Päätä kuuseen

Ei ole tullut kirjoitettua mitään nettideittailusta sitten viime huhtikuun, koska sillä rintamalla ei ole tapahtunut juuri mitään. Noh, nyt tammikuussa siihen tuli poikkeus. Yhdellä kertaa minua lähestyttiin viestillä ja toisella kerralla minä lähestyin viestillä.

Ensimmäisessä tapauksessa nainen lähestyi tyhjää (ei esittelytekstiä) profiiliani vain siksi, koska "synkkausprosentti" oli 100. Tai niin se ainakin hänelle oli näyttänyt, minulla oli ihan toinen lukema. Lähetetty viesti oli lyhyt ja en sen perusteella odottanut mitään ihmeellistä. Vastasin ja sain toisen hyvin lyhyen viestin takaisin, josta jo näki, että tästä ei tule nyt hevon *krhm*akaan. Laitoin vielä lyhyen lauseen vastaukseksi ja siihen loppui sekin viestintä.

Toisessa tapauksessa bongasin toisaalta netistä yhden ilmoituksen. Se oli sopivan lyhyt, ytimekäs ja kun satuin sopimaan vielä "haarukkaan", niin kirjoittelin viestiä. Tein vastauksen vähän samalla tyylillä kuin ilmoituskin oli tehty ja pistin sitten sen menemään. En kohdistanut mitään toiveita tuohon, koska monesti on saanut laittaa viestiä ilman, että vastausta on tullut takaisin. Puolen tunnin päästä viestini lähettämisestä lätkähti housuuni melkein puolen kilon savijötkäle, kun säikähdin sähköpostiohjelman kilauttamaa merkkiääntä vastaanotetun viestin merkiksi. Noh, vähän taas viestin vaihtoa ja kohta typykkä pyytää kuvaa. Laitan sellaisen menemään ja kohtapuoliin tuleekin se odotettu "kivakiittieikiitos"-tyylinen viesti ja tämäkin kosahtaa sitten siihen, joka nyt ei kyllä yhtään ihmetyttänyt. Yleensä kuvan lähettämisen jälkeen viestittely 100 % tapauksista on loppunut siihen paikkaan.

Siinäpä taas ne minun jännääkin jännemmät seikkailut nettideittailun ihmeellisessä maailmassa.

PS. Ensi kirjoituksessa julkaisen oman kuvani ihan puhtaasti testausmielessä. Testataan ja katsotaan miten monta lukijaa sillä saa karkotettua.

Seinillä on korvat, osa 4

Olen jo pitemmän aikaa ihmetellyt, kun naapurin panoluukusta ei ole kuulunut mitään äännähdyksiä pitkään aikaan. Mietin jo sellaistakin, että on tainnut suhde lopahtaa. Kunnes eräänä tammikuisena yönä... Herään aamuyön tunteina herkästi kaikenlaisiin ääniin ja niin kävi nytkin, kello taisi olla puoli neljän maissa. Kun nukkumisesta sumenneet aivoni vähän heräilivät ja tunnistivat tuon naapurista kuuluneen äänen, niin siinäpä se vastaus minulla olikin siihen mieltä askarruttaneeseen hiljaisuuteen.

Muistin, että kirjoittelin juttua huhtikuussa, jossa mainitsin naapurin ääntelemisestä. Nyt ojennetaan ne pikku sormitöppöset suoraksi ja lasketaan: touko-, kesä-, heinä-, elo-, syys-, loka-, marras-, joulu- ja tammikuu. Kun tuokin aikajana täsmäsi, niin selvä homma. Tietäähän sen miten siinä käy, kun leikkii makkaran piilotusta. Lopputuloksena siitä on luonnollisesti sitten yöllä huutava sinappikone.

Hyvästit yöunille...

Hajoaa, osa 2

Tänään kirjoituksen aiheena ei ole arkikäytössä olevien esineiden hajoaminen vaan kirjoittajan hajoaminen.

Tänään töissä alkoi vaihteeksi taas v****aa kympillä projektiääliön takia. Olin viime viikolla yhden päivän koulutustilaisuudessa pois toimistolta. Laitoin työhuoneen oveen tästä lapun, merkkailin itseni poissaolevaksi sähköpostin kalenteriin ja yhteen toiseen paikkaan, jotta muutkin tietävät ja pistin vielä sähköpostiinkin automaattisen vastauksen, että olen pois toimistolta. Noh, tänä aamuna sitten projektiääliö tulee työhuoneeseeni ja alkaa ensimmäisenä mussuttaa siitä, että en ole kertonut hänelle siitä, että olen yhden päivän pois toimistolta (en ole edes mikään tilivelvollinen kertomaan tälle idiootille menojani, koska hän ei ole esimieheni). Itsehän tämä kokovartalokyrpä on pois toimistolta melkein joka viikko jonkun päivän mutta kenellekään hän ei siitä ilmoita, ei laita kokouksiaan kalenteriin näkyviin tai mitään muutakaan. Monesti on käynyt niin, että muut kyselevät tämän kyseisen vatipään olinpaikkaa tämän ollessa matkoillaan. Mutta annas olla sitten jos Herra Persnaaman Ylhäisyyttä ei käy henkilökohtaisesti informoimassa, että on päivän poissa, niin johan siitä alkaa vininä ja ulina.

Toinen hajotuksen aihe oli viime viikonloppuna ruokakaupassa. Olisin ostanut yhtä tuotetta mutta hyllyyn jäi sekin, kun katsoin hintalappua ja laskin, että paljonko tuotteen hinta oli noussut vuodenvaihteen jälkeen. Laskutoimitus kertoi hinnan nousseen sen 15 %! Satuin sitten tuona viikonloppuna järjestelemään yhtä laatikkoa, josta löysin kuitteja viime vuosilta (kunnon hamsteri tallettaa kaiken talteen). Niitä vanhoja kuitteja selatessa sattui yhdestä kuitista silmään tuon tuotteen hinta useamman vuoden takaa. Silloinen hinta oli huomattavasti pienempi ja päätin sitten kahlata vähän kuitteja läpi. Etsin joka vuodelta kuitin, josta löytyi tuo tuote ja pistin hinnan ylös. Naputtelin nämä tiedot Exceliin ja laitoin vertailun vuoksi taulukkoon myös palkkani kyseisiltä vuosilta. Laskin sitten tuotteelle ja palkalle vertailukelpoiset indeksit ja piirsin niistä alla näkyvän käppyrän.



Kuvaajasta näkee selvästi, että tuotteen hinta on yli kaksinkertaistunut(!) tuon ajanjakson aikana vaikka itse tuotteessa ei ole tapahtunut yhtään mitään muutosta, vuonna 2006 oli se sama paska siinä samassa paketissa kuin tänäkin vuonna. Palkka on tuona aikana noussut vain 50 % eli tältä osin elinkustannukset ovat kasvaneet kovemmalla vauhdilla kuin palkkani. Tuota käppyrää katsellessa huomaa, että vuonna 2011 tuotteen hinta on lähtenyt rajuun kasvuun. Sekin on selitettävissä sillä yksinkertaisella asialla, että tuona vuonna hallitus lätkäisi erinäisille asioille makeisveron ja siitä lähtien on sitten veroja korotettu. Niin ja huomautettakoon, että tuo tuote ei ole mikään makeinen vaan juoma, jota ei voi edes rinnastaa miksikään makeiseksi, limppariksi tai vastaavaksi.

Päätinpä sitten tehdä periaatepäätöksen, että tästä lähtien saa jäädä tuokin tuote minun puolesta hyllyyn, sillä pysyn hengissä ilman sitäkin. Nyt voikin sitten kysyä niiltä viisailta, jotka tuon makeisveron silloin säätivät, että kannattiko säätää se vero? Tuotteen jäädessä hyllyyn kauppias ei saa rahojaan, tuotteen valmistaja ei saa rahojaan ja valtiokaan ei saa verorahojaan. Ainoaksi voittajaksi tässä jää ympäristö, kun raaka-aineita menee vähemmän ja rekoilla kuljetettava tavaramäärä pienenee. Tosin pessimistinen realisti minussa sanoo, että tällä minun ostoboikotilla ei taida olla paskan väliäkään tässä maailman menossa, joten yhtä tyhjän kanssa koko asia.

Että tässäpä teille yhteisesti, projektiääliö, hallitus, poliitikot, virkamiehet ja päättäjät, terveisiä toimienne johdosta kuvan muodossa, jotta tyhmimmätkin teistä tajuaisivat sanomani.

Hajoaa

Tänään kirjoituksen aiheena ei ole kirjoittajan hajoaminen vaan arkikäytössä olevien esineiden hajoaminen. Joulukuussa tuntui, että moni pikku juttu hajoaa käsiin. Laskin, että ainakin viisi pientä esinettä tai osaa jostakin isommasta kokonaisuudesta hajosi tuon kuukauden aikana. Ja mikä ärsyttävintä, moni näistä osaosista oli sellaisia erikoisia, että niitä ei tavallisesta kaupasta löydä. Katselin mm. yhtä pienenpientä hajonnutta muovista osaa muutamasta paikasta mutta ei löytynyt. Jotain vähän samantyylisiä oli tarjolla mutta eivät ne olleet sopivia tässä tapauksessa. Tietysti jos olisi ostanut kokonaan uuden isomman kokonaisuuden, jossa näitä pikkukilkkeitä olisi ollut mukana, niin sitten kaikki olisi taas ollut ehjää. Mutta mitä helvetin järkeä siinäkään on, että pitäisi jonkun tuotantokustannuksiltaan kymmenen sentin muoviosan takia ostaa kymmenen kertaa kalliimpi kokopaska.

Saisi yleistyä tuo 3D-tulostus vauhdilla, niin voisi tarvittaessa itse tulostella tuollaisia pikkuhärpäkkeitä hajonneiden tilalle. Sitä odotellessa täytyy tyytyä arkisempiin ratkaisuihin. Yhtä tavaraa kursin kokoon rautalangalla ja toisen esineen tein uusiksi puusta. Kolmannen kohdalla apu löytyi roskiin menossa olleesta jäykästä ja läpinäkyvästä muovipakkauksesta (siis sellaisesta, jossa se muovi on niin sitkeää, että sitä tuotetta paketista ulos otettaessa se pakkaus irvistelee ja nauraa sinulle ja sinun avausyrityksille päin naamaa). Näillä arkipäivän MacGyver-virityksillä on taas päässyt eteenpäin ja onpahan loppunut se asioiden epämääräinen roikkuminen ja kolina.

Lupauksia vuodelle 2014

En muista luinko jostain vai keksinkö vain omasta päästäni, mutta jos aikoo tehdä uudenvuoden lupauksia, niin ne lupaukset olisivat hyvä olla sellaisia, että ne ovat realistisia ja ne pystyy toteuttamaan helposti. Tuo ajatus mielessä ajattelin sitten tehdä jonkinlaisia lupauksia tälle vuodelle. Oikeastaan ne ovat ehkä vähän turhankin helppoja minut tuntien. Lupaukseni ovat siis tässä.

1) Lupaan olla fyysisesti koskematta vastakkaisen sukupuolen edustajia. Jos joku sukulaistäti (tai muu) ajaa minut nurkkaan ja pakottaa halaamaan, niin sellaisia ei lasketa. Myöskään käsipäiväätä eli tervehtimisiä ei lasketa tähän.

2) Vastapainoksi edelliselle, lupaan ajatella tänäkin vuonna kaikenlaisia hyvin epäsiiveellisiä ajatuksia niistä vastakkaisen sukupuolen edustajista, joita näen tässä jokapäiväisessä elämässäni.

3) Viimeisenä se kaikkein vaikein eli koetan pitää vuoden aika vähintään yhden sellaisen päivän, jolloin en puhu sanaakaan.

Siinäpä ne, näin pyörähtää taas tämä vuosikin käyntiin.