Tilastomatematiikkaa

Menneellä viikolla talouslehdessä oli juttua panimoista ja sateisen kesän alentamista myyntiluvuista. Jutun kuvatekstissä oli mainittu, että Suomessa oluen kokonaiskulutus henkeä kohti oli viime vuonna 84,4 litraa.

Koska en itse juo tuota kusenkeltaista nestettä, niin voidaan ajatella, että joku toinen juo minunkin edestä tuon määrän. Tällöin joku muu juo vuodessa olutta 168,8 litraa. Tämä on kaikkiaan reilu 511 kpl 0,33 l:n tölkkiä, joista tulee n. 21 kpl 24 tölkin laatikkoa. Eli vuoden jokaisena päivänä pitäisi vetää vähintään 1,4 tölkkiä, jotta tuo määrä täyttyisi. Myöskään vanhempani eivät ole mitään oluen ryystäjiä, joten jonkun muun on heidänkin edestä nestettä juotava. Tällöin lukemat ovat n. 338 litraa, 1023 tölkkiä, 42,6 laatikkoa ja 2,8 tölkkiä/päivä/vuosi.

Joten mikä on tästä kaikesta johtopäätös? Kyllä sitä kusta riittää, kun tuollaisen määrän olutta killittää vuoden aikana. Ehkä se ei ihan kuitenkaan noin yksioikoisesti kaikki mene yhden henkilön juotavaksi mutta kuitenkin. Laittaa miettimään, että minkälaisia kus... kaljankittaajia sitä maa päällään kantaa.

Loppuksi haluan sanoa kaikille päättäjille, yritysten toimitusjohtajille ja EK:n herroille, jotka ajavat työajanpidennyksiä ja/tai palkanalennuksia, että

HAISTAKAA PITKÄ PASKA JA PITÄKÄÄ VITUN TUNKKINNE!

On se nyt perkele, että työntekijöiden pitäisi koko ajan joustaa mutta itse nämä kokovartalokyrvät sikailevat sen mikä ehtivät!

Launtaisaunassa

Viikonloppuna piti istua muiden kanssa saunassa. Ja kuinka hermoja nyppivää se taas olikaan, kun löylykauhan varressa oli joku muu kuin minä. Ei tarvinnut pelätä, että selkänahka ja korvat olisivat kärventyneet, sen verran verkkaista oli löylyn heitto kiukaalle.

- Psih *ruikkaus vettä kiukaalle*
*odottelua pari minuuttia*
- Psih *ruikkaus vettä kiukaalle*
*odottelua pari minuuttia*

Ja tuota tahtia sitten useampaan kertaan jatkaen, niin kyllä siinä ainakin sisäinen lämpö nousi, kun olisi sitä löylyä voinut heittää vähän ENEMMÄN kerralla!

Kun sitä on tottunut itse kovempiin löylyihin, niin tuollainen leppeä ruikkailu ei oikein ole minun mieleen. Se tuntuu iholla niin hyvälle, kun se kiukaalta tuleva lämpö ympäröi koko kehon kerralla. Tavallaan siihen tunteeseen on jäänyt koukkuun ja sitä haluaa vain lisää ja lisää. Kai siinä on vähän taustalle se, että tuo tunne muistuttaa ehkä eniten kosketusta, jota ilman on tullut oltua liian pitkään...

Katselua/kuuntelua

Kun on ollut vaihteeksi taas tylsää eikä ole ollut mitään erikoista tekemistä, niin olen lueskellut netissä olevia foorumeja/keskustelupalstoja. Tai ehkä jos pakitetaan hieman takaisin, niin olisihan sitä kaikkea järkevämpääkin tekemistä ollut mutta eipä ole innostus riittänyt aina alkua pitemmälle. Jos joku on tökkinyt alussa, niin homma on flopsahtanut heti siihen paikkaan. Mutta siis takaisin näihin keskustelupalstojen seurailuun. Minun kohdalla se on vain jäänyt siihen lukemiseen. Vaikka joskus (hyvin harvoin) olisi aiheeseen ollut jotain kommentoitavaa, niin olen jättänyt vähäsanaisen arkkuni avaamatta.

Normaalisti homma kosahtaa siihen, että pitäisi rekisteröityä ja kirjautua sisälle. Nykyään ei voi mihinkään kirjoitella yhtään mitään ilman mitään perkeleen rekisteröitymistä. Loppuu kärsivällisyys hyvin äkkiä, kun joka paikkaan pitää keksiä nimimerkkisalasanakomboa. Jos puolestaan on jonnekin foorumille joskus erehdyksissään rekisteröitynyt, niin sekin kummasti latistaa kirjoitushaluja, kun pitäisi kirjautua sisälle. Siinä vaiheessa sitä miettii, että onko se asian kommentoiminen sittenkään niin tärkeää, että jaksaisi kirjautua sisään. Ehkä hieman laiskuudestakin on kyse mutta suurin syy lienee luultavasti se, että se oma kommentti tuntuu turhalle, jolla ei ole mitään väliä kenellekään. Tässä maailmassa kun sitä kaikkea turhaa länkytystä tuntuu riittävän ihan muidenkin toimesta, niin itse ei jaksa siihen enää osallistua.

Sama homma se on noidenkin työpaikan ja muiden vastaavien tilanteiden kahvipöytä- yms. keskustelujen kanssa. Niissä nyt ei ole mitään "sisäänkirjautumisia" hankaloittamassa elämää mutta sen tekee pitkät piuhat. Kun oman mielipiteen muodostamiseen menee aikaa hieman enemmän, niin normaalisti se keskustelu on jo kerennyt saada uusia uria, jolloin kommentin "heittäminen" ilmoille tuntuu turhalle. Ja näin kun käy tarpeeksi monta kertaa, niin sitä tuntee itsensä tuppisuuksi ja luultavasti myös muutkin ovat samaa mieltä minusta.

Hups hups

On hieman taas edellisestä postauksesta kulunut aikaa, näköjään kolme viikkoa sitten tullut viimeksi kirjoiteltua. Ei sen puoleen, eipä ole oikein ollut mitään raportoimisen aihettakaan. Elämä on mennä jolkottanut omalla painollaan eteenpäin ilman rypistelyjä.

Kelit eivät ole kovin kummoisia olleet mutta eipä tuolla niin väliä ole, kun koko kesä menee töissä. Kesälomat paloivat iloisesti työpaikan vaihdon yhteydessä ja ehkä liukumatunneilla saan otettua pari päivää vapaaksi. Vähän kahtalaisella mielellä nyt työpaikalla. Paikka on hiljentynyt melkein kokonaan, kun melkein kaikki henkilöstöstä on häipynyt lomille, joten sen puoleen ihan hyvä tehdä töitä, kun hälinää ei ole. Toisaalta taas tuo itsekseen työskentely uutena työntekijänä on hanurista, kun vähän väliä olisi jotain kysyttävää, mutta ei ole ketään jolta kysyä apua.

Kesäkuun puolella oli myös työpaikan saunailta, tavallaan sellainen kesän avajaistapahtuma ennen juhannusta ja lomia. Oikeastaan menin sinne sillä mielellä, että saan ruokaa (ei tarvitse itse vääntää töiden jälkeen) ja vähän näkee uusia naamoja toisilta osastoilta ja näyttää itsekin naamaansa, kun ei kovin paljon vielä ole ollut tekemisissä muiden kanssa. Melko pitkälti meni samalla kaavalla kuin joskus vuosia sitten ollut saunailta, nyt ei ehkä loppuillasta niin paljoa häirinnyt se oma hiljaisuus ja "ulkopuolelle jäänti". Kai siihen on vain jo tottunut, niin ei välitä enää koko asiasta, että jutteleeko kenenkään kanssa vai ei.

Sen työpuhelimen... korjaan... perkeleen taskutietokoneen kanssa on mennyt taas välillä käämit. Yhtenä päivänä puhelin ilmaisi, että päivityksiä saatavilla. Niitähän se sitten latasi ja asensi pari tuntia ja kun lopulta tämä oli ohi, niin saatanan päivitykset olivat tunkeneet takaisin niitä paskoja ohjelmia, joilla en tee yhtään mitään. Vitutuspäissä sitten taas niitä poistelemaan. Puhelin... eikun kelen taskukone kyseli tämän episodin jälkeen, että suosittelisitko tätä laitetta muille. No mitäs luulisit?! Purin raivoni vapaamuotoisessa tekstissä ja lähetin valmistajalle. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä sen henkilön ilme, joka näitä palautteita lukee.

Asuinpaikka vieläkin hakusessa. Välittäjien kirjoittamia ilmoituksiakin lukee jo tietynlaisten "suodattimien" läpi. Tai en minä edes nykyään lue enää niitä tekstejä, koska niissäkin on niin paljon pajunköyttä. Lähinnä kiinnitän huomiota sijaintiin ja pohjapiirustukseen sekä katselen kuvat läpi ja ehkä vilkaisen kustannuspuolta. Kaikenlaisia "kukkasia" niissä esittelyteksteissä onkin. Ilmaus "reilun puolen tunnin päässä kaupungista" tarkoittaakin oikeasti lähemmäs tuntia (nähtävästi kiinteistönvälittäjillä on käytössään nopeammat autot). "Iso tontti" puolestaan tarkoittaa sellaista 50 x 50 m länttiä, joka minun mittapuulla on sen kaupungissa nähdyn pientalohelvetin peruskulmakivi. Joku koko ikänsä 30 neliön kerrostaloyksiössä asunut kaupunkilainen ituhippi voisi ehkä tuota isonakin pitää mutta minä en. "Tyylikkäästi remontoitu" puolestaan on ilmaisu paskanruskeanvärisille seinille ja niille ihme aakkosille ja sanoille, joita on pitänyt ripustella seinille. Kyllä sitä tietää istuvansa WC:ssä paskalla ilman, että siinä seinälle ne kirjaimet Wee ja Cee ovat. Tai miltäs kuulostaisi sellainen makuuhuone, jonka seinälle on maalattu (kyllä, siis MAALATTU!) asunnon omistajien etunimet. Ainahan sitä uutta maalia saa kaupasta, mutta mitä järkeä siinä olisi ostaa sellainen talo, joka on ihan vastikään remontoitu ja sisustettu, mutta jonka saisi taas pistää heti uudestaan remonttiin edellisten omistajien huonon sisustusmaun takia. Asuinpaikan etsintä siis jatkuu...