11.11.2012

Hauskaa, hyvin sellaista

Lähes puoli kuuta sitten binääripariskunnan toinen osapuoli kirjoitti nauramisesta ja kysyi "Montako kertaa olet nauranut tänään?". Jotain lukuja oli, että aikuinen muka nauraisi 15 kertaa päivässä. Tiedä sitten näistä.

Jäi vain tuo kirjoitus mieleen, kun olin miettinyt aiemmin sitä, että miksi jokin asia naurattaa toisia mutta ei toisia. Sekin mietitytti, että olenko huumorintajuton tosikko, luultavasti kyllä. Joskus joku oli jossain blogikirjoituksessaan kirjoitellut, miten joku eläinvideo oli naurattanut mahdottomasti. Katsoin samaisen videon ja minua tämä nauratti yhtä paljon kuin kivikasankin katsominen.

Tällä viikolla olisinko nauranut ehkä alle kymmenkunta kertaa ja sekin oli silloin, kun katsoin jakson sarjasta Big bang theory. Eli jos päiväkohtaisiksi numeroiksi tuon haluaa vääntää, niin kokonaisluvuksi muutetttuna ehkä kerran, parhaimpana päivänä jopa kaksi kertaa on naurattanut. Omalta kohdalta en enää muista milloin olisin nauranut viimeksi ihan katketakseni. Yksittäinen tapaus, mikä muistui mieleen oli se, josta kirjoitin kauan aikaa sitten. On niitä yksittäisiä tapauksia saattanut olla tuonkin jälkeen mutta eivät vain ole jääneet mieleen.

Ei kommentteja: