14.10.2013

Kone paukkuu

Ei ole pystynyt oikein kirjoittelemaan, kun on ollut hieman tietoteknisiä vastoinkäymisiä (+laiskuus). Se on aika kiva tunne, kun kesken kaiken tietokone pimenee totaalisesti eikä sen jälkeen enää inahdakaan vaikka painelisi raivoisasti virtanappia (tai mitä tahansa muita nappeja) ja manailisi voimasanojen kanssa tietokoneen henkeä esiin. Onneksi romuvarastoni perukoilta löytyi yksi vanha koneen raato ja kasa komponentteja, joiden avulla sain hieman selviteltyä vikaa. Kovalevyillä tiedot olivat onneksi säilyneet tallessa ja vika oli tällä kertaa muualla. Kun nyt uusia osia odotellessa joutuu käyttämään tätä vanhaa rämää, joka on tuskastuttavan hidas, niin se on hillinyt kummasti tietokoneen käyttöä. Ja jälleen kerran voi todeta, että mitään ei kannata näköjään heittää pois. Jos vanhaa koneen raatoa ja muita tavaroita ei olisi ollut tallessa, niin siinäpä olisi hieman päätä raaVituttanut vaihtoehtoja miettiessä.

Eipä tässä nyt mitään muuta ihmeellistä raportoitavaa, juokseminen sujuu mukavasti viileässä, työt on edelleen perseestä ja sitä rataa. Niin tai joo, tuosta työstä tuli mieleen, että onhan minulla taas työhaastattelu ensi perjantaille. Kutsu tuli taas, oikeastaan ihan hyvällä prosentilla noita haastatteluita on tullut, kun laskee moneenko työpaikkailmoitukseen olen vastannut. Nyt siis luvut ovat kolme kolmesta. Tosin se onnistumisprosentti uuden työpaikan suhteen onkin sitten ihan jotain muuta eli nolla kahdesta. Saa sitten nähdä, että mihin suuntaan lukema muuttuu tuon haastattelun jälkeen.

2 kommenttia:

Vaeltaja kirjoitti...

Vikakuvauksen perusteella veikkaisin, että virtalähde paukkui? Itse olen näitä vaihdellut säännöllisen epäsäännöllisesti ja tarvittaessa noita kyllä saa tarvittaessa muutamalla kympillä mistä vaan ATK-liikkeestä. Se huonompi vaihtoehto on sitten, että meni emolevy, jolloin menee koko kone helposti enempi tai vähempi uusiksi.

Halpaa "nimetöntä" virtalähdettä ei muuten kannata ikinä ostaa. Voipi tulla kalliiksi pidemmän päälle...

Urpo Turpo kirjoitti...

Samaan loppupäätelmään päädyin minäkin vian suhteen. Tosiaan halpoja powereita on tarjolla liikkeessä kuin liikkeessä mutta esim. haluamaani ei täältä perstakahikilästä löytynyt, niin piti tilata sitten verkkokaupasta.