Turhautuma

Iski taas tänään työpaikalla ajatuksellinen frustraatio. Sekin sai alkunsa, kun työhuoneessani tuli käymään tämä sileäihoinen naikkonen. Olkoot nyt nimeltään vaikka Rouva Namipeppu.

Olin pyytänyt aikaisemmin Namipeppua tarkistamaan aikaisemmin yhden asian ja nyt hän kävi kertomassa havaintonsa. Ja kuten yleensä ennenkin, vaikka tämänkin havainnon olisi voinut ilmoittaa yhdellä lauseella ("-Haluttua asiaa ei löytynyt. -Ok."), niin hän jäi kuitenkin sepustamaan tavalliseen tapaansa jotakin muuta. Hän istahti siihen pöydän kulmalle ja mussutti siinä jotakin miten jotkut toiset olivat tehneet yhden asian ihan eri tavalla, joka ei olisi hyvä jne jne. Nyökyttelin siinä päätäni ja ynähtelin väliin joojoota ja muuta hajanaisia sanoja, jotta näyttäisin kuuntelevani hänen puhettaan.

Ajatukseni olivat jälleen kerran taas jossain ihan muualla kuin tässä keskustelussa. Jos ensinnäkin lähdetään tuosta naisen nimestä eli Rouva Namipepusta, niin hän on tietenkin naimisissa (=rouva) ja toisekseen hänellä on pieni takapuoli, joka on erittäin hyvin muodostunut. Ja vielä kun hän käyttää farkkuja, jotka tuovat nämä muodot näkyviin, niin... Gräyh! No mutta joka tapauksessa, kun hän istui siinä pöydän kulmalla höpistessään joutavia, niin minun katseeni kierteli hänen säärissään, reisissään ja lantion alueella. Väkisinkin sitä tulee mieleen sitten kaikenlaisia ajatuksia. Tällä kertaa minun olisi tehnyt mieli laittaa huoneeni ovi kiinni ja sanoa Namipepulle, että "Nyt se suu kiinni ja selkä tuota ovea vasten!" ja samalla ahdistaa hänet ovea vasten lantiolla painaen liikkumattomaksi.

Tätä se puutteessa olo aiheuttaa ja sepä tämänkertaisesta turhautumasta.