19.8.2012

Hakemus

Avauduin joskus ennen kesälomaa työpaikastani ja silloin oli suunnitelmissa, että päivittelen kesälomalla CV:n ja teen työnhakukirjeiden pohjia.

Kesäloma loppui jo sekin jokin aika sitten ja mikä oli tulos? Sain päivitettyä vain CV:n mutta yhtäkään hakemustekstipohjaa en saanut tehtyä. Noh, paluu töihin antoi sitten uutta potkua perseelle tuohon hakemuksen kirjoitteluun. Ensimmäisellä loman jälkeisellä viikolla entisenlainen ketutus jatkui töissä. Perjantaina olin jo aivan rikki ja kurkkuani myöten täynnä hommiani. Tuolloin perjantaina minun oli pakko ryhtyä kirjoittamaan kahvitauolla hakemusta, sillä muuten olisi voinut pälli levitä pahemman kerran. Minun oli pakko alkaa tehdä jotakin tämän tilanteen muuttamiseksi. Toinen loman jälkeinen viikko ei ollut enää niin takkuinen kuin ensimmäinen, mutta sama touhu jatkui. Nyt tänään sain sitten otettua itseäni niskasta kiinni ja kirjoittelin tuota hakemuksen runkoa valmiiksi. Enää tarvitsisi koota vain sepustukset järkevään järjestykseen ja viilata hieman kokonaisuutta, niin hakemus olisi sitä myötä valmis.

Näin muuten seuraavanlaisen sarjakuvan netissä:



Tässä on jotain niin tavattoman tuttua. En vain saa päähäni millään, että mikä ihme ja kumma tästä tekee niin tutun oloisen...

Ei kommentteja: