6-vee

Voihan video... Tällä päivämäärällä tulee tällekin taaperoikäiselle blogille nyt kuusi vuotta täyteen.

Tämän kuuden vuoden aikana olen

1) hajonnut töihin
2) hajonnut ohjelmointiin
3) hajonnut yksinäisyyteen
4) hajonnut töihin
5) hajonnut ohjelmointiin
6) vaihtanut yhden kerran työpaikkaa
7) muuttanut yhden kerran kaupungista toiseen
8) hajonnut töihin
9) hajonnut ohjelmointiin
10) nauranut ihan liian vähän
11) alkanut hyväksyä pikkuhiljaa sen tosiasian, että tuskin tulen koskaan olemaan saman peiton alla tissieläimen kanssa
12) surffanut ihan liikaa netissä
13) huomannut, että eniten iloa elämääni ovat tuoneet huonekasvit

Mitähän kaikkea hurjaa sitä on seuraavalle kuudelle vuodelle tarjolla? Jipiii...

Autossa istumista

Viikonloppuna minun piti perhesyiden takia ajella autolla yhden päivän aikana lähes 6 tuntia. Ei onneksi kuitenkaan kerralla putkeen vaan parisen tuntia kerrallaan. Kilometrejä auton matkamittariin kertyi yhteensä viitisensataa.

Jokaisen kilometrin sain... Jokainen kilometri piti ajaa ihan yksin, ainoa seura oli vain radio. Yksin olossa nyt ei ole mitään uutta, mutta jotenkin tuo autossa yksin istuminen on paljon masentavampaa kuin vaikkapa kotona itsekseen nököttäminen. Ehkä se on siinä, kun siinä et voi tehdä mitään muuta kuin ajaa ja korkeintaan kuunnella radiota. Ja veivata niitä kuluneita ja tunkkaisia ajatuksia pään sisälle edestakaisin.

Matkan loppuvaiheessa tuo radion kuuntelukin alkoi pikkuhiljaa tökkiä, kun Sannin Vahinko oli kuulunut päivän aikana kolme kertaa ja Laura Voutilaisen Miks Ei neljä kertaa. Kanavien vaihtelukaan ei oikein auttanut mitään, kun joka kanavalta tuuppasi tulemaan enemmän tai vähemmän ärsyttävää kuunneltavaa.

Matkasta kaksi kolmasosaa oli minulle ihan uusia reittejä. Tutummilla teillä on jotenkin helpompi ajella mutta tuntemattomilla teille lähtiessä on aina sellainen epämiellyttävä olo. Kun ei tiedä mitä on missäkin ja jos auto sanoo kesken matkan köhköh, niin siinähän olet ihmeissäsi, että mitäs nyt.

Nyt sentään ajelua helpotti hyvä aurinkoinen keli ja suorat, hyvät tiet. Onpa tullut kerran töiden takia ajettua marraskuussa helvetinmoisessa räntäsateessa neljä tuntia aivan pilkkopimeässä tuntemattomalla tiellä. Ei ollut nimittäin se reissu kovin suurta herkkua, kun ainoat valonsäteet tulivat omasta autosta tai vastaan tulevien autojen häikäisevistä valoista ja muuten ympärillä oli vain pelkkää pilkkopimeää. Ei jäänyt sen matkan varrella olevista maisemista mieleen yhtään mitään.

Noh, matkoista on kuitenkin selvitty hengissä takaisin mutta kyllä sitä mieluummin istuisi kotonaan.