6.11.2012

Koulutuksessa

Eilen oli töissä koko päivä koulutusta, jossa opeteltiin käyttämään uutta tietokoneohjelmaa. Jälleen kerran sai taas ihmetellä, että miten jotkut ihmiset hoitavat asioitaan. Tai ehkä paremmin sanottuna eivät hoida asioitaan.

Koulutukseen osallistujille tuli hyvissä ajoin sähköpostilla viesti koulutuksesta ja viestissä mainittiin mm. että opeteltavasta ohjelmasta on oltava asennettuna tietokoneelle uusin versio. Edellisen viikon loppupuolella tuli vielä uutta muistusta asiasta ja olinkin jo hoitanut omalta kohdaltani asian kuntoon, joten ei siinä mitään.

Mitäs sitten tapahtuu maanantaiaamuna ennen koulutuksen alkua? Minä otan rennosti ja teen töitä, kun kahdella hönöllä alkaa hirveä häsläys. Hönö nro 1 tulee kysymään minulta, että mikä versio siitä ohjelmasta pitää olla koneella ja vastauksen kuultuaan tuskailee, kun hänellä on vanhempi versio siitä. Hönö nro 2 puolestaan tulee kyselemään kannettavan laturista, jota hän ei kuulemma löydä. Lopulta hän lähtee hakemaan sitä kotoaan, koska muistelee sen olevan siellä. Jokusen ajan päästä hän saapuu paikalle laturin kanssa ja kysyy, että tämäkö se on, johon vastaan, että eipä ole oikea, koska tuo on sen vanhemman mallisen kannettavan laturi. Tämän jälkeen Hönö nro 2 poistuu tuskaillen atk-tuen puheille.

Kellon ollessa viittä minuuttia vaille lähden kannettavan kanssa neukkariin, jossa koulutusta pidetään. Laittelen siinä tietokoneeni valmiiksi ja käynnistelen ohjelmia ja samalla siihen tulee kouluttajakin paikalle. Minun ollessa valmiina paikalle tulevat Hönöt 1 ja 2 sekä 3. Hönöt 1 ja 2 siinä tuskailevat, että miten ne kannettavan johdot oikein laitetaan. Onhan siinä huima johtomäärä laitettavana, kun tietokoneeseen pitää laittaa kiinni hiiri ja laturi. Niin ja bonuksena heillä molemmilla on mukana näppäimistöt. Kannettava tietokone ja erillinen näppäimistö... Olisiko jotakin ehkä voinut jättää pois? Kouluttajakin virittelee siinä konettaan valmiiksi ja tulee puhetta käytettävästä ohjelmasta ja siitä versiosta, mille koulutusta annetaan. Käy ilmi, että Hönöillä 1-3 on ohjelmasta vielä vanhat versiot koneillaan, joten eipä muuta kuin atk-tuki paikalle ja ohjelmia asentamaan. Puolisen tuntia menee, että kaikki on valmiina ja voidaan aloitella.

Mieleen jäi tuon episodin jälkeen pyörimään, että olisi varmaan aika hauska olla seuraamassa kärpäsenä katossa heidän kotonaan, kun nämä kyseiset Hönöt ovat lähdössä lomamatkalle, jonne pitää pakata laukku mukaan. Mitä todennäköisimmin lähtöaamua edeltävä ilta ja myös varmaan sekin aamu olisivat luultavasti melko kaoottisia. Ja näistäkin he suoriutuisivat vain ja ainoastaan sen takia, että luultavasti heidän vaimonsa laittaisivat lopulta asioihin vauhtia.

En voi sanoa olevani itsekään mikään täydellinen työntekijä (unohtelen välillä asioita, joku juttu menee väärin), mutta jos olisin työnantaja ja näkisin tämänkaltaista nussimista ja sohellusta vain siksi, että ei osata edes ajatella seuraavaa työpäivää pitemmälle (saati sitten, jos on viikonloppu välissä), niin näille idiooteille lävähtäisi kyllä erittäin pitkäaikaiset palkankorotuskiellot.


2 kommenttia:

Noomi kirjoitti...

Toi kannettava ja näppäimistö oli ihan paras:-) Luulin itsekin olevani suhteellisen taitava säheltämään jotain asioita, mutta toi yhdistelmä on jäänyt kokematta vielä.

Se muuten riippuu ihan asiasta, että mihin jaksaa kiinnittaa huomiota. Itselläni olisi hyvinkin saattanut jäädä ko. ohjelman asentaminen viime tippaan (varsinkin jos kokisin aiheen vähemmän mielenkiintoiseksi tai itselleni ei-ajankohtaiseksi), mutta lomamatkalle teen hyvinkin yksityiskohtaisen suunnitelman hyvissä ajoin. Lähes aina.

Urpo Turpo kirjoitti...

Niinhän se tietysti on, että mielenkiintoisemmat asiat menevät vähemmän kiinnostavien asioiden edelle. Hyvänä esimerkkinä minä, jota tietokoneet kiinnostaa enemmän kuin muut ihmiset.

Mutta joka tapauksessa välillä tuollainen muiden idioottien ajattelemattomuuden takia hukkaan menevä aika sapettaa. Ja ylipäätänsä: jos näitä idiootteja ei kiinnosta jokin asia sen vertaa, että tekisivät hieman sen asian eteen töitä, niin miksi he sitten yleensä vaivautuvat paikalle soheltamaan vieden muiden aikaa?