Pika-analyysi

Kummallista miten nopeasti mieli voi tehdä jonkun johtopäätöksen. Olin taas minulle ennestään tuntemattomien ihmisten seurassa vähän aikaa. Paikalla oli nainen ja mies, yllättäen taas. Vaikka emme jutelleet juuri mitään, niin mieleni teki tuosta naisesta omat päätelmänsä hyvin äkkiä. Jostain sain päähäni, että hän on epäluotettava. En edes itsekään tiedä mitkä seikat vaikuttivat tuon ensivaikutelman saamiseen mutta sellainen kuva hänestä minulle jäi. Uteliaisuudesta olisi kyllä ihan hauska tietää, että pitääkö tämä minun supernopea johtopäätös paikkaansa.

Luistelemassa

Heräsin tänä aamuna siihen aikaan kuten yleensä muulloinkin. Katsoin pimeässä kelloa, käänsin kylkeä ja poikkeuksellisesti nukahdin uudestaan. Vasta parin tunnin päästä heräsin kokonaan ylös. Tuona parin tunnin aikana näin taas kummallista unta...

Oli talvi, ja olin luistelemassa kaukalossa. Paikalla oli myös jonkun verran muitakin henkilöitä ja pelailimme jotakin. Meillä ei ollut mailoja käytössä, potkimme vain luistimilla pelivälinettä, jonka virkaa hoiti keltainen tennispallo. Siinä pelin tiimellyksessä vehtasin erään naisen kanssa, kiusoittelin ja härnäsin häntä aivan kuten pojat tekevät tytöille.

Ei minua tuossa unessä häirinnyt tuo seikka, että vehtasin naisen kanssa. Se mikä siinä häiritsi oli, että miksi taas tuo kyseinen naishenkilö tuli uniini. Nimittäin vähän aikaa sitten pelasin hänen kanssaan jalkapeliä.

Blondivitsi

Mitä eroa on blondilla ja kanalla?
Kana pysyy paikoillaan munan päällä.

Tässäpä nyt puujalkavitsiä alkuun, onhan sentään taas kyse Operaatio Puujalasta. Liittyy tuo vitsi hieman toisellakin tapaa erääseen tapaamiseen, aasinsiltoja ylittäen mutta kuitenkin.

Lyhyessä tapaamisessa paikalla olivat blondi ja minä (ennestään tuntemattomia toisilleen) ja meidän piti tehdä mittauksia yhdellä laitteella. Siinä katsellessamme laitteen näytöllä vaihtuvia lukemia ja koneen piippaillessa merkkiääniä ilmoille, aistin atmosfäärissä olevan jotakin hyvinkin tuttua. Tuttua, mutta joku oli kuitenkin aikaisemmista kerroista poiketen hieman toisin. Aivoissa rattaat raksuttivat kunnes lamppu syttyi. Blondihan oli tilanteessa epämukavuusalueellaan!

Tällä kertaa en ollutkaan itse tuolla epämiellyttävällä epämukavuusalueella vaan nyt siellä oli joku toinen. Aistin varmaan tuon blondin käyttäytymisestä, joka toi mieleen myöhemmin tuon vitsin. Hän vaihteli asentoaan ja ei puhunut juuri ollenkaan. Näytti, että hän oli tilaanteessa hieman vaivaantunut. Entäs minä sitten? Minulle tuossa tilanteessa olo ei nyt ollut mitenkään epämiellyttävää, olihan hiljaisuus ja puhumattomuus minulle tuttuakin tutumpaa ja eipä se nyt mitenkään erityisesti poikennut vaikka vieressä oli minulle ennestään tuntematon henkilö.

Jälleen kerran, mieleeni tuli vasta kotimatkalla, että tuota tilannetta olisi voinut hieman "keventää". Olisin voinut kysyä blondilta yhtä asiaa, josta ehkä olisi sitten saanut ehkä hieman enemmänkin jutuntynkää ja näin helpotettua blondin vaivaituneisuutta, mutta kun ei niin ei.

Voivoi, mistähän saisi näihin hitaisiin älynystyröihin hieman vauhtia lisää, että nämä tilanteet eivät menisi tällä tavalla ohi...

Arvostele mun...

Radiossa on muutamalla kanavalla pyöritetty kuluneella viikolla mainosta TV-ohjelmasta, jossa joku kutsuu joukon itselleen tuntemattomia henkilöitä arvostelemaan tekemänsä illallisen. Joka kerta, kun kuulen tuon mainoksen, niin mieleeni tulee yksi lause: rate my poo.

Netistä löytyy tuosta aiheesta sivuja, siis tuosta rate my poo -jutusta. Jos joku haluaa sellaisille, niin saa tonkia linkit ihan itse niille sivuille. Mutta sitä minä en ymmärrä, että miten pahasti ne hermoyhteydet näissä minun aivoissa ovat menneet solmuun, että jos kuulen jonkun sanovan "arvostele mun jotakin" niin minulle tulee ensimmäiseksi mieleen tuo toinen lause. Aivan älyvapaa tämä pää taas...

Tapaus Brunetti

Olin yhdessä tapaamisessa Operaatio Puujalan tiimoilta. Tapaamisessa paikalla olivat pari operaattoria sekä minä. Toinen operaattoreista oli mies ja toinen oli nainen.

Hmm... Jostain kumman syystä naisista löytyy aina enemmän kirjoitettavaa. Jotenkin he ovat mielenkiintoisempia kuin miehet, joten tuosta miehestä nyt en aio tässä kirjoittaa mitään vaikka hänestäkin olisi ehkä jonkun sanan voinut mainita. Keskityn kirjoituksessani siis tähän operaattorinaiseen ja ajatuksiin, joita kohtaaminen toi tullessaan.

Kuten varmasti suurimassa osassa ensi kertaa uusia ihmisiä tavattaessa, ensimmäisenä toisessa havaitsee kaikenlaisia ulkonäköön liittyviä asioita, niin myös tälläkin kertaa. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota hänen kasvoihinsa, sillä ne poikkesivat huomattavasti paikallisesta standardipärstästä. Eikä suinkaan huonompaan suuntaan. Kasvot olivat symmetriset ja jollakin ovelalla tapaa rauhoittavan kauniit. Syy poikkeaviin kasvoihin oli kuitenkin yksinkertainen: nainen oli kotoisin Keski-Euroopasta päin.

Ehkä minut itsekkäät geenini huomasivat jo tämän ennen tietoista ajatusta. Ehkäpä ne ajattelivat, että "tuossapa on uutta ja ihan eri geenikantaa oleva naaras, sen kanssa pitäisi paritella" ja siksi pidin häntä kauniina. Lisäksi hänellä sattui olemaan sopivan ruskeat hiukset ja vielä ruskeat silmät, niin ei ihmekään jos ulkonäky miellytti minua. Tuosta minua miellyttävästä hiusten ja silmien oikeasta väriyhdistelmästä voisi kirjoitella pitemmänkin tarinan mutta jääköön se nyt.

Toinen asia mikä huvitti jälkikäteen oli se, että miten nopeasti tapaamisen alussa silmät tarkistivat muut tärkeät alueet eli rinnat, takamuksen ja vyötärö-/lantioalueen. Rinnoilla katse kävi heti sen jälkeen kun olin nähnyt hänen kasvonsa, muun osan vartalosta silmät kävivät läpi heti sen jälkeen kun hän kääntyi selin minuun.

Tilanteen sosiaalinen puoli ei sujunut ihan aivan nuin sutjakkaasti mitä ulkonäön arviointi ensisilmäyksellä. Suurimpana syynä varmaan tuossa voi pitää pientä kielimuuria. Kun en hallitse tätä sosiaalisen kontaktin ottoa ja puhumista, niin vaikeuskerrointa lisää automaattisesti ja huomattavasti se, jos käytössä oleva kieli ei ole äidinkieli. Ei siinä mitään, tehtävät tulivat hoidettua ja ymmärsimme toisiamme mutta juuri muuta sananvaihtoa ei oikein päässyt syntymään. Vasta jälkikäteen tuli mieleen, että olisin voinut avata tilannetta kysymällä yhtä asiaa aihepiirin ulkopuolelta. Mutta kun ei sitä aina kaikkea tajua heti, pitkät piuhat nääs, niin hidas sytytys. Menköön tuo kuitenkin opettelun piikkiin, ehkä muistan kysyä sitten seuraavalla kerralla, jos tapaamme jonkun tehtävän merkeissä.

Ärrimurriprojekti

Viime aikoina on taas pinna kiristynyt töissä. Nyt kyseessä on tässä kirjoituksessa mainittu projekti numeroltaan 3.

Väliaikatietona: projekti 2 pitikin saada valmiiksi ennen projektia 1, ja kun nuo olivat valmiina, väliin ilmestyi vielä projekti 2b, joka oli siis saatava tehtyä ennen projektia 3.

Projektit 1, 2 ja 2b on saatu nyt suurimmaksi osaksi tehtyä ja olen tappelemassa projektin 3 kanssa. Ketutuksen aihe tässä on se, että projektin alussa laadittiin aikataulu. Tämän aikataulun mukaan yksi tavoite olisi tullut kuun viimeiselle viikolle, joka oli saavutettavissa realistisesti. Mutta kuinkas kävikään? Asiakas, jolle työskentelen, olikin mennyt lupaamaan nämä minun tekemät tuotokset toiselle ketjulle eteenpäin jo viikkoa aiemmin mitä aikataulussa oli sovittu. Olisi voinut tuo idiootti edes kysyä ensin, että voiko hän luvata aineistoa sovittua aikaisemmin. Mutta omapahan on mokansa, jos eteenpäin annettavassa aineistossa ei olekaan kaikki ihan kohdallaan ja jotakin tärkeää puuttuu. Minä en välitä niistä puutteista paskan vertaakaan, koska minulla ei ole niissä penniäkään kiinni.

Pitäisi ihan vittuilumielessä jäädä pariksi päiväksi sairaslomalle ja nauraa paskaisesti, kun aineisto ei olekaan valmiina asiakkaan ilmoittamana päivämääränä. Oikeasti kyllä voisin halutessani jäädä sairaslomalle vähäksi aikaa. Pää tuntuu olevan täynnä räkää ja vähän ohimoon ottaa mutta kuumetta ei kuitenkaan ole.

Aloituspalaverista palatessa

Pyöräillessäni kotiin Operaatio Puujalan aloituspalaverista päässäni pyöri kaikenlaista.

Kuten tuossa aikaisemmassa kirjoituksessa jo mainitsinkin, niin aloituspalaverissa oli paikalla paljon ihmisiä. Laskeskelin hieman päässäni yhteen, että tämän operaation tiimoilta tulisin varmasti olemaan tekemisisissä monien uusien kasvojen kanssa. Ainakin joidenkin operaattoreiden kanssa tulisin olemaan paljonkin tekemisissä ja varmasti myös joitakin operaation suorittavan osan henkilöitäkin oppisin tuntemaan, jos nyt ei nimeltä niin ainakin naamalta.

Tähän väliin varmaan pitää taas tehdä hieman selventäviä merkintöjä. Aikaisemmin nimitin operaatiohenkilöstöön kuuluvat henkilöt operaattoreiksi. Tätä määritelmää voisi hieman tarkentaa eli nämä henkilöt ovat vastuussa operaation organisoinnista ja eteenpäin viemisestä. Uudeksi määritelmäksi voisi ottaa Operaation Suorittavan Osan (johon itsekin kuulun) eli OpSOt.

Pyöräillessäni jalostin vielä tätä ajatusta hieman pitemmälle. Mieleeni tuli myös tämä minun ongelma sosiaalisten suhteiden saralla ja nytpä olisi oikeastaan mahdollisuus hieman muuttaa tuota operaation osallistumisen syytä. Alkuperäisen syyn seuraksi lisäsin listalle myös tämän:

mahdollisuus harjoitella sosiaalisia taitoja uusia henkilöitä kohdatessa ja tavatessa myöhemmin

Lukiessani operaatiosta lehdestä, en ollut osannut arvata, että se lähtisi myös tähänkin suuntaan. Itsekseni myhäillessä jatkoin pyörällä ajoa kohti asuntoa...

Iltojen pimetessä

Taas on tullut tämä tietty vuodenaika. Pimeää on aamulla ja illalla, lämpötila alkaa lähentyä nollaa. Mielikin on ollut aikaisempaa mustempana. Tai ei ehkä mustana, pikemminkin se ehkä odottaa, että milloin voisi muuttua synkemmäksi. On vain viimeisen viikon aikana iltaisin ollut jotenkin taas yksinäisempi olo. Verrattuna vaikkapa kuukausi takaperin, silloin ei tuntunut näin yksinäiselle. Nyt on taas päässä pyörinyt välillä ajatus, että kun olisi iltaisin edes jonkinlaista juttuseuraa. Alkaa jotenkin rassata tämä iltojen hiljaisuus.

Eilen illalla nukkumaan mennessä peiton allakin tuntui jo viileämmälle. Heti mieleen tuli, että kun saisi kietoutua jonkun toisen lämpimän ympärille, niin ei tarvitsisi kärsiä viileydestä peiton alla. Piti vain sitten vetää peittoa korviin ja kääriytyä siihen mahdollisimman hyvin, että lämpöhukka olisi mahdollisimman pieni. Täytyisi varmaan nyt viikonloppuna tonkia kaapista esille paksumpi talvipeitto, niin sillähän tuo asia ratkiaisi.

Aamullakin on hieman hankalampaa nousta ylös sängystä. Ei huvittaisi millään kömpiä lämpimän peiton alta ja laskea jalkojaan kylmälle lattialle. Tekisi mieli vain maata peiton alla siihen asti kunnes päivä alkaa valjeta. Ja valivalivali, mussutimussuti sitä ja mussutimussuti tätä...

Operaatio Puujalka

Hmm... Törmään nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa negatiivisessä mielessä tähän blogin anonyymiuteen. Tekisi mieli kertoa asioista niiden oikeilla nimillä mutta en voi tehdä sitä mikäli haluan pysyä tunnistamattomana. Siksi asioista kertoessani tulen käyttämään kiertoilmaisuja, pimitän tietoja ja muuntelen totuutta halutessani. Tästä eteenpäin kaikki lukijoiden tekemät tulkinnat esitetyistä asioista ovat lukijoiden itsensä vastuulla. Jos luulit jotakin ja se oli väärin, syytä itseäsi...

Tietysti tälle salamyhkäiselle jutulle/asiakokonaisuuksien sarjalle voisi varmaan keksiä uuden tunnisteen, olkoon se vaikka operaatio Puujalka.

Oikestaan tämä järkyttävä perjantai-illan tapahtuma oli jo osa Puujalkaa mutta aloitetaan siitä miten operaatio lähti liikkeelle...

Eräänä tavallisempaakin tavallisemman työpäivän jälkeen olin saapunut asunnolle. Asunnon ovea avatessa potkin tieltä mainoksia ja lehtiä, jotka postinjakaja oli läjittänyt pitkin eteisen lattiaa. Heitin kengät ja takin pois, nakkasin laukun tuolille ja pinosin postit pöydälle. Vaihdoin työvaatteet kotivaatteisiin ja aloin kaivella jääkaapista esiin syötävää. Kumosin lautaselle jääkaapin syövereistä löytyneen annoksen hernekeittoa ja laitoin sen mikroon lämpenemään. Leikkasin pari siivua tummaa leipää, jotka voitelin ja asettelin ne lautaselle. Kannoin lisukkeet ja vesilasin pöytään ja ryhdyin tonkimaan postikasaa odotellessani keiton lämpiämistä. Huonekaluliikkeen mainos, pari kodinkoneliikkeen mainosta, jotakin muita sekalaisia mainoksia ja paikallinen lehti. "Se nyt on vaan tyhmää ostaa teiltä mitään" ajattelin katsellessani kodinkoneliikkeen mainoksen etusivua. Eipä tuo posti tuo yleensä mitään tärkeää, eniten turhia mainoksia, silloin tällöin ehkä jonkun mieltä piristävän laskun. Toisaalta on nuita mainoksia kyllä ihan mukava saada, onpahan edes jotakin tekemistä (= mainosten selailua) tylsinä illan tunteina.

Mikro ilmoitti merkkiäänellään keiton olevan sopivan lämmintä ja rupesin lusikoimaan sitä suuhuni nostettuani ensin lautasen pöydälle. Selailin sanomalehden sivuja kunnes eteeni tuli juttu Operaatio Puujalasta. Lusikka jäi lautaselle, kun luin juttua tarkemmin pariin kertaan. Operaatioon haluttiin ihmisiä ja siihen osallistuneet saisivat itselleen varsin mittavia hyötyjä. Ja mikä parasta, se olisi täysin ilmaista. Tottahan toki tuollaiset ilmaiseksi saatavat hyödyt kiinnostaisivat minunkaltaisia kitupiikkiä varsinkin kun operaatio itsessään oli jo muutenkin mielenkiintoinen.

Seuraavana päivänä luin jutun pari kertaa uudelleen. Täytin tietyt kriteerit, joten olisin varsin oikea ihminen osana tuota operaatiota. En enää aikaillut vaan laadin hakemuksen operaation toimeenpanevalle henkilöstölle ja laitoin sen eteenpäin. Tästä seuraavana päivänä operaatiohenkilöstöltä (kutsuttakoon heitä jäljempänä operaattoreiksi) tuli heikkoa vihreää valoa. Operaatioon päästäkeen täytyi vielä läpäistä haastattelu ja alkutesti.

Aikaa hakemuksen lähetyksestä oli kulunut parisen viikkoa, kunnes eräänä päivänä töissä olessa puhelimeni soi. Numero oli minulle ennestään tuntematon mutta vastasin siihen silti. Yhteyden toisessa päässä oli eräs operaattoreista, joka oli tekemässä haastattelua. Vastailin esitettyihin kysymyksiin parhaani mukaan. Osa niistä oli hieman hankalahkoja, sillä en osannut antaa niihin aivan tarkkoja vastauksia. Lopulta kuitenkin kysymykset oli kysytty ja operaattori kertoi hieman jatkosta. Jäljellä olisi vielä alkutesti, joka myös karsisi operaatiosta siihen soveltumattomat ainekset.

Tämä testi oli hieman pirullinen, sillä sen tuloksiin ei oikeastaan pystynyt itse vaikuttamaan juuri millään tavalla. Se oli vain tehtävä, menköön sitten vaikka syteen tai saveen. Tuloksiakaan ei testistä näytetty vaan ne lähetettiin muualla analysoitavaksi. Tässä vaiheessa minulla ei ollut mitään tarkkaa tietoa siitä, mitä haastattelu ja testi sanoivat, voisinko lopulta ottaa osaa operaatioon. Toisaalta minun ei tarvinnut huolehtia tuosta, sillä luottamukseni itseeni oli sen verran varma, että pääsisin lopulta operaatioon: olin omasta mielestäni melkein täydellinen palanen siihen.

Viikon kuluttua testistä sähköpostiini kolahti kutsu aloituspalaveriin. Tämä viimeistään varmisti, että aavisteluni olivat osuneet oikeaan. Itse palaverissa kerrottiin yleisellä tasolla operaatiosta ja sen tavoitteista. Paikalla oli myös paljon muita operaatioon osaa ottavia. Palaverin lopuksi raapustin allekirjoitukseni paperiin ja homma oli valmis.

Tyyni järvenpinta

Noomi kirjoitteli eilen, miten hänellä ajatukset vaihtelevat eräämaa- ja kukoistuskausien välillä. Samassa kirjoituksessa hän esittää kaksi kysymystä:

Kuinka siis saisin itseni jotenkin tyynnytettyä tähän tilanteeseen niin, että vain hyväksyisin elämäni olevan tällaista?

Vai pitääkö minun ylipäätään hyväksyä se tällaisena?

Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on hyvin helppo: antaa ajan kulua.

Tuosta minulla on hyvinkin omakohtaista kokemusta ainakin yhden asian suhteen. En ole siitä juurikaan kirjoitellut tänne, juurikin ehkä siksi, koska asiasta minulla ei ole yksinkertaisesti mitään kirjoitettavaa. Aihe on viisikirjaiminen, alkaa kirjaimelle S, päättyy kirjaimeen I eli s***i, nerokkaimmat arvatkoot mikä tuo sana on.

Minulla ei ole aiheesta juuri minkäänlaisia kokemuksia. Tai jos nyt totta puhutaan, niin ei ollenkaan. Ja en laske tähän sitä vuosien takaista kertaa, josta joskus aiemmin ohimennen kirjoitin, koska silloin ei tapahtunut mitään sellaista, josta olisi voinut laittaa rastin seinälle.

Nuorempana aihe pyöri hyvinkin usein mielessä, nykyään ei enää juuri ollenkaan. Muutos on tapahtunut nyt parin viimeisen vuoden aikana ja tuo asia on menettänyt kiinnostavuuttaan hyvinkin paljon. Varmaankin siksi, kun siihen ei ole mitään mahdollisuuksia, niin mitäpä sitä suotta asiaa ajattelemaan ja päätään vaivaamaan turhilla.

Palataanpa nyt nuihin alussa esitettyihin kysymyksiin. Jos tilanne pysyy staattisena, niin silloin sitä tyyntyy itsestään asian kuin asian suhteen, kun aikaa kuluu tarpeeksi paljon. Hieman kuten tilanteessa, jossa paremmasta ei tiedä mitään, niin ei siitä osaa haaveillakkaan (ei ehkä täysin osu tuo mutta riittävän lähelle).

Toisaalta tuo ensimmäisen kysymyksen vastaus riippuu hyvin paljon tuosta toisesta kysymyksestä. Jos asiaan on edes jonkinlaista pientä mahdollisuutta vaikuttaa ja ei halua hyväksyä tilannetta, niin silloin tyyneyden saavuttaminen on jo varmasti työn takana tai melkein mahdotonta. Jos taas nostaa kädet pystyyn ja on valmis luovuttamaan, niin silloin tyyneys on mahdollinen saavuttaa. Parisuhteessa elävälle tämä saattaa olla ehkä hankalaakin, vaikea sanoa kun ei ole kokemusta. Yksinäiselle sen sijaan tuo nyt ei tuota juuri minkäänlaisia vaikeuksia.

Yksinäisyyden erämaassa matkatessa on helppo jättää matkan varrelle turhaksi käyneet asiat ja ajatukset...

Ympäristoystävällinen

Tein tänään pyörälle pientä syyshuoltoa ja mm. käytin siinä yhtä ainetta. Kun olin saanut huollon tehtyä ja laittelin työkaluja takaisin kaappin, vilkaisin tarkemmin tätä purkkia, joka sisälti tuota huollossa käytettyä ainetta ja lueskelin purkin kyljestä huvikseni tekstit läpi. Alla olevassa kuvassa on osa purnukan seliteteksteistä. Huomaa tekstien seassa sana ympäristöystävällinen.



Ja sitten toinen kuva samasta purkista viisi senttiä alempaa...



Ympäristöystävällinen? Kuka idiootti näitä tekstejä näihin purkkeihin kirjoittaa?(!) Ei taas sanat riitä kuivailemaan tätä idiotismin määrää...