Joululällätyksiä

Jouluaikaan radiosta kuuluu yleensä joululauluja. (Tuliko kenelläkään yllätyksenä?) Minä en kuitenkaan jostain syystä ole näiden laulujen ylimpiä ystäviä. Yleensä kanava menee vaihtoon välittömästi tuollaisen viisun alkaessa. Ja näin joulun aikaan se tietää sitten sitä, että kanavasurfausta saa harrastaa tavallista enemmän. Sääntöön on kuitenkin kaksi poikkeusta. Ensimmäinen on Leevi And The Leavingsin Jossain On Kai Joulu.



Ja toinen on puolestaan Aikakoneen Hiljaisuus.



Näitä voi kuunnella ihan vapaaehtoisestikin. Niin ja niille, jotka tuskailevat tänä jouluna postin kanssa...



Hörähdin tämän nähdessäni. Mutta nyt on tämäkin vuosi kohta pulkassa. Otin sen kunniaksi viimeisen viikon töistä vapaaksi, jotta saan hieman lepuuttaa hermoja veemäisen työputken jälkeen. Näillä eväillä ensi vuoden puolelle.

Köyhä vuosi

Eilen satuin käymään kaupassa normaalista poikkeavasti aamupäivällä (yleensä käyn siis heti aamulla). Iso virhe... Tiedä sitten miten iso virhe olisi ollut mennä vasta iltapäivällä, kun jo nyt aamupäivälle meinasi hermostua niihin käytävillä edessä pyöriviin pujottelukeppeihin. Samalla tuli ihmeteltyä sitä krääsän määrää mitä siellä on joulun alla myynnissä ja sitä, että jotkin vielä ostavat niitä. Aivan humpuukia koko touhu.

Kauppareissun jälkeen menoja ylös kirjatessa tutkin hieman tarkemmin vuoden aikana kertyneitä menoja. Jos menoista suodatetaan pois kaikki pakolliset eli asumiskulut, vakuutukset, sähkö, liikkumiseen liittyvät kulut, ruoka, wc-paperit, pesuaineet ja mitä näitä peruskulutustavaroita nyt on, niin kaikkinensa vuoden aikana erilaisiin sekalaisiin menoihin kului rahaa vain alta yhdeksänkymppiä. Harrastuksiin nyt upposi joitakin satasia mutta ne voidaan jättää pois tästä. Mitä kaikkea tuohon sekalaisiin kuului, niin tässäpä listaa (pyöristetyt hinnat suluissa):
- kahteen kelloon paristonvaihdot (5)
- rikki menneen kengän vetoketjun korjaus (25)
- tietokoneeseen pieni lisälaite (25)
- muutamia muovilaatikoita tavaroiden säilytystä varten (15)
- karkkia, joista suurin osa purukumia (15)

Vaatteita tai kenkiä ei tarvinnut vuoden aikana ostaa ollenkaan, kun niitä on aivan tarpeeksi. Muutama t-paita ja pari paria sukkia lahosi puhki mutta niille ei tavinnut tehdä korvaavia hankintoja. Ostettu ruoka oli käytännössä ihan peruselintarvikkeita, hedelmiä ja kasviksia yms. En siis ostellut mitään erikoisia ruokia, jotka olisivat olleet kalliita, ja mitään alkoholijuomia tai vastaavia ei myöskään tarvinnut ostaa, koska en käytä niitä. Ulkona en käynyt syömässä ollenkaan, tosin jokusia kertoja (<10) jouduin työmatkalla käymään syömässä lounasravintolassa.

Mitäpä tähän voisi loppuun sanoa. Ehkä sen, että jos peruskodintavarat ja -esineet on jo hankittu ja vuoden aikana ei mene mitään rikki, niin eipä sitä juuri silloin tarvitse ostaa mitään. Turhaan sitä mitään ylimääräistä rojua haluaa nurkkiinsa pyörimään.

Uusi kuontalo

Kävipä tässä joku aika sitten niin, että pään päällä tuli erilainen kampaus. Taisinkin joskus mainita, että hiustyyliini on pysynyt hyvin pitkään samanlaisena. Jotenkin nyt koko syksyn aikana on jäänyt hiusasiat hoitamatta, kun töissä on ollut niin paljon tekemistä. Ne siis vain ehtivät venähtää aika pitkäksi, ainakin minun mittapuulla mitattuna. Ei ne nyt ihan mihinkään hippipituuteen yltäneet mutta sen verran pituutta oli, että hiuksia sai kieputeltua helposti sormen ympärille.

Nyt letti on leikkauksen jäljiltä hieman lyhyempi mutta tuossa ennen leikkausta tuli pantua merkille muutamia asioita, joita en ole ennen huomannut. Ensimmäisenä huomasin, että hiukseni ovat aika kiiltävät pitkinä. Lyhyistä hiuksista sitä ei oikein huomannut, kun värikin on sellainen, joka ei muuten kiiltävältä näytä. Toinen asia minkä huomasin oli se, että hiuksia irtoaa päästä ihan tuhottomasti! Lyhyitä hiuksia ei juuri nähnyt mutta nämä pitkät näkyvät joka paikassa. Työpaikan pöytää saa siivota hiuksista ja jos päällä on fleecepaita tai -takki, niin voisi luulla, että olkapäillä on lyllertänyt joku karvojaan tiputellut marsu.

Ai niin... Ja nyt ymmärrän myös paremmin naisten tuskailun kampaamokäynnin jälkeen.

Tuijottaen

Vietin itsenäisyspäivän takia pitkää viikonloppua kotona vanhempien luona. Parina aamuna, kun pakkasta oli helve... paljon, niin samalla on tietysti ollut taivaskin pilvetön. Aamulla siis olin hakemassa sanomalehteä laatikolta, niin samalla tuli jämähdettyä katselemaan tähtiä. Kaupungissa tähtiä ei taida nähdä juuri milloinkaan valosaasteen takia mutta valottomalla maaseudulla ne näkee hyvin mikäli vain pilviä ei ole taivaalla. Tiedä sitten mikä niissä pienissä valopisteissä on mutta aina niitä nähdessään niitä jää katselemaan paikoilleen.

Joskus pimeys on ollut niin... ööö... pimeää/mustaa(?), että linnunradan himmeimmätkin tähdet ovat näkyneet selvästi. Nyt ilmeisesti tuo aamun läheisyys vaikutti niin, että taivaalla näkyi vain ne "perustähdet". Silloin, kun tuo linnunrata on ollut näkyvissä, niin se saa töllistelemään taivaalle vieläkin kauemmin. Tuollaisena ajankohtana olisi hauska tiirata tähtiä kaukoputkella ja erityisesti myös kuuta, jos sellainen olisi näkyvissä.

Niin ja satuinhan minä myös näkemään pienen tähdenlennon. Taivaalla näkyi hyvin hyvin lyhyen aikaa pieni ja lyhyt valoviiru, kun jotain kärvähti ilmakehässä.

Liukasta ja märkää

Piti tulla tämänkin lösölösö-kelin pilaamaan alkutalvi. Syksy oli niin mukava, kun ei satanut pitkään aikaan mitään ja oli kuivaa ja melkein jo tuli pysyväkin lumi. Viimeisen viikon aikana on tainnut sataa melkein joka päivä vettä ja nytkin tulee räntää pystysuoraan (onneksi ei sentään vaakasuoraan). Ensi viikon ennuste näyttää plussaa koko viikolle, niin taitaapa hävitä kaikki nämä vähäisetkin lumet pois, mitä vielä maassa on. Olisi saanut minun puolesta olla koko loppuvuosi pikkupakkasen puolella.

Töissä on taas saanut riemuita "äly"puhelimesta. Yhtenä päivänä kuuntelin puhelimella aamuradiota korvanapeilla ja kesken kaiken ääni hävisi. Puhelin makasi siis pöydällä eikä mikään koskenut siihen. Ihmettelin hieman, että mikäs perkele se tälle tuli ja kun avasin luurin, nin näytöllä oli ilmoitus "kuulosi suojelemiseksi ääni on mykistetty" tai jotakin vastaavantyylistä ja äänenvoimakkuus oli TÄYSILLÄ! Yrittikö tämä saatanan puhelin TAPPAA minun kuulon vai mitä vittua, kun oli vääntänyt nupin kaakkon taikasauvan heilautuksella?! Onneksi oli sentään puhelimessa älyä sen verran, että mykisti äänet ennalta-arvaamattoman kovalta volyymimuutokselta.

Toisena päivänä kuuntelin musiikkia ja nyt olisin laittanut hieman ääntä isommalle. Mutta ei. Vaikka painelin äänenvoimakkuusnappia ylös ja alas ja puhelimen näytöllä äänenvoimakkuuden luku liikkui sen mukaan, niin jollotus kuului vain samalla voimakkuudella. Helvetin luuri piti käynnistää KAKSI kertaa uudelleen ennnen kuin säätö rupesi toimimaan taas normaalisti. Tekisi mieli laittaa koko perkeleen vekotin pajavasaran ja alasimen väliin...

Kysymys naisille, osa 2

Naisten nettitreffi-ilmoituksia lukiessa on aina törmännyt sellaiseen, että jotkin naiset suorastaan HUUTAVAT siinä ilmoituksessaan, että minkälaiset miehet eivät saa ottaa yhteyttä ja mussuttavat luetun ymmärtämisestä. Mutta samaa voisi kysyä myös teiltä, arvo naiset: Miksi se luetun ymmärtäminen tuntuu olevan teillekin välillä niin vaikeaa?

Hieman pohjustusta kysymykselle... Kun tuota ostettavaa asuinpaikkaa ei tunnu löytyvän, niin laitoin nettiin ostoilmoituksen talosta. Ilmoitus oli esillä heinäkuun alusta lokakuun loppuun ja tuona aikana sain vastauksia n. parikymmentä. Vastauksista n. puolet oli tullut miehiltä ja puolet naisilta. Kuten arvata saattaa, niin yksikään näistä ei ollut sellainen paikka, jotta olisin edes kiinnostunut ja lähtenyt katsomaan paikanpäälle. Yleensä se tökkäsi jo heti ensimmäiseksi sijaintiin.

Mikä minun huomiotani kiinnitti enemmän juuri naisten vastauksiin, oli se, että naisten tarjoamissa oli paljon enemmän heittoa ilmoituksessani esitettyihin vaatimuksiin. Olin laittanut ilmoitukseen selvästi, että kohteen pitäisi olla korkeintaan X km päässä paikasta A työmatkojen takia, tontin koko vähintään Y m² ja hinta saisi olla korkeintaan Z euroa (+ pari muuta ominaisuutta/vaatimusta).

Kolme naista tarjosi paikkaa jostain huitsin nevadasta asti. Mittailin hieman mahdollisten työmatkojen pituuksia kartalta ja yhdessäkin paikassa matkaa olisi tullut yli kaksinkertainen määrä siihen verrattuna, mitä olin ilmoituksessani esittänyt. Kehtasi vielä kyseinen epatto kirjoittaa, että "täältä ajaa ihan nopeasti alle tunnissa sinne paikkaan A". Ja kissanpaskat! Matka-aika olisi ollut lähempänä puoltatoista tuntia. Jossain pääkaupunkiseudulla tai Lapissa saattaisin tuollaisen matka-ajan vielä ymmärtää mutta en täällä, jossa tuntikin on jo ihan liian pitkä aika. Vielä sattui löytymään netistä ko. paikan myynti-ilmoitus, niin viestistä ja ilmoituksesta päätellen on tainnut mennä miehen kanssa lusikat jakoon ja yritti saada epätoivoisesti myytyä taloa.

Kaksi naista puolestaan tarjosi sellaisia kiinteistöjä, joissa tontin koko oli luokkaa postimerkki (eli << Y). Sellaisella tontilla ei käytännöllisesti katsoen tee yhtään mitään, johon suunnilleen mahtuu vain se talo (ja sekin juuri ja juuri hikisesti, kun sijoittaa tarkasti keskelle tonttia). Yksi puolestaan yritti tyrkyttää paikkaa, jossa hintapyyntö oli melkein 1,25 suurempi kuin ilmoitukseeni laittama hintakatto. Hieman jäi sellainen kuva näistä ämmistä, että ovat juuri sitä tyyppiä, jonka mielestä kaiken voi muutta heidän mielensä mukaiseksi. Mutta siinäpähän pitäkööt tunkkinsa, en jaksanut tuhlata aikaani näihin tapauksiin ollenkaan lähettämällä edes kiitos, mutta ei kiitos -sähköpostia, kun eivät edes osaa ymmärtää lukemaansa.

Turha puhelin

Perjantaina töissä siviilipuhelimeni soi ja vastasin siihen. Siellä oli (jälleen kerran) joku vakuutusyhtiön nuori kloppi, joka yritti (jälleen kerran) tyrkyttää jotain vapaa-ajan matkavakuutusta tai vastaavaa, jossa ensimmäinen vuosi on täysin ilmainen, koska olen ollut niin hyvä asiakas. En tee sellaisella mitään, joten lyhyeen loppui sekin puhelu.

Aloin muistella, että milloin viimeksi olen tarvinnut soitella/vastailla puhelimella muussa kuin kotipuolen yhteydenpidossa. Viimeisen vuoden aikana puhelimeni on soinut ehkä sen pari kolme kertaa (siis ennen tuota vakuutusklopin soittoa), mutta silloinkaan en ole voinut vastata puhelimeen. Kahdesti olen ollut ajamassa autolla ja kerran olin työpuhelimessa, niin jäi vastaamatta. Ja kun numerot olivat minulle tuntemattomia ja tietoja ei löytynyt numerotiedustelusta, niin enpä soitellut peräänkään. Eli melko turhaksi jäänyt koko puhelimen käyttö viimeisen vuoden aikana, jos puheluja kotiin ei oteta huomioon. Niin tai no, soitinhan minä tässä vähän aikaa sitten hammashuollon ajanvaraukseen, joten ei tuo puhelin aivan virattomaksi ole jäänyt.

Niin vielä tuli mieleen tuosta vakuutustyrkytyksestä sellainen, että jos kerta olen ollut muka niin hyvä asiakas, niin mikseivät anna samantien alennusta kotivakuutuksesta? Ihme perseilyä tuollainen, että uusille asiakkaille tuputetaan vakuutuksia puoli-ilmaiseksi tai jopa ilmaiseksi mutta vanhoille ei anneta minkäänlaisia alennuksia. Pitäisi näköjään tehdä kilpailutuskierros noissa vakuutusasioissakin ja katsoa muuttuuko hinnat mihinkään.

Varastotilat

Eilen meni melkein koko päivä sisällä löhnöstellessä. Kun heräsin aamulla, satoi vettä. Kun menin illalla nukkumaan, satoi vettä. Ja siinä välissä satoi koko ajan vettä, hieman intensiteettiä vaihdellen. Tulipahan sitten ajan kuluksi taas katseltua netistä, että josko jossain olisi sopivaa taloa myynnissä. Yllättäen ei taas ollut mitään sellaista mikä olisi kiinnostanut. Myynti-ilmoituksia ja niissä olevia kuvia ja etenkin pohjapiirustuksia katsellessa olen laittanut merkille yhden asian. Nimittäin hyvin monessa talossa ei ole sisällä minkäänlaista varastotilaa. Siis sellaista ihan oikeaa varastovarastotilaa eikä esim. mitään vaatehuonetta. Jos tontilla sattuu olemaan autotalli, niin silloin tässä autotallissa on yleensä jonkinlainen varastotila. Tosin tällainen on usein kylmä varasto ja minä taas puolestaan haluaisin lämmintä varastotilaa. Harrastusvälineet on sellaisia, että niitä en mielelläni ulkona kylmässä pitäisi.

Vanhempien paikasta olen kyllä sen oppinut, että jos tällaista kunnollista varastotilaa ei ole, niin välillä se arki on melko tuskaista, kun niitä tavaroita on milloin missäkin. Kyllähän siellä kotona on varasto autokatoksen yhteydessä mutta sekin on hieman liian pieni tai sitten siellä on ihan liian paljon tavaraa ja sotkua (jälkimmäinen on kyllä se oikeampi vaihtoehto). Ja kaiken kukkuraksi, kun siisteyttä ja järjestystä ei pidetä yllä, niin välillä meinaa hermo revetä, kun sieltä roinalasta ei tahdo löytää haluamaansa asiaa.

Jos lähtisin itse taloa rakentamaan, niin panostaisin ehdottomasti säilytystiloihin. Ensinnäkin pitäisi olla riittävän iso vaatehuone, johon mahtuisi kerralla kaikki vaatteet, kengät, takit ja muut asusteet. Niissä komeroissa ei ole mitään järkeä, kun ne eivät toimi ollenkaan vaatteiden säilytyksessä. Toisekseen pitäisi olla sellainen varastotila, johon saa laitettua työkalut, harrastusvälineet, mielellään polkupyöräkin ja mitä kaikkea muuta sitä nyt sattuu olemaankaan. Vielä parempi olisi, jos varastotilan yhteyteen saisi tehtyä jonkinlaisen työpajan tai harrastetilan, jossa voisi rassata ja rakennella kaikenlaista. Niin ja ulos vielä jonkinlainen tila, jonne voisi tunkea lapiot, kottikärryn, ruohonleikkurin, haravat ja sen sellaiset puutarhanhoitovälineet.

Ainahan sitä haaveilla voi mutta toteutuuko ne sitten milloinkaan...

Autolla ojaan

Siitä tulee muuten aika jännä tunne mahan pohjalle, kun auto koukkaa metsähallituksen puolelle ojaan. Olin ajelemassa aamulla työajoa, kun vastaan tullut auto lähti heittelehtimään tiellä jostain syystä ja lopulta sukelti pientareen kautta ojan pohjalle. Liekö kuski räplännyt jotakin autossaan ja rengas meni epähuomiossa sen verran asfaltin reunan yli, että säikähti tätä vähän ja korjausliike oli liian suuri. Tie oli sillä kohtaa aika suora ja kelikin oli normaali syksykeli (ei liukasta) eikä paikalla ollut muita häiriötekijöitä, niin nyt taisi käydä vain yksinkertainen lapsus.



Ilmeeni oli kieltämättä hieman ylläolevan kaltainen, kun pääsin näkemään tuon tilanteen eturivin paikalta.

Hieman yllättäviä tuollaiset tilanteet. Ojaan ajanut auto nimittäin koukkasi hieman vastaantulevien kaistalle ennen ojan pohjalle sukeltamista. Onneksi olin vielä sen verran kaukana ja muutenkaan tiellä ei ollut liikennettä, niin kenellekkään ei käynyt mitenkään. Ojaan ajaneen auton kuljettajakin selvisi tilanteesta pelkällä säikähdyksellä (ja varmaan ruskealla jarruviivalla housuissaan). Vaikka itse ajaisi kuinka oikein ja kaikkien liikennesääntöjen mukaan, niin liikenteessä saa silti olla varovainen muiden koheltajian takia.

Ajoassistentti

Tulipa taas autolla liikkuessa mieleen muutaman viikon takainen netistä luettu juttu:

Audi-idiooteille ajoassistenttia

Olin yhtenä aamuna ajelemassa työajoa, kun takapuskuriin liimautui taas yksi vitun idiootti Audi-kuski. Koska tie oli märkä, niin annoin tämän perseessä kiinni ajavan saatanan junttikuskin maistaa lääkettä, jota muutkin ovat saaneet aikaisemmin maistaa. Jokusen kilometrin jälkeen tuli moottoritien ramppi, josta käännyin moottoritielle tämä aivokääpiö edelleenkin perässä. En ollut vielä kerennyt kunnolla edes tulla kiihdytyskaistalta moottoritielle, kun tämä takana tullut kusipää paahtaa kaasu pohjassa valkoisten sulkuviivojen yli ja minun ohi. Siinä tämä mulkvisti näytti ajavan raivon vallassa kaasu pohjassa, kunnes persnaama kääntyi jo kilometrin päässä seuraavassa rampissa pois moottoritieltä. Että loppujen lopuksi niin kiire oli taas tuollakin persreijällä. Mutta siinäpähän kyrpiintyköön muiden perseessä roikkuessaan ja nielköön paskavettä kuppaisella Audillaan. Kyllä se minun huulille aina vähän hymynkaretta nostaa, kun saa vittuunnutettua näitä teiden apinoita.

Niin, että tosiaan taitaisi olla tarpeen tuollaiset Audi-moloja opastavat ajoassistentit. Voisin kuvitella, että assistentti joutuisi antamaan seuraavanlaisia ohjeita...

- Älä aja ylinopeutta.
- Valo vaihtui punaiseksi, pysähdy.
- Älä idiootti aja niin lähellä edellä olevaa autoa.
- Lopeta nyt jo tuo kusipäinen käyttäytyminen liikenteessä. Ei se autolla elvistely kasvata yhtään sitä liian lyhyttä kyrpääsi.

Ei maistu

Eilen illalla mutustelin lakuja pussista, ihan sellaista peruslakua, ei mitään täytettyä makulakua. Pussi painoin neljänneskilon ja en ollut edes syönyt niitä kovin paljoa, kun ne alkoivat maistua puulle. Tai en kyllä ole koskaan syönyt puuta, niin en voi tietää sitä makua, mutta kuitenkin se lakun syönti alkoi tökkiä. Ei yksinkertaisesti enää maistunut. Piti pistää pussi pois kaapin perukoille odottamaan toista päivää.

Pitäisiköhän tässä olla huolissaan jostain, kun aikaisemmin kirjoittelin tykkääväni lakusta mutta nyt sekin on alkanut tökkiä. Suklaa vielä maistuu mutta mitenköhän kauan sen kanssa menee ennen kuin stoppi tulee sillekin... Tänään keitin makaronia ja tein jauhelihakastiketta ja sekin maistui paremmalle mitä lakut. Ruokaa tehdessä otin kauhallisen keitettyjä makaroneja ja paistettua jauhelihaa, ripottelin päälle vähän pippuria ja suolaa ja heitin ääntä kohti. Että oli hyvvee!

6-vee

Voihan video... Tällä päivämäärällä tulee tällekin taaperoikäiselle blogille nyt kuusi vuotta täyteen.

Tämän kuuden vuoden aikana olen

1) hajonnut töihin
2) hajonnut ohjelmointiin
3) hajonnut yksinäisyyteen
4) hajonnut töihin
5) hajonnut ohjelmointiin
6) vaihtanut yhden kerran työpaikkaa
7) muuttanut yhden kerran kaupungista toiseen
8) hajonnut töihin
9) hajonnut ohjelmointiin
10) nauranut ihan liian vähän
11) alkanut hyväksyä pikkuhiljaa sen tosiasian, että tuskin tulen koskaan olemaan saman peiton alla tissieläimen kanssa
12) surffanut ihan liikaa netissä
13) huomannut, että eniten iloa elämääni ovat tuoneet huonekasvit

Mitähän kaikkea hurjaa sitä on seuraavalle kuudelle vuodelle tarjolla? Jipiii...

Autossa istumista

Viikonloppuna minun piti perhesyiden takia ajella autolla yhden päivän aikana lähes 6 tuntia. Ei onneksi kuitenkaan kerralla putkeen vaan parisen tuntia kerrallaan. Kilometrejä auton matkamittariin kertyi yhteensä viitisensataa.

Jokaisen kilometrin sain... Jokainen kilometri piti ajaa ihan yksin, ainoa seura oli vain radio. Yksin olossa nyt ei ole mitään uutta, mutta jotenkin tuo autossa yksin istuminen on paljon masentavampaa kuin vaikkapa kotona itsekseen nököttäminen. Ehkä se on siinä, kun siinä et voi tehdä mitään muuta kuin ajaa ja korkeintaan kuunnella radiota. Ja veivata niitä kuluneita ja tunkkaisia ajatuksia pään sisälle edestakaisin.

Matkan loppuvaiheessa tuo radion kuuntelukin alkoi pikkuhiljaa tökkiä, kun Sannin Vahinko oli kuulunut päivän aikana kolme kertaa ja Laura Voutilaisen Miks Ei neljä kertaa. Kanavien vaihtelukaan ei oikein auttanut mitään, kun joka kanavalta tuuppasi tulemaan enemmän tai vähemmän ärsyttävää kuunneltavaa.

Matkasta kaksi kolmasosaa oli minulle ihan uusia reittejä. Tutummilla teillä on jotenkin helpompi ajella mutta tuntemattomilla teille lähtiessä on aina sellainen epämiellyttävä olo. Kun ei tiedä mitä on missäkin ja jos auto sanoo kesken matkan köhköh, niin siinähän olet ihmeissäsi, että mitäs nyt.

Nyt sentään ajelua helpotti hyvä aurinkoinen keli ja suorat, hyvät tiet. Onpa tullut kerran töiden takia ajettua marraskuussa helvetinmoisessa räntäsateessa neljä tuntia aivan pilkkopimeässä tuntemattomalla tiellä. Ei ollut nimittäin se reissu kovin suurta herkkua, kun ainoat valonsäteet tulivat omasta autosta tai vastaan tulevien autojen häikäisevistä valoista ja muuten ympärillä oli vain pelkkää pilkkopimeää. Ei jäänyt sen matkan varrella olevista maisemista mieleen yhtään mitään.

Noh, matkoista on kuitenkin selvitty hengissä takaisin mutta kyllä sitä mieluummin istuisi kotonaan.

Tiukkaa persettä

Nyt on siihenkin kysymykseen vastaus, että jos puu kaatuu metsässä, niin kuuluuko siitä ääntä. Kyllä kuuluu, vaikka ei itse olisi edes metsässä.

Eilen olin kävelemässä ulkona ihan vain tämän leppeän syystuulen takia. Harvoin tuollaista puhuria kohdalle sattuu, niin pakkohan sitä oli ulos mennä katselemaan ja kuulostelemaan, että miltä se näyttää ja tuntuu. Olin kävelemässä sellaisen pienehkön metsikön lähellä, kun sieltä metsästä kuului ensin kova rusahdus ja sitten humahdus. Puuhan sieltä katkesi puolivälistä runkoa.

Tällä viikolla töissä sain nauttia parina päivänä oikein mukavasta näystä. Maatiaiskissa oli laittanut jalkaansa parina päivänä sellaiset oikein sinkkumiehen silmiä hivelevän tiukat farkut jalkaansa. Sellaiset hngh-tiukat, jotka istuvat jalassa kuin tiukka kumihanska virkaintoisen tullimiehen kädessä. Sellaista on vain niin mahdottoman mukava katsella, kun farkuissa ei ole missään lököttävää kohtaa vaan ne istuvat täydellisesti paljastaen takamuksen muodot viimeistä piirtoa myöten. 8) Tietysti jos haluaa hieman olla kriittinen, niin muodoltaan ko. peba on ehkä 3/5 mutta ei voi valittaakkaan, kun minä näen tuollaisia aivan liian harvoin.

Ömh

Jotenkin on ollut taas tämä viikonloppu takkuinen ja erityisesti tämä sunnuntai. Eilinen meni vielä jotenkin arkiaskareita hoitaessa mutta tänään on ollut niin masentunut mieliala. Oikeastaan koko viikolla ei ole oikein mikään huvittanut. Ohjelmointi on perseestä, kuntoilla en ole jaksanut pitkään aikaan (lue: innostus loppunut), töissä ketuttaa kaikki sekalainen paska ja päällekkäiset asiat ja sitä rataa.

Tänään en ole tehnyt yhtään mitään. Puolilta päivin eksyin juutuubiin ja sieltä katselin seuraavat kolmisen tuntia kaikkea turhaa. Nyt tiedän miten tehdään mm. laakereihin kuulia, seuloissa käytettäviä seulaverkkoja ja putkiloihin työnnettäviä perunalastuja. Erittäin kehittävää ja hyödyllistä ajankäyttöä...

Takaisin töissä

Ensimmäinen loman jälkeinen työviikko alkaa kohta olla jo loppupuolella. Ja kyllähän se oli ankeaa taas palata työpöydän ääreen. Viimeisenä lomasunnuntaina olo oli jotenkin kuin pienellä koululaisella ennen koulun alkua. Luultavasti loma oli ainakin siinä mielessä onnistunut, kun ensimmäisenä aamuna työpaikalle ryömiessä työpaikan hälytinjärjestelmän koodi oli unohtunut aivan totaalisesti pois mielestä. Kyllähän sitä jotakin työasioita kävi mielessä loman aikana mutta kaikki pienet asiat (kuten tuo koodi) olivat painuneet unohduksiin. Äkkiä sitä kuitenkin taas laitostui työpöytänsä ääreen ja homma alkoi rullata, kun se lomiksi jäänyt työpino odotti tekijää.

Lomaa olisi voinut ihan hyvin jatkaa vaikka pari kuukautta putkeen. Kun pitää taas päivät käydä töissä, niin illalle jää vähemmän aikaa käytettäväksi. Se lomanaikainen ohjelmointihommakin ei ole edennyt taas yhtään minnekään ja luultavasti sekin painuu ajan myötä unholaan. Siinä mielessä tuo on ärsyttävää, että olen hyvä aloittamaan asioita ja minulla olisi paljon kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia, joita eteenpäin viemällä saattaisi työasiatkin luonnistua paljon nykyistä helpommin. Se asioiden loppuun asti vieminen sen sijaan ontuu pahasti ja tuntuu, että kaikki jää vain kesken. Milloin syynä on ajanpuute tai yksinkertaisesti joku homma kosahtaa johonkin ongelmaan, jota en saa ratkaistua. Minulla pitäisi olla joku koodariapina-armeija käytössäni, jolla voisin teetättää asiat. Tiedän mitä haluan ja miten asioiden pitäisi toimia mutta kuten sanottua, se toteutus jää aina puolitiehen.

Lomatekemistä

Kesälomasta käynnistyy kohta viimeinen viikko. En tehnyt lomalle mitään suunnitelmia, joten sen suhteen loma on mennyt odotetusti. Yleistä paikallaan öllöttelyä, marjojen keräilyä pakkaseen, satunnaista lenkillä käyntiä ja ohjelmointia. Tuo ohjelmointi on itse asiassa - ehkä hieman yllättäen - mukavaa lomatouhua. Joku voi tietysti olla asiasta eri mieltä mutta nyt ei kysytäkään muilta. Siinä mielessä se on oivaa lomatouhua, että kun siíhen oikein keskittyy, niin kaikki muu jää mielestä. Vesisateen tuoma pitkästys neljän seinän sisällä tai työpaikan asiat eivät pyöri ollenkaan ajatuksissa, kun ajatus on keskittynyt koodikiemuroihin.

Välillä kyllä on tosin tuossa nysväyksessä mennyt hermo ja on pitänyt heittää rukkaset nurkkaan joksikin aikaa. Kieltämättä yhdessä vaiheessa meinasi pelipöksyt revetä totaalisen riekaleiksi, kun juutuin parin päivän ajaksi yhteen kohtaan. Olin saanut aiemmin tehtyä yhden pienen testin mutta toiseen paikkaan sovellettuna se ei enää toiminut. Varmaan puolitoista päivää meni siihen, kunnes ymmärsin ensin minkä takia homma tökkäsi. Kolmannen päivän aamuna sain homman lopulta toimimaan, kun löysin netin Q&A-palstalta jonkun toisen esittämän samantyypisen ongelman ja sitä kautta pääsin ratkaisun jäljille.

Muutenkin tuo koodailu on mennyt tutulla kaavalla: Kirjoitetaan ensin jotain toimivaa, sitten ryhdytään miettimään hieman pintaa syvemmältä jatkolaajennuksia ajatellen, jonka jälkeen huomataan, että ei tällä pitkälle pötkitä ja koodataan koko paska melkein alusta alkaen uusiksi. Mutta niinpä se taitaa mennä, että asioita joutuu iteroimaan pari kertaa läpi ennen haluttua lopputulosta. Omat hankaluutensa tuo vielä kokemattomuus. Asioiden järkeviä toteuttamistapoja saa miettiä pitkäänkin, kunnes joku sopiva valikoituu käytettäväksi. Toisaalta sen jälkeen se on hieman helpompaa, sillä jos "kaava" on toimiva, niin sitä voi soveltaa muuallakin.

Spämmääjä

Minulla on yksi sähköpostiosoite, jota käytän rekisteröintiä vaativilla haistapaskan-sivuilla, joita käytän satunnaisesti tai en ollenkaan. Käytännössä sinne tulee vain roskapostia ja muita turhia sähköposteja, joitan en lue ollenkaan. Erehdyin käymään yhtenä päivänä tuossa postilaatikkossa ja kun vähän aikaa tutkailin, että mistä kaikkialta on paskaa tullut, niin ylivoimaisin ykkönen oli facebook. Joka vatun päivä sieltä on lähetetty ruikutusviesti, jossa kerrotaan, että minulla on lärvikirjassa enemmän ystäviä kuin tiedänkään. AHAA! Tätä en tiennytkään, kiitos kun kerroitte! "Anna vain pääsy sähköpostiosoitteesi yhteystietoihin, niin kyyläämme kaiken mitä olet tehnyt".



Siinäpähän itkevät sen perään. Vaikka antaisin tuoda yhteystiedot lärvikirjaan, niin tuskin sieltä yhtään kaveria löytäisivät (minulla kun ei sellaisia ole). Pitäisi huvikseen testata tuota tekemällä toinen roskapostiosoite ja tekaisisi sillä lärvikirjaan feikkiprofiilin. Katsoisi sitten ketä kaikkea suuri ja mahtava NassuKirja ehdottaisi Ylimmäksi Ystäväksi, kun saisi yhteystietoja roskapostiosoitteistosta.

Tuli vastaan seuraava kuva yhtä kuvasivustoa selatessa:



Tänään oli vähän aurinkoisempi päivä mutta muuten aurinko ei ole pahemmin kesälomalla juuri näyttäytynyt. Ja tissejä ei olen näkynyt sitäkään vähää. Itse asiassa niitä ei ole näkynyt niin pitkään aikaan, että en edes muista milloin viimeksi olisin nähnyt sellaiset mukavan muodokkaat ilmestykset avoimen anteliaalla kaula-aukolla varustetussa paidassa. Tässä viimeisen kuukauden aikana on ollut muutaman kerran sellaisia päiviä, että jos edessä olisi rinnat, niin tekisi mieli vain laittaa naama niiden väliin ja päristellä tähän tyyliin...



Englannin kielessä tuolle toiminnalle on ihan oma termi: motorboating. Onkohan sille mitään suomalaista vastinetta? Ei ole sattunut sellaista minun silmään.

Ttumainen kuski

Jouduin tällä viikolla ajelemaan autolla useampanakin päivänä töiden takia. Ja ei voi taas kuin ihmetellä sitä idioottien määrää siellä tien päällä.

Yhtenä päivänä moottoritiellä joku vatun idiootti ajoi minusta ohituskaistalla ohi ja palatessaan takaisin oikealle kaistalle meinasi kotterollaan törmätä minun auton vasempaan etukulmaan. Luultavasti saatanan pässi ei katsonut sivulleen yhtään ja oletti, että on mennyt jo ohi ohitettavasta autosta. Mitäpä minä siinä muuta voin kuin jarruttaa, huudattaa tööttiä ja näyttää sitä kansainvälistä sormimerkkiä - pitkään. Mulkvisti sentään älysi painaa kaasua ja häipyä kauemmaksi eteenpäin.

Toisena päivänä jälleen moottoritiellä minun ohi ajaa auto. Minun edessä menee hitaampi auto ja välimatkaa siihen ei ole kovin paljoa. Siinä vaiheessa tämä ohittaja tajuaa, että hänen pitää poistua seuraavalta rampilta ja änkeää sen kotteronsa minun ja edessä menevän auton väliin niin, että joudun taas polkemaan jarrua. Minä puolestaan lähden nyt vittuuntuneena ohi tästä persvaosta ja ohi mennessäni ojennan oikean käteni ja muiden sormien ollessa nyrkissä suoristan keskisormen kohti tätä aivokääpiötä, joka suu auki möllöttäen katsoo minuun päin.

Kolmantena päivänä olen juuri poistunut moottoritieltä ja kääntynyt pienemmälle tiellä, kun näen edessäni auton. Ensin tämä meinaa kääntyä yhdestä risteyksestä oikealle (on jo ryhmittynyt kääntyvien kaistalle) kunnes päättääkin palata sitten takaisin suoraan vievälle kaistalle. Onneksi olen vielä sen verran kaukana takana, että en joudu tekemään mitään. No siinäpä tämä palikka löröttelee sitten eteenpäin ja aikaisemmasta käytöksestä aavistelen, että kohta tämä vatipää varmaan tekee johtajaliikkeitä. Ei mene kauan, kun tulee risteysalue, josta sivutiet kääntyy molemmille puolille isompaa tietä ja paikalla on vielä linja-autopysäkit kahdella puolen tietä. Jostain tämä mullisaukko saa päähänsä, että hänen pitää kääntyä tien VASEMMALLA puolella olevalle pysäkille ja ryhtyy hiljentämään mutta huomaakin, että pysäkin jälkeen tuleekin risteys, niin käännytäänpä sittenkin siitä vasemmalle. Siinä tuli vielä ajoneuvoja vastaan, niin sai jo vähän varoa, että kääntyykö se idiootti suoraan jonkun toisen eteen. Kun pääsen tästä mölöpertistä ohi, niin vilkutan hänelle iloisesti keskisormella. Ottaisi tuokin nuija sen autonavigaattorinsa pois sieltä perseestäään, niin saattaisi ehkä hyvällä tuurilla kääntyä oikeasta risteyksestä.

Näiden lisäksi tietysti on ollut niitä perseessä roikkujia, joita en helvetti vie voi tajuta yhtään! Mikä saatana se saa nämä perkeleen kuulapäät ajamaan toisen perseessä kiinni?! Käveleeköhän nämä kaupassa käydessäänkin naama seuraavan asiakkaan perseessä kiinni? Onneksi on ollut sateista ja vettä tiellä. Joka kerta kun tuollainen perskärpänen tulee lähelle, niin koitan ajaa mahdollisimman paljon urista ja lätäköistä, jotta nämä taukit saavat vettä tuulilasillensa. Se hieman hymyilyttää katsoa peräpeilistä, kun takana tuleva saa pyyhkiä koko aika tuulilasiaan ja itsellä ei sitä ongelmaa ole.

Avara luonto esittää, osa 2

Joskus se jälkikäteen ihan huvittaa, mihin tilanteisiin tämä minun hiljainen ja seinätapetista paljoa eroamaton ulkoinen olemus johdattaa. Lyhykäisyydessään jouduin juhannuksena keskelle parisuhdedraamaa tekemättä yhtään mitään.

Ensin sitä on yksikseen ihan hiljaa omissa oloissaan, kun paikalle pölähtää perhe, joka ei huomaa minua. Vähän ajan päästä paikalle tulee vielä kolmas pyörä liehittelemään perheen naispuoleista, joka luonnollisesti perheen miespuolisessa saa aikaan mustasukkaisuuskohtauksen, joka kuuluu ympäri pitäjää.

Olin viettämässä juhannusta vanhempien luona maaseudun rauhassa, jossa läheinen villi luonto, jos nyt ei ihan kirjaimellisesti tuppaa ikkunoista sisään, niin ainakin pihaan asti se joskus tulee. Lämpimän päivän takia olin istuskelemassa kivikasan päällä, johon tuuli kävi mukavan viilentävästi. Pusikoista rupesi kuulumaan piipitystä ja heinikosta tuli esille pari pientä linnunpoikasta. Vähän ajan päästä näiden perässä tuli poikasten emo eli Rouva Harmaa ja hetki siitä eteenpäin paikalle asteli Rouva Harmaan puoliso Herra Värikäs.

Vilkkaat linnunpoikaset ryntäilivät heinikossa sinne ja tänne, jolloin Rouva Harmaa joutui koko ajan paimentamaan ja kutsumaan pesuettaan, jotta perhe olisi pysynyt kasassa. Rouvan ääntely oli ilmeisesti kuulunut kauemmaksikin, sillä vähän ajan päästä paikalle hiippaili Herra Gigolo. Nähdessään Gigolon Herra Värikäs ei katsonut tätä kovin suopeasti ja antoi tälle hieman runtua. Gigolo lennähti jokusen kymmenen metriä sivummalle ja Herra Värikäs lennähti puun oksalle motkottamaan ja tarkkailemaan tilannetta.

Tilanteen hieman rauhoituttua Rouva Harmaa lähti taas ääntelehtien pesueensa perään ja vieläpä samaan suuntaan mihin tämä Herra Gigolo oli aikaisemmin lentänyt. Eipä aikaakaan, kun näin Gigolon tulevan taas jallittelemaan Rouva Harmaata kaula matalana heinikossa hiipien. Rouva Harmaa huomasi tämän ja hypähti hieman sivummalle metsän suojaan poikastensa perään. Jälleen Herra Värikäs huomasi Gigolon aikeet ja sama kuvio toistui jälleen. Lopulta kaikki poistuivat paikalta metsän siimekseen kukin eri tavalla äännehtien.

Edelleenkin kivellä istuen jäin miettimään näkemääni. Näinhän se julma luonto toimii: Jos et vähänkään pidä vahtia puolison perään, niin kohta joku toinen yrittää tulla bylsimään. Luonnollisesti tämä toi mieleen oman tilanteeni. Kun ei ole mitään perhettä huollettavana tai puolisoa vahdittavana, niin selvästi Herra Gigolon viitta laskeutuu harteilleni. Eli luultavasti luontoäiti tahtoi ohjeistaa minua tällä näyttämällään parisuhdedraamallaan, että minun pitäisi ryhtyä vokottelemaan perheenäitejä tai varattuja naisia. Toisaalta tuossa asiassa ei kyllä innosta yhtään tuo puoli, että voi joutua mustasukkaisen puolison kohteeksi. Ja jostain pitäisi löytää se parisuhteeseensa/mieheensä kyrsiintynyt rouvashenkilö, jota olisi mahdollista edes vikitellä. Minun ihmissuhdetaidot ja osaaminen tietäen ainoa vaihtoehto tuollaisen löytämiseksi saattaisi olla korkeintaan netin kautta. Ehkäpä pitäisi etsiä sellaisten naisten kirjoittamia blogeja ja vaivihkaa hivuttaa jalkaa ovenväliin kommenteilla ja ymmärtäväisillä sähköposteilla. Ehkä sitten (hyvin pitkän ajan jälkeen), jos osaisi pelata korttinsa oikein, voisi hivuttaa jotakin muuta jonnekin tiettyyn väliin.

