Se tunne

Se tunne, kun on perjantai-ilta, olet syönyt, olet lukenut uutiset, olet tarkistanut sähköpostit, olet surfannut ne tavalliset nettisivut läpi ja nyt huomaat istuvasi yksin tietokoneen ääressä ilman mitään tekemistä miettien, että helvettiäkö sitä tällä elämällään tekee.

Kulkusten kilinää

Kun tuo itsenäisyyspäivä sattui tänä vuonna olemaan torstaina, niin otin töistä perjantain vapaaksi. Käytin osan päivästä kaupoissa kiertelyyn, kun ajan kuluessa on kertynyt kaikkea tarvetta/ostettavaa, jota ei siitä tavallisesta arkiostospaikasta löydä.

Ensin kävin yhdessä kaupassa ja saaliina tyhjät kädet: yhtä tuotetta olisi ollut ja ihan tarjouksessa mutta oli hieman vääränlaista, joten hyllyyn jäi. Tämän kaupan vieressä oli toinen kauppa, jossa oli tarkoitus käydä (ohikulkumatkalla kun olin), mutta jäipä käymättä, kun kauppa oli vielä kiinni. Hieman omaa tyhmyyttä, kun ei tullut tarkistettua aukioloaikoja, mutta on se nyt kerpele, jos kauppa aukeaa arkena vasta yhdeksän jälkeen! Pitäkööt tunkkinsa, hankin tavaran muualta.

Tyhjin käsin menin tuon jälkeen sinne arkiostospaikkaan eli paikalliseen automarkettiin. Siinä normaalien arkiostosten rinnalla tuli katseltua muille hieman joululahjoja mutta katselun asteelle jäi sekin. Minulla oli tarkoituksena ostaa yhdelle perheenjäsenelle joululahjaksi paita. Ihan sellainen perusmallinen yksivärinen pitkähihainen, jossa ei ole mitään ylimääräisiä logoja tai sellaista, ja jota voi käyttää arkipaitana. Eli ei siis mitään kauluspaitaa tai mitään hienompaa.

Isolla vaateosastolla pyöriessä ja paitaa etsiessä tuli vain sellainen epäuskoinen olo. Yhtään tuollaista paitaa en löytänyt tai sitten olivat piilottaneet ne erittäin hyvin jonnekin piiloon. Paidat olivat joko kauluspaitoja tai sellaisia vähän hienompia/kalliimpia, joita ei nyt arkivaatteeksi ajattele, tai sitten oli yksittäisiä paitoja mutta nekin oli pilattu turaamalla paitaan joku kuvio. Jäipä siis ostamatta.

Katselin vaateosastoa myös vähän myös omia tarpeita ajatellen. Kauluspaidat olivat kaikki perseenvärisiä (kuka vähänkään järkevä MIES haluaa vaaleanpunaista paitaa, oli siellä myös muunkin, lähinnä ripulin värisiä), t-paidoissa typeriä tekstejä/kuvioita ja talvikäsineet olivat luokaa pierunkuori. Nykyiset talvisormikkaat alkavat olla jo vähän siinä iässä, että parin vuoden päästä joutuu ehkä ostamaan uudet. Mitä kokeilin yksiä nahkarukkasia, niin olivathan ne lämpimät mutta miten kauan ne olisi lämpimät. Täyte tuntui juuri sellaiselle, että se ehkä pysyy pörröisenä ja lämpimänä yhden talven mutta sen jälkeen fyllinki on niin lytyssä, että se ei eristä lämpöä ollenkaan. Jotenkin tuntuu, että tuokin kauppa on mennyt piloille jo aikaa sitten vaateosaston suhteen. Ei siellä myydä kuin jotain geneeristä muotipaskaa, joka ei sovellu oikein kenellekään ja jota tällainen tavallinen ihminen ei ainakaan osta. Tai sitten minulla on vain niin erilainen maku muuhun ostavaan joukkoon verrattuna, että minun on hankittava vaatteet ja pukineet jostain muualta. Tai sitten nykyajan muoti on vain yksinkertaisesti niin perseestä.

Kuten voi sanoa samaa myös nykyajan tuotemuotoilusta. Posti toi mukanaan mainosläpykän, jossa mainostettiin alla näkyvää mäenlaskuvälinettä.



Heti ensimmäiseksi piti ihan hieraista silmiään, että myydäänkö oikeasti tuollaista vekotinta. Luultavasti tuon tuotteen muotoilua on tehnyt nainen, sillä yksikään normaalilla talonpoikaisjärjellä varustettu mies ei tuollaista tekisi. Tai jos se on ollut mies, niin luultavasti kyseessä on ollut sadisti. Minä ainakaan en tuollaisella muovihilavitkuttimella lähtisi laskemaan yhtään mäkeä. Arvaako joku syyn? Jos tuolla laskee mäkeä ja tapahtuu äkkipysähdys, niin mitäpä luulette, mikä osuu ensimmäisenä tuohon keskellä tököttävään kahvaan? Kirjoituksen otsikko antaa vinkkiä...

Musta perjantai

Joka paikassa on taas hössötetty, kun kaupoissa pukkaa tarjouksia. Kaupathan nyt koittavat kusta asiakkaita silmään sen minkä ehtivät ja onpa nyt viime päivinä ollut jotain uutisia, että ensin nostetaan hintoja hiljaa ylös ja sitten huomenna voi elvistellä isolla alennusprosentilla. Tänään oli tullut sähköpostiin alla näkyvä mainos, jossa kusetus on viety ihan uusiin ulottuvuuksiin.



Tainnut tulla ehkä vain näppäilyvirhe... Mutta olipa alennuksia tai ei, niin minä jatkan samalla linjalla kuin ennenkin: ostan vain tarpeelliset ja muuta ei sitten osteta. Katsoin huvikseni kirjanpidosta mitä olen tänä vuonna ostellut, niin oikeastaan mitään tarpeentonta ei ole tullut ostettua. Tai no karkkiin oli mennyt alle kymppi ja harrastuksiin joku satanen mutta voiko noitakaan harrastuskulujakaan lukea tarpeettomiksi, kun siitä on kuitenkin sellaista arkihyötyä. Voisihan sitä lakata harrastamasta mutta ei taida tuo olla sellainen säästökohde, että siitä kannattaisi säästää.

Ja sitten sinällään mielenkiintoista knoppitietoa tuolta kirjanpidosta. Olen käyttänyt rahaa vaatteiden ostoon viimeksi vuonna 2014, jolloin piti ostaa housut juhlia varten. Vuonna 2017 ostin pari t-paitaa mutta en oikeastaan maksanut niistä mitään, kun sain maksettua ne alennuskupongilla. Jos saa vähän sukkia ja t-paitaa aina joululahjaksi, niin noilla on pärjännyt pitkälle. Noissa vaatteissa on kyllä joskus pieniä ärsyttävyyksiä. Joskus joku mukavalta tuntuva ja sopivan kokoinen vaate hajoaa nopeasti ja sellainen vähän kutistunut tai muuten ärsyttävä vaate sitten kestää ja kestää vaikka kuinka pitkään vaikka sen toivoisi hajoavan. Ei sellaista ehjää vaatetta oikein poiskaan huvittaisi heittää, niin se on vain sitten kulutettava sitä tehokkaamin päällään, jotta siitä pääsisi eroon.

Uutta lihaa

VAROITUS! SEURAAVA KIRJOITUS SISÄLTÄÄ HYVIN EPÄKORREKTIA TEKSTIÄ. JOS VEDÄT HERNEEN NENÄÄSI, SYYTÄ ITSEÄSI.

Työpaikalle on tullut tässä kuussa muutamia uusia työntekijöitä. Varsinaisesti he eivät tulleet töihin tuohon toimipisteeseen missä minä olen, vaan ovat lähinnä siellä tutustumassa yrityksen toimintatapoihin ja henkilöihin ja lähtevät sisäänajon jälkeen toiseen toimipisteeseen. Kaksi näistä henkilöistä oli naisia ja toisella on vielä sama koulutustausta mitä minulla. Melkeinpä voisi siis puhua yksisarvisesta, sillä olen nähnyt tällä kyseisellä alalla yhden naisen koulussa ja toisen edellisessä työpaikassa.

Sanottakoon toista henkilöä vaikka salikyykkäperseeksi. Tällä tapauksella hiusmuoti tuntui olevan joltain 80-luvulta (sellainen pitkä takatukka, lyhyet päältä/edestä) ja housuina oli sellaiset, en tiedä oliko ne nyt ihan salipöksyt mutta kuitenkin vähän sen tapaiset löysät löppöset. Perse oli sitten sen mallinen, että sitä kyykkyä oli luultavasti tehty vähän enemmänkin. Toinen tapaus, olkoot nimeltään nyt vaikka se yksisarvinen, on sellainen nykyajan nuori nainen (tai paremminkin fitness-horo): Kulkee joka paikkaan juomapullo kädessään vettä litkien ja jalassaan tämä pitää niin tyköistuvia farkkuja, että perseen mallista ja muodosta ei tarvitse jättää mitään arvailujen/mielikuvien varaan. Näin miehenä minulle tuo on hieman ristiriitainen tapaus. Kropaltaan ihan suht ok, mutta naama on sellainen, että sivusta katsottuna se on vielä siedettävä mutta jos panohommiin pitäisi ryhtyä, niin luultavasti pitäisi paperipussi vetää tälle päähän.

Onneksi en ole joutunut olemaan tekemisissä näiden uusien tyyppien kanssa, sillä luultavasti minulla olisi mennyt aika äkkiä hermot varsinkin näiden naisten kohdalla. Koska tuolla työpaikalla tilat on suurimmaksi osaksi (perseestä olevaa) avokonttoria, niin luonnollisesti kaikki keskustelut ja hälinä kuuluu minun korviin. Salikyykkäperseellä tuntui puhetta tulevan koko aika ja tällä oli sellaisia tiettyjä sanontoja. Esimerkiksi kun hän meni kysymään neuvoja yhdeltä henkilöltä, niin hän aloitti keskustelun JOKA IKINEN KERTA tietyllä lauseella. Tuota kun kuuntelet tarpeeksi monta kertaa, niin pikkuhiljaa sieltä sermien takaa tekisi mieli huutaa, että "perkele ainako sitä tuota samaa paskaa pitää ratkuttaa!".

No entäs tämä yksisarvinen sitten? Jatkuvaa kikatusta. Jos joku sanoo jotain, niin tämä yksi kikattaa kuin joku heikkopäinen. Ei se nyt mitenkään jatkuvaa käkätystä ollut mutta kuitenkin sellaista, että sitä kuunnellessa alkaa hermot mennä, kun itse ei pysty keskittymään töihinsä. Jos olisin nainen, niin nyt minua luultavasti voisi sanoa tämän kirjoituksen perusteella tiukkanutturaiseksi hiekkapilluksi, kun hermostun tuollaisesta. Mikä on muuten hiekkapillun vastine miespuoliselle? Voisiko se ehkä olla tervakyrpä? Kun mikään ei luista ja kaikki tökkii...

Pilvistä

Olisi tarvetta kyllä tuollaiselle mutta mistäpäs revit. Viimeiset puolitoista viikkoa on ollut taas sellainen ärripurri-olo, että melkein kaikki ärsyttää ja mikään ei kiinnosta.

Suosi suomalaista, syrji ulkomaista

Tänään ulkona ollessa tuli mietittyä, että mitä kaikkea marjoja sitä tulikaan syötyä luonnosta/suoraan puskista kesän aikana. Loppujen lopuksi niitä tuli yllättävän monta. Tässäpä listaa:

- mansikka
- metsämansikka
- mustikka
- vadelma
- puolukka
- punaherukka
- mustaherukka
- valkoherukka
- tyrni
- mesimarja
- karviainen (violetti ja vihreä lajike)
- karpalo

Puolet noista on ihan villejä luonnonmarjoja ja osa puutarhassa kasvatettuja. Mansikoita tuli kerättyä paikalliselta mansikkatilalta ja saattoipa "muutama" mansikka eksyä suoraan puskasta suuhunkin (hyshys... älkää kertoko mansikkatilan isännälle). Mesimarja oli ehkä harvinaisin tapaus. En ole tainnut ennen törmätä siihen luonnossa mutta kesällä metsässä kulkiessa semmoisia sattui löytymään. Tai olen ehkä saattanut joskus törmätä tuohon mutta luultavasti siitä on niin kauan aikaa, että ei enää muista. Maultaan se oli minun suussa hyvin mieto. Ei siitä oikein kunnolla tahtonut makua irrota, kun yksittäinen marja oli niin pieni. Tiedä sitten miltä maistuisi, jos saisi pistää kourallisen suuhunsa.

Tuoreenahan nuo kaikki marjat ovat hyviä. Makuina eniten tykkään ehkä makeasta mansikasta ja ehkä yllättävästi puolukasta. Puolukka ei ole mitenkään makea, joten sitä pystyy syömään paljonkin ilman, että tulee öklöttävä olo tai naama on irvistyksessä marjan happamuuden takia. Kesällä satuin kerran sellaiseen paikkaan missä puolukkaa oli runsaasti, niin sitähän tuli vedettyä napaansa useita kourallisia marjoja. Vadelmakin on makoisaltava maistuva marja mutta niitä on vain niin harmillisen hidasta kerätä. Jokaisen marjan saa nyplätä puskasta irti, niin näitä ei oikein raaski syödä kourakaupalla. Parempi on laittaa ne työllä ja vaivalle kerätyt marjat pakkaseen ja syödä niitä talven aikana pikkuhiljaa pois.

Yksi tuttu marja jäi pois tuolta listalta. Vanhemmat ovat yleensä käyneet keräämässä lakkoja (itse en ole innostunut siitä suolla rämpimisestä), niin niitä on aina saanut hieman syödä maistiaisina. Tämä kesä oli hieman poikkeuksellinen, sillä näillä lähiseuduilla ei lakkoja ollut juuri yhtään, joten eipä tullut sitten sellaisia syötyjä.

Elämme 2000-lukua, mutta siltikin vielä teemme samaa mitä metsästäjä-keräilijät (kymmeniä) tuhansia vuosia sitten eli kyykimme marjapuskassa perse pystyssä. Metsässä ollessa tuolta ajatukselta ei voinut välttyä ja olisi hauska tietää mitä tuon ajan ihmiset ovat ajatelleet syödessään luonnonantimia suoraan puskasta.

Lokakuun lyhyet

Viime viikolla Kauppalehdessä oli juttua Yhdysvaltojen ja Kiinan välisestä kauppasodasta ja sen vaikutuksista. Juttua varten oli haastateltu Etlan toimitusjohtajaa, joka kommentoi Trumpin tekemisiä näin:



Ottamatta mitenkään kantaa noihin Trumpetin töräytyksiin, niin hieman tuli eissaakeli-olo tuosta viimeisestä lauseesta. Onko tosiaan niin, että jos nykypäivänä joku tekee sen mitä lupaa, niin se on kiusallista? Toisaalta en kyllä yhtään ihmettele, minkä takia Trumpista tuli presidentti. Ehkä ihmiset olivat kyllästyneet niin paljon tavallisiin poliitikoihin (lue: paskanpuhujiin), että oli muutoksen aika. Minuakin on hieman alkanut jo ketuttamaan tämä nykymeno Suomessa, ja kun ensi keväänä on tulossa vielä nuo eduskuntavaalit, niin mielessä on käynyt, että voisi käydä vittuillessaan antamassa protestiäänen sellaiselle ehdokkaalle/puolueelle, joka aiheuttaa persekipua näissä nykypuolueissa. Aika kuitenkin näyttää, että teenkö tuota vai jääkö vain öyhötykseksi.

Viikonlopun Sunnuntaisuomalaisessa oli juttu "leipäprofessorista". Alla pätkelmä professorin sanoista:



Kun olen toisinaan lueskellut noita kaupoissa myytävien leipäpussien tuoteselosteita, niin hieman on samanlaisia tuntemuksia tullut. Yksi ainesosa, mikä noissa tuoteselosteissa on minua eniten ihmetyttänyt, on siirappi. Siis siirappi! Mitä hittoa se tekee leivässä? Ei ole nimittäin ollut yksi tai kaksi leipäpussia mistä siirappia on löytynyt. Minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että helpoiten siirappia löytyy noista valkoisista höttöleivistä. Oma veikkaukseni on, että siirappia tungetaan siihen höttömöttöön sen takia, että ihmisille tulee leipää syödessä makeampi maku suuhun ja saadaan ostamaan lisää samaa paskaa. Kun on joskus maistanut sellaista leipää ja katsonut sen rakennetta, niin ei ole kovin kaukana pullasta. Vähän lisää sokeria ja ripaus kardemummaa, niin menisi aivan täysin pullasta. Ei tarvitse kovinkaan ihmetellä jos ihmiset lihovat, kun sokeria/siirappia tungetaan noinkin arkipäiväiseen elintarvikkeeseen kuin leipä.

Sijoitusvihjeet

Kauppalehdessä on palsta, jossa kolme sijoittajaa antavat sijoitusvihjeitä siitä, että kannattaako jotakin osaketta ostaa/myydä/tehdä jotakin muuta. Perjantain lehdessä oli taas ne tyyppilliset vinkit. Yksi antoi suositukseksi myy, toinen pidä ja kolmas osta. Eipä noista oikein kovin kunnolla kannata vinkkejä ottaa, vähän sellainen hupipalsta koko sijoitusvihjeet. Noista perjantain vinkeistä sitä hupiakin ihan oikeasti löytyi (ei ollut tuo osta/pidä/myy -juttu).



Oikeastaan tuosta löytyy se syy miksi en ole lähtenyt omakotitaloa rakentamaan, kun sellaista ostettavaa ei ole vieläkään löytynyt.

Syksy saapuu

Nämä pari viimeistä päivää ovat tuntuneet taas niin kovin merkityksettömiltä. Aamulla töihin, päivä töissä merkityksetöntä nysväystä, iltapäivällä kotiin ja ilta taas jotain nysväystä. Tänään erityisesti tuo tuonne jotenkin iski päin pläsiä, kun matkasin töistä kotiin nollat taulussa. Työmatka oli niin ihmeellisen hiljainen, kun normaalisti saa äristä muille. Siinä ehti sitten taas ajatella kaikenlaista, kun ei tarvinnut varoa muita liikenteessä kulkijoita.

Tuo tekemäni työkin on myös niin yksinäisen touhua. Vaikka toimistolla pyörii väkeä ympärillä ja pulisevat keskenään, niin minulle ei juuri puhuta/minä en puhu muille, jos ei ole mitään työasiaan liittyvää. Tällä viikolla olen puhunut päivittäin ehkä vain muutamia lauseita ja tervehtinyt ohikulkijaa. Jos merkkaisin kalenteriin, että olen käymässä asiakkaan luona, niin voisin yhtä hyvin pitää vaikka rokulipäivän. Jos asiakas ei ota yhteyttä, niin vielä vähemmän kukaan toimistolta soittelee perään tai lähettelee sähköpostia.

Syksykin näyttää saapuvan, kun puista lehdet alkavat kellastua ja tippua hiljalleen maahan. Törmäsin taas netissä ohjelmointiaiheiseen (pitkään) kuvaan...



Minun kohdalla tuo pitää monessakin kohdassa kutinsa. Mitä eroavaisuuksia tulee, niin en komentele Linuxia ja viisaudestakaan en nyt niin tiedä. Välillä sitä tuntee ohjelmoidessa itsensä niin tyhmäksi. En pysty antamaan helmiä tai rubiineja ja tuosta päästäänkiin aasinsiltaa pitkin tuohon eri kielien puhumiseen. Ymmärrän ainakin viittä tai kuutta kieltä, sujuvasti käytän ehkä kolmea. Leluilla kyllä en enää leiki.

Ohjelmoinnin iloja, osa 2

Oli mielessä jo, että pitäisi hieman taas kirjoitella ohjelmoinnin kiroista. Sattumalta tuli kuvasivustolla vastaan pari kuvaa, jotka kuvaavat hyvin tätä touhua.



Tälläkin hetkellä minulla olisi mielessä valmiina ajatuksia sellaisesta Kertalaaki™-luokan ohjelmasta, jota ei ole ennen nähty. Olen huomannut, että töihini liittyvällä alalla melko moni ohjelma on suoraan sanottuna paskaa, ja vielä hinnakasta sellaista. Niillä saa tehtyä vain yhden pienen osa-alueen ja senkin vain tietyn kaavan mukaan. Jos vastaan tulee hieman tästä kaavasta poikkeava malli, niin huhheijaa siinäpä sitä saa ihmetellä, että millähän taikatempuilla tämäkin pitäisi ratkaista. Monesti noita ohjelmia käyttäessä on tullut mieleen, että ohjelmaa on lähdetty tekemään siitä näkökulmasta, miten asioita on tehty ennen kynällä ja paperilla. Eli vähän siihen tyyliin, että kunhan saadaan samanlainen tulos ulos, niin muulla ei ole väliä. Monesti se tarkoittaa sitä, että samoja tietoja saa hakata eri paikkoihin ja kaikenlaiset älykkäät toiminnot loistavat poissaolollaan. Mitä tulee tuohon minun hahmottelemaan ohjelmaan, niin siinä asioita tehtäisiin hieman eri näkökulmasta katsottuna ja kaikki apinatason hommat olisi automatisoitu parin napin painalluksen taakse. Mutta kun ei niin ei. Kun taidot ovat ohjelmoinnin osalta tuollaista kuvan alemman osan kategoriaa, niin tuollaisen kaiken ratkaisevan hypersuperduper-ohjelmiston tekeminen on vain niitä haaveasioita.

Noh, kehitystä tapahtuu pikku hiljaa. Olen yrittänyt tehdä yhtä pientä ohjelmaa valmiiksi ja itse asiassa kesäloman aikana homma edistyi huomattavasti ja tänä viikonloppuna mentiin taas eteenpäin. Ohjelma on tähän mennessä tehty uusiksi parikin tai ehkä kolmekin kertaa. Ensimmäiseksi meni mönkään tietojen haku tietokannasta. Tai ei se nyt mönkään mennyt mutta hommasta olisi tullut hyvin äkkiä melko työlästä. Ihan näin vinkkinä: relaatiomaisten eli toisiinsa linkitettyjen tietojen haku järkevästi on yksinkertaisilla keinoilla melko puuduttavan työlästä. Onneksi tähän ovat viisammat koodanneet parempia työkaluja. Toisena kohtana piti koodata uusiksi se varsinainen ohjelman ydin, jolla käpistellään niitä tietokannasta haettuja tietoja. Ensimmäinen yritys oli sellainen sekava pökäle, jossa tietojen käsittely meinasi vähän levahtaa sinne ja tänne. Toisella iteraatiokierroksella keskitin tiedonkäsittelyn yhteen paikkaan, jolloin hommasta tuli hieman järkevämpi. Kolmannella kerralla piti sitten veivata parempaan uskoon käyttöliittymään liittyviä asioita. Olihan se toimiva ensimmäisellä kerrallakin mutta oli se sellainen purkkaviritys, että parempi oli vähän parannella sitäkin osa-aluetta.

Sen koodin toimivuuden voi melkein jo nähdä siitä koodin ulkoasusta. Jos puhutaan jostain metodista/funktiosta, joka tekee jonkun tietyn toiminnon, niin hyvä sellainen on tiivis ja alle yhdelle näytölliselle mahtuva pätkä. Välillä sitä tahtoo sortua ajattelemaan aina liikaa ja miettii kaikenlaisia viritelmiä ja kikotuksia. Hyvänä esimerkkinä oli ohjelman asetuksien tallennus. Mietin, että tämän asetuksen muuttuessa varmaan pitäisi lähettää joku eventti (tapahtuma), jonka toinen paikka tilaa ja tapahtuman sattuessa käsittelee sen ja tekee sitä ja tätä. Sitten yhtenä toisena päivänä tuli mieleen ajatus, että voikos sen tallentaa suoraan tästä tuonne ilman mitään kikkailuja. Ja kyllähän sen pystyi. Ooh ja Aah taas sitä tunnetta, kun hoksasi miten asian voi tehdä yksinkertaisemmin. Ei se KISS-periaate ole mikään tuulesta temmattu juttu tässäkään ohjelmoinnissa. Pitäisi osata vain pitää kaikki mahdollisimman yksinkertaisena eikä sortua monimutkaisiin näpertelyihin.

Lääh puuh

Lomalaisena on nyt passannut olla kelien puolesta. Viime kesänä loma meni lähinnä sateita pitäessä, nyt ätistään sitten helteessä.

Tänään tein jotain poikkeuksellista: kävin uimassa! Olihan tuo jo korkea aika heittää talviturkki, kun viime uintikerta on tainnut olla kesällä 2016. Pintavesi oli melko lämmintä, hieman syvemmällä oli jo viilempää mutta ei kuitenkaan kylmää. Lopulta tuo uiminen ei kyllä virkistänyt oloa oikein mitenkään. Kun uinnin jälkeen nousi vedestä ylös, kuivatteli ja laittoi vaatteet päälle, niin olo oli taas yhtä kuuma mitä ennen uintia. Vedessä lilluessa oli ihan sopiva olo mutta kun ei siellä jorpakossakaan voi oikein koko päiväänsä kykkiä.

Näiden lämpimien ilmojen aikana olen myös huomannut sen, että jos on vaikka puuhaillut aamupäivällä jotain ulkona ja tulee sitten sisälle ja erehtyy menemään pitkälleen, niin aika äkkiä huomaa olevansa unessa. Nytkin kävi näin tuon uintireissun jälkeen, kun nukahdin puoleksi tunniksi. Kymmenen minuutin mittaiset nokoset tuntuisivat sopivan minulle kaikkein parhaiten, sillä olo on sen jälkeen vähän virkistyneempi. Tuo puoli tuntia on jo hieman liikaa, koska sen jälkeen olo on hieman "naama norsunvitulla" -tuntuinen eli pöhnäinen ja vähän ärsyyntynytkin olo.

Ruokalassa

Seisoin keskellä ruokalaa ja ihmettelin, että mistähän täällä pitäisi lähteä liikkeelle. Kolmella seinällä oli ruokalinjastoja ja keskellä lattiaakin oli ruokavaunuja. Siinä pyöriessäni kuin sika vatukossa, paikalle alkoi lappaa paljon ruokailemaan tulevaa väkeä. Lopulta joka paikka oli täynnä ja minä jäin pottuuntuneena katselemaan, että mihinkähän väliin tästä itsensä lykkää.

Eipä ole ensimmäinen kerta, kun näen jonkinasteista painajaista ruokaloista. Oikeastaan tuollekin keksii aika äkkiä selityksen. Kun on tällainen järjestyksestä pitävä autisti, niin varsinkin sellaiset ruokalat, joissa en ole ennen käynyt tai jotka ovat juuri tuollaisia monilinjastohelvettejä, joissa joka tiskillä on jotakin, ovat minun inhokkeja. Tuntemattomassa paikassa pitäisi aina ensin kävellä koko paikka läpi ja ihmetellä ja kummastella vähän aikaa, että mitä löytyy mistäkin, mitä kannattaa ottaa missäkin järjestyksessä, selviääkö yhdellä vai pitääkö tehdä kaksi reissua tiskille, mistä suunnasta ihmiset kiertävät, mitä kuuluu mihinkäkin ateriakokonaisuukseen ja mitä ne maksavat jne.

Jotenkin en pidä myöskään pöytään tarjoilevista paikoista, joissa pitää tilata listalta. Joka kerta sitä ruokalistaa lukiessa siinä on aina se tuskailu, että mitähän tässä nyt osaisi valita. Kun sitä ruoka-annosta ei näe edessään valmiina ja siihen annoksen kokoon ei juuri pysty itse vaikuttamaan, niin se on vähän kuin ostaisi sian säkissä. Siksipä työpäivinä on ruokatauolla mukava mussuttaa niitä omia eväitä, kun ei tarvitse stressata turhasta.

Vierasta lihaa sängyssä

Rakas päiväkirja,

Tänään oli mahtava herätä aamulla, kun itse makaat sängyssä selällään ja rintakehän yli menee mukavan lämmin ja vieras käsi. Mitähän sitä on tullut tehtyä yön aikana...?



Hetkinen... Vieras käsi minun rintakehän yli? Unenrippeet häviävät silmistä aika äkkiä ja nostelen kättä. Oikea käsi on aivan totaalisen puutunut ja sitä pitää heilutella vasemmalla kädellä, jotta tunto palaa siihen takaisin. Käsi oli aivan totaalisen puuduksissa, varmaan heräsin juuri sen takia. Lieneekö milloinkaan ollut mikään paikka noin puutunut.

Noh, onhan se tämäkin ihan ok korvike toisen ihmisen kosketuksesta yksinäiselle. Kieltämättä kyllä jännä tunne, kun rinnan päällä lepää lämmin lihapötkylä mutta et tunne sitä omaksesi.

Eipäs juupas

Sai viikolla taas töissä pyöritellä päätään ja ihmetellä asiakkaan touhua. Aikaisemmin keväällä pidin pientä palaveria asiakkaan edustajan kanssa ja kysyin siinä, että voitaisiinko yhtä juttua tehdä hieman paremmin, kun se on hieman sekava ja vaikeaselkoinen. Tähän tuli vain kommenttia, että ei lähdetä uusimaan vaan mennään edelleen tällä vanhalla.

Välihuomautuksena sanottakoon, että en edes tiedä miten pitkään ovat tehneet tämän asian sillä omalla tyylillään. Sen voin kuitenkin sanoa, että se ei ole ollut mikään kaikkein selvin tyyli. Asiakokonaisuudesta ei ole ottanut kunnolla selkoa ja jos on pitänyt jonkin yksityiskohdan toimintaa tarkastella tarkemmin, niin eipä ole onnistunut ilman, että olisi pitänyt kaivella laitteiden asennus- ja käyttöohjeita esille.

Kun on ollut alalla riittävän pitkään, niin selkeistä ja toimivista asioista on tullut minulle selvä näkemys. Ja kun vuosien ajan on joutunut tuijottamaan suoraan sanottuna paskasti tehtyjä asioita, niin tuollaisia puoliveltolla kyrvällä kokoonhuidottuja asioita ei jaksa katsoa enää yhtään. Puhumattakaan siitä, että jos niistä tekeleistään pitäisi ottaa jonkinlaista vastuuta.

Pari päivää tuon tapaamisen jälkeen mietin, että vitut asiakkaan mielipiteestä ja teen kuten itse haluan. Puuhastelin aiheen parissa muutamia työpäiviä ja hommasta tuli huomattavasti selkeämpi. Tällä viikolla asiakas oli sitten saanut jostain kautta kätösiinsä minun tuotoksen ja oli kuulemma ollut hyvä suoritus. Oli kuulemma tämän asian selkeyttäminen ollut heillä pitkään asialistalla.

En tiedä keneltä tarkalleen tuo palaute oli tullut (oliko kyseinen asiakkaan edustaja, jonka kanssa pidin palaveria vai joku muu) mutta ei helvetti noista ota Erkkikään selkoa. Ensin ei pitäisi tehdä mutta sitten kuitenkin pitäisi. Kai tämän voi loppujen lopuksi ajatella niin, että vaikka en noudattanut asiakaan ohjetta ("hyihyi, uhmasit sanomisiani") mutta kuitenkin tuli positiivista palautetta ("olipas tämä selkeästi tehty"), niin ei mennyt hyvin eikä huonosti eli keskiarvon mukaan normaalisti.

Onneksi alkaa kesäloma, niin ei tarvitse kuukauteen koskea noihin työasioihin pitkällä tikullakaan.

Uneton, osa 2

Edellisten parin viikon yölliset tapahtumat voisi ottaa aivan suoraan copypastena aikaisemman kirjoituksen ensimmäisestä kappaleesta. Useana yönä on tullut siis kuunneltua itikoiden vinkumista. Kun se herääminen siihen vininään on tapahtunut yöllä joskus yhden ja kolmen välilä, ja tämä yhdistettynä siihen, että en saa heräämisen jälkeen uudestaan unta, niin kieltämättä naama on ollut aamuisin sillä norsun vitulla ja pinna on kiristynyt tavallista nopeammin.

Noina unettomina öinä tuli mieleen sellainenkin ajatus, että varmaan ruumisarkussakin olisi mukavamapi nukkua. Arkku olisi sopivan pieni kotrolloitu tila, josta inisijät olisi helppo häätää. Jonkinlainen hyttysverkolla suojattu ilmareikä vain arkun kylkeen, niin mikäpä siellä olisi köllötellessä. Vähän vielä äänieristystä ympärille ja lämpötilan säätö viileälle, niin nukkumisrauha olisi taattu. Joskus taisin lehdestä lukea, että Japanissa on vähän tämänkaltaisia nukkumishotelleja, joissa ihmiset nukkuvat omissa tuubeissaan. Pikaisella etsinnällä löytyikin aiheesta artikkeli Wikipediasta. Kapselihotelli oli siis tuo kyseinen hökötys.

Onneksi tuohon itikkaongelmaan löytyi kuitenkin pieni helpotus. Pitää makuuhuoneen oven kiinni koko ajan ja pitää ikkunan mahdollisimman pienellä, niin tällä tavoin huoneeseen pääsee mahdollisimman vähän ötököitä. Huonona puolena on vain se, että lämpimällä ilmalla lämpötila tahtoo nousta ja ilmakaan ei tahdo kunnolla vaihtua. Mutta se on pieni hinta kunnon yöunista verrattuna siihen pelipöksyjen revinnän määrään, jos ei tee noin.

Ilme muutaman hyvin nukutun yön jälkeen...

Vihreä toukokuu

Pari viikkoa sitten olin kummissani, kun piti shortseja laittaa jalkaan toukokuun alkupuoliskolla. Tänäkin viikonloppuna on saanut muistutella itseään, että nyt on vasta toukokuu. Luonnosta katsomalla sitä ei ihan kyllä heti arvaisi, pikemminkin voisi kuvitella, että on jo kesäkuu pitkällä. Puiden lehdet ovat jo täysikasvuiset, kukkapenkit kukkii, kuusien vuosikasvaimet ovat venähtäneet jo useamman sentin mittaisiksi ja omenapuutkin kukkivat. Tuskin on milloinkaan (minun muistin mukaan) omenapuut kukkineet kotona (näillä korkeuksilla) niin aikaisin mitä nyt.

Toukokuussa tilille tupsahti myös paljon ÄIJJJÄ!-pisteitä. Olen huoltanut veneen perämoottoria, tehnyt puutarhatuolista hajonneen laudan tilalle uuden (ei siis ollut pelkkä laudan sahaus katki, piti lisäksi tehdä sellainen upotusliitos) ja korjannut rikki menneen ruohonleikkurin runkoa. Leikkuria korjatessa sain nauttia myös painepesupornosta. Pesin vuosien saatossa paskaantuneen leikkurin rungon painepesurilla, niin jopa paljastui puhdasta ja iloisen väristä pintaa lian alta. Ooh ja Aah sitä nautinnon määrää...

Niin ja purinhan minä yhtenä viikonloppuna partakoneenkin palasiksi. Kone piti kummallista ääntä (ja oli muutenkin perusteellisen puhdistuksen tarpeessa), joten purin sen niin pieniin osiin kuin vain sain ja puhdistelin kaikki osaset. Pistin osaset kasaan ja kone rupesi surisemaan hieman paremman kuuloisella äänellä. Ei ihan sellainen täysin kunnossa olevan kuuloinen mutta parempi mitä aikaisemmin. Laskeskelin, että tuo kone on ollut minulla käytössä parikymmentä vuotta. Akkuja olen vaihtanut siihen muutamia kertoja mutta muuten on vekotin jaksanut suristella partakarvoja lyhyemmiksi. Eihän se enää aja naamaa yhtä vauvanpersesiloiseksi mitä se uutena ajoi mutta onhan tuo välttänyt. Ei sitä jaksa ostaa uutta partakonetta joka kahdenkymmenen vuodein välein.

Jos noiden yllämainittujen asioiden takia olisi käynyt kyselemässä huoltoliikkeistä, niin tässä olisi saanut ostaa uuden ruohonleikkurin, puutarhakalusteet, partakoneen ja perämoottorinkin huollosta olisi saanut maksaa pitkälti toistasataa euroa. Nyt sen sijaan luonto ja kukkaro kiittävät, kun itse korjailee ja huoltaa vekottimia ja ei tarvinnut kuluttaa luonnonvaroja uusien (paskasti tehtyjen) tuotteiden valmistamiseen.

Vittujen kevät

Viime aikoina pinna on kiristynyt työpaikalla vähän liiankin kanssa ja välillä tekisi mieli vittuilla suoraan päin näköä kaikille idiooteille. Viimeisen parin viikon aikana olen kypsynyt mm.
- kannettavaan, joka huudattaa tuuletintaan lähes joka päivä (WWWUUUUUUUUUUUUUUU!!!! t.tietokone)
- samaan kannettavaan, josta kovalevytila on aina lopussa, kun IT:n tekemien automaattisien päivityksien asennuspaketit jätetään tietokoneelle tukkeeksi
- tulostimiin, jotka lähes joka tulostuksella menevät solmuun tai tekevät jonkun paperitukoksen (jota ei tietenkään löydy vaikka aukoo kaikki luukut)
- mullisaukkoihin, jotka vievät loistavilla pysäköintitaidoillaan parkkipaikalla kahden auton paikan
- pallinaamoihin, jotka molottavat avokonttorissa kaikkea paskaa
- joidenkin kollegoiden aivan järkyttävän paskasti tekemiin dokumentteihin, joista asia tulee ymmärretyksi suunnilleen vasta sitten, kun on itse tehnyt dokumentin uudestaan
- aataminaikuisiin ohjelmistoihin/työkaluihin, joiden jälki tarkastetaan paperilla yliviivaustussilla (kyllä, luit aivan oikein: yliviivaustussilla!) mikäli haluaa, että dokumentissa on kaikki oikein

Lähetin IT-tuelle lievästi sanottuna kärjekästä palautetta tuosta tietokoneesta ja siitä, miten siihen on säädetty yhden ohjelmiston asetukset, joihin ei itse pysty vaikuttamaan mitenkään. Noh, IT-tuen vastaus asiasta ei tullut minulle vaan meni esimiehelle, kun tämä asiasta vastuullinen pelle oli vetänyt herneen nenääänsä tästä palautteesta. Onneksi esimies ei tästä kuitenkaan alkanut aukomaan päätään. Jos näin olisi käynyt, niin luultavasti minulla olisi mennyt kuppi lopullisesti nurin ja olisin sanonut painokelvottoman mielipiteeni firman laitteista, ohjelmista ja IT-tuesta.

Alkaa olla vitutus taas sitä luokkaa tuolla työpaikalla, että on parempi nostaa työnhakuantennit korkeammalle. Mitä opin edellisestä työpaikasta, niin on helpompi vaihtaa työpaikkaa kuin vääntää ratakiskosta asiat paremmaksi. Minulta on loppunut kärsivällisyys sitä kohtaan, että päin persettä oleviin asioihin ei panosteta ja tehdään vain kuten ennenkin ollaan tehty. Mielipiteelleni toi vahvistusta pari viikkoa sitten käyty keskustelu erään entisen kollegan kanssa. Tämä henkilö oli ollut tuossa työpaikassa suunnilleen kymmenisen vuotta ja kun kuunteli hänen kokemuksiaan ja ajatuksiaan ja vertasin niitä omiin havaintoihini, niin eipä ole tiettyihin asioihin tullut minkäänlaista parannusta.

Onneksi kuitenkin on kevät ja luonto alkaa vihertyä, niin vihreä hieman rauhoittaa mustaa mieltä. On näyttänyt sille, että vihreys on puskenut esille ihan näiden parin kolmen viimeisen päivän aikana. Eipä tuo ole ihmekään, kun lämpötilat on nousseet päivisin parinkymmenen asteen paikkeille. Tänään ylittyi jopa hellerajakin, niin piti laittaa shortsit jalkaan. Shortsit jalassa toukokuussa ja kuu ei ole edes vielä puolivälissä! Oli harvinaisen mukava viikonloppu, kun viikossa oli vain kolme työpäivää, oli sopivan lämmintä ja vapaapäivinä oli sopivasti puuhailemista, niin mikäpäs siinä ollessa.

Poliitikon ulinaa

On taas hieman huvittanut uutisia lukiessa. Ohessa pätkelmää Kalevan sivuilta:



Nyt ollaan niin tuohtuneita, niin tuohtuneita, kun yksi kansanedustaja otti ja loikkasi toiseen puolueeseen. Tässä tapauksessa varmaan kannattaa virkistää muistia ja muistella mitä tapahtui viime kesänä. Mitäs silloin oikein tapahtuikaan... Niin, taisi tapahtua sellainen suuremman luokan loikkaus missä eräs ryhmä perusti tämän HK:n ruokamakkara-puolueen, kun kaikki ei mennytkään oman pillin mukaan.

Tällaisen käytöksen on välttämätöntä muuttua tai politiikan ja koko eduskunnan arvovalta romahtaa kansalaisten silmissä

Ai romahtaa? Se on jo romahtanut aikapäiviä sitten minun silmissä. Sellaista länkytystä koko politiikka. Hallituksessa olevat puolueet ovat niin itseään täynnä ja oppositio räksyttää kaikesta. Jos osat vaalien jälkeen vaihtuvat, niin sama meno jatkuu. Mitään muuta kuin mäki täynnä hyvin palkattuja pellejä, jotka ajavat vain omia etujaan ja samalla kurjistavat kansalaisten asioita.

Kun vappu lähestyy sopivasti, niin tässäpä hieman miettimisen aihetta simapäissään oleville (en keksinyt itse, törmäsin tähän netissä):

Tämän lauseen jokaisen sanan viimeinen kirjain on n-kirjain.

Elämäsimulaattori

Tänä vuonna ensimmäinen kvartaali on mennyt blogin suhteen aika vaisusti. Ehkä kirjoitus tai pari kuukauteen ja nekin olleet lyhyitä tynkiä. Toisaalta se kyllä kertoo tästä minunkin elämästä jotain. Lyhyesti kuvailtuna se on ollut sellaista tasaisen harmaata ja tylsää päivien toistaessa tiettyä kaavaa viikosta toiseen. Juuri mitään ihmeellistä tai uutta ei ole tapahtunut, perusmössöä päivästä toiseen. Se on itse asiassa ollut niin kaavamaista, että päivärutiineista saisi koodattua helposti elämäsimulaattorin. Tuossa olisi jo runko hahmoteltu, ei tarvitsisi tehdä muuta kuin koodata nuo pikkufunktiot päivittäisistä eri rutiineista. Sen jälkeen tuo olisi valmis voisi antaa koodin hoidella arjen ja itse voisi koomata.



Mikäköhän siinä on, että tinderiä selaillessa jotkin kuvat jäävät paremmin mieleen kuin toiset? Se on hieman huvittavaa, kun yksi profiili tuli vastaan kolmesti mutta en muistanut nähneeni aiemmin tätä naamaa, joka tulee vastaan siinä ensimmäisessä kuvassa. Vasta kun tutkin profiilia tarkemmin ja katsoin kuvat läpi ja näin siellä yhden tietyn kuvan, niin silloin vasta muistui mieleen, että olenhan minä jo tämän aiemmin nähnyt.

Ilmeisesti se on niin, että jos kasvot eivät ole todella persoonalliset ja puoleensavetävät, niin ei ne jää yhtään mieleen. Kun on selannut satoja lärvien kuvia, niin aivojen kapasiteetti loppuu ja turhat tapaukset unohdetaan heti, kun ruksia on painettu. Ehkä tuosta voisi antaa sellaisen vinkin, että siihen ensimmäisenä näkyvään kuvaan kannattaa panostaa. Ei mikään liian läheltä kuvattu kuva, jossa näkyy karvat sieraimista mutta ei sellainenkaan, josta ei erota kasvoja. Ehkä sellainen puolivartalo jostain luonnollisesta tilanteesta jää paremmin mieleen kuin joku geneerinen peilin edessä otettu duckface perseposetus. Tuossa alla on muuten kuva siitä yhdestä profiilista, josta naamakuva ei jäänyt mutta tuo mönkijäkuva jäi mieleen.

Fingerpori-otsikot

Onkohan Ilta-Fingerin toimittaja siirtynyt Tiede-lehden toimitukseen...?

Kerro se kuvin

Olen taas ajankulukseni harrastanut tinderöintiä. Siinä sivussa on tullut laitettua kuvia talteen erilaisista "helmistä". Tässäpä helmenkalastuksen satoa...



Profiilitekstiin saa kirjoittaa 500 merkkiä ja sinä jaksoit laittaa vain 12 merkkiä (+ välilyönnit). Paikkakuntakin on pitänyt lyhentää, kun olisihan se nyt ollut aivan helvetinmoinen suoritus kirjoittaa siihen se Riihimäki. Huh huh! Miten jaksoitkin kirjoittaa noin paljon itsestäsi?



Mitähän tästäkin pitäisi arvailla noiden symbolien perusteella? Aurinko paistaa, siemenestä kasvaa auringonkukka, joka muuttuukin kuuseksi. Välillä kuunnellaan musiikkia, sitten käydään puukottamassa jotakin ja hyvin onnistuneen puukotuksen jälkeen on aika vetää lärvit oluella ja lopuksi hienostellaan viinillä. Kahdeksan symbolia? Kahdeksan vitun symbolia!



Jos ihan välttämättä haluat pitää itsepintaisesti kiinni keskiaikaisista periaatteista, niin hyvä on. Se tarkoittaa sitten sitä, että nainen hoitaa ruuanlaiton, siivoaa torpan, ruokkii kotieläimet, paikkaa puhkikuluneet vaatteet ja parsii sukat.



Ai sulla on kavereita ja pyörit kullikarusellissa? Mihin helvettiin sinä sitten miestä vielä tarvitset? Etsitkö ehkä jotain aisankannattajaa vai pelkkää rahakukkaroa?



Olisit jättänyt sen prinsessan sinne Espanjaan. Kukaan täysjärkinen mies ei ala kasvattamaan jonkun lipevän espanjalais-Horgen kakaraa.



Minun intohimo on ohjelmointi. JA AAH, kun sitä koodia väännetään intohimoissaan kahdeksan tuntia putkeen, niin siinä jää ämmät lehdelle soittelemaan! Kun ohjelman saa tekemään juuri ne asiat mitkä on halunnutkin, niin voi sitä ORGASMIN MÄÄRÄÄ!!! Ai ohjelmointi ei käynyt intohimosta? Pidä tunkkis...



Minustakin koira kuuluu pakettiin, nimittäin tähän tapaan:



Sitten vain paketti kiinni, rullallinen jeesusteippiä paketin ympärille ja paketti vinkuintiaan.



Laitoin kaksikymppiä tulemaan.



Nyt on muuten timanttiset tissit!

Autolla ajan

Menneellä viikolla jouduin käyttämään työajoihin vanhemmilta lainassa ollutta autoa erinäisten syiden takia. Tavallisesti käyttämäni auto on sellainen tavallinen rottelo, joka ei juuri kenessäkään intohimoja herätä. Korkeintaan joku kollega on saattanut joskus kysyä, että onko autossa ollut isompia vikoja. Lähinnä sillä tiedustelleet, kun ovat olleet hankkimassa jälkikasvulleen ensimmäistä autoa, jolla pääsisi eteenpäin mutta joka ei maksaisi maltaita. Vanhemmilta lainassa ollut auto oli ihan erityyppinen. Isompi ja rohjompi, sellainen nelivetoinen ÄIJJÄ-auto. Tai niin voisi jonkin mielestä kuvitella. Itse en tykkää tuolla kuitenkaan ajella, kun ajomukavuus ei ole siinä lähellekkään samaa tasoa rotteloon verrattuna.

Työpaikalla pysäköin aina tiettyyn ruutuun, joten ihmiset ovat oppineet tunnistamaan autoni. Joskus on joku saattanut kysyä, että olenko vaihtanut autoa, jos tuossa kyseisessä ruudussa on ollut joku toinen auto ja itse olen parkkeerannut johonkin toiselle paikalle. Tullessani rohjolla töihin, parkkeerasin sen taas tavalliseen paikkaani. Kipitin sisälle ja aloitin työt normaalisti. Vähän ajan päästä maatiaiskissa saapui työpaikalle ja siinä ohi mennessään hän pysähtyi kysymään, että olenko vaihtanut autoa. Vastasin miten asia oli ja hän kyseli vielä siitä autosta kaikenlaista: minkälainen ajaa, miten iso kone jne.

En edes muista milloin viimeksi olisin tuon maatiaiskissan kanssa keskustellut jotakin (edes työasioiden tiimoilta). Käytävällä tervehditään ohi kulkiessa mutta muuten ei olla juttusilla. Mutta tulepa rohjolla töihin, niin PAM! Heti tullaan kyselemään ja lirkuttelemaan kaikenlaista.

Sitä minä vain jäin vähän miettimään tuon jälkeen H. Moilasena, että otapa nyt näistä tissieläimistä selvää, että mikä asia saa kenetkin kehräämään. Joku kiinnostuu autosta, joku sekoaa moottorisahasta, kolmas kirkkaista ja kahisevista työukkovaatteista, neljäs huokailee toimiston jännistä tulostimista... Ei taas kolmijalkainen ymmärrä yhtään.

Tuntematon

Kävin katsomassa joku aika sitten elokuvissa tämän Tuntemattoman sotilaan uusimman version. Lähdin hieman etuajassa töistä ja kävin katsomassa iltapäivänäytöksen. Paikalla oli hieman vanhempaa väkeä mikä nyt ei sinällään ollut yllätys ajankohta huomioon ottaen. Eivät tosin kyllä olleet ihan mitään eläkepappa-osastoa ja teinitkin puuttuivat kokonaan.

Kokemuksena tuo elokuva oli vähän niin ja näin. En saanut ihan parhaita paikkoja salista ja olin hieman sivussa keskeltä ja penkkirivien puolivälissä. Paras paikka olisi ollut mahdollisimman takana ja keskellä salia. Nyt tuolta paikalta katsellessa tuntui, että kuva oli liian lähellä ja päätään sai käännellä. Äänissä nyt ei ollut mitään valittamista, räjähdyksissä oli tarpeeksi jytinää.

Toinen asia mikä hieman häiritsi, oli salissa olleiden pariskuntien naiset. Mikä hemmetti siinä on, että siitä elokuvasta pitää supattaa sen miehen korvaan. Miehet istuivat tyynesti hiljaa ja katsoivat kuvaa, kun nämä tissieläimet aina välillä kommentoivat elokuvan tapahtumia miehilleen (samalla kun rapistelivat karkkipussejaan). Tulevaisuudessa kyllä katson paljon mieluummin elokuvan omalta tietokoneelta kuin menen teatteriin. Vaikka näytön koko ja omat kaiuttimet eivät vedä vertoja teattereiden vehkeille, niin paljon paremmin siihen elokuvaan uppoutuu omassa rauhassa kotona ollessaan.

Itse elokuvasta nyt ei oikein osaa päättää oliko se hyvä vai huono. Asiaa hieman vaikeuttaa se, kun se Linnan versio on tullut nähtyä niin monesti, niin tätä uutta sitten tuli automaattisesti vertailtua siihen vanhaan versioon.

Se tietysti oli hyvää, että tämä versio oli värillinen. Jotenkin se toi tapahtumia lähemmäksi "nykyaikaa", jos sitä vertaa Linnan versioon. Mustavalkoista elokuvaa katsoessa tuntuu, että siitä sodasta on kulunut huomattavasti kauemmin aikaa. Toinen asia, jonka tuo värillisyys nosti esille, oli ympäristö. Jotenkin se värillisyys toi tapahtumat paljon lähemmäksi. Kun on itse kuljeskellut ihan samanlaisissa kuusikoissa mitä tuossakin elokuvassa näkyi, niin kieltämättä seuraavan kerran metsässä liikkuessa tuli mieleen, että mitenkähän siinä kävisi, jos pitäisi itse oikeasti juosta tutuissa kotimetsissä rynnäkkökiväärin kanssa vihollista jahdaten/paeten.

Näyttelijävalintojen kohdalla olisin toiminut hieman toisin. Jotenkin tuli vain itselle sellainen olo, että jos olisin ollut roolittajana, niin olisin valinnut kaikkiin osiin tuikituntemattomia nevöhöördejä, jotka eivät olisi olleet ainakaan suurelle yleisölle tuttuja. Ehkä tuolloin olisi pystynyt keskittymään paremmin siihen tarinaan. Nyt niitä tunnettuja näyttelijöitä jäi jotenkin tuijottamaan liikaa ajatellen mielessä, että "mitenkähän se tuokin osaa vetää tuon". Hirviniemi ei jotenkin istunut ollenkaan rooliinsa. Ja sitten oli pitänyt vielä tämä tissiposki-laulaja Robinkin ängetä sinne. Onneksi tämä Robinin esittämä roolihahmo tuli ammutuksi hyvin äkkiä, joten sitä ei joutunut katselemaan sen pitempään.

En nyt laske elokuvalla peukaloa alas mutta en nosta sitä ylöskään. Ehkä aika näyttää minne suuntaan se kääntyy, jos tuota useamman kerran tulevaisuudessa katsoo. Niin ja yksi juttu minua jäi ketuttamaan kyllä tuosta elokuvasta (kuten myös muissakin versioissa): Joka hemmetin kerta tulee turpaan. Tekisivät kerrankin sellaisen version missä jyrätään Uralille asti ja saadaan Suur-Suomi aikaiseksi!

Yksinkertaista kiitos

Viikolla töissä yksi työntekijä tuli kysymään vinkkejä yhteen asiaan. Asiakas oli pyytänyt tätä työntekijää tekemään yhden dokumentin, jota asiakas tarvitsee omassa työssään. Tuo dokumentti olisi ollut sellainen paikannuskaavion/kartan tyyppinen, jonka avulla asiat löytäisi maastosta paremmin. Näin äkkiä ajaltetuna tuo dokumentti olisi siis ollut varsin yksinkertainen: taustalla jonkinlainen kartta alueesta ja sitten vähän tekstiä kohteiden lähettyville.

Aluksi tällä työntekijällä oli yksi ehdotus dokumentin laadinnasta. Kun mietin asiaa vähän pitemmälle ja keskustelin asiasta enemmän, niin kävi selväksi, että eihän se ollutkaan niin yksinkertainen asia kuin alussa ajatteli. Tarvittavien tekstien lisääminen olemassa olevaan karttaan kun olisi sössinyt muita systeemejä ja tähän vielä päälle se, että kuka sitä karttaa lopulta tulee aina päivittämään ja missä tehdään.

