27.5.2013

Mennyttä viikkoa

Tänään oli se työhaastattelu ja sekin meni taas jotenkuten. Aina ne kyllä osaavat kaivaa jostain kantojen ja kivien alta sellaisia kysymyksiä, joihin ei ole valmistautunut ja ne sitten pääsevät hieman yllättämään. Nytkin tuli muutama sellainen ja siinä tietysti on vähän öönä. Jotain sönkkäystä niihin aina keksii mutta jälkeenpäin ajatellen niihin olisi voinut vastata jotenkin toisin. Muuten tuolla haastattelussa nyt ei mitään uutta ja yllättävää ilmennyt. Olin saanut tehtävistä oikean kuvan ilmoituksen ja puhelintiedustelun perusteella ja olisi ihan mielenkiintoistakin työtä. Ja kaiken lisäksi vielä hieman järkevämmin toteutettuna mitä nämä nykyiset hommat.

Nykyisistä töistä puheenollen... Viimeiset pari viikkoa on ollut taas sellaista rääppimistä, että hohhoi. Tekemistä olisi mutta kun ei tiedä oikein mistä laidasta aloittaisi. Nuo hommat on muutenkin niin sekavia ja kun aina ei ole tietoa kaikista asioista tai sitten vaatimukset vaihtuu kesken kaiken, niin väkisinkin siinä menee lukkoon. Edellisen viikon aikana en saanut juuri mitään aikaiseksi ja otsaan meinasi kasvaa sellainen pitkulan muotoinen pitkä asia. Ja pahasti näyttää sille, että sama tahti jatkuu tälläkin viikolla.

Viikonlopusta vielä sen verran, että molemmat päivät menivät varsin mukavasti. Lauantaina erityisesti olin jotenkin paljon tyytyväisemmällä mielellä mitä pitkään aikaan olen ollut. Sää oli oikein kesäinen, aurinkoa riitti ja lämpötila oli yli parinkymmenen asteen. Samalla oli myös mieluista tekemistä ja puuhailua, niin kaipa ne nuo selittävät tuon tyytyväisen ja iloisen mielen. Edes töissä tahmeasti mennyt viikko ei saanut pilattua tuota viikonloppua.

Ei kommentteja: