Päätä mäntyyn

Kesälomalla ollessaan jouti ajattelemaan kaikenlaista. Mahtoiko sitten olla tuon joutilaisuuden yhdistettynä kuumuuden ja siitä aiheutuneen mielen sekoittumisen takia, että aloin miettiä taas nettideittailua. Kesän aikana olin lueskellut muiden blogikirjoittajien kokemuksia (positiivisiä) tuosta touhusta ja ajattelin, että miksenpä minäkin voisi taas kokeilla. Jonkin ajan päästä mietin jo vakavissani, että mitähän siihen ilmoitukseensa kirjoittelisi. Kävin myös tekemässä yhdelle sivustolle tunnukset, jotta voisi raapustella jonkinlaista ilmoitusta kasaan sitten, kun sen aika koittaisi.

Mielessäni oli, että laittaisin muutamia erityylisiä ilmoituksia, joissa yhdessä haettaisiin seuraa ei-niin-vakavalla mielellä ja toisessa oltaisiin enemmän vakavissaan. Laitoinkin jo tuon ensimmäisen ilmoituksen nettiin näkyville pariinkin paikkaan mutta eipä niihin ole mitään vastakaikua kuulunut. Ja en oikeastaan odottanutkaan, että niihin kukaan vastaisi. Ne olivat lähinnä tällaisia fire-and-forget - tyyppisiä ilmoituksia. Mietinkin taas ahkerasti miten ja mitä siihen toiseen ilmoitukseen laittaisi. Satuin siinä sitten muistelemaan mitä olinkaan kirjoitellut aikaisemmin nettideittailusta ja vastaan tulikin tämä kirjoitus.

Niin... Ne neljä kohtaa, jotka olin kirjoitellut tuonne, olivat edelleenkin hyvinkin paikkaansapitäviä minun kohdallani. Tämä sai taas edelleenkin miettimään, että mitä ihmettä siihen omaan ilmoitukseensa kirjoittaisi...

Hei
Nimeni on Urpo Turpo. Olen sosiaalisesti täysin tumpelo ja minulla ei ole yhtään kavereita. Ja tietenkään en ole seurustellut kenenkään kanssa ikinä, saati tehnyt mitään muutakaan "pikkutuhmaa". Tsihihihii... *tirskuntaa*

Kuulostaa hyvältä aloitukselta vai mitä? Jos kissan nostaa heti pöydälle, voi olla aivan täysin varma, että tuo ilmoitus kierretään kaukaa. Jos taas toisaalta noista ei kirjoita ollenkaan, niin ne kyllä pompsahtavat jossakin vaiheessa varmasti esille ja hupsista... Ollaan taas lähtöruudussa. Ellei sitten jostain löydy niin hyväntahtoista idioottia, joka haluaisi jatkaa vielä tuostakin huolimatta. Epäilenpä vain...

Toisaalta minulla kävi mielessä, että tekisikö tähän blogiin oman sivunsa ja laittaisi sinne seuranhakuilmoituksen. Tällöin ainakin sen lukija voisi saada hieman enemmän kuvaa minusta. Mutta toisaalta siihen ilmoitukseen ei pystyisi kovin kummoisesti kirjoittelemaan perustietojaan, jos haluaa pysyä anonyyminä tämän blogin takia. Ja tuskinpa sille sivulle kovin moni deittailumielessä liikkuva edes eksyisi...

Aivan liian paljon vaivaa koko jutusta niin ei jaksa vaivautua. Onneksi on tämä blogi ja tuli kirjoitettua tuo yksi kirjoitus, niin saa aina muistutettua itseään minkälainen helvetti siinä nettideittailussa olisi edessä, jos siihen ryhtyisi. Välttyypähän tuolta turhalta pään hakkaamiselta mäntyyn tulevaisuudessa.

Pölyn laskeuduttua

Ensin uhattiin, sen jälkeen toteutettiin uhkaus. Ja nyt...



Mistä tässä nyt oikein oli kyse?

Laitoin eräänä päivänä lärvikirjan kautta viestiä yhdelle näistä sähköpostitutuista. Sille, jonka kansa vielä olen ollut jonkinlaisissa yhteyksissä. Kyselin kuulumisia ja vähän muutakin, kerroin omiani. Vastausta tuohon minun lähettämään viestiin ei ole vielä näkynyt tähänkään päivään mennessä. Täysin samalla tavalla kävi aikaisemmin myös niiden parin muunkin sähköpostitutun kanssa.

Oikestaan tämä sitten lopulta katkaisin kamelin selän. Ajattelin, että helvettiäkö minä siellä lärvikirjassa mitään teen, kun kukaan näistä "kavereista" ei välitä enää pitää yhteyttä. Vedin asiasta omat johtopäätökset, poistin lärvikirjatilini ja lähdin sieltä helvettiin.

Mikä sai sinut tekemään näin?

Ensin minua hieman mietitytti tuo siltojen poltto takanaan. Eihän minulle jäisi enää tämän jälkeen yhtään ketään kaveria, sähköpostituttua tai muuta vastaavaa, jonka kanssa tulisi oltua yhteyksissä silloin tällöin (poislukien tietysti sukulaiset). Mutta tarkemmin kun tuota mietti, niin ehkä tämä on vain ihan hyvä asia. Jotenkin näissä sähköpostituttavuuksissa minua häiritsi sellainen jonkilainen epämääräisyys. Kerron sen näin esimerkin kautta, kun muuten en osaa...

Ensinnäkin minä mietin näin... Jos olisin liikkeellä sellaisella paikkakunnalla, joka on kauempana omasta asuinpaikasta ja jossa joku tuttu asuisi, niin ehkä voisin poiketa käymässä tämän tutun luona. No mitenkäs sitten muut tekevät... Nämä pari aiempaa sähköpostituttua olivat yhtenä kesänä lomalla liikkeellä (olivat sukulaisia keskenään) ja liikkuivat matkallaan tämän kaupunkini kautta, jossa asun. Kuitenkaan he eivät ilmaisseet mitenkään, että olisivat olleet halukkaita tapaamaan minua. Aikaa heillä siihen olisi ollut.

Entäs tämä viimeinen sähköpostituttu... Hän oli eräänä talvena myös käymässä kotikaupungissani muutaman päivän mittaisella työmatkalla. Ja tästäkin saan tietää vasta jälkikäteen lärvikirjan seinältä. Kyselin sitten myöhemmin häneltä, että et laittanut mitään viestiä, vaikka olit täällä käymässä. Tähän hän vastasi, että oli kuulemma ollut niin tiukka aikataulu ja ollut paljon tekemistä, niin ei ollut sen takia kerennyt. Niin... Oli kerennyt käydä yhtenä iltana syömässä ulkona kollegoidensa kanssa, toisena iltana oli käynyt shoppailemassa. Tiukka aikataulu in my ass!

Näistä tapauksista jäi sitten mieleen pyörimään ajatus, että jos minä olen pitänyt heitä kavereinani, niin minkälainen minä olen ollut sitten heille heidän mielestään. Teoista päätellen ilmeisesti varmaan joku epämääräinen tyyppi, jota ei haluta tavata mutta jonka kanssa pidetään yhteyttä kohteliaisuussyistä.

Miten tästä eteenpäin?

Jos miettii nuiden sähköpostituttujen kannalta, niin minulle se on ihan sama. Itse ainakaan en enää aio ottaa heihin minkäänlaista yhteyttä ellei joku heistä tee sitä ensin. Ja siinäkään tapauksessa en tiedä vastaanko vaiko en.

Oikeastaan tätä voisi pitää jonkunlaisena alun loppuna tai lopun alkuna, miten sen nyt haluakaan sanoa. Jos tässä yrittää muuttaa itseään jotenkin tuon ongelman takia, niin on ehkä parempi siivota menneisyydestään pois kaikki epämääräinen paska. Kirjoitinkin hieman aikaisemmin juuri tähän liittyvästä itsensä brändäyksestä ja olemassa olevista suhteista.

Näillä eväillä eteenpäin.

Vaihe 2

Uhkasin tehdä jotakin, jos erääseen asiaan ei tapahdu mitään reagointia. Toinen vaihe on nyt pantu käytäntöön ja hommaa ei voi enää pysäyttää. Lumipallo on lähtenyt pyörimään...

Mitä tapahtuu seuravaaksi ja mitä on tapahtunut sitä ennen? Kuka teki mitä? Ja kuka ei tehnyt mitään? Kaikkiin näihin kysymyksiin saadaan vastaus ensi jaksossa... Vai saadaanko? Viritä vastaanottimesi valmiiksi torstaina ilmestyvän jännitysnäytelmän loppua varten!

Lähtölaskenta alkaa

Eilen tein jotakin, johon erään tahon pitäisi reagoida. Jos maanantaihin mennessä ei ole tapahtunut mitään, niin laitan tuolloin käyntiin kaksivaiheisen prosessin. Ensimmäinen vaihe olkoot maanantai-illasta torstai-iltaan, jonka jälkeen seuraa toinen vaihe.

Nollat taulussa

Pelailin tuossa äsken pitkästä aikaa tietokoneella pasianssia. Siinä pelatessa ajatukset lähti sitten harhailemaan vähän sinne sun tänne. Toisaalta tuo on aika jännää, että samalla kun aivot koittavat miettiä siirtoja pasianssiin, niin samalla kuitenkin ajatuksissa pyörii kaikenlaisia muitakin ajatuksia. Eikä tuo ole ainoastaan tuon pasianssin ominaisuus. Monesti muulloinkin olen huomannut, että kun teen jotakin melko nollat taulussa -juttua, vaikkapa imuroinut asuntoa, niin juuri silloin ajatukset lähtevät aina lentoon ja yleensä silloin niitä ajatuksiaan ja mietteitään saa etenemään parhaiten. Niin kävi myös tänäänkin ja tällä kertaa mielessä pyöri ajatuksia vanhemmistani ja suhteestani heihin sekä tietysti tämä ongelmani. Näistä aiheista tulisi enemmänkin juttua mutta siitä taitaa tulla pituuden puolesta jo ihan oman postauksen aihe, joten palaan tuohon aiheeseen joskus tulevaisuudessa.

Villit ajatukset

Kesälomalla ollessaan on joutunut olemaan hieman ihmisten ilmoilla. Eräänä helteisen lämpimänä päivänä istuskellessani eräässä nimeltä mainitsemattomassa paikassa, suoraan edessäni seisoi nainen selkä minuun päin. Nainen oli iältään minua huomattavasti vanhempi mutta vartalosta ikää päättelemällä olisi varmasti arvaus heittänyt paljon. Vartalo oli hoikka ja tiimalasimallinen, pakarat olivat terhakan pyöreät, joita mustat housut vielä korostivat samalla kun housujen sauma upposi hieman pakaravakoon...

Nousin tuolista ylös ja astuin naisen taakse. Tartuin molemmin käsin häntä lanteista ja painoin lantioni hänen pakaroitaan vasten niin, että hän jäi minun ja kaiteen väliin eikä päässyt liikkumaan. Vasemmalla kädellä käänsin hänen kasvojaan leuasta niin, että hänen vasen korvansa oli minun huulieni kohdalla. "Nyt narttu levität haarojasi minulle" käskytin naisen korvaan samalla, kun oikea käteni etsiytyi naisen haaroille...

Onneksi sentään kukaan ei (vielä) voi lukea toisen ajatuksia. Eihän sitä koskaan tiedä miten perversseillä ajatuksilla varustettuja henkilöitä sitä voi takana oleskellakaan... ;)

Idioottisaksalaiset lomailemassa

Monista paikoista on saanut lukea vähän aikaa sitten tapahtuneesta saksalaisten muodostaman joukon leiriytymisestä jonkun yksityishenkilön kesämökin pihaan. Joukko oli siis tupannut pihapiiriin ilman mitään lupia ja eivät olleet lähteneet paikalta edes mökin omistajan pyynnöistä huolimatta.

Kun luki tuota uutista, niin jo tuo pelkkä tapahtumista lukeminen sai minut näkemään punaista. Ja entäpäs poliisin toiminta (tai lähinnä heidän toimimattomuutensa)? "Ei ole resursseja ryhmän häätämiseen."

Jos itse olisin ollut kyseisen mökin omistaja vastaavassa tilanteessa ja nämä imbesillinatsipaskasaksalaiset olisivat vain möllöttäneet paikallaan, niin luultavasti minulla olisi palanut käämit todennäköisesti alle viidessä sekunnissa. Jos nämä idiootit eivät olisi tajunneet lähteä karjunnastani huolimatta litomaan muualle, olisi ensin muutama tyyppi kannettu niskaperseotteella suorin tein laiturilta järveen. Seuraavaksi vuorossa olisi ollut idioottien retkeilyvarusteiden tuhoamisen aloittaminen ja jos eivät olisi vieläkään ymmärtäneet yskää niin luultavasti se varastosta esille kaivettu kirves olisi lopulta saanut liikettä kinttuihin.

On se nyt perkele, että sieltä Keski-Euroopasta tullaan tänne Suomeen ja käyttäydytään kuin oltaisiin Euroopan omistajia! Jumankauta, jos heidän omassa maassaan joku suomalainen toimisi kyseisellä tavalla, niin kyllä siitä varmaan noottia tulisi, donnerwetter sentään! Muissa Euroopan maissa kun ei juuri näitä Suomen vastaavia jokamiehenoikeuksia ole, siellä maanomistajat määrittelevät mitä saa tehdä ja mitä ei.

Yleensäkin ärsyttää juuri tällaisissa tilanteissa suomalaisten munattomuus. Kun pitäisi lyödä sitä nyrkkiä pöytään ja karjua perkelettä, niin mitä tekee suomalainen: "Nojuu, antaahan nuihen sakemannien tuossa pihassa leiriytyä, lähtöövät sitten kun lähtöövät."

Ärh!

Onko koolla väliä

Otsikon aiheesta voi arvata mitä tämä kirjoitukseni tulee käsittelemään. Jos et arvannut, niin peniksen mitastahan tässä on nyt kyse.

Eräänä kauniina ja lämpimänä kesäaamuna, auringon juuri sirotellessa ensimmäisiä säteitään kostealle kesänurmikolle, lueskelin sanomalehteä ja sattuipa siinä sivuja käännellessä silmääni nuorten sivuilla ollut "Lääkäri vastaa" -palsta. Palstalla nuori saa esittää lääkärille kysymyksen, jota ei ehkä muualla uskaltaisi tai kehtaisi kysyä. Kysyjä esitti juuri tuon otsikossa olleen kysymyksen, johon lääkäri vastasi asiallisesti niitä näitä mitä nyt yleensä tuohon kysymykseen vastataankaan.

Se, mikä kohotutti kulmakarvojani tuossa vastauksessa oli se, että lääkäri kertoi peniksen keskimitan olevan lepotilassa n. 9 cm. Erektiossa keskimitta oli luokkaa 14 cm. Ihan uteliaisuudesta etsin tietoa tuosta lepotilan keskimitasta ja tuota luokkaa se taitaa olla, ainakin seksuaaliterveysklinikan sivuilta löytyvän tiedon mukaan. Otannat nuissa mittaustutkimuksissa eivät olleet mitään suuria mutta sen verran isoja kuitenkin, että varmaan ovat tulokset ihan suuntaa antavia.

Niin, se asia mikä kohotutti kulmia oli se, että minulla lepotilan mitta on alle tuon keskiarvon, kun taas erektiossa se on yli keskimitan (jos joku haluaa tarkempia mittoja, niin tulkoon itse henkilökohtaisesti mittaamaan). Onhan se toisaalta hiukan huvittavaa, että elin voi pidentyä puolella tai jopa tuplatakin pituutensa. Voisikin todeta, että ei ole koiraa karvoihin katsomista...

