Pankin tiskillä

Eipä ole ollut mitään niin ihmeellistä tekemistä, niin olen juoksuttanut hieman pankkeja (vai pikemminkin minä juossut pankeissa?) asuntolaina-asioissa. Vaikka sitä taloa ei ole vielä(kään) näkyvissä, niin ajattelin jo paneutua hieman nyt etukäteen tähän asiaan. Eipähän tarvitse sitten paniikissa ryntäillä sinne ja tänne, jos se ostettava talo löytyy (joskus sadan vuoden päästä) ja tietääpähän tarjousta jättäessään, että sieltä pankista saa sitä lainaa.

En vielä tehnyt kovin kattavaa kilpailutuskierrosta. Osalle pankeista olisi pitänyt laittaa nettihakemukseen ostettavan kiinteistön tiedot, joita minulla ei vielä tietenkään ole tiedossa, niin nämä jätin suosiolla väliin. Mitään kovin suuria eroja saamissani lainatarjouksissa ei ollut. Lainojen marginaalit vaihtelivat karvan alle yhdestä prosentista lähemmäs puoltatoista, nosto- ja kuukausittaiset lainanhoitokulut olivat myös melko tasoissa. Kun tuo arvioitu lainasumma oli vielä kohtalaisen pieni, niin loppujen lopuksi lainan kokonaiskulutkin jäivät kaikissa vaihtoehdoissa parin tonnin sisään toisistaan. Tonni pari, onhan se tietysti rahaa sekin, jolla teksisi vaikka mitä, mutta kun vertaa sitä siihen kokonaissummaan, niin pieneltä se sitten näyttää. Noiden lukujen perusteella lainatarjoukset pystyi kuitenkin vielä laittamaan helposti järjestykseen.

Enemmänkin mietittävää tuli sitten muiden "lisukkeiden" osalta. Jos ottaisin lainan jostain muusta kuin tämänhetkisestä tilipankista, niin kaikki asiointi pitäisi siirtää sinne uuteen pankkiin ja samalla kaikki asiat pitäisi tarkastella läpi. Yhdessä paikassa ei saanut juuri mistään mitään alennusta, toisessa pankissa palvelumaksuista saisi hieman alennuksia avainasiakkuudella ja kolmannessa paikassa omistajajäsenyys/bonusjärjestelyillä saisi vielä enemmän alennusta. Otapa näistä sitten vähä-älyisenä äkkiä selkoa, että mikä vaihtoehdoista tulisi kokonaisratkaisuna minulle kaikkein edullisimmaksi.

Toisaalta myös pankissa asioidessaan tuli tehtyä huomaamattaan vertailua palvelun osalta. Muutamassa pankissa palvelu oli sellaista asiallisen neutraalia. Yhdessä paikassa taas tuntui, että pankkivirkailija oli jotenkin kulahtaneen oloinen ja töihinsä leipiintynyt. Ei se oikein minussa suuria pankinvaihtohaluja herättänyt, kun tuntui siinä tuolissa istuessa, että se virkailija puhui enemmän sille tietokoneen näytölleen kuin minulle. Ja toisessa paikassa taas tuntui, että virkailija oli vähän... hmmm... kieli ruskeana asiakasta miellyttävä, jotta saisi pankkiinsa uuden asiakkaan. Kieltämättä täytyy kyllä sanoa, että palvelullakin on hieman jonkinlaista vaikutusta tuohon vertailuun. Aina tietyn pankin tarjousta tutkiessa tuli mietittyä, että haluaisinko asioida pankissa, jossa saa tuollaista palvelua.

Eipä tähän loppuun voi muuta sanoa kuin, että työstä se käy tämäkin pankkien ja lainojen vertailu.

Nainen ratissa

Tässä uudessa työpaikassa olen joutunut matkustelemaan enemmän eli käymään asiakkaan luona. Matkat hoituu autolla ja siinä ajaessa on aina saanut ihmetellä monestikin muiden toilailuja. Ajomatka asiakkaan luo kulkee osan matkaa moottoritien kautta ja välillä olisi tehnyt mieli läpsiä poskille muita tiellä ajavia.

Otetaan esimerkiksi moottoritielle tulo. Useasti, kun olen ollut ajamassa ramppia alas liittyäkseni moottoritielle, edessäni on ajanut joku pallinaama, joka ei yleensä ole osannut painaa jalallaan tarpeeksi sitä oikeanpuoleista pedaalia. Siinähän sitten yrität sujahtaa moottoritien liikennevirtaan tämän pässin takana alle kahdeksaakymppiä köröttelemällä. Hyvin onnistuu! "Parannettu" versio tästä pällistä on sellainen, että kun on päässyt moottoritielle ja yritän ohittaa tätä hitaasti ajavaa idioottia, niin sittenhän siitä kusisesta kotterosta löytyy se ylimääräinen vaihde ja jästin kinneri kiihtyy jo ylinopeuden puolelle. Yritäpä siinä mennä ohi tästä saatanan tampiosta! Painaisi perkeleen lussumuna sen kaasun pohjaan jo siinä rampilla, niin ei tarvitsisi arpoa autoaan niiden muiden vauhdilla ohi ajavien sekaan.

Monesti näyttää myös se moottoritieltä lähteminen olevan vaikeaa. Liittymä pois tieltä on edessä vasta puolen kilometrin päässä tai kauempanakin, kun edellä oleva auto ryhtyy hidastamaan vauhtiaan. Niin sitä minä vain ihmettelen, että eivätkö nämä pösilöt tiedä/tajua sitä, että muiden autoilijoiden kannalta sitä vauhtia on parempi hidastaa vasta sitten, kun se oma pirssi on liikautettu sinne erkanevan kaistan puolelle. Sitä varten se kaista on niin pitkä, että siinä saa vauhdin hidastumaan eikä tarvitse painella jarrua jo siinä moottoritien puolella. Ei ihmekään, että tiellä syntyy sitä haitariliikettä, kun mäntit eivät osaa painaa kaasua/jarruttaa oikeaan aikaan.

Kolmas poskille läpsittävä tapaus on se tyypillisin eli persiissä roikkuja. Useasti näkee peruutuspeilistä, kun takana ajava auto saavuttaa autoni ja jää sitten siihen takapuskuriin roikkumaan mutta ei lähde kuitenkaan ohittmaan vaikka siinä vieressä olisi ihan ohituskaista. Yksi em. tapaus sattui kesällä. Ajoin moottoritiellä rajoituksen mukaan, kun siihen peräpeiliin ilmestyi roikkumaan auto, joka ei kuitenkaan lähtenyt minua ohittamaan. Koska olin jo lähellä liittymää, josta poistuisin tieltä, niin ajattelin hieman testata. Nostin jalan pois kaasulta, jolloin tietysti vauhtini alkoi hidastua. Ja mitä tekee tämä takana tullut auto: ei mitään ja antaa tulla vain lähemmäksi eikä tee elettäkään ohittaakseen! Lopulta siinä rampin kohdalla minulla oli vauhtia enää vain kahdeksankymppiä, kun löin vilkun päälle ja poistuin moottoritieltä. Katsoin tätä perässä ajanutta autoa, niin tämä jatkoi matkaansa eteenpäin. Kun tarkemmin katsoin kuljettaa, niin olipa yllätys... Akka ratissa! Ovatko naiset liikenteessä niin perässä kulkevia lampaita, että eivät osaa tehdä päätöksiä kesken ajon. Jos ajaisin autoni metsähallituksen puolelle, niin tulisikohan perässä ajanut naiskuski samaa polkua pitkin?

Joskus näille perseessä roikkuville kuulapäille pitäisi demonstroida pesäpallomailan kanssa, että mitä se turvaväli oikein tarkoittaa. Seisottaisiin peräkkäin ja minä kääntyisin ja heilauttaisin pesäpallomailalla ympärilleni niin paljon kuin lähtee. Jos maila kopsahtaisi nuppiin, se olisi henkilökohtainen voivoi. Jos taas ei, niin turvaväli olisi kunnossa. Ihan sama se on senkin auton kanssa, nämä vitun idiootit vain ei näytä sitä tajuavan, että äkkijarrutustilanteessa nämä omasta mielestään täydellisesti ajavat mulkerokuskit eivät ehdi tehdä yhtään mitään, kun ovat jo toisen takakontin sisällä.

Luonnossa

Tänään kävin liikkumassa luonnossa ja kyllä kannatti. Aurinkoinen lämmin keli, aivan tyyntä ja taivaalla ei pilven pilveä. Joka paikassa oli vielä mukavan vihreää mutta ennen kaikkea se hiljaisuus. Ei kuulunut autojen ääniä, ei kuulunut ihmisten ääniä, tuuli ei suhissut puissa ja ei edes kuulunut lintujenkaan ääniä. Olisi tehnyt mieli jäädä lötköttelemään pitemmäksikin aikaa auringossa lämmenneen kallion päälle kuuntelemaan hiljaisuutta ja imemään lämpöä mutta aikataulullisista syistä en voinut.

Jämähtää

Avaudutaanpas jälleen kerran jonninjoutavalla lätinällä, kun ei ole mitään asiaa.

Nykyään tympii katsoa uutisia. Kun jonkun aihepiirin uutista pukkaa kerran tuutista ulos, niin sitähän sitten tulee ulos viikkotolkulla. Nyt on tapetilla nämä pakolaisasiat ja Suomi kusessa -tyyliset uutiset, ja näitä ennen puolestaan tuli vähän väliä Ukrainan kriisiä. Noihin hallituksen leikkauslistoihin olisi voinut jotakin VIHA!puhetta kommenttia heittää mutta ei jaksa. Kaikki menee päin persettä kuitenkin niin yhtä tyhjän kanssa.

Talojen katsominenkaan ei ole edennyt yhtään mihinkään. Näyttää vähän sille, että viimeisen parin viikon aikana myyntiin on tullut huomattavasti vähemmän kohteita mitä alkukesästä. Kesällä uusia kohteita tuli montakin päivässä, nyt tahti on hyytynyt sellaiseksi, että hyvä jos tulee yksi tai kaksi ilmoitusta nettiin päivän parin sisään. Mutta hidasta näyttää olevan noidenkin talojen myynti. Mitä nyt huvikseni viime kesänä (siis v. 2014) katselin talojen myynti-ilmoituksia, niin osa kohteista on vieläkin myynnissä. Välittäjät näyttää vain vaihtuvan mutta siltikään ei mene kaupaksi. Voi olla melko tuskaista omistaa tuollainen talo, jos siitä olisi päästävä eroon äkkiä esim. työn perässä muuttamisen takia.

Katsoin tässä yhtenä päivänä huvikseni yhtä kunnon porholinnaa ja mietin, että millaista olisi asua sellaisessa talossa itsekseen. Hinta alkoi numerolla kuusi, neliöitä löytyi yli 200, talo oli järven rannalla ja pihanurmikkokin oli sitä kokoluokkaa, että niitossa olisi jo melkein tarvittu kukkapenkkitraktoria. Jos ei myyntihinta vielä nikottanut, niin ylläpitokuluja tarkastellessa kävi viimeistään ilmi, että poikamiehen kukkaron pohjalla pitäisi olla myös jotain muutakin kuin nöyhtää ja se nuhjaantunut kortsu. Kun normaalisti sähkölämmitteisissä taloissa sähköenergian kulutus on luokkaa 20 MWh/vuosi, niin tässä se oli lähemmäs 40 ja vuotuinen kiinteistöverokin huiteli tuhannen euron paikkeilla. Ei tarvitsisi varmaan tekemisen puutetta valitella tuollaisessa talossa. Koko talon siivouksessa vierähtäisi pari päivää, samoin nurmikon ajossa. Ja jos noilta jäisi aikaa, niin loppuaika pitäisi hakata halkoja, jotta sähkölaskua saisi piennennettyä puulämmityksen avulla.

Tähän väliin puujalka:

Mitä yhteistä on insinöörillä ja vatupassilla?
Kumpikin huomaa virheen, mutta ei osaa itse korjata sitä.

Vähän tuolta vatupassilta nyt tuntuu... Yksinäisyydelle ja parisuhteettomuudelle en saa tehtyä yhtään mitään. Tämäkin asia on pyörinyt viime aikoina aivan liian paljon mielessä. Lähipiirissä on kai tapahtumassa jonkinlaista pariutumista ja työpaikallakin on jo ollut puhetta pikkujouluista, joka on tietenkin avec-tapahtuma. Sinnepä on sitten hyvä lähteä itsekseen, kun ei vielä oikein tunne ketään tuolta työpaikalta... No, kai se on toisaalta vain hyvä merkki, kun ei tarvitse muita asioita märehtiä (esim. kyrsiintyä töistä) ja joutaa näin jonninjoutavaa asiaa vatvomaan mielessään.