22.7.2012

Kesäajatukset

Huomaa, että on taas kesä ja liikaa aikaa ajatella, kun olen lomalla. Kun työasiat eivät vaivaa mieltä niin paljon mitä ne ei-loma-aikana tekevät, niin mieleen tunkee sitten muita ajatuksia. Ja mitäpä ne sitten ovat näin kesäisin? No läheisyyteen, seksiin ja sellaiseen liittyviä tietenkin.

Monena aamuna peiton alla heräillessä on mielessä käynyt ajatus siinä, että minkälaista se olisi aloittaa aamu niin, että vierestä löytyisi typykkä, jota saisi hiljakseen hiplata peiton alla. Luonnollisestihan se sitten lyö "teltan pystyyn", kun tuollaisia vähänkään arvelluttavia ja henkisesti turmiollisia mietteitä ajattelee.

Onpahan nuokin s-fantasia-ajatukset hieman erikoisia. Monesti olen huomannut sellaisen asian, että kun elämä menee niitä tavallisia tylsiä raiteitaan eikä tapahdu mitään ihmeellistä, niin nuo fantasioinnitkin toistavat tylsää ja samaa kaavaa. Lopulta siinä käy niin, että tarpeeksi kauan mielessä pyörittyään niitä ei enää tule sitten ajateltua juuri lainkaan.

Toisaalta sitten jos sattuu tapaamaan vaikka jonkun hyvännäköisen misukan, niin heti mieleen alkaa tulla kaikenlaisia uusia pervoiluja. Esimerkkinä voisi mainita tämän työasioiden merkeissä tavatun - varatun ja perheellisen - naisen. Tietäisipä vain tuokin namiperse, miten perversseissä touhuissa hän mahtoi ollakaan minun ajatuksissa...

Ei kommentteja: