Autolla ajan

Menneellä viikolla jouduin käyttämään työajoihin vanhemmilta lainassa ollutta autoa erinäisten syiden takia. Tavallisesti käyttämäni auto on sellainen tavallinen rottelo, joka ei juuri kenessäkään intohimoja herätä. Korkeintaan joku kollega on saattanut joskus kysyä, että onko autossa ollut isompia vikoja. Lähinnä sillä tiedustelleet, kun ovat olleet hankkimassa jälkikasvulleen ensimmäistä autoa, jolla pääsisi eteenpäin mutta joka ei maksaisi maltaita. Vanhemmilta lainassa ollut auto oli ihan erityyppinen. Isompi ja rohjompi, sellainen nelivetoinen ÄIJJÄ-auto. Tai niin voisi jonkin mielestä kuvitella. Itse en tykkää tuolla kuitenkaan ajella, kun ajomukavuus ei ole siinä lähellekkään samaa tasoa rotteloon verrattuna.

Työpaikalla pysäköin aina tiettyyn ruutuun, joten ihmiset ovat oppineet tunnistamaan autoni. Joskus on joku saattanut kysyä, että olenko vaihtanut autoa, jos tuossa kyseisessä ruudussa on ollut joku toinen auto ja itse olen parkkeerannut johonkin toiselle paikalle. Tullessani rohjolla töihin, parkkeerasin sen taas tavalliseen paikkaani. Kipitin sisälle ja aloitin työt normaalisti. Vähän ajan päästä maatiaiskissa saapui työpaikalle ja siinä ohi mennessään hän pysähtyi kysymään, että olenko vaihtanut autoa. Vastasin miten asia oli ja hän kyseli vielä siitä autosta kaikenlaista: minkälainen ajaa, miten iso kone jne.

En edes muista milloin viimeksi olisin tuon maatiaiskissan kanssa keskustellut jotakin (edes työasioiden tiimoilta). Käytävällä tervehditään ohi kulkiessa mutta muuten ei olla juttusilla. Mutta tulepa rohjolla töihin, niin PAM! Heti tullaan kyselemään ja lirkuttelemaan kaikenlaista.

Sitä minä vain jäin vähän miettimään tuon jälkeen H. Moilasena, että otapa nyt näistä tissieläimistä selvää, että mikä asia saa kenetkin kehräämään. Joku kiinnostuu autosta, joku sekoaa moottorisahasta, kolmas kirkkaista ja kahisevista työukkovaatteista, neljäs huokailee toimiston jännistä tulostimista... Ei taas kolmijalkainen ymmärrä yhtään.

Tuntematon

Kävin katsomassa joku aika sitten elokuvissa tämän Tuntemattoman sotilaan uusimman version. Lähdin hieman etuajassa töistä ja kävin katsomassa iltapäivänäytöksen. Paikalla oli hieman vanhempaa väkeä mikä nyt ei sinällään ollut yllätys ajankohta huomioon ottaen. Eivät tosin kyllä olleet ihan mitään eläkepappa-osastoa ja teinitkin puuttuivat kokonaan.

Kokemuksena tuo elokuva oli vähän niin ja näin. En saanut ihan parhaita paikkoja salista ja olin hieman sivussa keskeltä ja penkkirivien puolivälissä. Paras paikka olisi ollut mahdollisimman takana ja keskellä salia. Nyt tuolta paikalta katsellessa tuntui, että kuva oli liian lähellä ja päätään sai käännellä. Äänissä nyt ei ollut mitään valittamista, räjähdyksissä oli tarpeeksi jytinää.

Toinen asia mikä hieman häiritsi, oli salissa olleiden pariskuntien naiset. Mikä hemmetti siinä on, että siitä elokuvasta pitää supattaa sen miehen korvaan. Miehet istuivat tyynesti hiljaa ja katsoivat kuvaa, kun nämä tissieläimet aina välillä kommentoivat elokuvan tapahtumia miehilleen (samalla kun rapistelivat karkkipussejaan). Tulevaisuudessa kyllä katson paljon mieluummin elokuvan omalta tietokoneelta kuin menen teatteriin. Vaikka näytön koko ja omat kaiuttimet eivät vedä vertoja teattereiden vehkeille, niin paljon paremmin siihen elokuvaan uppoutuu omassa rauhassa kotona ollessaan.

Itse elokuvasta nyt ei oikein osaa päättää oliko se hyvä vai huono. Asiaa hieman vaikeuttaa se, kun se Linnan versio on tullut nähtyä niin monesti, niin tätä uutta sitten tuli automaattisesti vertailtua siihen vanhaan versioon.

Se tietysti oli hyvää, että tämä versio oli värillinen. Jotenkin se toi tapahtumia lähemmäksi "nykyaikaa", jos sitä vertaa Linnan versioon. Mustavalkoista elokuvaa katsoessa tuntuu, että siitä sodasta on kulunut huomattavasti kauemmin aikaa. Toinen asia, jonka tuo värillisyys nosti esille, oli ympäristö. Jotenkin se värillisyys toi tapahtumat paljon lähemmäksi. Kun on itse kuljeskellut ihan samanlaisissa kuusikoissa mitä tuossakin elokuvassa näkyi, niin kieltämättä seuraavan kerran metsässä liikkuessa tuli mieleen, että mitenkähän siinä kävisi, jos pitäisi itse oikeasti juosta tutuissa kotimetsissä rynnäkkökiväärin kanssa vihollista jahdaten/paeten.

Näyttelijävalintojen kohdalla olisin toiminut hieman toisin. Jotenkin tuli vain itselle sellainen olo, että jos olisin ollut roolittajana, niin olisin valinnut kaikkiin osiin tuikituntemattomia nevöhöördejä, jotka eivät olisi olleet ainakaan suurelle yleisölle tuttuja. Ehkä tuolloin olisi pystynyt keskittymään paremmin siihen tarinaan. Nyt niitä tunnettuja näyttelijöitä jäi jotenkin tuijottamaan liikaa ajatellen mielessä, että "mitenkähän se tuokin osaa vetää tuon". Hirviniemi ei jotenkin istunut ollenkaan rooliinsa. Ja sitten oli pitänyt vielä tämä tissiposki-laulaja Robinkin ängetä sinne. Onneksi tämä Robinin esittämä roolihahmo tuli ammutuksi hyvin äkkiä, joten sitä ei joutunut katselemaan sen pitempään.

En nyt laske elokuvalla peukaloa alas mutta en nosta sitä ylöskään. Ehkä aika näyttää minne suuntaan se kääntyy, jos tuota useamman kerran tulevaisuudessa katsoo. Niin ja yksi juttu minua jäi ketuttamaan kyllä tuosta elokuvasta (kuten myös muissakin versioissa): Joka hemmetin kerta tulee turpaan. Tekisivät kerrankin sellaisen version missä jyrätään Uralille asti ja saadaan Suur-Suomi aikaiseksi!