Väliaika - ei kahvia eikä pullaa

Kun tuossa alkusyksymmällä ei oikein nuo leuanvedot sujuneet, niin sen jälkeen aloin kuntoilla hieman enemmän ylävartaloa painottaen. Eksyin tänään taas juoksulenkillä leuanvetopaikalle ja päätin kokeilla, että onko ohjelman muutos tuottanut tulosta. Ensimmäiset kymmenen menivät niin helposti, että yllätyin siitä ihan itsekin. Toista sarjaa tehdessä sain hinattua itseni ylös vain seitsemän kertaa ja kolmannella veto hyytyi jo viiden kohdalla. Ei tuo nyt mikään huipputulos ole mutta on se huomattava parannus verrattuna siihen viimekertaiseen rimpuiluun.

Ehkä tässä kun vielä seuraavat kolme kuukautta jatkaa samalla tai hiukan tiukemmalla linjalla, niin sitten 3x10 sarja voisi mennäkin jo ilman kakistelua. Tosin välissä on joulu, niin se voi hieman laittaa takapakkia aikatauluun. Mutta sovin itseni kanssa, että helmikuun loppuun mennessä tuo 3x10 ON mentävä. Muuten tästä ei tule yhtään mitään, jos ei aseta itselleen tavoitetta. Pyykit kuitenkin joudun vielä pesemään pitkään pesukoneella, kun pyykkilautavatsan hankkimisessa on hieman isompi työ.

Koska huomenna on kissantai, niin ohessa perjantai-illan ratoksi internetin syövereistä pöllitty kuva, joka nauratti minua.



Auts... Voin melkein itse tuntea tuon tuskan...

Autokyydissä

Eilen piti matkustella työasioissa yhden kollegan kanssa toiselle paikkakunnalle asiakaspalaverin takia. Oltiin liikkeellä tämän kollegan autolla ja olipahan tuo autokyyti taas "elämys". Ei tämä nyt ihan pahimmasta päästä ollut mutta kuitenkin sellainen, että jos saisin valita matkustaisinko hänen kyydissään vai en, niin vastaus olisi kielteinen. Mitä nyt on tullut istuttua autoissa erilaisten kuljettajien ajamana, niin mielestäni kuljettajat voisi jakaa karkeasti suunnilleen kolmeen ryhmään ajotyylin perusteella.

Ensimmäinen ryhmän ajotyyli on jollain tapaa luottamusta herättävä. Siihen ajamiseen ei kiinnitä juuri ollenkaan huomiota, kun ajaminen on varmaa, sujuvaa ja jouhevaa, jolloin kyydissä istuminenkaan ei käy hermojen päälle. Toisen ryhmän ajotyyliin alkaa kiinnittää jo huomiota. Ajoneuvon ja ajotilanteiden hallinta on hieman töksähtelevää ja kun tämänkaltaisen kuskin kyydissä istuu, niin melko usein saa sivusilmällä seurata, että mitäköhän se kuski seuraavaksi tekee/keksii. Luonnollisesti tämän ryhmän kuljettajan kyydissä istuminen käy jo hieman hermoille ja se matkustaminen ei ole niin mukavaa. Kolmannen ryhmän ajotyyliä voisi lyhyesti kuvailla vaikkapa, että "painu nyt v*****n siitä ratin takaa ja minä ajan nyt, niin päästään ehkä ehjänäkin perille".

Itse olen ollut ykkös- ja kakkosryhmän kuljettajien kyydissä, kolmosryhmän kuljettajiin en ole vielä onneksi törmännyt. Tämä työkollega sijoittui ajotyylinsä perusteella kakkosryhmään. Ajotyyli oli sellainen hieman hätäinen. Vaihdekeppiä veivattiin ja kaasua käytettiin sellaisella tavalla, että huomasin hieman ihmetteleväni, että kumma kun ei ole vaihdelaatikko vielä hajonnut autosta. Toisekseen matkan ärsyttävyyskerrointa nosti myös se, että melkein jokaisessa risteyksessä, jossa piti kääntyä, kollega kysyi, että "tästäkös sitä pitää kääntyä". Ja tämä kyseinen henkilö on sentään ajanut tuota reittiä huomattavasti useammin mitä minä. Voihan se tietysti olla niin, että jos on tottunut siihen henkilökohtaisen navigaattorin (lue: vaimon) jatkuvalla syötöllä antamiin ajo-ohjeisiin ja nyt kun niitä ei ollut saatavilla, niin se voi hieman aiheuttaa haparointia suunnistuksessa. Ylitöiksi venyneen palaverin jälkeen kotimatkalla takaisin kypsyysastettani nostivat edellisten lisäksi myös jatkuvat pohdiskelut siitä, että mikä mahtaa olla seuraava paikkakunta.

Onneksi ei tarvitse matkustaa tämän ko. henkilön kanssa vähään aikaan. Mieleni nimittäin kaipaa hieman rauhoittumista noin rasittavan matkan jälkeen.

Valoa kansalle

Lueskelen yleensä sanomalehdistä yleisönosastopalstalla olevia lyhytnapinoita eli siis näitä, joita ihmiset voivat laittaa tekstiviestillä. Ne ovat siinä mielessä hauskoja, että niistä napinoista näkee aina sellaisia trendejä. Keväällä mussutetaan koiranpaskoista ja katupölystä, joskus sätitään/kehutaan toimittajan kirjoittamaa juttua, jne. Nyt pimeän vuodenajan tultua sanomista on riittänyt pyöräilijöiden valoista. Monet ovat valittaneet siitä, kun kaduilla viuhahtelee vastaan "pimeitä" eli valottomia pyöräilijöitä. Ymmärrän hyvin itsekin sen ja on minunkin tehnyt välillä mieli kirota pimeässä risteyksessä jollekin valottomalle idiootille, jonka olen huomannut vasta aivan kohdalla.

Yhtenä päivänä olin tikahtua pullaan (näin niin kuin sanallisesti), kun luin yhden "napinan". Joku nimittäin valitti siitä, että jollakin pyöräilijällä oli ollut pyörässä liian kirkas valo ja hän oli siitä häikäistynyt. Eihän pyörässä niin kirkkaita valoja saa olla, valon tulee olla vain sellainen, että muut tiellä liikkujat erottavat pyöräilijät, lisäsi kommentin lähettäjä.

SIIS VOI PYHÄ KILIN VITTU!

Jo on aikoihin eletty, kun joku vatipää valittaa siitä, että pyörässä on liian kirkkaat valot! Minulla ei ole pyörässä niin kirkasta valoa, että siitä vastaantulija häikäistyisi, mutta kuitenkin tavallista vitosen pyöränlamppua tehokkaampi, jotta siellä PIMEÄLLÄ TIELLÄ NÄKISI ETEENSÄ. Panisi pallinaama aurinkolasit silmiensä eteen, jos ei kestä valoa nähdä.

Välillä tuollaisten kommenttien laukojia tekisi mieli käydä läpsimässä pitkin poskia ja antamassa polvipotku munille. Ja vähän myös niitäkin, jotka mussuttavat ohi viuhahtelivista pyöräilijöistä. Milloin ajetaan liian kovasti ohi, milloin valoja ei ole ollenkaan, milloin valoa on liikaa, milloin ei rimputeta kelloa. Onpa tainnut joku itkeä sitäkin, että pyöräilijät pitäisi siirtää kokonaan pois kevyen liikenteen väyliltä. Painuisivat nämäkin saatanan idioottikävelijät pois tieltä hortoilemasta. Monesti nämä tampiot itse tukkivat tiet kulkemalla monta rinnakkain, kävelemällä laidasta laitaan, niin ettei tiedä kummalta puolelta ohittaisi ja näiden lisäksi vielä ne piskien kusettajat, jotka antavat sen elukan seilata pitkin poikin tietä sen perkelen narun päässä.

ÄRH!

Noniin... Tuli taas purettua paineita, jotta voi huomenna lähteä taas iloisella mielellä töihin, tietenkin pyörällä ajaen.

Känäkänäkänä

Jotenkin tässä on viime aikoina tuntunut sille, että olen viikonpäivissä ihan sekaisin. Viime viikolla luulin jatkuvasti olevani jo torstaissa/perjantaissa, kun tällä viikolla puolestaan on tuntunut sille, että olen juuttunut alkuviikkoon. Lieneekö sitten jotain syytä olevan sillä, että viime aikoina tämä elämä on jotenkin tuntunut polkevan paikallaan. Arkea/työtä ja viikonloppu, arkea/työtä ja viikonloppu, arkea/työtä ja viikonloppu, arkea/työtä ja viikonloppu... Tästä on tullut sellainen kierre, että mikään ei kiinnosta/innosta ja sitä kautta tylsyys alkaa tökkiä kepillä kylkeen. Ja kun on tarpeeksi tympiintynyt tylsyyteen, niin pinna alkaa kiristyä vähän joka asiassa hyvinkin vähästä.

Olenpahan huvikseni nauhoittanut muutamia viimeisimpiä puheluitani. Ihan vain siksi, että kuulisin minkälaiselta minun ääni kuulostaa. Ja kyllähän se melko perseeltä kuulostaa, näin niin kuin suoraan sanottuna. Tietysti kun sitä omaa ääntään ei kuule "oikeasti" kuten muut kuulevat, niin omaan korvaan se voi kuulostaa vieraalle ja omituiselle. Minulla on jotenkin ärsyttävän känättävä ääni, riippuen vähän tietysti millä tyylillä puhuu mutta äänessäni on joitakin sellaisia piirteitä, joista en tykkää ollenkaan.

Pitäisi nauhoitella enemmän puhumisiaan esim. työpaikalla, niin saisi enemmän ääninäytteitä äänestään. Sitä kautta voisi sitten hieman kartoittaa paremmin, että miten puhua vähemmän ärsyttävämmin ja miten käyttää ääntään "oikeammin" tai vakuuttavammin. Kun tässä kirjoittaessa kuuntelen musiikkia, niin tulipahan tässä vain mieleen, että mitenkäköhän muuten laulajat osaavat laulaa oikealla äänellä, kun eivät "kuule" omaa ääntänsä? Mutta joka tapauksessa, täytyisi opetella puhumaan ja käyttämään ääntään paremmin, niin ehkä siitä voisi olla joskus hyötyä.