20.11.2016

Liukasta ja märkää

Piti tulla tämänkin lösölösö-kelin pilaamaan alkutalvi. Syksy oli niin mukava, kun ei satanut pitkään aikaan mitään ja oli kuivaa ja melkein jo tuli pysyväkin lumi. Viimeisen viikon aikana on tainnut sataa melkein joka päivä vettä ja nytkin tulee räntää pystysuoraan (onneksi ei sentään vaakasuoraan). Ensi viikon ennuste näyttää plussaa koko viikolle, niin taitaapa hävitä kaikki nämä vähäisetkin lumet pois, mitä vielä maassa on. Olisi saanut minun puolesta olla koko loppuvuosi pikkupakkasen puolella.

Töissä on taas saanut riemuita "äly"puhelimesta. Yhtenä päivänä kuuntelin puhelimella aamuradiota korvanapeilla ja kesken kaiken ääni hävisi. Puhelin makasi siis pöydällä eikä mikään koskenut siihen. Ihmettelin hieman, että mikäs perkele se tälle tuli ja kun avasin luurin, nin näytöllä oli ilmoitus "kuulosi suojelemiseksi ääni on mykistetty" tai jotakin vastaavantyylistä ja äänenvoimakkuus oli TÄYSILLÄ! Yrittikö tämä saatanan puhelin TAPPAA minun kuulon vai mitä vittua, kun oli vääntänyt nupin kaakkon taikasauvan heilautuksella?! Onneksi oli sentään puhelimessa älyä sen verran, että mykisti äänet ennalta-arvaamattoman kovalta volyymimuutokselta.

Toisena päivänä kuuntelin musiikkia ja nyt olisin laittanut hieman ääntä isommalle. Mutta ei. Vaikka painelin äänenvoimakkuusnappia ylös ja alas ja puhelimen näytöllä äänenvoimakkuuden luku liikkui sen mukaan, niin jollotus kuului vain samalla voimakkuudella. Helvetin luuri piti käynnistää KAKSI kertaa uudelleen ennnen kuin säätö rupesi toimimaan taas normaalisti. Tekisi mieli laittaa koko perkeleen vekotin pajavasaran ja alasimen väliin...

5 kommenttia:

Nollavaimo kirjoitti...

Onkos sulla sellainen i-puhelin? Mies meinaan saa sellaisen kohta ja jos siinä on tuollainen hiljennys-ominaisuus, niin kannatan lämpimästi. Se kuuntelee kuulokkeilla niin hemmetin lujaa musiikkia, että taatusti on kohta kuuro, jos sitä ei joku pysäytä. Minä en siihen kykene, mutta jos vaikka luuri...

Hehkuvainen kirjoitti...

Puhelimesi ei yrittänyt tappaa sinua. Sen sijaan joku, joka hakkeroi puhelimesi, halusi vammauttaa sinut tärykalvosi hajottamalla. Hakkeri ei älynnyt kiertää suojelevaa mykistystoimintoa, joten säästyit tällä kertaa. Hakkeri on kuitenkin yrittänyt ehkäistä saman toistumista, siitä kertoo se että äänenvoimakkuudensäätöä on peukaloitu. Luulit, että se on vain rikki hetkellisesti, mutta oikeasti säätö oli hakkerin hallussa. Nyt, juuri kun luulet että puhelin on jälleen toimiva, se onkin oikeasti terroristin hallinnoima vehje...

*asettelee foliopiponsa tukevammin päähänsä*

Urpo Turpo kirjoitti...

ÄnVee: Puhelin on M$:n sukka W-luuri. Minä en kyllä oikein ymmärrä noita liian kovalla kuuntelevia. Välillä tuntuu, että minulle se pienimmilläänkin oleva säätö on vähän liian isolla. Tuollaisia tapauksia varten pitäisi ohjelmoida appi nimeltään Nalkuttava Vaimo™ (NV lyhennettynä), joka ryhtyisi nalkuttamaan puhelimen kaiuttimesta, jos äänenvoimakkuus säädetään tietyn kynnyksen yli.

H: Eli sitä suuremmalla syyllä on etsittävä se puhelimen säätöön tarvittava pajavasara...

Nollavaimo kirjoitti...

Mun täytyy opetella koodausta Isomman kanssa ja käydä kimppaan sen tulevaan firmaan! Tolla appilla mä lyön vielä rahoiksi. :D

Urpo Turpo kirjoitti...

Siitä vain rahaa takomaan. ;)