Neitsyys meni

Ei ole taas joutanut kirjoittelemaan, kun on ollut vähän muut asiat mielessä. Nyt vuorossa hieman normaalista poikkeava tarina iltasatuna, mistähän laidalta kerronnan aloittaisi. Ehkäpä näin...

Ajatus oli muhinut päässä jo pitkään. Se oli saanut alkunsa ensin erään toisen henkilön päässä ja puolihuolimattomasti se ajautui minun mieleeni. Kun tuollainen ajatuksenpoikanen on kerran istutettu mieleen, niin se jää sinne kasvamaan ja pyörimään niin pitkäksi aikaa, kunnes siitä tulee pienoinen pakkomielle. Ajatus oli salakavala ja monesti netissä seikkaillessani huomasin päätyväni yhdelle tietylle sivulle. Sivulla oli vain lyhyehkö tekstinpätkä mutta joka kerta silmäilin sen läpi, sillä siinä oli vastaus tähän minun ajatukseen.

Jos tuollainen ajatus pääsee kasvamaan ja jos sille ei tee jotakin, niin hulluksihan sitä tulee. Ajatus oli pikkuhiljaa siis jo kasvanut mielessäni melko isoihin mittasuhteisiin. Jos en nyt toimisi, niin varmasti soimaisin siitä itseäni hyvin pitkään. Ensin piti tehdä hieman pientä sähköpostin vaihtoa, jotta ajatukset hieman selkeytyisivät. Kun ajatukset olivat siinä kuosissa, että tulen toteuttamaan tämän tekoni, niin sitten se oli lähdettävä vain yksinkertaisesti käymään kaupungilla.

Kaupungilla kaikki sujui yllättävän nopeasti. Erinäisiä asioita tuli sovittua ja H-hetki koittaisi parin päivän päästä tapaamisesta. Ja kuten tunnettua, odottavan aikahan on pitkä. Siinäpä oli sitten odottelemista. Illalla ajatukset seikkailivat malttamattomina tulevassa, päivällä sentään ajatukset eivät karkailleet minnekään vaan sain tehtyä valmiiksi rästissä olleita hommia.

Lopulta tuo odotettu hetki koitti. Minun piti ensin käydä hakemassa vastapuoli kaupungilta ja matka asunnolle sujui hymy korvissa (mistäköhän sekin johtui?). Rasittavan pitkän matkan (vaivaiset 3 km) jälkeen saavuimme asunnolleni ja ulkovaatteet lähtivät äkkiä päältä. Olin jo melko malttamaton ja oli jo pakko päästä hieman kuorimaan kerroksia. Vastapuolikaan ei laittanut hanttiin, joten siinäpä sitä sitten kohta silmieni edessä oli hyvin muodokas pari, jota en malttanut olla hipelöimättä. Itseäni tilanne meinasi hieman huvittaa. Olin aivan kuin Taru sormusten herran Klonkku, joka oli joutunut sormuksen lumoihin. Katselin edessäni olevaa näkymää ja melkein kuiskasin "My precious..." käsieni hyväillessä kaarevia muotoja.

Järjen valo tuli hieman takaisin ja eihän tämän homman nyt ihan näin pitänyt karata heti alkuunsa. Sain rauhoitettua mieltäni ja olihan tarkoituksena ollut ensin ruokailla ja vasta sitten hieman "hupia". Joten eipä muuta kuin ruokaa tekemään ja torjumaan nälkää, joka oli jo huomaamatta kerennyt kasvaa niin, että maha kurni. Siinä ruokaillessa silmäni eivät tahtoneet pysyä erossa uusista näkemistään asioista ja hieman jalkakin vipatti hermostuksissaan.

Rehellisesti sanottuna hieman hätäisen ruokailun jälkeen siirryimme makuuhuoneen puolelle ja laittelin asiat valmiiksi. Lopulta valmistelut oli ohi ja siinä se sitten oli: hetki, jota olin odottanut malttamattomana jo jonkin aikaa. Jäljellä oli päätettävänä enää vain yksi asia. Melko pieni juttu mutta jollain tapaa kuitenkin melko merkittävä. Olisiko se tämä, tuo toinen vai ehkäpä se kolmas. Siinä muodokasta paria silmäillessä ja hivellessä sain tehtyä päätöksen ja sillä oli mentävä, meni sitten syteen tai saveen.

Ja sitten... Voi sitä orgasmia minkä korvat saivat, kun uusista kaiuttimista pärähti soimaan ensimmäisenä kappaleena Sentencedin Cross My Heart And Hope To Die!* YEEAAAHHH!!! Silmistä melkein vierähti kyynel, kun valinta osui täysin nappiin ja kaiuttimista ulos tuleva ääni oli niin mahtava. Oivoivoivoivoivoivoioooohhh...



Tällä kappaleella uudet kaiuttimet astuttiin kunnon rock-pöntöiksi. Olisihan se ollut huutava vääryys soittaa jotakin anttihuiskua, jolloin näistä kaiuttimista tuskin olisi tullut kunnollisia. Mutta nyt, OOH ja AAH tätä äänenlaatua! :)

*) Juutuubi-versio tästä kappaleesta on hieman huonohko, oikeanlaatuisena ja ennen kaikkea kunnon kaiuttimilla kuunneltuna jotakin ihan muuta.

Kesäajatukset

Huomaa, että on taas kesä ja liikaa aikaa ajatella, kun olen lomalla. Kun työasiat eivät vaivaa mieltä niin paljon mitä ne ei-loma-aikana tekevät, niin mieleen tunkee sitten muita ajatuksia. Ja mitäpä ne sitten ovat näin kesäisin? No läheisyyteen, seksiin ja sellaiseen liittyviä tietenkin.

Monena aamuna peiton alla heräillessä on mielessä käynyt ajatus siinä, että minkälaista se olisi aloittaa aamu niin, että vierestä löytyisi typykkä, jota saisi hiljakseen hiplata peiton alla. Luonnollisestihan se sitten lyö "teltan pystyyn", kun tuollaisia vähänkään arvelluttavia ja henkisesti turmiollisia mietteitä ajattelee.

Onpahan nuokin s-fantasia-ajatukset hieman erikoisia. Monesti olen huomannut sellaisen asian, että kun elämä menee niitä tavallisia tylsiä raiteitaan eikä tapahdu mitään ihmeellistä, niin nuo fantasioinnitkin toistavat tylsää ja samaa kaavaa. Lopulta siinä käy niin, että tarpeeksi kauan mielessä pyörittyään niitä ei enää tule sitten ajateltua juuri lainkaan.

Toisaalta sitten jos sattuu tapaamaan vaikka jonkun hyvännäköisen misukan, niin heti mieleen alkaa tulla kaikenlaisia uusia pervoiluja. Esimerkkinä voisi mainita tämän työasioiden merkeissä tavatun - varatun ja perheellisen - naisen. Tietäisipä vain tuokin namiperse, miten perversseissä touhuissa hän mahtoi ollakaan minun ajatuksissa...

Sähköpostia tonkimassa

Kaikesta tuskailusta ja miettimisestä huolimatta päätin lähettää Päivänkakkaralle sähköpostin. Viestin sisällöksi en saanut loppujen lopuksi mitään kovin erikoista. Kunhan vain mainitsin, että hän oli jäänyt pyörimään mieleeni ja pari muuta lausetta sitomaan juttua. Jotenkin nyt on vain semmoinen kutina perseessä, että tuo posti ei koskaan saavuta häntä. Veikkaan, että vastaanottava postipalvelin tulkitsee sen roskapostiksi ja siirtää sen suoraan roskakoriin. Mutta kaikesta huolimatta, tehty mitä tehty.

Samalla kun laitoin tuota sähköpostia, niin tulin selanneeksi yhtä monista postilaatikoistani. Tuota laatikkoa olin käyttänyt viestitellessäni yhden sähköpostitutun kanssa ja nyt satuin vilkaisemaan yhtä vanhaa viestiä. Ohessa pieni katkelma viestin alusta.

Ajattelin pistää tulee postia sulle... Kun ei oo näkyny tyyppiä mesen puolella ja haluisin vähän vaihtaa kuulumisia tai jotain sen tapasta.
...
Jopa meni vaikeeks.. Kun ei oikein tuu mitää semmosta juttuu mitä kirjottais ja vähän aikaa sitten oli kauheesti asiaa mielessä mitä piti kirjotella.

Muistan edelleenkin minkälaisia tuntemuksia tuo pieni pätkä sai aikaan minussa, kun luin tuota viestiä saadessani sen. Minulle tuli tuosta sellainen tunne, että on tarvittu. Joku toinen on odottanut sitä, että olisi päässyt jakamaan ajatuksia minun kanssa. Tuo tunne on minulle aika kutkuttavan koukuttava ja se kai sai minut kirjoittelemaan/mesettelemään näiden sähköpostituttujen kanssa niin pitkään.

Nyt ei ole mitään sellaista asiaa elämässä, joka toisi tuollaista tuntemusta. Ei ole ollut hyvin pitkään aikaan ja se hieman masentaa. Tai ei ehkä masenna, pikemminkin saa olon alakuloiseksi. Jotain tarttis tehrä, jotta tuollaisen mieltä kutkuttavan tunteen saisi takaisin ja elämään tulisi edes jotain pikkukivaa tylsyyttä karkottamaan. Mutta miten, se taas on oma kysymysmerkkinsä.

Pohdintaa

Astioita tiskatessa mietiskelin hieman työpaikka-asiaa. Lähinnä mietin sitä, että pitäisikö perustaa joku ihan uusi anonyymi blogi, jossa avautuisin kaikesta paskasta mitä tuolla työpaikalla esiintyy.

Aiheita varmasti löytyisi, sillä tuntuu, että koko aika sieltä nousee eteen epäkohtia tai huonosti olevia asioita, joihin minä haluaisin muutosta. Huonoa tuollaisessa blogissa olisi kuitenkin se, että en pystyisi kuitenkaan kovin vapaasti sielläkään meuhkaamaan mikäli haluaisin pitää anonymiteettiä yllä ilman, että työkaverit tai asiakkaat minua teksteistä tunnistaisi. Tällä alalla on kuitenkin melko pienet piirit ja siinä varmaan ampuisi omaa uraansa jalkaan, jos henkilöllisyys paljastuisi. Ja kun niistä asioistakin pitäisi pystyä kirjoittamaan niiden oikeilla nimillä, muuten tekstien ymmärrettävyys voi jäädä hieman puolitiehen.

Toisaalta olisi hauska paljastaa kaikenlaisia epäkohtia tai ylipäätään miten perseellä tavalla asioita voidaan tehdä. Samalla voisi syntyä hieman mielipiteiden vaihtoa, mikäli tuonne blogiin eksyisi samalla alalla työskenteleviä. Sekin olisi siinä mielessä hyödyllistä, että pääsisi kuulemaan, että minkälaista touhu on mahdollisesti muissa yrityksissä. Nyt sellaiseen ei oikein ole minkäänlaista mahdollisuutta, kun sellaista tuttavapiiriä ei ole, jossa pystyisi puhumaan tuollaisista asioista. Olisi nimittäin mielenkiintoista nähdä, että onko touhu samanlaista muissakin firmoissa vai onko se vain tämä minun työpaikka, jossa mennään aina perse edellä puuhun projektista toiseen. Ihan vain siitäkin syystä olisi hyvä tietää, että jos muissa yrityksissä ollaan vähän viisaampia, niin voisi hakea töitä ilman, että tarvitsee vaihtaa toimialaa kokonaan toiseen.

Tuskinpa tulen kuitenkaan tuota toista blogia tekemään, sillä eihän tähän blogiin jäisi sitten mitään kirjoitettavaa, jos kaikki napinat menisivät toiseen blogiin. Joten se harvalukuinen lukijajoukko voi siis huokaista helpotuksesta, sillä tulen varmasti jatkossakin kirjoittamaan tänne katkeroitunutta tilitystä työpaikalta.

Epämääräistä höpinää, osa 2

Satuin lukemaan Himamirrin kirjoitusta, jossa hän kertoo saaneensa ihan perinteisen kirjeen juhannusheilalta. Tarina menee tiivistettynä näin: Mirri heilastelee juhannuksen aikaan miehen kanssa. Vähän myöhemmin Mirri dumppaa miehen mutta n. reilun viikon päästä heila lähettää kirjeen, jossa kertoo tuntemuksistaan naista kohtaan. Tarinassa oli myös muita käänteitä mutta en jauha niistä tässä.

Tuota kirjoitusta lukiessa ajatukseni pakostakin kääntyivät Operaatio Puujalassa tapaamaani naiseen, joka jäi ärsyttävästi pyörimään ajatuksiini. Kutsuttakoon selkeyden vuoksi jäljempänä tätä naista vaikka nimellä Päivänkakkara. Mieleeni tuli siis ajatus, että jos tuo juhannusheila oli lähettänyt kirjeen, niin miksen minä voisi lähettää sitten sähköpostiviestiä Päivänkakkaralle, jonka sähköpostiosoitteen olin löytänyt netistä.

Mieleni kehitteli heti muutamia tekosyitä, miksi en voisi lähettää sähköpostia. Sain syiksi mm. seuraavia asioita:
- onko sähköpostiosoite enää käytössä/voimassa
- tapaamisesta on kulunut jo useampi kuukausi, joten muistaako hän edes minua
- vaikuttaako se oudolta, että otan yhteyttä vasta näin pitkän ajan jälkeen (sitä varten pitäisi keksiä hyvä syy)
- en tiedä hänen parisuhdestatustaan
- en tiedä hänestä ylipäätään mitään muutakaan

Toisekseen minua mietityttää tuo sähköpostin käyttö. Jos näkisin hänet livenä, saattaisin mennä sanomaan hänelle sen asian, joka jäi kalvamaan mieltä, ja näkisin samantien hänen reaktionsa siihen. Mutta nyt jos teen sen sähköpostilla, reaktiot jää näkemättä ja tässä tapauksessa mielelläni näkisin sen. Niistä voisi nimittäin päätellä/nähdä, että miten asiassa voisi edetä vai jättääkö leikin sikseen.

Lisäksi tässä sähköpostiviestissä mietityttää se, miten viesti pitäisi oikein muotoilla. Pitäisikö viestiin sisällyttää joku kysymys tai sellainen viritelmä, että hänen pitäisi vastata siihen. Jos laitan viestiin vain sanottavani, niin epäilen, että vastaukseksi voi tulla vain "jep" (jos sitäkään)...

Tiedä häntä sitten mikä se tässä viisainta olisi. Kaikkein helpoin olisi tietysti olla tekemättä yhtään mitään, elämä jatkuisi sitä samaa ja tylsää rataa kuten ennenkin. Toisaalta sisälläni asuva pikkupiru käskee lähettämään sen viestin eräänlaisena rangaistuksena sekoittamaan Päivänkakkaran ajatuksia siitä hyvästä, että sekoitti itse olemassaolollaan minun ajatuksia. Ja vaikka lähettäisin tuon viestin, niin jatkuisihan se tuttu, turvallinen ja tylsä arki siitäkin huolimatta.

I'm Hot

Olen niin kuuma tapaus, että naiset lankeavat jalkoihini seurassani ja palovaroittimet alkavat huutaa, kun kuljen niiden ohi. Uskoo ken tahtoo... Puolet tuosta aloituslauseesta oli puppua ja puolet totta, tuskin lienee vaikea arvata mikä on faktaa.

On tuo palovaroitin aika vinkula. Jos kävelen saunan jälkeen varoittimen ali vain pyyhe ylläni (tai vaikka vain munasillaan rillutellen), niin laite saattaa aloittaa piippauksen. Tuskinpa se on patteristakaan kiinni sillä vaihdoin sen kuitenkin aikaisemmin sattuneen episodin jälkeen. Ilmeisesti vekotin on hieman yliherkkä kaikenlaisille käryille ja lämmölle alhaisesta huutamisherkkyydestä päätellen.

Mutta yksinäisenä varmaan pitäisi olla tyytyväinen, että saan huomiota edes jonkun ohi kulkiessa, olkoon se joku vaikka sitten palovaroitin.