Neljän vuoden lehdet

Siivosin viime viikonloppuna kirjahyllyäni lehdistä, joita oli kertynyt jo ihan kunnon pinkka. Pinon alimmainen lehti oli tammikuun alusta, vuodelta 2008. Tätä lehteä katsellessa ajatukset lähtivät taas kiertämään omia polkujaan. Väkisinkin sitä alkoi miettiä, että mitä kaikkea tuona neljän vuoden aikana on tapahtunut. Tai pikemminkin ei ole tapahtunut.

Tuolloin vuoden 2008 alussa elämäni oli pienessä muutosvaiheessa, ei nyt mitenkään kummoisessa mutta kuitenkin jonkinlaisessa. Tilanteessa, josta lähtien kaikki olisi voinut olla toisin. Lienee tuskin mitenkään kovin yllättävää etteivät asiat lähteneet mihinkään uuteen suuntaan. Muistelen, että jonkinlaista yritystä olisi ollut muuttaa tuota tilannetta mutta tässä samaisessa tuolissa sitä edelleenkin istutaan. Kaikki vain jämähti ja sementoitui paikoilleen, kun yritykset eivät tuottaneet mitään tulosta.

Ehkä lähdin yrittämään väärän asian muutosta. Olisi pitänyt ensin yrittää muuttaa tätä ongelmaa ja vasta sitten jotakin muuta. Tosin ymmärsin vasta joskus syksyllä 2010, että minulla on jonkinasteinen ongelma näiden sosiaalisten taitojen suhteen. Hyvä lähteä siis muuttamaan jotakin, josta ei vielä oikeastaan ole tietoinen.

Nakkasin lopulta tuon neljän vuoden lehtipinon paperinkeräyslaatikkoon. Yhtä hyvin olisin voinut laittaa sinne ne elämäni neljä vuotta, taisivat olla yhtä merkityksettömiä kuin ne lehdetkin.

Kiinnostaa, ei kiinnosta

Tyhjässä päässä on taas pyörinyt eräs ajatuksenpoikanen. Poikasen tasolle se on kyllä jäänytkin, kun en ole oikein osannut muovata ja jalostaa sitä eteenpäin. Ajatus sai alkunsa oikeastaan tuosta Operaatio Puujalasta.

Kuten olenkin jo aikaisemmin kirjoittellut, niin tuon operaation puitteissa olen joutunut tekemisiin uusien ihmisten kanssa. Muutama viikko kuukausi takaperin olin aikeissa kirjoittaa siitä, miten olen huomannut tuon operaation aikana, että toiset ihmiset kiinnostavat tai ovat enemmän kiinnostavampia kuin toiset. Tuo kirjoitus jäi kuitenkin alkutekijöihinsä, kun aiheesta ei sitten syntynyt muutamia lauseita enempää.

Ajatus jäi löyhästi pyörimään päähäni, kunnes se ajautui toisille raiteille. Tuota asiaa miettiessä mieleeni nousi kysymys, että miksi sitten eri ihmisten kohdalla kiinnostavuuskerroin on erilainen. Tähän saakka olen tunnistanut vasta kaksi erilaista syytä, tai ainakin nämä ovat olleet kaikkein helpoimmin huomattavissa.

Ensimmäinen kiinnostavuustekijä on puhtaasti fyysinen. Jos toisen ulkoisessa olemuksessa on jonkinlainen seikka mikä miellyttää edes jollakin tapaa silmääni, niin kiinnostavuuskerroin on tällöin positiivinen. Tästäkin asiasta voisi mainita huvittavan esimerkin, tarkemmin sanottuna se harvalukuinen naisten joukko työpaikalta.

Yhdellä heistä on takaapäin katsottuna erittäin hyvännäköinen takamus/lantio. Kuinka monesti silmäni ovatkaan nauliintuneet tuohon käytävällä kävelleeseen ja viekoittelevasti keinuneeseen takapuoleen, jota vielä joskus erittäin hyvin istuvat farkut ovat korostaneet. Toisella on taas mukavannäköiset sääret. En ole kyllä mikään säärifani mutta on ne sen oloiset, että olisi niitä mukava hiplailla, jos ne sohvalla istuessa sattuisivat sattuisivat syliini eksymään. Kolmannella naisella on toimiston isoimmat rinnat ja ne on oikeasti isot. Näiden kiinnostavuutta nyt tuskin tarvitsee mitenkään selitellä. Oih ja voi, kun saisi joskus painaa naamansa niiden rintojen väliin ja samalla vähän käsillään hyväillä, niin voi sitä onnen tunnetta mikä siitä tulisi. Entäs sitten tapaus numero 4? Tämä voi kuulostaa hieman huvittavalta mutta hänen kohdallaan kyse on ihosta, joka on poikkeuksellisen sileä. Nuo kolme ensin mainittua ovat kaikki nelosta nuorempia mutta siltikään heillä ei ole niin sileää ihoa mitä viimeksi mainitulla. Joskus hän käy aina kysymyssä minulta jotakin asiaa ja välillä hän jää siihen höpöttelemään asiaan kuuluvaa. Tällöin häneen puheensa tahtoo mennä minulta aina toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun huomioni on kiinnittynyt hänen ihoonsa ja siihen ajatukseen, että miltähän se mahtaisi tuntua, jos saisin kuljettaa sormenpäitäni hitaasti hänen sileää ihoaan pitkin. Mutta sepä näistä...

Toinen kiinnostavuustekijä on taas, ööh, henkilön kiinnostavuus. En osaa sitä nyt tarkkaan selittää mutta ehkäpä se on yksinkertaistettuna toisen luonteen ja käytöksen yhdessä muodostama persoonallisuus. Yleensä on melko mahdotonta sanoa etukäteen ihmisestä päältä päin, mikä on hänen kiinnostavuuskerroin persoonaalisuuden osalta. Tämän taitaa saada selville vain seurailemalla henkilöä ja olemalla tekemisissä hänen kanssaan.

Jos näitä eri kiinnostavuustekijöitä halutaan laittaa johonkin arvojärjestykseen, niin omasta mielestäni ensimmäisenä tulee persoonallinen ja vasta sitten fyysinen kiinnostavuus. Syykin nyt on yksinkertainen. Onhan se nyt huomattavasti mukavampaa olla luonteeltaan mukavan tyypin seurassa kuin jonkun isotissisen mutta mulkun luontoisen henkilön seurassa. Tai voihan niitä kyllä sellaisikin masokisteja olla olemassa, jotka pystyvät olemaan nuiden jälkimmäisten tapausten kanssa, mutta minä en siihen pysty. Tämä järjestys on hieman ongelmallinen, sillä fyysisen kiinnostavuuden näkee heti silmillään, kun taas persoonallinen kiinnostavuus tulee esille yleensä vasta myöhemmin. Ottaen vielä huomioon minun olemattomat sosiaalistumisen taidot, niin voihan se olla, että monta kiinnostavaa tapausta on saattanut mennä (ja varmaan vielä meneekin) ohi, kun en ole päässyt ns. pintaa syvemmälle.

(Voi LÄÄH miten pitkä teksti)

Seesteistä

Jotenkin on niin mukava olo nyt. Eilinen ilta oli rentoutttava, ei ehkä fyysisesti mutta henkisesti. Jonkinlaista mielihyvää tuli erinäisistä asioista: pääsin lähtemään töistä aikaisin, sain siivottua asunnon, ruoka oli maistuvaa, tiskit tuli tiskattua. Paikat olivat siis siistissä kunnossa, maha täynnä ja tähän kun vielä yhdisti kahden hauskan TV-sarjan uusinta jaksoa, niin eipä sitä paljoa muuta tarvinnut tuohon hyvään mieleen. Nyt tämä aamukin on mennyt samoissa merkeissä. Kävin kaupassa, mutta muuten ei ole tarvinnut sykkiä ja sinkoilla minnekään huushollin pidon kanssa. Olen tehnyt pari tehtävälistalla ollutta pikkujuttua, kirjoitellut uusia blogitekstejä eteenpäin ja kuunnellut samalla musiikkia.

