Seisahtuu

Tänään on päiväkin lyhyimmillään, kun on tuo talvipäivän seisokki. Jospa se taas tästä alkaisi valostua... Sattuu olemaan sopivasti nämä seuraavat pari viikkoa repaleisia työpäivien osalta, niin pidän lomat ja muutama muun ylimääräisen vapaan tässä välissä pois. Blogi hiljenee nyt ennaltamääräämättömän pituiseksi ajaksi ja jatkuu taas ensi vuoden puolella.

Hyvää jou... no jotakin itse kullekin.

Jännän äärellä

Viimeisen kuukauden tai parin aikana avaruusrintamalla on ollut aika monta mielenkiintoista uutista tai tapahtumaa. ISON-komeetta pyyhkäisi maapallon ja auringon ohi, kiinalaisten luotain laskeutui viime viikonloppuna kuun pinnalle, Hubblen teleskooppi havannoi Jupiterin Europa-kuussa olevan suihkulähteitä, Marsissa on mahdollisesti virtaavaa vettä ja lisäksi tuonne planeetalle on ollut puheissa tehdä miehitetty avaruuslento joskus tulevaisuudessa. Niin ja saattaahan se maailmankaikkeus joskus romahtaa valonnopeudella kasaan... Tai sitten ei.

Onhan nuo huomattavasti mielenkiintoisempia aiheita kuin vaikkapa tällä viikolla uutisissa olleet... Hmm... Mitähän siellä on ylipäätään edes ollut... Tässä sen näkee. Viimeisen viikon ajalta ei juurikaan muistu mieleen yhtään mitään uutista Suomesta tai maailmalta, joka oikeasti olisi jäänyt mieleen sen mielenkiintoisuuden takia. Suurin osa on tainnut olla sitä perusmössöä mihin ei kiinnitä juurikaan mitään huomiota. Tai niin, tuli minulle nyt mieleen, että olihan sitä jotain juttua tästä autoverotuksen uudistamisesta. Tuokin uutinen ehkä jäi parhaiten mieleen sen takia, että asiassa on kyseessä satelliittipaikannuspohjaisesta verotuksesta ja yksityisyyden suojasta. Eli teknistä asiaa ja varsinkin tuo yksityisyyden suoja on lähellä minun sydäntä. Näin sivuhuomautuksena mainitsen, että ainakin omasta mielestäni tuollainen paikannukseen perustuva verotus alkaa mennä jo liian pitkälle ja kohti valvonta- ja kyyläysyhteiskuntaa, josta ei hyvä heilu. Mutta niin, kaikenkaikkiaan nuo avaruusjutut kutittelevat sopivasti mielikuvitusta ja jäävät siksi paremmin mieleen. Tässä jää ihan sellainen odottava tunnelma, että mitäköhän jännää uutista sieltä seuraavaksi pukkaa esille...

Joulukuun lyhyet

Nostelin eilen hieman tavallista painavampia painoja. Myöhemmin illalla meni sitten hartioiden seutu niin jumiin, että olo tuntui kuin olisi ollut humalassa. Päätä hieman pyörrytti ja kävellessä sai olla hieman varuillaan, että pysyykö sitä tolpillaan vai pimeneekö vintistä valot ykskaks. Nukkumaan ryhtyessä olo tuntui vain pahenevan. Kun heitin sänkyyn pitkäkseni, niin sitten se vasta tuntuikin, että pää alkaa pyöriä. Ei oikein uskaltanut liikahtaa mihinkään suuntaan, kun tuntui, että pieninkin liike saa aikaan pyörivän tunteen nupissa. Onneksi uni tuli äkkiä, niin ei tarvinnut kärsiä enää öklöstä olosta. Aamulla sentään ei enää ollut huono olo. Nytkin kyllä hartioissa on vielä hieman sellainen tunne, että hieronta tekisi hyvää, mutta mistäs yksinäinen sitäkään saa. Toivottavasti saunan lämpö toisi vähän helpotusta tuohon hartoiden tukkoisuuteen.

Niin, olinkin jo melkein unohtanut koko asian eli se työhaastattelu, jossa kävin muistaakseni joskus lokakuun puolivälissä. Sain soiton viikon alussa ja työnantajalla oli kuulemma suunnitelmat muuttuneet matkan varrella, jonka takia oli hieman "venähtänyt" tämä prosessi. Mutta joka tapauksessa paskanko väliäkään tällä, kun minun kouraan jäi (taas kerran) Musta Pekka.

Kun on omissa oloissaan, niin on välttynyt aika hyvin kaikelta jouluhössötykseltä. Jos en kävisi joulun aikaan kaupassa tai vanhempien luona, niin tällöin välttyisin kokonaan joululta. Omassa kämpässä ei ole mitään koristeita enkä ole liiemmin pipareita tai torttuja leiponut, perus arkimeinigillä menen eteenpäin. Jotenkin koko joulusta on mennyt merkitys minun kohdalla. Ärsyynnyn vain, kun minulta tivataan vielä joululahjatoiveita vaikka ne muutaman toiveensa on jo kertonut. En tarvitse enää lisää tarpeetonta tavaraa tai ylipäätään mitään sellaista, jota en oikeasti halua. Tänään kaupassakin kuului joulupimputuksia kaiuttimista, niin teki mieli lähteä sieltäkin pois ja jättää ostokset tekemättä.

Niin tai olisi minulla tiedossa yksi "joululahja", jonka haluaisin...



...mutta saamatta jää tuokin.

Parisuhteellisen elämää

Voisin kuvitella, että parisuhteessa on seuraavanlaisia "jaksoja". Alkuvaiheessa parisuhdetta toiselle annetaan huomiota positiivissävytteisessä hengessä ("onpas sulla kivat tissit"). Ajan kuluessa ja arjen jyrätessä alkaa kuitenkin äänensävy kommenteissa muuttua ("vie nyt se roskapussi ulos"). Vähän samantapaista olen huomannut tapahtuvan omassa huushollissa. Joskus aiemmin kirjoittelin miten palovaroitin vislaili perääni, jos satuin kulkemaan ohi pyyhe lanteilla. Tänään taisi palovaroittimelta sitten tulla toisenlaista kommenttia. Tein lihaskuntoliikkeitä ja hiki ja kuumahan siinä touhussa tuli. Satuin olemaan taas siinä varoittimen välittömässä läheisyydessä, niin kohtahan se vinkula rupesi huutamaan. Ilmeisesti tällä kertaa vekotin ei antanut minulle huomiota lihaksikkaasta vartalosta (se kun oli vaatteiden alla peitossa) vaan uskoisin, että viesti oli tällä kertaa seuravaanlainen: "Mene nyt siitä muualle haisemaan!"

Niksivinkki

Viime viikolla kolahti postiluukusta Pirkka-lehti. Niksi-pirkassa oli seuraavanlainen vinkki:

Helppo tapa viestiä kumppanin kanssa! Sido tussi WC-rullan lähelle, niin voit istunnolla ollessasi kirjoitella rullassa olevalle paperille käytännöllisiä, hauskoja tai romanttisia viestejä.

Niksistä voi arvella, että sen on lähettänyt nainen. Miksikö? No siksi, että jos minun vessapaperirullaan olisi tullut tussilla joku viesti, niin saattaisin jättää siihen "vastauksen" ilman tussia ruskealla raidalla. (miehen logiikkaa)

Eli eipä tässä nyt ollut taas päätä eikä häntää...

Tylsyys

Tänään luonani kävi piipahtamassa toinen vanha tuttuni, tylsyys. Tikkuisesti käynnistyneen aamun ja normityöpäivän jälkeen asunnolle palattuani tylsyys iski aika lailla välittömästi. Pesin yhden koneellisen pyykkiä ja taittelin kuivamassa olleet takaisin kaappiin, jonka jälkeen söin lautasellisen hernekeittoa (oi sitä makujen sinfoniaa). Seuraavaksi selasin uutisotsikot läpi, jonka jälkeen pyörittelin vähän peukaloita miettiessä sopivaa tekemistä. Olisi ollut katsottavana joku elokuva tai yhtä TV-sarjaa. Kumpikaan ei oikein napannut, niin katselin hieman olisiko ohjelmointipuolella mitään innostavaa tekemistä. Yksi juttu oli mitä mietiskelin jo päivällä töissä mutta lopulta sekään ei oikein napannut.

Ohjelmoinnista puheenollen, viikonloppuna ohjelmoin ties monennenko kerran yhden hommelin uuteen ympäristöön. Minulla oli jo ihan osittain toimiva systeemi valmiina, joka toimi perusytimeltään halutusti. Sen sijaan jälleen kerran kompastuskivenä tuli vastaan käyttöliittymän tekeminen ja yhdistäminen tähän malliin. Melkein projektissa kuin projektissa kaikki kaatuu aina tuohon samaan vitutusta tuottavaan vaiheeseen. Ja yhteen toiseenkin eli tietojen säilyttämiseen/varastointiin. Kun amatööriohjelmoijana en osaa/tiedä riittävästi tekniikoista, niin kaikki pitäisi opetella kantapään kautta kokeilemalla ja netistä ohjeita/vinkkejä etsimällä. Lopulta hommat kaatuu siihen yleiseen vitutukseen ja lyön rukkaset naulaan.

Tuosta se oikeastaan sai taas alkunsa koko uudelleenohjelmointihomma. Kun olen puuhastellut jonkin verran Excelillä, niin aloin sitten tarkemmin miettiä, että löytyykö sieltä tarvittavat palikat tuon ketutusta aiheuttaneen ohjelman toteuttamiseen. Ja kyllähän ne lopulta kaikki siellä olivat, vähän sivujen latausta netistä, tietojen parsimista niiltä sivuilta ja lopulta tietojen kirjoitus taulukkoon. Koodasin hommaa työpäivän verran ja sitten minulla olikin käytössä juuri sitä mitä olinkin halunnut. Eniten tuosta hommasta jäi kaivelemaan vain se, että miksen minä idiootti tajunnut tehdä sitä Excelillä jo aikaisemmin. Nyt ei tarvinnut uhrata pätkääkään aikaa turhaan koodaamiseen mm. tietojen säilyttäminen ja tulosten esittäminen (nyt tiedot pysyvät nätisti taulukoissa) sekä käyttöliittymän tekeminen ja sen asetuksien tallentaminen (nyt vain yksi nappi taulukossa). Lisäboonuksena entiseen verrattuna sain vielä yhden oivalluksen, jonka ansiosta sain vähennettyä turhia vaiheita tietojen käsittelykoodissa. Ja mikä parasta, koodi pysyy samassa matkassa tietoja sisältävän taulukon kanssa ja sitä voi tarvittaessa korjailla helposti ilman, että ohjelmasta tarvitsisi nussia uusiksi minkään valtakunnan asennuspakettia.

Näköjään taas vanha konsti oli parempi kuin pussillinen uusia. Täytyykin tulevaisuudessa aina ensin miettiä tarkasti, että voiko homman tehdä taulukkolaskentaohjelmalla ja jos voi, niin heittää "oikeat" ohjelmointikielet hevonvittuun ja tekee asiat helposti ja yksinkertaisesti.

Noh, näköjään tuli taas kirjoitettua ihan jostain muusta kuin mitä alku antoi ymmärtää mutta olkoon. Tulipahan väistettyä hieman tylsyyttä tätä kirjoitellessa.

Vieraassa sängyssä

Viikolla nukuin (tai paremminkin yritin nukkua) erinäisistä syistä johtuen minulle vieraassa sängyssä. Meni koko touhu sellaiseksi pyörimiseksi ja painimiseksi, ettei varsinaisesta nukkumisesta voi oikein puhua. En osaa nukkua vieraissa paikoissa juuri ollenkaan. Hyvässä tapauksessa saan nukuttua ehkä sen viitisen tuntia mutta normi on alle sen. Saatan nukahtaa ihan nopeastikin sänkyyn menon jälkeen mutta saatan herätä yöllä joskus kahden kolmen aikaan ilman mitään erityisempää syytä. Sen jälkeen on sitten turha kuvitellakaan saavansa enää unen päästä kiinni.

Muistan hyvin ensimmäisen yön, kun olin muuttanut tähän nykyiseen asuntooni. Vaikka olin käynyt asunnossa muuttopuuhien takia useampana päivänä ja näin asunto oli tullut minulle tutuksi, niin siltikään en tuona ensimmäisenä yönä saanut nukutuksi. Muistan kuunnelleeni yöllä valvoessa jääkaapin hurinaa. Silloin se tuntui niin kovaääniseltä mutta siihenkin on jo tottunut. Nopeasti tuo uutuuden outous kuitenkin hävisi ja nukkuminen alkoi olla parempaa.

Ja nyt kun palasin tuolta matkalta, niin ai että se oli mukava seuraavana iltana käydä omaan tuttuun sänkyyn. Parina seuraavana yönä nukuinkin sitten tavallista pitempään pois näitä univelkoja.

Omassa luolassa

Toisten blogeja lukiessa eksyin lukemaan juttua miesluolista. Jutusta pisti silmään seuraava pätkä:

Myös kotien huonejärjestys piirrettiin uusiksi: nykykodissa keittiön ja kylpyhuoneen jälkeen tulee makuuhuone, sitten olohuone, sen jälkeen tarvittava määrä lastenhuoneita ja niiden jälkeen sauna, kodinhoitohuone ja työhuone. Vasta kun nämä tarpeet on tyydytetty, mies voi alkaa puhua omasta huoneestaan.

Hymähdytti tuo huoneiden järjestys, kun olen joskus mietiskellyt oman talon pohjapiirustusta. Sivuhuomautuksena tähän, että haaveissa olisi joskus asua ihan oman pään mukaan tehdyssä torpassa, joka on kaukana muista asumuksista. Niin, tuosta huonejärjestyksetä... Kerran hahmottelin huvikseni paperille sitä taloni pohjapiirrosta. Ensimmäisenä paperille piirtyi sellainen autotallin/harrastetilan kaltainen tila, jossa voisi pitää vekottimiaan ja se olisi samalla myös sellainen paja, jossa voisi työkaluillaan rakennella ja puuhastella kaikenlaista. Seuraavaksi hahmottelin varastohuonetta, johon tulisi vain hyllyjä. Siellä voisi pitää kaikkea roinaa, jota ei aina tarvitse olla esillä käden ulottuvilla, mutta jolla olisi hyvä olla jonkinlainen sälilytyspaikka. Varastotilan kaveriksi mietiskelin ja hahmottelin jonkinlaista teknistä tilaa, johon keskitettäisiin kaikki talotekniikka (sähkö/LVI/yms). Kolmantena kohteena luonnostelin keittiötä, kodinhoitohuonetta, pesuhuonetta ja saunaa. Viimeisenä tulivat olohuone, työhuone ja makuuhuone.

Tuo hahmotelma oli hyvin alkukantainen ja ei siitä mikään paras tullut. Mutta lähinnä sellaista alkua kuitenkin ja vähän hahmotelmaa siitä, että minkälainen se toimiva huonejärjestys olisi minun ajatusmaailmassa. Hieman eri järjestysessä tuli nuo minun huoneet mitä tuossa jutussa. Kertoneeko se taas sitten jotain omaa kieltään minusta. Tuosta järjestyksestä voisi vetää sellaisia johtopäätöksiä, että minulle tärkeitä asioita kodissa on "puuhanurkkaus" ja asioiden pysyminen järjestyksessä. Itseäni ihmetyttää tuossa muiden järjestyksessä tuo makuuhuoneen tuleminen kolmantena. Minulle makuuhuone on lähinnä vain huone nukkumista varten. Jos joskus rakentaisin sen oman talon, niin makuuhuoneeseen ei tulisi juuri mitään muuta kuin sänky, säilytystilat vaatteille ja ehkä joku nojatuoli tai sellainen ja sekin lähinnä vain siksi, että sen päälle saisi heittää vaatteet. Mitä olen erilaisissa asunnoissa asunut, niin tähän mennessä kaikissa makuuhuoneissa on aina ollut jotakin muuta huonekalua ja tavaraa. Tämä ylimääräinen "sisustus" on tehnyt sitten huoneista aina jotenkin levottoman oloisen lepäämiseen. Tiedä sitten miten levollista se olisi nukkua sellaisessa yksinkertaisesti kalustetussa huoneessa missä ei olisi mitään häiriötekijöitä.

Mutta parempaa aikaa ja omaa taloa odotellessa jatkan asumista kompromissien keskellä tässä kopissa...

Lipsuu

Vanha tuttavani yksinäisyys pistäytyi taas kylässä ja kävi läpsimässä poskille. Tämä viikko ja erityisesti tämä loppupuoli on jotenkin ollut rassaava. Töissä päivät ovat olleet sitä samaa mutta nyt on illallakin alkanut tympäistä urakalla. Iltaisin ei ole ollut nyt pahemmin mitään järkevää tekemistä/puuhailua, joka pitäisi ajatukset muualla, niin tämä yksinäinen olotila nostaa sitten päätään. Normaalisti tulee käytyä joka ilta suihkussa mutta eilen illalla oli jo niin vetämätön olo, että jäi suihkukin välistä. Katselin vain illalla tylsyyttä poistaakseni tuubista sekalaisia videoita kunnes kello alkoi olla nukkumaanmenoajankohdassa. Kävin pesemässä vain hampaat ja kömmin sitten peiton alle nukkumaan. Viime aikoina tuo peiton alle kömpiminen on ollut se päivän kohokohta. Saa käpertyä peiton alle lämpimään ja lopulta nukkumatti vie tajun ja mieli saa levätä eikä tarvitse ajatella ikäviä.

Marraskuun lyhyet

Töissä on taas ketutus nostanut enemmän päätään. Kun projektissa alkaa olla päällä sellainen kriittinen vaihe, niin vasta nyt asiakas (=Luonnonraiskaaja) herää talviuniltaan ja alkaa kommentoida tekeleitä vaikka siihen olisi ollut aikaa. Luonnollisestihan nämä myöhässä tulevat muutokset sitten vaikuttaa minun töihin eli hommat alkavat taas kusta, kun pitää palata muuttelemaan vanhoja ja en pääse etenemään toisissa asioissa. On se joillekin niin SAATANAN VAIKEAA OLLA AJOISSA LIIKKELLÄ!!! PERKELEEN KUULAPÄÄT!!!!

Päivätkin käyvät pimeämmiksi. Varsinaisesti minua tämä pimeys ei niin haittaa, kun olen tottunut hiimailemaan pimeässä ja tämäkin pään sisältö on hieman pimeää. Sen sijaan enemmän kyrpii tämä jatkuva veden lösötys taivaalta. Lähdet töihin, sataa vettä. Lähdet töistä, sataa vettä. Joka välissä saat yrittää suojautua sateelta ja kuitenkin niitä vaatteita pitää sitten kuivatella, kun on liikkunut paikasta A paikkaan B.

Satuin selailemaan yhden asian tiimoilta "päiväkirjaa" ja siinä selatessa satuin huomaamaan, että en ole ollut nuhassa/kuumeessa viimeiseen kahteen vuoteen. Tavallisesti tässä loka-marraskuussa minulla on ollut säännöllisesti joka vuosi jonkinasteinen räkätauti. En osaa keksiä tuolle muuta syytä kuin tuon kuntoilun aloituksen reilu vuosi sitten. Lieneekö sitten yleiskunto ja sitä kautta vastustuskyky parantunut, kun ei ole vielä räkätautia näkynyt.

Itsensä paljastelua, osa 3

Jatketaan vielä itsensäpaljastelua yhden osan verran. Viime kerralla tuli enemmän kirjoitettua harrastuksista, musiikkimausta yms. niin tänään kertoilen minkälaiset paikat, asiat ja henkilöt kiinnostavat.

Paikoista puhuttaessa oikeastaan tarkoitan tällä, että minkälainen ympäristö kiehtoo minua. Karkeaa jakoa voisi tehdä jo sillä, että olen enemmän luonto- kuin kaupunki-ihminen. Maaseutu ja rakentamaton/koskematon ympäristö on minusta jotenkin enemmän puoleensa vetävämpi kuin joku kaupungin keskusta tai betonilähiö-/pientalohelvetti. Luonnonmukaisissakin paikoissa minulla on omat tietyt suosikkiympäristöt. Sellaiset korkeat paikat, mistä näkee kauaksi, vetävät minua aina puoleensa, ehkäpä juuri niiden näköalojen tarjoamien silmäkarkkien vuoksi. Toinen ympäristötyyppi, joka on toinen suosikeistani, on saaristo (oli se sitten merellä tai sisävesillä). Sellaiset pienet kallioiset saaret, joissa kasvaa mäntyjä, kiinnostavat vaikka luulisi, että niissä ei nyt juuri mitään nähtävää ole. Ehkä näissä saarissa se on se omalla tavalla maiseman yksinkertaisuus mutta kuitenkin sopivasti yksityiskohtia tarjovat näkymät. Näistä saarista tuli mieleen, että lisäksi se ranta on minua kiinnostavaa aluetta. Se on vain niin yksinkertaisen mukavaa kävellä siinä vedenrajassa ja tuijotella sitä vedenalaista näkymää/elämää. Ei sen puoleen, ei kaikki rannat minua vedä puoleensa. Olen huomannut, että esimerkiksi kaupungeissa olevat ihmisen muovaamat rannat eivät ole yhtään kiinnostavia. Sen sijaan luonnon muovaamat kivikkoiset ja hiekkaiset rannat ovat sellaisia, että saattaisin käveleksiä niitä pitkin vaikka kuinka kauan mikäli siihen olisi aikaa ja tilaisuuksia tarjolla.

Entäpäs sitten asiat, jotka minua oikeasti elämässä kiinnostavat. Tämän aiheen voisi oikeastaan niputtaa yhteen sen kanssa, että mikälaiset ihmiset kiinnostavat minua. Ensinnäkin ihmiset, pah ja pyh... Jos tuosta ei käynyt selville, niin minua kiinnostavat enemmän asiat kuin ihmiset. Kun olen vuosi vuodelta oppinut tuntemaan paremmin itseäni, niin olen huomannut, että toiset ihmiset kiinnostavat minua entistä vähemmän. Opiskeluaikoina minulla oli vielä jotakin kiinnostusta vastakkaista sukupuolta kohtaan. Niin ja selventävänä seikkana sanottakoon, että samaa sukupuolta olevat eivät ole kiinnostaneet minua koskaan missään mielessä (ei juttuseura/kaveri-/harraste-/fyysisessä/tms.). Noilta opiskeluajoilta jäi käteen lähinnä nämä sähköpostitutut, jotka nekin olen hylännyt jo aikaa sitten. En vain tiedä sitten mikä tuon kiinnostuksen on lopettanut niin totaalisesti. Oikeassa elämässä en ole tehnyt pitkään aikaan mitään sellaista, joka olisi osoittanut jonkinlaista mielenkiintoa toista ihmistä kohtaan. Netissä lueskelen kyllä ihmisten kirjoittamia blogeja ja käyn joskus niissä jotakin kommentoimassa mutta esim. en ole vähään aikaan etsiskellyt aktiivisesti uusia luettavia blogeja. Jos jotain näistä lueskelmistani blogeista mainitsen, niin jollain tapaa nämä ihmiset ovat tai ovat olleet jossain vaiheessa elämäänsä samanlaisessa tai samankaltaisessa elämäntilanteessa kuten minä. Että voisi ehkä sanoa, että samanlaisuus kiinnostaa.

Tuokin, että mitkä asiat kiinnostavat oikeasti elämässä, on sellainen ympäripyöreä asia, johon voisi vastata niin monella tavalla. Tyydynkin vain toteamaan vähän ympäripyöreästi, että kaikenlaiset tekniikkaan, teknologiaan ja avaruuteen liittyvät asiat kiinnostavat (eli lähinnä seurailen näiden alueiden uutisia).

Loppuun sitten ne kaikkein mehukkaimmat palat, jotka paljastavat minun todellisen karvani. Oikeastaan tämä juttu sattui tulemaan sopivaan saumaan. Kun kävin yhtenä perjantaina siellä työhaastattelussa, niin sain tehdä/jouduin tekemään pienimuotoisen persoonallisuustestin ja sain viime viikolla siitä "tulokset". Jos näitä tuloksia jotenkin lähtisi purkamaan, niin testi kategorisoi akseleiden introvertti-ekstrovertti ja asiakeskeinen-ihmiskeskeinen välillä. Eli tavallaan nämä parit muodostavat koordinaatiston tai ympyrän ja viisari sojottaa sitten johonkin suuntaan. Ja mitä tämä testi minulle näytti, niin oikeastaan se ei yllättänyt. Pikemminkin se yllätti, miten tarkasti se kuvailee minua. Lappusessa näytti olevan hyvin paljon samoja asioita mitä olen aikaisemmin kirjoitellut. Huvittavaa, sillä pyydettäessä en oikein osaa kertoa itsestäni mitään, mutta jos esim. paperilla luetellaan tiettyjä luonteenpiirteitä tai toimintatapoja, niin osaan kyllä sieltä poimia ne minua kuvaavat adjektiivit. Tuota palautelappua lueskellessa nousi pakostakin sitten mieleen sellainen ajatus, että jos joskus joku haluaa ryhtyä parisuhteeseen minun kanssani, niin pitäisi läväyttää tuo läpyskä nenän eteen ja sanoa, että tässä on käyttöohje minuun, lue siitä. Niin hyvin se kuvaa minun sisäistä maailmaa ja toimintatapojani.

Niin... Joitakin tietysti saattaa kiinnostaa enemmän ne testin tulokset kuin se, että miten hyvin ne tulokset minua kuvasi. Lyhyesti ja ytimekkäästi olen pahin mahdollinen asiakeskeinen introvertti eli suomeksi sanottuna pahimman luokan itseriittoinen ja tunteeton pilkunnuss... viilaaja. Tässä hieman poimintoja palautelappusesta siitä, millainen olen:

• hiljainen tarkkailu on usein hänen luontainen tyylinsä
• on mietiskelevää tyyppiä ja perustaa maailmankuvansa konkreettisiin tosiasioihin
• suhtautuu täsmällisesti ja huolellisesti faktoihin
• täsmällisyys, analyyttisyys ja loogisuus ovat hänelle kaikki kaikessa
• on äärimmäisen utelias ja yrittää aina etsiä punaista lankaa loputtomasta tiedon paljoudesta
• kyky työskennellä itsenäisesti
• tarvitsee hyvin vähän ohjausta
• vaikuttaa ujolta kaikkien muiden paitsi lähimpien ystäviensä seurassa
• saattaa ilmaista kiintymystään sanattomasti ja arvostaa muiden seuraa varsin abstraktilla tasolla
• on mieluiten rauhassa ja saattaa kehittää nerokkaita keinoja pysyäkseen näkymättömänä, erityisesti silloin, kun häntä kutsutaan osallistumaan seuraelämään tai joukkotapahtumiin
• organisoi mieluummin käsitteitä ja ideoita kuin ihmisiä
• saattaa vaikuttaa epäseuralliselta (No shit Sherlock!)
• on usein mieluummin ilman jotakin, kuin pyytää sitä muilta
• on taipumus tehdä tulevaisuuden kannalta hyviä päätöksiä vasta perinpohjaisen harkinnan jälkeen
• ei välttämättä sopeudu hyvin äkkinäisiin muutoksiin
• tarkistaa kaiken vähän väliä kahteen kertaan

Ja sitten ohjeita, miten minun kanssa vuorovaikutetaan tehokkaasti:

• käytä taulukoita ja käyriä tai muita täsmällisiä visuaalisia apuvälineitä saadaksesi viestisi perille (Väännä rautalangasta)
• ilmoita hänelle ennakolta ja anna hänelle aikaa valmistautua
• älä imartele häntä vaikuttamismielessä
• älä poikkea hänen luonaan kutsumatta
• älä ole epäjohdonmukainen tai hämärä (Vähän nyt niitä valoja päälle...)
• älä ole liian hyväntuulinen tai pinnallinen (Nyt se suu mutruun! :D)
• älä tunteile asioilla (No voi kyynel...)
• älä mene tapaamaan häntä ilman riittäviä asia- ja numerotietoja (Nyt ne faktat kuntoon jumankauta!)

Lopuksi minulle oli vinkkejä, mistä saattaisin hyötyä:

• käyttäisi enemmän aikaa ulkoiluun ja kuntoiluun (No daa... Mitäs tässä on viimeisin vuosi tehty? Juostu ulkona.)
• harjoittelisi keskustelun, ja erityisesti kevyen rupattelun, aloittamista vieraiden ihmisten kanssa
• häntä rohkaistaisiin olemaan ottamatta itseään turhan vakavasti (Tämä nyt ei naurata yhtään.)

No, tässäpä sitä tuli tekstiä taas jonkin verran ja luultavasti lisää aiheesta ei tule ihan vähään aikaan, sen verran veti takkia tyhjäksi. Toivottavasti tämä itsensäpaljastelusarja avasi lukijoille minusta jotakin.

Itsensä paljastelua, osa 2

3-vuotispostaukseen, joka ilmestyi kuukausi sitten (äkkiä näkyy aika kuluvan), tuli lukijatoive, joka tässä nyt osittain toteutetaan. Toiveessa pyydettiin avaamaan kirjoittajan persoonaan kuuluvia juttuja (mistä harrastuksista/musiikista tykkää, mitkä asiat kiinnostavat yms.). Edelleenkään en tule kertomaan/paljastamaan kaikkea itsestäni, koska nyymiteetti. Ehkä oikeastaan tuokin kertoo jo minusta jo jotain. Olen blogin suhteen lievästi vainoharhainen ja epäilen kaikkea mikä liikkuu tai on liikkumatta, joten joudun miettimään aina etukäteen tarkasti mitä aion kirjoittaa ja miten asiat esitän.

Kuten sanottua, tässä on vain osa minusta. Minulla on esimerkiksi yksi harrastus, josta en tule mainitsemaan täällä sanaakaan. Lisäksi mediamaustakin (sisältäen musiikki/TV-sarjat/elokuvat/kirjat) kerron paloja vain sieltä ja täältä, sillä makuni on varsin yksilöllinen ja jos paljastaisin sen kokonaan, niin voisin samoin tein kirjoittaa tähän oikean nimeni näkyviin. Niin ja kodin sisustuksessani on sellainen asia, joka luultavasti naksauttaisi joltakin lukijalta leuan lattiaan (no ei nyt ihan mutta melkein). Tai ainakin niin voisin kuvitella siitä, mitä olen hänen blogistaan joskus lukenut. Mutta sitten itse asiaan...

Aloitetaan helpoimmalla eli vaikka harrastuksista. Tuo aikaisemmin mainittu nimeltä mainitsematon harrastus on oikeastaan ainoa varsinainen harrastus mitä minulla on. Onhan näitä muitakin juttuja, joita tulee tehtyä vapaa-ajalla mutta jotenkin en koe niitä harrastuksiksi. Enemmän ne on sellaiselta tarvepohjalta tehtyjä juttuja. Juoksen ja pyöräilen, jotta pysyisin kunnossa ja ohjelmoin, jos sattuu olemaan jotakin ohjelmantyngän tarvetta.

Kirjoja tulee luettua nykyään hyvin vähän. Opiskeluvuosina lueskelin huomattavasti enemmän, kun kirjasto sattui olemaan ihan asuinpaikan lähellä. Silloin tuli paljon luettua sellaista ryijyrintaisen miehekästä seikkailukirjallisuutta ja science fictionia. Nykyään kirjoja tulee luettua, jos se liittyy johonkin mielenkiinnon kohteeseen. Esim. joskus tuli luettua bloggaaja Teppo M:n blogin tiimoilta tehty kirja Sata naista. Kuka muuten muistaa vielä tämän blogin? Nyt mielessä on pyörinyt, että jos joku päivä kirjastosta tulisi tarkistettua, että löytyisikö sieltä tämä kirja, johon TV-sarja Hannibal pohjautuu.

Tuosta päästäänkiin sopivasti aasinsiltaa pitkin köpöttelemään näihin TV-sarjoihin. Yleisesti ottaen tulee katseltua sellaisia yleisesti tunnettuja laatusarjoja. Ehkä myös enemmän sellaisia nörtähtäviä tai scifi-sarjoja tulee/on tullut katseltua, esimerkiksi vaikkapa Big Bang Theory (erinomaisen hauska) ja aikaa sitten loppunut Battlestar Galactica. Myös sellaiset pimeään puoleen liittyvät sarjat kiinnostavat jollain kierolla tavalla. Näistä esimerkkeinä Breaking Bad, Dexter ja tuo aiemmin mainittu Hannibal. En nyt lähde tämän tarkemmin erittelemään ja pohdiskelemaan, että miksi tykkään joistakin tietyistä sarjoista. Toiset vain kiinnostavat enemmän ja toiset ei sitten nappaa ollenkaan.

Musiikistakin on vähän vaikea sanoa mitään. Olen tässä viime aikoina katsellut tuota musiikkikirjastoani vähän sillä silmällä, että jotakin voisi siivota pois. Tämä musiikkimakuni tuntuu olevan hieman jonkinlaisessa käymistilassa. Nyt tuntuu sille, että sitä musiikkia mitä on tullut aikaisemmin popitettua enemmän, kuulostaa nyt vähän sellaiselta pläähiltä. Ehkä se minun musiikkamakuni on painottunut enemmän sellaiseen rockahtavampaan/metallimusiikin puoleen. Kuitenkin sellaiset artistit/bändit tuntuvat olevan harvemmassa, joita huvittaa kuunnella vielä useammankin vuoden jälkeen. Yksi sellainen on esimerkiksi Amorphis. Paljon muuten riippuu siitä laulajan äänestäkin, että miten hyvältä muusiikki kuulostaa. Olen huomannut, että minuun uppoaa aika hyvin sellainen pehmeä naisen ääni. Esimerkiksi Laura Närhellä on sellainen ääni vaikka hänen musiikista nyt en muuten erityisemmin intoile. Myöskin Within Temptationin laulajalla on sellainen mukavalta kuulostava ääni ja vielä kun tähän yhdistää heidän soittamansa musiikin, niin usein heidän musiikkia kuuntelenkin. Muuten yksi hyvä esimerkki tästä lauluäänen vaikutuksesta musiikin kuunneltavuuten löytyy Nightwishistä. Silloin kun laulajana oli vielä Tarja Turunen, niin sitä muusikkia oli mukava kuunnella. Sitten kun laulajaksi vaihtui tämä määkijä-Anette, niin minun Nightwishin kuuntelu loppui siihen paikkaan. Tiedä sitten miten hyvin lattiaa pyyhkii tämä Floor Jansen. Ei ole tullut kuunneltua mitään kappaleita tämän laulajan laulamana, niin ei pysty sanomaan mitään. Pitänee varmaan odotella seuraavaa levyä ja sitten katsoa uudestaan, että voisiko palata kuuntelemaan taas tuota bändiä.

Niin ja hei! Mitä saadaan, kun yhdistetään Tarja T. ja Within Temptation? Jotain sellaista, joka saa minun käsivarret ihan kananlihalle...



Taidan nyt katkaista tämän tekstin tähän vaikka tekstiä vielä tulisikin lisää. Mehukkaimmat palat jäävät seuraavaan kertaan ja jätetään lukijat jännän äärelle odottelemaan, tiedä mitä kaikkea minusta vielä paljastuukaan.

Kone paukkuu

Ei ole pystynyt oikein kirjoittelemaan, kun on ollut hieman tietoteknisiä vastoinkäymisiä (+laiskuus). Se on aika kiva tunne, kun kesken kaiken tietokone pimenee totaalisesti eikä sen jälkeen enää inahdakaan vaikka painelisi raivoisasti virtanappia (tai mitä tahansa muita nappeja) ja manailisi voimasanojen kanssa tietokoneen henkeä esiin. Onneksi romuvarastoni perukoilta löytyi yksi vanha koneen raato ja kasa komponentteja, joiden avulla sain hieman selviteltyä vikaa. Kovalevyillä tiedot olivat onneksi säilyneet tallessa ja vika oli tällä kertaa muualla. Kun nyt uusia osia odotellessa joutuu käyttämään tätä vanhaa rämää, joka on tuskastuttavan hidas, niin se on hillinyt kummasti tietokoneen käyttöä. Ja jälleen kerran voi todeta, että mitään ei kannata näköjään heittää pois. Jos vanhaa koneen raatoa ja muita tavaroita ei olisi ollut tallessa, niin siinäpä olisi hieman päätä raaVituttanut vaihtoehtoja miettiessä.

Eipä tässä nyt mitään muuta ihmeellistä raportoitavaa, juokseminen sujuu mukavasti viileässä, työt on edelleen perseestä ja sitä rataa. Niin tai joo, tuosta työstä tuli mieleen, että onhan minulla taas työhaastattelu ensi perjantaille. Kutsu tuli taas, oikeastaan ihan hyvällä prosentilla noita haastatteluita on tullut, kun laskee moneenko työpaikkailmoitukseen olen vastannut. Nyt siis luvut ovat kolme kolmesta. Tosin se onnistumisprosentti uuden työpaikan suhteen onkin sitten ihan jotain muuta eli nolla kahdesta. Saa sitten nähdä, että mihin suuntaan lukema muuttuu tuon haastattelun jälkeen.

Arkijärki

Olen tässä sunnuntaipäivän aikana ihmetellyt itsekseni, että mikähän siinä on, että joiltakin ihmisiltä puuttuu sellainen arkijärki. Tai ehkä tarkemmin sanottuna kyky ajatella asioita ajassa eteenpäin. Muutamia esimerkkejä näin mainitakseni...

Esimerkki 1:

Jouduin kiinnittämään erään toisen henkilön kanssa yhteen paikkaan VÄLIAIKAISEN tuen. Toinen henkilö paukuttaa vasaralla nauloja tukeen hullun kiilto silmissä.

Toinen: "No nyt on ainakkii naulattu tukevasti kiinni eikä heilu mihinkään!"
Minä mielessäni: "Siis ei jumankauta mikä idiootti. Olisi siihen väliaikaiseen kiinnitykseen vähempikin riittänyt."

Parin viikon päästä, kun VÄLIAIKAISTA tukea ei enää tarvita ja sitä ollaan ottamassa pois.

Toinen: "No jo on perkele tiukkaan naulattu!"
Minä mielessäni: "Niin, kukahan idiootti sen mahtoikaan naulata kiinni."

Esimerkki 2:

Henkilöä on opastettu avaamaan eräs astia ensimmäisellä kerralla tietyllä tavalla, jotta seuraavilla kerroilla astiaa käytettäessä neste ei loisku yli.

Henkilö on avannut astian ensimmäisen kerran ja on ottamassa siitä nestettä nyt toisen kerran: *loiskutiloiskuti* "Oho! Sitähän tuli yli."

Esimerkki 3:

Minä käsittelen tavaroita työrukkaset käsissä. Toinen henkilö tulee viereen naureskelemaan ja irvailemaan: "Aina sinulla on nuo työjarrut käsissä. Vois ehkä hommat joutua nopeammin, jos ottasit ne pois töitä tehdessä."

Kuka osaa arvata, että keneltä lensi veret sormesta kymmenen minuutin kuluttua äskeisestä? Yhden pisteen vihje: se en ollut minä.

Välillä sitä vain tekisi yksinkertaisesti mieli ottaa edellä kuvatun kaltaisia idiootteja rinnuksista kiinni ja läpsiä avokämmenellä pitkin korvia niin paljon kuin siitä työrukkasesta lähtee. Jos sillä tavalla edes saisi joidenkin vatipäiden päähän menemään ajatusta "ajattele ensin, tee vasta sitten".

Itsensä paljastelua

Pyysin joku viikko takaperin blogin kolmivuotispäivän kunniaksi lukijoita arvioimaan minua blogitekstien kautta syntyneen mielikuvan perusteella. Mitään valtavan massiivista tutkimusaineistoa tuosta ei päässyt syntymään, sillä arvion teki vain kaksi rohkeaa henkilöä. Kiitoksia vain teille kahdelle arvioista. :)

Tuossa arviossa piti siis ensin itse valita sanoja, jotka kuvaavat minua ja muut tekivät samoin. Tältä ne tulokset sitten näyttivät.

	Tiedän itsestäni	En tiedä itsestäni
Toiset tietävät	Avoin Itsenäinen, Järjestelmällinen, Sisäänpäin suuntautunut	Sokea Fiksu, Looginen, Tutkivainen, Ujo, Vaatimaton
Toiset eivät tiedä	Kätketty Hiljainen, Kireä	Tuntematon Antelias, Arvokas, Avulias, Hassu, Hengellinen, Herkkä, Hermostunut, Hyväksyvä, Hyväntahtoinen, Hyväntuulinen, Idealistinen, Iloinen, Itsensä tunteva, Itsevarma, Järkevä, Kypsä, Kärsivällinen, Luotettava, Lämmin, Mietteliäs, Monimutkainen, Nerokas, Nokkela, Oppivainen, Rakastava, Rauhallinen, Rento, Rohkea, Sopeutuva, Spontaani, Taitava, Tarmokas, Tietäväinen, Tunteellinen, Ulospäin suuntautunut, Uskalias, Vaikutusvaltainen, Valpas, Varma, Vastuullinen, Viisas, Välittävä, Ylpeä, Ymmärtäväinen, Ystävällinen, Älykäs

Molemmat arvioijat olivat valinneet kuudesta sanasta neljä samaa sanaa. Oikeastaan voisin allekirjoittaa melkein kaikki nuo sanat, jotka löytyvät laatikoista avoin ja sokea. Olisin luultavasti valinnut itsekin jotakin niistä, mikäli sanoja olisi voinut valita enemmän.

Itsenäinen, järjestelmällinen, sisäänpäin suuntaunut, looginen, tutkivainen:
Kaikista näistä olen sitä mieltä, että ne "kuuluvat" minuun.

Fiksu:
Tämän koen vähän kaksipiippuiseksi jutuksi. Oikeastaan ensin pitäisi määritellä tuo fiksu, jotta sitä pystyisi tarkemmin analysoimaan. Jos fiksuudeksi luetaan esimerkiksi kyky ymmärtää koneita ja erilaisia teknisiä järjestelmiä, yksinkertaisen järjen käyttö arjessa tai jotakin muuta vastaavaa, niin kyllä, silloin olen luultavasti fiksu. Jos taas puolestaan fiksuudeksi mielletään kykyä ymmärtää toisia ihmisiä, toisten huomioimista yms. sosiaalista "hömppää", niin olen yhtä fiksu kuin puupölkky.

Ujo:
Piti ihan katsoa Wikipediasta, että miten tämäkin asia määritellään. Siellä sanottiin näin:
"Ujous on epävarmuuden tunne, joka johtuu esimerkiksi muiden ihmisten seurasta tai muille ihmisille puhumisesta."
Oikeastaan joo, olen kyllä ehkä tuollainen. Se on vain jotenkin hölmöä, sillä jostain syystä en vain osaa mieltää itseäni ujoksi. Minulle tuosta ujosta tulee mieleen jotenkin ihan toisenlainen henkilötyyppi, jota en näe minussa.

Vaatimaton:
Ehkä ulospäin saatan helposti vaikuttaa vaatimattomalta. Kuitenkin omasta mielestäni olen kaikkea muuta kuin vaatimaton. Yleensä helpoiten sen huomaa jotain tehdessä, sillä minua ei tyydytä puolihuolimattomasti sutaistut asiat vaan saatan viilata pilkkua hyvinkin pitkään. Ihan uteliaisuudesta olisi mielenkiintoista tietää, että mikä minusta antaa vaatimattoman kuvan, ehkäpä joku lukijoista voisi selventää tätä?

Hiljainen, kireä:
Nämä ovat ehkä sellaisia asioita, jotka eivät tule esille blogissa johtuen median luonteesta. Fyysisessä maailmassa muut huomaisivat tuon hiljaisuuden varmasti ensimmäisenä. Kireä puolestaan on sellainen asia, jonka pääsee näkemään ehkä vain ne harvat henkilöt, jotka päästän lähimmäksi (eli käytännössä lapsuuden aikainen perhe). Tai oikeastaan parempi kuvaus tuon kireän tilalla olisi ehkä kärsimätön, turhautunut, takakireä tai persiille ammuttu karhu. Jokainen voikin miettiä sitten pienissä tai suurissa päissään mikä tuota voi aiheuttaa...

