Päiväretki

Tein vähän aikaa sitten sellaisen pienen päiväretken muiden henkilöiden kanssa. Retki oli sellainen aamupäivän mittainen reissu automatkan päässä sijaitsevalle luontokohteelle. Paikan päällä oli töllisteltävää ihan riittämiin, ajankohta ei vain ehkä ollut ihan se kaikkein paras. Jos tuolla kävisi siihen aikaan, kun maastosta on sulanut kaikki lumet ja olisi vähän lämpimämpää, sekä aikaa olisi varattuna kokonainen päivä, niin kohdetta voisi kierrellä paremmin ja katseltavaakin olisi luultavasti enemmän.

Reissu oli kuitenkin ihan kaikinpuolin onnistunut yhtä asiaa lukuunottamatta. Kun on tehnyt tuollaisen itselleen mieleisen matkan, jossa on kaikenlaista uutta katseltavaa ja koettavaa, niin matkan jälkeen kotona iskee sellainen tietynlainen masennus. Harmaa arki läpsii pitkin poskia, että lälläslää, täälläpä olet taas kotona homehtumassa vanhoissa ympyröissä arkiasioiden keskellä. Noh, onneksi tuo on ohimenevää mutta jäi vain hieman mietityttämään, että jos jo tuollainen lyhyempi muutamien tuntien reissu saa tuollaista aikaan, niin minkälainen se kotiinpaluu olisi sitten pitemmän, useita päiviä kestävän matkan jälkeen. Olisiko sitä masentunut yhtä monta päivää kuin matka kesti? Ei kyllä pahemmin matkustelu innosta, jos se matkailu tekee tuollaista. Vai pitäisikö se tehdä kerralla niin pitkäkestoinen matka, vaikka luokkaa kuukausi, että se matkalla olo alkaa tulla jo korvista ulos ja sitä jo oikein haluaisi takaisin kotiin eikä matkan jälkeistä masennusta näin tulisi. Otapa näistä oman mielen kiemuroista sitten selvää...

Näköelimet

Joku aika sitten satuin netissä työasioihin tietoa etsiesssäni törmäämään yhden lukioaikaisen luokkakaverin kuvaan. En ole nähnyt tätä henkilöä sitten noiden aikojen mutta kuvasta tämän kyllä tunnisti selvästi, eipä ollut juurikaan muuttunut ulkonäkönsä puolesta miksikään. Jonkun ajan päästä olin uudestaan seikkailemassa netissä (yllätysyllätys) ja jälleen törmäsin yhteen tuttuun peruskouluajoilta. Tämän tapauksen kohdalla piti hieraista silmiä uudemman kerran. Henkilö oli kuvassa sivuittain, joten ihan heti ei sytyttänyt. Vasta kun näki nimen ja katsoi vähän tarkemmin, niin sama henkilö oli kyseessä. Guuglailin hieman lisää ja löysinkin edestä otetun naamakuvan. Sipsi ja siideri oli ilmeisesti vuosien aikana maistunut tälle tyypille, sillä painoa oli kertynyt huomattavasti. Juuri tuon takia en meinannutkaan aluksi tunnistaa tätä henkilöä.

Yksi asia kuitenkin oli jotenkin silmiinpistävää näiden henkilöiden kohdalla, joka yhdisti molempia. Kummallakaan silmät eivät olleet muuttuneet miksikään ja ne näyttivät ihan samoille mitä silloin kymmeniä vuosia (*glunks!*) sitten. Juutuubissakin oli vähän aikaa sitten yksi video, missä henkilö näytti vanhoja luokkakuviaan. Tuokin oli hauska tapaus sinällään. Vuosien varrella oli ollut vaikka minkälaista kampausta/kotkotusta/tyyliä mutta aina ne silmät näytti samalle. Noh, eiväthän ne silmät voi lihoa tai laihtua, joten mihinkäs ne siitä muuttuisivat. Ehkä ne silmät voi muuttua ajan saatossa siten, että niistä voi paistaa jonkinlainen väsymys tai puolestaan elämänilo, riippuen miten sattuu elämässä menemään.