14.10.2018

Suosi suomalaista, syrji ulkomaista

Tänään ulkona ollessa tuli mietittyä, että mitä kaikkea marjoja sitä tulikaan syötyä luonnosta/suoraan puskista kesän aikana. Loppujen lopuksi niitä tuli yllättävän monta. Tässäpä listaa:

- mansikka
- metsämansikka
- mustikka
- vadelma
- puolukka
- punaherukka
- mustaherukka
- valkoherukka
- tyrni
- mesimarja
- karviainen (violetti ja vihreä lajike)
- karpalo

Puolet noista on ihan villejä luonnonmarjoja ja osa puutarhassa kasvatettuja. Mansikoita tuli kerättyä paikalliselta mansikkatilalta ja saattoipa "muutama" mansikka eksyä suoraan puskasta suuhunkin (hyshys... älkää kertoko mansikkatilan isännälle). Mesimarja oli ehkä harvinaisin tapaus. En ole tainnut ennen törmätä siihen luonnossa mutta kesällä metsässä kulkiessa semmoisia sattui löytymään. Tai olen ehkä saattanut joskus törmätä tuohon mutta luultavasti siitä on niin kauan aikaa, että ei enää muista. Maultaan se oli minun suussa hyvin mieto. Ei siitä oikein kunnolla tahtonut makua irrota, kun yksittäinen marja oli niin pieni. Tiedä sitten miltä maistuisi, jos saisi pistää kourallisen suuhunsa.

Tuoreenahan nuo kaikki marjat ovat hyviä. Makuina eniten tykkään ehkä makeasta mansikasta ja ehkä yllättävästi puolukasta. Puolukka ei ole mitenkään makea, joten sitä pystyy syömään paljonkin ilman, että tulee öklöttävä olo tai naama on irvistyksessä marjan happamuuden takia. Kesällä satuin kerran sellaiseen paikkaan missä puolukkaa oli runsaasti, niin sitähän tuli vedettyä napaansa useita kourallisia marjoja. Vadelmakin on makoisaltava maistuva marja mutta niitä on vain niin harmillisen hidasta kerätä. Jokaisen marjan saa nyplätä puskasta irti, niin näitä ei oikein raaski syödä kourakaupalla. Parempi on laittaa ne työllä ja vaivalle kerätyt marjat pakkaseen ja syödä niitä talven aikana pikkuhiljaa pois.

Yksi tuttu marja jäi pois tuolta listalta. Vanhemmat ovat yleensä käyneet keräämässä lakkoja (itse en ole innostunut siitä suolla rämpimisestä), niin niitä on aina saanut hieman syödä maistiaisina. Tämä kesä oli hieman poikkeuksellinen, sillä näillä lähiseuduilla ei lakkoja ollut juuri yhtään, joten eipä tullut sitten sellaisia syötyjä.

Elämme 2000-lukua, mutta siltikin vielä teemme samaa mitä metsästäjä-keräilijät (kymmeniä) tuhansia vuosia sitten eli kyykimme marjapuskassa perse pystyssä. Metsässä ollessa tuolta ajatukselta ei voinut välttyä ja olisi hauska tietää mitä tuon ajan ihmiset ovat ajatelleet syödessään luonnonantimia suoraan puskasta.