15.6.2013

Toisinto, osa 3

Tänään tein korjaavan liikkeen sen mäen päälle kapuamisen suhteen. Edellisestä kerrasta viisastuneena otin nyt kameran matkaan ja kapusin taas hiki hatussa mäen päälle. Vaikka tänään aurinko on pysytellyt koko päivän pilvessä, niin se ei kuitenkaan näkyvyyttä haitannut mäen päällä. Maisemat näkyivät edelleen selkeästi ja napsin niistä kameralla kuvia. Siellä aikani maisemia töllisteltyä päätin lähteä kiertelmään kameran kanssa kaupungille. Mäen päällä nimittäin tuli mieleen, että vaikka olen jo asunut pitempään tässä tuppukylässä, niin minulla ei ole minkäänlaisia valokuvia otettuna tästä paikkakunnasta.

Kiertelin sitten aikani pyörällä pitkin maita ja mantuja ja kävin ottamassa lähinnä maisemakuvia minua kiinnostavista paikoista. Lopulta koko reissuun meni aikaa kaikkinensa kaksi ja puoli tuntia, joten tulipahan sitten samalla hoidettua päivän kuntoilutkin alta pois. Ja mikäs siinä oli kierrellessä, kun ei ollut kiire minnekään ja kelikin oli sopivan viileä. Jotenkin kuitenkin nuo maisemat on mukavampia katsella suoraan paikanpäällä. Kun katselin reissun jälkeen kuvia tietokoneen näytöltä, niin jotenkin ne näyttivät valjuilta. Kuvista ei saa oikein minkäänlaista syvyysvaikutelmaa ja myöskään korkeuseroja ei hahmota kunnolla. Onhan se tietysti erilaista, kun silmä näkee lähes puolipallon alan ja valokuva on vain kapea ja litistetty näkymä tästä silmän näkemästä alueesta. Tiedä sitten miten erilaiselta jollakin laajakuvalinssillä otetut kuvat näyttäisivät.

Loppuyhteenvetona kuitenkin voisi sanoa, että tuo pyöräretki oli erittäin mukava. Tuli katseltua paikkoja ihan uusilla silmillä ja näin myös yhden toisenkin paikan, jota on tehnyt mieli käydä katsomassa. Varmaan tulevaisuudessa tulen tekemään lisää tämänkaltaisia reissuja, sillä eräs puolisko tästä kaupungista on oikeastaan kokonaan näkemättä. Ei vain ole ollut yksinkertaisesti mitään asiaa sinne suuntaan, niin on jäänyt se alue ihan tuntemattomaksi.

2 kommenttia:

Hehkuvainen kirjoitti...

Omassa kotikaupungissaan on hauskaa leikkiä turistia, eksyä tarkoituksella ja katsella uusia paikkoja. Se on edullista ja hyödykästäkin :).

Urpo Turpo kirjoitti...

Niinpä. :)