Uusjako

Mikähän ihmeen uusjako on nyt menneillään työpaikkojen suhteen? Tässä viimeisen kuukauden aikana on useampia työn kautta tuntemiani henkilöitä, niin omassa kuin asiakasyrityksissä, vaihtanut taloa tai siirtynyt talon sisällä toisiin tehtäviin. Ainahan on ollut pientä vaihtuuvuutta mutta monta ihan näin vähän ajan sisällä on jo vähän harvinaisempaa.

Mutta eipä taida tuo urakierto vielä osua minun kohdalle vähään aikaan. Sain tehtyä sen työhakemukseni valmiiksi ja täyttelin yhden yrityksen sivuilla avoimen hakemuksen. Luulenpa ettei sieltäkään kuulu mitään, koska hyvin harvoin olen nähnyt sen yrityksen hakevan uusia työntekijöitä. Tuo yritys kiinnostaisi kyllä, koska siellä saattaisi olla sellaista työtä, joka kiinnostaisi minua. Ylipäätään en oikein ole löytänyt haluamaltani paikkakunnalta sellaisia yrityksiä, joihin voisi laitella hakemuksia. Kun ei ole minkäänlaisia kontakteja, tai on mutta ne ovat ihan vääristä yrityksistä, ja ei pahemmin tunne yrityksia ja ihmisiä niissä, niin koen hieman hankalaksi tämän työnhaun.

Ei sen puoleen, ihan samanlaista se oli silloin, kun valmistuin koulusta. Ei ollut juuri minkäänlaista työkokemusta ja kontakteja, niin työnhaku oli kuin upottavalla suolla rämpimistä (+ siihen päälle vielä nämä huonot sosiaaliset taidot). No, ehkä yksi asia mikä on paremmin verrattuna tuohon aikaisempaan on se, että nyt plakkarissa on useampi vuosi työkokemusta. Eri asia vain sitten mitä hyötyä siitä on ja miten sen mahdolliset työnantajat katsovat, kun olen haluamassa töitä aivan toiselta toimialalta missä nyt työskentelen.

Seinillä on korvat, osa 2

Viime viikon alussa kirjoittelin seinänaapureista ja tänään jatkan hieman samasta aiheesta.

Viime viikon sunnuntaina oli lämmin päivä ja oli pidettävä parvekkeen ovea auki, ettei tänne asuntoon olisi läkähtänyt. Olin syönyt juuri ja vajutin hieman mahaani sohvalla makoillen ja pulmapelejä ratkoen. Kohta naapurin parvekkeen ovi narahti ja aikaisemmin seinää paukuttanut naapuri tuli ulos parvekkeelleen. Kohta hän soitti puhelimellaan jonnekin ja kaikki se kälätys kuului aivan selvästi minulle, joka makasi sisällä sohvalla. Jonkun ajan päästä puhelu loppui, mutta heti perään alkoi uusi. Taas samoja kälätyksiä lisää. Viitisen minuuttia meni ja loppui puhelu. Noh, vielä piti naapurin soittaa kolmas puhelu. Onneksi tämä sentään oli vain lyhyt puhelu pariin ensimmäiseen verrattuna.

Mitä opin uudesta naapurista tuon puolen tunnin aikana ilman, ettei hänen kanssaan tarvinnut jutella ollenkaan ja etten nähnyt häntä lainkaan? Nainen, iältään ehkä 30 ja 40 välissä ja ilmeisesti sinkku, koska muutti pieneen yksiöön. Yksiön vuokrakin on eurolleen tiedossa, itse hän kehui vuokraa halvaksi mutta minusta se on sikahinta verrattuna siihen mitä itse maksan vastikkeena omasta ja isommasta asunnosta. Luultavasti hän työskentelee kaupassa tai on hoitsu, koska tekee vuorotyötä myös viikonloppuisin, veikkaisin ehkä enemmän tuota hoitsua. Ja puhelinkäyttäytymisestä päätellen luultavasti myös ehkä takana juuri kariutunut parisuhde, koska niin suuri tarve puhua (lue: soitella puhelimella toisille).

Mutta eihän tuota pirukaan jaksanut enää kuunnella sinä iltana vaan lähdin kuntoilemaan pyörällä. Ajelin tunnin lenkin ja alakerran ovelle palanneena kuulen jotakin: naapuri kälättää taas parvekkeellaan puhelimeen! Laittoi vain jälkikäteen ajattelemaan, että mitenkähän minunlaiseni selviytyisi tuollaisen puheripulin omaavan henkilön kanssa. Minua melkein alkoi ahdistamaan jo se pelkkä jatkuvan puhumisen kuunteleminen, saati sitten jos pitäisi vielä keskustella tuollaisen henkilön kanssa. Onneksi nämä kylmät ilmat tulivat takaisin, niin ei tarvitse enää pitää ikkunoita ja ovia auki ja kuunnella sitä jatkuvaa papatusta.

Niin, näinhän minä sitä toistakin naapuria. Eilen illalla olin lähdössä taas lenkille ja kukas se rapuissa vastaan tulekaan: panomies tietenkin. Tavallisen näköinen heppuli. Ei mikään erityisen komea tai mokkakikkeli-gigolomaisen oloinen. Silmälasit ja minua melkein päätä lyhyempi, ikä ehkä lähemmäs 40. Ilmeisesti oli palaamassa työmatkalta, koska kantoi tavallista ja tietokonelaukkua ja autoa ei näkynyt pariin päivään parkkipaikalla.

Tulipahan vain tässä katala ajatus mieleen, että kun satun asumaan näiden kahden naapurin välissä ja jos olettamukset ja arvailut näistä naapureista ovat oikeita, niin pitäisiköhän ne parittaa toisilleen jollain ihmeen konstilla...

Puhelinkeskustelut... PAH JA PYH!

Jurppii taas paljon. Miten vähästä se alkaa tuo kyrsimys maximus nostaakaan päätään minussa. Puhuin äsken puhelimessa yhden niiden harvojen henkilöiden kanssa, joiden kanssa olen puhelimen avulla yhteydessä.

Tässä puhelinkeskustelussa minua rupesi ärsyttämään, kun saa selittää asioita monta kertaa eikä vastapuolen kaaliin ja tajuntaan jää ollenkaan nämä sanomani asiat vaan joka kerta sitten kysyy uudelleen samoja asioita. Samoja asioita on saanut selittää ja jankata siis jo useamman puhelun aikana. Lopulta minä aina ärsyynnyn tästä jankkaamisesta ja kyrpiintyneen äänensävyni takia puhelu loppuu suhtkoht nopeasti.

Olen myös huomannut, että viime aikoina melkein joka puhelun aikana jossain vaiheessa ärsyynnyn ja se käy aina vain nopeammin. En ole mikään innokas puhelimen käyttäjä ja nämä viimeaikaiset jankkaamiset ovat saaneet minut inhoamaan puhelinta entistä enemmän. Tekisi mieli heittää helvettiin koko ärsyttävä kalikka!

Kyrpii taas niin paljon ettei veri kierrä päässä ja kirjoittamisestakaan tule mitään.

Hakemus

Avauduin joskus ennen kesälomaa työpaikastani ja silloin oli suunnitelmissa, että päivittelen kesälomalla CV:n ja teen työnhakukirjeiden pohjia.

Kesäloma loppui jo sekin jokin aika sitten ja mikä oli tulos? Sain päivitettyä vain CV:n mutta yhtäkään hakemustekstipohjaa en saanut tehtyä. Noh, paluu töihin antoi sitten uutta potkua perseelle tuohon hakemuksen kirjoitteluun. Ensimmäisellä loman jälkeisellä viikolla entisenlainen ketutus jatkui töissä. Perjantaina olin jo aivan rikki ja kurkkuani myöten täynnä hommiani. Tuolloin perjantaina minun oli pakko ryhtyä kirjoittamaan kahvitauolla hakemusta, sillä muuten olisi voinut pälli levitä pahemman kerran. Minun oli pakko alkaa tehdä jotakin tämän tilanteen muuttamiseksi. Toinen loman jälkeinen viikko ei ollut enää niin takkuinen kuin ensimmäinen, mutta sama touhu jatkui. Nyt tänään sain sitten otettua itseäni niskasta kiinni ja kirjoittelin tuota hakemuksen runkoa valmiiksi. Enää tarvitsisi koota vain sepustukset järkevään järjestykseen ja viilata hieman kokonaisuutta, niin hakemus olisi sitä myötä valmis.

Näin muuten seuraavanlaisen sarjakuvan netissä:



Tässä on jotain niin tavattoman tuttua. En vain saa päähäni millään, että mikä ihme ja kumma tästä tekee niin tutun oloisen...

Seinillä on korvat

Missähän taas on vika, kun tuo kuntoilu tuntuu niin takkuiselta. Tein tuossa äsken lihaskuntoliikkeitä ja olo tuntui niin tahmealta. Etunojapunnerruksia sai vängätä väkisin, jotta ruho nousi kolmekymmentä senttiä lattian pinnasta ylöspäin. Vatsalihasliikkeitä tehdessä puolestaan tuntui, että maha katkeaa, sen verran nekin otti tiukille. Kun sain kaikki liikkeet tehtyä niin tuntui, että oksennus tulee. Ei nyt ehkä ihan kuitenkaan vielä sellainen tunne, mutta kuitenkin sai nieleskellä. Mutta kai tämä on vain normaalia, että välillä takkuaa ja välillä luistaa paremmin.

Alkukesästä toiselle puolelle seinää muutti uusi naapuri. Eilen illalla olin laittelemassa tavaroita kaappin, kun alkoi kuulua pauke. Ensin ihmettelin, että mistä se kuuluu mutta lopulta älysin, että pauke kuuluu seinän takaa. Ilmeisesti naapuri ripusteli tauluja seinille tai jotakin. Ihmetytti vain, kun kello oli sentään jo yhdeksän illalla, niin silti piti vielä moukaroida vasaralla seinää.

Samaisena iltana puoli yhdentoista aikaan, kun olin kömpinyt sänkyyn peiton alle ja odottelin tajunnan lähtemistä. Tällä kertaa rupesi jotain ääntä kuulumaan toisesta naapurista. Ensin kuulostelin vähän, että mitähän ne tuollakin ääntelee tähän aikaan illasta. Kuuntelin tarkemmin ja ei helvetti: siellähän on naapuri panemassa ja se ääni on naisen voihkimista. Piti vielä oikein varmistaa painamalla korva seinään ja kyllä, sitä itseäänhän ne harrastivat siellä. Jonkun aikaa sitä sitten kuului sieltä, mitään villejä riemunkiljahduksia ei kuitenkaan lopussa enää kuulunut.

Ihme kyllä, jotenkin on suhtautuminen tuohon asiaan muuttunut. Opiskeluaikoina asustelin soluasunnossa ja sielläkin kävi joskus noin, että kämppis vingutti baarista tuotua panoa koko yön ja eipä se minulle sitten uni tullut enää sinä yönä silmään. Silloin seuraavana aamuna minua vitutti ja ärsytti kunnolla, kun toiset naiskentelevat kuin kanit (saattoi se unenpuutekin olla lisäämässä ärtyisyyttä) ja itsellä on tilanne mikä on. Nyt eilen illalla en kuitenkaan kuitenkaan havainnut itsessäni mitään ärsyyntymistä, oli ehkä vain sellainen tirkistelijämäinen olo, kun oli kuunnellut toisia touhuissaan.

Niin, tämäkin naapuri muuten muutti joku aika sitten tähän taloon. Näyttää olevan perheetön mies ja ajelee urheilullisen näköisellä Audilla. Taitaa olla naapuri ihka aito panomies...

Lits läts lääh lääh

Paikat märkänä ja huohotusta....

Sitä on tullut sitten tehtyä jotain pervoa, niinkö?!

No niin on! Jos vähän syötetään pajunköyttä. Niin voisi ainakin likaisimman mielikuvituksen omaavat ajatella, mutta ei se asian laita niin ole. Satoi vettä ja päätin lähteä siitäkin huolimatta ajelemaan pyörällä. Olen jo pitempään ajatellut, että pitäisi käydä sateen aikana lenkillä. En tiedä mikä perversio tuokin on, että juuri sateella sinne lenkkille tekee mieli.

Noh, tulipahan käytyä nyt sellainenkin sadelenkki heittämässä. Vettä ei satanut kovasti, pikemminkin ehkä ripottelemalla eli aika sopivasti. Ja eipä tuo lenkkeily nyt kovin eronnut kuivemmasta kelistä. Ainoastaan oli märempää. Ehkä myös tuntui, että ei ihan saanut tehoja irti itsestään niin hyvin kuin lämpimällä kelillä. Nyt lämmintä oli vain reilu kymmenen astetta. Mutta kaiken kaikkiaan ihan mukavaa vaihtelua oli tuo.

Nörttäilyä

On tullut taas harrastettua viime aikoina otsikossa mainittua asiaa. Tänään piti asennalla selain uudestaan, kun entinen alkoi olla taas täynnä nöyhtää ja sekoilla. Sen säätämisessä on sitten mennyt pari tuntia, kun viilaa asetukset kuntoon ja asentaa kaikki lisähärpäkkeet paikoilleen.

Aloin pari viikkoa sitten opiskella myös uutta kieltä, sillä ajattelin hieman repäistä ja lähteä talvilomalla ulkomaille. NOT! En tosiaankaan ole lähdössä minnekään ja opiskeltava kielikin on ohjelmointikieli. Ajatus tuonkin kielen opettelusta oli pyörinyt pitkään jo mielessä mutta sain tartuttua toimeen vasta loman loppupuolella. Tein tuolla kielellä jo pienen osittain toimivan skriptinpätkän, jolla latailen tiedostoja netistä. Tykkään nimittäin eräistä pulmapeleistä ja yhdeltä nettisivustolta niitä saa latailla vapaasti. Kyllästyin sitten siihen, että niiden tehtävien latailu oli aika käsityövoittoista, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli valjastin sitten tuolla ohjelmointikielellä tehdyn koodin tekemään tylsän rutiinin minun puolesta. Siinä vain tuli sitten koodia testaillessa ladattua jokunen sataa sivua niitä tehtäviä, joten ei taida tuolle koodinpätkälle olla ihan heti taas käyttötarvetta. :P Noh, onpahan sitten taas edes jotakin tekemistä talven pimeiden ja tylsien iltojen varalle.

Läskiksi meni

Talven mittaan sain pudotettua painoani hieman alaspäin. Ja kun tuli kevät ja pääsi kuntoilemaan paremmin ulkona, niin paino tipahti kuukaudessa n. 1,5 kiloa. Sitten tuli loma ja homma meni sananmukaisesti läskiksi. Kävin oleilemassa loman aikana jokusen viikon vanhempien luona ja koska siellä korvessa ei oikein ollut kunnon mahdollisuuksia kuntoilla, niin sinä aikana paino pääsi nousemaan 3,5 kiloa. Muutenkin siellä vanhempien luona tuputtaavat (ärsyttävästi) ruokaa ihan liian paljon siihen vähäiseen kulutukseen nähden. Nyt kun pääsi taas omaan rauhaan ja askeettisen karuun arkeen, niin syömiset on helpompi pitää pienempänä ja ei tule turhaa napostelua.

Kyllä se on vain näköjään niin, että jos haluaa vartalon pysyvän edes vähänkään normikuosissa, niin silloin on parasta pysyä yksinäisenä kuten vitsissä todetaan.