25.7.2013

Suhde loppui

Blogissa on ollut niin hiljaista, että tekisi mieli aivan kiljaista! On ollut kesä ja kaikenlaista muuta tekemistä, esim. lomalla oloa, nysväystä, ohjelmointia ja sen sellaista, niin ei ole pahemmin ollut asiaa tännekään blogiin. Korkeintaan jostain tikusta olisin voinut veistellä asiaa mutta laiska kun olen, niin tekemättä on jäänyt. Nyt kuitenkin hieman tuli jotain kirjoiteltavaa, niin luvassa taas sekavia ajatuksia.

Otsikossa mainitaankin jo tuosta käsiteltävästä aiheesta. Eli, lopetin n. reilu viikko sitten yhden suhteen. Sellaisen, joka oli kestänyt jo niin pitkään, että en edes tarkalleen muista milloin se alkoi. Olin varmaan vielä opiskelemassa, kun internetin ihmeellisessä maassa seikkaillessa eksyin yhteen blogiin. Tekstit olivat jollain tapaa hauskoja, ei kuitenkaan niin koukuttavia, että olisin jäänyt blogiin koukkuun heti ensi-istumalta. Kävin lueskelemassa blogia silloin tällöin, saattoi mennä kuukausiakin lukukertojen välillä. Jossain vaiheessa blogin seuraaminen muuttui aktiivisemmaksi ja lopulta otin sen lukuohjelmaani seurattavien mukaan.

Vuosia kului, seurattava blogi vaihtoi osoitettaan ja ulkoasukin vaihtoi muotoaan useampaankin kertaan. Tekstit olivat kuitenkin vielä sitä samaa luettavaa tasoa mutta niissäkin alkoi pikkuhiljaa näkyä muutosta. Kuitenkin viimeisen kuluneen vuoden aikana yhä useampi kirjoitus alkoi herättää minussa vain ärsyyntymistä, sillä teksteistä oli hävinnyt se alkuaikojen hauskuus ja muutenkin niihin oli tullut sellaisia piirteitä, jotka eivät oikein omaan arvomaailmaani käyneet. Lopulta muutama ala-arvoinen kirjoitus lisää ja vielä ulkoasun vaihto entistä huonompaan suuntaan, niin minun desikuppi täyttyi siinä. Delete-nappia kehiin ja eipä ole tarvinnut enää ärsyttävyydestä kärsiä sen jälkeen.

Laittoi vain sitten tuo mietityttämään, että noinkohan se menee oikeissakin ihmissuhteissa? Ensin ihastuu johonkin juttuun toisessa, sitten ollaan vuosia yhdessä mutta pikkuhiljaa siinä matkan varrella alkaa kertyä kaikenlaista kränää aiheuttavia asioita, kunnes jossain vaiheessa ollaan siinä pisteessä, että lusikat laitetaan jakoon. Tosin oikeassa elämässä toista ei voi heivata mäkeen yhtä helposti delete-nappia painamalla vaan asiat ovat varmaan hieman mutkikkaampia ja ottavat oman aikansa.

Pakostakin tuli tämän asian tiimoilta mieleen myös sähköpostitutut. Ennen kuin heivasin nämä sähköpostitutut mäkeen, niin silloin loppuaikoina he herättivät minussa lievää ärsyyntymistä. Ja heivauksen jälkeen tuli samanlainen olo kuin nytkin eli mieli rauhoittui kummasti. Yksi seikka mikä yhdistää myös näitä heivaamisia on myös niiden ajallinen kesto. Nämä asiat olivat aika pitkälti suunnilleen saman verran osana elämääni. En malta myöskään olla vetämättä tähän tuota työpaikka-asiaani. Luultavasti vähänkään enemmän blogiani seurannut tietää, että en ole ollut enää tyytyväinen työhöni ja työpaikkaan. Kertonee varmaan myös jotain se, että kirjoitukset, jotka sisältävät tunnisteita työ ja/työpaikka, ovat myös sisältäneet jonkin tunnisteista avautuminen, idiootit, jupina, vittuuntunut tai ärsyyntynyt. Myöskin työsuhteeni kesto lähentelee sähköpostituttujen ja seuratun blogin suhteen kestoa eli ehkä en enää kovin pitkään ole tuolla työpaikassa mikäli näiden asioiden välille voidaan vetää yhtäläisyysmerkkiä.

Loppuun kuitenkin se säännön vahvistava poikkeus. Blogimaailmasta löytyy myös sellainenkin blogi, jota olen seurannut vieläkin pitempään kuin tätä alussa mainittua. Tuskin kovin pahasti heittää, jos sanon, että se taitaa olla pisimpään seuraamani blogi. Tämä blogi on pysynyt niin ulkonäkönsä, sisältönsä ja tyylinsä suhteen melko samanlaisena kaikkien näiden vuosien ajan, jonka takia se on pysynyt lukuluettelossa näinkin pitkään.

Panee vain ajattelemaan tämän kaiken päämäärättömän höpinän jälkeen, että joskus olisi mukava saada tuollainen tasaisen tylsä mutta pitkä suhde jonkun ihan oikean ihmisen kanssa.

4 kommenttia:

Noomi kirjoitti...

Et taida kuulua niihin ihmisiin, jotka haluavat vaihtaa esimerkiksi sisustusta tai vaatetyyliä yhtenään? :=)

Eihän siinä ole mitään pahaa, jos pitää tasaisesta elämästä. Tasaisuus on hyväksi.

Ehkä työpaikassasi ja näissä mainitsemissasi blogeissa / sähköpostitutuissa on alkanut ärsyttää se, että niissä on tapahtunut liikaa muutoksia siihen nähden, mitä alunperin luulit niiden olevan?

Ihmissuhteetkin kariutuvat monesti juuri siihen, että ihmiset muuttuvat, jolloin toinen ei enää kestäkään sitä. Samoin unelmatyöpaikka voi muuttua painajaiseksi, jos esimerkiki esimieheksi vaihtuukin joku sellainen, jonka kanssa ei tule toimeen tai joka ei ole tehtäviensä ajantasalla.

Tuttua on.

Urpo Turpo kirjoitti...

Oikeastaan mäkeen heivatun blogin, sähköpostituttujen ja työpaikan kohdalla ei suurimpana syynä voi pitää muutosta vaan jokaisen kohdalla ne oli hieman eri asioita. Mutta ehkä nuo kaikki voisi niputtaa sillä, että kaikista näistä on paljastunut aikaa myöten sellaisia seikkoja, joista en ole pitänyt. Eli ehkä ne eivät ole olleet muutoksia vaan minulta piilossa olleita asioita.

Niin ja kysymykseen sisustuksen ja vaatetyylien vaihdosta vastaan nyt vain lyhyesti kyllä eli en ole ihminen, joka vaihtaa niitä yhtenään. Oli jo mielessä yksi ajatus tuosta tasaisuudesta, niin tästä taidankin saada siihen hieman lisää kirjoittamisen aihetta.

Noomi kirjoitti...

Good point nuo tavallaan pinnan alla jo olemassa olleet asiat.

Olen itse huomannut pettyväni ihmisiin aika usein. Tai siis siinähän ei sinällään ole mitään ihmeellistä, mutta yleensä kaava menee niin, että ensin luulen, että tässä on hyvä/mielenkiintoinen/lupaava ihminen vain kohta huomatakseni, että ahaa, täältä pinnan alta sitten paljastuikin sellaisia asioita, joita minun on vaikeaa sietää.

Olen tullut siihen tulokseen, että innostun liian helposti asioista, joista ei kannattaisi innostua.

Urpo Turpo kirjoitti...

Helpoiten sujuisi, jos ei odottaisi muilta ihmisiltä yhtään mitään ja noudattaisi muita kohtaan periaatetta "idiootti, kunnes toisin todistetaan", niin luultavasti silloin ei tarvitsisi pettyä. Mutta tuota linjaa on luultavasti kenenkään mahdoton vetää ellei ole sitten kyynistynyt ja kyrsiintynyt aivan täysin muihin.