Juhannus tulossa

Kesäpäivän seisokkia pukkaa taas, kohta se on taas talvi ja pakkanen... Suurin ja järkyttävin minulle sattunut tapahtuma viimeisen parin viikon ajalta: Työpaikalla ruokatunnilla otin laatikosta haarukkaa. Sitä huolettomasti ottaessa (en juuri katsonut laatikkoon) pudotin sen melkein lattialle siitä syystä, että se oli erilainen mitä muut haarukat. Kotona minulla on aterimet Hackmanin Savoniaa ja samoin on myös työpaikalla (paitsi tuo yksi haarukka). Kun käsi/aivot on tottunut tietyn mallisiin esineisiin ja sitten sormiin kapsahtaa jokin totutusta poikkeava, niin sitä automaattisesti kavahtaa, että mikäs perkele se nyt kädessä on.

Työasioiden puolesta on taas pitkä ja veltto kikkeli (tai oikein pitkä ja terhakka, miten sen nyt ottaa) otsassa. Jotenkin taas niin tyypillistä, että kun loma-aika on lähestymässä, niin kaikki paskat pitäisi saada valmiiksi. Muutenkin on sapettanut yksi projekti. Sen piti olla taas niitä "kaikki-on-melkein-valmista-teet-vain-vähän-niin-sen-voi-laittaa-eteenpäin". No siinä jonkin aikaa sen kanssa painiessa kävi selväksi, että esityöt oli tehty päin persettä sen tarkempia ajattelematta ja kaiken sai tehdä lähes alusta. Lisäksi tuli muitakin mutkia matkaan tuovia asioita, joita piti selvitellä parin päivän edestä. Tämä paskahomma sitten vei aikaa toiselta projektilta, jonka kanssa on nyt lähes kusessa ennen lomia. Ja sama jatkuu lomien jälkeen, kun kaikki työt jatkuvat hässäkällä eteenpäin heti elokuussa.

Toisaalta tuo asia ketuttaa myös oman tyhmyyden/idiotismin takia. En osaa hahmottaa kunnolla työmääriä ja niihin kuluvaa aikaa (vaikka luulisi jo sellaisen onnistuvan näillä työvuosilla). Näin jälkikäteen ajateltuna tuo "lähes valmis" homma olisi pitänyt dumpata jo heti alussa mäkeen jonkin toisen niskoille eikä ottaa sitä ollenkaan kiviriipakseen. Siinä sen taas näki, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Uneton

Pari edellistä yötä ovat olleet hieman rasittavia. Viime yönä heräsin joskus kahden maissa itikoiden ininään enkä nukkunut enää sen jälkeen ollenkaan. Tuo itikoiden vininä on yksi kaikkein vittumaisimmista äänistä, kun yrittää nukkua. Tuota saatanan ininää kuullessa tekisi mieli aina repiä pelipöksyt silpuksi ja etsiä jostakin liekinheitin käsiin ja polttaa sillä kaikki helvetinvittusaatanankyrpäperkeleenverenimijäitikanlehmänpaskat! ÄRH!!

Itikkayötä edellisenä yönä näin puolestaan taas jotain ihme unta. Istuskelin jossain kunnes viereen tuli Sean Bean aukomaan päätään. Lopultahan se meni tappeluksi ja kohta molemmat putosimme jostain jyrkänteeltä alas. Minä heräsin siihen ja Sean Beanille kävi varmaan miten aina käykään. Siinäpä sitten taas makoiltiin sängyssä hereillä puoli kolmesta lähtien.

Viime viikonloppuna sain nukuttua yöt ilman heräämisiä mutta arkena tuntuu, että yöllä nukkuminen menee aivan perseelleen ja heräilen miten sattuu. Kello on hädin tuskin edes puolta kahdeksaa ja nyt jo nukahtaa tähän tietokoneen äärelle...

Kysymys naisille

Nyt on pakko hieman kysyä naisilta, ei tätä muuten ymmärrä... Minkä ihmeen takia siihen pään päällä olevaan pehkoon pitää tunkea niin paljon lakkaa/kärytettä, että siitä puskasta lähtevä kitku lähes salpaa hengityksen?(!)

Tänään toimistolle tuli joku haahka toisen paikkakunnan toimistolta ja sen kyllä huomasi. Nainen istahti avokonttorissa tyhjillään olevaan työpisteeseen, joka on n. nelisen metrin päässä minun pöydästä. Vaikka Työpisteiden välillä on sermiä niin siitäkin huolimatta se uskomaton kärväntö leijaili minun työpisteelle ja kirjaimellisesti minä MAISTOIN sen paskan käryn suussani! Pitääkö minun nyt tehdä ehkä valitus työsuojeluvaltuutetulle hengitysilman pilaamisesta vai harkita käytetyn kaasunassen tilausta Varustelekasta, jotta huomennakin uskaltaisi mennä hengittelemään työpaikan ilmaa?

Mutta yksi asia minua ennen kaikkea kiinnostaa tässä: miten nämä naiset pystyvät käyttämään tuollaisia teollisuusluokan tukehduttimia ilman, että itse tukehtuvat niihin?

Mehu loppu

Poikkeuksellisesti jouduin juoksentelemaan tänään kaupungilla töiden jälkeen, kun etsin hajoamaisillaan olevalle tavaralle korvaajaa. Ensimmäisessä liikkeessä ei ollut haluttua tavaraa varastossa mutta vastaavaa mutta luultavasti huonompilaatuista olisi ollut tarjolla. Vähän aikaa tuskailua ja pähkäilyä mutta päätin kokeilla vielä toisesta paikasta. Siellä sitten onnisti, kun haluttua tuotetta oli saatavilla, niin ei muuta kun kassan kautta ulos. Oli taas niin rasittava reissu, että en halua vähään aikaan mitään samanlaista härdelliä.

No mitäs ihmeellistä tuossa, voisi joku ajatella. Minulta tuo vei mehut hyvin vähiin. Ei niinkään fyysisesti mutta henkisesti. Kun sitä on tällainen kaavoihinsa kangistunut introvertti, niin kaikenlainen normaalista poikkeava vie energiat vähiin aika äkkiä. Tässä tapauksessa liikkeet, joissa kävin, olivat minulle ennestään tuntemattomia. Siihen vielä päälle uudet ihmiset, eri vaihtoehtojen vertailua, miettimistä ja tuskailua, niin alkaa olla jo tarpeeksi. Vaikka tuosta on kulunut aikaa jo useampi tunti, niin vieläkin tuntuu rasittavalle. Tekisi vain mieli koomata ja olla nollat taulussa, että saisi energiatasoja paremmin nousuun.

Kuopan kaivuussa

Eilen työpaikalla satuin ruokatauolla lukaisemaan lauantain sanomalehteä, jossa oli juttua tästä Talvivaaraan liittyvästä oikeudenkäynnin päätöksestä. Ja eipä sitä voi taas muuta todeta kuin, että vitsi koko suomalainen oikeuslaitos ja virkamiesjärjestelmä.

Monta järveä pilattu käyttökelvottomaksi ja kaikenlaista paskaa päästetty luontoon tonnikaupalla. Lopputuloksena kolme henkilöä saa aivan naurettavan pienet haistapaskan sakot (vrt. ylinopeussakkojen suuruudet) ja mikä naurettavinta: aikoja sitten konkurssiin menneelle paskalle firmalle, josta ei saa irti enää pennin latia, tuomitaan sakkoja 300 k€ ja lisäksi määrätään maksamaan valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 3,5 M€! Ei vittu mitä touhua...

Katsoin myös eilen illalla mielenkiinnosta MOTin, jossa kerrottiin Kittilän ja Oriveden kaivoksista. Meinasi savu nousta korvista, kun katseli sitä kaivosyhtiöiden paskatouhua ja velttojen virkamiesten edesottamuksia. Suomessa näköjään saa tehdä ympäristön kustannuksella melkein mitä tahansa ja kukaan ei välitä mitään. Avin ja ely-keskuksen munattomat velttokullit heiluttelevat vain pulkannarujaan, kun ympäristöä paskataan sen minkä ehditään. Ehkä sanovat "Soo soo, ei näin saa tehdä" ja siihenpä se sitten jääkin ja kaivokset jatkavat vesistöjen pilaamista entiseen malliin vaikka millä poikkeusluvilla.

Aivan mahtavan hyvin olette hoitaneet tehtävänne, avi- ja ely-ihmiset!



Joskus taisin jostain lehdestä lukea, kun joku kaivosapina märisi, että "kun kaivosalalla on niin huono maine". Mistähän mahtaa johtua...? Jokainen laitos laskee enemmän tai vähemmän paskaa ympäristöönsä, niin ei siitä ainakaan kiitellä pitäisi. Tässä on minun mielipide näille apinoille koko kaivosalasta:

Unia

Ooh ja aah tätä lämmintä keliä. Puuhastelin iltapäivän huonekasvien kanssa tuossa parvekkeella ja ihan kuumahan siinä meinasi tulla. Tuntuu, että viikon aikana luonto on vihertynyt nollasta lehteen. Ihmehän tuo olisi, jos ei luonto alkaisi herätä näin lämpimän viikon aikana.

Kuluneen viikon aikana olen nähnyt taas sellaisia unia. Yhtenä yönä unessa olivat minun lisäksi Daniel Graig ja Naomi Watts. Ei harmainta hajuakaan miksi juuri nämä kaksi näyttelijää olivat päätyneet uniini mutta siinä he olivat. Ja mitä he sitten tekivätkään... Molemmat olivat alasti ja Naomi istui Danielin ison aisan päälle. Siinä ylösalas-liikkeen lomassa näin, kun Naomilla oli niin uskomattoman märkä pipari, että se märkyys valui valtoimenaan hänen reisiään pitkin. Ja minä vain katselin siinä vieressä touhua silmät ymmyrkäisinä, kunnes uni katkesi ja taju palasi.

Toisena yönä olin unessa kahdestaan erään nuoren naisen kanssa. En tiedä tämän naisen oikeaa nimeä mutta hän oli eräänlainen "julkkis" ehkä n. 10 vuotta sitten. Noh, joka tapauksessa unessa tämä makoili sängyssä ilkosen alasti ja minä olin siinä hänen edessään. Nostin naisen jalkoja ylöspäin ja painoin ne hänen rintaansa vasten. Aloin kiusoitella häntä nuoleskelemalla ja puremalla häntä reisien takaosasta. Ja juuri, kun olin pääsemässä lipaisemaan hänen piparia, niin taas filmi katki ja ääretön frustraatio päällensä.

On se nyt kärpele sentään, kun jos vähänkään olen pääsemässä unessa pintaa syvemmälle, niin heti katkeaa uni! Muut kyllä bylsivät unissani miten tahtovat mutta minä jään (taas kerran) ilman.

Vappuna 2016

Tänä vuonna vappu osui sunnuntaille, niin kosahti sitten sekin "ylimääräinen" vapaapäivä. Tämä vuosi on kyllä noiden vapaapäivien suhteen muutenkin huono, kun suurin osa kalenterin punaisista päivistä osuu viikonlopuille. Katselin huvikseni vanhoista teksteistä, että mitä olen aikaisempina vappuina tehnyt ja ei tämän vuoden vappu paljoa eronnut aikaisemmista. Kodin arkiaskareita, kuntoilua ja yleistä vetelehtimistä.

Tänä vappuna minulla
- ei ollut vappupalloa
- ei ollut vappupillua
- oli oikeanlaisia, reiällisiä vappumunkkeja (ns. tyttömunkkeja, toisin kuin vuonna 2013)

Oli taas sopivan lämmin päivä, mittari näyttää vieläkin viittätoista astetta lämmintä. Päivällä pyörälenkin jälkeen istahdin parvekkeelle hieman levähtääkseni ja banaania mussuttaakseni. Kun oli lämmintä ja väsytti hieman, niin tajuhan siinä lähti mutta mikäpäs siinä oli lämpimässä auringossa torkkuessa. Siinä mielessä mukavaa aikaa tämä kevät, kun alkaa olla lämmintä mutta itikat ja muut inisevät, surisevat ja pistelevät ötökät eivät ole vielä ilmestyneet riesaksi.

Hiljainen huhtikuu

Jatkuu samassa sarjassa tämäkin kuukausi mitä edelliset. Arki löntystää omalla painollaan eteenpäin ja mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut.

Talojen kaupittelu on taas kiihtynyt talven jälkeen. Tuntuu, että pelkästään nyt huhtikuussa taloja on tullut myyntiin enemmän kuin marras-maaliskuun aikana yhteensä. Ei sen puoleen, vaikka taloja näyttää tulevan myyntiin, niin yllättävän moni kohde ilmestyy uudestaan. Eli on jo ollut viime kesänä myynnissä, hävinnyt syksyllä myynnistä ja tekee nyt taas paluun.

Tässä joukossa näyttää olevan tyypillisesti taloja, jotka
- ovat ihan liian hintavia,
- sijaitsevat huonolla paikalla tai
- vaativat perusteellista remonttia
tai sitten edellisiä yhdistellen.

Nyt kevään aikana olen nähnyt vain kaksi paikkaa, joita katsoin hieman enemmän "sillä silmällä". Hinnat olivat kohdillaan, sijainnit sopivat ja talojen pohjaratkaisut eivät olleet pöllömmät. Ensimmäistä kohdetta olisin voinut uteliaisuudesta käydä katsomassa mutta se ehti hävitä pois markkoinoilta ennen kuin mitään yleistä näyttöä kerkesi olla. Ei tuo loppujen lopuksi jäänyt harmittamaan kovin paljoa, kun tämän paikan tontti oli hölmön mallinen (pitkä ja kapea), niin luultavasti homma olisi lopahtanut siihen minun osalta. Toisessa paikassa taas tontti olisi ollut ihan sopivan iso ja järkevän muotoinen, mutta kun tutkailin karttapaikalta ja ilmakuvista tarkemmin tonttia ja rajoja, niin huomasin, että tontin poikki (reunasta kylläkin) meni tie/kärrypolku toiselle tontille. Eipä sitten oikein sekään innostanut, kun tuollainenkin luultavasti tulisi rajoittamaan tontin käyttöä jossain vaiheessa.

Tällä vauhdilla luultavasti käyn katsomassa ensimmäisen kerran jotakin paikkaa ehkä ensi vuoden puolella ja ehkä jos tuulet puhaltavat oikeasta suunnasta, niin joku ostettava paikka sattuu kohdalle luultavasti viiden vuoden kuluttua.

Noituutta

Minulla saattaa aina aamuisin herätessä soida joku musiikkikappale päässä. Tänään oli taas sellainen aamu ja kappaleena korvien välissä soi cHisun Tähdet. Hetken päästä aamupalaa tehdessä avasin radion ja mitäpä sieltä ensimmäisenä pukkaa ulos: cHisun Tähdet.... o_O

Vuosi pulkassa

Kulunut viikko oli yhtä juoksemista töiden kanssa. Joka päivä jouduin käymään jossain palaverissa tai penkomassa asiakkaiden paikkoja. Sinällään ihan mukavaa vaihtelua tuo eri paikoissa käynti siihen normaaliin pöydän edessä pönöttämiseen mutta siinä mielessä huono, että omat työt seisoo kokonaan kyseisen päivän. Onneksi viikko oli vain nelipäiväinen, joten pääsi hieman helpommalla.

Eilen tuli myös ensimmäinen vuosi täyteen tässä työpaikassa. Eipä tästä ensimmäisestä vuodesta tule mieleen mitään sen kummempia. Alussa oli tietysti vähän veltompaa mutta nyt tekemistä on riittänyt. Jos vertaa entiseen paikkaan, niin täällä projektit ovat pienempiä ja lyhytkestoisempia. Ja yllättäen ehkä hieman vähempitöisiä. Tai ehkä pikemminkin on kyse kulttuurieroista. Aikaisemmissa töissä työkalut olivat mitä sattuu ja sellaista "byrokratiaa" oli paljon enemmän. Nyt työkalut on hieman paremmat (vaikka ei ne vieläkään täydelliset ole), ja tekeminenkin on jotenkin hieman "vapaampaa".

Lisäksi kaikenlaiset välikädet hävisivät välistä. Aiemmin oli huomattavasti enemmän muiden henkilöiden puheiden varassa, jolloin ei aina pystynyt olemaan ihan varma, että mitä se asiakas haluaa. Nyt kun on suoraan asiakkaiden kanssa tekemisisissä, niin projekteissa pysyy paljon paremmin kartalla ja samalla tietää vähän enemmän asioiden taustoja. Toisaalta tuon seurauksena tilalle on tullut sellaista asioista jahkaamista mutta enemmän se ehkä riippuu siitä, että asiakkaalla ei ole kaikki haluamiset ihan vielä selvillä.

Mutta jos varovaisesti arvioi kokonaisuutta, niin ehkä hieman parempaan mentiin työpaikan vaihdoksen myötä.

Sain munaa

Viime viikolla mieltä vetivät ankeaksi erinäiset asiat. Kaikki olivat tavallaan eri aihepiireistä mutta silti ne osoittivat kuitenkin yhteen suuntaan.

1. asia:
Yhtenä päivänä olin asiakaspalaverissa, jossa oli mukana mm. yksi noin minun ikäinen nainen. Huomasin vain siinä, että naisella oli vasemmassa nimettömässä kaksi sormusta.

2. asia:
Toisena päivänä luin ruokatauolla sanomalehdestä miehen kirjoittamaa kolumnia. Kolumnisti ihmetteli sitä, että kun hän on pienen sinappitehtaansa kanssa ihmisten ilmoilla liikkeellä, niin naisilta saa heti kohteliaisuuksia ja huomiota ihan eri tavalla.

3. asia:
Kolmantena päivänä yksi mies kommentoi televisiossa haastatellun miehen ulkonäköä. Kommentti liittyi miehen partaan ja kommentin rivien välistä pystyi lukemaan, että kommentoija on saanut pilderbergiä. Ei ainakaan minulle olisi tullut sellainen kommentti mieleen heti ensimmäisenä.

Pyhäpäivät olivat sään puolesta ihan hyviä, kun aurinkokin paistoi välillä niin lämpimästi. Vaikka maassa on vielä paksu hanki, niin pihat ja tiet alkavat olla kohta kokonaan lumettomia.

Munaakin sain viikonloppuna. Se oli sellainen suklaaULLATUS!muna. Yllätys tosin tuli siitä, että sisältö oli melkoinen pettymys.

Mäen päällä

Tänään oli kevätpäivän tasaus ja ensi viikolla olisi taas kesäaikaan siirtyminen, joten kai sitä ollaan taas kesää kohti menossa. Eipä siinä mitään, viikonlopun ajan oli taas hyvät ulkoilukelit vaikka minun makuuni oli hieman tuulista. Olin käymässä kotonakotona vanhempien luona testailemassa heidän ostamiaan lumikenkiä. Niillä oli hyvä tallustella pitkin poikin metsiä vaikka olisihan tuo hanki tainnut jotenkuten kantaa tavallistakin kenkämiestä.

Kävin eräjormailemassa niillä yhden korkean mäen päällä, jossa olen käynyt kerran aiemmin kesäaikaan. Jos vertaa siihen edelliseen käyntiin, niin nyt oli huomattavasti mukavampi käydä siellä. Kesällä mäki on aika heinikkoinen ja pusikkoinen mutta lumen peittäessä maan reittinsä pystyi valitsemaan ihan vapaasti. Jyrkkä mäkikään ei tuottanut mitään vaikeuksia, kun lumikengissä oli pitoa riittävästi. Mäen päältä oli erinomaiset maisemat, yhden maamerkin näin yli 20 kilometrin päästä selvästi ja vieläkin kauempana näkyi mäkiä. Olisi ollut ihan hauska tietää, että miten kaukana ne kaukaisimmat kohteet olivat.

Mäellä käynti toi mieleeni aikaisemman reissun toisen mäen päälle. Muistelin, että kävin tuon mäen päällä toissa kesänä mutta sehän olikin vuotta aikaisemmin eli 2013. Näköjään aikaa menee niin huomaamatta, että moni asia tuntui tapahtuvan "eilen". No joka tapauksessa, silloin näkymät oli enemmän kaupunkipainotteista mutta nyt maisemat olivat maaseutua. Taloja näkyi vain pari ja yksi lampi, vähän peltoa ja joku hakkuuaukio mutta muuten maisema oli karvaista eli metsien peittämää.

Muutenkin siellä oli hiljaista, tuuli tietysti suhisi ja jostain kaukaa tieltä kuului auton ääni mutta juuri muuta ei siellä kuulunutkaan. Mäki on siinä mielessä sopivalla paikalla, että mitään asumuksia ei ole lähettyvillä, jolloin siellä ei juuri liiku ihmisiä. Jänikset olivat hyppineet siellä täällä ja jokunen hirvi oli käynyt syömässä pihlajia mutta muuten jälkiä ei näkynyt. Ja näkyipä siinä mäen päällä kaartelevan vielä joku haukkakin, sen verran korkealla pyöritteli saalistusympyröitään, että ei pystynyt tunnistamaan sitä.

Tuollaisen mäen päälle olisi mukava perustaa se oma asuinpaikka. Saisi olla omassa rauhassaan ja silmäkarkkia riittäisi yllin kyllin.

Hiljainen helmikuu

Viime kuu oli bloggauksen osalta aika hiljainen ja luultavasti myös tästäkin tulee sellainen. Aika menee aatellessa ja päivä päätä käännellessä vaikka mitään ei tekisikään. Välillää kyrsii enemmän ja välillä vähemmän.

Eilen aamulla töihin lähtiessä sattui olemaan pilvetön taivas, niin näkyi tähtitaivas. Tuolla tähtitaivaalla on aina minua kohtaan sellainen rauhoittava vaikutus. Kaikki turha häviää mielestä siksi aikaa, kun töllistelee niskat kenossa taivaan valopisteitä. Jotenkin ne omat murheet tuntuu aina tuollaisen tiirailutuokion jälkeen hieman pienemmiltä.

Pari viikkoa sitten oli vapaa-ajalla ollut työpaikan talvitempauspäivä. Sinne sai ottaa mukaan puolisoita ja jotkut olivat näin tehneet. Siellä paikan päällä muiden jutustelua seuratessa sitä sai taas miettiä, että miten ne muut oikein pariutuu. Jos olisi pitänyt pelkkien naamojen perusteella vetää lankoja parien väleille, niin olisi melko varmasti mennyt metsään. Kai niillä muilla on vain housuissaan sellaisia magneetteja, jotka vetävät toisiaan puoleensa, ja jollaista minulla ei ole.

Huvitti tänään taas netistä uutisia lukiessa. Joku oli tehnyt Helsinkiläisestä kalakaupasta valituksen, kun tiskillä oleva kala oli sätkinyt. Jos vähääkään on käsitellyt kaloja, niin tietää varsin hyvin, että ne saattavat vielä sätkiä pitkäänkin sen jälkeen, kun ne on otettu hengiltä. Joskus, kun olen fileroinut kalaa, niin se on ollut veikeän näköistä, kun vielä sekin file on hieman kipristellyt siinä leikkuulaudalla. Mutta ymmärtäähän sen toisaalta, jos jotain kehä kolmosen sisäpuolella asuvaa rassukkaa järkyttää se sätkivä kala. Näitä tapauksia varten on myynnissä ne eltaantuneelta maistuvat kalapuikot, jotka eivät enää sätki pannulla.

Tammikuussa ja vähän myös helmikuussakin oli nukkumisen kanssa niin ja näin. Monesti saatoin herätä jo kahden aikaan yöllä ja en enää saanut unta sen jälkeen. Kumma kyllä, jaksoin päivän ihan hyvin huolimatta noinkin aikaisesta heräämisestä mutta illalla oli vaikeampaa. Saatoin nukahtaa jo ennen kahdeksaa istualleen ja sänkyyn oli jo pakko kömpiä ennen yhdeksän. Nythän tuo nukuttaa jo hieman pitempään, enkä ole enää heräillyt yöllä. Lieneekö ollut sitten jotain työperäistä stressiä. Tuolloin tuskailin töissä parin projektin kanssa mutta nyt on taas hieman leppoisampaa, kun on saanut taputeltua hommia kasaan.

Työasioista mieleen tuli tämä. Monesti tuntuu tältä, kun töissä pitäisi soittaa puhelu:

Problem solved!

Matematiikan käyttöä

Viikolla törmäsin netissä olevaan yliopiston tekemään tutkimuskyselyyn. Tutkimuksen aiheena oli selvittää, että miten paljon työelämässä on tarvinnut oppimiaan matematiikan eri osa-alueita.

Hieman joutui miettimään, että mitäs kaikkea on tullut tarvittua työvuosien aikana mutta kovin jäi lyhyeksi lista. Vaikka kouluissa on opetettu vaikka mitä algebraa, geometriaa, differentiaalilaskentaa, integraalilaskentaa, tilastomatematiikkaa ja kaikkea muuta, niin eipä noista opituista osa-alueista ole tarvinnut työelämässä juuri mitään vaikka teknisellä alalla työskentelenkin. Peruslaskutoimitukset, vähän siniä, kosinia ja muita trigonometrisia funktioita, yhtälönratkaisua sekä loogisia operaatioita. Siinäpä ne suunnilleen minun kaikki tarvitsemat työkalut.

Kyselyyn vastaamisen jälkeen sitä jäi vain miettimään, että mitäköhän hyötyä tosiaan tuosta matematiikan opiskelustakin on lopulta ollut, kun noin perustason matematiikalla on päässyt näinkin pitkälle. Ehkä jos tarkemmin miettii, niin kaikkein tärkeimmät osa-alueet taisi tulla yläasteen aikana. Sen jälkeen kaikki on ollut vanhan kertausta tai (omiin tarpeisiin ajateltuna) enemmän tai vähemmän täysin yhdentekevää kikkailumatematiikkaa, jolla tavallinen pulliainen ei tee elämässään yhtään mitään.

Mutta ei kai se opiskelu siinä mielessä ole hukkaan mennyt, jos joskus sattuu tulemaan vastaan joku matemaattinen ongelma, niin tietää edes mistä suunnasta voisi lähteä hakemaan ratkaisua.

Yhteydenottoa odottaen

Tuli taas mieleen yksi unohtunut asia, kun satuin katselemaan nollan alapuolella olevia euribor-korkoja. Noista pakkasen puolella olevista koroista tuli mieleen syksyllä pankeissa tehdyt lainaruinaukset. Kun nykyään nämä rahoituslaitokset ovat käärineet kaikenlaista toimintaa yhteen, niin parista pankista ehdotettiin, että voisivat välittää tietoni yhteistyökumppaneina toimivilleen kiinteistövälittäjälle, jotka ottaisivat yhteyttä. Jos sitä kautta vaikka sattuisi uusi koti löytymään. Mikäs siinä, ajattelin ja annoin luvan yhteydenottoon.

Parin viikon päästä yksi kiinteistönvälittäjä soitteli ja kyseli asuntotarpeistani ja miten seuraan markkinoita. Samalla hän kertoili, että heillä kaikki myytävät kohteet laitetaan aina nettiin. Eipä tuo minua tuntunut auttavan, kun olen tehnyt asuntovahdit ja muutenkin seurailen netistä myytäviä kohteita aktiivisesti. Toisen pankin yhteistyökiinteistönvälittäjistä ei sen sijaan ole kuulunut yhtään mitään. Ja kun tämä pankki sattui olemaan vielä se, jossa oli tämä flegmaattisen oloinen asiakaspalvelija, niin minulle jäi vain sellainen kysymys mieleen, että välitettiinkö pankista tietojani eteenpäin ollenkaan vai eikö kiinteistönvälittäjää huvittanut ottaa yhteyttä, kun en ollut ostotoimeksiannon kanssa liikkeessä. Noh, sinällään helpottivat minun urakkaa sillä tavalla, että voin heivata tuon pankin mäkeen, jos tulevaisuudessa joudun nostamaan lainaa. Eipä huvita asioida tuollaisten yritysten kanssa, joissa sanat jäävät pelkiksi sanoiksi.

Näin kulutan aikaa

Kun tuli oltua kuumeen takia pois töistä ja piti vain möllöttää sisätiloissa, niin siinä ehti taas mietiskellä kaikenlaista. Sen ainakin huomasi helposti, että sitä turhautuu hyvin äkkiä, jos ei ole mitään tekemistä. Tietokoneellakaan ei jaksa koko aika roikkua ja tv-sarjojen katselua putkeen ei jaksa myöskään kovin pitkään. Tuli vain mietittyä sellaista, että jos olisi taloudellisesti riippumaton ja ei näin ollen tarvitsisi käydä töissä, niin mitähän sitä puuhastelisi päivisin, jotta hulluus ei iskisi. Vai olisiko se järkevää kuitenkin säilyttää se työpaikka sellaisena harrastuspaikkana, jossa voisi käydä puuhastelemassa jotakin pientä, kun pitkästyisi kotonaan.

Tässä elämänvaiheessa, jos rahasta ei olisi kiinni, keksisin tekemistä useammallekin vuodelle. Talonrakennusprojektiin saisi kevyesti upotettua ainakin sen kolme vuotta tai enemmänkin. Ensimmäisen vuoden saisi varmasti tuhlattua siihen, että etsisi ensimmäiseksi sen itseään miellyttävän rakennuspaikan ja sen löydettyään tutkisi vuodenajan kulumista sillä paikalla. Toisen vuoden saisi menemään talon alkusuunnnittelussa ja myöhemmin niitä oikeita suunnittelijoita etsiessä ja näiden löydyttyä suunnittelua ohjeistaessa/ohjatessa. Kolmantena vuonna voisi rakentamista harjoitella vaikka ensin autokatoksen teolla ja neljäntenä vuonna rakentaisi sitä taloa. Ja tietysti itse tekisi suurimman osan niistä töistä mitä pystyy tekemään ja loppuihin töihin palkkaisi ammattimiehet. Pihatöissä saisi menemään sen viidennen kesän ja luultavasti siinä samalla tulisi myös rakennettua halkovajaa, grillikatosta ja sen sellaista pientä koppia.

Eli näyttäisi, että pelkästään tuollaisella talon rakennuksella saisi sitä aikaa kulutettua jo sen viisi vuotta. Sen jälkeen olisikin varmaan keksittävä jotakin muuta tekemistä. Kesäisin varmasti kaikenlaista pientä puuhaa keksisi helpostikin mutta talvet voisi olla hieman haasteellisia. Tietysti, jos siihen taloon tekisi jonkinlaisen pienen verstaan/työtilan, niin siellähän sitä voisi näperrellä kaikenlaista talven pimeinä tunteina. Tuskinpa siis tulisi töitä ikävä mutta kun realiteetit ovat sitä mitä ovat, niin eipä taida olla tuollainen elämä mahdollista. Huomenna se on taas maanantai ja pitää lähteä tekemään töitä niiden pennostensa eteen...

Viikko sekaisin

Onpahan ollut koko viikon taas nukkumisten kanssa vähän niin ja näin. Viikon alkupuolella heräilin muutamana yönä paita hiestä kosteana kesken unien. Yhtenä yönä puolestaan näin jotain painajaista (en muistanut enää herätessä, että mitä) ja tuosta herätessäni polla oli niin sekaisin, että en tiennyt oikein miten päin olin (suuntavaisto oli hieman hakusessa). Torstain ja perjantain välisenä yönä puolestaan nukuin vain sen reilut kolme tuntia. Ilmeisesti minua stressasi niin paljon seuraavana päivänä ollut asiakastapaaminen, että se vaikutti nukkumiseen. Jos perjantaina ei olisi ollut tuota asiakastapaamista, niin olisin lähtenyt töistä pois jo kesken päivän. Välillä minua paleli työpöydän ääressä niin, että tärisin kuin horkassa olisi ollut. Tuona iltana kuumetta oli lähemmäs 39 astetta mutta seuraavana päivänä kuumetta ei ollut sitten ollenkaan. Muuten koko viikonloppu on mennyt jotenkin kokonaan ärtyneessä mielentilassa ja vähän välillä päivätorkkuja ottaen. Onneksi sentään pakkanen lauhtui, niin ei tarvitse enää sen kanssa kärvistellä kaiken tämän lisäksi.

Yksin syön

Viimeksi kirjoituksessa tuli äristyä huonosta tienpidosta. Satuin maanantaina kuulemaan töissä radiosta uutisen, jossa kerrottiin maanteiden kunnosta annetusta palautteen määrästä. Netistä löytyi samaa juttua mm. iltakääkin sivuilta:



Näköjään muutkin tiellä liikkujat ovat huomanneet ne samat asiat mistä ärisin. Siinä sen taas näkee, että ELY-keskuksen pellet eivät osaa vaatia tarjouskilpailuissa ja sopimuksissa minkäänlaista laatua vaan ovat täysin urakoitsijoiden vietävissä olevia sätkyapinoita. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa kirjoittaa niihin sopimuspapereihin ehtoa, että urakoita ei saa teettää aliurakoitsijoilla. Mutta minkäs teet, kun ovat sellaisia hampaattomia velliperseitä!

Viimeksi tuli kirjoiteltua myös syömisestä ja ruokailusta ja mainitsin, että en käy ulkona syömässä. Satuinpa sitten törmäämään erinäisten mutkien kautta jo vanhaan uutiseen mutta minulle kuitenkin "ajankohtaiseen"...



Kun ei ole tullut milloinkaan käytyä itsekseen syömässä ulkona, niin ei ole tullut edes ajateltua koko asiaa tuolta kantilta. Kieltämättä näyttäähän se yksin syövä hieman orvolta, jos muissa pöydissä on vähintään pari syöjää. Vai monestiko olette nähneet jonkun syövän yksin jossain ruokapaikassa?

Tai jos käy jossain itsekseen syömässä, niin pitäisikö suosia tämänkaltaisia paikkoja:

Virtuaalideitit, osa 2

Hieman jatkoa aikaisempaan kirjoitukseen... Jos toisen kanssa tulisi juttuun JA olisin puheliaalla päällä, niin keskustelu saattaisi mennä tähän tapaan:

Vapaa-ajan vietto?
Kotona tietokoneen ääressä. Varsinkin näin talviaikaan ja arki-iltaisin, kun töiden jälkeen ei huvita tehdä juuri mitään. Viikonloppuisin vapaa-ajan vietto on suurimmalta osin kotitalouden hoitamista (kaupassa käyntiä, pyykinpesua, ruoanlaittoa, siivoamista, leipomista). Eli melko lailla kotona nysväystä mutta mitä muutakaan introvertiltä voisi odottaa. Loma-aikaan, kun työt on haittaamassa vähemmän harrastuksia, niin silloin tulee tehtyä enemmän muutakin.

Syöminen?
Öh... haarukkaa ja veistä tai lusikkaa käyttäen. Jos pilkkua haluttaisiin nus... viilata, niin tuota kysymystä pitäisi tarkentaa. Mutta oletetaan, että sillä käsitetään, että missä ja mitä syön. Ulkona (siis ruokapaikoissa) en syö normaalisti ollenkaan. Vain jos muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ole, niin ehkä sitten. Töissä mätystän omia eväitäni ja muuten syön aina kotona. Jotenkin minua ei vain nappaa se muualla syöminen. Ruokaa saa laitettua itse melko edullisesti ja silloin varmasti tietää, että miten se on tehty ja mitä aineita siihen on käytetty. Eli melko pitkälti tuo määrittää sen, että syömiset on itse tehtyä kotiruokaa.

Ruoanlaitto?
Ei ole minun bravuurilaji. Osaan kuitenkin tehdä sen verran eri ruokia, että ei tarvitse aina syödä pelkkää makaronilaatikkoa ja pysyn hengissä. Pöperöt teen ihan ruoka-aineista ja eines- ja valmisruokia (tai mitä nämä teolliset mössöt onkaan) en käytä ollenkaan. Samoin leipääkin tulee leivottua itse ja myöskin pullapuoli onnistuu niin, ettei kahvipöydän antimien kohdalla tarvitse turvautua kaupan antimiin. Kalan saan järvestä ylös ja käsiteltyä lautaselle asti mutta punaista lihaa ei ole tullut valmistettua alusta loppuun. Olisihan se joskus mielenkiintoista käsitellä itse pyydetty elukka lautaselle asti mutta eipä ole oikein sellaiseen mahdollisuutta. Muuten leipomisesta puheenollen: Siinä kun tarvitaan jauhoja, niin joskus olisi nekin jauhot hauska jauhaa itse jyvistä alkaen. Jotenkin minua kiinnostaisi vain tehdä kaikki mahdollisimman pitkälti itse ruoanlaitossa ja myös sellainen omavaraisuustalous kiinnostaisi.

Sää?
Mitä todennäköisin. En tykkää yhtään siitä mihin suuntaan tämä ilmasto on menossa. Ennen oli paljon parempi, kun oli selvät vuodenajat. Nyt kelit on mitä sattuu ja milloin sattuu (kesällä kylmää, syksyllä lämmintä, jne).

Musiikki?
Lähinnä mitä radiosta tulee. Töissä yleensä kuuntelen radiota lähinnä vain aamuohjelmien takia, mutta loppupäiväksi se menee kiinni. Kotona se on yleensä auki, kun puuhastelen keittiössä jotakin, muuten se pysyy kiinni. Nykyään on tuo musiikin kuuntelu jäänyt aika vähälle, ennen tuli kuunneltua enemmän. Loppujen lopuksi tuokin musiikkimaku on vaihtelevainen. Saatan tykätä jostain suomipopista tai rokista/metallista, ei tähän osaa sanoa mitään yksittäistä yhtyettä/laulajaa, joka olisi ehdoton suosikki.

Leffat?
Eipä ole viime aikoina hyviä elokuvia tullut. Tai no joku on ollut. Interstellar ja The Martian olivat sellaisia hyviä, kun liittyivät avaruuteen. Uusinta tähtien sotaa en ole nähnyt, joten siitä ei pysty vielä sanomaan mitään. Ja olihan se keväällä vai kesälläkö se yksi tekoälyyn liittyvä elokuva... Unohtunut se nimi nyt ihan täysin... Ex Machinahan se oli. Lajityypeistä menee toiminta, sota, scifi, komedia, seikkailu, fantasia ja sen sellaiset elokuvat.

Lempidrinkit?
EVVK. Sen olen huomannut, että kun ikää on tullut lisää, niin juomamaku on yksinkertaistunut. Nykyään kelpaa lähinnä vesi, ruokajuomana maito ja joskus saatan juoda mehua tai kaakaota. Mehunkin on parasta olla omatekoista eikä mitään kaupan ylisokeroitua esanssilitkua. Limpparit ja muut kuplavedet on liian hapokkaita ja alkoholijuomien perään en ole ollut milloinkaan. Kahvia ja teetäkin karsastan niiden maun vuoksi. Ja vaikka se ehkä vähän hölmöltä kuulostaa niin juuri mikään ei voita vettä, koska se ei maistu millekään (jos se ei siis ole mitään vesilaitoksen pintavedestä vääntämää vettä, johon ahvenet ovat kuseneet).

Urheilu?
Ei kiinnosta. Kyllähän sitä itse voi urheilla yksilölajeissa mutta ei se urheilun seuraaminen kiinnosta. Kuka täysjärkinen sitä jaksaa seurata jotain toisten hikistä pallon perässä juoksemista tai muuta vastaavaa.

Katutyöt?
Ei ole näillä seuduilla pahemmin ollut. Sen sijaan teiden huonosta kunnossapidosta olisi muutama painava sana sanottavana. Kotikoti kun sattuu olemaan siellä maaseudulla hiekkatien varressa, niin siellä tien kunto on mennyt huonompaan ja huonompaan suuntaan joka vuosi. Tietä ei edes hoideta kunnnolla. Näin talvella liukkaudentorjuntaa ei ole ollenkaan ja aurauskin on sellaista haistapaskan aurausta jollain saatanan traktorilla, jonka auran terä tuskin edes pyyhkäisee sitä tien pintaa. Puhumattakaan siitä, että sitä tietä edes aurattaisiin lumisateiden jälkeen. Vaikka lunta tulisi paljon (>10 cm), niin tie saatetaan aurata vasta seuraavana päivänä jos edes silloinkaan. Yleensä se menee niin, että autot tamppaa sen lumen paikoilleen ja tielle muodostuu raiteet ja niissähän yrität sitten ajella lopputalven. Ja kesällä, kun on tämä perkeleen ilmastonmuutos ja helvetin vesisadetta riittää joka viikolle, niin voitte arvata, että se tie on aivan helvetinmoisilla montuilla, kun sitä ei käydä lanaamassa. Saati sitten keväällä roudan sulaessa, kun auto yksinkertaisesti perkele UPPOAA siihen saatanan savivelliin.

Tässä vielä terveisiä päättäjille, jotka ette anna määrärahoja edes perustienpitoon: haistakaa pitkä paska ja vetäkää käteenne! Kaikkeen muuhun persereikään (esim. silloin aiemmin Kreikkaan) sitä rahaa tuntuu kyllä riittävän.

Lemmikkieläimet?
Ei ole. Eikä tule. Kotipuolessa oli eläimiä ja sain niistä niin tarpeekseni, että en tule hankkimaan mitään karvakasaa riesakseni. Kivojahan ne on rapsutella ja taputella mutta siihenpä se sitten jääkin.

Kirjat?
En ole lukenut mitään kirjaa useampaan vuoteen. Tuohonkin vaikuttaa aika paljon kirjaston etäisyys. Opiskeluaikaan kirjasto oli lyhyen kävelymatkan päässä, niin siellä tuli käytyä useammin. Nyt puolestaan kirjasto on sellaisella suunnalla, jossa ei tule käytyä, ja vähän pitemmän matkan takana, niin tehokkaasti se laskee käyntien määrää. Kirjoihinkin pätee melkein sama mitä elokuviinkiin eli kaikenlaista scifi-, toiminta- ja sotakirjaa on tullut joskus luettua


No, tässäpä sitä taas vähäksi aikaa. Taitaisi jäädä treffit yhteen kertaan, jos joissakin kohdissa esittäisi mielipiteitään noin painokkaasti... Parempi varmaan pysytellä siis niissä lyhyissä vastauksissa.