Auauauauau

Jalka on hieman kipeä, niin ei ole hyvä olla. Koskee tuohon toisen polven yläpuolella olevaan lihaksen päähän, ilmeisesti siihen johonkin missä lihas loppuu ja kiinnittyy jänteisiin. Kipua on hieman kävellessä ja vielä enemmän, jos ajaa pyörällä. Koitapa sitten tässä liikkua kaupungilla johonkin, kun autoa ei ole ja julkinen liikenne on niin perseestä, että sitä en tule käyttämään. Ennemmin väännän vaikka naama tuskan irvistyksellä eteenpäin kävellen kuin käytän julkista kulkuneuvoa.

Töissäkin on taas vaihteeksi perseestä. Hommat ovat taas mitä ovat, sellaista nyhertämistä ja nysväämistä. Toisekseen ärsyttää se, että kun yhteen projektiin pitäisi saada ensi kuun puoliväliin menessä taas asioita valmiiksi, niin erään toisen projektin idiootti projektipäällikkö yrittää työntää minulle koko aika muita hommia tehtäväksi tässä välissä vaikka hän tietää aivan varmasti, että minun pitää tällä hetkellä keskittyä tuohon ensiksi mainittuun työhön. Sekin on viime aikoina vituttanut, että näitä projekteja mainostetaan alussa vain ihan "pikkuhommiksi, jonka tekee kuukaudessa" mutta joka sitten paisuukin projektin edetessä kuin pullataikina. Tästä on sitten seurauksena, että käynnissä on monta projektia kerrallaan, mihinkään ei pysty keskittymään kunnolla yhdellä kertaa ja lopulta kaikista aikataulut kusevat enemmän tai vähemmän. Mutta itsepähän projektipäälliköt aina soppansa keittävät, kun eivät osaa resurssoida henkilöitä oikein. Minä en ainakaan ala tekemään ylitöitä paskalla palkalla vain sen takia, että joku imbesilli projektipäällikö on ottanut ahneuksissaan enemmän töitä vastaan mitä pystymme edes tekemään. Tekisi niin mieli vaihtaa nyt työpaikkaa ja jättää nämä mulkerot ongelmiin...

Keittiöriemuja

Sarjassamme Urpo Turpon Masterchef-keittiössä...

Perjantaina ostoslistaa ja viikonlopun ruokia suunnittellessa tulin ajatelleeksi, että voisi ostaa jonkunlaista kalkkunan tai broilerin filettä. Lauantaina kaupassa hyllyjä katsellessa silmiini osui vain kalkkunan filerulla, sellainen verkkoon kääritty pötkylä. Olisihan siellä ollut broileria ja kalkkunaa monenlaisessa muussa muodossa mutta minua ei nämä rapaan sotketut jämät kiinnosta, haluan vain puhdasta lihaa. Ostoskoriin päätyi sitten tämä rulla, koska parempaakaan ei ollut sillä hetkellä tarjolla. Ajattelin, että onhan se filettä tämäkin ja voi siitä varmaan pannulla pihvejä paistella.

Ryhdyin tänään valmistamaan tästä rullasta ruokaa. Paketin kyljessä oli ohje, että laita pötkylä verkkoineen uuniin paistumaan ja pidä sitä siellä n. pari tuntia tai niin kauan, että lihan lämpötila on noussut siihen ja siihen lämpötilaan. Koska minulla ei ole tuollaista uunilämpömittaria ja pari tuntia oli aivan liian kauan ja kun olin alunperinkin niitä pihvejä ajatellut, niin päätin sitten saksia pötkylän verkkosukastaan ulos, leikata siitä niitä pihvejä ja paistaa ne pannulla. Mutta asiat eivät menneetkään aivan niin kuin olin ajatellut...

Verkko saksilla pois... *nipsnips* Mikäs ihmeen kalvo tässä rullan ympärillä on? No, otetaanpa se pois. Mitä vit... Ei saatanan saatana! Täällä sisällähän tämä liha on ihan silpuksi vedettyä paskaa! Voi jumal... *kiroilua epäämääräinen aika*

Kun vitutus oli hieman laantunut, ryhdyin miettimään mitä ihmettä minä nyt teen, kun pihvit oli nyt poissuljettu vaihtoehtö. Päätin sitten, että silppuan lihat pieniksi ja teen niistä kastiketta. Kun suunnitelma oli selvillä, ryhdyin tuumasta toimeen. Lihaa oli sen verran, että päätin laittaa osan siitä suoraan pakkaseen. Otin kaapista esille vaa`an, jotta voisin jakaa lihan sopiviin annoksiin. Kaavin lihat kalvosta pois ja lätkäisin koko määrän kerralla vaakaan ja taas tuli pientä ihmetystä. Katsoin paketin kyljessä ilmoitettua painoa ja vaa`an näyttämää lukemaa. Vaaka näytti n. 10 prosenttia pienempää lukemaa mitä oli paketissa. Paketin painoon ilmeisesti kuului lihan lisäksi tämä verkko ja kalvo lihan ympärillä. Näin sitä kustiin taas uudemman kerran kuluttajan silmään laittamalla hintaan ylimääräiset 10 prosenttia sellaisesta tavarasta, jota ei voi edes syödä.

Lopulta kuitenkin näiden kaikkien kohdattujen vastoinkäymisten ja tappioiden jälkeen sain tehtyä ruoan valmiiksi ja mahan täyteen. Niin ja se tarinan opetus? Oli muuten ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun ostan jotain verkkoon käärittyä ruokaa.

Päläpäläpälä

Prologina illan kirjoitukseen...

Kirjoituksiini on tipahdellut aina silloin tällöin kommentteja. Näitä lukiessa olen huomannut, että kommentit voisi jakaa karkeasti kolmeen eri kategoriaan näin bloginpitäjän näkökulmasta. Nämä kategoriat ovat ärsyttävät, neutraalit ja ärsyttävät kommentit.

1. kategorian ärsyttävä kommentti on mitä se tarkoittaakin. Sellaista lukiessa tulee väkisinkin mieleen, että kommentin kirjoittaja on täysi idiootti, joka ei ole ymmärtänyt ollenkaan lukemaansa. Blogin historiassa on ollut vain ja ainoastaan yksi tällainen kommentti, jota ei ole julkaistu. Jälkeenpäin minua on hieman kaduttanut, että tuo kommentti tuli poistettua ilman minkäänlaista käsittelyä. Vasta myöhemmin tuli mieleen, että tätä kommenttia ja sen kirjoittaa olisi voinut tylyttää julkisesti tälle omistetulla kirjoituksella. Mutta tuskinpa siitä olisi ollut mitään hyötyä, koska kommentin kirjoittanut anonyymi olisi tuskin tainnut tulla lukemaan vastausta tähän idioottimaiseen kommenttiinsa.

Neutraalit kommentit ovat, ehkä yllättäen, neutraaleja kommentteja. Niihin en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata, joten kommentin kirjoittajan ei kannata ihmetellä, jos en vastaa sellaiseen mitään.

2. kategorian ärsyttävä kommentti on hieman eri tavalla ärsyttävä mitä ensimmäisen kategorian kommenttityyppi. Tämä toisen kategorian kommenttityyppi on siksi ärsyttävä, koska se haastaa ajattelemaan. Eli se siis antaa "ärsykettä" aivoille. Usein hyvät kommentit, osa ehkä tiedostomattaan, ovat juuri tätä tyyppiä. Monesti näitä saa miettiä ajan kanssa, että mitäköhän tuohonkin vastaisi (tai sitten blogin pitäjä on niin tyhmä ja yksinkertainen, ettei sen takia pysty vastaamaan heti). Usein tämän kommenttityypin johdosta on tullut sitten uusia aihetta käsitteleviä kirjoitelmia.

Joten nyt, kun eri kommenttityypit on käsitelty, voidaan siirtyä illan varsinaiseen asiaan...

Yhden postauksen kommentia miettiessä ajatukset harhautuivat toiseen aiheeseen eli puhumiseen.

Puhuminen, tuo suusta tulevien äänteiden muodostamisen tapa, jota käytämme lähettämään viestin toisen aivoihin...

Ehkäpä se on käynyt aikaisemmista kirjoituksista ilmi, mutta sanottakaan se vielä tässäkin, että en ole mikään kovin puhelias ihminen, sen huomaa jo ihan fyysisestikin. Jos joudun keskustelemaan aktiviisesti eli olemaan äänessä hiemankin pitempään, sanotakkoon vaikkapa puolikin tuntia, niin minulta alkaa kurkku karhentua ja ääni hävitä. Luulisin, että tuokin johtuu ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, ettei äänihuulet ja kurkku ole tottuneet pitempiaikaiseen puhumiseeen, jolloin seuraus on sitten mikä on.

Muutenkin minulla on hieman riistiriitainen suhde puhumiseen. Joskus se on ihan mukavaa, jos keskustelukumppanina on joku sellainen, jonka kanssa on helppo keskustella ja jutustelu etenee luontevasti. Joskus taas ei tarvita kovinkaan paljon, kun puhuminen alkaa ärsyttää minua. Varsinkin silloin huomaan ärsyyntyväni helposti, kun puhe on samojen asioiden jankkaamista, joista on puhuttu aikaisemmin, tai sellaista aivan merkityksetöntä ja tyhjänpäiväistä louskutusta. Sellaisia kiinnostavia puhekumppaneita minulle ei oikeastaan ole koskaan ollut. Tai no ehkä yksi näistä sähköpostitutuista oli sellainen, jonka kanssa tuli vaihdettua enemmän ajatuksia mutta sekin tapahtui messengerin välityksellä. Eli ei se varsinaista "puhetta" ollut mutta jonkinlaista kommunikointia kuitenkin.

Huvittavaa kyllä, joissakin tilanteissa puhumattomuuskin voi hieman ärsyttää minua. Esimerkkinä voisin mainita vaikka sellaisen, joka tapahtui yhtenä päivänä, kun olin Operaatio Puujalan takia eräässä tapaamisessa. Pöydän ääressä istui minun lisäksi mies ja nainen. Kaikki taisimme olla vähän tuntemattomia toisillemme, naisen olin muistaakseni nähnyt pari kertaa aiemmin joissakin muissa tapaamisissa. Jokainen osaa varmaan kuvitella sellaisen tilanteen, jossa kaikki ihmiset ovat vieraita eikä yhteisiä puheenaiheita oikein ole, jolloin tietenkin tulee sellainen kiusallisen hiljaisuuden tunne. Nökötimme siis siinä pöydän ääressä aneemisesti ja tämä alkoi hieman nyppiä minua. Mielessäni pyöri, että "minähän en tätä pitkään katso ja tähän on tultava muutosta". Kommentoin sitten siihen lyhyellä lauseella jotakin Operaation niukasta rahoituksesta ja nainen vastasi takaisin jotakin lyhyesti. Kysyin sitten heiltä, miten heillä Operaatio on sujunut ja siitä tuli hieman lyhyttä keskustelua, kunnes minun tuli aika lähteä pöydästä.

Toisaalta sitten joissakin toisissa tilanteissa tuo puhumattomuus ei kuitenkaan ärsytä. Työpaikalla saatan ihan hyvin olla vastaavanlaisssa tilanteessa hiljaa. Ehkäpä tuossa on erona se, että työpaikalla tunnen ihmisiä jo jotenkin ja minua ei kiinnosta tutustua heihin sen paremmin, koska he eivät ole minua kiinnostavia. Mutta jos tuota toista tapausta haluaa analysoida, niin tässä tilanteessa ihmiset olivat ennestään tuntemattomia ja ehkä jotenkin halusin ottaa heistä hieman selvää, ovatko he minulle uhka vai mikä. Jokin kivikautinen selviytymisvaisto kai siellä takana kummitteli vaikka tuskin he nyt mitään varsinaista "uhkaa" minulle olisivat muodostaneet.

Puhumisesta puheenollen tuli mieleen tuo puhelimeni. Olin taas yhtenä päivänä penkomassa laatikoitani, kun eteeni tuli nykyisen puhelimeni takuukuitti. Ostin tuon puhelimen viikkoa vajaa viisi vuotta sitten. Katsoinpahan sitten tuon johdosta ihan uteliaisuuttani puhelimen lokitiedoista, miten paljon olen tuolla kyseisellä laitteella soitellut ja vastaillut. Puhelujen kesto oli yhteensä n. 70 tuntia, joista soitettujen ja vastattujen puheluiden suhde meni aika lailla tasan. Laskeskelin tuosta huvikseni, että viiden vuoden ajan olen puhunut keskimäärin joka viikko yhden puhelun, jonka kesto on ollut n. 16 minuuttia. Operaattori on kerännyt tuolta ajalta rahaa pelkistä puheluista keskimäärin 150 euroa eli n. 2,50 euroa kuukaudelta (+ päälle vielä kuukausimaksut). En tiedä miten paljon muut ihmiset puhuvat puhelimiinsa mutta veikkaisin, että tuo minun määrä on aika vähän.

Tuli vielä mieleen tuosta yhdestä sähköpostitutusta, että joskus aikoja sitten leikittelin eräällä ajatuksella. Emme olleet nähneet tämän sähköpostitutun kanssa elävässä elämässä toisiamme kuin muutaman kerran. Sen johdosta tuli sitten tämä ajatusleikki mieleen, että tapaisimme minun asunnolla ja emme saisi puhua ollenkaan. Kaikki kommunikointi olisi tapahduttava muilla keinoin ja myös kirjoittaminenkin olisi kiellettyä. Tuota ajatusleikkiä leikkiessä tuli mietittyä aina mitä olisi halunnut viestiä ja ennen kaikkea miten sen olisi pystynyt viestimään. Yleensä ne menivät fyysisiksi melko pian...

Mitä tulee tarpeeseen puhua jollekin... Jotkut voivat tarvita paljonkin puheseuraa, minulla se tarve on melko pieni. Ehkä minulla on sitten vain erilaiset tarpeet, haluan ehkä enemmän kuunnella kuin puhua. Yksikseni ollessa kuuntelenkin paljon musiikkia. Yleensä kotihommia puuhastellessa minulla on radio auki, tietokoneella ollessani kuuntelen usein soittolistoja ja vielä iltaisinkin ennen nukkumaanmenoa saatan kuunnella korvanapeilla soitinta. Miksi sitten kuuntelen paljon? Ehkä siksi, että se on yksinäiselle yksi keino kuulla toisten ihmisten ääniä ja olla tuntematta itseään yksinäiseksi.

Nähtyjä unia

Kuluneella viikolla tuli taas nähtyä pitkästä aikaa sellaisia unia, jotka olivat mielessä vielä heräämisen jälkeenkin. Tuohon kyllä taisi vaikuttaa se, että heräsin juuri kesken unen ja siksi se niin hyvin sitten muistui mieleen.

Ensimmäisessä unessa olin makuuhuoneessani. Seisoskelin kaapin edessä katselemassa tyhjää kaappia, en nyt muista olinko järjestelemässä sitä vai mitä mutta tyhjä se oli kuitenkin. Muu osa asunnosta oli pimeänä ja vain makuuhuoneessa oli valo. Yhtäkkiä kuulin muualta asunnosta askelten ääniä ja ennen kuin kerkesin reagoida siihen mitenkään, niin makuuhuoneen oviaukkoon tuli joku lyhyehkö ja nuorehko mies. Säikähdin tuota niin paljon, että heräsin siihen paikkaan niskavillat pystyssä. Mielenkiintoista olisi tietää mistä tuokin uni on saanut alkunsa.

Toinen uni oli sitten hieman, krhm, pervompi. Jos olet alaikäinen tai herkkänahkainen, niin nyt kannattaa kiltisti suunnata muille sivustoille. Mutta itse asiaan siis... Tällä kertaa olin kioskilla, tarkemmin sanottuna R-kioskilla. Tai siltä se ainakin minusta näytti sisältä. Olin katselemassa hyllyn edessä dvd-levyjä, jotka olivat ilmeisesti vuokrattavana. Siihen hyllyn päähän ilmestyi myyjätär, joka ryhtyi laittamaan dvd-paketteja aivan alimmalle hyllylle. Eihän tuossa nyt nuin äkkiseltään vaikuta mikään kummalliselta, myyjä täyttelemässä hyllyjä. Ei niin, mutta se miten tai paremminkin missä asennossa se tapahtui, niin se oli kummallista. Nainen kumartui alahyllylle niin, että jalat olivat täysin suorina ja pää oli takamusta alempana. Koska hän oli selin minuun, niin totta kai se pyöreä takamus herätti himoni. Astelin naisen taakse, otin hänet otteeseeni ja nostin hänen hameensa ylös. Hameen alta paljastui kivannäköinen takamus, joka oli verhottu mustilla pikkuhousuilla. Nainen oli tietysi vähän tilanteesta hämillään ja vastusteli hieman, mutta kun vetäisin hänen alushousut nilkkoihin, niin hän huomasi jutun jujun ja antautui vietäväksi. Laskeuduin alas polvilleni ja nyt nainen seisoi naamani edessä siinä samaisessa asennossa missä hän oli täyttänyt hyllyä. Aloinkin nuolla antaumuksella naista haarojen välistä takaapäin. Siinä tortun lipsuttelun lomassa minulta oli maagisesti hävinnyt housut jalasta ja kun päätin, että nyt on aika pistää lihaa piiloon, niin samassa filmi katkesi. KARVAS PETTYMYS!

Niinpä niin, siihen loppui sekin uni kesken kaiken kivan ja panetus oli kova. Eipä tuossa kuitenkaan ollut mitään uutta, sillä ei tuo ollut suinkaan ainoa seksuaalisväritteinen uni, joka on loppunut kesken parhaimman kohdan. Näissä unissa en ole päässyt yleensä kovin pitkälle, yhdessä olen saanut naiselta housut pois, toisessa päässyt hieman sormettamaan, tässä jopa hieman pidemmälle mutta koskaan en ole päässyt "finaaliin" asti. Taitavat vain nämäkin unet ivata minulle, että "plälläslää, tätä herkkua et tule koskaan kokemaan"...

Rasti seinään

Tämän päivän johdosta pitää laittaa rasti seinään. Välihuomautuksena kuitenkin innokkaimille pervoilijoille, että kyse ei ole sellaisesta rastista, josta kirjoitin aikaisemmin ohimennen.

Olin aiemmin viikolla pyörittänyt päässä yhtä toista ajatusta ja nyt äsken ruokaa tehdessä oli ärsyttävän kommentin vuoro olla rattaiden välissä. Pohdinnat tahtoivat kuitenkin ajautua kohti tuota aikaisemmin viikolla mietittyä asiaa. Ja kuinka ollakaan, yhtäkkiä tajusin yhden asian ja tuosta aiemmin viikolla päässä pyörineestä harmaasta ja epämääräisestä ajatusmöykystä tuli kerralla kristallin kirkas.

Loppupäätelmä tuohon mieltä askarruttaneeseen asiaan oli loppujen lopuksi niin typerän yksinkertainen, että ei sitä voinut oikein uskoa. Mietin loppupäätelmän kannalta useampia eri tilanteita ja asioita mm. musiikin kuuntelua, ihmisten suhteita, työtäni, atomeja ja vastaavia, jotka eivät mitenkään edes liity toisiinsa. Mutta kun vedetään kaikki linjat suoriksi ja yksinkertaistetaan asioita, niin kaikkien näiden erilaisten asioiden taustalta voidaan löytää yksi yhteinen tekijä.

Tuota loppupäätelmää pitää kyllä miettiä lisää tarkemmin. Yleensä jostain uudesta ajatuksesta innostuu helposti mutta seuraavana päivänä tai viikon päästä se voikin kuulostaa jo ihan hölmölle. Sitä vain on kuitenkin vaikea olla virnuilematta, kun tuon loppupäätelmän takia näen maailman hieman erilaisin silmin mitä se oli vaikkapa eilen...

Muutenkin päivä on mennyt mukavasti. Vaikka heti aamulla oli pieni vastoinkäyminen, niin sillä ei kuitenkaan ollut loppujen lopuksi vaikutusta päivän kulkuun. Tai ehkä oikeastaan sillä oli vaikutusta ja mikä yllättävintä: positiiviseen suuntaan. Olin ajatellut ensin tehdä yhtä ruokalajia mutta vastoinkäymisen takia se vaihtuikin sitten toiseen. Ja kyllä kannatti! Melkein itku pääsi, kun sain tehtyä niin hyvää ja suussasulavaa ruokaa, että piti vielä oikein lautanenkin nuolla puhtaaksi. Ei se ruoanlaitto ihan näin Strömsötä ole minun keittiössä aikaisemmin ollut.

Tammikuussa ei ollut oikein mitään kirjoitettavaa, kun taas nyt päässä pyörii niin paljon erilaisia kirjoitettavia juttuja, että osa meinaa jo unohtua. Näin ne tilanteet vaihtelee...

Huolissaan, joo...

Viikolla näkyi lehdistössä olevan uutinen (esim. täällä), jonka mukaan mainostajat ovat huolissaan uusista tietosuojasäännöistä.

Mainostajien liiton mielestä vaatimus pyytää aina käyttäjien selkeä suostumus henkilökohtaisen tiedon tallentamiseen on ongelmallinen. Henkilökohtainen tieto on määritelty liian laajasti.

Jo on aikakin, että tulee sääntöjä tuohonkin asiaan. Nykymenossa minua ainakin on nyppinyt se, että jos on tarvinnut antaa yhteystietojaan esim. jollekin yritykselle, niin koskaan ei ole voinut olla täysin varma siitä, mihin ne omat tiedot lopulta päätyy. Monesti on käynyt niin, että esim. puhelinnnumero on annettu jollekin kolmannelle osapuolelle ja kohta kaikki saatanan puhelinmyyntifirmat ovat alkaneet soitella. Mikään ei nosta v-käyrää yhtä tehokkaasti kuin puhelinsoitto, jossa "langan" päässä joku tuttavallisesti käyttäytyvä ärsyttävä kloppi yrittää reteästi kaupata jotakin paskaa, jolla en tee yhtään mitään. Minun puolesta saisi tulla sellaiset säännöt voimaan, että kaikilta henkilökohtaisia tietoja käyttäviltä mainostajilta loppuisivat työt kuin seinään.