Seinillä on korvat, osa 3

Länsi- ja myöskään itärintamalta ei ole mitään uutta. Illalla piti käydä parvekkeella laittelemassa tavaroita vähän paremmin, ettei yltynyt tuuli olisi riepotellut niitä. Avatessani parvekkeen oven, naapurin parvekkeelta kuului se sama tuttu puhelimeen pälätys (kysymys: kuka järkevä ihminen pälättää puhelimeensa parvekkeella iltakymmenen aikaan, kun ulkona tuulee ja lämmintä on vain kymmenisen astetta?).

Sänkyyn kömpiessä puolestaan panomiehen luukusta kuului vaimeaa puhensorinaa ja muita keittiöääniä. Mietin, että niinköhän taas jossain vaiheessa iltaa kuuluu hellyyden ja rakkauden osoituksen ääniä. Yön sain nukuttua hyvin, kun taas aamulla tai aamuyöstä (mikä mahtaa olla oikea sanavalinta, kun kello on 4:30), hätkähdin hereille. Lieneekö syynä ollut sitten se, että uni oli tuossa vaiheessa kevyttä, vai että aivot olivat ohjelmoituneet jo illalla siihen ajatukseen, että jossain vaiheessa naapurista kuuluu meteliä mutta kuitenkin. Heräsin siis siihen, kun panoluukussa taas nainen huohottaa työntöjen tahdissa. Homma tuntui olevan jo loppusuoralla, kun äänet vaimenivat melko pian pois.

Ei sitä oikein juuri mitään raportoitavaa tässä länsi- ja itärintamankaan välissä ole tapahtunut. Työpaikalla työt ovat edelleen perseestä ja jos jokin asia ei sitä ole, niin aivan varmasti se on kohta menossa päin sitä. Siviliielämän puolella kuntoilu sujuu ilman ongelmia ja iltojen puuduttavaa tylsyyttä ja yksinäisyyttä voi kiertää katsomalla sarjoja.

Taidanpa painua tästä lenkille, kun ei ole taas enää parempaakaan tekemistä.