Hihii... :)

Työkoneiden arvonta

Eilen aamulla töihin mennessä oli hieman koomisen näköistä. Lunta oli satanut sen verran, että aurauskalusto oli lähtenyt liikkeelle. Autotietä aurasi iso ja uusi kuorma-auto, jota seurasi heti perässä toinen samanlainen. Parin sadan metrin päässä näiden perästä tuli vielä pieni kiinteistönhoitotraktori, joka omalla pienellä aurallaan puski kuorma-autojen jäljiltä jääneet lumivanat pois tieltä.

Tuli vain tuosta näystä mieleen Kummelin sketsi työkoneiden arvonta, jossa ennen töiden aloitusta arvotaan työkoneet. Tässä sketsissähän työmiehistä toinen sai aina erittäin ison ja miehekkään välineen ja toiselle jäi pieni kilpponen. On tainnut näköjään kaupungin työntekijöilläkin olla tuollainen arvonta kyseisenä aamuna.

Kun vain samanlaisella letkalla ja tarmokkuudella auraisivat aina nämä kevyenliikenteen väylätkin auki, niin jopa niitä olisi hyvä kulkea...

Huomenta

Paikallisen automarketin lihahyllyjen välissä kävellessäni näin, kun kauempana käytävän toisella puolella arviolta noin minun ikäluokkaa oleva kaupan "täti" työnteli tavaralavaa eteenpäin. Katseemme kohtasivat hetkeksi ja siinä naisen katseessa oli jotakin kummallista. Tai en osaa tarkalleen sanoa mitä se oli mutta joka tapauksessa tämä tuntui minusta poikkeavalta. En kuitenkaan kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota ja ryhdyin silmäilemään ostoslistaani läpi. Lähdin taas kävelemään eteenpäin ja tämä nainen tuli vastaan kulkiessaan vastakkaiseen suuntaan. Minun kohdalla hän sanoi "huomenta", johon tietenkin vastasin kohteliaasti takaisin.

Mitämitämitä...??? mietin mielessäni ohitettuani naisen. En edes muista milloin viimeksi joku on sanonut minulle tuossa kaupassa huomenta. No tietysti kassalla olevat aina tervehtivät mutta noin niin kuin ajateltuna muuta henkilökuntaa, joka pyörii aina aamuisin täyttelemässä hyllyjä. Erittäin harvinaista.

Kaupasta palatessa mietin tuota, miksi nainen tervehti ja päädyin seuraaviin mahdollisiin lopputulemiin.

a) Katseemme kohdatessa ensimmäisen kerran meille tuli ikäänkuin sanaton velvollisuus tervehtiä toisiamme.
b) Nainen tervehti, koska se kuuluu hänen (asiakaspalvelu)tapoihinsa.
c) Nainen huomasi minun komean ulkoisen habituksen ja halusi saada huomioni.
d) Olen jo yksinkertaisesti niin vieraantunut muista ihmisistä, että tuntemattoman henkilön tekemä yksinkertainen huomenen toivotus tuntuu jo kummalliselta.

Tiedä sitten mikä nuista, vai kaikki yhdessä, olivat sitten syynä. Tai sitten ei mikään ja tein vain taas kärpäsestä härkäsen pienessä mielessäni.

Piip piip piip

Oli taas aivan helvetin "mukava" herätys... Näen jotakin unta, en muista tarkalleen sen sisältöä mutta toistelin siinä jotakin numerosarjaa. Kesken numerosarjan toistelun jostain kaukaa alkaa kuulua kovaääninen piippaus. Herään lopulta ja hätkähdän siihen, kun palovaroitin huutaa olohuoneen katossa. Paniikissa sängystä ylös äkkiä katsomaan, että savuaako jossain vai mitä vittua oikein on tapahtunut. Kun pääsen olohuoneeseen, palovaroitin hiljenee ja kaikkialla on taas hiljaista, mitään ei ole tulessa eikä nenäkään haista minkäänlaista savun hajua tai käryä.

Kömmin takaisin sänkyyn ja katson kelloa, joka näyttää olevan puoli kolme. Vitutus nousee heti päähän, sillä tiedän, että jos herään joskus kahden ja neljän välillä yöllä (ja siihen vielä lisättynä tämä herätystapa), niin hyvin suurella todennäköisyydellä en enää nukahda uudestaan. Ja niinhän siinä käy nytkin, pyörin vain sängyssä ja samalla ajattelen naisia, seksiä, seksiä naisten kanssa ja kaikkea muuta paskaa.

Mitähän kaikkea kivaa maanantailla on taas tarjota? Päivää kerkesi kulua vain kaksi ja puoli tuntia, kun ensimmäinen ylläripylläri oli jo nurkan takana.

Mopo karkasi käsistä, osa 2

Tänään mopo karkasi taas käsistä hieman samalla tavalla kuten aikaisemmin. Pöydän reunalla oli pyörinyt jo pitemmän aikaa erään laitteen takuukuitti ja ryhdyin etsimään sille kansiota, johon olen nuita takuukuitteja laittanut talteen. Katsoin ensin yhdestä pahvilaatikosta, johon on tullut säilöttyä kaikkea tavaraa, mutta eipä sitä sieltä löytynyt.

Laatikosta vastaan tuli vanhoja taskukalentereita ja kun kerta vuosikin sattui vaihtumaan, niin piti käydä hakemassa laukussa ollut vanha kalenteri ja laittaa se laatikkoon talteen. Laatikkoa ja komeroa kaivellessa tuli vastaan sitten erinäinen määrä sekalaista tavaraa, jotka tuli sitten luonnollisesti levitettyä huoneen lattialle. Puolisen tuntia myöhemmin huomaan istuvani tuolissa ja katselen sitä lattialla olevaa tavaramäärää ja kaapistoa, jonka kaikki ovet ovat levällään.

Siinä tavaroille uutta järjestystä miettiessä tulin jo ajatelleeksi sellaistakin, että miten huonot nuo kaapit on tilankäytön kannalta. Koska kaappien syvyyttä ei ole optimoitu tavaransäilytyksen kannalta kunnolla, niin hyllyille jää takaosaan tyhjää ja jos yrittää käyttää myös tätä takaosaa, niin sitten hyllyjä ei pysty täyttämään ylös asti ja taas jää tyhjää tilaa.

Mutta eipä se tuo yksi kaapisto riittänyt. Piti vielä toistakin ryhtyä säätäämään, kun tuota ensimmäistä siivotessa ja järjestellessä tuli esille tavaroita, joille parempi paikka on toisaalla. Eli homma levisi yhdestä takuukuitista kahden kaapistouudelleenjärjestelyn helvetiksi.

Mutta mikä oli varsinainen kirjoituksen pointti? Se, että minun käytös ärsyttää jo itseänikin. Olen huomannut, että en osaa viedä mitään asiaa kerralla kunnolla loppuun asti, ellei se ole hyvin yksinkertainen ja helppo. Ensin saatan tehdä asiat jollakin tietyllä tapaa. Ja kun monesti asiat eivät ole hyvin yksinkertaisia ja helppoja, ne tahtovat jäädä roikkumaan puolitiehen ja rönsyilevät vaikka mihin suuntaan. Jonkun epämääräisen ajan päästä nämä huonosti tehdyt ja puolitiehen jäänet asiat alkavat nyppiä ja ärsyttää minua. Kun tämä sotkuisuus ja epämääräisyys on kalvanut minua tarpeeksi pitkään, käy sitten näin, että jotain pientä asiaa tehdessä se mopo lähtee hyvin herkästi lapasesta. Kun tähän soppaan lisätään vielä se, että en ole luonteeltani mikään suuripiirteinen henkilö vaan päinvastoin kaikkiin yksityiskohtiin takertuva säätäjä (lue: pilkunnussija), niin näitä mukavia vitutuksen oravanpyöriä on odotettavissa usein.