Eristyksissä

Tässä on nyt parisen viikko harjoiteltu etätöiden tekemistä tämän pandemian takia. Työt sujuvat melko normaaliin tapaan kotonakin. Työpöytä ja tuoli ovat hyvät ja työpaikalta tuli rahaattua toinen näyttö ja muuta apuhärpäkettä, niin sinällään nykyinen työpiste ei juuri eroa toimiston vastaavasta. Jos jotain negatiivistä pitää etsiä, niin yksi asia voisi olla hitaampi verkkoyhteys ja toinen vaikka se, että nyt joutuu huomattavasti enemmän kirjautumaan salasanoilla eri paikkoihin. Asiakkaan verkkoonkaan ei myöskään pääse mutta tuolle on normaalistikin niin vähän käyttöä, että eipä tuon yhteyden puuttuminen ole töitä haitannut.

Huomattavasti positiivisempaa on se, että kaikenlainen matkustaminen/liikkuminen paikasta toiseen on jäänyt minimiin. Ei tarvitse varoa idiootteja liikenteessä ja rahaa säästyy, kun autolla ei tarvitse ajella juuri ollenkaan. Aikaakin säästyy huomattavasti liikkumisen vähyyden takia. Aamulla saa puuhata hitaammin ja sellaisiakin asioita mitä ei "tavallisena" työaamuna tekisi ja silti ehtii töihin ihan hyvin. Vastaavasti sitten iltapäivällä on jo heti kotona, kun lyö kannettavan läpän kiinni.

Mukavuutta etätöissä lisää se, että saa olla miten huvittaa eli voi olla pieruverkkarit ja kulahtanein paita päällä ja reikäisimmät sukat jalassa ja kukaan ei tule niistä valittamaan. Ja voi tonkia nenäänsä rauhassa tai rapsutella vaikka palleja, jos siltä tuntuu. Eikä pidä tietenkään unohtaa sitä, että nyt töihin pystyy keskittymään paljon paremmin, kun ei tarvitse istua siellä avokonttorihelvetissä. Vaikka ne kanssakäymiset kollegojen kanssa on tippunut lähes nollaan etätöissä, niin ei ole yhtään ikävä avokonttorin mölinää. Ihan paras olisi, jos saisi pistää sähköpostin, puhelimen ja skypet yms. yhteydenpitohärpättimet kiinni, niin häiriöitä ei olisi juuri lainkaan. Näissä oloissa häiriöksi tuskin voi laskea sitä, että ikkunasta näkee ulkona pomppivan rusakon tai puissa hyppiviä lintuja. Toimistolla kun ei omalta työpisteeltään näe edes ulkona olevaa maailmaa, jos ei nouse ylös ja siirry johonkin ikkunan ääreen seisomaan. Sellaista se on siellä sermihelvetissä olla.

Joku aika sitten sattui lehdestä silmään jonkun toimittajan kolumni missä oli kirjoitettu koronaan liittyvistä asioista. Yhdessä kohtaa oli kirjoitettu suurin piirtein näin:

Vaikka olisi sosiaalisia verkostoja puhelimen päässä, kuinka kauan ihminen pystyy olemaan täysin ilman fyysisiä kontakteja?

Jos ei selviä vähintään yli kymmentä vuotta ilman fyysistä kontaktia, niin on aika säälittävä vätyskä.