Unia ja ohjelmia

Tässä menneellä viikolla olen muutamana yönä nähnyt unia, jotka ovat jääneet mieleen vielä heräämisenkin jälkeen. En muista milloin viimeksi on näin käynyt, että useamman yön unet ovat muistuneet vielä aamulla, mutta pitkä aika siitä on.

Viime yönä näin unta, että minulla oli päällä joku valkoinen asu. Kovasti se muistutti M62:sta talviasentoon käännettynä. Lisäksi minulla oli vielä selässä sellainen musta keikkakassi. Näillä varusteilla varustettuna olin kuntoilulenkillä jossain lumisessa metsikössä. Ilmeisesti oli kevättalvi, kun lunta oli vähän ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta.

Yhtenä yönä puolestaan näin unta, josta ei kovin hyvin jäänyt muistikuvia mutta kuitenkin sen verran muistan, että minulla oli jousipyssy, jolla ammuskelin nuolia muiden ihmisten perään. Kolmannessa unessa taas pyöri tämä kouluaikainen ihastus. Siinä hänellä oli miehenään joku kaljupäinen kaljamaha, joka oli minusta erittäin ärsyttävä juntti.

Tiedä sitten miksi tuollaisia unia on taas tullut nähtyä. Ehkä tuon nuolien ampumisen selittää se, että Arrowista alkoi uusi kausi, josta on tullut katsottua pari jaksoa. Tulipahan muuten mieleen tuosta äskeisestä yksi työpaikalla käyty keskustelu. Kuuntelin sivukorvalla, kun maatiaiskissa ja kihertäjä keskustelivat katsomistaan tv-sarjoista. Kihertäjä on minua huomattavasti vanhempi ja maatiaiskissakin ehkä sen viitisen vuotta mutta tuntui vain sille, että minun tv-sarjamakuni on ihan eri planeetalta verrattuna näihin kahteen.

Sitä ja tätä

Mikähän siinä on, että juuri maanantaiaamuisin kaikki töhöt tuntuvat lähtevän liikenteeseen. Piti eilen ajella autolla töiden takia ja jälleen sattui taas kohdalle se rampilta-körökörö-lörötellen-ja-moottoritiellä-kaasu-pohjassa -idiootti. Ja tällä kertaa oli vielä akka ratissa! Toisaalta, välillä sitä voi kokea liikenteessä myös sitä parasta iloa eli vahingoniloa. Kun olin palaamassa takaisin työpaikalle, niin minut ohitti joku Audi-peelo urku auki ajaen. Vähän matkan päässä tästä ohituspaikasta oli edessä peltipoliisi ja tämän mulkvistin kohdalla räpsähti keltainen salamavalo. Kyllä nauratti makeasti ja teki mieli taputtaa käsiä ja tuulettaa.

Blogillakin oli syntymäpäivä - kuukausi sitten. Muistin sen paria viikkoa ennen tuota päivää mutta eihän sitä enää kohdalla muistanut. Noh, eipä tuossa nyt kovin suurta vahinkoa tapahtunut, kuukausi sinne tai tänne. Viisi vuotta jo mutistu kaikenlaista ja edelleen samoja asioita kitistään. Eipä ole siis kovin kummoista kehitystä tapahtunut tänä aikana.

Pimeässä

Perjainta piti töiden jälkeen lähteä viettämään viikonloppua kotonakotona vanhempien luona, koska oli asioita hoidettavana. Olisihan se pitänyt suosiolla arvata, että kun edellisenä päivänä (to:na) varoiteltiin myräkästä, niin sähkökatkoja olisi luultavasti tiedossa. Ja kuinka ollakaan, kello puoli kuuden aikaan pimeys saapui. Tai ei oikea pimeys, kun ulkona oli vielä valoisaa, mutta sähkökynttilöistä sammui tuli. Ja pimeys kesti. Muutamaan kertaan yrittivät laittaa sähköjä päälle mutta eipä onnistunut. Otin sattumalta työpuhelimeni matkaan ja sillä tuli kurkittua sähköyhtiön häiriökartalta tilannetietoja (hei, jotain hyötyä siitä kalikasta!) ja eipä se kovin ilahduttavalta näyttänyt, kun kartalla oli joka paikassa punaisenaan sähköttömiä paikkoja. Ihan hetkeen ne sähköt tuskin tulisivat tuollaisessa tilanteessa, joten siinäpä se meni sitten loppuilta pimeässä möllöttäessä. Samapa tuo oli jo kömpiä ennen yhdeksään sänkyyn nukkummaan, kun ei ollut mitään tekemistä. Tai vaikka olisikin ollut, niin ei siinä otsalampun himmeässä valossa olisi kuitenkaan saanut mitään aikaan.

Siinä unen tuloa odotellessa sitä tuli ajateltua tätäkin tilannetta ja verrattua sitä entisaikaan. Ennen Wanhaan isovanhempien nuoruudessa se on ollut normaalia, että illat on eletty pimeässä päreen valossa puhdetöitä puuhastellen. Nykyaikana taas kun kaikki toimii sähköllä, niin eipä sitä oikein pysty mitään tekemään... Ellei nyt sitten halua vuolla puukolla intistä tuttuja leiridildoja kynttilän valossa. Juuei, lautapelejä olisi ollut kotona kaappi täynnä mutta eipä niitäkään ole itsekseen oikein innostavaa pelata.

Toisaalta tuollaisissa tilanteissa minulle tulee mieleen aina yksi asia mitä voisi tehdä, mutta eipä sekään ole minulle vaihtoehto. Jos olisi parisuhteessa, niin sähkökatkon aikaan voisi ihan hyvin keskittyä sängyllä pimeässä makoillessa toisen hiplaamiseen, kun mitään muita häiriötekijöitä ei olisi ympärillä. Ensin voisi näykkäistä kaulasta ja niskasta, sen jälkeen vaikka vähän rintojen vaivausta ja puristelua, nännien pyörittelemistä ja vääntämistä yms. asioita, joista allekirjoittanut voi vain haaveilla.

No mutta kuitenkin, seuraavan aamun valjetessa oli sentään sähköt jo tulleet takaisin, niin ei onneksi tarvinnut enää tunnelmoida kynttilän valossa aamupaskaa pönttöön. Mitään puita ei kaatunut tai muutakaan vahinkoa ollut tapahtunut vaikka illan aikana tuuli ajoittain kovastikin, joten melko vähäisillä ongelmilla tuostakin myrskystä selvittiin.