Lääh puuh

Lomalaisena on nyt passannut olla kelien puolesta. Viime kesänä loma meni lähinnä sateita pitäessä, nyt ätistään sitten helteessä.

Tänään tein jotain poikkeuksellista: kävin uimassa! Olihan tuo jo korkea aika heittää talviturkki, kun viime uintikerta on tainnut olla kesällä 2016. Pintavesi oli melko lämmintä, hieman syvemmällä oli jo viilempää mutta ei kuitenkaan kylmää. Lopulta tuo uiminen ei kyllä virkistänyt oloa oikein mitenkään. Kun uinnin jälkeen nousi vedestä ylös, kuivatteli ja laittoi vaatteet päälle, niin olo oli taas yhtä kuuma mitä ennen uintia. Vedessä lilluessa oli ihan sopiva olo mutta kun ei siellä jorpakossakaan voi oikein koko päiväänsä kykkiä.

Näiden lämpimien ilmojen aikana olen myös huomannut sen, että jos on vaikka puuhaillut aamupäivällä jotain ulkona ja tulee sitten sisälle ja erehtyy menemään pitkälleen, niin aika äkkiä huomaa olevansa unessa. Nytkin kävi näin tuon uintireissun jälkeen, kun nukahdin puoleksi tunniksi. Kymmenen minuutin mittaiset nokoset tuntuisivat sopivan minulle kaikkein parhaiten, sillä olo on sen jälkeen vähän virkistyneempi. Tuo puoli tuntia on jo hieman liikaa, koska sen jälkeen olo on hieman "naama norsunvitulla" -tuntuinen eli pöhnäinen ja vähän ärsyyntynytkin olo.

Ruokalassa

Seisoin keskellä ruokalaa ja ihmettelin, että mistähän täällä pitäisi lähteä liikkeelle. Kolmella seinällä oli ruokalinjastoja ja keskellä lattiaakin oli ruokavaunuja. Siinä pyöriessäni kuin sika vatukossa, paikalle alkoi lappaa paljon ruokailemaan tulevaa väkeä. Lopulta joka paikka oli täynnä ja minä jäin pottuuntuneena katselemaan, että mihinkähän väliin tästä itsensä lykkää.

Eipä ole ensimmäinen kerta, kun näen jonkinasteista painajaista ruokaloista. Oikeastaan tuollekin keksii aika äkkiä selityksen. Kun on tällainen järjestyksestä pitävä autisti, niin varsinkin sellaiset ruokalat, joissa en ole ennen käynyt tai jotka ovat juuri tuollaisia monilinjastohelvettejä, joissa joka tiskillä on jotakin, ovat minun inhokkeja. Tuntemattomassa paikassa pitäisi aina ensin kävellä koko paikka läpi ja ihmetellä ja kummastella vähän aikaa, että mitä löytyy mistäkin, mitä kannattaa ottaa missäkin järjestyksessä, selviääkö yhdellä vai pitääkö tehdä kaksi reissua tiskille, mistä suunnasta ihmiset kiertävät, mitä kuuluu mihinkäkin ateriakokonaisuukseen ja mitä ne maksavat jne.

Jotenkin en pidä myöskään pöytään tarjoilevista paikoista, joissa pitää tilata listalta. Joka kerta sitä ruokalistaa lukiessa siinä on aina se tuskailu, että mitähän tässä nyt osaisi valita. Kun sitä ruoka-annosta ei näe edessään valmiina ja siihen annoksen kokoon ei juuri pysty itse vaikuttamaan, niin se on vähän kuin ostaisi sian säkissä. Siksipä työpäivinä on ruokatauolla mukava mussuttaa niitä omia eväitä, kun ei tarvitse stressata turhasta.

Vierasta lihaa sängyssä

Rakas päiväkirja,

Tänään oli mahtava herätä aamulla, kun itse makaat sängyssä selällään ja rintakehän yli menee mukavan lämmin ja vieras käsi. Mitähän sitä on tullut tehtyä yön aikana...?



Hetkinen... Vieras käsi minun rintakehän yli? Unenrippeet häviävät silmistä aika äkkiä ja nostelen kättä. Oikea käsi on aivan totaalisen puutunut ja sitä pitää heilutella vasemmalla kädellä, jotta tunto palaa siihen takaisin. Käsi oli aivan totaalisen puuduksissa, varmaan heräsin juuri sen takia. Lieneekö milloinkaan ollut mikään paikka noin puutunut.

Noh, onhan se tämäkin ihan ok korvike toisen ihmisen kosketuksesta yksinäiselle. Kieltämättä kyllä jännä tunne, kun rinnan päällä lepää lämmin lihapötkylä mutta et tunne sitä omaksesi.