Pesin nyt viikonloppuna talvitamineita pois, kun enää ei ole pahemmin ollut niille tarvetta. Mennyt talvi oli kyllä käytetyn vaatetuksen nimissä melko poikkeuksellinen. Talven kylmyydestä kertoo jotain se, että paksulla toppatakilla oli kaikkein vähiten käyttökertoja tämän talven aikana kuin mitä aikaisempina talvina. Nyt pidin sitä vain tammikuun kovimmilla pakkasilla ja taisi sille olla muistaakseni vähän käyttöä myös marras-/joulukuussa. Muina aikoina pärjäsinkin sitten hyvin kevyemmän takin ja fleecen yhdistelmällä.
Mikähän tähän minun makuaistiini on nyt tullut... Tämän viikonlopun aikana on alkanut muutamien ruokien syöminen tökkiä erittäin pahasti vastaan. Tänään esim. sellaisen pienen salaattilautasellisen syöminen kesti 20 minuuttia, kun rouskutin sitä pitkin hampain alas. Samoin on alkanut tökkiä myös leivän (erityisesti ruis-), maidon ja kaurapuuron kohdalla. Ihmetyttää, kun ennen noiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Sen kun on vain heittänyt ääntä kohti, niin sinne ovat uponneet. Hedelmien ja marjojen kohdalla ei ole vielä vastaavaa sattunut ja makaronilaatikkoakin söin tänään mielelläni. Vai onkohan tässä ehkä joidenkin ruoka-aineiden kohdalla tullut ylitettyä nyt joku neljännesvuosikiintiö, jonka täytyttyä näiden ruokien syöminen käy mahdottomaksi.
30.3.2014
25.3.2014
Pitkä kevät
Sama vanha virsi taas kerran. Lyhyesti kuudella sanalla (ja yhdellä pilkulla) ilmaistuna: työt perseestä, haettavia työpaikkoja ei ole.
Koko alkuvuosi on ollut sellaista rämpimistä töiden suhteen. Välillä on kyrsinyt vähemmän, välillä enemmän. Eli joka tapauksessa eipä ole tainnut sellaista päivää olla, jolloin ei olisi jonkinasteista ketutusta ollut ilmassa. En tiedä mikä siinä on mutta hommat ovat tuntuneet menevän aina vain sekavampaan suuntaan. Siis sellaiseen, että missään ei ole selkeää alkua eikä selkeää loppua. Aiemmin asiat menivät vielä suurinpiirtein seuraavalla tavalla:
- Joudumme tekemään tällaisen systeemin. Tässä on lähtötiedot.
- Selvä.
Nykyään touhu on ajautunut seuraavanlaiseksi:
- Teepäs tuosta asiasta tuo dokumentti.
- Ööh...? Mihinkäs kokonaisuuten tämä kuuluu? Ja onkos tähän lähtötietoja?
- Kysy henkilöltä X (tai vaihtoehtoisesti)
- Minä laitan tulemaan sähköpostiketjun aiheesta, sieltä löytyy juttua.
- Öööh... Selvä.
Ja sitten yritetään kaivaa jostain hevonkuusen perseestä niitä tarvittavia tietoja lukemalla jotakin kuukauden ajalta käytyä haistapaskan sähköpostikeskustelua, jossa yksi tiedonmuru on siellä ja toinen täällä. Toinen hyväkäs on myös nämä aikataulut. Päätöksien kanssa vatuloidaan ja niitä venytetään ja vanutetaan mahdollisimman pitkään ja tietenkään töitä ei vielä saa aloittaa ennen päätöstä vaikka on selvästi nähtävissä, että työ joudutaan tekemään. Sitten kun se päätös lopulta tulee, niin hupsista keikkaa, kun kalenterista on hävinnyt kuukausi tehokasta työaikaa ja sitten on niin kiirekiireperkeleenkovakiire.
Katsoin tallentamistani työpaikkailmoituksista, että tammikuusta tähän päivään saakka minun koulutusalan työpaikkoja on opiskelukaupungissani ollut auki viitisen kappaletta. Yksi niistä oli määräaikainen, kahdessa oli vaatimus esimieskokemuksta, neljäs olisi käytännössä ollut reissutyötä ja viidennessä yritys ja työpaikkailmoitus oli vähän hämäränoloinen + työ sellaista, josta ei kokemusta. Että niistäpä olisi ollut sitten hyvä valita. Laskeskelin huvikseni ilmoitusten määrät viime vuodelta samalta aikaväliltä (4 kk). Tuolloin paikkoja oli ollut avoinna viitisentoista kappaletta eli kolminkertainen määrä. Suurin osa noistakin oli kaikenlaisia päällikköhakuja tai sitten niitä, joihin minulla ei ole kokemusta. Tosin olihan siellä viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla ne kaksi paikkaa, joihin pääsin ihan haastatteluun asti mutta reisillehän se meni niidenkin osalta.
Jos noiden avoimien paikkojen osalta sama hiljainen tahti jatkuu loppuvuoden, niin eipä tässä pahemmin hurraamista ole. Välillä sitä on miettinyt, että koulusta valmistumisen jälkeen olisi näköjään pitänyt lähteä ihan erilaiseen yritykseen töihin, jotta nyt olisi paremmat mahdollisuudet eri työpaikkoihin. Mutta silloisella nollatyökokemuksella ja alasta kovin paljoa tietämättä oli mentävä vain kiltisti töihin johonkin paikkaan, jotta ei tarvitsisi tyhjänpanttina olla.
Niin ja sellainen iloinen asia, että työpaikallamme on taas käynnistetty YT-neuvottelut. Sen tiedän varmaksi, että yksi henkilö saa näillä näkymin kenkää ja lomautuksiakin on luultavasti tulossa. Minun osalta suurimmat hommat alkavat loppua tuossa kesäkuun paikkeilla ja jatkosta ei ole tietoa, niin siinäpähän on arpomista, että tuleeko tuolloin lomalappu käteen vai ei.
Katsoin kalenterista, että jos pidän kesälomani joskus heinäkuussa, niin sinne on aikaa vielä tuskaisan pitkä kolme kuukautta ja jotenkin sinne asti pitäisi raahustaa.
Koko alkuvuosi on ollut sellaista rämpimistä töiden suhteen. Välillä on kyrsinyt vähemmän, välillä enemmän. Eli joka tapauksessa eipä ole tainnut sellaista päivää olla, jolloin ei olisi jonkinasteista ketutusta ollut ilmassa. En tiedä mikä siinä on mutta hommat ovat tuntuneet menevän aina vain sekavampaan suuntaan. Siis sellaiseen, että missään ei ole selkeää alkua eikä selkeää loppua. Aiemmin asiat menivät vielä suurinpiirtein seuraavalla tavalla:
- Joudumme tekemään tällaisen systeemin. Tässä on lähtötiedot.
- Selvä.
Nykyään touhu on ajautunut seuraavanlaiseksi:
- Teepäs tuosta asiasta tuo dokumentti.
- Ööh...? Mihinkäs kokonaisuuten tämä kuuluu? Ja onkos tähän lähtötietoja?
- Kysy henkilöltä X (tai vaihtoehtoisesti)
- Minä laitan tulemaan sähköpostiketjun aiheesta, sieltä löytyy juttua.
- Öööh... Selvä.
Ja sitten yritetään kaivaa jostain hevonkuusen perseestä niitä tarvittavia tietoja lukemalla jotakin kuukauden ajalta käytyä haistapaskan sähköpostikeskustelua, jossa yksi tiedonmuru on siellä ja toinen täällä. Toinen hyväkäs on myös nämä aikataulut. Päätöksien kanssa vatuloidaan ja niitä venytetään ja vanutetaan mahdollisimman pitkään ja tietenkään töitä ei vielä saa aloittaa ennen päätöstä vaikka on selvästi nähtävissä, että työ joudutaan tekemään. Sitten kun se päätös lopulta tulee, niin hupsista keikkaa, kun kalenterista on hävinnyt kuukausi tehokasta työaikaa ja sitten on niin kiirekiireperkeleenkovakiire.
Katsoin tallentamistani työpaikkailmoituksista, että tammikuusta tähän päivään saakka minun koulutusalan työpaikkoja on opiskelukaupungissani ollut auki viitisen kappaletta. Yksi niistä oli määräaikainen, kahdessa oli vaatimus esimieskokemuksta, neljäs olisi käytännössä ollut reissutyötä ja viidennessä yritys ja työpaikkailmoitus oli vähän hämäränoloinen + työ sellaista, josta ei kokemusta. Että niistäpä olisi ollut sitten hyvä valita. Laskeskelin huvikseni ilmoitusten määrät viime vuodelta samalta aikaväliltä (4 kk). Tuolloin paikkoja oli ollut avoinna viitisentoista kappaletta eli kolminkertainen määrä. Suurin osa noistakin oli kaikenlaisia päällikköhakuja tai sitten niitä, joihin minulla ei ole kokemusta. Tosin olihan siellä viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla ne kaksi paikkaa, joihin pääsin ihan haastatteluun asti mutta reisillehän se meni niidenkin osalta.
Jos noiden avoimien paikkojen osalta sama hiljainen tahti jatkuu loppuvuoden, niin eipä tässä pahemmin hurraamista ole. Välillä sitä on miettinyt, että koulusta valmistumisen jälkeen olisi näköjään pitänyt lähteä ihan erilaiseen yritykseen töihin, jotta nyt olisi paremmat mahdollisuudet eri työpaikkoihin. Mutta silloisella nollatyökokemuksella ja alasta kovin paljoa tietämättä oli mentävä vain kiltisti töihin johonkin paikkaan, jotta ei tarvitsisi tyhjänpanttina olla.
Niin ja sellainen iloinen asia, että työpaikallamme on taas käynnistetty YT-neuvottelut. Sen tiedän varmaksi, että yksi henkilö saa näillä näkymin kenkää ja lomautuksiakin on luultavasti tulossa. Minun osalta suurimmat hommat alkavat loppua tuossa kesäkuun paikkeilla ja jatkosta ei ole tietoa, niin siinäpähän on arpomista, että tuleeko tuolloin lomalappu käteen vai ei.
Katsoin kalenterista, että jos pidän kesälomani joskus heinäkuussa, niin sinne on aikaa vielä tuskaisan pitkä kolme kuukautta ja jotenkin sinne asti pitäisi raahustaa.
17.3.2014
Avara luonto esittää
Eilen juoksulenkkeilemässä ollessani näin kaksi sorsaa (uros ja naaras) uiskentelemassa järveen laskevan ojan suulla. Juoksireitti kulki siitä lintujen ohi ja niiden touhuja pystyi seuraamaan pitemmän matkan päästä, kun välissä ei ollut näköesteitä. Ajattelin jo mielessäni, että ovatpa hieman poikkeavalla paikalla, sillä tuon järven rannalla sorsat oleilevat normaalisti ihan toisessa paikassa. Aavistelin, että kohta tapahtuu jotakin, kun sorsat alkoivat nyökytellä päitään ylös alas tyyliin
- Nytkö?
- Nyt
- Nytkö?
- Nyt
- JokoNyt?
- NytNyt
Vähän aikaa nyökyteltyään toinen sorsa istahti toisen selkään ja hukutti toista painaen tätä pinnan alle. Kamalan julma tämä luonto!
No joo... Onpahan taas ensi kesän sorsanpoikastuotanto turvattu. Ja onhan niiden pienten poikasten seikkailuja kevyen liikenteen väylällä hauska katsella aina ohi kulkiessaan.
Tuo avara luonto esittää -episodi laittoi taas ajattelemaan omaa tilannetta. Kun on tämä kevätaika aluillaan, niin olen lueskellut, että muissa ihmisissä se saa aikaan jonkinlaista pariutumisen tai jonkin sen kaltaisen tarvetta. Minun kohdalla luontoäiti on tainnut sen sijaan unohtaa "keitosta" jonkun ainesosan, kun minulle ei tuollaisia tuntemuksia oikeastaan juuri synny. Nuorempana niitä taisi vähän olla mutta vuosien myötä ovat nekin vähät kaikonneet.
Mietin myös vähän sellaista, että minkähänlaiselta se tuntuisi itsestä, jos joku naispuoleinen ihminen ilmaisisi halunsa viettää kanssani aikaa yhdessä. Tuntuisiko se mukavalta, aiheuttaisiko se minussa jonkinlaisen pakoreaktion vai olisiko se minulle ihan yhdentekevää? Hankala sanoa, kun asiasta ei ole ennestään mitään kokemusta. Veikkaisin kuitenkin, että ehkä jossain määrin noita kaikkia tuntemuksia saattaisi esiintyä, Mutta missä suhteissa, sitä en osaa arvioida.
- Nytkö?
- Nyt
- Nytkö?
- Nyt
- JokoNyt?
- NytNyt
Vähän aikaa nyökyteltyään toinen sorsa istahti toisen selkään ja hukutti toista painaen tätä pinnan alle. Kamalan julma tämä luonto!
No joo... Onpahan taas ensi kesän sorsanpoikastuotanto turvattu. Ja onhan niiden pienten poikasten seikkailuja kevyen liikenteen väylällä hauska katsella aina ohi kulkiessaan.
Tuo avara luonto esittää -episodi laittoi taas ajattelemaan omaa tilannetta. Kun on tämä kevätaika aluillaan, niin olen lueskellut, että muissa ihmisissä se saa aikaan jonkinlaista pariutumisen tai jonkin sen kaltaisen tarvetta. Minun kohdalla luontoäiti on tainnut sen sijaan unohtaa "keitosta" jonkun ainesosan, kun minulle ei tuollaisia tuntemuksia oikeastaan juuri synny. Nuorempana niitä taisi vähän olla mutta vuosien myötä ovat nekin vähät kaikonneet.
Mietin myös vähän sellaista, että minkähänlaiselta se tuntuisi itsestä, jos joku naispuoleinen ihminen ilmaisisi halunsa viettää kanssani aikaa yhdessä. Tuntuisiko se mukavalta, aiheuttaisiko se minussa jonkinlaisen pakoreaktion vai olisiko se minulle ihan yhdentekevää? Hankala sanoa, kun asiasta ei ole ennestään mitään kokemusta. Veikkaisin kuitenkin, että ehkä jossain määrin noita kaikkia tuntemuksia saattaisi esiintyä, Mutta missä suhteissa, sitä en osaa arvioida.
11.3.2014
Tilavuusmittoja
Leivoin lauantaina huvikseni leipää, kun ei ollut parempaakaan tekemistä ja halusin tuoretta leipää. Siinä leipiä pellille asetellessa muotoilin ja taputtelin niitä hieman parempaan muotoon. Leipiä kouriessa mietiskelin, että mitenkäs tämä käsituntuma tuntuu jotenkin niin kumman tutulta. Kädenlämpöinen, pyöreähkö, mukavan kimmoisa, täyttää kouran sopivasti... Vähän aikaa pähkäiltyäni mieleen tuli se yksi ilta 10+ vuotta sitten...
TISSIT!
Sehän se siis oli mutta vielä muistui kuitenkin mieleen. Jäänyt "jälki" hyvin käden muistiin. Uteliaisuudesta kaivoin mittanauhan esille ja mittailin leivän strategiset mitat. Alkoi nimittäin hieman kiinnostamaan, että minkä kuppikoon rinta vastaisi tuota leipää. Tänään töissä kahvitunnilla laskeskelin tilavuutta ja tein laskennan takia olettamuksen, että leipä oli puolipallon muotoinen. Ehkä se olisi ollut enemmän ellipsoidi mutta, kun ei tullut mitattua tarkasti jokaista mittaa, niin menin eteenpäin näillä olettamuksilla. Tilavuudeksi taulukkolaskin antoi arvon ~9 dl.
Tuon kokoinen leipä oli minunkin kouraan jo melko iso, sormia sai venyttää äärimmilleen. Mittailin tassuani hieman viivottimella ja uusien laskelmien perusteella minun kouraan sopiva puolipallo olisi tilavuudeltaan ehkä n. 7 dl. Kun tuo tilavuus nyt ei vielä kertonut kuppikoosta mitään, niin netissä seikkaillessa hakukone löysi artikkelin rintavarustuksen kannattimien mittauksesta ja mitoista. Lopulta siitä kuppikoon määrittämisestä ei tullut kuitenkaan yhtikäs mitään, kun siihen koon määrittämiseen olisi tarvittu rintakehän ympärys.
Sinällään ihan mielenkiintoista oli lukea tuota artikkelia. Eipä olisi arvannut, että jonkin noin pienen vaatekappaleen mitoittaminen ja tekeminen on aika monimutkaista. Ja vielä sekin, että rintojen koko ja muoto saattaa vaihdella senkin mukaan, että mikä kuukautiskierron aika sattuu olemaan. Saattaisihan se aamulla vaatekaapin edessä kyrsiä, kun pitäisi miettiä, että mikähän se oikea koko tänään on. Kerrankin voi olla tyytyväinen siihen, että on mies ja omaa kehon, joka pysyy melko staattisesti muodossaan eikä muuttele kokoaan itsekseen (pl. tietysti se puolijoukkueteltan keskisalko, joka silloin tällöin pystytetään).
TISSIT!
Sehän se siis oli mutta vielä muistui kuitenkin mieleen. Jäänyt "jälki" hyvin käden muistiin. Uteliaisuudesta kaivoin mittanauhan esille ja mittailin leivän strategiset mitat. Alkoi nimittäin hieman kiinnostamaan, että minkä kuppikoon rinta vastaisi tuota leipää. Tänään töissä kahvitunnilla laskeskelin tilavuutta ja tein laskennan takia olettamuksen, että leipä oli puolipallon muotoinen. Ehkä se olisi ollut enemmän ellipsoidi mutta, kun ei tullut mitattua tarkasti jokaista mittaa, niin menin eteenpäin näillä olettamuksilla. Tilavuudeksi taulukkolaskin antoi arvon ~9 dl.
Tuon kokoinen leipä oli minunkin kouraan jo melko iso, sormia sai venyttää äärimmilleen. Mittailin tassuani hieman viivottimella ja uusien laskelmien perusteella minun kouraan sopiva puolipallo olisi tilavuudeltaan ehkä n. 7 dl. Kun tuo tilavuus nyt ei vielä kertonut kuppikoosta mitään, niin netissä seikkaillessa hakukone löysi artikkelin rintavarustuksen kannattimien mittauksesta ja mitoista. Lopulta siitä kuppikoon määrittämisestä ei tullut kuitenkaan yhtikäs mitään, kun siihen koon määrittämiseen olisi tarvittu rintakehän ympärys.
Sinällään ihan mielenkiintoista oli lukea tuota artikkelia. Eipä olisi arvannut, että jonkin noin pienen vaatekappaleen mitoittaminen ja tekeminen on aika monimutkaista. Ja vielä sekin, että rintojen koko ja muoto saattaa vaihdella senkin mukaan, että mikä kuukautiskierron aika sattuu olemaan. Saattaisihan se aamulla vaatekaapin edessä kyrsiä, kun pitäisi miettiä, että mikähän se oikea koko tänään on. Kerrankin voi olla tyytyväinen siihen, että on mies ja omaa kehon, joka pysyy melko staattisesti muodossaan eikä muuttele kokoaan itsekseen (pl. tietysti se puolijoukkueteltan keskisalko, joka silloin tällöin pystytetään).
2.3.2014
Viikonloppu pelastettu
Ei ole tullut taas vähän aikaan kirjoitettua mitään, kun ei ole ollut tähdellistä asiaa ja mielikin on harhaillut koko viikon ajan yksinomaan vain siinä yhdessä tietyssä asiassa. Siis ohjelmoinnissa, vai mitä muuta perverssiä oikein kuvittelit... Sain viime viikolla eteeni pienen ohjelmointitehtävän ja kötöstelin sen maanantaina valmiiksi. Suoritukseksi riitti tosi puolivillainen toteutus, koska tehtävän tarkoituksena oli antaa lähinnä vain antaa esimakua haastavammista ohjelmointiprobleemista, joita on käsitelty muualla. Tuo tehtävä oli siis sellainen, että jos siinä käytetyn tekoälyn olisi halunnut saada toimimaan "oikealla" tavalla, niin siinä olisi riittänyt pohdittavaa pitemmäksi aikaa.
Olin lueskellut aikaisemmin eräästä materiaalinivaskasta juuri tuon kyseisen tyyppisen ongelman ratkaisemisesta. Tehtävänanto oli kyllä naamioitu siinä mielessä ovelasti, että jos en olisi lukenut tuota materiaalia aiemmin, niin tuskin olisin tiennyt miten tehtävä olisi pitänyt ratkaista "oikeasti". Mutta kun kerta olin aiemmin nähnyt ratkaisutavan tuon tyyppisen ongelmaan, niin en voinut vastustaa kiusausta. Tuo tehtävä oli ratkaistava oikealla tavalla eikä millään puolivillaisella näpertelyllä!
Ongelma riivasi mieltä niin paljon, että asiaa tuli mietittyä viikolla töissäkin sen verran, että saattoipa siinä sivussa mennä joku tunti vähän hukkaan virallisten töiden osalta. Iltaisin pohdiskelin ja koitin vääntää tuskassa koodia, kun netistäkään ei löytynyt suoraan mitään vastaavanlaisia toteutuksia. Nyt viikonloppuna sain sitten keskittyä ongelman ratkaisuun urakalla ja lopulta koko homma onnistui monen tuskailun jälkeen. Jos vertasi sitä ensimmäistä ratkaisua tähän varsinaiseen ratkaisuun, niin eroa tekoälyjen välillä oli kuin yöllä ja päivällä, varsinainen ratkaisu peittosi mennen tullen puolitekeleen. Minua aivan nauratti ja taisinpa vähän hymyillä kuin Hangon Keksi, kun näin tekoälyn toiminnassaan.
On tämäkin ohjelmointi hieman itsensä kiduttajan touhua. Kun tietää, että ongelmaan on ratkaisu mutta kun sitä toteutusta ei saa kaikesta yrityksestä huolimatta toimimaan oikealla tavalla, niin sitä tuntee itsensä kovin tyhmäksi ja tahtoo siinä turhautuneisuuskin nostaa päätään aika paljon. Toisaalta sitten kun se ongelma ratkeaa sillä, että kommentoi jonkin yksittäisen koodirivin pois sotkemasta ja homma lopulta toimii, niin voi sitä henkistä orgasmia sen jälkeen. Tuolla tavalla se meni nytkin mutta tulipahan opittua taas jotakin uutta ja hauskaa. :)
Niin loppuun vielä sellaista, että
SATASET PAUKKUU!
(mittariin pyörähti tämän kirjoituksen myötä luku 300)
Olin lueskellut aikaisemmin eräästä materiaalinivaskasta juuri tuon kyseisen tyyppisen ongelman ratkaisemisesta. Tehtävänanto oli kyllä naamioitu siinä mielessä ovelasti, että jos en olisi lukenut tuota materiaalia aiemmin, niin tuskin olisin tiennyt miten tehtävä olisi pitänyt ratkaista "oikeasti". Mutta kun kerta olin aiemmin nähnyt ratkaisutavan tuon tyyppisen ongelmaan, niin en voinut vastustaa kiusausta. Tuo tehtävä oli ratkaistava oikealla tavalla eikä millään puolivillaisella näpertelyllä!
Ongelma riivasi mieltä niin paljon, että asiaa tuli mietittyä viikolla töissäkin sen verran, että saattoipa siinä sivussa mennä joku tunti vähän hukkaan virallisten töiden osalta. Iltaisin pohdiskelin ja koitin vääntää tuskassa koodia, kun netistäkään ei löytynyt suoraan mitään vastaavanlaisia toteutuksia. Nyt viikonloppuna sain sitten keskittyä ongelman ratkaisuun urakalla ja lopulta koko homma onnistui monen tuskailun jälkeen. Jos vertasi sitä ensimmäistä ratkaisua tähän varsinaiseen ratkaisuun, niin eroa tekoälyjen välillä oli kuin yöllä ja päivällä, varsinainen ratkaisu peittosi mennen tullen puolitekeleen. Minua aivan nauratti ja taisinpa vähän hymyillä kuin Hangon Keksi, kun näin tekoälyn toiminnassaan.
On tämäkin ohjelmointi hieman itsensä kiduttajan touhua. Kun tietää, että ongelmaan on ratkaisu mutta kun sitä toteutusta ei saa kaikesta yrityksestä huolimatta toimimaan oikealla tavalla, niin sitä tuntee itsensä kovin tyhmäksi ja tahtoo siinä turhautuneisuuskin nostaa päätään aika paljon. Toisaalta sitten kun se ongelma ratkeaa sillä, että kommentoi jonkin yksittäisen koodirivin pois sotkemasta ja homma lopulta toimii, niin voi sitä henkistä orgasmia sen jälkeen. Tuolla tavalla se meni nytkin mutta tulipahan opittua taas jotakin uutta ja hauskaa. :)
Niin loppuun vielä sellaista, että
SATASET PAUKKUU!
(mittariin pyörähti tämän kirjoituksen myötä luku 300)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
