Kiirekiire

Mikähän siinä on, että työpaikalla tulee aina kiire kuun lopussa tai perjantaina? Tänään on kuun viimeinen päivä ja töissä oli taas pientä hässäkkää, kun asiakkaalle piti saada lähtemään tuotoksiaan. Ja kovin monesti muulloinkin on käynyt nuin eli kovin yleistä se tällä minun alalla on.

Joskus se ärsyttää minua, kun ei saa tehdä rauhassa hommiaan kunnolla loppuun asti ajatellen. Kuitenkin sitten myöhemmin joutuu paikkailemaan kiireessä tehtyjä virheitä ja unohdettuja asioita. Mistähän sattuisi löytämään sellaisen työpaikan, jossa asiat saisi tehdä omaan tahtiin rauhallisesti ja kunnolla? Taitaa olla sellainenkin työpaikka täyttä toiveajattelua näinä aikoina...

Lukemista

Kävin eilen pyörimässä kirjastossa. Koitin katsella, että löytyisikö sieltä tähän minun ongelmaan liittyviä kirjoja mutta vesiperä tuli vedettyä. Koska minua ei huvittanut lähteä takaisin tyhjin käsin, niin lainasin erään kirjan. Tuo kirja ilmestyi vuonna 2008 mutta koska uudet kirjat ovat aina heti lainassa ja varattuina sen puoli vuotta niin tuokin painui sitten ajan myötä unholaan kunnes nyt muistin sen.

Sivuja kirjassa oli melkein kolmesataa mutta niin vain sekin tuli luettua nyt yhden päivän aikana. Ja mikäpä sitä oli lukiessa, kun teksti oli helppolukuista, tarina mukaansatempaava ja vielä aika ajoin hyvin hauskasti kirjotettukin. Välillä nauratti niin, että varmaan naapuritkin ihmettelivät, että lieköhän se yksinäinen tullut hulluksi kun itsekseen hihittelee.

En muista milloin viimeksi olisin lukenut kertomakirjallisuutta mutta pitempi aika siitä jo on. Opiskeluaikoina tuli luettua paljonkin, kun kirjasto sattui olemaan ihan kivenheiton päässä asunnosta, niin siellä jaksoi käydä aina useastikin. Olinkin jo melkein unohtanut miten nuihin kirjoihin voi uppoutua, toisin kuin television kanssa. Tämä voi kuulostaa hölmölle mutta kirjaan verrattuna televisio tuntuu jotenkin passiiviselle. Kirjaa lukiessa jotenkin tuo oma mielikuvitus värittää tapahtumat paljon paremmin televisioon verrattuna. Hyvänä esimerkkinä voi pitää kirjaa "2001 avaruusseikkailu", joka lukukokemuksena on ollut yksi parhaiden joukosta. Myöhemmin tämä tuli televisiosta elokuvana, joka oli puolestaan yksi tylsimpiä ja suurimpia pettymyksiä. Melkein elokuvan alusta saakka mielessäni pyöri vain, että ei herran jestas mitä uskomatonta paskaa. Teki mieli jättää elokuvan katsominen kesken, mutta lopulta katsoin loppuun asti. Mahtoiko sitten tuota elokuvaa kohtaan olla liian suuret odotukset tuon kirjan takia ja sen takia se oli suuri pettymys, tiedä häntä. Pitäisi joskus tehdä niin, että katsoo ensin jonkun kirjaan pohjautuvan elokuvan ja vasta sen jälkeen lukee kirjan ja tekee loppupäätelmät molemmista.

Mutta joka tapauksessa, varmaan olisi hyvä käydä tuolla kirjastossa useamminkin niin tulisi samalla käytyä aina hieman ihmisten ilmoilla torveilemassa eikä tulisi liikuttua vain akselilla koti-työpaikka-kauppa.

Arkiaskareita

Tänään tuli tehtyä pakastin täyteen ruokaa. Ei se kovin iso se pakastin ole, joten se on aika äkkiä täytetty. Nyt voi taas olla hieman levollisemmin mielin. Jotenkin tyhjä pakastin saa minut levottomaksi. Kai se on siinä, että jos siellä ei ole mitään, niin sitten muuallakaan ei ole mitään syötävää ja sittenhän sitä nälässä ollaan. Omituista kyllä, tyhjä jääkaappi ei saa samanlaista tunnetta aikaan. En ota paniikkia vaikka kaapissa nököttäisi vain peruspakolliset sinappiketsuppivoimaito.

Tein myös yhtä syötävää hyvin yksinkertaisista aineksista. Tällä kertaa se onnistui lähes täydellisesti ja että se maistui hyvälle! Melkein teki mieli mussuttaa sitä suihinsa sen minkä ehtii mutta maltoin mieleni ja pistin sitä pakkaseen odottelemaan tulevaa.

Yksi kusee, kaksi kusee, kolme kusee

Kyllä meinasi taas tänään töissä nousta v-käyrä uusiin sfääreihin. Projektissa pitäisi tehdä mm. pienempiä ja suurempia muutoksia useisiin tiedostoihin (lähemmäs 50 kpl). Jos olisin saanut valita itse työssä käytettävän ohjelman, tiedostoista olisi varmasti käsitelty jo yli puolet. Mutta ei! Asiakas on vaatinut, että näitä tiedostoja pitää käpistellä juuri tällä toisella ohjelmalla, jonka käytettävyys on yhtä helvettiä verrattuna siihen ohjelmaan mitä itse olisin käyttänyt. Tänään sain muokattua tällä saatanallisella ohjelmalla vasta neljää tiedostoa! Eivätkä nekään ole vielä valmiita!

Tämän projektin kestoksi arvioitiin pari viikkoa, joista ensimmäinen viikko on jo takana. Olisihan sen melkein jo voinut arvata, että projektin vetäjän arvioima "parisen viikkoa" ei tosiaankaan tule pitämään paikkaansa! Se mikä tässä kanssa vituttaa on se, että minun pitää tehdä samalla asiakkaalle toinenkin projekti, joka on kanssa kestoltaan "pari viikkoa" ja tähän työhön on varattu aika niukasti tunteja. Ja tässäkin projektissa on varmasti odotettavissa samanlaista paskaa mitää ensimmäisess projektissa. Kaiken lisäksi tätä jälkimmäistä projektia pitäisi ryhtyä tekemään nyt kesken ensimmäisen projektin. Jotta kaikki ei suinkaan olisi helppoa, aivan nurkan takana on näiden kahden lisäksi jo kolmas projekti, mihin minua odotellaan. Tänään kävikin jo pari henkilöä kertomassa siitä aikatauluja ja yllättäen yksi tavoitepäivämäärä on lokakuun puolivälissä.

Loppuun voikin tehdä valistuneen arvauksen: Projektin 2 aikataulu kusee taatusti, jolloin myöskin projekti 1 viivästyy. Myöskin projektin 1 aikataulu kusee, onhan siitä jo varmat merkit nähty. Ja nämä kaikki kun kertaantuu ennen projektia 3 niin voi sitä riemun määrää...

Hajatelmia

Palataanpas aiheeseen, jonka pintaa raapaisin hieman aikaisemmassa kirjoituksessa. Eli nyt epämääräisiä hajatelmia suhteestani vanhempiin.

Tuota aikaisempaa kirjoitusta kirjoittaessani olin hieman kyrsiintynyt toiseen vanhemmistani, tarkemmin sanottuna hänen käytökseensä. Ensin hieman taustaa mistä tuo minun ärsyyntyminen lähti... Tämä vanhempani olisi halunnut lähteä harrastamaan harrastustaan, jota myös minäkin harrastan, ja pyysi minua mukaansa, koska yksin se ei olisi onnistunut. Sillä hetkellä minua ei juuri se aktiviteetti kiinnostanut ja en halunnut lähteä, jonka takia hänkään ei sitten päässyt harrastuksensa pariin. Tästä vanhempi otti herneitä nenäänsä, juputti asiasta minulle ja lähti omiin oloihinsa.

Minä koin tuon tilanteen siten, että koska hän ei päässyt harrastamaan, niin minusta tehtiin syyllinen, koska en halunnut tehdä hänen tahtonsa mukaan. Tämä oli yksi syy miksi minua alkoi pänniä. Jonkin ajan kuluttua vanhempi taas oli niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja oltiin taas niin normaalia. Tämä taas lisäsi entisestään minun ketutusta.

Jaa miksikö? No se on hieman hankala selittää mutta yritetään... Ensinnäkin olin jo siis valmiiksi ärsyyntynyt ja silloin lisä-ärsytykseen ei tarvita paljoa. Toisekseen, vanhempi itse suuttuessaan lähti omiin oloihinsa purkamaan suuttumustaan. Ja kun myöhemmin hän käyttäytyi kuin mitään ei olisikaan tapahtunut minun ollessa vielä suuttunut, koin että minun suuttumuksella ei ollut mitään merkitystä. Itse hän sai suuttua, mutta minun tunteeni ikäänkuin "sivuutettiin".

Kuulostaa hölmölle ja sekavalle? Ei se mitään, niin minustakin. En ole kovin ekspertti selittämään näitä asioita. Mutta kuitenkin... Tuonkaltaisia tilanteita on ollut paljon aikaisemminkin ("en halua tehdä jotakin", "jäkätijäkätijäkätijäkjäk, olet syyllinen"). Huomautettakkoon, että nuissa tilanteissa ei ole ollut kyse mistään siivoamisesta, roskien ulos viemisestä tai vastaavista kodin askareista.

Tulipahan näitä ajatuksia pyörittäessä mieleen pienten lasten kasvatukseen liittyvä vinkki vanhemmille. Vinkki kuuluu näin... Jos haluat lapsen tekevän jotakin ja hän kieltäytyy, kysy häneltä miksi hän kieltäytyy. Älä ala heti syyllistämään lasta siitä, ettei hän tehnyt jotakin mielesi mukaan. Ehkä lapsella on mielessään jotakin, joka arvelluttaa häntä ja hän vain tarvitsee vanhemmaltaan tukea.

Hmm... Oikestaan tuo on aika kuningasajatus itseni ymmärtämiseksi. Kun muistelen ja mietin lapsuuttani, niin minulta ei ole oikeastaan koskaan kysytty sitä, miksi en ole halunnut tehdä jotakin. Eli minut ja minun ajatukset on kokonaan syrjäytetty ja kaiken lisäksi minua on syyllistetty käytökseni vuoksi.

Tähän asiaan täytyy näköjään palata seuraavassa kirjoituksessa...

Voi tätä vauhdin hurmaa

Satuin netissä seikkaillessa (kuinkas muutenkaan) törmäämään yhteen blogiin, jonka kirjoitusten aiheista aika moni käsitteli kirjoittajan masennusta, arkea ja siihen liittyvää aihepiiriä. Teksteistä sai sen kuvan, että kirjoittajalla oli/on aika vakavakin masennus. Jos vertailla haluaa, niin se oli ihan eri luokkaa minun ajoittaisiin pahanmielen puuskiin verrattuna.

Mutta yksi asia tästä blogista kiinnitti erityisen paljon huomiotani. Vaikka tämä henkilö oli masentunut, niin hän oli hyvinkin aktiivinen. Aktiivisuudella tässä tarkoitan sitä, että hän on jaksanut hakea ongelmiinsa apua, selvittää ajatuksiaan ja mennyttä elämäänsä, harrastaa lemmikkiensä kanssa ja on kokeillut erilaisia juttuja ja ylipäätään kaikkea sellaista. Ja miksikö tämä pisti minua niin silmään? Ehkä siksi, että jos vertaan taas itseäni tuohon henkilöön, niin oma aktiivisuuteni on ihan jotakin... Aivan kun vertaisi paikalleen liisteröityä etanaa ADHD-pupuun, joka on nauttinut liian paljon kofeiinia.

Nytkin tämän tekstin kirjoitus käy hyvänä esimerkkinä. Tuijottelen vain ruutua edessäni ja satunnainen ajatus yrittää löytää toista samanlaista aivojen sisällä siinä kuitenkaan onnistumatta. Jotenkin tunnun olevan vain tällainen hyvin passiivinen möntti, joka ei liikahda yhtään minnekään jollei ole pakko. Ja juuri tuo piirre minua itsessä juuri ärsyttää.

Naurettavaa tässä on se, että tuli tehtyä ihan vähän aikaa sitten sellainen tehtävälista, johon voi kirjata tekemättömät asiat. Itse asiassa kyllä tuo lista hieman laittoi asioita eteenpäin. Niistä reilusta kymmenkunnasta tehtävää suurin osa on tehty ja vain muutama on enää tekemättä. Mutta koska listalla ei nyt ole sen enempää tekemättömiä tehtäviä, niin ei tule tietysti tehtyäkään mitään. Voisihan sinne listalle laittaa tehtäväksi vaikka "Hanki elämä" mutta mikäpä olisi todennäköisyys, että sen saisi tehtyä? Luultavasti hyvin pieni.

Laittaa vain mietityttämään, että miksi näin yksinkertaisilta ja luonnollisilta tuntuvat asiat voivat olla joillekin niin ylitsepääsemättömiä...

Ärrimurri

Ärsytti taas lievästi aamulla. Näin jotakin aivan uskomattoman typerää painajaista, missä jouduin eräiden eläimien tallomaksi. Heräsin siihen ja kellokin näytti olevan vasta 03:00. Tuo on oikeastaan kaikkein pahin aika herätä, sillä yleensä en enää nukahda kovin helposti tuohon aikaan. Niin kävi nytkin ja pyörin sitten pari tuntia sängyssä. Aamupäivästä töissä oli nuutunut olo ja meinaa olla nytkin. Illalla voisi varmaan painua jo peiton alle heti yhdeksältä.

Tekemisen puutetta

Kuluneen viikon torstai-iltana tein eräänlaisen "kärsivällisyysharjoityksen". Jos sitä nyt siksi voi kutsua... Yhdessä astiassa on jo pitemmän aikaa pyörinyt multaa, jonka joukossa oli pieniä kiviä. Nämä kivet olisi hyvä olla erillään tuosta mullasta, jotta multaa ja näitä kiviä voisi käyttää paremmin uudelleen.

Oli siis torstai-ilta, ei kuitenkaan synkkä tai myrskyinen. Kello oli yhdeksän ja olin jo suorittanut kaikki normaalit iltatoimet ja mietin mitä tehdä. Tietokonetta ei huvittanut enää avata, postinkaan mukana ei ollut tullut mitään mainoksia tai lehtiä, joita olisi voinut selailla. Katsoin sitten tätä multa-astiaa ja nostin sen pöydälle. Otin sen rinnalle toisen tyhjän astian ja kävin hakemassa komerosta pinsetit. Puolen tunnin kuluttua kivet ja multa olivat erillään. Jokainen voi päätellä tai arvata itse, miten tämä tapahtui.

Minullako iltaisin tylsää? Ei suinkaan...

Sunnutaiaamupäivä

On tullut puuhasteltua koko aamupäivä, lähinnä leipomisen merkeissä. Leivoin pullia, edellisestä kerrasta olikin kerennyt jo vierähtää melko pitkä tovi. Pullien pyörittely tuntui alussa jotenkin vaikealta. Pitkällä tauolla on varmaan ollut näppinsä pelissä tuossa asiassa. Ensimmäisen pellin pullat olivat ulkonäöltään hieman sieltä tännepäin, toinen satsi onnistuikin jo sitten paremmin. Maku oli molemmissa ihan sama eli peruspullaa ilman mitään hienouksia ja riemunkiljahduksia aiheuttavia makuvivahteita. Toisaalta ei olisi tehnyt mieli leipoa nuita, koska olisi pidettävä nuo syömingit minimissään ettei alkaisi tuo elintasokumpu kasvaa tuohon keskivartalon seudulle. Parasta varmaan syödä nuita vain harvakseltaan pois, jos vaikka tämä erän saisi riittämään jonnekin marraskuun alkuun.

Leivonnasta tuli hieman sotkua ja nekin pitäisi jaksaa imuroida pois. Jotenkin tuntuu vain, että tuo kaikki jaksaminen meni tuohon leivontaan. Kun olin saanut pullat paistettua ja istahdin sohvalle, niin meinasin nukahtaa siihen istualleni ja itse asiassa taisinpa vähän unen puolella käydäkin. Mitä lie väsymystä ilmassa sillä olen nukkunut ihan normaalin pituiset yöunet ja ei ole tullut valvottua illalla mitenkään pitkään vaikka viikonloppu onkin.

Tehtävälista

Eilen illalla etsin netistä tietoa aloitekyvyttömyydestä, joka hieman liittyy tuohon ongelmaani. Satuin löytämään tieni parillekin keskustelupalstalle, joissa naiset valittivat aloitekyvyttömistä miehistään. Lyhyesti nuo viestit menivät tähän tapaan:

"Mies ei ota vastuuta mistään perheasioista eikä tee mitään. En jaksa! Nalkutinalkutinalkuti...

Mietin nuita nalkutuksia ja vertailin niitä omaan toimintaani. Minussa on myös hieman havaittavissa samaa. Perusjutut (ruoanlaitto, siivous ja sekin nihkeästi, pyykinpesu yms.) tulee hoidettua mutta muut asiat eivät sitten oikein herätä kovin suuria riemunkiljahduksia. Sanomattakin lienee selvää, että tällä tavalla nämä hoidettavat asiat tahtovat jäädä roikkumaan ilmaan. Jos asian suorittamatta jättämisestä ei koidu mitään suurempaa vahinkoa/hankaluutta, niin se yleensä jää tekemättä.

Tehtävien tehtävien listalla on jo kertynyt jonkun verran kaikenlaisia pienimuotoisia juttuja, joita en ole hoitanut mutta jotka olisivat hyvä hoitaa. Päätin sitten ottaa itseä niskasta kiinni ja kirjata nuita tehtäviä ylös paperille. Perfektionistina aluksi mietin, että josko tuosta listasta tekisi jonkun hienon excel-listan tai tietokannan, jolla tehtäviä olisi helppo seurata, tarkastella ja analysoida edistymää. Lopulta päädyin kuitenkin kynä-paperi -menetelmään, sillä jos olisin tehnyt sen tietokonepohjaiseksi, niin sen käyttämisessä olisi jonkunasteinen kynnys ja lopulta sitä tuskin olisi tullut käytettyä kovinkaan innokkaasti. Tämä paperille kirjailu on sen verran yksinkertainen ja nopea tapa, että ehkä listaa tulisi sitten päivitettyä paremmin. Laitoin paperille vain paikat tehtävälle, kirjaamis- ja valmistumispäivälle. Tästä näkee nopeasti mitä on tullut tehtyä ja mikä homma odottaa vielä tekemistä.

Kyllä tuo asioiden ylös laittaminen hieman laitattaa töppöstä toisen eteen nuiden keskeneräisten tehtävien suhteen. Kirjailin eilen illalla kymmenkunta tehtävää listalle ja paria niistä olen jo tänään koittanut saada tehdyksi. Tosin yhden ongelman kyllä jo huomasin tässä tehtävien listailussa. Aloin yhdessä vaiheessa jo miettiä mielessäni, että uskaltaakohan näitä ja näitä tehtäviä laittaa listalle. Mielessäni siis jo taktikoin, että jos en kirjaa tehtävää ylös, niin ei sitä silloin tarvitse tehdäkään! Osa näistä on kyllä sellaisia ikuisuusprojekteja, että niiden valmistumiseen voi mennä hyvinkin kauan.

Mutta jospa sitä kuitenkin jaksaisi vain kaikesta huolimatta kirjailla kiltisti niitä tehtäviä ylös ja tehdä niitä sitten sitä mukaa kun jaksaa ja ei olisi aivan niin patalaiska ja aloitekyvytön veltto mato...