Välillä se vain yksinkertaisesti vituttaa olla tällä alalla töissä. Tuntuu, että mitään yksinkertaiseltakaan kuulostavaa asiaa ei pysty tekemään täysin valmiiksi asti ilman, että jotakin helvetin perkelettä pitää kääntää, vääntää ja säätää. Näissä hommissa pitäisi olla joku kaikenkattava Jeesus™-tietokanta, johon kaikki paska tallennettaisiin ja kaikki leivottaisiin sieltä ulos. Ei ole nimittäin ensimmäinen kerta, kun jotakin paskatietoja hakataan uudelleen järjestelmästä toiseen ja sitten jossain välissä ihmetellään, että missä kohdassa meni hommat vituiksi. Mutta eipä tuollaisia järjestelmiä kukaan tee, kun ketään ei kiinnosta mitenkä asiat voisi tehdä järkevästi. Aina kyllä osataan kitistä, jos tunteja on mennyt työhön liian paljon mutta kun vitun vatipäät eivät tajua yhtään, että minkälaista paskaa se on tehdä töitä paskoja työkaluja käyttäen ja yrittää seuloa järkyttävän suuresta paskaläjästä tiedonmurusia oman työn lähtötiedoiksi.

Loppuun voisi todeta jälleen sen yhden tosiasian, että kaikki on paskaa paitsi kusi.

Se nyt on tyhmää maksaa liikaa

Maanantain kauppalehdessä oli juttua pitkistä asuntolainoista. Lyhykäisyydessään pari pankkia on ryhtynyt tarjoamaan asuntolainoihin 35 tai 45 vuoden mittaista takaisinmaksuaikaa. Artikkelissa oli haastateltu toisen pankin lainojen kehityspäällikköä ja oheinen pätkä pisti minua silmään aika pahasti:

Huttusen mielestä uudenlainen ajattelu tekee hyvää Suomen asuntolainamarkkinoille.

"Meidät on kasvatettu siihen, että velka on pahasta ja se on maksettava pois mahdollisimman nopeasti. Mutta onko se elämän tarkoitus lyhentää laina mahdollisimman nopeasti? Ihmisten elämä on muuttunut viime vuosina todella paljon. Erilaisia kiinnostuksen kohteita ja rahan käyttötarpeita on aiempaa enemmän."

Tein aiheesta hieman laskelmia pohjautuen omaan asuntolainaani, joka on maksettu pois jo aikoja sitten. Jos olisin maksanut lainaa pois lammasmaisesti maksusuunnitelman mukaan, niin maksaisin sitä vieläkin. Laina-aika olisi ollut kaikkiaan noin 17 vuotta pitkä.

Laskin netissä olleella laskurin avustuksella laskelmat siitä, että kuinka paljon olisin maksanut lainaa, jos olisin pitäytynyt maksusuunnitelmassa. Tein vielä laskelman pitkällä laina-ajalla mutta laskuri ei hyväksynyt laina-ajan pituudeksi yli 30 vuotta, joten tuohon maksimiin oli tyydyttävä. Lainana oli siis annuiteettilaina.

Tuossa alla on kaavio, johon olen suhteuttanut nuo lukemat. Sininen osio on lainan määrä ja punainen osio on lainan hinta (nostokulut, korko, kuukausimaksut). Prosenttilukema punaisen palkin päällä kertoo lainan hinnan suuruuden suhteessa lainamäärään.



Jos olisin täysin älyvapaa idiootti ja ottaisin lainan pitkällä maksuajalla, niin loppujen lopuksi maksaisin pankille melkein toisen mokoman lainamäärän verran rahaa korkojen ja muiden kulujen muodossa. "Normaalillakin" laina-ajalla kulut ovat lähes puolet lainan määrästä. Viimeinen palkki tuossa kaaviossa kertoo todelliset kulut maksamastani lainasta.

Jos ajattelee tuota omaa lainanmaksuani, niin en joutunut tinkimään elämässäni oikeastaan mistään. Tietysti olen melko vähäkulutuksinen rahan suhteen (en tee matkoja ulkomaille, en käytä päihdyttäviä aineita yms.) ja minulla ei ole jälkikasvua, niin säästöön jääneillä rahoilla pystyi tekemään ylimääräisiä lainanlyhennyksiä. Toisaalta, onhan se tietysti hankalaa tehdä tuollaisia ylimääräisiä lyhennyksiä, jos on nainut niitä lapsia kuin kani, elää YOLO!-tyylillä tuhlaten suurimman osan palkastaan heti ja ei ajattele taloutensa osalta juuri paria kuukautta pitemmälle tai on työttömänä vasten tahtoaan.

Mutta mitä tulee tuohon sitaatissa mainittuun kysymykseen, niin vastaus on että ei. Elämän tarkoitus ei ole lyhentää lainaa mahdollisimman nopeasti. Se on vain pikemminkin puhtaasti idioottimaista olla lyhentämättä sitä mahdollisimman nopeasti. Jos haluaa olla pankin talutushihnassa lopun elämäänsä, kartuttaa pankin voittoja ja stressata asiasta, niin mikäs siinä, omapa on valintansa.

Vuoden ensimmäiset sekalaiset

Postilaatikosta kolahti viikolla ilmoitus äänioikeudesta presidentin vaaleissa. En muistaakseni äänestetänyt viime vaaleissa, joten tuskin tulee nytkään käytyä. Muista edes milloin olen käynyt äänestämässä. Kunnallisvaalit ovat jääneet aika tehokkaasti väliin, ehkä olen jossain presidentinvaalessa äänestänyt joskus mutta en enää muista missä. Kävin nyt uteliaisuudesta kokeilemassa paria vaalikonetta ja minulle ne tarjosi ehdokakkaita seuraavassa järjestyksessä:
1. Huhtasaari
2. Väyrynen
3. Vanhanen

Kysymykset noissa vaalikoneissa näyttivät olevan melkein samoja kaikissa, joten tuloksetkin olivat samat. Ehkä Huhtasaarella oli lähimmäksi sattuvat mielipiteet (kyllä, olen kaappinatsi, ÖYHÖYHÖYH) mutta jotenkin ei tuokaan vaihtoehto innosta. Muut ehdokkaat ovat sellaista suvakki-, tantta- ja pappaosastoa, että nämä eivät kiinnosta ollenkaan. Ja muutenkin nuo vaalikoneet ovat vähän sieltä tännepäin, en luottaisi niihin kovinkaan paljoa. Jos jostain löytyisi sellainen sopivan älykäs ehdokas, jolla olisi sellaista sopivan kriittistä näkemystä nykymenoon ja ne esitettäisiin sopivalla tavalla (ei liian öyhöttäen tai liian hissutellen), niin ehkä voisin äänestää sellaista vaihtoehtoa. Mutta kun vaihtoehdot ovat näissä vaaleissa mitä ovat, niin väliin jää koko homma. Sepä näistä äänestyksistä.

Tänään taivaalla näkyi harvinainen valoilmiö, kun aurinko pilkisteli keskipäivän paikkeilla nelisen tuntia melko pilvettömältä taivaalta. En edes muista millon viimeksi aurinkoa on näkynyt. Luultavasti varmaan joskus marraskuussa, niin pilvinen, pimeä ja hämärä koko joulukuu oli. Piti ihan käydä kävelyllä omin silmin toteamassa, että se aurinko on tosiaan vielä olemassa eikä ole hävinnyt minnekään. Ei se vielä lämmittänyt mutta siellä se arska killotti. Ehkäpä ne päivät alkaa tästä valostua pikku hiljaa, kun kevät tulee lähemmäksi.

Katselin mitä on tullut viime vuonna kirjoiteltua tähän aikaan. Olin mietiskellyt säästöön jääneiden rahojen sijoittamista johonkin tuottavaan ja teinkin tuolloin pienen sijoituksen. Nyt kun tuosta on vuosi kulunut, niin tarkastelin lukemia ja vuoden aikana sijoitus on tuottanut vähän vajaa kymmenen prosenttia. Tuo on ihan hyvin, tosin sijoitettava summa oli niin pieni, että tulot eivät olleet kovin suuria. Muutaman kassillisen sillä saa ruokaa mutta ei juuri muuta. Mutta on tuo siinä mielessä hyvä, että jos samalla tahdilla mennään tulevat vuodet, niin kymmenisen vuoden kuluttua sijoitus on ehkä maksanut itsensä takaisin. Tosin kun tuohon ottaa huomioon inflaation, niin taitaa tulla muutama vuosi tuohon päälle.