11.5.2013

Tviitustelua

Operaatio Puujalan päättymisestä on jo kulunut enemmän tai vähemmän vuosi. Vaikka aikaa on kulunut jo jonkin verran, niin pitää vielä palata asian tiimoilta kirjoittelemaan, koska eräs asia palasi kummittelemaan.

Eräässä kaupungissa, kauan kauan aikaa sitten vuonna 2011 syksyllä osallistuin Operaatio Puujalkaan. Tähän osallistui muitakin henkilöitä ja koska olen perusluonteeltani utelias, etsiskelin siihen aikaan netistä tietoa näistä operaatioon osallistuvista muista ihmisistä. Löysinkin sitten erinäisten mutkien kautta erään henkilön Twitter-sivun (vai miksi sitä nyt pitäisi sanoa?) ja seurailin pitkin vuotta tämän henkilön tviittauksia. Ajan saatossa huomasin, että tämän naispuoleisen henkilön ja samaan projektiin kuuluneen erään toisen miespuoleisen henkilön välillä oli tviittien vaihtoa. Otin sitten tämän miehenkin seurantaan ja seurailin näiden kahden henkilön viestejä.

Aikaa myöten minulle tuli näiden henkilöiden tviittauksia seuratessa jonkinlainen "kutina perseeseen", että näiden kahden välillä on nyt jotakin. Tviitit olivat luonteeltaan jotenkin kettuilevia mutta ei kuitenkaan mitenkään ilkeässä mielessä. Tuolloin minulla kävi mielessä, että pitäisi ihan piruillessaan kysyä heiltä, että onko heillä jonkinlainen teerenpeli käynnissä, kun kerta heitä aina satuin silloin tällöin näkemään. Kysymystä en kuitenkaan koskaan esittänyt.

Aikaa kului, operaatio päättyi. Kului lisää aikaa, kunnes pääsemme ajassa kuluvaan viikkoon.

Yhtenä normaalina tylsänä ja mitäänsanomattomana iltana päässäni olevaan harmaaseen massaan tuli ajatuksenpoikanen. Kun sillä hetkellä ei ollut tähdellisempääkään tekemistä, niin päätinpä tonkia taas vähän nettiä ja katsoa mitä tälle naiselle kuului. Seuraava kuvaa varsin hyvin sitä ilmettä sen jälkeen mitä ruudulta löysin.

o_O wtf

Eräältä sivulta huomasin, että nämä kaksi henkilöä olivat aloittaneet parisuhteen vuoden 2012 lopussa eli jo hyvän aikaa sitten, kun operaatio omalta kohdaltani päättyi. Toisaalta tuo asia herätti minussa hieman huvitusta, että olin aavistanut tuon asian oikein. Toisaalta taas minua ihmetytti se, että minä, sosiaalisesti tumpelo osasi aavistella muiden käytöksestä tuollaisen. Mutta ehkä siinä on auttoi se seikka, että nämä viestit olivat kirjallisessa muodossa. Luultavasti jos olisin oikeassa elämässä nähnyt näitä henkilöitä yhdessä vuorovaikuttamassa toistensa kanssa, niin en ole ollenkaan varma olisinko silloin havainnut mitään jänniteitä näiden välillä.

Ei tähän loppuun voi muuta todeta kuin, että ihmeellistä tämä elämä on...

Ei kommentteja: