Radiohiljaisuus

Huomenna muuttoauto kurvaa pihaan ja sitten alkaa se iloinen laatikoiden kantelu. Toivottavasti ei sada kovin paljoa vettä, mieluumminhan niitä kantaisi auringonpaisteessa mutta kun ei noita kelejä oikein voi valita. Osa tavaroista täytyy jättää vielä vanhaan asuntoon, kun uusi asunto on pieni vuokrayksiö, johon ei kaikki tavarat mahdu kunnolla. Eipähän noilla kyllä ole niin kiire, siirtääpähän loput tavarat sitten jonnekin varastoon, kun on saanut myytyä tämän vanhan asunnon ensin pois. Pää vain meinaa välillä mennä sekaisin, kun kaikki tavarat on pakattu laatikkoon ja jos jotain jo pakattua tavaraa tarvitsee, niin vähän aikaa saa kelata, että mihin laatikkoon sen laittoi. Näköjään jokaisen laatikon kylkeen pitäisi laittaa listaus sisällöstä eikä laittaa vain mitään teipinpalaa, jossa on ylimalkaisesti sanottu laatikon sisältö.

Nettiyhteyskin katkeaa nyt muuton myötä ja uuden yhteyden hankin kunhan kotiudun uudelle paikkakunnalle. Miten kauan siinä yhteyden saamisessa menee, niin sitä on hankala sanoa. Tuntuuhan se vähän orvolta, kun ei ole asunnolla nettiä käytössä mutta sille ei mahda mitään. Kyllä sitä pärjää jonkin aikaa ilmankin, pitää sillä välin käyttää pakollisten asioiden hoidossa työpaikan yhteyttä tai julkisia verkkoja. Mutta nyt allekirjoittanut poistuu verkosta ja palaa takaisin ennaltamääräämättömän pituisen ajan jälkeen.

Laatikkoleikki

Laatikoiden kanssa on nyt saanut leikkiä ihan kylliksi. Olen vielä ollut tällä viikolla töissä ja iltaisin olen aina pakkaillut jotakin tavaraa laatikkoon. Ihan eniten laatikoita vie näköjään kaikenlaiset kirjat ja mapit. Niitä on jotenkin salakavalasti päässyt kertymään kirjahyllyyn ja kaappeihin pikkuhiljaa. Olen kyllä yrittänyt heittänyt menemään sellaista, millä en ole tehnyt vähään aikaan mitään mutta siitäkin huolimatta niitä riittää.

Vaatteiden kanssa on sen sijaan ollut helpompaa, sillä ne mahtuvat kahteen isoon laukkuun ja pienempään pahvilaatikkoon. Olen joskus katsellut juutuubista videobloggaajien tuotoksia ja niissä on joskus vilahtanut kuvaa vaatekomerosta/-huoneesta. Yhdelläkin vloggaajalla oli sellainen pieni vaatehuone, jossa oli monta tankometriä täynnä rätei ja lumpui. Minun silmiin se näytti kuin olisi katsellut jonkin vaatekaupan repertuaaria. Onneksi en ole mikään kovin innokas vaatteiden hamstraaja, sillä jos omistaisin noin paljon rättejä ja niiden kanssa tulisi muutto eteen, niin voisi pelipöksyt revetä (tosin siitä ei olisi varmaan isoa haittaa, kun uusia olisi tilalle).

Työpaikallakin on ollut surkuhupaisaa seurata, miten jotkut ovat ottaneet tiedon vastaan minun lähtemisestä... Tai jotkut ja jotkut. Tarkemmin sanottuna vain tämä projektiääliö. Kaikki muut kollegat ovat ymmärtäneet hyvin lähtöni syyt (virallinen syy: paikkakunnan vaihto) ja ovat suhtautuneet siihen asiallisesti/positiivisesti. Sen sijaan projektiääliön tuntuu olevan vaikea sulattaa poislähtöä ja on mutisten ihmetellyt, kun talosta lähtee pois osaavaa työvoimaa (sivuhuomautuksena sen verran, että en ole ainoa lähtijä viimeisen parin vuoden sisällä). Hmmm.... Mistähän mahtaisi johtua.

Kaiken lisäksi tämä nysvä yrittää vielä epätoivoisesti saada minua jotenkin nakitettua. Kävi eilen nakkaamassa paperinipun pöydälle saatesanoilla "tee nämä ennenkuin häippäset". No varmasti teen enää tässä vaiheessa. Ensi viikon pidän vielä jäljellä olevia lomapäiviä ja muita vapaita pois. Saapa nähdä sitten, että montako päivää menee ennenkuin soittavat työpaikalta perään. Veikkaisin, että menee tiistaille tai korkeintaan keskiviikkoon, kunnes yrittävät tavoitella. Voi olla tosin melko hiljaista se minun puhelimeen vastaaminen...

Pullossa

Joskus marraskuussa tuli sovittua itsensä kanssa, että helmikuun loppuun mennessä leuanvetoja on mentävä 3x10. Viime viikollahan se oli tuo kuun loppu ja pitihän se "testata" taas kuntonsa. Ensimmäinen sarja meni niin kevyesti, että olisi jaksanut tehdä vaikka vähän enemmän kuin kymmenen. Parin minuutin tauon jälkeen nykäisin toisen kerran. Tällä kertaa joutui jo tekemään töitä, että sai hinattua itsensä ylös kymmenen kertaa. Tuon jälkeen oli jo hieman hengästynyt olo. Lepiä taas vähän ja viimeinen sarja meni näin:

Ensimmäinen


Toinen


Kolmas


Neljäs


Viides


Kuudes


Seitsemäs


Kahdeksas


Yhdeksäs


Kymmenes


Viimeiset oli kieltämättä aika tuskaisia mutta tavoite täyttyi nipinnapin. Ehkä seuraava tavoite voisi olla sellainen, että nuo sarjat menisivät ensimmäisen sarjan helppoudella eikä tarvitsisi käyttää viimeisiä voimiaan naaman vääntelyyn. Tuolle tavoitteelle ei nyt osaa aikataulua antaa mutta se ehkä menee jonnekin kesään. Vartalossakin on hieman havaittavissa pientä muutosta kuntoilun seurauksena. Käsivarret ovat edelleen melkolailla pakkasen raiskaamat pulkannarut mutta rintakehään on tullut jotain lihasta, enää se ei ole tasainen lättänä kuin mitä se joskus aikaisemmin oli. Mutta sellaiseen lihaksikas pullistus -olemukseen on kyllä hyvin pitkä matka, voi olla, että sellaisen saavuttamiseen menee vuosia ja sekin sillä reunaehdolla, että jaksaa kuntoilla säännöllisesti ja kehityspainotteisesti.

Eilen jouduin käymään kaupungilla toimittelemassa asioita. Kun olin saanut asiani toimitettua ja ajelin takaisin asunnolleni, niin tuli siinä matkan aikana sellainen olo, että kyllä sitä on aika pullossa elävä. Kun joutui pyörimään tuolla kaupungilla ihmisten seassa, niin kieltämättä kontrasti tähän minun tavalliseen arkielämääni tuntui melko räikeältä. Kun arkipäivät on töissä, illat möllöttää asunnollaan ja käy kerran viikossa kaupassa, niin ihmiskontaktien osalta tämä elämä on melko yksitoikkoista. Noh, ehkä se tuo eilinen oli taas hyvä muistutus siitä, että on kai se välillä hyvä käydä edes vähän jossain ihmisten ilmoilla.

Virallista

Nyt se työpaikanvaihdos on sitten virallista. Viime viikolla allekirjoitin uuden työsopimuksen ja sanoin entisen irti. Uudessa hommassa pitäisi aloittaa huhtikuun alussa eli pitäisi vielä jaksaa reilu kolmisen viikkoa tätä nykyistä työtä. Saa nähdä miten tämä loppuaika sujuu. Töitä olisi vielä melko iso kasa jäljellä mutta motivaatio niiden hoitamiseen on karissut melko tehokkaasti. Mutta toisaalta, eipähän se ole enää minun ongelma miettiä, että kuka hoitaa minun hommat loppuun sitten kun nostan kytkintä.

Tässä on vähän ollut kaikenlaista muutakin hötkyämistä. Uuden asuinpaikan etsiminen on pitänyt aloittaa mutta se ei näyttäisi muodostavan mitään ylitsepääsemätöntä estettä, sillä yksi paikka olisi jo kiikarissa. Alussa olisi tarkoitus muuttaa (hieman pitkin hampain) vuokralle, kun näin äkkinäisellä aikataululla ei oikein taida löytyä mitään ostettavaa kämppää. Tai ainahan niitä asuntoja on myynnissä, mutta sen mieluisan löytyminen on ihan asia erikseen. Kun on asettunut uudelle/vanhalle paikkakunnalle paremmin ja aikaa on enemmän käytettävissä, niin sitten voi paremmin kartoitella asumismahdollisuuksia.

Pahvilaatikoitakin on pitänyt haalia ja pakata etukäteen pois sellaisia tavaroita, joita ei enää tarvitse ja siinä samalla olen tehnyt pientä inventaariolistaa kaikista tavaroista. Yllättävän paljon sitä näkyy löytyvän kaikkea pientä esinettä huushollista. Esim. tällä hetkellä pelkästään keittiöstä löytyviä esineitä on listauksen mukaan jo yli 160 kpl. Toisaalta jo ruokailuvälineistä tulee kyllä äkkiä lukuja, joten sinällään tuon luvun ymmärtää. Ja itse asiassa minulla on omasta mielestäni melko vähän keittiötavaroita. Jos vertaan kaappejani kotikotini vastaaviin, niin omani näyttävät puolityhjiltä, kun kotona suurin osa kaapeista on täyteen ammuttuja. Välillä sitä ei aina ymmärrä, että miksi niitä kaikenlaisia kattiloita, vuokia, kuppeja, laseja yms. pitää olla niin paljon. Itse tulen hyvin toimeen ihan muutamilla tavaroilla ja nytkin kaapeista käveli vastaan sellaisia tavaroita, jotka olen joskus saanut lahjaksi mutta ne olivat vielä avaamattomina pakkauksissaan.

Kuten aikaisemmin ounastelin, niin jonkinlaista muutosta mielialassa on alkanut tapahtua sitten viime kirjoituksen. Silloin olotilani oli melko "meh" mutta nyt suupielet ovat alkaneet kääntyä hieman ylöspäin. Töissäkin sen on huomannut yksinkertaisesta ajattelutavan muutoksesta. Kun joku työasia on sapettanut enemmän, niin kyrsimys on laantunut äkkiä sillä, kun mieleen on tullut vain lause "kohta tästä paskasta ei tarvitse välittää enää ollenkaan". Tässähän kohta alkaa odottaa kevättä jo ihan eri tavalla kuin aikaisemmin...