3.7.2016

Avara luonto esittää, osa 2

Joskus se jälkikäteen ihan huvittaa, mihin tilanteisiin tämä minun hiljainen ja seinätapetista paljoa eroamaton ulkoinen olemus johdattaa. Lyhykäisyydessään jouduin juhannuksena keskelle parisuhdedraamaa tekemättä yhtään mitään.

Ensin sitä on yksikseen ihan hiljaa omissa oloissaan, kun paikalle pölähtää perhe, joka ei huomaa minua. Vähän ajan päästä paikalle tulee vielä kolmas pyörä liehittelemään perheen naispuoleista, joka luonnollisesti perheen miespuolisessa saa aikaan mustasukkaisuuskohtauksen, joka kuuluu ympäri pitäjää.

Olin viettämässä juhannusta vanhempien luona maaseudun rauhassa, jossa läheinen villi luonto, jos nyt ei ihan kirjaimellisesti tuppaa ikkunoista sisään, niin ainakin pihaan asti se joskus tulee. Lämpimän päivän takia olin istuskelemassa kivikasan päällä, johon tuuli kävi mukavan viilentävästi. Pusikoista rupesi kuulumaan piipitystä ja heinikosta tuli esille pari pientä linnunpoikasta. Vähän ajan päästä näiden perässä tuli poikasten emo eli Rouva Harmaa ja hetki siitä eteenpäin paikalle asteli Rouva Harmaan puoliso Herra Värikäs.

Vilkkaat linnunpoikaset ryntäilivät heinikossa sinne ja tänne, jolloin Rouva Harmaa joutui koko ajan paimentamaan ja kutsumaan pesuettaan, jotta perhe olisi pysynyt kasassa. Rouvan ääntely oli ilmeisesti kuulunut kauemmaksikin, sillä vähän ajan päästä paikalle hiippaili Herra Gigolo. Nähdessään Gigolon Herra Värikäs ei katsonut tätä kovin suopeasti ja antoi tälle hieman runtua. Gigolo lennähti jokusen kymmenen metriä sivummalle ja Herra Värikäs lennähti puun oksalle motkottamaan ja tarkkailemaan tilannetta.

Tilanteen hieman rauhoituttua Rouva Harmaa lähti taas ääntelehtien pesueensa perään ja vieläpä samaan suuntaan mihin tämä Herra Gigolo oli aikaisemmin lentänyt. Eipä aikaakaan, kun näin Gigolon tulevan taas jallittelemaan Rouva Harmaata kaula matalana heinikossa hiipien. Rouva Harmaa huomasi tämän ja hypähti hieman sivummalle metsän suojaan poikastensa perään. Jälleen Herra Värikäs huomasi Gigolon aikeet ja sama kuvio toistui jälleen. Lopulta kaikki poistuivat paikalta metsän siimekseen kukin eri tavalla äännehtien.

Edelleenkin kivellä istuen jäin miettimään näkemääni. Näinhän se julma luonto toimii: Jos et vähänkään pidä vahtia puolison perään, niin kohta joku toinen yrittää tulla bylsimään. Luonnollisesti tämä toi mieleen oman tilanteeni. Kun ei ole mitään perhettä huollettavana tai puolisoa vahdittavana, niin selvästi Herra Gigolon viitta laskeutuu harteilleni. Eli luultavasti luontoäiti tahtoi ohjeistaa minua tällä näyttämällään parisuhdedraamallaan, että minun pitäisi ryhtyä vokottelemaan perheenäitejä tai varattuja naisia. Toisaalta tuossa asiassa ei kyllä innosta yhtään tuo puoli, että voi joutua mustasukkaisen puolison kohteeksi. Ja jostain pitäisi löytää se parisuhteeseensa/mieheensä kyrsiintynyt rouvashenkilö, jota olisi mahdollista edes vikitellä. Minun ihmissuhdetaidot ja osaaminen tietäen ainoa vaihtoehto tuollaisen löytämiseksi saattaisi olla korkeintaan netin kautta. Ehkäpä pitäisi etsiä sellaisten naisten kirjoittamia blogeja ja vaivihkaa hivuttaa jalkaa ovenväliin kommenteilla ja ymmärtäväisillä sähköposteilla. Ehkä sitten (hyvin pitkän ajan jälkeen), jos osaisi pelata korttinsa oikein, voisi hivuttaa jotakin muuta jonnekin tiettyyn väliin.

2 kommenttia:

Hehkuvainen kirjoitti...

Luonnossa on omat lakinsa. Peli on raakaa mutta yksinkertaista: siinä ei paljoa mietitä rikkoutuvia perheitä, sosiaalisia paineita tai sääntöjä, elatusmaksuja, eroja, omaisuuden jakoja, elättäjän velvollisuuksia tai muitakaan juttuja. Äkkiseltään voisi sanoa, että eläimillä on helppoa, sen kun vaan röyhkeästi bylsivät minkä kerkiävät. Mutta kilpailu on kovaa.

Harmi, etten nyt löydä linkkiä uutiseen/tutkimukseen, josta hiljan kuulin. Sen mukaan esihistoriassa vain yksi mies seitsemästätoista (vai oliko se kuudestatoista?) pääsi parittelemaan. Jännittävä väite. Toisaalta helppo uskoa, sillä kilpailu on ollut varmasti tietyllä tapaa suoraviivaisempaa ja kovempaa kuin nyt (tai ainakin fyysisempää). Toisaalta ei myöskään ollut sellaista yksiavioisuuden ajatusta kuin nyt, joten potentiaalisia partnereita oli myös enemmän tarjolla.

Mielenkiintoista joka tapauksessa.

http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/120074-tiede-ihminen-harrasti-ennen-hyperseksia

Urpo Turpo kirjoitti...

Joiltakin osin eläimillä voi olla elämä helppoa (ainakin ihmisen näkökulmasta katsottuna), mutta kyllä sieltä löytyy myös elementtejä, jonka takia ei tarvitse olla yhtään kateellinen. Esimerkkinä vaikka kylmä ruoka (se jäätynyt käpy voi ärsyttää aika lailla) tai jatkuva vesisade ja tuuli, joilta ei saa kunnolla suojaa.

Mielenkiintoista olisi kyllä päästä ajassa taaksepäin katsomaan miten yhteisöt toimivat esihistoriallisella ajalla.