vuoksi.

Taantuma

Eipä ole ollut taas mitään kirjoittelemisen aihetta lähes kahteen viikkoon. Perusarki on mennä lössöttänyt eteenpäin omalla painollaan.

Töissä on pari viimeistä viikkoa mennyt seisokki otsassa. Olen joutunut paikkailemaan eräässä projektissa, jonka varsinaiseen kokoonpanoon en edes kuulu, yhden toisen työntekijän aikaansaannoksia ja voi hyvän tähden minkälaista se jälki on ollut! Jäljistä päätellen välillä töitä on tehty juosten kusten eli on ruikittu vähän sinne ja tänne ja välillä taas ei ole ajateltu ollenkaan eli ihan selkeitä virheitä ja puutteita aikaansaannoksissa. Muutamaan otteeseen olisi jo tehnyt mieli käydä heittämässä koko paska paperisilppurista läpi ja lyödä hanskat tiskiin mutta hammasta purren ja kiukkua niellen on vain täytynyt jatkaa tekemistä.

Välillä sitä miettii siinä työpöytänsä ääressä, että miten hyvin joissakin projekteissa on saatu sössittyä lähes kaikki enemmän tai vähemmän pieleen. Nytkin tuossa projektissa miehitys on aivan pielessä (suurin osa tekijöistä kokemattomia) ja henkilöitä on liian vähän. Siitä seuraa se, että aikataulut ovat alkaneet jäädä jälkeen ja on tullut taas kiirekiirehelevatankovakiire -efekti, josta on puolestaan taas seurannut se, että työn laatuun ei ole ehditty panostaa ja virheitä on alkanut löytyä sieltä ja täältä. Mutta en ota stressiä tuosta projektista, koska en ole siinä missään vastuussa, taputelkoot hommat kasaan miten pystyvät. Eli töissä aivan normipäiviä nollamotivaatiotasolla työskennellen.

Juhannuksen jälkeisellä viikolla muuten päättyy hakuaika sinne yhteen työpaikkaan. Soittelin sinnekin ja eipä tuolta nyt mitään ihmeellistä tullut ilmi, kun työt olisivat hyvin pitkälti tätä samaa mitä nytkin. Tässä viikonlopun aikana olen ährännyt hakemusta kasaan ja laitan se sitten eteenpäin, onpahan sitten taas yritetty. On vain tässä käynyt mielessä sellainen ajatus, että mitäs sitten, jos en saa edes tätä paikkaa, johon minulla on sentään monta vuotta kokemusta. Voi luultavasti pälli levitä aika pahasti...

Jotenkin on ollut nämä viimeiset pari viikkoa sellaista vetelää odottelua. Arki-iltoina ei ole oikein tullut tehtyä mitään järjellistä, mitä nyt välillä kuntoilua ja tv-sarjojen katselua. Johtuneeko sitten tuosta kesäloman läheisyydestä, vähän sellainen outo odotteleva fiilis on ollut ilmassa. Pitäisi jaksaa vielä jotenkin nämä pari viikkoa ja sitten saisi taas hengähtää kuukauden. Mutta sitä odotellessa...

Vauhtia

Kun unohtui kirjoitella viime kirjoitukseen asioita, niin pitää hieman jatkaa taas. Kun laskut pitää maksaa, niin töissä pitää käydä saadakseen rahaa. Eli joutuu sitomaan itsensä sillä työsopimuksella työnantajaan eli käytännössä on sen työnantajan bitch, jolla ei juuri vapautta ole. Käytännössä vapauden työnantajasta saisi vain sillä, että olisi taloudellisesti riippumaton.

Tein laskentataulukolla pieniä laskelmia, jotta näkisi minkälaisella summalla pärjäisi lopun eläämäänsä ilman, että tarvitsisi tehdä päivääkään töitä. Lähtöolettamukseksi laitoin, että menot pysyvät samana vuodesta toiseen ja rahoille tulee vuodessa prosentti korkoa. Vuosittaisiksi menoiksi laitoin 25 k€, joka on minun mittapuussa aika paljon. Noilla olettamuksilla katsoin, että lähtösumman pitäisi olla luokkaa 1 M€, jotta rahat riittäisivät n. viidenkymmenen vuoden päähän. Jos taas korkoprosentti olisi 3,5, niin tällöin alkupääomaksi riittäisi vain 500 k€. Tuossa tapauksessa rahat riittäisivät vain n. 35 vuotta eli alkaisi olla vähän siinä ja siinä, että riittäisivätkö rahat aivan viimeisille elinvuosille. Tietysti silloin voisi pihistellä loppumetreillä tai vastaavasti voisi kuolla aikaisemmin pois. Luultavasti tuo jälkimmäinen vaihtoehto olisi todennäköisempi, kun ottaa sen huomioon, että yksinäisen elinajan odote on lyhyempi.

Loppujen lopuksi tuo 500 k€ ei kuulosta mitenkään isolta mutta kuitenkin sen verran iso rahasumma on kyseessä, että ei sitä näillä palkoilla tienaa mitenkään edes 15 vuoden aikana. Noh, lottovoittoa odotellessa joutaa olemaan se työnantajan bitch.

Niin ja palatakseni vielä tuohon otsikkoon... Aamulla heräsin taas omia aikojani aivan liian aikaisin, joten myös työpaikalle tuli lähdettyä aikaisin. Siihen aikaan pyörätiellä ei ollut liikkeellä ketään muita kuin minä, kunnes yhden mutkan takana oli edessä yllättäen jänis (tai rusakko, en nähnyt kunnolla). Pitkäkorva lähti juoksemaan vauhdilla siihen suuntaan minne minäkin olin ajamassa pyörällä. Aloin polkea pyörällä raivokkaasti, jotta olisin saanut sen kiinni. Puppeli kuitenkin löysi jostain ihmeestä vielä nopeamman loikkarivaihteen enkä pysynyt enää perässä vaikka aika vauhtia poljin minäkin. Lopulta kilvanajo päättyi 100 m:n päässä siihen, että ketkale hyppäsi pusikkoon ja minä jatkoin taas normaalisti matkaani töihin. Nopeita ötököitä, kun ei edes pyörällä pysy perässä!

Ajan käyttöä

Viime kirjoituksen kommentit laittoivat ajatusrattaan liikkeelle. Ajatus lähti liikkeelle lähinnä siitä, kun oli puhetta laskujen maksuista ja siitä, miten jotkut pysyvät vuodesta toiseen huonossa työpaikassa.

Aloitetaan vaikka siitä työsuhteen perustasta eli työsopimuksesta. Siinä allekirjoittanut sitoutuu tekemään töitä työnantajalle ja työnantaja vastaavasti sitoutuu maksamaan palkkaa korvaukseksi työpanoksesta ja menetetystä ajasta.

Kun tarkemmin miettii tuota työsopimusta, niin loppujen lopuksi sillä on hyvinkin paljon ohjaavaa ja rajoittavaa vaikutusta työntekijän elämään ja ajankäyttöön. Äkkiä voisi kuvitella, että "Hei, se on vain 7,5 h, minkä teet töitä päivässä!", mutta ei se asia ole ihan noin. Loma-/vapaapäivien paikkoja ei voi valita mielensä mukaan vuoden aikana (toiveitahan voi aina esittää), nukkumaan on mentävä tiettynä aikana, jos mielii herätä virkeänä aamulla töihin ja kaikkea muuta sellaista ajankäyttöä rajoittavaa. Ja kun vielä tarkemmin miettii arkipäivän anatomiaa, niin päivästä kuluu aikaa muuhunkin toimeen, joka liittyy vahvasti työntekoon. Osa ajasta kuluu työmatkaan, osa ruokatuntiin ja osa vielä seuraavan työpäivän valmisteluun (eväiden teko, paidan silitykset, yms.).

Laskin, että vuonna 2014 minulla on työpäiviä yhteensä 251. Näistähän 25 päivää on lomaa (arkilauantait jätetty pois laskuista), joten varsinaisia päiviä, jolloin pitää olla työpaikalla, on kaikkiaan 226 kpl. Näistä kun laskee, niin prosentteina työpaikalla vietettyjen päivien osuus on 62 %.

Laskeskelin huvikseni myös miten minulla arkipäivä jakautuu ajankäytön suhteen. Tulen toimeen n. 7 h yöunilla ja aamu- ja iltatoimiin sekä ruokailuun (iltapäivä) minulla menee yhteensä pari tuntia. Olen siinä mielessä hyvässä asemassa, että työmatkoihin kuluu päivässä vain yhteensä puoli tuntia. Muut "työsidonnaiset" tunnit ovat itse työnteko (7,5 h) ja ruokailu työpaikalla, sekä (vaikkakin kotona vietetyt mutta työn takia pakolliset) valmistautuminen seuraavaan työpäivään. Kaikkinensa näitä työsidonnaisia tunteja tulee yhteensä n. 9 h. Loppu on sitten vapaa-aikaa, jolloin voi vaikka venytellä pippeliä tai tehdä jotakin muuta yhtä kehittävää.

Ja vielä havainnollistavaa piirakkaa edellisistä luvuista:



Eli, työpaikalla pitää pyllerehtiä kaksi kolmasosaa vuoden päivistä ja näistäkin päivistä vapaa-ajan ja työajan suhde on enemmän työajan puolella. Ja suhde voisi olla vieläkin huonompi, mikäli asuisin jossakin helvetissä, jossa työmatkaan voisi kulua tunti suuntaansa. Lyhykäisyydessään voisi todeta, että töissä käyvän ihmisen ajankäytön sanelee hyvin pitkälti työ.

Ja entäs sitten vielä nämä työnarkomaanit, jotka jäävät tekemään vielä pitempää työpäivää tai tekevät töitä työmatkoillaan (ja vielä korvauksetta). Minua kyrsii monesti jo pelkkä tuo perustyöpäivä, saati sitten jos pitäisi tehdä pitempää päivää. Olen sen verran jyrkkä tuon oman vapaa-aikani suhteen, että minulla rukkaset tipahtaa lattialle melko lailla heti, kun kelloon on tullut työtunnit täyteen.

Kun tuo työ vie tällä hetkellä melko suuren osan elämästäni, niin mieluusti se työ saisi olla sellaista, että sitä tehdessä ei tarvitsisi olla pitkä ...rpä otsassa, lyhyempikin riittäisi.

Niin ja muuten kun tuli selvitettyä tuo työpäivien määrä, niin tässä yksi osasyy miksi syön työpaikalla omia eväitä enkä käytä lounasseteliä:

226 × 6,10 € = 1378,6 €

Yksinäinen saa ostettua tuolla rahalla kaupasta melko ison ruokasäkin.