Kelit viilenee

Taitaa talvi tehdä taas tuloaan. Ilmatieteen laitoksen ennustekin lupailee alle viittä astetta seuraaville viidelle päivällä, niin loppuu nuokin lämpimät kelit. Sunnuntaina lenkillä käydessäni katselin hieman kummissani (o_O) muiden lenkkeilijöiden vaatetuksia. Vai oliko se ehkä sittenkin toisinpäin... Monilla juoksijoilla näytti olevan pitkähihainen takki ja housut, olipa muutamalla jo pipokin päässä. Minä juosta kilkuttelin vielä shortseissa, pitkähihaisen takin sentään jo vedin päälle tuolloin. Alkumatkasta oli hieman vilpoista mutta siitä se taas lämpeni ja loppumatka oli lämmönsäätelyn osalta ihan hyvä, ehkä takki alkoi olla lopussa hieman liikaa. Tänään en sitten enää lyhytlahkeisilla juossut, sen verran kylmä tuuli vinkui matkan aikana. Tällä kertaa muuten vaatetus oli onnistunut, kun ei tullut liian kylmä eikä liian kuuma. Kerrassaan loistelias juoksukeli, kun vielä aurinkokin paistoi.

Pyörällä ajaessa tuon kelin viilenemisen huomaa vieläkin selvemmin. Jotenkin sitä on paljon kankeampi ja pyörä ei kulje siihen malliin mitä lämpimien kelien aikana. Naispuoleisten ei kuitenkaan kannata turhaan innostua tästä kylmien ilmojen tuomasta kankeudesta, sillä vaikka jotkut paikat kangistuvat, niin kylmällä ilmalla toiset paikat kutistuvat.

3-vee

Tänään on taas merkkipäivä, sillä blogille tulee täyteen 3 vuotta. Tiedä sitten pitäisikö iloita vai itkeä... Näiden muutaman vuoden aikana on kommenteista ja kävijätilastoista päätellen blogille tullut muutama vakituinen lukija. Ehkäpä näitä tekstejä lukiessa kenties Juuri Sinulle on muodostunut jonkinlainen kuva bloggaajasta. Nyt olisi mahdollisuus kertoa, että minkälainen se syntynyt kuva on. Menepä siis tuonne ja painele sanoja. Katsotaan sitten ilmestyykö aikanaan mitään raportoitavaa aiheesta.

Työhaastattelukysymyksiä

Sain naputeltua ja raavittua kasaan taas yhden työhakemuksen, jonka pistin menemään eteenpäin. Paikka, johon sen laitoin, oli siis se, joka aiheutti kissa pistoksissa -olon. Samalla olen tässä etsiskellyt ja katsellut eri nettisivustoilta vähän mallia työhaastatteluissa esitettävistä kysymyksistä ja olen sitten mietiskellyt niihin vastauksia. Jos vaikka joku niistä esitettäisiin joskus haastattelussa, niin ei menisi aivan sanattomaksi. Yhdellä listalla oli seuraavanlainen kysymys:

"Mikä on mielestäsi tähän asti suurin saavutuksesi?"

Mitä tähänkaltaiseen kysymykseen minunlainen mitäänsaamaton ihminen voisi oikeasti vastata? Kuten nettisivulla oli tästä kysymyksestä mainittu, niin tähän voisi vastata jotain väliltä työelämä-opinnot-yksityiselämä. Työelämän puolelta en osaa keksiä mitään muuta kuin, että olen ollut nykyisessä työpaikassa töissä n vuotta. En ole tehnyt mitään keksintöjä, en ole tehnyt työpaikalla mitään radikaalia muutosta, en ole julkaissut mitään, en ole saanut tunnustuksia, palkintoja tmv. Opintopuolelta "suurin" saavutus on vain kourassa oleva keskimääräisillä arvosanoilla varustettu tutkintotodistus, jollainen löytyy hyvin monelta muultakin ihmiseltä. Ainoa "suuri" saavutus, joka tulee mieleen, on yksityiselämän puolelta ja sekin on sellainen kyseenalainen asia, josta tuskin kannattaa mainita missään työhaastattelussa (tai ylipäänsä missään muuallakaan).

Eli loppujen lopuksi, jos tuollainen kysymys esitettäisiin minulle jossakin työhaastattelussa, niin voisin olla melko hiljaista poikaa. Hieman laittaa masentamaan, kun miettii jälkikäteen näitä oman elämänsä "saavutuksia".

Kissa pistoksissa

Huomasin eilen illalla netistä, että avoimeen hakuun oli tullut yksi työpaikka, joka kiinnostaisi minua. Siitäkös se meni taas rauhallinen elämä sekaisin: Illalla ajatukset kulki taas kaikenlaisia ratoja ja pyörin sängyssä varmaankin pari tuntia ennen kuin uni tuli. Aamulla heräsin sitten jo joskus neljän aikaan. Alkaa olla jo hieman ärsyttävää tällainen, että pienikin asia saa ajatukset sekaisin.


(Minä eilen illalla sängyssä)

Painajaisia

En juurikaan muista mitään yöllisistä unistani. Mietin vain, että näenköhän lopulta niitä yhtään juurikaan tuon muistamattomuuden takia. Jos jotain muistan heräämisen jälkeen, niin ne ovat olleet lähinnä painajaisia, jonka takia olen herännyt kesken unien. Tai ei ne ehkä tavallaan painajaisia ole olleet. Tai tietyllä tavalla kyllä. Yleensä näissä unissa menee asiat ihan normaalisti mutta jossain vaiheessa tulee aina joku hyvin inhottava ja puistattava tilanne vastaan ja poikkeuksetta herään melko pian sen jälkeen. Eli näin niinkuin normaali uni, jossa loppu on jollain tapaa erittäin voimakkaita tunteita herättävä. Tänä aamuna uni meni näin...

Kävelin pienen kallion päällä olevalla polulla, joka kulki järven rantaa pitkin. Oli talvi ja ympärillä olleet männyt ja kivikko olivat peittyneet lumeen. Polku oli kivinen ja paikoin jäässä ja liukas. Käveltyäni hetken aikaa kalliopolku edessäni lähti laskeutumaan alaspäin. Alhaalla oli pieni lahdukka, jossa joku poika oli jäällä. En nähnyt kunnolla mitä hän teki mutta oletin hänen pilkkivän siinä. Kävellessäni polkua alemmas huomasin pojan takana liikettä. Pieni jääkarhun poikanen käveli ja leikki siinä pojan vieressä ja ihmettelin suuresti, että mitä jääkarhun poikanen täällä oikein tekee. Koitin huitoa käsillä ja katkoin kuivia männyn oksia, jotta niistä lähtevä rasahdus olisi säikyttänyt tämän jääkarhun matkoihinsa. Lopulta karhu lähti kipittelemään jäätä pitkin kauemmaksi ja itse kävelin siihen alas. Katselin ympärilleni mutta poikaa ei näkynyt missään. Sen sijaan huomasin, kun rantakivien takaa nousi ison jääkarhun valtavan suuri ja kulmikas pää. Käännyin ja yritin lähteä polkua pitkin karkuun mutta en päässyt minnekään, koska edessä oli vain liukkaan ja paljaan jään peittämää kivikkoa, jossa jalat eivät pitäneet yhtään. Lopulta tilanteen ahdistavuus kävin niin suureksi, että heräsin unestani

Staattinen, osa 2

Aikaisempi kirjoitus toi mukanaan kommentteja, niin vastailen nyt niihin tässä pidemmän kirjoituksen muodossa. Tuosta ko. kirjoituksesta on jo kulunut puoli kuuta, joten hiemanhan tuo kesti kirjoittaa tätä tekstiä. Ajatukset levisivät kuin Hujasen joku ja monia kohtia piti kirjoittaa kahteen tai kolmeen kertaan, joten ei kannata ihmetellä, jos lauseiden välillä ei ole selkeää juonta. Tiedä sitten onko tämä vieläkään sitä mitä haluan sanoa mutta nyt itse aiheeseen...

Kommenteissa nousi esille, että ihmisistä löytyy - yllätys yllätys - erilaisia tyyppejä: uudistajia, muuttajia, visiönäärejä, vakauttajia, vastarannankiiskiä tai millä nimityksillä nyt näitä eri tyyppejä haluaakaan kutsua. Minusta näytti, että kommentit kääntyivät enemmän työelämään. Tämä hieman laittoi miettimään ja vertailemaan omaa työ- ja yksityiselämääni.

Tämä voi kuulostaa ehkä yllättävältä mutta olen työelämässä hieman toisenlainen kuin yksityiselämässä. Siellä en niinkään ole muutoksia vastaan, vaan ne ovat ihan tervetulleitakin mikäli vain asiat menevät parempaan suuntaan. Noita muutoksia on tullut nimittäin nähtyä tuolla työpaikalla, sekä huonompaan, että parempaan suuntaan. Ehkä tuota työ- vs. yksityiselämän nurinkurisuutta voisi hieman valottaa kertomalla taustoja siitä, mikä minua tässä nykytyöpaikassa nyppii. En muista olenko kirjoittanut syistä jo joskus aiemmin mutta syy nyppimiseen on se, että työpaikalla ei eräisiin tiettyihin asioihin ole tullut minkäänlaista muutosta vaikka asioista on puhuttu monesti. Lyhyesti sanottuna työntekotavat ja -välineet eivät ole enää nykyajalta peräisin vaan on jämähdetty jonnekin 1990-luvun aikaan. Mikä nyt ei ehkä yllätä, kun tarkemmin miettii henkilöstön ikärakennetta tuolla yrityksessä. Suurin osa on yli neljä-viisikymppisiä ja vanhempia kääpiä, jotka ovat saaneet koulutuksensa ehkä siellä 70-90-lukujen taitteessa eli viime vuosituhannelta, niin ei ihmekään, jos nykytekniikkaa ei osata hyödyntää kunnolla. Minä ottaisin käyttöön hieman toisenlaiset systeemit ja kehittäisin jopa mielelläni näitä työskentelytapoja ja menetelmiä aina parempaan/tehokkaampaan suuntaan mikäli siihen olisi vain tilaisuus. Itse asiassa kerran halusin ja pääsinkin jopa tekemään yhtä sellaista projektia mutta lopulta sekin hiipui kesken kaiken monien erinäisten asioiden takia. Se vain yksinkertaisesti kiukuttaa tehdä töitä paskoilla työkaluilla ja onhan siellä muitakin veetutusta nostattavia asioita, mm. asiakas, joka ei tiedä mitä tahtoo mutta silti kaikki pitäisi tehdä aikataulussaan. Eli ei tuo yleinen marina työpaikalta johdu niinkään kettumaisista pomoista tai muista huonoista henkilökemioista (pois lukien projektiääliö).

Ihan muuten vain näin ohimennen. En tiedä sitten, että miten äkkiä tylsistyisin jossain harmaassa virkamiestyössä, jossa työn sisältö pysyisi muuttumattomana vuodesta toiseen. Sitä on vaikea arvioida, koska nykyisessä työssä vaihtelua on jonkin verran ja minkäänlaista rutiinilla tehtävää työsuoritetta ei oikein pääse syntymään, koska kaikenlainen asioiden takkuaminen vie huomion pois itse siitä varsinaisesta työnteosta. Jos kaikki sujuisi leikiten, niin tekisikö se työstä tylsän? Luultavasti ehkä ei.

Eli mielestäni tämä tilanteeni näyttää nurinkuriselta siksi, että vaikka työelämässä pystyn muutoksiin, niin yksityiselämäni on puolestaan jämähtänyt ihan paikoilleen. Onko se sitten osaltaan pikkuriikkisen verran tuon työnkin syytä. Töissä joutuu koko päivän ajattelemaan, miettimään ja yhdistelememään kaikenlaisia asioita toisiinsa, niin se on jotenkin aivoja "kuluttavaa". Kotona ei sitten työpäivän jälkeen jaksa pahemmin miettiä uusia asioita ja tässä juuri niiden rutiinien mukava puoli tuleekin esille. Ei tarvitse ajatella juuri mitään vaan kaikki sujuu mukavan automaattisesti ja voi keskittyä koomaamiseen. Kesälomalla tuon huomaa myös hyvin, koska silloin sitä jaksaa puuhastella kaikenlaista ja mielessä pyörii paljon enemmän erilaisia juttuja, kun mikään työasia ole viemässä niitä voimavaroja pois.

Toisaalta, paljon se muutosvastarinta riippuu yksityiselämässäkin siitä, että mitä pitäisi muuttaa. Joku asia saattaa olla sellainen, että asia on yhdentekevä ja sen muuttamisella ei hyödy mitään. Tällöin asia on helpoin jättää sikseen, koska se on vain yksinkertaisesti helpompaa. Malliesimerkkinä vaikka sisustus ja tarkemmin verhot. Eipä niiden vaihdolla ole oikein kovin kummoista merkitystä minulle, varsinkin kun on vielä löytänyt omaa värisilmää miellyttävät värit. Muutoksessa olisi tässä tapauksessa vain lisää työtä (ravaa eri kaupoissa etsimässä verhoja, silitä uudet verhot, revi entiset alas seinältä, ripusta uudet paikoilleen) ja siitä saatava hyöty olisi lähinnä plus miinus nolla. Ehkäpä suurin syy muutosvastarintaan kuitenkin on siinä, että jos on löytänyt jonkin itselleen toimivan asian, niin sitähän ei hevillä (eikä rokilla) muuteta. Miksi ylipäätään korjata/muuttaa jotakin, jos se ei ole rikki.

Lähinnä tuosta parista työelämä/yksityiselämä tulee mieleen se, että ehkä minun on helpompi hyväksyä muutos silloin, kun tietää minne muutos vie, mitä siinä "matkalla" pitää tehdä ja kun voi vielä ehkä itsekin jotenkin vaikuttaa lopputulokseen. Esimerkiksi olenhan opiskellut töissä tarvittavia asioita koulussa ja työtä tehdessä on myös oppinut paljon lisää, jolloin ne työelämän muutokset ei ole niin maata järisyttäviä. Yksityiselämässä muutosta vaativat asiat (lähinnä henkisellä puolella) ovat enemmän sellaisia, joista ei tiedä juuri oikein mitään. Tästä esimerkkinä vaikka sosiaalinen tumpelous. Kun en tiedä mitä tehdä asian kanssa, niin helpompi on jättää asia sikseen ja mentävä eteenpäin niillä mitä on annettu, kuin pyrkiä tekemään muutosta, joka vaatisi melkoista ponnistusta. Siinä mielessähän se olisi hyvä pyytää jotakin ulkopuolista apua, joka näkisi asiat erilaisin silmin.

Olen nyt tuijottanut jo ties kuinka monetta päivää ja iltaa tätä tekstiä ja lopulta aina iskee kyrpimys. Mitä enemmän näitä ajatuksia vatuloi mielessään ilman minkäänlaista päämäärää, niin sitä enemmän se v-käyrä alkaa kasvaa. Josta taas puolestaan seuraa se, että asia menettää kiinnostavuutensa ja ryhdyn tekemään jotakin muuta. Ehkäpä juuri sen takia tämä yksinolo on alkanut tuntua mukavammalle, koska silloin voi tehdä ihan mitä itse haluaa eikä tarvitse käsitellä ketutusta aiheuttavia asioita. Voi lakaista ne maton alle ja antaa olla siellä. Ja oikestaan tuokin osaltaan selittää sitä miksi en ole niin innokkaasti seuraan hakeutumassa. Lopulta muut ihmiset saavat minut puheineen ja kommenteineen aina jollain tapaa kyrpiintyneeksi, varsinkin jos käsitellään minun ongelmia (työasioilla ei sellaista vaikutusta ole). Tämä yksinäisyys ja staattisuus ei niinkään ole kuluttavaa vaan pikemminkin antaa voimia kestää muita idiootteja.

Ai niin. Mitä siihen vitsiin tulee, että minkälainen tulevaisuuden kulkuvälineen pitäisi olla, niin olen sattumoisin kuvitellut tuota mielessäni jo vuosia aikaisemmin. Minun kuvitelmien kulkuväline ei juuri nykyautoja muistuttaisi, sillä siinä ei olisi renkaita tai rattia ollenkaan, se olisi pieni ja yksipaikkainen ja sillä voisi lentää. Eli lähinnä olen haaveillut sellaisesta yhden miehen UFOsta.

Epäilyttävää

Olen seuraillut ja pitänyt kirjaa jo pitemmän aikaa vanhan opiskelupaikkakuntani oman alani työpaikkatarjonnasta. Seuranta on koskenut avoimessa haussa olleita paikkoja, joita on näkynyt näillä työpaikanilmoitussivustoilla. Puskaradion kautta en ole kuullut yhdestäkään paikasta mutta se nyt ei ole ihmekään, kun ei ole oikein minkäänlaisia suhteita minnekään päin. Yksi silmiinpistävä tapaus, tai oikestaan parikin, on noussut esille seurannan aikana. Viimeisen kuluneen vuoden aikana yksi yritys on ilmoittanut jo neljä kertaa yhdestä avoimesta työpaikasta ja pari vuotta aikaisemminkin oli monta ilmoitusta paikasta vuoden aikana. Muutamia muitakin samanlaisia yrityksia on näkynyt, jotka ovat ilmoitelleet avoimesta paikasta useampaankin kertaan.

Kaikille näille yrityksille on ollut yhteistä se, että ne toimivat juuri samalla alla mitä minunkin työnantaja ja avoinna olevissa tehtävissä työnkuva on ollut käytännössä melkein sitä samaa mitä olen itsekin tehnyt viime vuodet. Noiden firmojen työpaikkailmoituksia lukiessa on pääni sisällä alkanut kilistä pieni kulkunen, lähinnä varoituksen merkiksi. Laittaa vain ajattelemaan, että mahtaako näissä yrityksissä olla jotain hieman vinksallaan, kun monta kertaa joutuvat hakemaan työntekijöitä. Ja kuitenkin tuon alan tekijöitä tuoltakin paikkakunnalta luulisi löytyvän aika varmasti, koska opinahjo puskee ulos alan koulutuksen saaneita ihmisiä.

Luultavasti minäkin saisin työpaikan näistä yrityksistä, jos vain hakisin paikkoja. Ei vain kyllä kiinnosta pätkääkään laittaa hakemusta menemään näihin yrityksiin, sillä sanonnat "sama paska eri paketissa", "ojasta allikkoon", "suo siellä, vetelä täällä" ja muut vastaavat kuvaavat tilannetta hyvin. Alaa tuntien samat ketutukset olisivat luultavasti tuollakin edessä samalla tai ehkä hieman alhaisemmallakin palkkatasolla (palkkatilastoja on tutkittu). Sen sijaan ne yritykset, jotka minua kiinnostaisivat, loistavat poissaolollaan työpaikanilmoitussivustoilla. Luultavasti näiden yritysten ei tarvitse juuri paikoistaan ilmoitella, koska henkilöstön vaihtuvuus on vähäistä ja jos jokin paikka aukeaa, niin luultavasti siihenkin on jo tavoitettu tekijä valmiiksi puskaradion tai suhteiden avulla.

Staattinen

Muutamia postauksia sitten, yhden kirjoituksen kommenteista voi päätellä, että olen ihminen, joka pitää tasaisesta menosta. Ja tuohon pitää vielä lisätä vielä, että myös muuttumattomasta. Helpoiten tuo asia varmasti näkyy ulkoisessa olemuksessani ja asuntoni sisustuksessa. Asunnon sisustus on pysynyt melko lailla siinä tilassaan siitä lähtien, kun tähän koppiin muutin. Tietysti pientä huonekalujen uudelleensijoittelua tapahtui niiden lisääntyessä mutta pääpiirteissään asiat ovat pitäneet paikkansa. Välillä saattaa joku tuoli vaeltaa johonkin toiseen paikkaan väliaikaisesti jonkun romukasan tieltä mutta se perusjärjestys on ja pysyy. Ei sen puoleen, asunto on pohjaltaan ja kooltaan sellainen, että ei täällä kovin monella tavalla näitä kalusteita voi pyöritellä.

Ulkoinen habitus on myös pysynyt pitkälti samana. Vaatetustyyli on ehkä eniten muuttunut, koulussa käytin tietynlaisia vaatteita ja nyt työelämässä vähän toisenlaisia. Uusia vaatteita ei ole tullut pahemmin juuri ostettua mitenkään "muodin" vuoksi vaan hankintoja on tehty enemmänkin tarpeiden pohjilta. Periaatteena on ollut, että entiset kirjaimellisesti kulutetaan puhki ennen uuden ostamista. Niin ja se hiustyylikin on pysynyt uskollisesti samanlaisena sieltä jostain yläasteelta tai lukioajoista lähtien.

Minkälainen ulkoa, niin sitä myös sisältä. Yleensäkään en pidä isoista muutoksista. En tiedä miksi, mutta niin se vain on. Jos jotakin odottamatonta tai ennalta-arvaamattomaa tapahtuu, niin revin siitä hirveästi stressiä. Kesälomalta löytyy tähänkin hyvä esimerkki. Piti mennä paikasta A paikkaan B mutta matkalla kuljetusvälineeseen tulleen häiriön takia suunnitelmat hieman muuttuivat. Lopulta olin kuitenkin paikassa B, hieman normaalia myöhemmin mutta kuitenkaan ilman mitään minulle koitunutta harmia/tappioita. Eli siis sellainen tapaus, jonka joku toinen olisi ehkä ohittanut lähinnä olankohautuksella. Minä sen sijaan en saanut sinä iltana/yönä nukuttua kunnolla. Valvoin varmaan yhteen asti yöllä sängyssä pyörien ja miettien tuota tapahtumaa ja lopulta kun sain unenpäästä kiinni, niin heräsin muistaakseni siinä joskus neljän aikaan (seuraavana päivänä oli olo hieman tööt). Ja eipä tuokaan niin uutta ole, tuollaista iltaunettomuutta on sattunut silloin, jos seuraavana päivänä on pitänyt lähteä jonnekin päivän mittaiselle työmatkalle.

Niin sitä piti sanomani, että jos johonkin minua koskettavaan isompaan (tai pienempään) asiaan haluaa muutosta, niin siitä pitäisi informoida minua mielellään kuukautta tai paria ennen (ja lomakkeet kolmena kappaleena). Saattaa kuulostaa paljolta mutta sen verran aikaa asian märehtiminen ja siihen suhtautumisen löytäminen vie minulta. Jos en ole saanut prosessoida ajatuksia ja asennoitua asiaan omassa tahdissa, niin hyvin suurella todennäköisyydellä olen vastakarvaan asiassa. Jos joku asia yllättää minut, niin ajatukset heittävät silloin ajukopan sisällä volttia. Parhaiten ehkä sitä kuvastaisi tällainen surmanajaja eli sellainen mopomies, joka ajaa sillä pärrällään pallon sisällä ympäri. Niin sellaiselta se minun pään sisällä välillä tuntuu niiden ajatusten pyöriessä villisti ympyrää.

Loppuun vielä yksi, ehkä hölmöltäkin kuulostava, yksityiskohta minusta, jota en ole kenellekkään milloinkaan kertonut: Joskus haaveilin sellaisesta isosta, ehkä noin kahden nyrkin kokoisesta, peilikirkkaasta teräskuulasta, johon olisi kaiverrettu teksti "Jotta olisi edes jotakin pysyvää".

Ensimmäinen takana

Ensimmäinen työviikko sitten loman jälkeen on pulkassa. Ja mitäpä siitä nyt kommentoisi? Sama tyyli jatkuu entisenä. Maanantaina heti ensimmäisen kahden(!) tunnin jälkeen oli v-käyrä taas niin tapissaan kuin vain pystyi olemaan. Kaksi vaivaista sähköpostia sai tuonkin aikaan. Ensimmäinen oli asiakkaalta ja viestin mukana tuli aikataulu erääseen projektiin. Joku valopää oli taas väsännyt aikataulun, jonka mukaan minun olisi pitänyt taikoa ensimmäisen loman jälkeisen viikon aikana suunnilleen kaikki mahdollinen valmiiksi. Tekisi mieli pieksää kaikkien tuollaisten idioottien pallinaama-aikataululaatijoiden päähän vähän pesäpallomailalla oppia siitä miten niitä aikatauluja oikein laaditaan. Se toinen sähköposti oli sitten työkaverilta, joka oli mennyt sössimään asioita loman aikana omin päin, kun ei ollut tiennyt miten olisi pitänyt tehdä. Siinä meni sitten sotkuja selvitellessä seuraava päivä. Olisi niin helppoa noudattaa neuvoa "jos et tiedä mitä teet, älä tee mitään", niin vahinkoja ei pääsisi syntymään. Mutta ei! Nuokin säheltäjäidiootit saisivat tunkea peukalot persiiseensä ja istua vielä käsiensä päälle, jotteivät soheltaisi enempää tuhoa aikaan. Loput viikosta menikin sitten ohimoita hieroessa.

Eläimellistä menoa

Kesälomalla kun tuli hieman vierailtua sukulaisten luona, niin samalla tuli nähtyä jonkin verran kaikenlaisia eläimiä.

Kerran minulla oli tilaisuus käydä yhdessä navetassa kurkkaamassa siellä asuvia nelijalkaisia. Se oli hieman huvittavan oloista, kun ensin elikot söivät kaikessa rauhassa rehuaan ja kun sitten astuin ovesta peremmälle sisään, niin kaikki liike pysähtyi ja päät kääntyivät minua kohti. Siinä sitten parisenkymmentä isoa silmäparia töllisteli minua ja kerrankin voi sanoa joutuneensa ns. huomion keskipisteeseen. Kävin sitten haistattamassa kättä lähimmän lehmän luona ja kun tämä uteliaana tuli nuuskimaan ja alkoi lipomaan pitkällä kielellään kättä kohti, niin muut elikot alkoivat taas vähitellen jatkaa syömistään. Laittoi vain mietityttämään tuo, että onkohan se hieman sama homma ihmistenkin kanssa. Kun tapaa jonkun itselleen tuntemattoman joukon, niin ensin pitäisi varmaan käydä "hyväksyttämässä" itsensä jollakin henkilöllä, jolloin muidenkin hyväksyntä ja seura olisi helpompi saada.

Eräässä toisessa paikassa kohtasin puolestaan koiran, joka oli rodultaan labraduudeli tai jotain sinnepäin, niitä leppoisia koiria kuitenkin. Ensitapaamisella tietysti oli haukahdusta ja nuuskimista ilmassa mutta siitäpä se jatkui tavalliseen tapaan. Vähän myöhemmin seisoskelin pihassa, kun tämä koira tulee eteeni ja istuutuu siihen. Taputtelen sitä ja kohta koira heittää pitkälleen maahan ja haluaa mahan rapsutusta. Kyykistyn ja rapsuttelen aikani, kunnes lopetan. Siinä vaiheessa koira katsoo minua, työntää kuonoaan käteeni ja nostelee sitä vaatien jatkamaan mahan rapsutusta. Tuosta puolestaan minulle tuli sellainen mieleen, että voisikohan jotain vähän samanlaista taktiikkaa käyttää naisten kanssa. Jonkun sopivan henkilön kohdalla, sopivan tilaisuuden ollessa käsillä pyytäisi naista silittämään minun hiuksia tai jotain sellaista. Ja jos tämä lopettaisi, niin vaatisi hieman jatkamaan sitä. Toiveajattelua tietenkin tuollainen, että joutuisin joskus tuollaiseen tilanteeseen mutta höpisenpähän vain.

Muitakin eläinlajeja tuli nähtyä ja taputeltua mutta kaikille kuitenkin yhteistä oli se, että jokaisen kanssa tulin luontevasti toimeen vaikka kumpikaan osapuolista ei osannut toisen kieltä. Ja siitäkin huolimatta, en osaa tulla toimeen kunnolla oman lajini edustajien kanssa.

Viimeistä viedään

Viimeinen lomaviikko vetelee viimeisiään ja ensi viikolla taas työpaikalle. Saa nähdä taas miten v-käyrät alkavat kohota, kun sinne asti pääsee. Loma noin lomana on mennyt juuri kuten on pitänytkin eli työasiat eivät ole käyneet juuri lainkaan mielessä mitä nyt tietysti näin loman lopussa. Ihmettelin kyllä joskus alkuloman aikaan ollutta uutista, jonka mukaan hyvin monet tarkistavat työsähköpostejaan lomallakin. Prosentit olivat minusta yllättävänkin suuria. Minua ei huvittaisi edes avata sitä sähköpostiohjelmaa työajalla saati sitten lomalla kirjautua sinne. Tai no, pakko myöntää, että kirjauduin kerran sinne tämän kesäloman aikana. Syy siihen oli kuitenkin se, että lähdin työpaikalta karkuun lomalle niin kiireellä, että unohtui laittaa lomavastaaja päälle ja sen kävin sitten naksauttamassa päälle.

Kuntokin on päässyt vähän plörtsähtämään tässä loman aikana. Olin alkuloman muissa maisemissa ja tuolloin liikkumiset jäi huomattavasti vähemmälle, taisinko käydä peräti vain pari kertaa lenkillä. Ja tuon kuntoilemattomuuden kyllä huomaa heti vaa'alla seistessä. Lihoin jo näiden muutaman viikon aikana kilon tai kaksi. Tuo lihominen minun kohdalla on siinä mielessä petollista, että se ei oikein näy missään, kun olen sen verran isorakenteinen. Kilo tai pari voi tulla helposti ilman, että sitä huomaa mutta sen jälkeen se alkaa hiljalleen näkyä vatsan seudulla.

Toissapäivänä kävin jo juoksemassa ja ei oikein jaksanut sellaista lenkkiä kiertää mitä tuli ennen lomaa tehtyä. Tein ennen lenkkiä myös lihaskuntoliikkeitä ja tänään taas painoja kolistellessa huomasi, että paikat on vielä edelliseltä kerralta arat. Mutta tästäpä tuo paino/-kuntotilanne toivottavasti korjaantuu, kun pääsee taas takaisin tasaisen tylsään arkeensa ja voi iltaisin tekemisen puutteessa lenkkeillä.

