Tiukkaa persettä

Nyt on siihenkin kysymykseen vastaus, että jos puu kaatuu metsässä, niin kuuluuko siitä ääntä. Kyllä kuuluu, vaikka ei itse olisi edes metsässä.

Eilen olin kävelemässä ulkona ihan vain tämän leppeän syystuulen takia. Harvoin tuollaista puhuria kohdalle sattuu, niin pakkohan sitä oli ulos mennä katselemaan ja kuulostelemaan, että miltä se näyttää ja tuntuu. Olin kävelemässä sellaisen pienehkön metsikön lähellä, kun sieltä metsästä kuului ensin kova rusahdus ja sitten humahdus. Puuhan sieltä katkesi puolivälistä runkoa.

Tällä viikolla töissä sain nauttia parina päivänä oikein mukavasta näystä. Maatiaiskissa oli laittanut jalkaansa parina päivänä sellaiset oikein sinkkumiehen silmiä hivelevän tiukat farkut jalkaansa. Sellaiset hngh-tiukat, jotka istuvat jalassa kuin tiukka kumihanska virkaintoisen tullimiehen kädessä. Sellaista on vain niin mahdottoman mukava katsella, kun farkuissa ei ole missään lököttävää kohtaa vaan ne istuvat täydellisesti paljastaen takamuksen muodot viimeistä piirtoa myöten. 8) Tietysti jos haluaa hieman olla kriittinen, niin muodoltaan ko. peba on ehkä 3/5 mutta ei voi valittaakkaan, kun minä näen tuollaisia aivan liian harvoin.

Ömh

Jotenkin on ollut taas tämä viikonloppu takkuinen ja erityisesti tämä sunnuntai. Eilinen meni vielä jotenkin arkiaskareita hoitaessa mutta tänään on ollut niin masentunut mieliala. Oikeastaan koko viikolla ei ole oikein mikään huvittanut. Ohjelmointi on perseestä, kuntoilla en ole jaksanut pitkään aikaan (lue: innostus loppunut), töissä ketuttaa kaikki sekalainen paska ja päällekkäiset asiat ja sitä rataa.

Tänään en ole tehnyt yhtään mitään. Puolilta päivin eksyin juutuubiin ja sieltä katselin seuraavat kolmisen tuntia kaikkea turhaa. Nyt tiedän miten tehdään mm. laakereihin kuulia, seuloissa käytettäviä seulaverkkoja ja putkiloihin työnnettäviä perunalastuja. Erittäin kehittävää ja hyödyllistä ajankäyttöä...

Takaisin töissä

Ensimmäinen loman jälkeinen työviikko alkaa kohta olla jo loppupuolella. Ja kyllähän se oli ankeaa taas palata työpöydän ääreen. Viimeisenä lomasunnuntaina olo oli jotenkin kuin pienellä koululaisella ennen koulun alkua. Luultavasti loma oli ainakin siinä mielessä onnistunut, kun ensimmäisenä aamuna työpaikalle ryömiessä työpaikan hälytinjärjestelmän koodi oli unohtunut aivan totaalisesti pois mielestä. Kyllähän sitä jotakin työasioita kävi mielessä loman aikana mutta kaikki pienet asiat (kuten tuo koodi) olivat painuneet unohduksiin. Äkkiä sitä kuitenkin taas laitostui työpöytänsä ääreen ja homma alkoi rullata, kun se lomiksi jäänyt työpino odotti tekijää.

Lomaa olisi voinut ihan hyvin jatkaa vaikka pari kuukautta putkeen. Kun pitää taas päivät käydä töissä, niin illalle jää vähemmän aikaa käytettäväksi. Se lomanaikainen ohjelmointihommakin ei ole edennyt taas yhtään minnekään ja luultavasti sekin painuu ajan myötä unholaan. Siinä mielessä tuo on ärsyttävää, että olen hyvä aloittamaan asioita ja minulla olisi paljon kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia, joita eteenpäin viemällä saattaisi työasiatkin luonnistua paljon nykyistä helpommin. Se asioiden loppuun asti vieminen sen sijaan ontuu pahasti ja tuntuu, että kaikki jää vain kesken. Milloin syynä on ajanpuute tai yksinkertaisesti joku homma kosahtaa johonkin ongelmaan, jota en saa ratkaistua. Minulla pitäisi olla joku koodariapina-armeija käytössäni, jolla voisin teetättää asiat. Tiedän mitä haluan ja miten asioiden pitäisi toimia mutta kuten sanottua, se toteutus jää aina puolitiehen.