Mielikuvia puhelimessa

Tulipahan vain tuosta maanantaisesta työhaastattelusta mieleen eräs asia. Kun silloin aikaisemmin soittelin ja kyselin lisätietoja tuosta työpaikasta, muodostin mielessäni mielikuvan tästä luurin toisessa päässä olevasta henkilöstä pelkästään puheen perusteella. Mielessä muodostui kuva asiallisesta ja hommansa tietävästä henkilöstä. Haastattelun jälkeen saatoinkin sitten todeta, että tämä puhelimessa syntynyt mielikuva piti hyvin paikkaansa.

Vastaavasti muistui toinenkin samanlainen puhelimessa syntynyt mielikuva, kun tällä viikolla piti hoidella työasioita Luonnonraiskaajan edustajan kanssa sähköpostin välityksellä. Mieleen tuli elävästi viime syksynä käymäni puhelinkeskustelu tämän idiootin kanssa. En ollut vielä tuolloin nähnyt elävässä elämässä tätä kyseistä idioottia, mutta kuitenkin tuon puhelun perusteella muodostin erittäin negatiivisen mielikuvan hänestä. Joskus maaliskuussa jouduin käymään muiden kollegojen kanssa työmatkalla Luonnonraiskaajan luona ja samalla reissulla satuin näkemään tätä kyseistä henkilöä. Samalla sitten näin, että tässäkin tapauksessa aikaisemmin pelkästään puhelimen välityksellä syntynyt mielikuva piti paikkaansa. Jo pelkkä ulkoinen olemus (mm. takki auki keskellä kylmintä talvea, kengännauhat auki ja ihan liian pitkä TAKATUKKA) kertoi paljon ja myöskin käyttäytyminen näiden kollegoiden seurassa vahvisti käsitystä siitä, että tämä ko. henkilö on idiootti juntti, jonka kanssa en halua olla missään tekemisissä edes työasioissa.

Mutta mitä tässä nyt lopuksi voisi sanoa. Näköjään hyvin lyhyenkin puhelun perusteella toisesta voi tehdä yllättävänkin hyvin paikkaansa pitäviä päätelmiä.

Mennyttä viikkoa

Tänään oli se työhaastattelu ja sekin meni taas jotenkuten. Aina ne kyllä osaavat kaivaa jostain kantojen ja kivien alta sellaisia kysymyksiä, joihin ei ole valmistautunut ja ne sitten pääsevät hieman yllättämään. Nytkin tuli muutama sellainen ja siinä tietysti on vähän öönä. Jotain sönkkäystä niihin aina keksii mutta jälkeenpäin ajatellen niihin olisi voinut vastata jotenkin toisin. Muuten tuolla haastattelussa nyt ei mitään uutta ja yllättävää ilmennyt. Olin saanut tehtävistä oikean kuvan ilmoituksen ja puhelintiedustelun perusteella ja olisi ihan mielenkiintoistakin työtä. Ja kaiken lisäksi vielä hieman järkevämmin toteutettuna mitä nämä nykyiset hommat.

Nykyisistä töistä puheenollen... Viimeiset pari viikkoa on ollut taas sellaista rääppimistä, että hohhoi. Tekemistä olisi mutta kun ei tiedä oikein mistä laidasta aloittaisi. Nuo hommat on muutenkin niin sekavia ja kun aina ei ole tietoa kaikista asioista tai sitten vaatimukset vaihtuu kesken kaiken, niin väkisinkin siinä menee lukkoon. Edellisen viikon aikana en saanut juuri mitään aikaiseksi ja otsaan meinasi kasvaa sellainen pitkulan muotoinen pitkä asia. Ja pahasti näyttää sille, että sama tahti jatkuu tälläkin viikolla.

Viikonlopusta vielä sen verran, että molemmat päivät menivät varsin mukavasti. Lauantaina erityisesti olin jotenkin paljon tyytyväisemmällä mielellä mitä pitkään aikaan olen ollut. Sää oli oikein kesäinen, aurinkoa riitti ja lämpötila oli yli parinkymmenen asteen. Samalla oli myös mieluista tekemistä ja puuhailua, niin kaipa ne nuo selittävät tuon tyytyväisen ja iloisen mielen. Edes töissä tahmeasti mennyt viikko ei saanut pilattua tuota viikonloppua.

Hiljainen viikko

Mennyt viikko ja oikeastaan sitä edellinenkin viikko ovat olleet melko mitäänsanomattomia. Päivät ovat menneet tahdilla aamulla töihin - iltapäivällä pois töistä - ilta jotakin nyväystä - ja seuraavana päivänä uudestaan. Ehkä suurin uutinen koko menneen parin viikon ajalta oli se, että alkuviikosta soittivat sieltä paikasta, jonne olin tunkenut työhakemusta, ja kutsuivat työhaastatteluun. Ihmettelin suuresti kun kutsuivat, taitaa olla pulaa ammattitaitoisista henkilöistä, kun minuunkin yhteyttä ottivat. Siinäpähän sen taas näkee, että tuleeko siitä yhtään mitään, haastattelu olisi reilun viikon päästä.

Tuli mieleen tuosta työnhausta eräs asia. Varma merkki siitä, että on työskennellyt yhdessä yrityksessä jo liian kauan on se, että joutuu opastamaan kesätyöntekijöitä. Minun on pitänyt nakittaa ja paimentaa yhtä alaa opiskelevaa viimeiset pari viikkoa. Ihan hyvä toisaalta tuo, sillä kesäkissalla saa teetettyä pois ne pöydän kulmalla lojuneet hommat, joihin itsellä ei ole aika riittänyt muiden projektien takia. Viehän se tietysti aikaa, kun joutuu opastaamaan ja neuvomaan toista mutta parempi kuitenkin näin. Itse voin keskittyä tärkeämpiin asioihin ja kesäkissa saa kokemusta aloittelemalla helpoimmasta päästä töitä.

Lämpiemien kelien tullessa on tuo kuntoiluinto jotenkin hieman lopahtanut. Töiden jälkeen on aina veto vähän loppu ja muutenkin olo on veltostunut. Pitäisi varmaan vaihtaa juokseminen kesän ajaksi taas pyöräilyyn. Hikoilen liikkuessani nimittäin kuin pieni sika ja lämpimällä säällä vielä erityisen paljon. Pyöräillessä ajoviima viilentää mukavasti, kun taas juostessa olo tuntuu kuin olisi kananmunana kattilassa. Silloin kun lämmintä oli vain se 5 - 10 astetta, niin juoksu sujui mukavammin pitkillä housuilla. Nyt pitäisi jostain etsiä jonkinlaiset lyhyet juoksuhousut, jos aikoisi juoksennella lämpimillä ilmoilla. Yksi vaihtoehtohan saattaisi olla tuollainen Borat-tyyliinen asuste, tiedä vaikka naisetkin uskaltautuisivat lähestyä minua nähdessään komean runkoni.



Mutta jos nyt ei ehkä kuitenkaan...

Tviitustelua

Operaatio Puujalan päättymisestä on jo kulunut enemmän tai vähemmän vuosi. Vaikka aikaa on kulunut jo jonkin verran, niin pitää vielä palata asian tiimoilta kirjoittelemaan, koska eräs asia palasi kummittelemaan.

Eräässä kaupungissa, kauan kauan aikaa sitten vuonna 2011 syksyllä osallistuin Operaatio Puujalkaan. Tähän osallistui muitakin henkilöitä ja koska olen perusluonteeltani utelias, etsiskelin siihen aikaan netistä tietoa näistä operaatioon osallistuvista muista ihmisistä. Löysinkin sitten erinäisten mutkien kautta erään henkilön Twitter-sivun (vai miksi sitä nyt pitäisi sanoa?) ja seurailin pitkin vuotta tämän henkilön tviittauksia. Ajan saatossa huomasin, että tämän naispuoleisen henkilön ja samaan projektiin kuuluneen erään toisen miespuoleisen henkilön välillä oli tviittien vaihtoa. Otin sitten tämän miehenkin seurantaan ja seurailin näiden kahden henkilön viestejä.

Aikaa myöten minulle tuli näiden henkilöiden tviittauksia seuratessa jonkinlainen "kutina perseeseen", että näiden kahden välillä on nyt jotakin. Tviitit olivat luonteeltaan jotenkin kettuilevia mutta ei kuitenkaan mitenkään ilkeässä mielessä. Tuolloin minulla kävi mielessä, että pitäisi ihan piruillessaan kysyä heiltä, että onko heillä jonkinlainen teerenpeli käynnissä, kun kerta heitä aina satuin silloin tällöin näkemään. Kysymystä en kuitenkaan koskaan esittänyt.

Aikaa kului, operaatio päättyi. Kului lisää aikaa, kunnes pääsemme ajassa kuluvaan viikkoon.

Yhtenä normaalina tylsänä ja mitäänsanomattomana iltana päässäni olevaan harmaaseen massaan tuli ajatuksenpoikanen. Kun sillä hetkellä ei ollut tähdellisempääkään tekemistä, niin päätinpä tonkia taas vähän nettiä ja katsoa mitä tälle naiselle kuului. Seuraava kuvaa varsin hyvin sitä ilmettä sen jälkeen mitä ruudulta löysin.

o_O wtf

Eräältä sivulta huomasin, että nämä kaksi henkilöä olivat aloittaneet parisuhteen vuoden 2012 lopussa eli jo hyvän aikaa sitten, kun operaatio omalta kohdaltani päättyi. Toisaalta tuo asia herätti minussa hieman huvitusta, että olin aavistanut tuon asian oikein. Toisaalta taas minua ihmetytti se, että minä, sosiaalisesti tumpelo osasi aavistella muiden käytöksestä tuollaisen. Mutta ehkä siinä on auttoi se seikka, että nämä viestit olivat kirjallisessa muodossa. Luultavasti jos olisin oikeassa elämässä nähnyt näitä henkilöitä yhdessä vuorovaikuttamassa toistensa kanssa, niin en ole ollenkaan varma olisinko silloin havainnut mitään jänniteitä näiden välillä.

Ei tähän loppuun voi muuta todeta kuin, että ihmeellistä tämä elämä on...

Puhuva laatikko

Viikonloppuna lueskelin Tiede-lehden sivuilta uutista, jossa kerrottiin jonkun tutkijan tutkineen ihmisten reaktioita kommunikoiviin esineisiin.

Tutkijoiden mielestä koe osoitti ainakin alustavasti, että ihmiset ovat valmiita hyväksymään älykkäitä esineitä ja että pelkkä puhekyky saa esineen tuntumaan sosiaaliselta.

Laittoi vain mietittytämään, että minkälaiset fiilikset siitä tulisi, jos seinän raosta rahaa nostaessa pankkiautomaatti alkaisi kettuilla siitä, että tilin saldo alkaa lähestyä nollaa, tai että televisio tuskailisi, että taasko se katsoo tuota roskasarjaa.

Vappuna 2013

Tänä vuonna tämä vappu ei oikein osunut parhaaseen mahdolliseen paikkaan. Oikeastaan kaikkein huonoin paikka arkipyhälle on tämä keskiviikko. Molempiin suuntiin on yhtä pitkä matka eikä huvittaisi tuhlata kahta vapaapäivää tuollaisen takia. Päivässä ei kerkiä käydä missään, niin on vain vietettävä tylsä päivä kotonaan.

Mutta joka tapauksessa, tänä vappuna...

1) Siivosin asuntoa.
2) Pesin koneellisen pyykkiä.
3) Katsoin kuusi jaksoa sarjan How I Met Your Mother ensimmäisestä kaudesta. Joka on muuten ihan hyvä ja hauska sarja näin ohimennen sanoen.
4) Kävin juoksemassa tunnin ja viisitoista minuuttia.
5) Söin yhden työpaikalta nyysityn munkin, joka ei ollut edes oikea vappumunkki. Tämä oli vain pyöreä ja nihkeä hillomunkki, kun oikea vappumunkki olisi ollut tyttömunkki, jossa on reikä keskellä.