Suhde loppui

Blogissa on ollut niin hiljaista, että tekisi mieli aivan kiljaista! On ollut kesä ja kaikenlaista muuta tekemistä, esim. lomalla oloa, nysväystä, ohjelmointia ja sen sellaista, niin ei ole pahemmin ollut asiaa tännekään blogiin. Korkeintaan jostain tikusta olisin voinut veistellä asiaa mutta laiska kun olen, niin tekemättä on jäänyt. Nyt kuitenkin hieman tuli jotain kirjoiteltavaa, niin luvassa taas sekavia ajatuksia.

Otsikossa mainitaankin jo tuosta käsiteltävästä aiheesta. Eli, lopetin n. reilu viikko sitten yhden suhteen. Sellaisen, joka oli kestänyt jo niin pitkään, että en edes tarkalleen muista milloin se alkoi. Olin varmaan vielä opiskelemassa, kun internetin ihmeellisessä maassa seikkaillessa eksyin yhteen blogiin. Tekstit olivat jollain tapaa hauskoja, ei kuitenkaan niin koukuttavia, että olisin jäänyt blogiin koukkuun heti ensi-istumalta. Kävin lueskelemassa blogia silloin tällöin, saattoi mennä kuukausiakin lukukertojen välillä. Jossain vaiheessa blogin seuraaminen muuttui aktiivisemmaksi ja lopulta otin sen lukuohjelmaani seurattavien mukaan.

Vuosia kului, seurattava blogi vaihtoi osoitettaan ja ulkoasukin vaihtoi muotoaan useampaankin kertaan. Tekstit olivat kuitenkin vielä sitä samaa luettavaa tasoa mutta niissäkin alkoi pikkuhiljaa näkyä muutosta. Kuitenkin viimeisen kuluneen vuoden aikana yhä useampi kirjoitus alkoi herättää minussa vain ärsyyntymistä, sillä teksteistä oli hävinnyt se alkuaikojen hauskuus ja muutenkin niihin oli tullut sellaisia piirteitä, jotka eivät oikein omaan arvomaailmaani käyneet. Lopulta muutama ala-arvoinen kirjoitus lisää ja vielä ulkoasun vaihto entistä huonompaan suuntaan, niin minun desikuppi täyttyi siinä. Delete-nappia kehiin ja eipä ole tarvinnut enää ärsyttävyydestä kärsiä sen jälkeen.

Laittoi vain sitten tuo mietityttämään, että noinkohan se menee oikeissakin ihmissuhteissa? Ensin ihastuu johonkin juttuun toisessa, sitten ollaan vuosia yhdessä mutta pikkuhiljaa siinä matkan varrella alkaa kertyä kaikenlaista kränää aiheuttavia asioita, kunnes jossain vaiheessa ollaan siinä pisteessä, että lusikat laitetaan jakoon. Tosin oikeassa elämässä toista ei voi heivata mäkeen yhtä helposti delete-nappia painamalla vaan asiat ovat varmaan hieman mutkikkaampia ja ottavat oman aikansa.

Pakostakin tuli tämän asian tiimoilta mieleen myös sähköpostitutut. Ennen kuin heivasin nämä sähköpostitutut mäkeen, niin silloin loppuaikoina he herättivät minussa lievää ärsyyntymistä. Ja heivauksen jälkeen tuli samanlainen olo kuin nytkin eli mieli rauhoittui kummasti. Yksi seikka mikä yhdistää myös näitä heivaamisia on myös niiden ajallinen kesto. Nämä asiat olivat aika pitkälti suunnilleen saman verran osana elämääni. En malta myöskään olla vetämättä tähän tuota työpaikka-asiaani. Luultavasti vähänkään enemmän blogiani seurannut tietää, että en ole ollut enää tyytyväinen työhöni ja työpaikkaan. Kertonee varmaan myös jotain se, että kirjoitukset, jotka sisältävät tunnisteita työ ja/työpaikka, ovat myös sisältäneet jonkin tunnisteista avautuminen, idiootit, jupina, vittuuntunut tai ärsyyntynyt. Myöskin työsuhteeni kesto lähentelee sähköpostituttujen ja seuratun blogin suhteen kestoa eli ehkä en enää kovin pitkään ole tuolla työpaikassa mikäli näiden asioiden välille voidaan vetää yhtäläisyysmerkkiä.

Loppuun kuitenkin se säännön vahvistava poikkeus. Blogimaailmasta löytyy myös sellainenkin blogi, jota olen seurannut vieläkin pitempään kuin tätä alussa mainittua. Tuskin kovin pahasti heittää, jos sanon, että se taitaa olla pisimpään seuraamani blogi. Tämä blogi on pysynyt niin ulkonäkönsä, sisältönsä ja tyylinsä suhteen melko samanlaisena kaikkien näiden vuosien ajan, jonka takia se on pysynyt lukuluettelossa näinkin pitkään.

Panee vain ajattelemaan tämän kaiken päämäärättömän höpinän jälkeen, että joskus olisi mukava saada tuollainen tasaisen tylsä mutta pitkä suhde jonkun ihan oikean ihmisen kanssa.

Ohjelmoinnin iloja

Ohjelmointipuuhastelut ovat tässä olleet telakalla hieman pitempään. Ollut kaikkea muuta tekemistä ja innostus hieman hiipui loppukevättalvesta. Nyt olen taas viimeisen kuukauden aikana aktivoitunut enemmän ohjelmoimaan. Opettelin hieman uutta ohjelmointikieltä ja olen sillä koittanut puuhastella jotakin. Tuohon uuden kielen opettelemiseen minut ajoi se seikka, että tässä aikaisemmin opettelemassani kielessä en saanut vietyä haluamiani juttuja niin pitkälle kuin olisin halunnut. Homma meni sellaiseksi säätämiseksi, kokeilemiseksi ja pilkun nussimiseksi, ja kun mistään ei löytynyt selkeitä ohjeita, niin lopulta heitin rukkaset nurkkaan ja luovutin.

Ja taas huomaan olevani tämän uuden kielen kanssa samassa kohdassa mitä edellisen kanssa, eli jumissa, kettuuntuneena ja pitkä kyrpä otsassa. Olen yrittänyt käyttää hyödykseni yhtä avoimen koodin projektia. Se olisi muuten aivan omiaan tarpeisiini mutta yksi pieni kohta on tökkinyt vastaan aivan tajuttomasti. Kun en ole pohjakoulutukseltani mikään koodari, niin joudun tukeutumaan aika paljon dokumentaatioon ja siltikään välillä en ymmärrä aina ihan kaikkea. Myöskin kaikenlaisia esimerkkejä tulee etsittyä hakukoneen kautta paljon. Olen huhomannut, että tällaisissa avoimen koodin projekteissa dokumentointi tahtoo olla yleensä vähän ala-arvoista. Joitakin erittäin hyvin esimerkitettyjä ja dokumentoituja projekteja on mutta yleensä nämä ovat vähemmistönä.

Nyt jäin siis jumiin yhteen kohtaan ja en pääse siitä yli mitenkään. Netistä löytyy kyllä esimerkkejä mutta melkein kaikki on tehty ja apinoitu projektin sivuilta löytyvän esimerkin mukaan. Projektin dokumentoinnista ei ole mitään apua ja en löydä mistään ratkaisua tähän ongelmaani. Olen tapellut tämän asian kanssa kohta tämän alkuviikon ajan ja mitä kauemmin olen sorkkinut ongelmaa löytämättä siihen ratkaisua, sitä kyrpiintyneemmäksi olen tullut. Ja kun yksi asia alkaa tökkiä, lopulta kaikki alkaa tökkiä ja naama on norsunvitulla. Tekisi niin mieli taas huutaa, heittää kone seinään ja raivota apinan lailla mutta ei jaksa näin väsyneenä.

Juna kääntyy

Huomasinpahan vain kalenteria katsoessani, että tänään ollaan vuoden taitekohdassa. Puoli vuotta vuoden alkuun ja puoli vuotta vuoden loppuun. Junan kääntymisen kunniaksi laitettakoon tähän väliin jännä fun fact viimeisimmästä puolesta vuodesta... *RUMPUJEN PÄRINÄÄ*

Alkuvuoden aikana olen kantanut tasan yhden (1) kappaleen muovipusseja kaupasta!



Tarkennettakoon, että tässä kohdin tarkoitan muovipussilla sellaista "oikeaa" muovipussia enkä mitään hedelmäpussia. Noita hedelmäpusseja on tullut sitten kannettua kaupasta ihan tarpeeksi. Josta päästäänkiin aasinsiltaa pitkin Niksi-Pirkkavinkkiin. Hedelmäpussit käyvät hyvin roskapussista. Yksinelävällä ja vähän roskaavalla tuollaiseen pieneen hedelmäpussiin menee suunnilleen kahden viikon aikana tuleva sekajäte. Tai menisi ehkä pitemmältäkin ajalta mutta hajuhaittojen takia pussintyhjennysväli on hyvä pitää tuossa kahdessa viikossa.

Eräs toinen pussintyhjennysväli onkin ollut sitten huomattavasti pitempi... *tirsk*

Aamiaisella

Olin juhannuksena käymässä vanhempien luona. Sattui yhtenä aamuna niin, että ruokapöydän ääressä söi minun lisäksi muitakin. Miten minä koin tuon aamiaistuokion...

*MAISKUTIMAISKUTIMÄSSYNMÄSSYN* *RRRYYYYSSST* *KILIKILIKILI* *SKRONTSSKRONTS* *MAISKUTIMAISKUTIMÄSSYNMÄSSYN* *SLURPSLURPSLURPS*

Noh, arvata saattaa, että minua hieman ärsytti kuunnella. Kun on tottunut syömään pitemmän aikaa yksinään, niin sitä huomioi sitten herkemmin tuollaiset asiat, joita ei omassa perusarjessa ole.

Kaikkea se yksinäisyys saakaan aikaan...

Toisinto, osa 3

Tänään tein korjaavan liikkeen sen mäen päälle kapuamisen suhteen. Edellisestä kerrasta viisastuneena otin nyt kameran matkaan ja kapusin taas hiki hatussa mäen päälle. Vaikka tänään aurinko on pysytellyt koko päivän pilvessä, niin se ei kuitenkaan näkyvyyttä haitannut mäen päällä. Maisemat näkyivät edelleen selkeästi ja napsin niistä kameralla kuvia. Siellä aikani maisemia töllisteltyä päätin lähteä kiertelmään kameran kanssa kaupungille. Mäen päällä nimittäin tuli mieleen, että vaikka olen jo asunut pitempään tässä tuppukylässä, niin minulla ei ole minkäänlaisia valokuvia otettuna tästä paikkakunnasta.

Kiertelin sitten aikani pyörällä pitkin maita ja mantuja ja kävin ottamassa lähinnä maisemakuvia minua kiinnostavista paikoista. Lopulta koko reissuun meni aikaa kaikkinensa kaksi ja puoli tuntia, joten tulipahan sitten samalla hoidettua päivän kuntoilutkin alta pois. Ja mikäs siinä oli kierrellessä, kun ei ollut kiire minnekään ja kelikin oli sopivan viileä. Jotenkin kuitenkin nuo maisemat on mukavampia katsella suoraan paikanpäällä. Kun katselin reissun jälkeen kuvia tietokoneen näytöltä, niin jotenkin ne näyttivät valjuilta. Kuvista ei saa oikein minkäänlaista syvyysvaikutelmaa ja myöskään korkeuseroja ei hahmota kunnolla. Onhan se tietysti erilaista, kun silmä näkee lähes puolipallon alan ja valokuva on vain kapea ja litistetty näkymä tästä silmän näkemästä alueesta. Tiedä sitten miten erilaiselta jollakin laajakuvalinssillä otetut kuvat näyttäisivät.

Loppuyhteenvetona kuitenkin voisi sanoa, että tuo pyöräretki oli erittäin mukava. Tuli katseltua paikkoja ihan uusilla silmillä ja näin myös yhden toisenkin paikan, jota on tehnyt mieli käydä katsomassa. Varmaan tulevaisuudessa tulen tekemään lisää tämänkaltaisia reissuja, sillä eräs puolisko tästä kaupungista on oikeastaan kokonaan näkemättä. Ei vain ole ollut yksinkertaisesti mitään asiaa sinne suuntaan, niin on jäänyt se alue ihan tuntemattomaksi.

Palaneen käryä

Töissä on (taas yllättäen) palanut käämit. Eilen aamulla projektiääliö tuli sössöttämään minulle, että yhdellä kollegalla on käynyt moka, joka nyt pitäisi korjata. Koska tämä kyseinen kollega on jo kesälomilla, niin paska laskeutui sitten minun pöydälle. Tehtävänantohan ei nyt ollut mikään kummallinen, sen pystyisi tiivistämään yhdellä lauseella seitsemään sanaan. Mutta voi #*¤#"¤!%!! miten "#%*?!!sti tuollainen pieneltä kuulostava asia voi teetättää töitä! Olen nyt pari päivää tehnyt muutoksia ja vieläkään en ole saanut sitä valmiiksi. Hyvällä tuurilla voin saada tuon valmiiksi ehkä huomenna mutta on todennäköisempää, että siihen menee vielä torstaikin.

Viimeviikkoinen karvas tappio ja tuollaiset yllämainitut paskansiivoamistehtävät ovat saaneet taas v-käyrän kohoamaan jyrkästi ja aggressiot kasvamaan aika paljon. Joskus tuolla työpaikalla vain tekisi mieli tarttua käsillä jotakin idioottia hartioista kiinni ja tintata polvella kulkusille niin paljon kuin jalasta vain lähtee. Ja tämän jälkeen sanoa "Ole hyvä, olet reilusti ansainnut tämän".

Ja vähän muutakin kuin työasioita... Kävin tänään taas juoksentelemassa pitkin katuja. Sattui olemaan sen verran viileä keli, niin ei tarvinnut hiota itseään läpimäräksi. On jäänyt nuo juoksut vähän vähemmälle näiden lämpimien kelien takia, viimeksi taisin käydä juoksulenkillä joskus toukokuun alkupuoliskolla. Olisin voinut kuvitella, että tuollaisen kuukauden mittaisen tauon jälkeen juokseminen olisi käynyt enemmänkin jalkoihin mutta tätä ei kuitenkaan onneksi tapahtunut. Parempi siis näin ja toivottavasti tällaisia viileitä päiviä olisi aina silloin tällöin, niin juoksukunto pysyisi paremmin yllä.

Toisinto, osa 2

Tällä kertaa toisinto ei tarkoita pyöräretkeä eikä mitään muutakaan positiivista. Tuttu kuva antaa varmasti vinkkiä asiasta...



Tällä kertaa toisinnolla viittaan maaliskuiseen kirjoitukseen. Tänään sähköpostiin kolahti sellainen "Valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun" -tyyppinen viesti sieltä yrityksestä, jossa kävin työhaastattelussa. Vaikka odotukset eivät olleet kovin korkealla tuon työpaikan suhteen, niin aina tuo kieltävä vastaus on kuin bitch släp vasten kasvoja. Toisaalta harmitusta vähän pienentää se, että kun ajattelee, että valinnan ulkopuolelle jäi minun lisäksi kaksi muutakin haastatateltua (+ ne joita ei edes kutsuttu haastatteluun).

Ja pahinta ketutusta vähensi myös pyörälenkki erittäin mukavassa säässä tissireitillä. Tällä kertaa sentään liikkeellä oli ihan jotain tiirailtavaakin... 8)

Toisinto

Tämäkin viikonloppu oli vähän samankaltainen mitä viime viikonloppu, erityisesti tämä sunnuntaipäivä. Aamupäivä meni arkiaskareita tehdessä ja ne sain hoidettua puoleenpäivään mennessä. Sen jälkeen ei päiväohjelmassa ollut muuta kuin kuntoilua. Koska keli oli helteinen, niin päätin olla rehkimättä hullun lailla ja ajattelin tehdä hieman hupi- ja hyötykuntoilua. Vaikka olen asustellut tässä kaupungissa jo useamman vuoden, niin täällä on aika paljon sellaisia paikkoja, missä en ole liikkunut ollenkaan. Ajattelinkin nyt sitten ajella näitä tuntemattomammaksi jääneitä kaupunginosia, kun kerta kelikin oli helteisen suosiollinen.

Pakkasin pieneen laukkuun vedellä täytetyn juomapullon, otin opaskartan matkaan ja lähdin ajelemaan pyörällä kaupungille. Matkalla näin useammankin uimarannan ja kaikilla näistä oli paljon porukkaa. Mikä nyt on tietysti ihan ymmärrettävää tämmöisillä keleillä. Matkan varrella oli myös yksi korkea mäki, jonka juurella olin ajatellut käydä kääntymässä. Paikan päälle saavuttuani katselin paikkaa ja siinä alkoi mieli muuttua. Tuollaisissa korkeissa nyppylöissä on minua kohtaan joku ihme vetovoima, sillä mäen juurelle päästyä alkoi heti tehdä mieli lähteä kapuamaan mäkeä ylös. Koska ei ollut kiire minnekään ja mäen päälle johti hyvä tie/polku, niin päätin poiketa suunnitelmista. Pienempää vaihdetta silmään ja pyörällä mäkeä suoraan ylös. Pääsin polkemalla hyvin yli puoleen väliä mäkeä, kunnes rinne jyrkkeni entisestään ja sora polun pinnassa muuttui niin irtonaiseksi, ettei pyörässä enää pito riittänyt. Loppumatka pitikin taluttaa pyörää ylös ja olisi ollut aika vaikeaa ajaa ylös asti, sillä välillä meinasi kenkäkin lipsua.

Kapuaminen mäen päälle kannatti, sillä sieltä avautui mukavat näköalat kaupungin suuntaan. Näkymä oli sellainen, jossa oli paljon silmäkarkkia. Metsää, vesistöä, taloja läheltä, kaukaa ja siltä väliltä. Juuri sellaista näkymää mitä saattaisin tuijotella pitkäänkin. Katselin nytkin maisemia varmaan 5-10 minuuttia ja jos minulla olisi ollut kiikarit käytössä, niin luultavasti olisin nököttänyt siellä mäen päällä huomattavasti pitempään. Niin ja harmituksekseni huomasin, että olisi pitänyt ottaa kamera matkaan, niin olisi saanut näppäiltyä maisemakuvia aurinkoisessa kelissä. No, onpahan ainakin hyvä syy lähteä tuonne uudestaan joku toinen viikonloppu.

Loppumatkan asunnolle päätin ajella tissireittiä pitkin. Se on siis sellainen reitti, jossa liikkuu aina paljon väkeä ja varsinkin kuumalla ilmalla sieltä voi bongata joskus ihan mukavan muodokkaita tapauksia. Ajankohta vain taisi nyt olla hieman huono, kun reitin varrelta ei juuri bongauspisteitä herunut. Asunnolle päästyä tuli katsottua kelloa ja reissuun oli mennyt kaikkinensa pari tuntia eli ihan hyvä kuntoilulenkki. Kaiken kaikkiaan taas mukava sunnuntaipäivä, voisi tehdä samanlaisen kierroksen joku toinenkin viikonloppu.

Mielikuvia puhelimessa

Tulipahan vain tuosta maanantaisesta työhaastattelusta mieleen eräs asia. Kun silloin aikaisemmin soittelin ja kyselin lisätietoja tuosta työpaikasta, muodostin mielessäni mielikuvan tästä luurin toisessa päässä olevasta henkilöstä pelkästään puheen perusteella. Mielessä muodostui kuva asiallisesta ja hommansa tietävästä henkilöstä. Haastattelun jälkeen saatoinkin sitten todeta, että tämä puhelimessa syntynyt mielikuva piti hyvin paikkaansa.

Vastaavasti muistui toinenkin samanlainen puhelimessa syntynyt mielikuva, kun tällä viikolla piti hoidella työasioita Luonnonraiskaajan edustajan kanssa sähköpostin välityksellä. Mieleen tuli elävästi viime syksynä käymäni puhelinkeskustelu tämän idiootin kanssa. En ollut vielä tuolloin nähnyt elävässä elämässä tätä kyseistä idioottia, mutta kuitenkin tuon puhelun perusteella muodostin erittäin negatiivisen mielikuvan hänestä. Joskus maaliskuussa jouduin käymään muiden kollegojen kanssa työmatkalla Luonnonraiskaajan luona ja samalla reissulla satuin näkemään tätä kyseistä henkilöä. Samalla sitten näin, että tässäkin tapauksessa aikaisemmin pelkästään puhelimen välityksellä syntynyt mielikuva piti paikkaansa. Jo pelkkä ulkoinen olemus (mm. takki auki keskellä kylmintä talvea, kengännauhat auki ja ihan liian pitkä TAKATUKKA) kertoi paljon ja myöskin käyttäytyminen näiden kollegoiden seurassa vahvisti käsitystä siitä, että tämä ko. henkilö on idiootti juntti, jonka kanssa en halua olla missään tekemisissä edes työasioissa.

Mutta mitä tässä nyt lopuksi voisi sanoa. Näköjään hyvin lyhyenkin puhelun perusteella toisesta voi tehdä yllättävänkin hyvin paikkaansa pitäviä päätelmiä.

Mennyttä viikkoa

Tänään oli se työhaastattelu ja sekin meni taas jotenkuten. Aina ne kyllä osaavat kaivaa jostain kantojen ja kivien alta sellaisia kysymyksiä, joihin ei ole valmistautunut ja ne sitten pääsevät hieman yllättämään. Nytkin tuli muutama sellainen ja siinä tietysti on vähän öönä. Jotain sönkkäystä niihin aina keksii mutta jälkeenpäin ajatellen niihin olisi voinut vastata jotenkin toisin. Muuten tuolla haastattelussa nyt ei mitään uutta ja yllättävää ilmennyt. Olin saanut tehtävistä oikean kuvan ilmoituksen ja puhelintiedustelun perusteella ja olisi ihan mielenkiintoistakin työtä. Ja kaiken lisäksi vielä hieman järkevämmin toteutettuna mitä nämä nykyiset hommat.

Nykyisistä töistä puheenollen... Viimeiset pari viikkoa on ollut taas sellaista rääppimistä, että hohhoi. Tekemistä olisi mutta kun ei tiedä oikein mistä laidasta aloittaisi. Nuo hommat on muutenkin niin sekavia ja kun aina ei ole tietoa kaikista asioista tai sitten vaatimukset vaihtuu kesken kaiken, niin väkisinkin siinä menee lukkoon. Edellisen viikon aikana en saanut juuri mitään aikaiseksi ja otsaan meinasi kasvaa sellainen pitkulan muotoinen pitkä asia. Ja pahasti näyttää sille, että sama tahti jatkuu tälläkin viikolla.

Viikonlopusta vielä sen verran, että molemmat päivät menivät varsin mukavasti. Lauantaina erityisesti olin jotenkin paljon tyytyväisemmällä mielellä mitä pitkään aikaan olen ollut. Sää oli oikein kesäinen, aurinkoa riitti ja lämpötila oli yli parinkymmenen asteen. Samalla oli myös mieluista tekemistä ja puuhailua, niin kaipa ne nuo selittävät tuon tyytyväisen ja iloisen mielen. Edes töissä tahmeasti mennyt viikko ei saanut pilattua tuota viikonloppua.

Hiljainen viikko

Mennyt viikko ja oikeastaan sitä edellinenkin viikko ovat olleet melko mitäänsanomattomia. Päivät ovat menneet tahdilla aamulla töihin - iltapäivällä pois töistä - ilta jotakin nyväystä - ja seuraavana päivänä uudestaan. Ehkä suurin uutinen koko menneen parin viikon ajalta oli se, että alkuviikosta soittivat sieltä paikasta, jonne olin tunkenut työhakemusta, ja kutsuivat työhaastatteluun. Ihmettelin suuresti kun kutsuivat, taitaa olla pulaa ammattitaitoisista henkilöistä, kun minuunkin yhteyttä ottivat. Siinäpähän sen taas näkee, että tuleeko siitä yhtään mitään, haastattelu olisi reilun viikon päästä.

Tuli mieleen tuosta työnhausta eräs asia. Varma merkki siitä, että on työskennellyt yhdessä yrityksessä jo liian kauan on se, että joutuu opastamaan kesätyöntekijöitä. Minun on pitänyt nakittaa ja paimentaa yhtä alaa opiskelevaa viimeiset pari viikkoa. Ihan hyvä toisaalta tuo, sillä kesäkissalla saa teetettyä pois ne pöydän kulmalla lojuneet hommat, joihin itsellä ei ole aika riittänyt muiden projektien takia. Viehän se tietysti aikaa, kun joutuu opastaamaan ja neuvomaan toista mutta parempi kuitenkin näin. Itse voin keskittyä tärkeämpiin asioihin ja kesäkissa saa kokemusta aloittelemalla helpoimmasta päästä töitä.

Lämpiemien kelien tullessa on tuo kuntoiluinto jotenkin hieman lopahtanut. Töiden jälkeen on aina veto vähän loppu ja muutenkin olo on veltostunut. Pitäisi varmaan vaihtaa juokseminen kesän ajaksi taas pyöräilyyn. Hikoilen liikkuessani nimittäin kuin pieni sika ja lämpimällä säällä vielä erityisen paljon. Pyöräillessä ajoviima viilentää mukavasti, kun taas juostessa olo tuntuu kuin olisi kananmunana kattilassa. Silloin kun lämmintä oli vain se 5 - 10 astetta, niin juoksu sujui mukavammin pitkillä housuilla. Nyt pitäisi jostain etsiä jonkinlaiset lyhyet juoksuhousut, jos aikoisi juoksennella lämpimillä ilmoilla. Yksi vaihtoehtohan saattaisi olla tuollainen Borat-tyyliinen asuste, tiedä vaikka naisetkin uskaltautuisivat lähestyä minua nähdessään komean runkoni.



Mutta jos nyt ei ehkä kuitenkaan...

Tviitustelua

Operaatio Puujalan päättymisestä on jo kulunut enemmän tai vähemmän vuosi. Vaikka aikaa on kulunut jo jonkin verran, niin pitää vielä palata asian tiimoilta kirjoittelemaan, koska eräs asia palasi kummittelemaan.

Eräässä kaupungissa, kauan kauan aikaa sitten vuonna 2011 syksyllä osallistuin Operaatio Puujalkaan. Tähän osallistui muitakin henkilöitä ja koska olen perusluonteeltani utelias, etsiskelin siihen aikaan netistä tietoa näistä operaatioon osallistuvista muista ihmisistä. Löysinkin sitten erinäisten mutkien kautta erään henkilön Twitter-sivun (vai miksi sitä nyt pitäisi sanoa?) ja seurailin pitkin vuotta tämän henkilön tviittauksia. Ajan saatossa huomasin, että tämän naispuoleisen henkilön ja samaan projektiin kuuluneen erään toisen miespuoleisen henkilön välillä oli tviittien vaihtoa. Otin sitten tämän miehenkin seurantaan ja seurailin näiden kahden henkilön viestejä.

Aikaa myöten minulle tuli näiden henkilöiden tviittauksia seuratessa jonkinlainen "kutina perseeseen", että näiden kahden välillä on nyt jotakin. Tviitit olivat luonteeltaan jotenkin kettuilevia mutta ei kuitenkaan mitenkään ilkeässä mielessä. Tuolloin minulla kävi mielessä, että pitäisi ihan piruillessaan kysyä heiltä, että onko heillä jonkinlainen teerenpeli käynnissä, kun kerta heitä aina satuin silloin tällöin näkemään. Kysymystä en kuitenkaan koskaan esittänyt.

Aikaa kului, operaatio päättyi. Kului lisää aikaa, kunnes pääsemme ajassa kuluvaan viikkoon.

Yhtenä normaalina tylsänä ja mitäänsanomattomana iltana päässäni olevaan harmaaseen massaan tuli ajatuksenpoikanen. Kun sillä hetkellä ei ollut tähdellisempääkään tekemistä, niin päätinpä tonkia taas vähän nettiä ja katsoa mitä tälle naiselle kuului. Seuraava kuvaa varsin hyvin sitä ilmettä sen jälkeen mitä ruudulta löysin.

o_O wtf

Eräältä sivulta huomasin, että nämä kaksi henkilöä olivat aloittaneet parisuhteen vuoden 2012 lopussa eli jo hyvän aikaa sitten, kun operaatio omalta kohdaltani päättyi. Toisaalta tuo asia herätti minussa hieman huvitusta, että olin aavistanut tuon asian oikein. Toisaalta taas minua ihmetytti se, että minä, sosiaalisesti tumpelo osasi aavistella muiden käytöksestä tuollaisen. Mutta ehkä siinä on auttoi se seikka, että nämä viestit olivat kirjallisessa muodossa. Luultavasti jos olisin oikeassa elämässä nähnyt näitä henkilöitä yhdessä vuorovaikuttamassa toistensa kanssa, niin en ole ollenkaan varma olisinko silloin havainnut mitään jänniteitä näiden välillä.

Ei tähän loppuun voi muuta todeta kuin, että ihmeellistä tämä elämä on...

Puhuva laatikko

Viikonloppuna lueskelin Tiede-lehden sivuilta uutista, jossa kerrottiin jonkun tutkijan tutkineen ihmisten reaktioita kommunikoiviin esineisiin.

Tutkijoiden mielestä koe osoitti ainakin alustavasti, että ihmiset ovat valmiita hyväksymään älykkäitä esineitä ja että pelkkä puhekyky saa esineen tuntumaan sosiaaliselta.

Laittoi vain mietittytämään, että minkälaiset fiilikset siitä tulisi, jos seinän raosta rahaa nostaessa pankkiautomaatti alkaisi kettuilla siitä, että tilin saldo alkaa lähestyä nollaa, tai että televisio tuskailisi, että taasko se katsoo tuota roskasarjaa.

Vappuna 2013

Tänä vuonna tämä vappu ei oikein osunut parhaaseen mahdolliseen paikkaan. Oikeastaan kaikkein huonoin paikka arkipyhälle on tämä keskiviikko. Molempiin suuntiin on yhtä pitkä matka eikä huvittaisi tuhlata kahta vapaapäivää tuollaisen takia. Päivässä ei kerkiä käydä missään, niin on vain vietettävä tylsä päivä kotonaan.

Mutta joka tapauksessa, tänä vappuna...

1) Siivosin asuntoa.
2) Pesin koneellisen pyykkiä.
3) Katsoin kuusi jaksoa sarjan How I Met Your Mother ensimmäisestä kaudesta. Joka on muuten ihan hyvä ja hauska sarja näin ohimennen sanoen.
4) Kävin juoksemassa tunnin ja viisitoista minuuttia.
5) Söin yhden työpaikalta nyysityn munkin, joka ei ollut edes oikea vappumunkki. Tämä oli vain pyöreä ja nihkeä hillomunkki, kun oikea vappumunkki olisi ollut tyttömunkki, jossa on reikä keskellä.

Olemme huippuhyviä

Eilen ilmestyneestä jutusta...

Tutkijoiden uusimman arvion mukaan Maata kiertää noin 29 000 yli kymmenen senttimetrin kokoista avaruusromua. Pienempiä romunpalasia planeettamme kiertoradalla on yli 170 miljoonaa kappaletta.

Olipa se sitten maalla, merellä tai ilmassa, niin ihminen se osaa paskata elinympäristönsä varmasti ja tehokkaasti. Ja tässä tapauksessa ollaan menty jo avaruuteen asti.

Tyydytystä

Miten pienestä asiasta sitä voikaan saada henkistä tyydytystä...

Pöydän kulmalla on lojunut eräs mappi sisältäen sekavan kasan papereita luultavasti jo lähes vuoden. Ei ehkä niin kauan mutta kuitenkin sen verran, että olen unohtanut milloin se tuohon pöydän kulmalle eksyi. Useamman kerran ajatuksissa on pyörinyt tuon mapin perusteellinen järjesteleminen mutta aina se on vain jotenkin jäänyt. Toissa iltana tartuin sitten härkää sarvista ja aloin lajittella mapin välissä olleita papereita. Jottei homma olisi ollut suinkaan yksinkertaista paperien pyörittelyä, piti mukaan ottaa vielä tiedostotkin. Osan papereista olin saanut paperilla ja osan taas sähköpostilla, jotka tietysti olin tulostanut. Himonysvääjä kun olen, erottelin kaikki ne paperit, jotka eivät olleet sähköisessä muodossa omaan nippuunsa ja toiset toiseen. Seuraavana aamuna skannailin työpaikalla nämä pelkät paperiversiot sähköiseen muotoon ja illalla taas lajittelin tiedostoja hakemistoihin. Tänään piti vielä tulostella muutamia lappuja ja tehdä mappiin sisällysluettelo. Nyt mappi ja tiedostot ovat nätisti samassa järjestyksessä ja pöydänkulmakin on taas tyhjänä.

OoOoh ja AaAah tätä henkisen orgasmin suuruutta...

Tuskaa

Töiden osalta tämän viikon ensimmäinen puolikas on ollut melko tuskaisa ja takkuisa. Monesti olen jämähtänyt paikalleni ja jäänyt vain vitutuspäissään miettimään, että minkälaista paskaa sitä joutuukaan tekemään. Välillä olen saanut jotakin tehtyä eteenpäin mutta monesti työ on tyssännyt kaikenlaiseen yleiseen vitutukseen. Hyvänä esimerkkinä yhden asiakirjan laatiminen Wordillä. Sain edellisessä projektissa tehdyn tiedoston, jota pohjana käyttäen minun pitäisi tehdä uusi asiakirja. Ei voi kun ihmetellä, että minkälainen imbesilli idiootti ja täysin tekstinkäsittelyohjelmiston ominaisuuksista tietämätön palikka tuon aikaisemman tiedoston on tehnyt. Yksi monista vitutuksista on se, että tämä edellinen taliaivo ei ole osannut tehdä mm. yksinkertaista luetteloa. Tiedättehän,

• sellaisen
• yksinkertaisen
• pallukoidun
• luettelon.

Tämä vitun taikuri oli mennyt sitten tekemään sellaisen

perkeleen taulukon,

jossa jokainen pallurainen

on kukin eri rivillä

omissa soluissaan!

Yritäpä sitten tuollaiseen "luetteloon" lisätä uusia tai poistaa entisiä kohtia. Varmasti nopeammin saisi valmista, kun aloittaisi kaiken uudestaan aivan tyhjästä. Tällä tavalla saisi kerralla kaikki asiakirjan muotoilut kohdalleen eikä tarvitsisi kyrpiintyä jonkun osamaattoman taulapään sotkujen takia.

Asiasta toiseen... Soitin maanantaina tähän yritykseen, jossa on paikka avoinna ja kyselin vähän lisätietoja. Ja oikeastaan hyvä, että soitin, vaikka ei ne nuo ennestään tuntemattomille henkilöille soitetut puhelut ole mitään herkkua. Sain hieman lisäinformaatiota tehtävästä ja tätä hyväksi käyttäen sitten kirjoitin hakemusta. Jos en olisi soittanut, niin luultavasti hakemuksesta olisi tullut hieman erilainen ja ehkä vähän huonompi. Nyt sain ilmaistua itseäni paremmin hakemuksessa ja siitä tuli ns. "like a glove" tuota haettua tehtävää ajatellen.

Että eipä tässä muuta kuin odottelemaan taas hakuajan loppua ja mahdollista kutsua haastatteluun. Tällä kerralla kyllä en ole aivan varma tuleeko sitä kutsua. Mahdollisuudet on vähän fifty-sixty, koska minulla ei ole aikaisempaa työkokemusta tuollaisista tehtävistä. Mutta sillä välin kuitenkin tässä odotellessa sitä ehtii luultavasti taas hajota monta monituista kertaa näitä nykyhommia tehdessä...

Probleema

Yksinkertaisilla aivoilla varustettu on taas ajatuksissaan solmussa eikä tiedä mitä pitäisi tehdä... Huomasin vähän aikaa sitten, että internetin ihmeelliseen maailmaan oli putkahtanut esille blogi. Blogia kirjoittava henkilö piti joskus aikaisemmin toista blogia mutta poisti/laittoi sen telakalle piiloon. Nyt tietenkin uteliaana otuksena kahlasin tämän uuden blogin läpi ja tyyli oli edelleenkiin samanlaista mitä aikaisemmessa blogissa. Tekstejä oli harvakseltaan mutta ne olivat asioita pohtivia ja ajatuksia herättäviä. Sellaista mukavaa luettavaa ja taso on aivan eri sfääreissä kuin sellaiset (blogilistaa mukaellen) "parikymppisen sinkkunaisen elämää pohtiva blogi sinkkuudesta, miehistä, muodista ja kaikesta muusta ihQuhömpästä! Daa!" -tyyliset viritelmät.

Blogin viimeisimmässä kirjoituksessa oli taas asiaa, joka hieman kosketti myös minuakin. Aloin jo rustata kommenttia kirjoituksen kommenttilaatikkoon mutta pipariksihan se meni, kun ajatukset levisivät varpusparven tavoin ympäärinsä. Minulla on ollut mielessä yksi (hyvin lyhyt) kirjoituksen aihe, joka sivusi tuota tekstiä, mutta jota en ole vielä saanut aikaiseksi raapustettua. Toisaalta sitten aloin miettiä, että kommentoinko tätä kirjoitusta ja jätän omani kirjoittamatta vai teenkö uuden tekstin, jossa kommentoin tätä toisen blogistin kirjoitusta ja lisään omat aiheet päälle. Luonnollisesti aivokapasiteettini ei kyennyt ratkaisemaan tämän kokoluokan ongelmaa ja nyt olenkin sitten hieman solmussa sen suhteen, että mitä teen.

Mutta taitaa olla viisainta mennä nyt nukkumaan, kun kellokin on sen verran ja miettiä myöhemmin mitä teen, vai teenkö mitään.

Uudestaan

Perjantaina oli sähköpostiin taas kolahtanut työpaikkavahdilta postia. Nyt oli tullut hakuun sellainen paikka, joka kiinnostaisi minua kovasti. Tämäkin jobi olisi ulkoisilta ominaisuuksiltaan samankaltainen mitä aikaisemmin alkuvuodesta hakemani paikka. Eri yritys ja eri tehtävä mutta työ sisältäisi sellaisia juttuja mitä olen vähän salaa toivonut. Pitää luultavasti ottaa maanantaina luuri kouraan ja kysellä hieman ennen kuin laittaa hakemusta menemään. Jos vaikka saisi haisteltua vinkkejä siitä, minkälaista tekijää ovat vailla sinne ja sen mukaan kasaisi hakemusta.

Jollain tapaa on hieman kahtalaiset tunnelmat. Tekisi mieli hyppiä innoissaan seinille, mutta kun viimeksi tuli märkä rätti päin lärviä, niin nyt ei kuitenkaan innosta ilakoida kovin kummasti. Ja kun vielä tuo työtehtävä on sellainen, että minulla ei ole niistä töistä kokemusta juuri lainkaan vaikka koulutuksen puolesta sopisinkin siihen, niin luultavasti joku, joka on edes hieman tehnyt noita hommia, menee tuossa haussa minun ohi heittämällä. Eli ei kovin riemua aiheuta sekään, kun todennäköisyydet paikan saantiin on kovin pienet.

Päätä petäjään

Kun viime aikoina ilmassa on ollut havaittavissa lievää turhautumista, niin siitä on taas eksynyt säälittävästi nettideittailun maailmaan, kun ei osaa muutakaan. Eilen illalla selailin ja silmäilin tämän perstakahikilän naisten tekemiä deittiprofiileja ja päällimmäiseksi tästä jäi taas paha mieli. Suurin osa profiileista oli kirjoitettu niin ällöpositiivisesti, että melkein oksetti. Kaikki ovat omien sanojensa mukaan niin sosiaalisia, meneviä, huippumukavia, iloisia ja energisiä, että oksat pois!

Koska en osaa ajatella positiivisesti ja olen kyyninen ja pessimistinen realisti (ja muutenkin sosiaalisesti tumpelo), niin en yksinkertaisesti osaa laatia minkäänlaista viestiä tuollaisille (valehteleville) profiilien laatijoilla. Olen siis kai liian rehellinen totuudenpuhuja, joka ei omaa minkäänlaista pelisilmää. Ja jos jollekin saattaisin viestin kirjoittaa, niin sekin olisi lähinnä kettuilua ja piikittelyä, sillä näyn huomaavan ilmoituksista sellaiset kuittailua aiheuttavat seikat.

Frustraatioita

Tänään oli töissä sellainen päivä. Varsinkin iltapäivästä minkään asian tekeminen ei tahtonut sujua oikein mitenkään, kun veri oli paennut aivoista ihan jonnekin muualle.

Tuohon voisi osaltaan laskea syyksi sen, että viime päivinä olen joutunut olemaan enemmän tekemisissä Neiti HerkkuPepun kanssa. Ja välillä on myöskin pitänyt ohjeistaa tai käydä kyselemässä jotakin Rouva NamiPepulta. Kun siinä työasioiden lomassa tulee katseltua jotakin ihan muuta kuin työasioita, niin ei ihmekään, jos lahkeessa alkaa pullottamaan. Olisi mielenkiintoista nähdä heidän naamansa, jos he saisivat tietää miten siveettömiä ajatuksia minulla liikkuu mielessä heidän kanssa työskennellessään.

Jos ei töissä saa rauhaa sellaisilta ajatuksilta, niin ei sitä välttämättä saa asunnollakaan. Olen pannut merkille, että kun talon vieraspaikalla seisoo eräs tietty auto, niin voi olla lähes täysin varma, että naapurista kuuluu illalla erään fyysisen toiminnan johdosta syntyviä äännähdyksiä. Ja nyt se auto on ollut viimeisen parin illan aikana tuossa parkissa, saa nähdä tuleeko se myös tänä iltana siihen.

Alan olla kohta niin lähellä jonkinlaista katkeamispistettä, että on pakko ryhtyä tekemään jotakin. Ei tästä tule muuten yhtään mitään, kun kaikenlaiset turhautumat patoutuvat ja kasautuvat entistä suuremmaksi apinaksi selkään. Ja jos se selässä oleva apina pääsee lopulta riehaantumaan, niin tiedä sitten miten siinä lopulta käy.

The night is dark and full of terrors

Prologina päivän tekstiin... Useita vuosia sitten kohdalleni on sattunut tapahtuma, jota en halua enää koskaan kokea uudelleen. Tapahtumasta on jäänyt minuun jonkinlainen "henkinen jälki", joka vaikuttaa joihinkin asioihin elämässäni. Koitan aina vaikuttaa tiettyihin asioihin siten, että tuonkaltaista tapahtumaa ei pääsisi tapahtumaan. Ja sitten itse varsinaiseen asiaan, joka tapahtui viime yönä...

Herkkäuninen kun olen, herään aamuyöstä johonkin. Unenpöpperössä näen, kun joku valo loimottaa ja heiluu, samalla kuuluu vähän suhisevaa ääntä. Ihmettelen tätä ja en saa mieleeni mikä tämän valon ja äänen aiheuttaa. Sitten päähän pätkähtää, että onko aluillaan samanlainen tapahtuma kuin joskus vuosia sitten. Pomppaan äkkiä sängystä ylös ja menen tutkimaan tarkemmin tilannetta. Huomaan, että valolle ja äänelle löytyy luonnollinen selitys ja kaikki onkin ihan kunnossa. Palatessani takaisin sänkyyn huomaan, että jalkani tärisevät aivan sairaasti. Loppu aamuyöstä meneekin sitten valvoen.

Tuollaisina hetkinä, kun on säikähtänyt AIVAN SAATANASTI, niin sen tilanteen jälkeen sitä toivoo jotakin sellaista, joka rauhoittaisi äkkiä mielen. Yleensä näissä tilanteissa mielessä on käynyt, että kun olisi joku naispuoleinen tissieläin, jota rutistaa kunnolla. Niin kävi myös nyttenkin. Miksi sitten ensimmäisenä aina tuo tulee mieleen ensimmäisenä? En tiedä, mutta niin se näyttää tekevän aina. Tämä on näitä yksinolon persemäisempiä puolia. Silloin jos olisi tarvetta toiselle, niin yksin saat kärvistellä omien ajatusten ja demoniesi kanssa. Tässä tapauksessa päivä kuitenkin valkeni ja yöllinen säikähdys oli kuin pahaa unta, mutta hyi helvetti miltä se tuntui yöllä!