Seinillä on korvat, osa 2

Viime viikon alussa kirjoittelin seinänaapureista ja tänään jatkan hieman samasta aiheesta.

Viime viikon sunnuntaina oli lämmin päivä ja oli pidettävä parvekkeen ovea auki, ettei tänne asuntoon olisi läkähtänyt. Olin syönyt juuri ja vajutin hieman mahaani sohvalla makoillen ja pulmapelejä ratkoen. Kohta naapurin parvekkeen ovi narahti ja aikaisemmin seinää paukuttanut naapuri tuli ulos parvekkeelleen. Kohta hän soitti puhelimellaan jonnekin ja kaikki se kälätys kuului aivan selvästi minulle, joka makasi sisällä sohvalla. Jonkun ajan päästä puhelu loppui, mutta heti perään alkoi uusi. Taas samoja kälätyksiä lisää. Viitisen minuuttia meni ja loppui puhelu. Noh, vielä piti naapurin soittaa kolmas puhelu. Onneksi tämä sentään oli vain lyhyt puhelu pariin ensimmäiseen verrattuna.

Mitä opin uudesta naapurista tuon puolen tunnin aikana ilman, ettei hänen kanssaan tarvinnut jutella ollenkaan ja etten nähnyt häntä lainkaan? Nainen, iältään ehkä 30 ja 40 välissä ja ilmeisesti sinkku, koska muutti pieneen yksiöön. Yksiön vuokrakin on eurolleen tiedossa, itse hän kehui vuokraa halvaksi mutta minusta se on sikahinta verrattuna siihen mitä itse maksan vastikkeena omasta ja isommasta asunnosta. Luultavasti hän työskentelee kaupassa tai on hoitsu, koska tekee vuorotyötä myös viikonloppuisin, veikkaisin ehkä enemmän tuota hoitsua. Ja puhelinkäyttäytymisestä päätellen luultavasti myös ehkä takana juuri kariutunut parisuhde, koska niin suuri tarve puhua (lue: soitella puhelimella toisille).

Mutta eihän tuota pirukaan jaksanut enää kuunnella sinä iltana vaan lähdin kuntoilemaan pyörällä. Ajelin tunnin lenkin ja alakerran ovelle palanneena kuulen jotakin: naapuri kälättää taas parvekkeellaan puhelimeen! Laittoi vain jälkikäteen ajattelemaan, että mitenkähän minunlaiseni selviytyisi tuollaisen puheripulin omaavan henkilön kanssa. Minua melkein alkoi ahdistamaan jo se pelkkä jatkuvan puhumisen kuunteleminen, saati sitten jos pitäisi vielä keskustella tuollaisen henkilön kanssa. Onneksi nämä kylmät ilmat tulivat takaisin, niin ei tarvitse enää pitää ikkunoita ja ovia auki ja kuunnella sitä jatkuvaa papatusta.

Niin, näinhän minä sitä toistakin naapuria. Eilen illalla olin lähdössä taas lenkille ja kukas se rapuissa vastaan tulekaan: panomies tietenkin. Tavallisen näköinen heppuli. Ei mikään erityisen komea tai mokkakikkeli-gigolomaisen oloinen. Silmälasit ja minua melkein päätä lyhyempi, ikä ehkä lähemmäs 40. Ilmeisesti oli palaamassa työmatkalta, koska kantoi tavallista ja tietokonelaukkua ja autoa ei näkynyt pariin päivään parkkipaikalla.

Tulipahan vain tässä katala ajatus mieleen, että kun satun asumaan näiden kahden naapurin välissä ja jos olettamukset ja arvailut näistä naapureista ovat oikeita, niin pitäisiköhän ne parittaa toisilleen jollain ihmeen konstilla...