11.12.2016

Uusi kuontalo

Kävipä tässä joku aika sitten niin, että pään päällä tuli erilainen kampaus. Taisinkin joskus mainita, että hiustyyliini on pysynyt hyvin pitkään samanlaisena. Jotenkin nyt koko syksyn aikana on jäänyt hiusasiat hoitamatta, kun töissä on ollut niin paljon tekemistä. Ne siis vain ehtivät venähtää aika pitkäksi, ainakin minun mittapuulla mitattuna. Ei ne nyt ihan mihinkään hippipituuteen yltäneet mutta sen verran pituutta oli, että hiuksia sai kieputeltua helposti sormen ympärille.

Nyt letti on leikkauksen jäljiltä hieman lyhyempi mutta tuossa ennen leikkausta tuli pantua merkille muutamia asioita, joita en ole ennen huomannut. Ensimmäisenä huomasin, että hiukseni ovat aika kiiltävät pitkinä. Lyhyistä hiuksista sitä ei oikein huomannut, kun värikin on sellainen, joka ei muuten kiiltävältä näytä. Toinen asia minkä huomasin oli se, että hiuksia irtoaa päästä ihan tuhottomasti! Lyhyitä hiuksia ei juuri nähnyt mutta nämä pitkät näkyvät joka paikassa. Työpaikan pöytää saa siivota hiuksista ja jos päällä on fleecepaita tai -takki, niin voisi luulla, että olkapäillä on lyllertänyt joku karvojaan tiputellut marsu.

Ai niin... Ja nyt ymmärrän myös paremmin naisten tuskailun kampaamokäynnin jälkeen.

2 kommenttia:

Noomi kirjoitti...

Ymmärrän tuskaisuutesi uuden hiusmallin suhteen:) Luulen kuitenkin, että pieni muutos tekee hyvää meille jokaiselle aina silloin tällöin. Ja hiuksissa on kuitenkin se hyvä puoli, että ne ovat uusiutuva luonnonvara. Jos frisyyri menee kovasti pieleen, niin mitään peruuttamatonta vahinkoa harvemmin tapahtuu.

Urpo Turpo kirjoitti...

Onhan se toisaalta hyvä kokeilla erilaista tyyliä - vielä kun sitä pystyy tekemään eikä kaljuuntuminen ole vielä iskenyt.