Pakkasta pakkasta

Meinaa nämä pakkaset kuivettaa aika paljon ihoa. Koko ajan saisi olla rasvaamassa käsiä ja muita paikkoja, kun iholle tuntuu maistuvan tuo voide. Eilenkin illalla suihkussa käynnin jälkeen rasvasin kädet mutta vähän ajan päästä sai olla levittämässä lisää. Melkein voi jopa kuulla äänen "SLUUUUURRRPSSS", kun voide imeytyy ihon läpi...

Ja vielä jostain tutkimuksesta...

Edinburg Napier -yliopiston psykologit ovat julkaisseet tutkimustuloksia, joiden mukaan ihmisten stressitaso nousee suurella todennäköisyydellä Facebook-sivustoa käyttäessä, mitä enemmän heillä on sivustolla kavereita. Tutkimustuloksien perusteella Facebookin aiheuttamat negatiiviset vaikutukset jopa ylittävät positiivisen puolet eli pitää yhteyttä kavereihin ja perheeseen.

Jotain hyötyä näköjään tästäkin yksinäisyydestä. Ei tarvitse stressata turhaan lärvikirjan takia kun ei siellä niitä "ystäviä" juuri ole.

Meinaa olla hieman tylsää jopa minunkin mittapuulla. Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt niin tavallisissa touhuissa kun olla jo voi. Aamulla töihin, päivä nysväystä, iltapäivällä kotiin, syöntiä ja uutisten lukua, ilta jotakin nysväystä, nukkumaan, do loop until death_occurs = true... Noh, ehkäpä ensi viikko tuo hieman vaihtelua, sillä joudun koko viikoksi toiselle paikkakunnalle.

Haloo?

Kirjoitanpa vielä hieman viimekertaista aihetta sivuten eli vähän puhelimesta... Jostain syystä en ole kovin innokas puhelimessa puhuja. Oikeastaan voisin melkein sanoa, että inhoan puhelimella soittamista. Tosin se vähän riippuu kenelle täytyy soittaa. Jollekin tutummalle henkilölle (jonka on tavannut aikaisemmin) soittaminen ei nyt niin pahasti töki kuin ihan tuntemattomalle. Mutta kuitenkin, jos kyse ei ole perheenjäsenestä niin siinä soittamisessa on aina jonkinlainen kynnys, suuri tai hyvin suuri.

Esimerkiksi työpaikalla koitan kiertää tuota asiaa siten, että jos asian pystyy hoitamaan jotenkin muuten kuin puhelimella niin käytän mieluummin sitä keinoa. Sähköposti on minulle luonteva työväline ja sitä tulee käytettyä paljon. Ja jos pitää esim. kysyä jotakin pientä asiaa kollegalta, jonka pystyisi hoitamaan puhelimen avulla niin mieluummin hoidan sen kasvokkain kuin puhelimessa. Varmaankin tuosta soittamisesta tekee vaikean sen, ettei sitä vastapuolta näe ja ei osaa reagoida sen mukaan.

Erityisen tuskaista aikaa minulle oli kun olin vielä koulussa ja pakollista harjoittelua varten piti saada jostakin kesätöitä ja sehän merkitsi tietysti yhteydenottoja yrityksiin. Ensinnäkin miettiä kenelle soittaisi ja toisekseen mitä sanoisi. Monesti kävi niin, että vaikka numero oli jo näppäilty puhelimen näytölle niin saatoin pyöritellä puhelinta viitisenkin minuuttia käsissäni ja lopulta en sitten kuitenkaan saanut soitettua. Tuon johdosta tuli sitten laitettua aina sähköpostia mutta sekin oli lähinnä yhtä tyhjä kanssa, sillä muistaakseni näihin lähetettyihin sähköpostiviesteihin sain ehkä muutaman vastauksen ja nekin olivat kielteisiä.

Joskus olen toivonut, että voisi heittää tuolla puhelimella vesilintua ja ei tarvitsisi raahata sitä mukanaan. Mutta kun nykymaailma on mitä on niin eipä sitä oikein pysty tekemään vaikka se mahdolista onkin. Minulle varmaan puhelimeksi kävisi paremmin tuollainen "älypuhelin", jolla voisi surffata netissä, seurata matkantekoaan gps:llä ja muuta sellaista mutta jolla ei voisi tehdä puheluja (tietysti hätäpuhelut saisi olla ominaisuuslistalla). Loppuun toivomus laitevalmistajille: yksi tuollainen laite minulle, kiitos...

Tekstiviestiä pukkaa

Netissä seikkaillessani päädyin jotain kautta blogikirjoitukseen, jossa oli käsitelty sitä, miten piinaavalta se tuntuu odotella tekstiviestiä toiselta henkilöltä.

Tuon kirjoituksen johdosta taas aloin muistella omaa puhelinhistoriaani. Jos ensiksi miettii nuita tekstiviestejä niin silloin aikaisemmin, kun oli vielä edes jonkinlaista yhteydenpitoa joidenkin naispuolisten henkilöiden kanssa (vuosia, hyvin monia vuosia sitten), niin niitä viestejä tuli joskus laitettua ja myös vastaanotettua. Aika monesti minä olin se, joka laittoi viestin ensimmäisenä, muutamia viestejä edestakaisin ja siinäpä se. Parina viimeisenä vuotena on tullut ehkä lähetettyä maksimissaan viitisen viestiä, nekin tyyliin "hyvää joulua" tai "hyvää uutta vuotta". En muistanyt kyllä yhtään milloin viimeksi joku olisi laittanut viestin ensin minulle, se menee tuonne aikakategoriaan "useita vuosia sitten".

Puhelupuoli taas... Jos näistä jättää pois perheen jäsenten väliset puhelut niin kovin vähäiseksi jää puhelut. Suurimmaksi osaksi puheluita, joita olen saanut, ovat tulleet puhelinmyyjiltä (joiden soitot olen nykyään onnistunut karsimaan minimiin) tai pankista. Yhden puhelun, joka ei ollut edellä mainitun kaltainen, sain joskus lokakuussa 2008 (piti tarkistaa puhelimesta). Yksi nuista harvoista sähköpostitutuista soitti mutta senkin soiton tarkoituksen olisi varmaan pystynyt etukäteen arvaamaan. Hänellä oli silloin tietokoneen kanssa jotakin ongelmia ja pyysi siihen apua. Mutta kuten sanottua, tuon soiton tarkoituksen olisi voinut arvata etukäteen, sillä tuon henkilön, jonka kanssa vuosia sitten tuli pidettyä enemmän yhteyttä, niin jos hän teki aloitteen viestinnässä niin yleensä hänellä oli joku ongelma, johon hän tarvitsi apua.

Noina hetkinä sitä ei juuri mitään muuta toivoisi, kuin että se viesti viimein tulisi, ja päästäisi piinasta. Että sitä voisi varmuudella tietää, missä mennään, mihin suuntaan ja kenen kanssa. Että koittaisi se aika, kun ei tarvitsisi odottaa, jännittää ja muuttua kurpitsaksi pelkästä poukkoilemisen määrästä. Että saisi olla vakiintunut, tylsä ja yllätyksetön.

Tuo pätkä siis tuolta alussa olleen linkin takaa... Minulle vakiintunut, tylsä ja yllätyksetön ovat tuttuja asioita kun puhutaan puhelimen kautta tapahtuvasta viestinnästä, olleet jo pitkään...

Heh heh hee

Mieleen jäi viikolla radiosta tullut mainos. Mainos oli yksinkertainen, alussa siinä kaksi ihmistä nauroi yhdessä, lopussa mainittiin jotakin SPR:n jostakin ystäväjutusta. Laittoi tuo vain minut muistelemaan, että milloin itse olen nauranut kunnolla jonkun kanssa. Muistaakseni se oli joskus viime elokuussa, jolloin oli yksi työpaikan illanviettojuttu. Silloin yksi henkilö sanoi ajattelemattomuuttana jotakin, joka kääntyi siinä porukassa kaksimieliseksi jutuksi ja siinä naureskeltiin sitä vähän aikaa. Muita tällaisia nauruhetkiä ei muistunut mieleen, jotka olisivat tapahtuneet tuon illanvieton jälkeen, ei kyllä tullut mieleen sitä aikaisempiakaan tilanteita. Yksittäisiä hymähdyksiä on kuitenkin saattanut tulla silloin, kun olen katsonut jotakin sarjaa, mutta ei niistä ole kovin hersyviä nauruja irronnut. Viimeisen puolen vuoden aikajakson kahteen sanaan tiivistäen: melko ilotonta...

GRRäyhhh!

Tänään oli taas päivä, jolloin käämit hieman paloivat... Eräs asia, jota yritin tehdä, ei onnistunut ollenkaan vaan se - mitenkähän tämän korrektisti ilmaisisi - meni yksinkertaisesti päin hevon vittua.

Se on mielenkiintoista miten äkkiä mieli voi muuttua sekunneissa rauhallisesta tilaan, jossa ollaan melkein raivon partaalla (tai hieman sen ylikin)... Mutta kuitenkin, kun homma kusi reisille niin välittömästi alkoi kuulua sitä v-alkuista sanaa, teki mieli paiskoa esineitä pitkin seiniä ja kieltämättä pari keittiöesinettä siirtyi paikasta A paikkaan B ja myöskin joku kaapin ovi saattoi paukkua...

En tiedä miksi, mutta minulla tahtoo aika helposti keittää yli juuri tuollaisessa tilanteessa missä joku asia epäonnistuu täysin. Joskus olen miettinyt, että tuollaisen tilanteen sattuessa pitäisi olla joku keino, jolla purkaa tuo raivo hetkessä. Tämä keino saisi olla mielellään sellainen sopivasti fyysinen ja raskas, jotta vihapäissään sitä jaksaisi tehdä mutta se veisi kuitenkin mehut ja pahimman kiukun melko lyhyessä ajassa. Ja tietysti sellainen, että tarpeen sattuessa se olisi heti saatavilla. Niinkin yksinkertainen asia kuin isolla lekalla kiven pieksäminen voisi olla ihan hyvä ja yksinkertainen konsti mutta eipä täällä kaupungissa oikein sellaista konstia kehtaa käyttää ja asuntoon sisällekään kun ei pahemmin innosta mitään agressionpurkukiveä tuoda... Tässä olisi selvästi pienen mietinnän paikka...

Tuli tästäkin raivosta mieleen, että tuskin kovi minut tunteva tietää tästä asiasta eli kiihtyvyydestä nollasta sataan hetkessä. Monet varmaan pitävät minua aika rauhallisena henkilönä ja sitä kieltämättä olenkin, mutta rauhallisen pinnan alla voi kuitenkin olla ihan jotain muuta kuin rauhallista. Kuppia voi keikuttaa aika kauan mutta kun se menee nurin niin se menee kunnolla... Mitenköhän muuten, jos joskus aloittaisin seurustelun (mikä on tietysti ihan toiveajattelua) ja suhteen alussa kumppani joutuisi todistamaan tämänkaltaista pientä paineen tasausta... Toisen naama voisi kyllä olla näkemisen arvoinen varsinkin, jos ei tietäisi tästä ominaisuudesta ja pitäisi minua rauhallisena tyyppinä.

Olemme hyvissä käsissä

Jälleen meinasi tukehtua pullaan lukiessa uutisia...

Lääkeyhtiö GlaxoSmithKline ei joudu korvausvastuuseen Pandemrix-rokotteen mahdollisesti aiheuttamista narkolepsiatapauksista, kertoo Mediuutiset.

Lääkeyhtiöt ovat yleensä vastuussa tuotteistaan. Tässä tapauksessa on kuitenkin tehty erillinen sopimus, jossa lääkejätti vapautettiin korvausvastuusta. Asian vahvistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Sopimusten tekemisen taustalla oli pelko siitä, etteivät rokotevalmistajat innostu tuotteiden valmistamisesta, jos vaarana on saada niiden vuoksi syytteitä.

Pitäisi varmaan ryhtyä lääkevalmistajaksi ja keksiä jonkinlainen taikanappi, joka parantaa kaiken nuhasta syöpään. Tosin en kertoisi kenellekkään, että nappi olisi vain pelkkää kokoonpuristettua kipsijauhoa. Möisin sitten tätä nappia valtioille sikamaiseen kiskurihintaan ja tekisin sopimuksen, jossa en ottaisi mitään vastuuta taikanapin aiheuttamista vahingoista.

Ei voi kun ihmetellä, että mitä idiootteja siellä THL:n palkkalistoilla on. Tuollaisella sopimuksellahan he käytännössä antavat lääkeyhtiölle täysin vapaat kädet myydä mitä tahansa paskaa, jota ei ole testattu kunnolla.

Ja tuosta rokotteen tehneestä lääkeyhtiöstä... Jonkin aikaa sitten televisiosta tuli dokumentti miten tämä kyseinen yritys oli tuonut markkinoille diabeteslääkkeen. Olivat vain tosin jättäneet kertomatta, että omissa testeissään olivat huomanneet lääkkeen mahdollisesti aiheuttavan sydänkohtauksia.

Miten voisimmekaan suojata terveytemme ja rahamme näiltä idiooteilta, jotka näistä asioista päättävät?

Niin mitä minä sanoin

Viime viikolla istuskelin työpaikan kahvipöydän ääressä lehteä selaillen. Paikalla oli myös pari muuta henkilöä, jotka keskustelivat asuntoasioista. Toinen näistä oli kolleega, jonka kanssa olin aikaisemmin jutellut säästä ja asunnostani. En maininnut sitä tuossa aikaisemmassa kirjoituksessani mutta silloin oli puhetta myös minkä tyyppisessä talossa asun.

Siinä asuntoasioista keskustellessaan tämä toinen, jonka kanssa olin jutellut aikaisemmin, kysyi nyt keskustelunsa lomassa minulta, että "niin minkälaisessa talossa sinä asuit, rivitalossa vai kerrostalossa?".

- No daa! Etkö idiootti muka muista sitä parin viikon takaista keskustelua, jossa sanoin sen?!

Tuo oli ensimmäinen reaktioni... Pääni sisällä siis.... Vastasin kuitenkin lyhyesti missä asuin. Näköjään on aivan yhdentekevää mitä puhun tuolla työpaikalla, kun kuitenkaan niitä minun sanomisiani ei kukaan muista. Pitäisi näköjään välillä lasketella sellaista luikuria, että oksat pois ja välillä sitten kertoa väliin myös muutama totuuden siemenkin ettei aivan kaikki olisi valetta. Ja taas vähän ajan päästä kertoa samat asiat ihan toisinpäin. Siinäpähän saisivat miettiä ja muistella mitä olen sanonut.