Sarjassamme: kummallisuuksia luonnosta

Painon heiluntaa

Jostain syystä painoni on loman aikana tippunut kilolla. Syönti on pysynyt kutakuinkin normaalina mutta liikuntapuoli on jäänyt erinäisistä syistä johtuen vähemmälle. En ole päässyt tekemään niitä muutamia lihaskuntoa ylläpitäviä liikkeitä, joita normaalisti teen ja työmatkojen hyötyliikuntakin on nyt poissa laskuista. Mistä sitten johtuu tuo painon lasku, lieneekö ne vähäisetkin lihaksen rippeet surkastuneet pois liikunnan puuttesta johtuen, jolloin painokin on laskenut hieman. Sittenpähän sen toisaalta näkee, kun loma loppuu ja arkirutiinit alkavat.

Nappeja naamaan

Hampaankoloon jäi vielä hieman kirjoiteltavaa liittyen viimekertaiseen postaukseen...

Siinä lääkärin huoneessa istuessani ja kuunnellessani lääkärin jankkausta laitoin merkille yhden asian. Lääkäri ei tehnyt tällä kertaa yhtään muistiinpanoja. Aikaisemmilla kerroilla hän kirjoitteli lehtiöönsä aina joitakin merkintöjä. Tämä sai jo minut vähän miettimään, että ei taida lääkäriä enää kiinnostaa tämä minun asia.

Lääkäri tarjosi myös näiden aikaisempien jankutuksien lisäksi myös toistakin vaihtoehtoa, masennuslääkkeitä nimittäin. Voin ehkä olla hieman masentunut mutta mielestäni ei nuo lääkkeet ratkaise tätä ongelmaa. Satuin sitten myöhemmin illalla etsimään tietoa netistä näistä SSRI-lääkkeistä ja törmäsin Wikipedia-artikkeliin. Ja minua ei kyllä kovin vakuuttanut nuiden lääkkeiden käyttö lukiessani lääkkeiden sivuvaikutuksista, ja varsinkin kun luki vielä viitteenä olleen Image-lehden artikkelin näistä masennuslääkkeistä ja niiden tehoista. Artikkelissa kerrottiin tutkimuksista, joissa oli tarkasteltu lähemmin lääketehtaiden tekemiä tutkimuksia. Nämä tutkimukset olivat sellaisia, joita ei oltu julkaistu missään mutta ne oli kuitenkin jouduttu luovuttamaan lääkealaa valvoville viranomaisille. Tätä kautta tutkija oli saanut käsiinsä tutkimukset, joista kävi ilmi, että loppujen lopuksi masennuslääkkeiden tehoilla ei ollut kovin merkittäviä vaikutuksia lumelääkkeisiin verrattuna.

Ja kun palautellaan muistiin vielä tämä aikaisempi kirjoitus, niin en tosiaankaan aio suostua syömään masennuslääkkeitä vaikka masentunut olisinkin. Tässäpä vielä loppuun katkelma Imagen artikkelista, joka totta tosiaan tiivistää kaiken...

Keskusteltuamme aikamme lääkkeiden tehosta professori Isometsä puuskahtaa ääneen ajatuksen, joka taitaa tiivistää olennaisen.

"Missä reaalitilanteessa Suomessa ollaan, meillä ei ole sellaista psykoterapian saatavuutta, missä se olisi laajalti masennuksen hoidolle vaihtoehto. Vaikka lääkkeiden vaikutus on vähäinen, se on parempi kuin ei mitään."

Kun muuhun ei pystytä, niin laitetaan masentuneet syömään nappeja ja kasvattamaan lääkeyhtiöiden voittoja lääkkeillä, joiden vaikutukset ovat arvailujen varassa.

Hot or not

Meinaa tajunta sumeta näin lämpimillä ilmoilla. Hellettä piisannut jo kolmatta päivää. Näyttää se aina vähän ihmeellistä, kun lämpömittarin ulkolämpötila on korkeampi mitä asunnon sisällä. Ja hikoiluttaa vaikkei mitään tekisikään... Blogiinkinkin olisi aina jotakin kirjoittelemista, mutta kesällä on aina kaikenlaista pientä ja vähän suurempaakin tekemistä, niin tahtoo jäädä tämä kirjoittelu aina hieman vähemmälle. Ehkäpä huomenna kirjoittelen lisää...