Turvallisesti leikkien

Työni takia joudun usein lueskelamaan standardeja ja etsimään niistä tietoa. Standardihan on Wikipedian mukaan seuraavanlainen olio:

"Standardi (normi) on jonkin organisaation esittämä määritelmä siitä, miten jokin asia tulisi tehdä."

Eli kun osapuolet sopivat, että tehdään tämä asia tämän standardin mukaan, niin molemmilla osapuolilla on tiedossa yhteiset säännöt ja sitä myöten lopputulos pitäisi olla tiedossa. Eihän se ihan aina noin mene mutta hieman yksinkertaistaen.

Koska standardeja saatetaan tietyin väliajoin päivitellä ja muutella, niin niiden muutoksista olisi hyvä olla perillä. Suomessa standardiasioita hoitaa Suomen Standardisoimisliitto SFS ry, joka julkaisee uutiskirjettä standardien muutoksista ja niihin liittyvistä asioista. Viikolla kilahti tuollainen postiin ja tällä kertaa uutinen oli hieman tavallisuudesta poikkeavammasta aihepiiristä. Alla SFS:n sivuilta löytyvä uutinen:


Uutta dildo- ja anaalitappistandardia mielenkiinnolla odottaen.... o_O

Lakon iloja

Vaikka voisi kuvitella, että tuossa postin lakossa olisi jotain negatiivista, niin minä olen löytänyt siitä vain positiivista. Ensinnäkään ei ole tullut ollenkaan laskuja. Toisekseen monet lehdet ovat avanneet näköislehtensä luettavaksi ilmaiseksi, niin on pystynyt sitten lueskelemaan erilaisia lehtiä. Kun on katsellut noita lehtiä, niin jotenkin ne on sellaisia, että kyllähän niitä lukee, jos niitä on saatavilla mutta ei niitä muuten tulisi tilattua itselleen.

Omallakin työalalla ovat työehtosopimusneuvottelut olleet solmussa. Nyt ollaan jo siinä tilanteessa, että ylityökielto ja vapaa-ajalla matkustuskielto ovat päällä. Tässä sitä jo vähän innoissaan odotellaankin lakkoa alkavaksi hankoja ja pistimiä teroitellen, jotta kun pilliin puhalletaan, niin barrikadeilla ollaan valmiina.

LAKKO! LAKKO! LAKKO! LAKKO! LAKKO!

Lokakuun lyhyet

Se on kohta taas lokakuu loppu ja marraskuu aluillaan. Vähän tuntuu sille, että on mennyt taas koko syksy jotenkin yleisen ketutuksen ja kyrsimyksen merkeissä. Eniten sitä on ehkä kertynyt töiden takia mutta siviilipuolellakin jotkin asiat nyppivät. Suoraan sanottuna alkaa olla jo kosmisissa sfääreissä vitutus siitä, että en ole löytänyt sitä ostettavaa omakotitaloa ja en ole tyytyväinen näihin nykyisiin asuinoloihin.

Vähän kuulumisia taas työpaikaltakin. Pari kuukautta sitten jupisin työpaikan touhuista ja siitä, kun ovi on käynyt henkilöstön osalta ulospäin. Tuon jälkeen on taas tullut pari lähtijää lisää. Toinen lähti jo ja toinen lähtee pian. Enkä ole työpaikanvaihtoajatuksineni kanssa yksin tuolla. Eräs kollega tuli kysymään apua yhteen asiaan, johon en kuitenkaan osannut mitään apuja antaa. Tuo oli sellainen asia, jota joutuu tekemään useasti mutta nyt paska ohjelma teki aivan omiaan ja edes ohjelman ohjeestakaan ei ollut mitään apua. Vaikka teki kuten normaalisti on tehty, niin homma kusi allensa. Siinä kollegan kanssa asiaa ihmetellessä ja jutustellessa kävi ilmi, että onpa hänkin miettinyt jo viimeisen vuoden ajan vaihtoa pois näistä hommista.

Keksi tähänkään blogiinkaan enää mitään muuta kirjoittamisen aihetta kuin nämä toistuvat avautumiset näistä samoista paskoista asioista.

Suomalaisten erikoiskauppojen palveluasenne

Tässä vähän aikaa sitten olisin tarvinnut pieniä osasia. Sellaisia, joita ei saa tavallisesta kaupasta. Piti hakukoneella ryhtyä etsimään, että onko kaupungissani sellaista kauppaa, josta noita olisi saanut. Vuosia sitten eräs kauppa oli mutta se oli pistänyt lapun luukulle jo aikaa sitten. Yhden paikan sitten löysin, josta en ollut ikinä kuullutkaan. Kävin vilkaisemassa yrityksen nettisivuilla ja siellä oli oikein sanottu, että ota yhteyttä ja kysy saatavuutta sähköpostilla. No minä siihen, jotta sepäs kätevää, lähetetäänpä siis sähköpostia. Ja mielelläni sähköpostin kautta hoitaisinkin tuon, koska näillä osasilla oli erilaisia teknisiä ominaisuuksia ja niiden kyseleminen puhelimessa olisi ollut luultavasti hankalaa.

Noh, sähköposti liikkeelle ja vastausta odottelemaan. Ja odottelemaan... Ja odottelemaan... Jotenkin ei tullut taas yhtään yllätyksenä, että sitä vastausta ei ole tullut vielä tähänkään päivään mennessä. Eniten vituttaa tuollaisissa yrityksissä, että nettisivuilla oikein mainostetaan, että ota yhteyttä mutta sitten kun ottaa, niin vastaukseksi ei saa hevon vittuakaan. Jos tulisi vastaukseksi edes lyhyt "ei, meiltä ei ole saatavilla tuollaista", niin sekin olisi jo jotain. Mutta kun ei. EI VITTU YHTÄÄN MITÄÄN! Voisi kysyä, että mitä helvetin perkelettä varten siellä nettisivuilla lukee, että ota yhteyttä?! Vai onko se vain sitä varten, että jos joku tarpeeksi iso tilaus tulee, niin sitten ehkä voidaan vastata mutta muuten ei? Pitäkööt vitun tunkkinsa, toista kertaa en tuon liikkeen kanssa ole tekemisisissä.

Muutenkin ihmetyttää tuollaisten vähän tavallista poikkeavampia tuotteita kauppaavien yritysten toiminta. Minkäänlaista palvelua noista ei meinaa saada. Hyvänä esimerkkinä taas toimintaa viime keväältä. Tuli tarvetta sellaiselle n. euron maksavan osalle. Kävin kyselemässä sitä kolmesta eri liikkeestä mutta huonoin tuloksin. Tästä lannistuneena piti sitten asioidan eräässä neljännessä liikkeessä. Olin jättänyt tuon viimeiseksi vaihtoehdoksi ihan sen takia, kun aikaisempien kokemusten perusteella toiminta oli sellaista veltolla munalla hämmentelyä. Sinne oli ihan turha edes soittaa, kun puhelimeen ei sieltä vastattu (vaikka olisi yrittänyt useasti ja eri kellon aikoihin). Puhumattakaan siitä sähköpostiin vastaamisesta. Menin käymään paikan päällä ja liikkeessä oli aika hiljaista. Joku myyntimies palveli toisella puolella liikettä jotain henkilöä mutta osatiskillä ei näkynyt ketään. Puhelinkin siinä tiskillä soi pariin kertaan aika pitkäänkin mutta ketään ei tullut paikalle. Minäkin siinä odottelin useamman minuutin toisen asiakkaan kanssa, kunnes sieltä takahuoneesta löntysteli paikalle sellaisen velton olemuksen omaava vetelys. Asia hoitui ja osa lähti tilaukseen. Ottivat vielä puhelinnumeron ylös, jotta voivat laittaa tekstiviestin, sitten kun osa on saapunut.

No yllätys yllätys, eipä sitä tekstiviestiä milloinkaan saapunut. Sitten piti ottaa vittuuntuneena puhelin käteen ja soitella sinne liikkeeseen. Ties monennenko yrityksen jälkeen puhelimeen vastattiin ja kas kummaa: osa oli siellä hyllyssä ollut odottamassa. Kävin töiden jälkeen hakemassa osan ja liikkeessä taas sama yhtä iloinen palveluasenne: ketään ei näkyvissä ja puhelinkin soi iloisesti tiskillä. Olisi tehnyt mieli vastata siihen puhelimeen ja sanoa soittajalle, että ihan turhaan soitat, ei täällä ole ketään paikalla. Lopulta kuitenkin se veltto puotipoika tuli paikalle ja sain asian hoidettua. Siinä liikkeessä seisoskellessa ja odotellessa tuli mietittyä, että mitenkähän paljon sieltä pystyisi kantamaan kamaa ulos ilman maksamista ennen kuin joku puuttuisi asiaan. Luultavasti jonkin verran, jos sopivaan saumaan sattuisi.

Tosin poikkeuksiakin löytyy. Kerran jouduin etsimään tiivisteitä ja kävin yhdessä alan liikkeessä. Liikkeeseen astuttua ja tiskille saavuttuani paikalle saapui heti myyjä. Esitin asiani, jolloin myyjä tutki hieman katalogiaan ja kävi hakemassa hyllystä oikeanlaista tavaraa. Rahat tiskiin (tai pikemminkin muoviläpyskä vinkumaan) ja asiakas tyytyväisenä kaupasta ulos. Katsoin nyt ihan uteliasuudesta näiden kolmen yrityksen taloustietoja. Sinälläänhän noita ei voi varmaankaan verrata keskenään, kun kaikki myyvät ihan erilaisia tuotteita mutta kuitenkin jotakin suuntaviivoja noista saa. Ja ei ehkä tullut yllätyksenä nuokaan talousluvut. Ensin mainitulla yrityksellä liikevoittoprosentti on vaihdellut viimeisen neljän vuoden aikana välillä -25...+9 painon ollessa nollan tuntumassa. Toisella yrityksellä lukemat ovat olleet tasaista kahden kolmen prosentin luokkaa ja viimeisellä lukemat pyörineet välillä 16...26. Mikähän mahtaa olla syynä, että lukemat ovat tuollaiset?

Saisi jo tulla se seuraava kunnon paskamyrskylama ja kaataisi konkurssiin tuollaiset paskafirmat, joissa ei ole minkäänlaista palveluasennetta.

Reissaaminen on yliarvostettua

Heinäkuussa lomien aikaan Ylen sivuilla oli juttu matkustavaisista ihmisistä, siitä miten nykyään yhä useampi voi matkustaa sekä tietenkin matkustukseen liittyvistä ympäristönäkökohdista.

Matkustaminen on niin suuri osa länsimaalaista elämää, että sitä ei kyseenalaisteta. Se vain kuuluu asiaan.... – Heti, kun ihmisillä on tarpeeksi rahaa, he lähtevät matkustamaan. Maailmaa halutaan nähdä, koska se kuuluu elämäntapaan, Honkanen sanoo.

Ai, niinkö? Minulle on taidettu unohtaa kertoa tuosta... Mietin omia matkustamisiani kesäloman aikana ja taisi olla sellainen kesä, että en ole milloinkaan matkustanut niin vähän. Oli minulla yksi pitempi matka mutta sekään ei ollut mitään lomailua vaan kävin avittamassa yhtä sukulaista. Muuten en juuri liikahtanut minnekään. Jos tuota yhtä pitempää matkaa ei oteta huomioon, niin kaikkein kauimpana olin asuinpaikastani linnuntietä mitattuna 38 km:n päässä. Tosin tietä pitkin matkaa tuli n. 60 km mutkittelevaa reittiä pitkin mutta siltikin. En tainnut siis poistua loman aikana kotikuntani alueelta kuin tuon yhden kerran.

Minulle on paljon stressittömämpää olla kotona ja tuijotella vaikka kuusia tai katsoa jännityksellä ruohon kasvamista. Ei tarvitse miettiä, että missä nukun seuraavat yöt tai mistä saa syötävää, kaikki asiat on tutuilla paikoillaan ja mihinkään ei ole kiire. Että repikää vain siitä kaikki reissaajat.

Onko työelämä oikeasti näin umpisurkeaa?

Viime viikolla Kauppalehdessä oli kolumni, jonka otsikossa kysyttiin, että onko työelämä oikeasti näin umpisurkeaa? Kolumnissa viitattiin liikenne- ja viestintäministerin ehdotukseen työajan lyhentämisestä ja siihen miten Työterveyslaitoksen mukaan työoloissa on menty eteenpäin.

Työhyvinvointi on yrityksille kilpailuvaltti. Sitä mitataan säännöllisesti ja kehitetään jatkuvasti. Hyvä maine työnantajana on keskeinen keino, kun kilpaillaan osaavasta työvoimasta. Kaikkea ei saa rahalla.

Työelämän kurjuus on tutkimuksen valossa enemmän myytti kuin todellisuutta.

Pomot ovat kiinnostuneita henkilöstön hyvinvoinnista, päätöksenteko on oikeudenmukaista, esimiehet ja työyhteisö antavat tukea, ja työ­paikoilla koetaan usein työn imua. Kehityskeskusteluitakin käydään usean kerran vuodessa.

Kun tuollaista tekstiä lukee ja vertaa omiin kokemuksiin työelämästä, niin sitä miettii, että missä maailmassa ja työpaikoilla tuollaista on. Jos takertuu tuohon lainauksen viimeisen lauseen asioihin, niin kovin kaukaiselta kuulostaa. Pomot ei tuolla työpaikalla hyvinvoinnista juuri välitä. Tai välittävät sen verran, että lain pykälät täytetään työsuojelumielessä ja siihenpä se jää. Esimies nyt päivittäin ohikulkiessaan saattaa jotain kysyä mutta välillä suoranaisesti vituttaa keskustella tämän henkilön kanssa. Välttämättä omaa asiaa ei ehdi edes kertoa puoliväliinkään, kun tämä rupeaa puhumaan päälle. Eipä tuollainen käytös juuri innosta sitten kertomaan enempää asioitaan ja jos minulta jotain kysytään, niin vastaukset pysyy lyhyinä. Esimiehen pomo (ja samalla toimiston päällikkö) taas on vähän väliä jossain reissussa ja häntä harvoin näkee tuolla toimistolla. Tuonkaan henkilön kanssa on niin vähän kanssakäymistä, että en edes muista milloin viimeksi olisin puhunut hänen kanssaan.

Päätöksentekokaan ei ainakaan minun silmiin näytä kovin oikeudenmukaiselta. Toimipaikan henkilöstöltä ei oikeastaan kysellä mitään, kun toimistoon ja sen työskentelyolosuhteisiin liittyviin asioihin tulee muutoksia. Vaikka ylempää yrityksestä tulee aina vuosittain käskyä kehityskeskusteluista, niin nekin jäävät pitämättä, jos et ole aktiivisesti nykimässä hihasta. Ja vaikka keskustelut kävisi, niin se aivan yksi lysti mitä siellä läpistään, koska niiden perusteella ei tapahdu yhtään mitään. Asiat jää vain paperille pyörimään ja siinäpä se. Tuossa päätöksenteossa/kehityskekesusteluissa on myös yksi "huvittava" yksityiskohta. Kehityskeskusteluissa pitäisi listata aina vuodelle muutamia tavoitteita. Minä ainakin kuvittelisin niin, että minä päätän noista tavoitteista ja mitä niihin kirjataan. Noh, eipä toimitakaan niin vaan käytännössä toimistopäällikkö sanelee ne tavoitteet, jotka nekin on yhtä täyttä paskaa sananhelinää. On jäänyt vain pyörimään mieleen, että onko tuossa sellainen takana, että toimistopäällikölle on annettu ylemmältä taholta jotkin tavoitteet ja ne sitten vain nakitetaan alaspäin. Jos ne täyttyy, niin tämä pomo saa bonukset ja työntekijät sitten ehkä jotain haistapaskan pikkurippeitä.

Mitä tulee esimiehen ja työyhteisön antamaan tukeen, niin se on yhtän tyhjän kanssa. Esimieheltä jos käy kysymässä jotakin asiaa (esim. pyytää projektiin lisää miehitystä), niin vastaus on, että katsotaan myöhemmin. Ja tuo "katsotaan myöhemmin" käytännössä tarkoittaa "ei koskaan". Jos taas erehtyy kävelemään toiselle osastolle kysymään jotain asiaa, johon ei voi antaa yksinkertaista kyllä/ei-vastausta tai sitä vastausta ei löydä nopeasti jostain opuksesta, niin ensimmäisenä suunnilleen vastataan, että ei ehdi kun on niin kiirettä. Oman osaston väeltä sentään nyt voi vielä saada apua tarvittaessa.

Alkukeväästä tapahtui pientä yrityskauppaa, jonka seurauksena toimistolle tuli lisää väkeä. Lievästi huvittuneena on saanut seurata tuota touhua. Heti kun tuo yrityskauppa julkaistiin, niin kuulemma sieltä toimistolta, josta väki siirtyi tähän toimistoon, oli lähtenyt yksi jamppa litomaan. Kun uusi väki sitten muutti toimistolle, niin yksi heppu katsoi paikkaa tasan yhden aamun, pakkasi kamansa autoon ja lähti toisen paikkakunnan toimistolle. Ja sattuipa vielä lomien aikaan niin, että keväällä toimistolle rekrytoitu henkilö lähti toisen työnantajan palvelukseen. Hmmm... Mikähän mahtaa olla vikana, kun ovi on käynyt tiheämmin suunnan ollessa poispäin.

Ei sen puoleen, olen jo itsekin tullut siihen pisteeseen (oikeastaan jo viime syksystä lähtien), että en jaksa enää tätä paskaa. Kävin alkukesästä yhdessä paikassa työhaastattelussa, jossa hommat olisivat olleet samanlaisia mutta onneksi en kuitenkaan tullut valituksi. Kun mietti tarkemmin niitä haastattelussa käytyjä asioita ja omia kokemuksia tältä alalta, niin ei tarvitse olla kovin kummoinen meedio päätelläkseen, että samanlaista paskaa se olisi ollut sielläkin. Vielä kun keksisi, että minkälaisiin hommiin sitä lähtisi. Se kyllä on varmaa, että uuden työn on oltava ihan erilaista mitä nyt teen.

Itsensä paljastelua, osa 500

Tulipahan huomattua, että sitä on vuosien varrella tullut kirjoitettua itsestään paljastuskertomus jos toinenkin. Nyt on pienoinen merkkipaalu saavutettu sillä tämä teksti on blogin 500. kirjoitus. Jipiii...

Sen kunniaksi pitää tehdä hieman jotakin paljastavampaa, joten tässäpä pieni pala minusta:

"Näytä mulle missä sul on rusketusraidat, piirrä ne kartalle!"

Jos joskus tulee se tuhannes kirjoitus, niin voin luvata, että silloin tulee dickpic. Ei ehkä kannata kuitenkaan pidätellä hengitystään tuota odotellessa.

Kahvitilakeskusteluja

Hienostokissa kipsutteli ruokatauon aikaan työpaikan kahvitilaan.

HK: Moi.
UT: Moi.

Hienostokissa laittaa jotain mikroon lämpiämään. Kesäkuun alkupuolella on ollut työpaikan joku tyky-vaimikäliehelkkarin-"virkistäytymis"-iltapäivä, johon en osallistunut (liian pitkiä työpäiviä, yleinen vitutus).

Osallistuitko siihen iltapäivään?
En.

Hiljaisuutta rikkoo vain mikron hurina ja hetken päästä sen piippaus. Hienostokissa ottaa syöminkinsä mikrosta ja hipsii takaisin työpisteensä suuntaan.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisihan sitä voinut tuossa tilanteessa sanoa jotain muutakin. Esimerkiksi vaikka kysyä, että osallistuiko hän itse tuohon iltapäivään ja ehkä siitä jotenkin eteenpäin riippuen vastauksesta.

Mutta minkäs teet, kun on pitkät piuhat.

Nahkaa

On tämäkin heinäkuu. Aamuisin lämmintä ollut vain 10 astetta. Yritä tässä päästä lomatunnelmaan, kun keli on kuin syksyllä. Hmph!

Koska lompakossani on aina niin paljon rahaa, ettei paskalle taivu, niin kukkaro on alkanut osoittaa lopun ajan merkkejä. Saumat alkavat ratkeilla ja kolikkotaskukin on niin heikossa hapessa, että kolikot saattavat mennä vuoren sisälle. Onhan tuolla kyllä jo ikääkin aika paljon, en edes muista milloinka olen tuon hankkinut. Luultavasti ehkä lähemmäs parikymmentä vuotta sitten. Olen jo hieman tuon johdosta silmäillyt verkkokaupoista, että minkälaisia vaihtoehtoja olisi tarjolla, jos tuo nykyinen ottaa ja hajoaa lopullisesti.

Yhdessä verkkokaupassa piti hieman hieraista silmiään, kun suodatin valintoja materiaalin mukaan.



Vegaanista nahkaa? Mitä hittoa se on? Vain yksi malli oli tuota "vegaanista" nahkaa ja yritin hieman kaivella lisää tietoa tuosta. Kävin lompakon valmistajankin sivuilla asti katsomassa mutta ei sielläkään mainittu sanallakaan, että mitä materiaalia tuo loppujen lopuksi oli. Mitä etsin hakukoneella lisää tietoja, niin tuokin vegaaninen nahka on yleensä keinonahkaa eli valmistettu muovista (eli öljystä). Onhan se toisaalta vegaanista (lue: eläinystävällistä) mutta silti mielestäni melkoista kusetusta.

Musiikkia korville ja sydämmelle

Musiikilla on kyllä kummallisia voimia. SinäPutki tarjosi Rammsteinin uutta musiikkivideota katsottavaksi ja mielenkiinnosta piti kuunnella, kun on tullut aikaisemminkin joskus kuunneltua kyseistä yhtyettä.



Kun äänenvoimakkuuden kuvitteellista nuppia käänti enemmän kaakkoon ja antoi kappaleen pauhata, niin käsivarresta nousi iho vähän kananlihalle. Siinä kuunnellessa tuli ajateltua sellaistakin, että mitähän nuo ihmiset työpaikallani sanoisivat ja miten reagoisivat, jos tällainen hiljainen hissukka jostakin kuljettaisi työpisteelleen kunnon ämyrit, vääntäisi nupit kaakkoon ja laittaisi tuon yllämainitun kappaleen soimaan ja alkaisi kirjaimellisesti paiskoa töitä seinille musiikin tahdissa. Ja vähän vielä pesäpallomailalla "varovaisesti" kopauttaisi temppuilevaa työkannettavaa. Siinä kun jonkun aikaa riehuisi, niin laskisi varmasti stressi- ja agresssiotasot vähäksi aikaa matalammalle.

Noh, ainahan sitä on kiva fantasioida tuollaisista...

Toimistot muuttuu, minä en

Sai taas eilen lukea huuli pyöreänä juttua Kauppalehden sivuilta:

”Perinteinen mappikaappi jää historiaan. Toimistokaapeista on tullut miltei ongelmajätettä”, arvioi työtilojen kehittämisestä vastaava Eeva Terävä Martelasta.

Hänen mukaansa useimmissa toimistojen muutosprojekteissa lähtötilanne on se, että kaappeja on ihan liikaa.

”Toimistoissa voi olla jopa 90 prosenttia liikaa kaappeja. Niitä on aiemmin käytetty tilanjakajina ja paperien säilyttämiseen. Osa on tyhjillään, monissa on vuosien saatossa sinne säilöttyjä papereita ja tavaroita, joita ei enää tarvita.”

En tiedä missä maailmassa nuo ihmiset elävät mutta ainakin minun alalla on vielä tarvetta mappikaapeille/-hyllyille. Nykyisessä työpaikassa minulla on vain kaksi matalaa hyllykköä ja ahdas kaappi työvaatteille. Nuo säilytyssysteemit on varsin perseestä, kun käytännössä paskaisia työvaatteita ei voi oikein pitää niille kuuluvassa kaapissa ilman, että toiset tamineet menevät likaisiksi. Niinpä ne pitää pitää erillään muovipussissa muualla. Paperimapeille jää tilaa vain viisi hyllytasoa ja se ei ole paljoa se. Vanhojen projektien mappeja ei voi hyllyköissään säilöä vaan ne on tungettava jonnekin alakerran täyteen ammuttuun varastoon, jolloin ne mapit olisi melkein käytönnössä sama heittää roskiin, kun eipä niitä sieltä arkistosta tule kuitenkaan käytyä katsomassa. Ja kuitenkin niitä joskus pitäisi käydä tarkastelemassa, kun sellaisia tarpeita välillä aina ilmaantuu, että vanhoja on pengottava. Menneillään olevien projektien mapit sitten pyörivät työpöydällä, kun ne ei muualle mahdu. Entisessä työpaikassa oli sentään joku asia hyvin. Siellä minulla oli työpisteessä neljä korkeaa mappihyllyä, johon mahtui kaikki ja pöydän sai pidettyä puhtaana.

”Toimistotilojen suunnittelua ohjaa nyt työntekemisen tapa, ei se, että aanelosten pitää olla käden ulottuvilla. Ne kaapit, jotka toimistoihin vielä jäävät, sijoitetaan myös eri tavalla kuin ennen. Niiden ei enää tarvitse olla oman työpisteen lähellä.”

No entäs kun minulla se työntekemisen tapa on osittain sellainen, että käännytään työtuolilla lähimmälle hyllylle, otetaan kansio kouraan ja asetetaan se pöydän ääreen tutkimista varten? Tuohan se varmaan on se kätevin tapa, että viedään ne mappihyllyköt hevonkuusen perseeseen, jonne saa olla sitten koko aika laukkaamassa.

Martelassa kalustemyynnin painopiste on siirtynyt perinteisistä työtuoleista ja -pöydistä kohtaamistiloihin, jotka tuovat ihmiset rennosti yhteen.

”Aiemmin työpiste vei ison neliömäärän, nyt teknologia mahdollistaa, että et ole sidottu työpisteeseen. Yritykset satsaavat mukaviin sohvaryhmiin ja toimistokalusteiden muotokielikin on muuttunut epävirallisempaan suuntaan”, kuvailee design-johtaja Kari Leino.

Minua ihmetyttää, että minkälaisia toimistoja ne nykyajan pelletoimistot alkavat olla. Onko ne ehkä sellaisia, että siellä vain löhötään sohvilla ja neppaillaan samalla kannettavaa, kun toisella kädellä räplätään munia? Olen edelleen sitä mieltä, että hyvä työtila on oma työhuone, jonka oven voi tarvittaessa läimäistä kiinni, pöytä on tarpeeksi iso, johon voi levitellä papereita, työvaatteille on oma kaappinsa, mapeille on tarpeeksi hyllyköitä ja seinillä on magneettinauhaa tai sellaista kangasmaista seinää, johon voi laittaa ne tärkeimmät paperit nähtäväksi yhdellä silmäyksellä. Jotenkin kuulostaa sille, että tuossa jutussa mainitut toimistot on tarkoitettu vain sellaisille idiooteille käsienheiluttelijoille, jotka suu vaahdossa pälättävät ja kälättävät. Askeettinen ja spartalainen sen toimiston pitää olla eikä mikään perkeleen huvipuisto, jonne on tultu velttoilemaan!

Apea viikonloppu

Viime viikonloppu ja sitä seurannut viikon alku oli vähän alakuloista. Perjantaina ilmestyi The Big Bang Theoryn viimeisen kauden viimeinen jakso. Sarja oli kaiken kaikkiaan kaksitoista(!) kautta pitkä. Komediasarjana tuo on ollut erittäin onnistunut. Melkeinpä joka kerralla tuo on onnistunut jotenkin irrottamaan edes pienen naurunhörähdyksen. Kaksitoista vuotta on kyllä aika pitkä aika pitää tuollainen taso yllä mutta niin vain onnistui tuossa.

Maanantaina oli puolestaan Game of Thronesin vuoro päättyä. Tämä viimeinen kausi oli toisaalta hieman meh. Joissakin kohdissa tuntui, että oli menty siitä missä aita oli matalin ilman mitään logiikkaa. Kunhan oli vain tehty jotakin, joka näyttäisi mahtipontiselle mutta sisältö oli silkkoa. Viimeinen jakso nyt palautti hieman tasoa takaisin. Lopetus oli minun mielestä sellainen kuten sen pitääkin olla. Mitään ei oikeastaan jäänyt roikkumaan ilmaan ja asiat saivat järkevät/loogisen oloiset päätökset. Jos toisenlaista loppua olisi halunnut sarjalle, niin ainoa oikea tapa olisi ollut tähän tyyliin:



Kaikkein karvaimman uutisen luin launtaina: Sukulaissieluni Grumpy Cat oli heittänyt veivinsä kyseisellä viikolla. Eipä tuohon pystynyt muuta toteamaan kuin, että



Mitenkä sitä jaksaa taas raahustaa näiden kaikkien "menetyksien" jälkeen tässä ilottomassa arjessa...

Potkulaudalla

Näin netissä viikolla sähköpotkulaudoista uutisen, jossa pisti silmiin seuraava katkelma:


(kuvankaappaus otettu täältä)

Tuosta näkee taas kerran hyvin miten siellä Helsi... perslävessä asuvat nuoret, urbaanit, ei-lahjakkaat ihmiset ovat vieraantuneet maaseudun elämästä. Jos tietäisi edes hiukan, että missä kunnossa tiet ovat oikeasti maaseudulla, niin tuskin tuollaisia kommentteja päästelisi.

Ensinnäkin suurimmaksi osaksi tiet ovat sorateitä. Tai yleensä ainakin näin keväisin saatanan mutateitä, riippuen hieman sateisuudesta. Niillähän se on hyvä ajaa tuollasilla pienirenkaisella kökkeröillä, kun välillä ei meinaa edes autollakaan päästä kunnolla eteenpäin ilman, että auto uppoaa paskaan. Jos tie sattuukin sitten olemaan asfaltoitu, niin ne on päästetty niin huonoon kuntoon, että tien pinta on pahimmillaan täynnä helvetin teräväreunaisia kuoppia tai pinta on halkeillut pitkiä matkoja. Noihin rakoihin se on iloista ajaa polkupyörälläkin ja ottaa iloiset ilmalennot tangon yli tai sitten iskeä vain klassisesti munat tankoon (ei tosin ole vielä onneksi minulle noin käynyt).

Edellä mainitut tiet ovat yleensä nelinumeroisia yhdysteitä. Ja tuskin kukaan täysin sielun ja ruumin voimissa oleva lähtee jollain pellepotkulaudalla vilkasliikenteisille seututeille (kolminumeroiset tiet). Ainakin näillä korkeuksille tuollaisten teiden reunat ovat yleensä niin kapeita, että kahden renkaan kulkuvälineellä on liikuttava ajokaistalla mikäli asfaltilla haluaa ajaa. Saattaisi sekin olla näkemisen arvoinen asia, että miten sähköpotkulaudalla menijä selviäisi siitä, kun vierestä pyyhältää ohi rekka kahdeksaa kymppiä.

Puhumattakaan vielä siitä, että ne matkat maaseudulla paikasta A paikkaan B on yleensä aika pitkiä. Haluaisinpa nähdä miten lausunnon päästänyt henkilö ajaisi potkulaudalla sen 20 km työmatkan. Saattaisi siinä olla jännän äärellä, että riittääkö vekottimessa akku perille asti vai joutuuko heittämään paskan ojan pohjalle ja kävelemään loppumatkan. Tuolle poliisin liikennepäällikölle pitäisi kyllä myöntää tuon lausunnon perusteella "Viikon idiootein lausunto" -palkinto.

Päiväretki

Tein vähän aikaa sitten sellaisen pienen päiväretken muiden henkilöiden kanssa. Retki oli sellainen aamupäivän mittainen reissu automatkan päässä sijaitsevalle luontokohteelle. Paikan päällä oli töllisteltävää ihan riittämiin, ajankohta ei vain ehkä ollut ihan se kaikkein paras. Jos tuolla kävisi siihen aikaan, kun maastosta on sulanut kaikki lumet ja olisi vähän lämpimämpää, sekä aikaa olisi varattuna kokonainen päivä, niin kohdetta voisi kierrellä paremmin ja katseltavaakin olisi luultavasti enemmän.

Reissu oli kuitenkin ihan kaikinpuolin onnistunut yhtä asiaa lukuunottamatta. Kun on tehnyt tuollaisen itselleen mieleisen matkan, jossa on kaikenlaista uutta katseltavaa ja koettavaa, niin matkan jälkeen kotona iskee sellainen tietynlainen masennus. Harmaa arki läpsii pitkin poskia, että lälläslää, täälläpä olet taas kotona homehtumassa vanhoissa ympyröissä arkiasioiden keskellä. Noh, onneksi tuo on ohimenevää mutta jäi vain hieman mietityttämään, että jos jo tuollainen lyhyempi muutamien tuntien reissu saa tuollaista aikaan, niin minkälainen se kotiinpaluu olisi sitten pitemmän, useita päiviä kestävän matkan jälkeen. Olisiko sitä masentunut yhtä monta päivää kuin matka kesti? Ei kyllä pahemmin matkustelu innosta, jos se matkailu tekee tuollaista. Vai pitäisikö se tehdä kerralla niin pitkäkestoinen matka, vaikka luokkaa kuukausi, että se matkalla olo alkaa tulla jo korvista ulos ja sitä jo oikein haluaisi takaisin kotiin eikä matkan jälkeistä masennusta näin tulisi. Otapa näistä oman mielen kiemuroista sitten selvää...

Näköelimet

Joku aika sitten satuin netissä työasioihin tietoa etsiesssäni törmäämään yhden lukioaikaisen luokkakaverin kuvaan. En ole nähnyt tätä henkilöä sitten noiden aikojen mutta kuvasta tämän kyllä tunnisti selvästi, eipä ollut juurikaan muuttunut ulkonäkönsä puolesta miksikään. Jonkun ajan päästä olin uudestaan seikkailemassa netissä (yllätysyllätys) ja jälleen törmäsin yhteen tuttuun peruskouluajoilta. Tämän tapauksen kohdalla piti hieraista silmiä uudemman kerran. Henkilö oli kuvassa sivuittain, joten ihan heti ei sytyttänyt. Vasta kun näki nimen ja katsoi vähän tarkemmin, niin sama henkilö oli kyseessä. Guuglailin hieman lisää ja löysinkin edestä otetun naamakuvan. Sipsi ja siideri oli ilmeisesti vuosien aikana maistunut tälle tyypille, sillä painoa oli kertynyt huomattavasti. Juuri tuon takia en meinannutkaan aluksi tunnistaa tätä henkilöä.

Yksi asia kuitenkin oli jotenkin silmiinpistävää näiden henkilöiden kohdalla, joka yhdisti molempia. Kummallakaan silmät eivät olleet muuttuneet miksikään ja ne näyttivät ihan samoille mitä silloin kymmeniä vuosia (*glunks!*) sitten. Juutuubissakin oli vähän aikaa sitten yksi video, missä henkilö näytti vanhoja luokkakuviaan. Tuokin oli hauska tapaus sinällään. Vuosien varrella oli ollut vaikka minkälaista kampausta/kotkotusta/tyyliä mutta aina ne silmät näytti samalle. Noh, eiväthän ne silmät voi lihoa tai laihtua, joten mihinkäs ne siitä muuttuisivat. Ehkä ne silmät voi muuttua ajan saatossa siten, että niistä voi paistaa jonkinlainen väsymys tai puolestaan elämänilo, riippuen miten sattuu elämässä menemään.

Viikon positiivinen kirjoitus

Työpaikalla on taas saanut ihmetellä ihmisten käytöstä (tai tarkennettuna yhden ihmisen käytöstä). Kun tulen aamulla työpaikalle, niin käyn viemässä taukotilassa olevaan jääkaappiin evääni. Se tila on vähän keittiömäinen missä on kaapistot, tiskiallasta ja pöytää. Kun olen viimeisen kahden viikon aikana käynyt viemässä evääni sinne jääkaappiin, niin melkein joka kerta siellä on yksi tietty yläkaapiston ovi auki sekä siihen pöydälle on läträtty vettä.



En ole nähnyt kuka tuota tekee mutta minulla on vahva epäilys yhdestä henkilöstä, joka saapuu sinne ennen minua. Monesti on käynyt mielessä, että mitenkähän tämä pässinpää hoitaa kotonaan keittiötään. Jättääkö hän sielläkin kaappien ovet auki ja kastelee pöydät eikä pyyhi niitä? Luulisi, että työpaikalla voisi vähän laittaa jälkiään yleisen viihtyvyyden vuoksi mutta joillekin tampioille se näyttää olevan ylivoimaisen vaikeaa. Pitäisi tehdä tuolla mulkulle joskus källi ja ruuvata koko kaapin ovi kiinni ja katsoa, että mitä palikka tekee sitten.

Ajat muuttuu, minä en

Eilen sattui ilmestymään Karvinen miinus Karvinen, joka kuvaa hyvin alkuvuotta.


Ehkä joidenkin muiden kohdalla ajat muuttuvat mutta minun kohdalla sama meno jatkuu (työt perseestä, päivät toistaa yhtä ja samaa, jne).

Toissa kirjoituksessa hekumoin, että kohta saa taas nauttia hammaslääkärin lämpimästä kumikäsineen kosketuksesta. Ja paskan marjat. Kävin tarkistuttamassa hampaat, niin edelliseen kertaan verrattuna kosketukset jäivät hyvin vähäisiksi. Guuglailin tuota hoitanutta henkilöä, niin oli valmistunut ilmeisesti vasta viime vuonna. Huomasi kyllä selvästi, että kokemusta ei paljoakaan ollut, kun otteet olivat aikaisempiin hampaan roplaajiin verrattuna hivelommat.

Viime aikoina on tuntunut, että tekisi mieli heittää tälläkin blogilla vesilintua. Ei keksi mitään kirjoitettavaa, koska arki on harmaata perusmössöä, josta ei juuri aiheita revitä ja tikustakaan ei jaksa asiaa vääntää.

Idiootit ympärilläni

Viikolla jouduin asioimaan pienen kauppakeskuksen postissa, joka oli sellaisessa kaupunginosassa, jolla on ollut alkuaikoina tietynlainen maine, ei mitenkään kovin positiivinen. Kävellessäni parkkipaikan läpi postiin siinä ehti nähdä kaikenlaista kulkijaa: kaulaan asti tatuoitua apinaa, huiveja pitäviä rättipäitä, köyhän näköisiä opiskelijoita, pussihousuihin pukeutuneita ihmisiä, vanhoja mummeroisia ja papparaisia. Jotenkin tuli siinä sellainen olo, että eipä tee mieli käydä tuolla toiste. En tiedä onko se sitäkin, että kun on tottunut asioimaan siinä yhdessä automarketissa, jossa suurin osa asiakkaita on samanlaista harmaata massaa mitä minäkin, niin sitten tuollainen laitakaupungilla oleva "eksoottinen" pikku kauppakeskus on hieman luotaantyöntävämpi.

Viikolla tuli mieleen myös nämä pari kuvaa...



Kun kuulin mitä yksi tyyppi oli mennyt tekemään, niin ei voinut kuin taas ihmetellä ja hämmästellä sitä idiotismin määrää. Jos tämä henkilö olisi "onnistunut" siinä mitä oli ajatellut tekevänsä, niin häneltä olisi hyvin suurella todennäköisyydellä (tai pikemminkin varmasti) lähtenyt henki. Onneksi olosuhteet eivät olleet siihen suotuisat, muuten olisi ollut tiedossa vahva ehdokas Darwin-palkinnon saajaksi. Sellainen asia mitä minä (ja varmasti moni muukin terveellä järjellä varustettu henkilö) en missään nimessä menisi tekemään missään olosuhteissa, niin tämä valo(ton)pää yrittää sitä jostain käsittämättömästä hetken mielijohteesta. Kyllähän tuossa vuosien mittaan tuosta henkilöstä on tullut sellainen kuva, että ei ole ihan penaalin terävin kynä mutta tämä meni jo ihan uudelle tasolle. Edelleenkin tämä ihmisten idioottimaisuus jaksaa yllättää minut yhä uudelleen...

Tilinpäätös 2018

Viime vuodesta nyt ei kovin paljoa jäänyt käteen. Lueskelin vuoden aikana blogiin tehdyt merkinnät ja eipä niidenkään perusteella ihmeellisiä tapahtunut. Samaa mutinaa ja jupinaa töistä, arjesta ja sen sellaisesta sekalaisesta. Naisrintamalla ei nyt oikestaan tapahtunut yhtään mitään. Vähän aikaa vaihtelin sähköpostia harvakseltaan yhden kanssa, mutta kuten niin monesti aikaisemminkin on käynyt, niin tämäkin tyrehtyi lopulta. Oikeassa elämässä ei-sukua olevien naisten kanssa ei tullut juuri puhuttua ollenkaan. Työpaikalla oli vain vähän keskustelua mutta nekin olivat käytännössä vain työasioihin liittyviä.

Kosketuksen suhteen vuosi meni aiempien vuosien tapaan eli sitä ei ollut. Sen suhteen onkin tapahtumassa muutosta, sillä varasin vuoden alussa ajan hammashoitoon. Kun käy siellä, niin voipahan taas kaiholla muistella sitä lämpöistä kumikäsineen kosketusta.

Tulevalle vuodelle ei ole odotettavissa mitään maata mullistavaa. Töiden suhteen ehkä jotain muutosta voi olla tapahtumassa mutta tässä vaiheessa todennäköisyys tuon toteutumisesta on niin häviävän pieni, että eipä siitä kannata kertoa. Muuten mennään samalla tylsällä kaavalla kuten tähänkin asti.

Sattuipa tänään silmään uutisvirrasta oheinen juttu



Minun reaktio juttuun: